Search

The use of raw materials is undergoing a major transformation as living standards rise globally and societies move towards digitalisation and renewable energy production. At the same time, there is a growing awareness of the limits of the carrying capacity of our planet. Raw materials and energy must be used and produced efficiently, economically, and renewably so that we can succeed in the long term. The principles of the circular economy can help to meet this challenge. The circular economy is a technical and economic model that seeks to eliminate waste, reduce the use of matter and energy, keep products and materials in use, and enable natural systems to regenerate in an environmentally, socially, economically, and energetically sustainable way. Circularity is best achieved when it is considered at an early stage in the design of products and processes. High-quality and up-to-date data is needed as a basis for design-based circular economy solutions. It can be used to develop new circular economy solutions, identify opportunities for circular economy innovations, and assess their feasibility and profitability. Easy-to-find and easy-to-use open data therefore offers many opportunities to promote the circular economy in practice. It is no wonder that, in addition to economic interests, there are numerous administrative drivers in Finland and Europe that seek to promote a circular economy, digitalisation, and data transparency. In addition to a change in mindset and data, methods for collecting, managing, sharing, and processing data for decision-making purposes have evolved tremendously. Digital data platforms and new technologies for data analysis, networking, and secure sharing also open many new opportunities for the circular economy. At the same time, digital devices and sensors are producing more and more data for a wide variety of things. This data can be collected, systematized, processed, and shared to generate new information and added value. Design-based solutions for the circular economy (CircDNet) is a project funded by the Academy of Finland and run by VTT, GTK, Luke, SYKE, and Aalto University. The project aims to meet the challenge of a data-enabled and design-based circular economy. This report lays the foundation for the project's work to create data and system-level understanding of data and to turn understanding into action towards concrete solutions for the circular economy. The report is aimed at developers of innovations and solutions in the circular economy, decision-makers influencing the conditions for success of the circular economy, and those working with the data on which circular economy solutions are based. The report systematically discusses the data available in Finland as a basis for circular economy solutions, describes the technologies used to collect, manage, distribute, and analyze data to support decisionmaking, and addresses the governance drivers affecting the development of the digital circular economy.

Kiertotalouden strateginen ohjelma pyrkii muuttamaan merkittävästi muun muassa luonnonvarojen käyttöä ja luonnonvarojen käyttöön perustuvaa taloutta. Siirtyminen kiertotalouden mukaiseen yhteiskuntaan vaikuttaa kauaskantoisesti talouteen ja ympäristöön. Siksi ohjelman ympäristövaikutukset oli selvitettävä ja arvioitava valmistelun kuluessa (Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005). Tämän arvioinnin toteutti yhteensä 22 eri tutkimuslaitoksia ja yliopistoja edustavaa asiantuntijaa. Vaikutusten arviot ovat laadullisia ja ehdollisia ohjelman ja sen toimenpiteiden luonteen vuoksi. Tarkastelussa voitiin arvioida tietyn toimenpiteen vaikutusten todennäköistä suuntaa, mutta vaikutuksen suuruus on riippuvainen muun muassa voimavaroista ja muista toimeenpanoon vaikuttavista tekijöistä. Arvioinnissa todettiin, että kiertotalousohjelman kunnianhimoinen visio ja määrälliset tavoitteet kertovat ohjelman tavoitteleman muutoksen laajuudesta. Määrällisten tavoitteiden asettaminen on siis perusteltua. Ohjelman toimeenpanon yhteydessä tulee kuitenkin tarkastella, millä edellytyksillä tavoitteet voidaan saavuttaa, sillä kattavia skenaarioanalyyseja ei ole ohjelman valmistelussa tehty. Kiertotalousohjelman toimenpiteitä pidettiin arvioinnissa pääosin ohjelman vision suuntaan johtavina ja kiertotaloutta edistävinä. Ohjelman ilmeisenä heikkoutena on kuitenkin se, että suuri osa toimenpiteistä on yleisiä linjauksia tai selvitystehtäviä, joiden vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Esitetyssä ohjauskeinojen kehittämisessä kannustavat toimenpiteet korostuvat. Ohjelmassa on vähän toimenpiteitä, jotka rajoittavat kiertotalouden kannalta ongelmallista toimintaa tai hinnoittelevat ulkoisvaikutuksia. Kirjallisuudessa vanhoja rakenteita murtavien toimien on kuitenkin havaittu olevan tärkeitä, kun tavoitellaan rakenteellisia muutoksia. Kiertotalous on poliittisena kenttänä varsin uusi, ja viime vuosien vilkkaasta kehitystyöstä huolimatta tietoaukkoja ja kehittämistarpeita on vielä runsaasti. Mikäli ohjelman halutaan ohjaavan politiikkaa, on tärkeää, että ohjelmasta johdetaan mahdollisimman selkeitä ja konkreettisia tavoitteita eri sektoreille ja varataan riittävät voimavarat ohjelman toimeenpanoon. Ohjelmaa voidaan päivittää seurannan ja toteutumisen arvioinnin perusteella siten, että varmistetaan eteneminen kohti tavoitteita. Seurantaan ja arviointiin tulee siis varata riittävästi voimavaroja. Ohjelman toimeenpanoon suunnitelluilla määrärahoilla voidaan koordinoida useita kehittämisprosesseja ja saada aikaan merkittävää, kiertotaloutta edistävää TKI-toimintaa.

Sustainability transitions require new policy pathways that significantly reduce the environmental impacts caused by, for example, energy production, mobility and food production. Transition management (TM) is one of the approaches aiming at the creation of new ways to govern transitions. It uses transitions arenas (TA) as a key process and platform where new policy pathways are created in collaboration with multiple (frontrunner) stakeholders. TM’s ambitious and demanding agenda is not easy to implement. There is a continued need for testing and developing new ways of carrying out its key processes. We redesigned the TA process in the context of energy system change in Finland by 2030, focusing on interim goals, mid-range change pathways and developing a new notation system that allows participants to directly create the pathways. The resulting renewed TA process results in more specific and detailed mid-range pathways that provide more concreteness to how to implement long-term transition goals. It helps to bridge long-term national visions/strategies and low carbon experiments that are already running. The Finnish TA work created eight ambitious change pathways, pointing towards new and revised policy goals for Finland and identifying specific policy actions. Evaluation of the TA, 6–9 months after its completion underscores that an effective TA needs to be embedded by design in the particular political context that it seeks to influence. It is too early to say to what degree the pathways will be followed in practice but there are positive signs already peerReviewed

As a new paradigm for economic development, the circular economy has significant environmental, economic and social benefits at the global scale. The circular economy concept highlights the notion of replacing the ‘end-of-life’ in current production and consumption practices by reducing, reusing, and recycling products and materials in production, distribution and consumption processes. Promoting circularity aims to accomplish sustainable development, and the circular economy has links to many of the 17 Sustainable Development Goals (SDGs) approved by the United Nations in 2015. This report is a background contribution asked by the Independent group of scientists writing the Global Sustainable Development Report (GSDR) 2019. The GSDR 2019 is the first in a series of comprehensive, in-depth Reports that will be produced every four years to inform the High-level Political Forum on Sustainable Development convened under the auspices of the General Assembly. Thus, this background report seeks to provide a condensed package on the circular economy; the concept, its history, potentials, business opportunities, management and measurement. Some of the key messages entail that moving towards a circular economy presents vast opportunities for businesses of various kind, and that increasing the material circularity of economy can also be a way to alleviate poverty. Yet, the systemic and disruptive changes required for a circular economy transition will not take place without significant changes to existing regulatory structures.

Tarve siirtyä kohti kestävämpää talousjärjestelmää eli vihreää taloutta on tunnistettu sekä Suomessa että maailmalla. Vihreässä taloudessa on mahdollista tuottaa samanaikaisesti sekä hyötyjä ympäristölle vähentyneiden päästöjen ja resurssien käytön kautta että uudenlaista taloudellista kasvua innovaatioiden myötä. Puhtailla ratkaisuilla, joita kutsutaan usein myös cleantechiksi tai ekoinnovaatioiksi, tarkoitetaan teknologioita ja palveluita, jotka aiheuttavat vähemmän päästöjä ja käyttävät vähemmän luonnonvaroja kuin tavanomaiset vaihtoehdot. Cleantechia ja ekoinnovaatioita edistetään jo monin tavoin. Vähemmän huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, miten cleantechin innovaatiojärjestelmä kokonaisuudessaan toimii, ja miten eri toimijat vaikuttavat esimerkiksi omaan verkostoonsa tai muihin verkostoihin, ohjauskeinoihin ja yhteiskunnan muutokseen. Start-up -yritykset ja yhteiskehittämisen yhteisöt ekoinnovaatiota tuottavina ekosysteemeinä (SCINNO) -hankkeessa pureuduttiin suomalaiseen cleantech-kenttään systeeminäkökulmasta ja tuotettiin ratkaisuehdotuksia siihen, miten vihreää taloutta siirtymistä ja ekoinnovaatioiden leviämistä voitaisiin edistää. Ekosysteemillä tarkoitetaan tässä hankkeessa liiketoimintaverkostoa, jossa eri alojen yritykset tekevät yhteistyötä, kilpailevat ja luovat yhdessä kyvykkyyksiä uusien innovaatioiden ympärille. Hankkeessa on tutkittu cleantechin edistämistä erityisesti kasvuyrittäjyyden ja kehittyvien yritysekosysteemien näkökulmasta: miten ekoinnovaatiot syntyvät ja leviävät yritysekosysteemeissä, mitkä tekijät vaikuttavat ekoinnovaatioita tuottavien ekosysteemien muodostumiseen ja hallintaan, ja mitkä yhteiskehittämisen mahdollisuudet, prosessit ja työkalut edistävät menestyksekkäitä ekoinnovaatioita? Tähän raporttiin on koottu hankkeen tärkeimmät havainnot ja tuotokset. Hankkeessa hyödynnettiin monipuolista aineistoa ja erilaisia lähestymistapoja, kuten Aalto Centre for Entrepreneurshipin (ACE) keksintötietokantaa, tapaustutkimuksia, haastatteluja, työpajoja, fasilitoituja digitaalisen ympäristön työpajoja (Altogame), yhteiskehittämisprosessia ja kirjallisuutta. Hankkeessa todettiin, että suomalaisessa cleantech-ekosysteemi on heikko erityisesti markkinoiden luonnin ja kokeilujen osalta. Lisäksi start-upien ja pienten ja keskisuurten (pk)-yritysten kaupallistamiseen ja markkinointiin sekä kuntien ja yritysten markkinavuoropuheluun liittyy haasteita. Välittäjäorganisaatioilla on tärkeä rooli keksintöjen kaupallistamisessa ja ekoinnovaatioiden levittämisessä. Tutkimuksissa tuotetun tiedon pohjalta hankkeessa yhteiskehitettiin10 innovaatiopolitiikkaan liittyvää toimenpide-ehdotusta Ne pyrkivät edistämään yritysten kokeilutoimintaa ja innovointia (market push), markkinoiden luomista (market pull) ja tiedon ja tietoisuuden lisäämistä, vuorovaikutusta ja verkostoitumista. Keskeisiä ehdotuksia ovat muun muassa riskitakuumenettelyjen käyttöönotto, ekoinnovaatioiden pilottikohteiden identifiointi fasilitaattorin avulla, uusien rahoitusmallien jalkauttaminen kuntiin, kuntien välisen vaihto-ohjelman toteutus sekä kokeilujen tukeminen pienrahoituksella ja tavoitteellisten kokeilualustojen avulla.

This study discusses broad national sustainability programmes as multi-faceted and controversial hybrids. It concentrates on one pioneering case, the Finnish Programme to Promote Sustainable Consumption and Production (SCP) that was published in 2005. It is claimed that much-used effectiveness-focused analytical approaches fail to address some of the key characteristics of the Programme. Empirical analysis combined with a theory review reveals at least four different perspectives from which the Finnish SCP Programme can be fruitfully grasped, viewed and acted upon: the Bullet, Process, Ritual and Depiction perspectives. Together, these make up a multi-perspective analytical approach that outlines the programme profile and facilitates comparison of the differences between the acts, expectations and perceptions of various actors. (1) The Bullet perspective follows the traditional effectiveness approach based on the assumption that broad sustainability programmes have outputs and outcomes that are described in the programme document. (2) According to the Process perspective, the programme process has some effects but their exact form and direction cannot be predetermined due to the institutionally ambiguous context. (3) The Ritual perspective emphasises the symbolic dimension of action, and that the innermost meaning of programme making may go beyond its manifested goals. (4) Last but not least, the Depiction perspective reflects how the programme document and process construct, renew and silence some meaning structures, in this case about SCP. Analysed from these four perspectives, respectively, it turns out that Finland s SCP Programme: (1) has quite scarce outputs compared to the grand challenges and visions presented, the key ones including the establishment of a material-efficiency centre, a research programme and an initiative to green public procurement; (2) has raised awareness of SCP among major actors in the field, which has had various unprompted effects; (3) has had a strong ritual function in renewing Finnish participatory policy-making traditions and faith in the corporatist capabilities of meeting difficult challenges; and (4) reveals how key discursive conflicts in the field are related to contradictions between efficiency and sufficiency, economic growth and its opposing forces, and regulation versus the so-called new environmental policy instruments. Given their institutional ambiguity, sustainability programmes should be conducted in a more transparent and clearly externalised manner than is necessary in traditional Bullet-style programmes. The setting allows for creativity, flexibility and tailoring. However, neither the ambiguity of the programmes nor the availability of new policy instruments justify the outsourcing of policy-making to actors who do not possess the power or the ability to act on the challenges. Further, in order to find a balanced approach towards SCP, additional institutional support should be given to processes and experiments that develop the sufficiency and degrowth ideas. In its current form, criticism of growth only increases the uncertainty and complexity. This, in turn, supports the position of the dominant growth-bound policy narratives. Tutkimuksessa tarkastellaan sektorirajat ylittäviä poliittisia strategioita ja erityisesti Suomen kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaa (KULTU) (2003-2010). Hallinnon ohjelmien oletetaan usein määrittelevän kehityksen toivottavan suunnan ja johtavan yhteiskunnan tavoitteiden viitoittamalle polulle. Tutkimuksessa tuodaan kuitenkin esiin, miten ohjelmien tekeminen voi myös olla rituaali, jolla ennen kaikkea vahvistetaan vallitsevaa poliittista kulttuuria. Lisäksi osoitetaan, miten strategioiden laadinnan prosessi voi olla lopputuloksena syntyvää ohjelmapaperia tärkeämpi, ja miten ohjelmat myös luovat tietynlaisia tapoja hahmottaa haasteita. KULTU-ohjelma laadittiin laajassa toimikunnassa, jossa oli edustajia muun muassa teollisuuden etujärjestöistä, ympäristöjärjestöistä ja ministeriöistä. Toimikuntatyö oli monelle mukana olleelle mielekäs oppimiskokemus. Se sai osallistujat tekemään KULTU-teemaa edistäviä aloitteita omissa piireissään vielä ohjelmatyön päätyttyä. Myös itse ohjelmalla oli joitakin vaikutuksia: esimerkiksi materiaalitehokkuuden edistämiseksi perustettiin oma keskus ja julkisten hankintojen kestävyyskysymyksiin paneuduttiin kokonaisvaltaisesti. KULTU-ohjelman kunnianhimoisena visiona oli kuitenkin talous, joka ei ylitä ympäristön kantokykyä. Tällä tiellä ohjelma otti korkeintaan maltillisia askelia. Ohjelma ei esimerkiksi lisännyt verotuksen ympäristöpainotteisuutta, vaikka ekologisen verouudistuksen tärkeyttä korostettiin toimikuntalaisten keskuudessa. Rituaalina KULTU-ohjelma vahvisti laajapohjaiseen sopimiseen perustuvaa poliittista kulttuuria ja uskoa Suomen kykyyn ratkaista kiperiä haasteita. Rajojen asettamisen sijaan ohjelma painotti ekotehokkuutta. Tutkimus osoittaa, että talouskasvun tavoite on Suomessa vahva, vaikka monet ohjelmatyöhön osallistuneet näkivät kasvutalouden olevan törmäyskurssilla kestävän kehityksen kanssa. Itse asiassa kasvun kritiikki vain loi epävarmuutta talouden kentälle, jolloin perinteiseen kasvumalliin takerruttiin entistä tiukemmin. Tasapainoisempi lähestymistapa talouteen vaatisi, että kohtuullista kulutusta ja kasvupakolle vaihtoehtoisia toimintatapoja kehitettäisiin voimakkaammin. Mikäli uusia ohjauskeinoja halutaan ottaa käyttöön, kannattaa pureutua sääntelyn tällä hetkellä kohtaamaan periaatteelliseen vastustukseen. Taloudellisten ohjauskeinojen lisääminen taas vaatisi intressiristiriitojen ylittämistä ja informaatio-ohjaus aiempaa kehittyneempiä tapoja viedä viestiä perille. Mikäli laajapohjaisia ohjelmia halutaan käyttää muutoksen välineenä, kannattaa luopua perinteisestä ajattelutavasta ja hyödyntää ohjelmaprosessien tarjoamat monet mahdollisuudet. Ohjelmien laatimiseen osallistuville tahoille tulee kuitenkin avoimesti kertoa, mitä lopulta ollaan tekemässä. Näin ennaltaehkäistään epärealistisia odotuksia ja luodaan mahdollisuuksia mielekkäälle poliittiselle toiminnalle.

Hakutermit: ydinenergia, ympäristöriskit, refleksiivisyys, asiantuntijuus, kansanedustajat Tutkielman tarkoituksena on kuvata, minkälaiselle diskursiiviselle rakenteelle vuosien 2000-2002 suomalainen ydinvoimakeskustelu rakentui. Erityisen kiinnostunut olen niistä laajemmista yhteiskunnan kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, joita päättäjät viidennen voimalan rakentamiseen liittivät. Toisaalta pyrin kuvaamaan niitä seurauksia, joita kysymyksen valitulla hahmotustavalla oli erityisesti kansalaisten ja asiantuntijoiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta. Tutkielma koostuu kahdesta osasta. Alussa käyn läpi aiheen viimeaikaista tutkimusta ja luonnostelen kehikon, joka koostuu kolmesta toisistaan selvästi eroavasta tavasta suhtautua modernin yhteiskunnan ympäristöriskeihin ja niiden hallintaan. Näitä ovat yksinkertainen, ekologinen ja refleksiivinen modernisaatio. Kolmijaon jännite pohjaa Beckin (mm. 1990) riskiyhteiskuntateoriaan, jossa uusien, esimerkiksi ydinvoimaan liittyvien, riskien katsotaan haastavan myös modernin yhteiskunnan valtarakenteita. Tutkielman jälkimmäisessä osassa teoriakehikkoa kokeillaan kahdeltatoista kansanedustajalta kerättyyn teemahaastatteluaineistoon. Haastatteluissa käsitellään ydinvoimapäätöksenteon prosessia. Erittelyn metodina on väljä diskurssianalyysi. Ympäristöhaasteen liikkeelle polkaisemien kehityksen ideaalimallien lisäksi tarkastelun kohteena ovat kansalaisten ja asiantuntijoiden valta-asemat. Tutkimuksen tärkeimpiä johtopäätöksiä on, että puhuttaessa Suomen viidennestä ydinvoimalasta keskusteltiin samalla ainakin kolmesta ratkaisevasti erilaisesta tavasta kehittää maatamme. Tässä yksinkertaisen ja refleksiivisen modernisaation diskursiivinen vastakohtaisuus muodostaa ydinvoimakeskustelujen jo tutuksi tulleen jännitteen. Ekologinen modernisaatio puolestaan yhdistelee näiden vastapoolien piirteitä, ja sen logiikkaa ainakin pintapuolisesti noudattamalla voidaan puhua sekä ydinvoiman puolesta että sitä vastaan. Malli rikkoo ydinvoimakysymyksissä tavallisesti käytetyn kaksinapaisen hahmotustavan. Se kertoo, että ydinvoiman yhteydessä ympäristöriskeistä keskustellaan laajemmin kuin esimerkiksi Tshernobylin onnettomuuden aikaan. Samalla kuitenkin asiantuntijoille ja teknologialle annettu valta näiden riskien hallinnassa näyttää vahvistuneen, jolloin esimerkiksi ympäristöjärjestöt ovat jääneet marginaaliin. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että ainakin vuoden 2002 ydinvoimapäätöksen osalta olisi syytä luopua poliittisen kentän dikotomisesta hahmotustavasta. Jotta jatkossa keskustelut ydinvoimasta olisivat muuta kuin "kuurojen dialogia", pitää myös yhteiskuntatieteellisen asiantuntemuksen käyttöä lisätä poliittisen prosessin ja julkisen keskustelun osana. Lisäksi olisi syytä tutkia, missä määrin ympäristöriskien ainakin näennäisesti suurempi huomioiminen politiikassa on itse asiassa johtamassa ekologisen teknokratian nousuun. Laajoja ympäristöriskejä koskevissa keskusteluissa on pidettävä huoli siitä, että ääneen pääsevät myös ne, joiden visio kehityksen suunnasta ei automaattisesti päädy kauppa- ja teollisuusministeriön energiaskenaarioihin.