Search

Mosquitoes (Diptera: Culicidae) were collected throughout Finland between 2013 and 2018 to determine species distributions. During the course of molecular identifications of specimens belonging to the Anopheles maculipennis complex, ribosomal internal transcribed spacer 2 sequences and link-reared specimens revealed the presence of Anopheles daciae Linton, Nicolescu & Harbach (n = 37), a new country record, as well as Anopheles messeae Falleroni (n = 19) in the collections. Although the sample size is low, distinctions are apparent in the distributions of these two species, with An. daciae present in south-eastern and central Finland, including the regions of Kanta-Hame, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Paijat-Hame and Satakunta, and An. messeae present in the southern and south-eastern regions of Aland (Ahvenanmaa), Etela-Savo, Kanta-Hame, Kymenlaakso, Paijat-Hame, Satakunta, Uusimaa and Varsinais-Suomi. All reports of An. messeae in Finland prior to 2018 should therefore be recognized as potentially being either An. messeae or An. daciae. Because these species are potential vectors of malarial protozoa, it is important to have full knowledge of their distributions across Europe, particularly in the face of climate warming.

Tarkastelen tutkielmassani ruotsin kieltä opiskelevien maahanmuuttajien kulttuuriopetusta opettajien näkökulmasta. Tutkimukseni pääasiallisena aineistona ovat opettajahaastattelut. Haastatteluihin osallistui viisi työsuhteessa olevaa opettajaa, jotka opettavat ruotsia aikuisille maahanmuuttajille ahvenanmaalaisessa vapaan sivistystoimen oppilaitoksessa. Haastattelujen lisäksi analysoin kahta oppilaitoksen käytössä olevaa oppikirjaa. Haastattelujen tutkimusmenetelmänä käytin fenomenografista analyysiä, jonka avulla pyrin kuvailemaan sitä, millaiseksi opettajat kokevat kulttuuriopetuksen. Oppikirjojen analysoinnissa tutkimusmenetelmäni oli laadullinen sisällönanalyysi. Tulokset osoittavat, että opettajat kokevat kulttuurinopetuksen tärkeäksi, mutta osa informanteista kokee, että ruotsin kielen opettaminen on heidän ensisijainen tehtävänsä. Opettajat käyttävät monipuolisia menetelmiä opettaessaan kieltä ja kulttuuria. Etenkin opintoihin kuuluvat vierailut koetaan mielekkäiksi. Kulttuuria opetetaan ja siitä puhutaan usein tekemällä vertailuja opiskelijoiden omien ja ahvenanmaalaisen kulttuurin välillä. Opettajien mukaan haasteita opetukseen tuo etenkin kielitaidon ja aiemman koulutuksen puute. Opettajat myös kokevat, ettei heillä ole käytössään tarpeeksi kattavaa ja monipuolista oppimateriaalia. Analyysini mukaan oppikirja on tärkeä väline sekä opettajille että opiskelijoille. Oppilaitoksessa käytössä olevat oppikirjat tulevat kuitenkin Ruotsista, joten opettajat lisäävät paikallista kulttuuria ja tietämystä muun muassa itse tekemiinsä kielioppitehtäviin. Tutkielmassa analysoidut oppikirjat käsittelevät kulttuuria eri tavoin, mutta molemmat keskittyvät vahvasti arkisiin aiheisiin. Ahvenanmaan omassa opetussuunnitelmassa mainitut kulttuurintuntemuksen ja yhteiskuntatietouden tavoitteet toteutuvat osittain. Opettajien mukaan kulttuurintuntemuksen tavoitteiden toteutuminen on pitkälti kiinni opiskelijoiden omasta kiinnostuneisuudesta, kun taas yhteiskuntatietouden tavoitteet toteutuvat opetuksessakin.

Itämeren tilanteen kiristyttyä on Ahvenanmaan kysymys noussut jälleen otsikoihin. Keskiössä ovat olleet poliittiset ja sotilaalliset näkökohdat. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan 1920-luvulla Kansainliiton ratkaistavana olleen Ahvenanmaan kysymyksen – tulisiko saariryhmän kuulua Suomeen vai Ruotsiin – historiallisia, maantieteellisiä, geologisia ja väestötieteellisiä seikkoja. Puhetta on myös 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rotuennakkoluuloista ja niiden ”teoreetikoista”.

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ahvenanmaalaisten kieliasenteita suomen kieltä kohtaan sekä millainen on yleinen käsitys ahvenmaalaisten kielellisestä identiteetistä kahdessa suurimmassa ahvenanmaalaisessa paikallislehdessä. Materiaali koostuu 64 erilaisesta mielipide- ja pääkirjoitusartikkelista, jotka on julkaistu 1.1.2007 – 31.12.2012 Nya Åland ja Ålandstidningen -lehdissä. Tutkimusmetodina käytettiin sisällönanalyysia ja diskurssianalyysiä. Kieliasenteita analysoitiin pääosin sisällönanalyysin avulla ja löydetyt argumentit luokiteltiin kommuni-katiivisiin, omakohtaisiin, kansallisiin ja oikeudellisiin argumentteihin. Tulosten mukaan asenteet ovat erilaisia eri argumenttiryhmissä. Omakohtaisissa argumenteissa asenteet olivat pääosin positiivisia, ja suomen kieltä pidettiin hyödyllisenä mm. työllistymisen kannalta. Muissa ryhmissä asenteet olivat pää-osin negatiivisia. Mm. suomen kielen käytön katsottiin vähentävän ahvenanmaalaisten oikeutta yksikielisyyteen sekä vedottiin useasti itsehallintolakiin, jonka mukaan Ahvenanmaa on yksikielinen. Osa kirjoittajista ei kuitenkaan uskonut lisääntyvän suomen kielen käytön uhkaavaan ruotsin kielen asemaa tai Ahvenanmaan omaleimaisuutta millään lailla. Kielellistä identiteettiä analysointiin diskurssianalyysin avulla. Materiaalista löytyi kaksi eri representaatiota ahvenmaalaiselle kielelliselle identiteetille. Ensimmäisessä korostettiin ahvenmaalaisten yksikielisyyttä ja erityisesti kaksikielisyyttä pidettiin uhkana. Läheiset suhteet Ruotsiin ja mahdollisuus käyttää pelkästään ruotsin kieltä arkielämässä nähtiin tätä identiteettiä vahvistavina keinoina. Toisessa representaatiossa kyseenalaistettiin ahvenanmaalaisten yksikielisyys, sillä saarella puhutaan muitakin kieliä kuin ruotsia. Kaksi- ja monikielisyys nähtiin tässä representaatiossa voimavarana, joka lisää Ahvenanmaan kilpailukykyä, eikä se vähennä ahvenanmaalaisen identiteetin erityspiirteitä.

Tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Sanomien ja Hufvudstadsbladetin Ahvenanmaata, ahvenanmaalaisia ja ahvenanmaalaisuutta käsitteleviä tekstejä vuoden ajalta, syyskuun alusta 2013 elokuun loppuun 2014. Aineistooni valitsin tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki ne tekstit, joissa Ahvenanmaa mainittiin. Tutkimusmenetelmänä käytin määrällisen analyysin lisäksi Norman Fairclough’n määrittelemää kriittistä diskurssianalyysia. Tein myös vertailua Sari Pietikäisen tutkimaan Helsingin Sanomien saamelaiskuvaan ja siihen liittyvään vähemmistödiskurssiin eli mediaan tapaan kirjoittaa vähemmistöjä. Lisäksi tein vertailua siihen, miten suomenruotsalaisista on perinteisesti kirjoitettu, eräänlaiseen suomenruotsalaisuuden diskurssiin. Keskeisiä tuloksiani oli, että Hufvudstadsbladetin kuva Ahvenanmaasta muodostui paitsi määrällisesti myös laadullisesti monipuolisemmaksi. Helsingin Sanomien teksteissä Ahvenanmaata katsottiin nimenomaan mannersuomalaisesta näkökulmasta, ja aihevalinnoissa oli nähtävissä, että pääasiassa juttujen yleisöksi oli johdettavissa mannersuomalainen lukijakuluttaja. Helsingin Sanomien Ahvenanmaa-kirjoittelu oli kuitenkin Sari Pietikäisen tutkimaan saamelaiskirjoitteluun verrattuna monipuolisempaa. Hufvudstadsbladetissa puolestaan Ahvenanmaata käsiteltiin yhtenä osana suomenruotsalaista yhteisöä ja niin kutsuttua Svenskfinlandia. Aineistostani olivat löydettävissä erityisyyttä korostavat diskurssit, jotka poikkesivat toisistaan. Helsingin Sanomissa diskurssi Ahvenanmaan toiseudesta ja erilaisuudesta suhteessa Manner- Suomeen ja mannersuomalaisiin nousi hegemoniseksi diskurssiksi. Hufvudstadsbladetissa diskurssi Ahvenanmaan erityisyydestä Svenskfinlandin eli suomenruotsalaisen yhteisön sisällä oli joissain teksteissä voimakas, mutta ei koko aineistossa kuitenkaan hegemoninen. Suomenruotsalaiset symbolit ja eräänlainen suomenruotsalainen diskurssi olivat näkyvissä huomattavasti enemmän Hufvudstadsbladetissa kuin Helsingin Sanomissa. Tutkielmani perusteella näkisin, että monipuolisemman vähemmistökuvan kannalta olisi hyvä, että Ahvenanmaalla olisi pysyvästi myös valtaväestön median toimittajia. Vaihtoehtoista näkökulmaa toisi myös vähemmistölehtien seuraaminen, ja mielestäni lehdet voisivat myös käydä enemmän dialektia keskenään. Suomenruotsalaiset ovat vähän tutkittu aihe mediatutkimuksessa, ahvenanmaalaiset tutkimaton ennen omaa tutkielmaani. Jatkossa toivoisinkin näkeväni suomen- ja ruotsinkielistä mediaa vertailevia tutkimuksia. Myös suomenruotsalaisen vähemmistön käsittely laajemmin suomenkielisessä mediassa ansaitsisi mielestäni oman tutkimuksensa.

Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan Ahvenanmaalla käytyjä sotia ja saaren tapahtumia niihin liittyen. Luvussa selvitetään muun muassa saaren demilitarisoiminen 1921, joukkojen siirto saarelle 1939 ja linnoitteiden tuhoaminen sotilashistorian eri vaiheissa. Seuraavissa luvuissa tuodaan esille saaren merkitys meriliikenteen ja eri osapuolien kannalta sekä selvitetään 1950-luvun alussa laadittua Ahvenanmaan puolustamissuunnitelmaa, joka oli Lounais-Suomen vastuualueen erityistehtävä. Neljännessä luvussa tarkastellaan 1950-luvun uhkakuvia ja Ahvenanmaan merkitystä niiden valossa. Tuolloin operaatioiden virallinen suunnittelu perustui siihen, että uhka tulisi lännestä. Seuraavissa luvuissa selvitetään operaatiokäskyn "Polttoaineenhankinta" perustella tehdyt Ahvenanmaan puolustussuunnitelmat ja käytössä olevien joukkojen määrään perustuvat vaihtoehdot sekä joukkojen siirtämiseksi laaditut merikuljetussuunnitelmat. Artikkelin loppuosassa tarkastellaan seuraavan operatiivisen käskyn, nimeltään "Valpuri" valmisteluihin Ahvenanmaahan liittynyttä maastontiedustelua ja uhkakuvien muototutumista. Lisäksi todetaan suunnitteluvastuun siirtyminen Lounais-Suomen sotilasläänille ja selvitetään saaren puolustuksen miehitysoperaatiota sekä siihen käytettävissä olleet joukot. Luvussa, "Puolueettomuuden suojaamisen konseptio", selvitetään tämän vuonna 1956 operatiivisessa suunnittelussa käyttöönotetun periaatteen taustoja ja sisältöä Ahvenanmaan puolustamiseen liittyen. Viimeiset luvut käsittelevät vuosien 1957-1958 vaihteessa käyttöön otetun operatiivisen runkokäskyn, "Valpuri", perusteita, uhkakuvia sekä siinä todettuja periaatteita Ahvenanmaan puolustamiseksi sekä tarkistettuja suunnitelmia joukoista ja niiden merikuljetuksista. At the end of the book is a summary of the article in English.

Vuonna 1917 Suomi kypsyi itsenäisyyteen. Ruotsin lehdistö seurasi prosessia päivittäin sadoin pääkirjoituksin ja päivittäisin uutisin. Itäisen naapurin tapahtumat kietoutuivat myös maan omiin kriiseihin ja kiivaaseen poliittiseen valtataisteluun. Elettiin keskellä maailmansotaa. Maaliskuussa keisarivalta kaatui Venäjällä ja Yhdysvallat liittyi sotaan länsivaltojen puolelle. Saksan keisarikunta oli mahtavimmillaan. Marraskuussa Lenin kaappasi vallan.

År 2009 deltog åländska skolor för andra gången med ett större sampel i PISA (Programme for International Student Assessment), OECD:s internationella studie som undersöker elevers förmågor i och attityder till läsning, matematik och naturvetenskap. År 2009 deltog redan över 60 länder och områden i undersökningen. I den här rapporten presenteras resultatnivån på Åland. Resultatnivån för de 151 åländska ungdomarnas prestationer i läsförmåga, matematik och naturvetenskaper jämförs med de nationella resultaten och resultaten i andra nordiska länder samt andra deltagande länders resultat. Ett stort intresse riktas även mot könsskillnaderna som traditionellt sett har varit stora i Finland.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Åland är ett medietätt område med två dagstidningar, Nya Åland och tidningen Åland, och en public service-radiokanal, Ålands Radio, och en befolkning på 27 734 invånare. Det lokala medieutbudet är stort, bevakningen är intensiv och medierna har ett starkt fäste i ålänningarnas vardag. I min avhandling pro gradu undersöker jag om den lokala mediekonkurrensen leder till fler olika nyheter eller till en likriktad nyhetsrapportering, där alla medier tar upp samma händelser. År 2007 genomgick Nya Åland och tidningen Åland reformer, båda övergick från fem- till sexdagarsutgivning och samtidigt blev tidningen Åland likt konkurrenten en morgontidning. Jag har undersökt ifall de här reformerna ledde till en mer likriktad nyhetsrapportering. Oumbärliga verk för min avhandling var Gunnar Nygrens Skilda medievärldar, Larsåke Larssons Nyheter i samspel samt Robert G. Picards forskning om mediekonkurrens. Min metod är den kvantitativa innehållsanalysen, genom vilken jag har jämfört innehållet i tidningen Åland, Nya Åland och Ålands Radios Ålandsnytt-sändningar sinsemellan, under en period på totalt fyra veckor, år 2007 och 2008. Enligt min studie tycks det stora medieutbudet och konkurrensen gynna mångfald. Omkring hälften av nyheterna i Nya Åland, tidningen Åland och Ålands Radio var unika år 2008. Endast 45 stycken nyheter var gemensamma för alla tre medier. I de fall där samma nyhetshändelse behandlades av medierna, hade man i mer än hälften av fallen varierat upplägget genom olika intervjuobjekt och olika vinklingar. Men tittar man på vilka ämnen medierna rapporterar om är det däremot mer likriktat. I alla medier utgjorde politik den största kategorin, tätt följd av ekonomi, sysselsättning och brott. Gällande den sistnämnda kategorin fanns det emellertid olikheter medierna emellan. Medan 17 procent av tidningen Ålands nyheter tog sig an brott var motsvarande andel i Ålands Radio bara fem procent. Tidningen Åland hade också överlägset flest unika brottsnyheter, 16 procent, vilket är en stor andel i jämförelse med Nya Åland som bara hade tre procent egna brottsnyheter och med Ålands Radio som inte hade en enda egen brottsnyhet. Reformerna som ägde rum på marknaden mellan 2007 och 2008 påverkade inte nyhetsutbudet dramatiskt. De unika nyheternas andel sjönk en aning medan de gemensamma nyheterna blev fler.

THE ÅLAND ISLANDS WERE NO PEACEFUL ARCHIPELAGO Because of its strategic location at the entrance of the Gulf of Bothnia, nations around the Baltic Sea have fought over the Åland Islands since the beginning of the 18th century. Countless more plans and cancelled agreements on the use of the archipelago have also come and gone, even concerning its role in the Baltic Sea’s closing agreement. The Åland Islands’ status as a separate province of the Swedish Kingdom was terminated in 1635, which is when the islands were annexed to the County of Turku. Under Russian rule, from 1835 to 1918, it was part of the jurisdictional district of Turku and the Finnish administrative system. Due to their shared history of 400 years and common language – and maybe because of the economic benefits that the close proximity of the Swedish capital Stockholm brings – the majority of Åland Islanders think of themselves as more Swedish than anything else. When Finland gained independence in 1917, Åland Islanders, with the backing of Sweden, sought the “blessing” of the League of Nations and the Paris Peace Conference for their attempt to become part of Sweden. In order for the independence of Finland to be internationally recognised and the Åland Islands to be annexed to Finland, Finland was to accept the treaty ordering the demilitarisation and neutralisation of the Åland Islands signed by ten nations and it was to destroy all coastal fortifications and materiel that the Russians had built between 1914 and 1916. The fortifications had been built contrary to the demilitarisation agreement that had been established between Russia, the United Kingdom and France in 1856. When the threat of a second world war seemed imminent, both Finland and Sweden pushed for the cancellation of the Åland Islands’ demilitarisation agreement at the council of the League of Nations, as it hindered Finland’s defence. All signatory nations agreed to the annulment of the agreement. Russia, who was not one of the signatory nations, nonetheless strongly opposed the termination of the agreement and Sweden withdrew from the initial plan to fortify the Åland Islands. At the onset of the Winter War between Finland and Soviet Russia, Finland occupied the Åland Islands and built fortifications along its coastline. This ensured that the archipelago could be maintained as a base for maritime traffic and those protecting maritime traffic when the short route (40 nautical miles) between the islands and Sweden had to bear the brunt of the Soviet Union’s considerable submarine fleet. This was repeated during the so-called Continuation War in 1941. In the 1947 peace treaty, Finland was forced to accept the demilitarisation agreements and to destroy the batteries and wartime structures on the Åland Islands. During the war, the protected maritime routes of the Åland Islands literally became Finland’s lifeline, as 90% of all our imports from European countries came via maritime routes. Presently, the volume of maritime transport is ten-fold when compared to the volume of material transported prior to World War II. In the summer of 2006 the Åland Islands’ Institute of Peace organised a peace jubilee to commemorate the 150 years of peace brought by the 1856 Paris Peace Treaty’s defortification agreement of the Åland Islands. The two-week-long commemorations included a three-day Russia event. Åland Islander, PhD and geologist Kenneth Gustavsson published a four-part article series entitled “Åland not the archipelago of peace” in Åland magazine in 2006. The 150 years that were being celebrated as years of peace did in effect contain 61 years of Russian (in part) occupation and the years 1914 to 1916 when Russia heavily fortified the islands. Artikkeli on suomen kielellä ja luettavissa painetussa julkaisussa Tiede ja ase 65 (hinta 20 €). Julkaisun voi tilata Tiedekirjasta sähköpostitse tiedekirja@tsv.fi tai verkkokaupasta www.tiedekirja.fi, Because of its strategic location at the entrance of the Gulf of Bothnia, nations around the Baltic Sea have fought over the Åland Islands since the beginning of the 18th century. Countless more plans and cancelled agreements on the use of the archipelago have also come and gone, even concerning its role in the Baltic Sea’s closing agreement. The Åland Islands’ status as a separate province of the Swedish Kingdom was terminated in 1635, which is when the islands were annexed to the County of Turku. Under Russian rule, from 1835 to 1918, it was part of the jurisdictional district of Turku and the Finnish administrative system. Due to their shared history of 400 years and common language – and maybe because of the economic benefits that the close proximity of the Swedish capital Stockholm brings – the majority of Åland Islanders think of themselves as more Swedish than anything else. When Finland gained independence in 1917, Åland Islanders, with the backing of Sweden, sought the “blessing” of the League of Nations and the Paris Peace Conference for their attempt to become part of Sweden. In order for the independence of Finland to be internationally recognised and the Åland Islands to be annexed to Finland, Finland was to accept the treaty ordering the demilitarisation and neutralisation of the Åland Islands signed by ten nations and it was to destroy all coastal fortifications and materiel that the Russians had built between 1914 and 1916. The fortifications had been built contrary to the demilitarisation agreement that had been established between Russia, the United Kingdom and France in 1856. When the threat of a second world war seemed imminent, both Finland and Sweden pushed for the cancellation of the Åland Islands’ demilitarisation agreement at the council of the League of Nations, as it hindered Finland’s defence. All signatory nations agreed to the annulment of the agreement. Russia, who was not one of the signatory nations, nonetheless strongly opposed the termination of the agreement and Sweden withdrew from the initial plan to fortify the Åland Islands. At the onset of the Winter War between Finland and Soviet Russia, Finland occupied the Åland Islands and built fortifications along its coastline. This ensured that the archipelago could be maintained as a base for maritime traffic and those protecting maritime traffic when the short route (40 nautical miles) between the islands and Sweden had to bear the brunt of the Soviet Union’s considerable submarine fleet. This was repeated during the so-called Continuation War in 1941. In the 1947 peace treaty, Finland was forced to accept the demilitarisation agreements and to destroy the batteries and wartime structures on the Åland Islands. During the war, the protected maritime routes of the Åland Islands literally became Finland’s lifeline, as 90% of all our imports from European countries came via maritime routes. Presently, the volume of maritime transport is ten-fold when compared to the volume of material transported prior to World War II. In the summer of 2006 the Åland Islands’ Institute of Peace organised a peace jubilee to commemorate the 150 years of peace brought by the 1856 Paris Peace Treaty’s defortification agreement of the Åland Islands. The two-week-long commemorations included a three-day Russia event. Åland Islander, PhD and geologist Kenneth Gustavsson published a four-part article series entitled “Åland not the archipelago of peace” in Åland magazine in 2006. The 150 years that were being celebrated as years of peace did in effect contain 61 years of Russian (in part) occupation and the years 1914 to 1916 when Russia heavily fortified the islands. The full article is in Finnish and available only in printed form Tiede ja ase (Science and Weapon) Vol. 65 (price 20 €). Orders should be sent by e-mail tiedekirja@tsv.fi or through web site www.tiedekirja.fi

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella Ahvenanmaahan liittyviä turvallisuuskysymyksiä kokonaisvaltaisesti. Lähestymistapa aiheeseen oli Buzanin ja Kööpenhaminan koulukunnan laaja turvallisuuskäsitys ja varsinaisena tarkastelun ajankohtana oli kylmän sodan jälkeinen aika. Työ on toteutettu löyhän tekstianalyysin avulla, jossa kuvataan ja selitetään Ahvenanmaan turvallisuuden eri puolia laajan turvallisuuskäsityksen kannalta. Tutkielmassa keskeisenä aineistona oli mm. turvallisuutta ja valtiota käsittelevää teoriakirjallisuutta. Teoriakirjallisuuden lisäksi aineistona on käytetty aiheeseen liittyvää primääriaineistoa (erilaiset dokumentit, lakitekstit, puheet ja esitelmät) ja laajalti aiheeseen liittyvää muuta sekundääriaineistoa ja artikkeleita. Keskeisenä osana aineistoa olivat myös Ahvenanmaan edustajien puheenvuorot eduskunnassa sekä ahvenanmaalaiset lehdet. Tutkimustuloksissa osoitetaan kuinka Ahvenanmaan turvallisuutta ja turvallisuuskeskustelua leimaa ristiriitaisuudet. Ahvenanmaan turvallisuutta kuvastaa samanaikaisesti sen historiallisuus ja ajankohtaisuus, erityneisyys ja kansainvälisyys sekä ajatukset rauhanmallista ja alueen strategisesta asemasta. Tämä Ahvenanmaan autonomia ja strateginen merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa onkin alueen yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Ahvenanmaata tarkasteltaessa Buzanin sektorijaottelun mukaan, yhteiskunnallisesta keskustelusta löytyi buzanilaisia piirteitä. Maakunnan turvallisuuskeskusteluun vaikuttaa sisältyvän elementtejä niin sotilaallisen, talouden, ympäristön, poliittisen kuin yhteiskunnallisenkin sektorin kannalta ja maakunnan sisäinen mielipide sekä toimiminen eri yhteistyömuodoissa aihepiiriin liittyen kuvastavat laajaan turvallisuuteen liittyviä näkemyksiä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Imeväiskuolleisuuden pieneneminen alkoi monissa Euroopan maissa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Imeväiskuolleisuuden pienenemisen syitä ei kuitenkaan vielä täysin tunneta. Historiallisten aineistojen saatavuus ja laatu ovat asettaneet omat rajoitteensa tutkimukselle. Imeväiskuolleisuus on poikkileikkaustilanteissa vaihdellut paljon erilaisten ryhmien välillä, ja monet tutkijat ovat implisiittisesti olettaneet, että muutokset näissä ryhmissä ovat näkyneet muutoksena imeväiskuolleisuuden tasossa. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää imeväiskuolleisuuden vuodenaikavaihtelun rakenteen sekä kahden kohortin imeväiskuolleisuuden mallintamisen avulla imeväiskuolleisuuden mekanismeja ja kuolleisuuden pienenemistä yhteiskunnassa, jossa "modernisaation" keinot pienentää kuolleisuutta olivat vasta aluillaan. Aineisto muodostettiin Ahvenanmaan genealogisen tietokantaprojektin yhteydessä tietokoneelle tallennetuista Ahvenanmaan seurakuntien väestönmuutosluetteloiden kopioista. Aineisto muodostettiin poimimalla luetteloista vuosien 1840–1855 ja 1890–1910 aikana avioituneiden parien saamat lapset, joita oli noin 13000. Imeväiskuolleisuuden rakennetta tarkasteltiin vuodenaikavaihtelun avulla, sillä sairauksien esiintyvyys ja letaliteetti vaihtelevat vuodenajoittain. Vuodenaikavaihtelua on yleisesti käytetty kuolemansyiden selvittämisen strategiana tilanteissa, joissa luotettava kuolemansyytieto puuttuu. Imeväiskuolleisuuden pienenemistä mallinnettiin Coxin regressioanalyysillä. Imeväiskuolleisuus oli Ahvenanmaalla talviaikana huomattavasti suurempaa kuin kesäaikana. Erityisesti vastasyntyneiden sekä yhden ja kahden kuukauden ikäisten kuolleisuus talvella vallinneisiin hengityselinsairauksiin oli hyvin suurta. Erot vuodenajoittaisessa kuolleisuudessa sekä syntymävuodenajan mukaisessa kuolleisuudessa suurenivat kohorttien välillä, sillä kesän ja syksyn imeväiskuolleisuus pieneni enemmän kuin talven. Kaiken kaikkiaan imeväiskuolleisuus puolittui kohorttien välillä. Taloudellisista tekijöistä isän ammatti ei ollut yhteydessä imeväiskuolleisuuteen eikä sen pienenemiseen. Väestöllisistä tekijöistä perhetekijät olivat yhteydessä imeväiskuolleisuuteen, mutta monimuuttujamallin avulla selvisi, että nämä tekijät kietoutuivat yhteen. Niiden samanaikaisen vakioimisen jälkeen perheen muiden lasten imeväiskuolleisuus oli voimakkaasti yhteydessä indeksilapsen imeväiskuolleisuuteen ja sen pienenemiseen. Synnytysvälin pituus, jonka on katsottu kuvaavan lapsen imetystä, oli myös merkitsevästi yhteydessä kuolemanvaaraan sekä sen pienenemiseen. Kesäajan ylikuolleisuus imeväisillä on tullut esille monissa tutkimuksissa. Tämä tutkielma kuitenkin osoitti osaltaan, ettei kesäajan ylikuolleisuus ole kuolleisuuden muutokseen väistämättä kuulunut jakso. Tämä tutkielma myös tuki joissain tutkimuksissa esille tullutta piirrettä kuolleisuuden kasautumisesta tiettyihin perheisiin. Imetyksen yleistymisestä ei löytynyt yksiselitteistä näyttöä, mutta korvikeruoan käytön riskit ilmeisesti vähenivät ajan kuluessa – mahdollisesti puhtausvalistuksen myötä.