Search

Forest subsidies are widely used to achieve policy objectives aimed at maintaining and supporting the provision of the various ecosystem services provided by forests. In the European Union, an important instrument is the European Agricultural Fund for Rural Development (EAFRD) within the EU's Common Agricultural Policy (CAP), but countries also have national subsidy systems. In both cases, individual countries determine which objectives they want to achieve with the subsidy schemes and which measures are supported. In this comparative study, we investigate which forest-related measures are subsidized across Europe and which forest owners, representing a very heterogeneous group, are involved in the activities of the subsidy systems. We collected data on subsidies paid out for forest-related measures from Austria, Finland, Germany, Slovenia and Sweden from the EAFRD funding period 2014–2020 for a comparison of the funded activities. Further, we analysed how subsidies were distributed among private forest owners with forest holdings of different sizes by performing G-tests to compare the observed with the expected subsidies received by forest owners in the different size categories. The results show that through the flexibility given by the CAP for countries to adjust their subsidy programmes to the specific national needs, EAFRD funds and equivalent national subsidies are indeed used for a wide range of activities instead of only a few following one common European goal. Reflecting the different needs and various forest functions, the subsidized activities range from the more ecology-oriented “investment to increase resistance and the ecological value of forests” to the more management-oriented “purchase of new machinery and new equipment for forestry operations”. In all five countries, small-scale forest owners with holdings smaller than 200 ha are the largest owner group and manage a large share of the forest area in private hands (from 47% in Austria to 97% in Slovenia). However, especially owners of the smallest holdings (< 20 ha) rarely use the funding scheme of the EAFRD framework and thus receive a disproportionately low share of subsidies. There might be several reasons for this. Small-scale forest owners are generally less involved regarding policy issues (including subsidy schemes) than owners of larger forest holdings and may not be aware of all funding opportunities. In addition, the considerable effort to apply, including project preparation, administration and documentation may be perceived as a barrier. It became clear that the current subsidy systems of the countries focus on different forest policy objectives. Our study further revealed that the documentation of subsidy distribution is partly unclear and inconsistent across countries hampering European comparisons. However, understanding current subsidy distribution is urgently needed for increasing the effectiveness of subsidy systems to achieve European policy goals of vital multifunctional forests. Avtorja iz Slov.: M. Triplat, U. Vilhar. Bibliografija: str. 11. Abstract.

Suomen metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden taantumista ei ole saatu pysäytettyä. Kehityksen kääntämiseksi tarvitaan uusia keinoja, joilla metsäelinympäristöjen muutoksia voidaan vähentää. Tässä katsauksessa tarkastellaan Yhdysvalloissa kehitettyä toimintamallia, jota on sovellettu kahdessa osavaltiossa 20 vuoden ajan luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Kyseessä on lähtökohtaisesti yksityisrahoitteinen toimintamalli, jossa metsänomistaja luovuttaa metsänsä käyttö- ja hallintaoikeuden ulkopuoliselle taholle, Forest Bankille, joka harjoittaa samanaikaisesti sekä metsien luontoarvojen suojelua että luonnonläheistä metsätaloutta. Jälkimmäinen voi tarkoittaa esimerkiksi metsän peitteisyyden säilyttämistä ja sellaista biodiversiteetin edistämistä metsänkäsittelyssä, joka ylittää tavanomaisten metsäsertifiointien vaatimukset. Vastikkeeksi omistajalle maksetaan vuotuista tuottoa, jonka suuruus on sidottu luovutetun puuston arvoon. Forest Bank rahoittaa toimintansa ja metsänomistajille maksetut korvaukset pääosin puuston hakkuista saatavilla tuloilla mutta voi hyödyntää myös muita tulonlähteitä. Ne voivat liittyä esimerkiksi hiilinieluhyvityksiin, metsätalouden ja metsäluonnon hoidon tukiin sekä erilaisten suojelualueiden perustamisiin. Yhteiskunnan kannalta suurin lisäarvo Forest Bank -järjestelyissä liittyy suojelun rahoitukseen. Koska metsäaluetta tai sen puustoa (puuston tulevaa tuottoa) ei osteta maanomistajalta yhdessä erässä sopimuskauden alussa, alkupääoman tarve suojelun toteuttamisessa vähenee ja suojelun ja luonnonläheisen metsänkäsittelyn piiriin voidaan saada nykyistä selvästi nopeammin uusia metsäalueita. Lisäksi metsien käsittelyä ja metsäluonnon hoitoa voidaan suunnitella ja toteuttaa alueellisesti koordinoidummin kuin jos niitä tekisivät yksittäiset metsänomistajat pelkästään omilla tiloillaan. Käytännössä Forest Bank tarjoaa metsien markkinattomia hyötyjä arvostaville metsänomistajille vaihtoehdon, jossa heidän preferenssinsä metsien käytön ja hoidon tavoitteiden suhteen otetaan huomioon uudella tavalla niin, että he saavat samalla kohtuullisen ja tasaisen tulovirran metsistään. Forest Bank -toimintamalli on yleistynyt Yhdysvalloissa huomattavasti alun perin ennakoitua hitaammin. Sen seurauksena järjestelyyn liittymisen ehtoja on muutettu aikaisempaa joustavammiksi maanomistajille. Muutosten vaikutuksesta omistajien kiinnostukseen ei ole vielä tutkimusnäyttöä.

Cost sharing has been widely used to encourage the management of privately owned forests. While there is evidence of its capacity to promote management activities, it still remains open whether cost sharing induces additional private investments or whether it substitutes public funds for private capital. This study re-examines the latter issue in the case of Finnish family forest owners' pre-commercial and restoration thinnings using data from a nation-wide survey (n = 3801). A two-step model of cost-share participation and stand improvements is used to account for the endogeneity of cost-share participation. Cost-share participation was related to personal assistance and clearly encouraged forest owners' engagement in and extent of stand improvements. The inducement or crowding out of private capital is analytically shown to depend on the relative magnitude of forest owners' response to cost-share incentives in each specific situation. In the present case evidence suggests that cost sharing has had an inducement effect on private investment. This is likely related to the advanced personal assistance that has promoted the knowledge of and participation in cost sharing. The findings suggest that cost sharing can be a useful component in a balanced policy mix especially when combined with informational instruments.

This chapter addresses institutions in forest ecosystem service governance and policy. Adopting an institutionalist perspective, the chapter looks at rules, social norms and their enforcement characteristics that hinder or slow down environmental forest economy transformations in three countries, Finland, Germany and Peru. The chapter applies ecostructure as a key theoretical concept. The ecostructure is an intertwined institutional and ecosystemic architecture that brings organization to a particular social-ecological function. This chapter provides relevant theoretical advice to assist transformations towards the sustainable provision of forest ecosystem services and translates these into practical considerations about how such transformations may be possible on the ground.

This study investigated timber supply from Finnish non-industrial private forests (NIPF) using the consistent Tobit model and nationwide micropanel survey data on timber sales of 1299 forest owners during 2004–2008. The effects of forest owners’ gender and length of land tenure on timber supply were studied in particular. Women sold one cubic meter per hectare and per year (about 30%) less than men did. Female owners sold less frequently, but larger quantities at a time than did male owners. Short-tenure (

Two landowner classification methods based on owner objectives have been used to describe the heterogeneous group of farmland owners. As accurate information on landowner preferences is essential in policy planning and evaluation of the effects of various policy instruments, there is a need to develop feasible methods for classifying landowners. In this study we applied objective-based classification to Finnish farmland owners. The two classification methods compared in terms of their criterion validity were traditional cluster analysis and latent class analysis. Comparison of the convergent, concurrent, discriminant, and predictive components of criterion validity revealed that latent class analysis, particularly if sociodemographic covariates were included, was a slightly better classification method. Classification of farmland owners according to their ownership objectives was shown to be a relevant predictor of landowner behavior, and thus to provide valuable information for agricultural policymakers.

Family forest ownership today is shaped by multiple values that are entwined with varying lifestyles. The challenge for forestry extension services is to adapt reasonably to these cognitive, social and cultural patterns. Focusing on a decision support perspective, the present study adds to prior knowledge on family forest owners' wishes concerning forest planning. The aim is to identify forest owners' decision-making modes, and the connections between owner backgrounds and decision support anticipation. A psychological survey tool, measuring the degree of sharing of decision-making power and desire to learn, was constructed for data collection. Data were acquired through a postal survey in 2006 from 676 family forest owners in Finland. Multivariate analysis yielded three owner groups as fusions of decision-making modes serving the pre-hypothesis: trusting realizers (53%), active learners (27%) and independent managers (20%). The results suggest differently weighted decision support services (incl...

EU-aikana aktiivitilojen peltoalan kasvusta 2/3 on perustunut vuokraukseen ja vain kolmannes lisämaan ostoon. Suomen pelloista viljelläänkin nykyisin vuokrattuna jo noin 750 000 hehtaaria eli kolmannes maan koko peltoalasta. Vuokraviljeltyjen peltojen kasvukunnon on todettu jääneen jälkeen omistajaviljelijöiden peltojen kasvukunnosta, mikä etenkin pitkällä aikavälillä vaarantaa maatalouden kehittämisen ja tuottavuuskasvun. Tässä artikkelissa luodaan ensimmäistä kertaa kokonaiskuva suomalaisista pellonomistajista ja heidän pellon omistukseensa liittämistä tavoitteista. Tutkimusaineistoina käytettiin verottajan rekisteriaineistoa vuodelta 2004 ja postikyselyllä vuonna 2006 yhteensä 2 684 omistajalta kerättyä aineistoa. Tulosten perusteella pellonomistus sitoo lähes joka kymmenennen suomalaisen edelleen maatalouteen. Vaikka aktiivitilojen lukumäärä on laskenut alle 70 000 tilaan, on pellonomistajia edelleen lähes puoli miljoonaa. Pelto-omaisuus on kuitenkin varsin keskittynyttä, sillä noin viidesosa omistajista omisti yli 60 % peltoalasta. Suurten ikäluokkien ikääntyminen on selkein omistusrakenteen muutokseen tulevaisuudessa vaikuttava tekijä. Iäkkäiden pellonomistajien määrä on suuri, mutta heidän omistamansa peltoala on suhteessa pienempi kuin nuorten. Pellonomistajat ovat maantieteellisesti sangen kiinteästi yhteydessä tilaansa, sillä lähes kolme neljäsosaa omistajista asuu tilan sijaintipaikkakunnalla. Suurin osa pellonomistajista ei saa maataloustuloa ja noin neljäsosa pellosta on sellaisten pellonomistajien omistuksessa, jotka eivät harjoita kaupallista maataloustuotteiden tuotantoa eivätkä pellon vuokrausta. Pellonomistajat jakautuivat viiteen ryhmään pelto-omaisuuteensa kohdistuvien tavoitteiden suhteen. Ensimmäinen ryhmä nimettiin maataloustuloja painottaviksi (18 % omistajista). Heillä tulon saantiin liittyvät tavoitteet olivat luonnollisesti tärkeimpiä, mutta myös tunne- ja perinnetavoitteet sekä virkistys- ja luontotavoitteet painottuivat. Harrastusviljelijöillä (21 %) korostuivat harrastus- ja kotitarveviljelyyn liittyvät tavoitteet, mutta myös sijoittamiseen ja taloudelliseen turvallisuuteen sekä tulonsaantiin liittyvät tavoitteet korostuivat heillä. Taloudellista turvaa korostaville (21 %) keskeisimpiä olivat taloudelliseen turvallisuuteen ja sijoittamiseen liittyvät tavoitteet tunne- ja perinnetavoitteiden ohella. Aineetonta arvostavilla (23 %) korostuivat tunne- ja perinnetavoitteet sekä virkistys- ja luontotavoitteet. Välinpitämättömillä (18 %) mitkään tavoitteista eivät nousseet tärkeiksi. Omistajien tavoitteilla näyttää olevan vaikutusta omistajien käyttäytymiseen ja maanhallintapäätöksiin. Useimmin pelto oli omistajien omassa viljelyssä maataloustuloja painottavilla, joilla peltoalasta neljä viidesosaa oli vuonna 2006 itsellä viljelyssä. Myös harrastusviljelijöillä pelloista valtaosa oli omassa viljelyssä. Yleisintä pellon poisvuokraus oli taloudellista turvaa korostavilla ja aineetonta arvostavilla, joilla noin puolet peltoalasta oli luovutettu vuokraviljelijälle. Kaikkiaan pellonomistajat jättivät noin 12 % peltoalasta viljelemättä. Tulokset pohjustavat pellonvuokrausta säätelevien ja kauppaa vauhdittavien politiikkatoimien arviointia ja suunnittelua sekä monipuolistavat aiheesta käytävää kansalaiskeskustelua.

Non-industrial private forestry is important in many European countries as well as in the United States and eastern provinces of Canada. Private forests are especially important in Finland because the forest industries are highly dependent on private timber supply. In this article, we present the Finnish monitoring system for private forestry. Forest owners receive mailed inquiries regarding demographics, holding characteristics, ownership objectives, areas of silvicultural treatments, and timber sales, as well as connections with extension organizations. Studies based on such data have been useful in planning and implementation of national forestry programs and policies. Key words: non-industrial private forest owners, small-scale forestry, landowner characteristics, ownership objectives, forest management behaviour, timber supply, Finland

Tutkimuksessa tarkastellaan uudistusikaisten metsikoiden hakkuisiin vaikuttavia metsikko-, metsaloja metsanomistajakohtaisia tekijoita. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat metsikon sijaintitekijoiden ja metsasuunnitelman hakkuusuosituksen vaikutukset hakkuukohteen valintaan. Uudistusikaisen metsikon hakkuun todennakoisyytta selitetaan monitasoisen logistisen regressiomallin avulla. Aineiston muodostivat Etela-Savon metsakeskuksen alueelta 1 027 uudistusikaista metsikkoa. Metsikot kuuluivat 121 metsanomistajalle, jotka olivat hakanneet uudistusikaisia metsikoita vuosina 1989–2000. Perusaineiston muodosti vuosina 1988–91 tehtyjen tilakohtaisten ja valialueiden metsasuunnittelun kuvioaineisto, jota taydennettiin metsanomistajien haastatteluilla, maastoinventoinnilla ja karttatulkinnalla. Tutkimus osoitti, etta metsikon sijainnilla on vaikutusta valittaessa hakkuukohdetta uudistusikaisen metsikoiden joukosta. Jarvien ja jokien lahistolla sijaitsevat metsikot jaivat todennakoisemmin hakkaamatta kuin kauempana sijaitsevat metsikot. Myos yleisen tien varrella olevat metsikot jaivat todennakoisemmin hakkaamatta kuin tiehen rajoittumattomat uudistusikaiset metsikot. Alle 50 hehtaarin metsaloilla metsikon sijaintia kuvaavilla tekijoilla ei ollut merkitysta hakkuukohteen valinnassa toisin kuin suuremmilla metsaloilla. Uudistusikaisen metsikon hakkuun todennakoisyys oli noin 20 prosenttiyksikkoa suurempi, jos se oli tilakohtaisessa metsasuunnitelmassa ehdotettu hakattavaksi verrattuna tapaukseen, ettei metsanomistajalla ollut suunnitelmaa eika metsikolle ollut ns. valialueinventoinnissa tehty hakkuuehdotusta.

This study contributes to the research of enlargement – a counterforce of parcelization – of forest holdings. To help planning policy measures aiming at increased average size of forest holdings, we study the characteristics of family forest owners who acquired additional forestland area during the years 2004–2008. Increases of forestland area due to purchases on the open market, purchases from parents or other relatives, inheritance or gift are studied. Survey data, containing information of 6318 forest owners, are analyzed with logistic regression analysis in order to establish a relationship between the probability of increasing the forestland area and the characteristics of landowners. The results indicate that young male owners, who appreciate economic values of the ownership and are active users of their forest estates, most often expand their forest property. This can be considered as an encouraging result from the point of view of the political objective to boost forest management activity through enlarging family forest holdings.

Artikkelissa tarkastellaan, miten metsäkeskukset vuoden 2004 alussa ohjeistivat metsäsuunnittelijoiden yhteistyötä metsänomistajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tutkimusaineisto koostui metsäkeskusten kirjallisista metsäsuunnittelua koskevista ohjeista, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset koskevat 11 metsäkeskusta. Yhteistyötä koskevia kirjallisia ohjeita oli kaikissa metsäkeskuksissa, mutta ohjeiden määrä, aiheet ja sisältö vaihtelivat. Kattavimmin oli ohjeistettu tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointiin tähtäävä yhteistyö. Metsänomistajien mahdollisuus osallistua maastotyöhön ja heidän neuvonta oli mainittu kaikkien tarkasteltujen metsäkeskusten ohjeissa. Vain muutaman metsäkeskuksen ohjeista löytyi yksityiskohtaisia ohjeita metsänomistajan tavoitteiden selvittämiseen, vaikka monitavoitteisuus on ollut korostuneesti esillä. Näissäkin tapauksissa suunnittelijoita ohjattiin selvittämään tavoitteet lähinnä kuvailevasti. Sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä oli ohjeistettu selvästi metsänomistajayhteistyötä vähemmän. Ohjeet koskivat lähinnä tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointia, sertifioinnin mukaisten tietojen hankkimista ja suunnittelun tuloksista tiedottamista. Metsänhoitoyhdistys mainittiin ohjeissa selvästi muita yhteistyötahoja useammin, ja tietojen luovutuksessa sillä oli erityisasema.

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien bruttokantorahatulojen jakautumista eri alueille tilan kaikkien omistajien asuinpaikkojen perusteella. Kantorahatulojen jakautumista kuvattiin valtakunnallisen metsanomistaja-aineiston perusteella, joka kattoi hakkuut vuosilta 1994–98. Alueella hakatun puuston kantorahatulon summa jaettiin metsanomistajien asuinpaikkojen mukaan eri metsakeskusten alueille. Nain voitiin tarkastella metsakeskusten alueelle jaavaa, sielta muualle virtaavaa ja sinne muualta tulevaa kantorahatuloa. Keskimaarin 17 prosenttia metsakeskusten alueilta hakatun puuston kantoraha-arvosta meni oman alueen ulkopuolelle. Etelarannikko ja siis lahinna paakaupunkiseutu erottui selvasti tulojen nettosaajana. Alueelle kohdistuneiden kantorahatulojen maara oli yli kaksinkertainen sielta hakatun puuston arvoon nahden. Muita nettosaajia olivat Pohjanmaan rannikkoseutu, Hame-Uusimaa ja Pirkanmaa. Puunmyyntitulotase oli huonoin Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Eniten puunmyyntituloja ovat siten menettaneet ne alueet, joissa metsatalouden arvonlisayksen osuus alueen bruttokansantuotteesta on suurin ja joissa kotitalouksien kaytettavissa olevien tulojen kehitys on ollut heikointa. Metsanomistuksen rakennemuutoksen myota puunmyyntitulovirrat todennakoisesti kaantyvat entista voimakkaammin kohti Etela-Suomea ja muita kasvukeskuksia.

Metsateho julkisti lokakuun puolivalissa 2010 tutkimuksen (Pingoud ym. 2010), jossa kerrottiin hakkuumahdollisuuksien hyodyntamisen olleen vuosina 2004–08 lahes taysimaaraista. Forest.fipalstan sahkoisessa uutiskirjeessa (22.10.2010) tuloksesta vedettiin johtopaatos, etta metsavarat olisivat tayskaytossa, eika hakkuita siten voisi enaa lisata kestavyytta vaarantamatta. Maaja metsatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila katsoi tuloksen vievan pohjan Kansallisen metsaohjelman tavoitteelta lisata puun kayttoa. Kauppalehti (1.11.2010) uutisoi Metsa tehon ja maaja metsatalousministerion valille syntyneen kiistan Suomen metsien hakkuuvarannosta. Haluamme tassa kirjoituksessa tasmentaa sanomaamme ja oikaista tutkimuksemme tulkintaa.