Search

Artikkeli luo kokonaiskuvan virolaisen näytelmäkirjallisuuden välittämisestä, esittämisestä ja vastaanotosta Suomessa vuoteen 1944. Samalla se rikastuttaa kuvaa virolais-suomalaisista kirjallisista suhteista ja niihin vaikuttaneista tekijöistä. Kirjallisuudentutkimuksessa näytelmät ja niiden esitykset ovat jääneet vähälle huomiolle, koska kyse on pääsääntöisesti painamattomista käsikirjoituksista. Erityisen vähälle huomiolle ovat jääneet populaarit viihteelliset lajityypit. Esittävä teatteri on kuitenkin ollut tärkeä kirjallisuuden välityskeino myös proosamuotoisille teoksille. Artikkelin lähteenä on käytetty tutkimusten lisäksi Suomen Näyttämöiden Liiton ja Työväen Näyttämöiden Liiton arkistoja, näytelmätekstejä sekä aikalaislehdistöä. Artikkelissa 1) esitellään virolaisten näytelmien tuotantomäärät Suomessa vuosina 1908–1944; 2) kuvataan yksityiskohtaisesti prosessia, miten virolaiset näytelmät päätyivät suomalaisiksi teatteriesityksiksi 3) esitellään suosituimpien virolaisnäytelmien vastaanottoa 4) suhteutetaan tulokset yleiskuvaan virolaisen kirjallisuuden menekistä Suomessa, virolaisen näytelmäkirjallisuuden kaanonista sekä suomalaisten näytelmien esityksistä Virossa.

Eero O. Erkko (1899–1969) oli diplomi-insinööri, kemisti, nationalisti ja Helsingin Sanomien omistajasuvun jäsen. Artikkelissa tarkastellaan hänen urakehitystään ja toimintaansa maailmansotien välisenä aikana. Erkko halusi vahvistaa kotimaansa taloutta ja heikentää ulkomaalaisten roolia. Työtoverina hän oli vaikea. Erkko työskenteli useiden valtionyritysten palveluksessa ja heittäytyi innolla mukaan niiden sisäisiin valtataisteluihin. Erkon voimakkain ase oli julkisuus: hän ujutti sukulehtensä sivuille epäedullisia artikkeleita valtionyritysten johtajien toiminnasta. Lopulta lahjakkaan, mutta monia siltoja polttaneen, diplomi-insinöörin oli vaikea löytää uutta työtä, joten hän päätti muuttaa Yhdysvaltoihin. Eero O. Erkko (1899–1969) was a Finnish engineer, chemist, nationalist and a member of the family, which owned Helsingin Sanomat. In this article, we look at his career and actions during the interwar years. Erkko wanted to strengthen Finnish economy and weaken the role of foreigners. As a colleague, he was difficult. Erkko worked for a number of state-owned companies, and participated eagerly in their internal power struggles. His strongest weapon was publicity: He planted negative articles on the managers on the pages of his family paper. Eventually, the talented engineer had burned so many bridges that it was hard for him to find a new job. Therefore, he decided to move to the United States.

Non

Tämä Musiikki-lehden teemanumero on ensimmäinen suomenkielinen antologia, joka kokoaa yhteen maassamme tehtävää pelimusiikin tutkimusta. Miksi tällainen julkaisu vuonna 2022? Erikoisnumeron ajoitusta voi näkökulmasta riippuen pitää kieltämättä yhtä hyvin joko aikaisena tai myöhäisenä. Aikainen julkaisu on sikäli, että pelimusiikin tutkimus ei ole vielä tätä tekstiä kirjoittaessamme erityisen vakiintunut tutkimusala Suomessa, puhuttiin sitten musiikkitieteen tai muiden lähialojen piirissä tehtävästä tutkimuksesta. Yksi tämän erikoisnumeron tavoitteita olikin tarjota Suomessa toimiville tutkijoille julkaisualusta ja hahmottaa sen kautta, millaisena alan tutkimus maassamme tällä hetkellä piirtyy.

Japan is a notable producer of video games and game music on an international scale. Considering the global prominence of Japanese game music, however, remarkably little academic research on the topic has taken place within Japan itself – especially when compared with recent, abundantly growing Anglophone academic interest in game music. For example, there are no Japanese conferences or scholarly journals devoted to the research field, and the number of Japanese scholarly articles addressing game music remains just under 30 at time of writing. What explains this difference from Anglophone scholarship, and what are the leading paradigms of game music research in Japan today?This article seeks to answer these questions by observing the research field in Japan. After introducing and classifying the main paradigms of existing scholarly research, the essay goes on to argue that, due to certain conventions of Japanese academia, addressing only scholarly publications is insufficient to cover all relevant expert discussions on game music in the country. By next addressing non-academic discourse on the topic, the essay shows that non-scholarly literature occupies a significant role in determining the paradigms of game music research in Japan. As a concrete example, the article addresses the possibilities and limitations of a dominant paradigm that focuses on the history of game music from a technology-centric viewpoint. Finally, the essay discusses how academic and non-academic – as well as Japanese and Western – discourses could benefit each other. Japan is a notable producer of video games and game music on an international scale. Considering the global prominence of Japanese game music, however, remarkably little academic research on the topic has taken place within Japan itself – especially when compared with recent, abundantly growing Anglophone academic interest in game music. For example, there are no Japanese conferences or scholarly journals devoted to the research field, and the number of Japanese scholarly articles addressing game music remains just under 30 at time of writing. What explains this difference from Anglophone scholarship, and what are the leading paradigms of game music research in Japan today?This article seeks to answer these questions by observing the research field in Japan. After introducing and classifying the main paradigms of existing scholarly research, the essay goes on to argue that, due to certain conventions of Japanese academia, addressing only scholarly publications is insufficient to cover all relevant expert discussions on game music in the country. By next addressing non-academic discourse on the topic, the essay shows that non-scholarly literature occupies a significant role in determining the paradigms of game music research in Japan. As a concrete example, the article addresses the possibilities and limitations of a dominant paradigm that focuses on the history of game music from a technology-centric viewpoint. Finally, the essay discusses how academic and non-academic – as well as Japanese and Western – discourses could benefit each other.

Suomessakin on alkanut keskustelu akateemisen maailman ja tieteellisen tiedon dekolonisaatiosta, jonka yhtenä keskeisenä lähtökohtana on tietämisen tapojen moninaisuus maailmassa ja tavoitteena akateemisen tiedekäsityksen laajentaminen niin, että se ei perustuisi vain eurosentriselle käsitykselle tiedosta. Hahmottelen aihetta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden pohjalta, mitä dekolonisaatio voisi tarkoittaa nimenomaan musiikintutkimuksen kannalta ja millaisia muutoksia tiedon dekolonisaatio mahdollisesti vaatisi suomalaisen musiikintutkimuksen kentällä. Väitän, että etnomusikologian tutkimusperinne voisi toimia lähtökohtana musiikintutkimuksen dekolonisaatiolle, sillä se on jo lähtökohdiltaan globaali, kaikkien maailman musiikkien tutkimisen tarpeellisuutta korostava tutkimusala. Vaikka etnomusikologian juuret juontavat kolonistista hallintoakin palvelleeseen antropologiseen tutkimukseen, alaa on jo vuosikymmenien ajan leimannut vahva eettinen ja itsekriittinen asenne tutkimuksen tekemisessä, samoin kuin etnografiselle kenttätyölle ominainen tapa tuottaa tietoa tiiviissä yhteistyössä niiden ihmisten kanssa, joiden musiikista on kyse. Juuri siksi etnomusikologit ovat jo vuosikymmenien ajan pohtineet monia niistä kysymyksistä, joista nyt puhutaan dekolonisaation otsikon alla. Artikkelin kansikuva: Elina Seye.

Fight Club toimi uusliberalistisen yhteiskuntajärjestelmän työhön liittyvää affektituotantoa mallintavana ja tuottavana elokuvallisena koneena. Analyysi perustuu Jonathan Bellerin elokuvallisen tuotantomuodon teoriaan. Elokuvalla katsojat kalibroitiin tekemään huomiotalouden vaatimaa katsomistyötä. Palkaksi he saivat erilaisia viihtymisen muotoja. Gilles Deleuzen ”ajattelun kuva” -käsitteelle rinnasteisena kehitellään ”työn kuva” -käsitettä.Elokuvassa tuotettiin metaelokuvana sekä kuluttamiselle perustuvaa katsojakokemuksen tilaa että yleisempää työn kuvaa. Tuottavana koneena eli metaelokuvana Fight Club koetti paeta työelämän tuottamia vieraannuttavia affekteja marginaalisuuden ”mustiin aukkoihin”. Huomiotalouden spektaakkelina se kuitenkin kietoi katsojansa globaaliin kulttuuriteollisuuden verkostoon muuttaen katsojakokemusta yhteiskuntien sosiaalisella kentällä. Artikkelissa pohditaan, miten Fight Club vaikutti uusliberalistiselle yhteiskuntajärjestelmälle tyypilliseen työn kuvaan.Avainsanat: affekti, metaelokuva, työn kuva, huomiotalous, uusliberalismiRaised by TV. The Meta-Cinematic Image of Work in Fight ClubThe film Fight Club was a cinematic machine, which modelled and produced the affective labor of work in a neoliberal society. The analysis is based on Jonathan Beller’s theory of cinematic mode of production. Spectators were calibrated to do the viewing work required of attention economy. As a reward, they attained different modes of entertainment and enjoyment. In the article, Gilles Deleuze’s concept of “the image of thought” is reformulated and put to use as the concept of “the image of work”.At the metacinematic level, Fight Club is argued to produce an image of spectatorship as consumerism, as well as a generalized image of work. As a producing machine, Fight Club tries to flee the alienating affects of working life to the “black holes” of marginality. As an attention economy spectacle, it simultaneously enfolds the viewers in the web of global culture industry, transforming the viewer experience in the social field of global societies. The article centers on the question of how Fight Club effected the typical image of work in neoliberal societies.Keywords: affect, meta-cinema, image of work, attention economy, neoliberalism

Non

Poliittisen historian tutkimista käsittelevä artikkeli historiantutkimuksen menetelmiä esittelevässä kirjassa Avaimia menneisyyteen, opas historiantutkimuksen menetelmiin.

Artikkeli 1500-luvun tutkimuksen metodeista.

Artikkeli tarkastelee työtä koskevan psykologisen sopimuksen muutosta Suomen 1990-luvun lamassa. Analyysi perustuu Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin kapitalismiteorialle. Aineistona toimii työmarkkinoihin liittyvä lehdistömateriaali vuosilta 1991–1993, jossa ilmeneviä työmarkkinauskomuksia uudenlaisesta työn psykologisesta sopimuksesta ja sen vaatimasta työelämän ihannesubjektiviteetista tutkitaan kulttuurintutkimuksellisesti. Artikkeli väittää laman olleen lehdissä sodankäyntiä ja poikkeustoimille tilaa avannut kriisi. Työelämä ladattiin välttämättömyyksillä, ja vastuu siirtyi yksilöille, sillä kokonaisuutta ei koettu voitavan muuttaa. Luterilaisen etiikan mukainen uhrautumisen työkulttuuri, pettymys vanhaan kollektiiviseen, kasinotalouden moraaliin ja laman syvyys vahvistivat muutoksen omaksumista. Työtä koskeva psykologinen sopimus muuttui painottamaan työntekijöiden yksilöllistynyttä vastuuta. Syntyneet puhekehykset ovat säilyneet nykypäivään asti, sillä lamaa ei ole Suomessa käsitelty loppuun.

Isorokkoa on pidetty 1700-luvun Euroopalle leimallisena tautina ja rokonistutusta puolestaan aikakauden lääketieteen suurimpana saavutuksena. Uudesta menetelmästä toivottiin apua lohduttomaan tilanteeseen, jossa tautiin menehtyi jatkuvasti valtava määrä ihmisiä, lähinnä pikkulapsia. Erilaisilla tavoilla siirtää rokkotartunta ihmisestä toiseen immuniteetin saavuttamiseksi mahdollisimman suotuisissa olosuhteissa oli eri puolilla maailmaa pitkät perinteet. Länsimaisen lääketieteen kiinnostuttua menetelmästä 1710- ja 1720-lukujen vaihteessa sitä pyrittiin jatkuvasti kehittämään turvallisemmaksi. Rokonistutus pysyi kautta vuosisadan kiistakysymyksenä, josta käytiin kiihkeitä väittelyitä. Kaikki ristiriidat eivät kuitenkaan tulleet kirjatuiksi pamfletteihin, saarnoihin tai lääkäreiden kirjoittamiin yleistajuisiin kirjoihin. Rokonistutus oli vaikea kysymys myös lääkäreille, jotka joutuivat punnitsemaan vastuitaan ja valintojaan virkaveljien, hallinnon ja potilaiden vaatimusten ja pelkojen ristiaallokossa. Ruotsissa rokonistutus eli inokulaatio kytkeytyi tiiviisti hyötyvalistukseen ja rationaalisen, empiirisen tieteen ideaaleihin. Potentiaalisesti tappavan taudin tahallinen tartuttaminen potilaaseen saattoi kuitenkin sotia lääkärin omaa arvomaailmaa, ammattietiikkaa ja vakaumusta vastaan. Tässä kirjoituksessa avaan katsauksenomaisesti rokonistutukseen liittyneitä huolia ja pelkoja ja toisaalta toiveita ja odotuksia aikakauden lääkäreiden kannalta Ruotsissa. Teksti pohjautuu Porthan-seuran syysseminaarissa 8.11.2019 pitämääni esitelmään.

This dissertation examines the lifestyle and immaterial heritage of a pastor family in the late 19th and early 20th century Finland. The main perspective of my presentation is to observe immaterial and material heritage, both of which I examine through a specific pastor family, the Kjäldströms. The main characters of my study are Elin von Rehausen (1859-1928) and Oscar Kjäldström (1857-1955). The background of the couple is an interesting combination of an old noble family and a rising bourgeoisie family. Elin and Oscar married in 1883 and had six children. I consider how they combined values from their respective backgrounds as well as the kind of new values they perhaps created as a religious priest family. In my study The Kjäldströms represent an example of “modern pastor” family . (Uuden polven papisto). The term used refers partly to Oscar’s background but also to their work with the so-called “fallen people”. The modern pastor families differed from the older period of “Clergy Dynasties” in nearly every perspective: starting with their background, strategies and networks, but also with their ideologies and values. I define the immaterial heritage mainly based on Giovanni Levi’s classical research of “La herencia immaterial”. For Levi, the immaterial heritage was about social status, social reputation and prestige. In short: his main idea of immaterial heritage was an ideal in which networks and tools could be transformed from “father to son”. In my study I define immaterial heritage in a wider perspective than Levi does. For me it is rather a basic concept, which includes family strategies and networks, but also ideologies, values, habits and lifestyle. In my study I claim that also material things can possess immaterial values and immaterial heritage. As my main source, I have used a large family archive. My aim is to observe how immaterial and material heritage moved on from generation to generation in this specific family. In The Kjäldströms family the heritage given to next generation was mostly immaterial: a religious way of life with strong moral values. I also study how immaterial heritage was transformed during the process. The study takes place in the field of history, particularly microhistory, however, I also use methods on the field of oral history, memory studies and art history. In terms of a theoretical framework, I have applied Pierre Bourdieu’s theory on social capital, which I understand as a sum of either actual or virtual resources. The approach used in the research is also partly based on Pierre Bourdieu’s Field Theory by using his concept of ”Habitus”. This dissertation shows that by examining the lifestyle of a modern priest family, their social relations, values and their work, one can find the lifestyle of intelligentsia/ upper class was not unitary but varied within the group. Tarkastelen tutkimuksessani pappisperhettä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa yhden esimerkkiperheen, Kjäldströmien, kautta. Tutkimani pappisperhe edustaa taustaltaan mielenkiintoista yhdistelmää: vanhaa säätyläistöä ja käsityöläistaustaista porvaristoa. Aatelistaustainen Elin omaa sukua von Rehausen (1859-1928) avioitui ensimmäisen polven ylioppilaan teologiaa opiskelevan Oscar Kjäldströmin (1857-1955) kanssa vuonna 1883. Tästä erilaisten taustojen kohtaamisesta lähden tarkastelemaan tutkimieni henkilöiden arvomaailman ja aineettoman perinnön muotoutumista. Tarkastelen, millainen merkitys yksilöllä itsellään ja toisaalta taustalla, syntyperällä ja kasvatuksella oli tutkimani pariskunnan ja heidän lapsiensa elämässä. Tutkimuksessani Kjäldströmit edustavat ”Uuden polven pappisperhettä”. Tämä käyttämäni nimitys viittaa yhtäältä paitsi Oscarin taustaan, toisaalta taas siihen, että kutsumus, herätyskokemukset, järjestötoiminta sekä sosiaalisen yhteisvastuun kantaminen perinteistä papintoimenkuvaa laajemmin olivat tärkeässä osassa Oscarin ja Elinin elämäntyötä. Työni tarkoituksenani on tarkentaa sivistyneistöperheitä käsittelevää tutkimusta erityisesti pappisperheen osalta, jolla väitän olleen porvarillisesta perheideaalista poikkeava arvomaailma ja arvojärjestys. Tarkoituksenani on Kjäldströmien avulla tarkastella pappisperheen elämäntapaa, arvomaailmaa ja valintoja. Tutkimuksessani punaisena lankana kulkee Elinin elämäntarina, josta painotan vuosia 1883-1928 Oscarin puolisona. Nostan esille ne tapahtumat ja ilmiöt, jotka tavalla tai toisella koskettivat tutkimaani perhettä. Tutkimukseni tärkeimmiksi teemoiksi nousevat uuden polven papiston synty, uskonnollinen elämäntavan toteuttaminen yksityisesti perheen sisällä ja työkentällä kodin ulkopuolella. Näiden teemojen yllä eräänlaisena kattokysymyksenä tarkastelen aineettoman perinnön rakentamisen, tallentamisen, siirtämisen ja vastaanottamisen tapoja.Tutkimuksessani aineeton perintö on yhtä aikaa epämääräinen ja selkeä, eräänlainen sateenvarjo- tai kattokäsite, jonka alle on sijoitettavissa hyvinkin laajasti erilaisia aineettomia arvoja kuten tavat, traditiot, henkiset arvot ja uskonnollinen elämäntapa. Sen alle mahtuu myös erilaisia konkreettisesti hahmotettavia asioita kuten verkostot, rutiinit, ulkoisen elämäntavan puitteet, materialisoituneet statussymbolit ja tallentava elämäntapa. Ymmärrän lähdeaineistoni, Kjäldström-von Rehausen suvun tallentaman yksityisarkiston myös osaksi aineetonta perintöä, ja sen tarkastelusta muodostuu osa väitöskirjaani.

Suomen valtion ja politiikan johdon keskeiset toimijat rakensivat sotakorvausohjelman aikana propagandatarinan, joka sittemmin johti kansallisen, nostalgisen tarinan, sotakorvausmyytin, muodostumiseen. Aiemman historiankirjoituksen ja -tutkimuksen suhde tähän tarinaan on jännitteinen ja epämääräinen. Tässä artikkelissa puretaan myytin rakennustyö Sotevassa, avataan sen historiallistamista kirjallisuudessa, sekä esitetään kolmiosainen malli myytin tarkastelua varten. Myytin kolme keskeistä jännettä ovat 1. tunnekokemus tapahtuneen käsittelyyn kansalaisille, 2. perustelu tehdylle teolliselle sijoitukselle, sekä 3. uusi epäpoliittinen merkitys rauhanomaisille suhteille Neuvostoliiton kanssa.

Yksi lukion filosofian tavoitteista on kehittää opiskelijoiden itsenäistä ajattelua ja luoda pohja keskustelun järkiperäiselle arvioinnille ja kyvylle ilmaista näkemyksiä perustellen millä tahansa alalla, ei vain filosofiassa. Logiikkaan ja argumentaatioon liittyviä kysymyksiä käsitellään omana aihealueenaan erityisesti lukion filosofian ensimmäisessä pakollisessa moduulissa. Tästä huolimatta argumentaatio on koko lukion filosofian opetuksen läpäisevä aihe. Logiikan ja argumentaation Lops-tukimateriaali pyrkii tukemaan argumentaatiotaitoja sekä edistämään niiden harjoittelemista. Materiaali sisältää runsaasti opetusvinkkejä ja tehtäviä.

Tutkijoilla on oikeus ja moraalinen velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sen muotoja ovat tiedon välitys, tiedon tulkinta ja aikalaiskritiikki. Historiallisten esimerkkien ohella tarkastellaan sosiaalisen median asettamia uusia haasteita, kuten tutkijoihin kohdistuva vihapuhe ja maalittaminen.

Non

Historiallisen aikakauskirjan pääkirjoitus Non

Non

Lektio Lauri A. Niskasen väitöskirja A Hubbub of Phenomenon: The Finnish and Swe- dish Polyphonic Translations of James Joyce’s Ulysses tarkastettiin 28.5.2021 Hel- singin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Väitöskirja on luettavissa verkossa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/329581 Non

Kirja-arvostelu. Arvosteltu teos: Hymni työlle: Suomen Työväen Musiikkiliitto ja työväen musiikkiharrastus 1920–2020 / Keijo Rantanen. - Helsinki : Lector Kustannus, 2020. 471 s. ISBN 978-952-7322-33-8. Non

Osallisuuteen ja julkiseen harkintaan perustuva liberaali demokratia edellyttää kansalaisilta kriittistä ajattelua, mutta kriittisyys voidaan myös ymmärtää väärin ja valjastaa palvelemaan tieteen ja demokratian vastaisia pyrkimyksiä, kuten hiljattainen rokotevastainen liike osoittaa. Oikein ymmärrettynä kriittinen ajattelu edellyttää myös harkintaan perustuvaa luottamusta asiantuntijoiden tuottamaan ja välittämään tietoon. Artikkeli tarkastelee kysymystä, mitä harkitsevaisuuteen kuuluva uskomuksen oikeuttaminen edellyttää viestinnän osapuolilta yhtäältä koulussa ja toisaalta mediassa. Nämä kaksi ympäristöä eroavat toisistaan keskeisesti siinä, että koulu on tiedollisessa mielessä huomattavasti turvallisempi kuin media. Erosta huolimatta artikkelissa esitetään, että toisten väitteeseen perustuvan uskomuksen oikeutus edellyttää kummassakin tapauksessa kolmen ehdon täyttymistä: kuulijan on (i) ymmärrettävä väite perusteineen, (ii) omattava perusteet olettaa puhujan olevan vilpitön ja asiantunteva sekä (iii) oltava herkkä uskomuksen oikeutuksen mahdollisesti kumoaville tekijöille. Artikkelissa osoitetaan, että ehdot voivat täyttyä yksittäisten uskomusten tapauksessa, vaikka henkilö ei olisikaan harkitsevainen, mutta harkitsevaisen henkilön uskomukset ovat kaikissa tapauksissa tällä tavalla oikeutettuja. Hyveteoreettisesta näkökulmasta harkitsevaisuus hahmottuu kansalaishyveeksi, joka on taitoa ja halua pohtia avaramielisesti ja ennakkoluulottomasti väitteiden tai toiminnan perusteita ja päätyä johtopäätökseen. Artikkelissa tulkitaan, miten yleissivistävän koulutuksen opetussuunnitelman perusteet sisältävät harkitsevaisuuden ja miten kouluopetus voi valmistaa lapsia ja nuoria olemaan harkitsevaisia suhteessa julkiseen sanaan.

Kirja-arvostelu. Arvosteltu teos: Terveys tallessa : sata kokoelmaa ja museota Uudeltamaalta / Henna Sinisalo, Maria Tukia, Helena Hämäläinen ja Anders Manns. - Helsinki : HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan museotoimikunta, 2020. ISBN 978-952-5778-24-3. Non

Non

Bolognassa sijaitsevan Ducati-moottoripyörien tehtaanmuseon Museo Ducatin arvostelu.

ICOHTEC 2018: http://www.icohtec.org/w-annual-meeting/2018-saint-etienne/

Charles S. Peirce luokitteli 1865 päättelyn lajit deduktioon, induktioon ja hypoteesiin, joista viimeksi mainittua hän luonnehti päättelynä vaikutuksista syihin tai päättelynä selitykseen. Hypoteesi on Peircelle induktion ohella tietoa laajentava (ampliatiivinen) päätelmä. 1890-luvun lopun kirjoituksissaan hän alkoi kutsua hypoteettista päättelyä uusilla nimillä ”retroduktio” ja ”abduktio”. Tässä vaiheessa Peirce kuvasi abduktiota tieteellisen päättelyn ensimmäisenä askeleena, mahdollisten arvausten esittämisenä, jonka tulokset on asetettava induktion kautta testeihin. Hänen tunnetuin kaavionsa abduktion loogiselle muodolle on vuodelta 1903: (AB) The surprising fact C is observed; But if A were true, C would be a matter of course. Hence, there is reason to think that A is true. Toisin sanoen abduktio päättelee yllättävästä tosiseikasta hypoteettiseen teoriaan, joka selittäisi tämän faktan. Peircen ajatukset tulivat laajemmin tunnetuiksi, kun kuusiosainen Collected Papers ilmestyi 1931-35. Maailmansodan jälkeen hänen ehdotuksiaan on tulkittu kolmessa suunnassa. Hansonin mukaan abduktio on keksimisen logiikkaa (logic of discovery). Laudanin mukaan abduktiossa on kyse ohjeesta työskennellä kiinnostavan hypoteesin parissa (pursuit). Harmanin mukaan abduktio on päättelyä parhaaseen selitykseen (inference to the best explanation eli IBE). Monet loogikot, tekoälyn tutkijat ja tieteenfilosofit käyttävät termiä ”abduktio” suoraviivaisesti IBE:n synonyyminä (esim. van Fraassen, Walton, Josephson, Lipton, Schurz ja Psillos), kun taas varovaisemman kannan ottavat mm. Aliseda, Magnani ja Douven. Toisaalta tätä rinnastusta on eri syistä pidetty harhaanjohtavana abduktion todellisen luonteen ja tehtävän perusteella (Hintikka, Woods). Myös monet Peirce-tutkijat ovat ottaneet intohimoisesti kantaa asiaan vedoten mestarin monitulkintaisiin kirjoituksiin. Esimerkiksi Minnamaier (2004) esittää, että abduktion samaistaminen IBE:n kanssa hämärtäisi Peircen erottelua induktion ja abduktion välillä. Campos (2011) argumentoi, että abduktio tulisi rajata selittävien hypoteesien generoimiseen, joten valikointi hypoteesien välillä ei kuulu sen tehtäviin. Gaultierin (2016) mukaan skeeman (AB) johtopäätös ei ole suositus testata A:n totuutta, vaan selvittää, onko A todellakin mahdollinen selitys C:lle. Sen sijaan Nyrupin (2015) mukaan (AB) jättää avoimeksi, tukeeko onnistunut selitys hypoteesin totuutta, joten abduktiossa on kyse hypoteesin työstämisestä. Peircen kirjoituksista puolen vuosisadan aikana kuitenkin löytyy aineksia kaikille kolmelle abduktion päätulkinnalle. Abduktio on ainoa menetelmä uusien ideoiden generoimiseksi (discovery). Abduktio auttaa tunnistamaan testaamisen arvioisia hypoteeseja (pursuit). Joissakin tapauksissa, kuten havainnoissa ja historiallisissa päätelmissä, abduktio on ”pakottavaa” tai ”täysin varmaa”, joten sillä voi olla tekemistä myös hypoteesien oikeuttamisen kanssa. Vaikka Peirce päätyi esittämään, ettei abduktiivisiin päätelmiin liity mitään todennäköisyyksiä, hän kuitenkin myöhäisissäkin töissään antoi abduktiolle selkeän loogisen muodon (AB). Lisäksi abduktion ja IBE:n yhteyttä puolustaa käsikirjoitus ”The Logic of Drawing History from Ancient Documents” (1901), jossa Peirce antaa kriteerejä ”abduktiolle eli hypoteesien valinnan prosessille”. Näitä kriteerejä ovat selitysvoima, testattavuus, varovaisuus, laajuus ja yksinkertaisuus. Samantapaisia metodologisia sääntöjä ovat muotoilleet ne tutkijat, jotka ovat kehitelleet eteenpäin IBE:n muotoja. Vastaus otsikon kysymykseen on siis ”kyllä ja ei”. Vaikka Peirce keksi termin ”abduktio”, hänellä ei ole loputonta yksinoikeutta määrätä sen käytöstä. Hän ajatuksensa ovat inspiroivia tavalla, joka voi johtaa abduktion tutkimisessa erilaisiin suuntiin. Näitä linjoja on tarpeetonta oikeaoppisesti pitää toisilleen vastakkaisina. Keksimisen logiikka on kiehtova aihe, mutta samalla tavoin on aihetta analysoida sitä, miten keksittyjen selityshypoteesien paremmuutta voidaan vertailla ja millaisilla ehdoilla voisimme olla oikeutettuja hyväksymään parhaan toistaiseksi löydetyistä selityksistä. Kaikki nämä loogis-metodologiset tutkimuslinjat tekevät omalla tavallaan oikeutta Peircen filosofian suurille oivalluksille.