Search

This study concerns the theology of image, artworks, and icons. My study is ecumenical: I analyze questions, possibilities, and tensions between Lutheran and Orthodox theologies of images. I narrow my focus to a systematic analysis of six theologians from the twentieth century. Pavel Florensky, Leonid Ouspensky, and John Meyendorff are Orthodox. Robert Jenson, Hans-Eckehard Bahr, and Martin Lönnebo are Lutherans. This enables comparison within and between two churches on questions of the theology of images. Furthermore, I evaluate the presented thoughts and theologies in the light of traditions of dominations, ecumenical conclusions, and common sense. This study belongs to the field of practical theology. It includes pictures of paintings. Through them, I analyze and demonstrate the thoughts of my chosen theologians. Besides this, the theology of images concerns dogmatics, ecumenism, aesthetics, philosophy of religion, and church history. My central question is about the relationship between an image and its object. This denotes the ontology of image and the presence of spiritual reality in the material image. I utilize the concepts weak and strong theology of image to express degrees of ontological strength and modes of the presence of holiness in images. In general, the Lutheran Church represents a weak theology of images, and the Eastern Orthodox Church, a strong theology. I find that Lutherans and Orthodox share a common premise on the possibilities of Christian images based on Christ’s incarnation. Hence, both churches reject iconoclasm. Yet, I remark that the Lutheran position usually approaches iconoclasm. The Orthodox theologians of this study belong to the icon revivalist movement. I reproduce this movement’s opposition between sacred and Orthodox icon art and corrupt Western art. I foreground the ecumenical challenges, strengths, and weaknesses of this narration. Ouspensky´s theology of icons is convincing and coherent, yet ecumenically challenging and inadequate. Furthermore, he builds his theology of icons on narrow Orthodox tradition. Meyendorff’s neo-Palamism is positive towards images and in line with the Orthodox tradition of images. However, Palamism highlights mystical and direct encounters with God that underline the tensional position of icons in Orthodox theology. Pavel Florensky’s philosophized and Slavophile Christianity appears to be an outdated and ecumenically challenging position. Nevertheless, Florensky represents general Orthodox mystical theology, where icons, symbols, and theology of sight are central. Robert Jenson and Martin Lönnebo endorse traditional Orthodox icons in the Lutheran context. Thus, their thought creates ecumenical possibilities between Lutherans and Orthodox. They also converge with the theology of the Eastern Orthodox Church in questions of saints, the Virgin Mary, and tradition. Lönnebo’s habit of drawing wisdom from various traditions appears to be a theological richness. However, at times his theology remains on a general level between Lutheran and Orthodox theology. Jenson is critical of Eastern Orthodox Church theology, not least on icons. His position on a temporal God remains ecumenically noteworthy, yet unfinished. Jenson’s position may be generalized to Lutheran loneliness in the theology of images: renaissance, modern art, and Eastern Christian tradition remain incompatible with Lutheran theology. Hans-Eckehard Bahr practices theology in dialogue with modern art. His approach is mostly strong and based on Lutheran tradition. Bahr tries to understand the autonomous character of art, not forgetting Christian dogmas on God, Christ, or salvation. Bahr’s positive Christian theology of images remains weak because he mainly concentrates on criticizing aesthetical and theological theories. He notices images that reveal the world’s terrible state without the gospel but is less able to witness Christian resurrection and joy through art. Bahr calls traditional theology of icons idolatry. Moreover, his neo-Kantian and existential position denotes the rejection of any metaphysics. This theology is occasionally outdated and liturgically weak. I demonstrate that shared tradition and faith in the Bible, Trinitarian God, and Christ does not solve all questions and disagreements on images. The pivotal question concerns the Seventh Ecumenical Council and its decision to venerate icons against iconoclasts. Jenson and Lönnebo accept this council, yet with restrictions. Bahr does not mention the council or build his theology of image on it. In my study of six theologians, I prove that there are several background factors and preconditions behind the practice of utilizing images in a Christian context. Great, yet often subconscious metaphysical notions define a place for single paintings. Hence, challenge the theology of images sets for ecumenical relations between the Lutheran Church and the Eastern Orthodox Church concerns other tensions, for example, regarding salvation and tradition. Central factors behind the churches´ theologies of image are Lutheran theology of the cross and the complex relationship between Orthodox theology and Platonism. Keywords: image, icon, Eastern Orthodox Church, Lutheran Church, ecumenism, ontology, art, symbol, tradition, iconoclasm, Platonism Tämä tutkimus koskee kuvan teologiaa. Tutkimuksessani kuva rajautuu ennen kaikkea maalaukseksi. Tällöin kuvaa voi kutsua taideteokseksi tai ikoniksi. Tutkimukseni tehtävä on analysoida kuvan teologiaan liittyviä kysymyksiä, mahdollisuuksia ja jännitteitä ortodoksien ja luterilaisten välillä. Tutkimus on rajattu kuuden 1900-luvun teologin ajattelun systemaattiseen analyysiin. Valituista teologeista Pavel Florensky, Leonid Ouspensky ja John Meyendorff ovat ortodokseja. Robert Jenson, Hans Eckehard-Bahr ja Martin Lönnebo edustavat luterilaisuutta. Rajaus mahdollistaa kirkkojen sisäisen sekä kirkkojen välisen vertailun kuvateologisissa kysymyksissä. Ajatusten vertailu on osa tutkimukseni systemaattista analyysia. Arvioin muutenkin valittujen teologien ajatusten pätevyyttä, esimerkiksi peilaamalla niitä kirkkokuntien traditioihin sekä ekumeenisten keskusteluiden tuloksiin. Tutkimuskohteeni ja aiheeni on teologinen, mutta sivuan myös estetiikan alaan liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Tutkimukseni sisältää kuvia maalauksista. Näiden maalausten kautta ja niiden avulla analysoin sekä havainnollistan tutkittavien teologien ajatuksia. Teologisesti, kuvien käyttö liittyy etenkin käytännölliseen teologiaan. Kuvan teologia on kuitenkin vahvasti eri tieteenalat ylittävä tutkimusalue. Tutkimuksessani korostuu erityisesti dogmatiikka ja ekumeniikka, mutta myös uskonnonfilosofia, uskontotiede sekä kirkkohistoria, etenkin patristiikka sekä Bysantin kuvariitojen aika 700–800 luvuilla. Tutkimukseni keskeisin kysymys on kuvan ja kuvattavan kohteen välinen suhde. Tämä tarkoittaa kuvan ontologiaa sekä hengellisyyden ja näkymättömän todellisuuden läsnäoloa materiaalisessa ja visuaalisessa maalauksessa. Käytän tutkimuksessani käsitteitä heikko ja vahva kuvateologia. Ilmaukset liittyvät kuvassa ymmärrettyyn ontologiseen voimaan ja pyhän läsnäoloon, esimerkiksi tehdä ihmeitä. Luterilaisen ja ortodoksien kuvateologian eron voi ilmaista näiden käsitteiden kautta. Tutkimuksessani käy ilmi, kuinka kysymys kuvasta kietoutuu yhteen monien dogmaattisten aiheiden sekä kirkkojen traditioiden kanssa. Luterilaiset ja ortodoksit jakavat saman lähtökohdan kristillisen kuvan mahdollisuudesta Jeesuksen inkarnaation myötä. Toisin sanoen, ekumeenisena lähtökohtana toimii ikonoklasmin torjuminen. Toisaalta tutkimukseni osoittaa, että ikonoklastinen positio tulee joskus lähelle luterilaisten käsityksiä kuvasta. Myös ortodoksiteologit voivat kyseenalaistaa kuvia tai niiden pyhyyttä. Tutkimukseni ortodoksiteologit kuuluvat ikonirevivalisteihin. Tutkimukseni osoittaa tämän liikkeen vastakkainasettelun pyhänä ja ortodoksisena pidetyn ja toisaalta vääristyneeksi nähdyn länsimaalaisen taiteen välillä. Tuon esiin tämän narraation vahvuuksia ja heikkouksia. Tutkimukseni osoittaa kuvateologisia eroja ja jännitteitä ortodoksien ja luterilaisten välillä sekä saman kirkon edustajien välillä. Ouspenskyn ikoniteologia on vakuuttava ja koherentti. Käy toisaalta ilmi, että hän luo ekumeenisesti haastavan vastakkainasettelun idän ja lännen välillä. Ouspensky myös rakentaa pitkälle meneviä johtopäätöksiä ortodoksisen tradition suppeista linjanvedoista. Meyendorffin edustama uuspalamismi paljastuu kuvamyönteiseksi ja ortodoksisen kuvaperinteen mukaiseksi. Toisaalta palamismin korostama mystisen ja suoran Jumalan kohtaamisen mahdollisuus alleviivaa ikonin jännitteistä asemaa ortodoksisessa teologiassa. Ikonia voi pitää läsnäolon korvikkeena, joka kuitenkin mahdollistaa kuvattavan kohteen läsnäolon. Pavel Florenskyn filosofinen ja slavofiilinen kristinuskon tulkinta osoittautuu myös ortodoksiteologien toimesta monin paikoin vanhentuneeksi ja ekumeenisesti haastavaksi positioksi. Toisaalta Florensky edustaa yleistettävissä olevaa ortodoksista mystiikan teologiaa, jossa ikonit, symbolit ja katseen teologia saavat keskeisen sijan. Luterilaiset teologit Robert Jenson ja Martin Lönnebo hyväksyvät perinteisten ortodoksisten ikonien käytön luterilaisessa kontekstissa. Siten heidän ajattelunsa puolustaa näkemystä kuvateologian ekumeenisista mahdollisuuksista luterilaisten ja ortodoksien välillä. Heidän kohdallaan tulee esille kysymyksen monitahoisuus. Ikonien lisäksi Lönnebo ja Jenson lähestyvät ortodoksisen kirkon teologiaa esimerkiksi pyhimysten, Neitsyt Marian sekä tradition kohdalla. Lönnebon tapa ammentaa useista eri traditioista näyttäytyy rikkautena. Toisaalta hänen kuvan teologia jää välillä yleisluonteiseksi tai ikään kuin luterilaisuuden ja ortodoksisuuden väliin. Lönnebo esimerkiksi esittää perinteisiä ortodoksisia ikoneita, mutta ilman kultataustaa. Jenson kritisoi ja kyseenalaistaa monia ortodoksien teologian piirteitä koskien myös ikonien teologiaa. Hänen positionsa jää ekumeenisesti huomionarvoisaksi, mutta viimeistelemättömäksi. Jensonin kuvateologian voinee yleistää yleiseksi luterilaisen kuvateologian suunnattomuudeksi. Läntisen renessanssin perinne tai moderni taide eivät vaikuta sopivan kovinkaan hyvin yhteen luterilaisen teologian kanssa. Hans Eckehard-Bahr pyrkii rakentamaan luterilaista teologiaa modernia ja autonomista taidetta vasten. Ymmärrystä etsivä ja dialoginen lähestymistapa on useimmiten vakuuttava. Bahr ei tingi luterilaisen uskonsa perusehdoista, kuten Jumalasta, Kristuksesta tai pelastuksesta. Bahrin tapauksessa myönteinen kristillinen kuvan teologia jää kuitenkin heikoksi. Pääpaino on vastustajien torjumisessa. Sellaisena esiintyy myös ortodoksisen kirkon teologia, jonka Bahr nimittää kuvainpalvonnaksi. Bahrin kritiikki jäsentyy kaiken metafysiikan vastustamisena. Hänen uuskantilainen ja eksistentiaalinen teologiansa on toisinaan vanhentunutta sekä liturgisesti köyhää. Bahrin myönteiset kuvaesimerkit rajautuvat lähinnä ristiinnaulitsemiskuviin sekä kuviin, jotka paljastavat maailman kauhean tilan vailla evankeliumia. Tämän teologi Paul Tillichiltä omaksutun position heikkoutena näkyisi olevan kykenemättömyys todistaa kristillisestä ylösnousemustodellisuudesta ja ilosta kuvan kautta. Virheistään ja puutteistaan huolimatta Bahrin kuvan teologia on varteenotettava ja luterilaisen tradition varaan rakennettu. Tutkimuksessani osoitan, että ortodoksien ja luterilaisten jakama usko ja traditio Raamatusta, kolmiyhteisestä Jumalasta sekä Kristuksesta ei ratkaise kuvateologia kysymyksiä ja erimielisyyksiä. Ekumeenisesti painavimmaksi kysymykseksi nousee 7. ekumeeninen kirkolliskokouksen päätös kuvien kunnioittamisen ortodoksisuudesta ikonoklasteja vastaan. Jenson ja Lönnebo hyväksyvät konsiilin, tietyin rajauksin. Bahr ei mainitse konsiilia eikä siten rakenna kuvateologiaansa sen varaan. Tutkimukseni osoittaa, valittujen teologien ajattelun kautta, kuinka kuvan teologian taustalla vaikuttaa monia taustatekijöitä ja ennakkoehtoja, jotka ovat usein sanoittamattomia ja itsestään selviä. Suuret metafyysiset käsitykset määrittävät paikan yksittäisille maalauksille kristillisessä rituaalissa ja tilassa. Siten kuvakysymyksessä ekumeeniseksi haasteeksi jää ortodoksien ja luterilaisten erilaiset ja joskus jopa vastakkaiset näkemykset esimerkiksi traditiosta ja pelastuksesta. Keskeisiksi tekijöiksi kuvan teologiassa nousevat luterilainen ristin teologia sekä ortodoksisen teologian kompleksinen suhde platonismiin. Avainsanat: kuva, ikoni, ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko, ekumenia, ontologia, symboli, taide, traditio, ikonoklasmi, platonismi

Publisher Copyright: © The Author(s) 2022. In this article the author name ‘Agustin Ibanez’ was incorrectly written as ‘Augustin Ibanez’. The original article has been corrected.

During the last decades it has been common to assert-especially in the field of science and religion-that the aims characteristic of religious practice determine the norms we should employ when evaluating its normative status. However, until now, this issue has not been properly investigated by paying attention to contemporary metanormative research. In this article, I critically examine how different popular theories of normativity relate to the proposed normative significance of the aims characteristic of religious practice. I argue that whether or not, and in what way exactly, the aims characteristic of religious practice are normatively significant is highly dependent both on controversial issues concerning the nature of religion, and on a number of controversial metanormative issues.

Despite the Catholic–Lutheran Joint Declaration on the Doctrine of Justification, justification by faith is a troublesome doctrine to Catholics. Scott Hahn’s Romans is used to illustrate four inadequate ways of explaining (away) Paul’s doctrine of justification.

The paper examines Johann Georg Hamann’s influence on Ludwig Wittgenstein’s late philosophy. Wittgenstein’s letters, diaries and Drury’s memoirs show that Wittgenstein read Hamann’s writings in the early 1930s and 1950s. Wittgenstein’s diary notes and the Cambridge lectures show that Wittgenstein’s discussion of Hamann’s views in 1931 corresponds to adopting a Hamannian view of symbols and rule-following. The view of language as an intertwining of signs, objects and meanings in use forms a common core in the philosophies of Hamann and Wittgenstein. The harmony of language and reality takes place in communicative use, so non-communicative private languages and pre-linguistic ideal forms of representation are not possible. Language is a free response to reality, and it involves belief-systems and trust.