Search

The doctoral dissertation Constructing Episcopal Sainthood in Late Medieval Sweden: The Cases of Brynolphus Algoti and Nicolaus Hermanni examines the canonization process cases of two medieval Swedish bishops, Brynolphus Algoti of Skara (ca. 1240–1317) and Nicolaus Hermanni of Linköping (1325/26–1391). The research asks how their sainthood was constructed – how on one hand traditional saintly features were applied to them, and on the other hand how the memories of their contemporaries and historical events were interpreted and employed to affirm the holiness of the late bishops. Both Brynolphus’s and Nicolaus’s cases were opened at the Council of Constance in 1416, a century after Brynolphus’s death but only a quarter of a century after Nicolaus’s demise. Preliminary hearings were carried out in their home dioceses the following year. This research compares the cases of Brynolphus and Nicolaus with each other and includes a close reading of their canonization process texts, the earlier hagiography of Nicolaus, and historical documents and letters. Earlier research has mainly focused on the miracle collections and what they reveal about medieval lived religion and the formation of the cults of saints. This study examines how the saints’ lives were transformed into hagiographic lives, how historical and personal incidents intertwined with the literary conventions of the hagiographic genre and traditional saintly features, and what was emphasized and what was concealed. Both cases share similar attributes and features connected to the bishops, such as asceticism and defending the rights of the Church against the rulers of the realm, but the comparison between Brynolphus and Nicolaus shows the different natures of their sainthood. Nicolaus is an example of a contemporary saint, whose hagiographers were not free to portray him only through conventional saintly features, as the memories of contemporary witnesses had to be considered as well. Brynolphus’s case lacks contemporary witnesses and therefore his saintly image is more conventional and without many details in the depositions. In Nicolaus’s case, many witnesses are eager to share their own memories or what they had heard from someone close, but the witnesses of Brynolphus’s case rely mostly on general knowledge, miraculous tales, and Brynolphus’s administrative legacy. The research shows the multifaceted nature of sainthood, with the life and deeds of a putative saint being only one aspect. The community around the saint was crucial in the success of the new cult. The chapters of Skara and Linköping were the foremost promoters of Brynolphus’s and Nicolaus’s cults, and the hagiographies had not only the aim to canonize their holy bishop but also didactic elements towards the clergy and laypeople. In both cases, the Vadstena Abbey and the Birgittines played a part, and in Nicolaus’s case yet another cluster of memory among the witnesses included his relatives, who could add another level of personal memories to their depositions. This study contributes to the research on sainthood, hagiographies, and medieval masculinities. It offers new perspectives and conclusions on how communities behind the cult constructed the sainthood of their bishops, but also how the hagiographies contain details and memories of the saint’s actual life. Väitöskirjassa tarkastellaan, kuinka kahdesta myöhäiskeskiajan ruotsalaisesta piispasta, Skaran Brynolphus Algotista (n. 1240–1317) ja Linköpingin Nicolaus Hermannista (1325/26–1391), rakennettiin pyhimyksiä. Sekä Brynolphuksen että Nicolauksen kohdalla kanonisaatioprosessi, eli selvitys siitä, olivatko he todella pyhimyksiä, avattiin Konstanzin kirkolliskokouksessa vuonna 1416, ja seuraavan vuoden keväällä kolmen lähialueen piispan johdolla kuultiin todistajia Skaran ja Linköpingin hiippakunnissa. Kuulemisten aikaan Brynolphuksen kuolemasta oli siis kulunut vuosisata, kun taas Nicolaus oli ollut kuolleena vasta pari vuosikymmentä. Tässä tutkimuksessa näkökulmana on selvittää, kuinka piispojen elämät muuntuivat pyhimyskerronnaksi – kuinka historialliset tapahtumat ja silminnäkijöiden henkilökohtaiset kokemukset lomittuivat pyhimyskirjallisuuden tyypillisten aiheiden ja pyhimyspiirteiden kanssa, millaisia asioita korostettiin ja mitä häivytettiin. Tutkimuksen päälähteinä ovat Brynolphuksen ja Nicolauksen kanonisaatioprosessitekstit, Nicolauksen varhaisempi pyhimyselämäkerta, sekä piispojen elinajalta säilyneet dokumentit. Molempien piispojen kohdalla hyödynnettiin tyypillisiä pyhimyspiispoihin liitettyjä piirteitä, kuten askeettisia tapoja ja kirkon puolustamista maallisia vallanpitäjiä vastaan, mutta Brynolphuksen ja Nicolauksen pyhimyskuvissa oli myös eronsa. Nicolaus on esimerkki niin sanotusta aikalaispyhimyksestä, josta kertovissa pyhimysteksteissä näkyivät kirjoittamisaikaan edelleen elossa olevien silminnäkijöiden jakamat muistot ja kokemukset. Brynolphuksen tapauksessa silminnäkijöitä ei enää ollut, joten kuvaus hänestä pyhimyksenä on lähempänä tyypillistä pyhimyspiispaa, ja kanonisaatioprosessin todistajat vetosivat lähinnä alueella yleiseen tietoon ja legendanomaisiin muistiperinteisiin. Väitöskirja valottaa pyhimyskultin monia puolia, joista pyhimysehdokkaan esimerkillisiksi mielletyt elämä ja teot olivat vain yksi. Pyhimystä kunnioittava yhteisö oli keskeisessä roolissa uuden pyhimyksen kunnioituksessa. Skaran ja Linköpingin tuomiokapitulit olivat tärkeitä kulttien edistäjiä, ja myös Vadstenan luostari ja birgittalaisten vaikutus näkyi molempien kulttien taustalla. Nicolauksen tapauksessa myös hänen sukulaisensa ja läheiset kirkonmiehet toivat oman lisänsä pyhimyskuvaan. Lisäksi pyhimystekstien tehtävä oli paitsi julistaa pyhimyksen esimerkillisyyttä, myös opettaa papistoa ja kansaa, ja teksteissä voikin havaita myös esimerkiksi sakramenttien merkitystä korostava, opettavaa ainesta. Väitöskirja tarjoaa uusia näkökulmia tutkimukseen pyhimyksistä, pyhimyskirjallisuudesta ja keskiajan maskuliinisuudesta. Tutkimus kuvaa pyhimysten taustayhteisöjen merkitystä pyhimyskuvien rakentamisessa ja eletyn kokemuksen tulkintaa pyhimyskirjallisuuden puitteissa.

Anemia on yleistä tulehduksellisissa suolistosairauksissa. Se on tavallisimmin raudanpuuteanemia, kroonisen taudin anemia tai näiden yhdistelmä. Ohutsuolen loppuosan poisto aiheuttaa B12-vitamiinin puutteen riskiAnemia huonontaa potilaiden elämänlaatua ja työ- ja toimintakykyä. Tulehduksellista suolistosairautta sairastavat eivät useinkaan siedä suun kautta annettavaa rautahoitoa, ja heille parenteraalinen rautahoito on hyvä vaihtoehto.

Health-related quality of life (HRQoL) measurement has become an important outcome in treatment trials and in health policy decisions. HRQoL can be measured by using generic or disease-specific tools. Generic instruments can be used for comparing health status among patients in different health states and conditions but they do not focus specifically on the issues relevant in a particular disease. Disease-specific tools may be more responsive to changes within a specific condition. In earlier studies, impairment of HRQoL has been evident in patients with inflammatory bowel disease (IBD), especially when the disease is active. Data about the impact of comorbidity or demographic characteristics of the patients on HRQoL are partly controversial. This study, which comprised 2913 adult IBD patients, examined HRQoL using the disease-specific IBDQ and the general 15D instruments. The 15D scores of IBD patients were compared with scores of a gender and age matched general population sample. Frequency of IBD symptoms and arrangement of therapy were studied and compared with those of IBD patients in an earlier European study. Furthermore, data of other chronic diseases of the patients were obtained from the Social Insurance Institution s reimbursement register and comorbidity of IBD patients was compared with that of age and gender matched controls. --- Of the respondents, 37% reported that they suffered from disturbing IBD symptoms weekly. In 17% of the patients, the symptoms greatly affected the ability to enjoy leisure activities, and 14% stated that these symptoms greatly affected their capacity to work. Despite that, the great majority (93%) of patients expressed satisfaction with their current treatment, which exceeded the rate observed in the other European patients. The mean IBDQ score was 163, as the possible range is 32-224, and disease activity was strongly correlated with HRQoL. Older age, comorbid diseases, and female gender were also related to impairment of HRQoL. Lower HRQoL scores were seen also in newly-diagnosed patients and in those with a history of surgery, especially after stoma or ileal pouch-anal anastomosis (IPAA) operation. The range of 15D scores was 0.30-1.00, with mean of 0.87. As with the IBDQ, disease activity, older age and history of surgery were correlated with the score. Both the newly-diagnosed patients and patients with a long-lasting disease had lower scores than average even after adjusting for age. The 15D scores of IBD patients were significantly lower than those of the control group. A strong correlation was seen between the 15D and the IBDQ scores. Comorbidity with other chronic diseases was observed in 29% of IBD patients. Connective tissue diseases, chronic obstructive pulmonary diseases, pernicious anaemia, and coronary heart disease (CHD) were significantly increased in patients with IBD. Especially female IBD patients appeared to be at increased risk for CHD, and patients who reported weekly IBD symptoms had a higher risk for having other chronic diseases in addition to IBD. Comorbidity impaired HRQoL, as measured with both generic and disease-specific tools. In conclusion, HRQoL is impaired in IBD patients. An understanding of predictors of HRQoL will help to recognise patients who will need special support. Terveyteen liittyvä elämänlaatu on tärkeä hoidon vaikuttavuuden mittari hoitotutkimuksissa ja terveyspoliittisissa päätöksissä. Terveyteen liittyvää elämänlaatua voidaan tutkia yleisillä tai tautispesifisillä elämänlaatumittareilla. Yleiset mittarit sopivat elämänlaadun vertailuun eri väestö- ja sairausryhmien välillä, mutta niiden antama kokonaiskäsitys tietyn sairauden vaikutuksesta yksilöön on usein rajallinen. Tautispesifiset mittarit on kehitetty antamaan tietoa tilan ja elämänlaadun vaihtelusta tietyssä sairaudessa. Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat kroonisia sairauksia, joihin usein liittyy ajoittaisia pahenemisvaiheita. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu tulehduksellisten suolistosairauksien huonontavan elämänlaatua etenkin sairauden ollessa aktiivinen. Tutkimustieto muista elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä ja potilaiden muusta sairastavuudesta on osin ristiriitaista ja puutteellista. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia tulehduksellista suolistosairautta sairastavien potilaiden elämänlaatua sekä yleisellä (15D) että tautispesifisellä (Inflammatory Bowel Disease Questionnaire, IBDQ) elämänlaatumittarilla. Tutkimuspotilaat kerättiin Kelan erityiskorvausrekisteristä ja potilasyhdistyksen jäsenrekisteristä. Potilaiden elämänlaatua verrattiin ikä- ja sukupuolivakioituun verrokkiväestöön ja oireiden yleisyyttä ja hoidon järjestelyä muualta Euroopasta aiemmin saatuihin tuloksiin. Kelan erityiskorvattavuusrekisteristä saatiin tiedot potilaille ja heidän verrokeilleen myönnetyistä erityiskorvausoikeuksista. Tutkimuksen kyselykaavake postitettiin 5342:lle täysi-ikäiselle tulehduksellista suolistosairautta sairastavalle henkilölle. Vastausprosentti oli 57%. Tutkittavista 37% kertoi kärsivänsä viikoittain tulehdukselliseen suolistosairauteen liittyvistä oireista ja 14%:lla oireet vaikuttivat huomattavasti myös työkykyyn. Siitä huolimatta tyytyväisyys nykyiseen hoitoon oli suurempaa kuin aiemmassa eurooppalaisessa tutkimuksessa. Taudin aktiivisuus vaikutti eniten sekä yleisellä että tautispesifisellä mittarilla mitattuun elämänlaatuun, mutta myös lisäsairaudet ja ikääntyminen ennustivat huonompia elämänlaatupistemääriä. Vastikään diagnoosin saaneiden ja leikkauksen läpikäyneiden potilaiden pistemäärät olivat keskimääräistä huonompia ja tautispesifisellä mittarilla mitattu elämänlaatu oli naisilla merkittävästi alhaisempi kuin miehillä. Tulehduksellista suolistosairautta sairastavien elämänlaatu oli verrokkiryhmää huonompi. 15D:n ja IBDQ:n pistemäärät korreloivat toisiinsa voimakkaasti. Sidekudostautien, kroonisten keuhkosairauksien, pernisiöösin anemian ja sepelvaltimotaudin esiintyvyys oli merkittävästi lisääntynyt tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla verrattuna ikä- ja sukupuolivakioituun verrokkiryhmään. Sepelvaltimotaudin riski oli suurentunut selvimmin naispuolisilla potilailla. Aktiivia tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla oli useammin myös jokin muu erityiskorvausoikeus ja lisäsairaudet huononsivat sekä yleistä että tautispesifistä elämänlaatua. Tulehduksellista suolistosairautta sairastavien elämänlaatu on verrokkiväestöä huonompi. Terveyteen liittyvään elämänlaatuun vaikuttavien tekijöiden tunteminen auttaa tunnistamaan erityistä tukea tarvitsevat potilaat.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkasteltiin oikeudenmukaisuuden merkitystä ryhmänjäsenille ryhmään kiinnittymisen mallin näkökulmasta. Tarkoituksena oli tutkia mallin oikeudenmukaisuuteen sekä sosiaalisen identiteetin elementteihin liittyviä oletuksia. Ensimmäisenä tavoitteena oli tarkastella, onko koettu oikeudenmukaisuus yhteydessä samastumiseen oikeudenmukaisuuden viestimän arvostuksen ja ylpeyden kautta. Toisena tavoitteena oli tutkia vaikuttaako ryhmäjäsenyyden prototyyppisyys siihen, miten jäsenet reagoivat oikeudenmukaisuuteen. Ryhmäjäsenyyden prototyyppisyys eli se, miten samankaltainen jäsen on suhteessa ryhmän prototyyppiin, käsitettiin tässä tutkielmassa arvokongruenssina. Arvokongruenssi kuvaa yksilön ja ryhmälle tyypillisten arvojen yhdenmukaisuutta. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselynä päiväkotihenkilöstöltä (N=220). Analyysimenetelminä käytettiin faktorianalyysia sekä hierarkkista regressioanalyysia välittäjä- ja interaktioanalyyseihin. Lisäksi interaktioita tarkasteltiin simple slope -analyyseilla. Arvokongruenssia kuvattiin yksilön ja ryhmän arvoprofiilien muotojen samankaltaisuudesta kertovalla korrelaatioindeksillä. Arvoprofiilit muodostettiin Schwartzin teorian mukaisista arvotyypeistä. Oletus siitä, että koettu oikeudenmukaisuus on yhteydessä ryhmään samastumiseen arvostuksen ja ylpeyden kautta, sai selkeää tukea menettelytapojen oikeudenmukaisuuden osalta ja osittaista tukea jakavan oikeudenmukaisuuden osalta. Oletus ryhmänjäsenen prototyyppisyyden vaikutuksesta oikeudenmukaisuuden ja arvostuksen väliseen yhteyteen sai tukea: mitä enemmän yksilön arvot poikkesivat ryhmälle tyypillisistä arvoista, sitä voimakkaammin menettelytapojen ja jakava oikeudenmukaisuus olivat yhteydessä arvostukseen. Tutkimus vahvisti käsitystä siitä, että oikeudenmukaisuus on tärkeää, koska se viestii yksilön sosiaaliselle identiteetille merkityksellistä tietoa sekä ryhmän asemasta että ryhmältä saadusta arvostuksesta. Koettu oikeudenmukaisuus on tärkeää erityisesti niin kutsutuille perifeerisille jäsenille, joiden arvot poikkeavat ryhmälle tyypillisistä arvoista, koska tieto ryhmän suhtautumisesta on heille erityisen merkityksellistä.