Search

Ilmastonmuutos on elinympäristöjen pirstoutumisen ja häviämisen ohella yksi tärkeimmistä luonnon monimuotoisuuden uhkista. Suojelualueverkostolla on tärkeä rooli luontokadon torjumisessa, mutta suojelusuunnittelun tulee huomioida ilmastonmuutoksen kaikkialle ulottuvat vaikutukset. SUMI-hankkeessa on tarkasteltu suojelualueiden lajien ja luontotyyppien altistumista maankäytön ja ilmastonmuutoksen vaikutuksille, metsien hiilensidonnan ja lahopuun määrän alueellista vaihtelua sekä suojelualueiden hoitoa muuttuvassa ilmastossa. Tuloksia on viety suoraan luonnonsuojelun toimijoiden käyttöön. Suojelualueet ovat keskeisiä lajien ja luontotyyppien säilymiselle sekä lajien siirtymiselle uusille suotuisille alueille. Vuosille 1961–2020 lasketut ilmastomuuttujat osoittavat kuitenkin, että ilmastonmuutos on jo muuttanut suojelualueiden olosuhteita. Muutokset ovat voineet vaikuttaa merkittävästi lajeihin ja ekosysteemeihin erityisesti alueilla, joilla muutos on ollut usean ilmastomuuttujan osalta voimakasta. Lajit ja luontotyypit voivat lisäksi altistua suojelualueita ympäröivien alueiden haitallisen maankäytön vaikutuksille. Esimerkiksi aapasuovyöhykkeen eteläosissa ojitukset ja kesien lämpeneminen uhkaavat aapasoiden vesitilannetta ja muita ominaispiirteitä. Pohjois-Suomen lajistoltaan arvokkaat aapasuot sen sijaan altistuvat tammikuun lämpötilan voimakkaalle muutokselle. Ilmastonmuutos ja ympäröivä maankäyttö vaikuttavat myös suojelualueiden metsälajiston säilymiseen ja lajien mahdollisuuksiin siirtyä suojelualueiden välillä. Suojelualueverkoston pinta-alaa on tärkeää kasvattaa alueilla, joilla metsälajisto altistuu molemmille uhkille. Tämä koskee etenkin maan eteläosaa, jossa maankäyttö on laajamittaista ja erityisesti kasvukauden ilmasto on lämpenemässä nopeasti. Myös suojelualueiden topografia vaikuttaa lajien säilymiseen: topografisesti vaihtelevat alueet voivat säilyttää levinneisyydeltään pohjoista metsälajistoa pidempään ja hidastaa lajien taantumista ilmaston lämmetessä. Metsäisten suojelualueiden laajentaminen tukisi sekä luontokadon että ilmastonmuutoksen torjumista: se vahvistaisi metsien hiilensidontaa ja metsälajiston monimuotoisuutta indikoivan lahopuun kertymistä. Erilaiset kaukokartoitus- ja skenaariomallinnusmenetelmät mahdollistavat paitsi ilmastoviisaiden suojelu- ja hoitotoimien suunnittelun myös niiden vaikuttavuuden seurannan. Climate is changing – do species and habitats follow the change? The final report of the project Finnish Protected Area Network in a Changing Climate (SUMI) Climate change is one of the greatest threats to biodiversity along with habitat fragmentation and habitat loss. Protected area networks have an important role in preventing biodiversity loss, but conservation planning also needs to consider the widespread impacts of climate change. The project ‘Finnish Protected Area Network in a Changing Climate’ has produced a large analysis dealing with the exposure of species and habitats of protected areas to the effects of land use and climate change, regional variation of carbon sequestration and dead wood in forests, and management of protected areas in a changing climate. Results of the project have been transferred directly to the conservation officials. Protected areas are essential in maintaining species and habitats and in supporting species dispersal to new suitable areas. Values of climate variables calculated in 1961–2020 show that the climatic conditions of protected areas have already changed. These changes may have affected species and habitats considerably, particularly in areas where several climate variables have changed significantly and simultaneously. Species and habitats may also be exposed to harmful land use around protected areas. For example, in the southern part of the aapa mire zone, ditching and warming summers threaten the water level of aapa mires and their other specific features. On the other hand, species in northern Finnish aapa mires are exposed to rapidly changing January temperatures. Climate change and surrounding land use also affect the survival of forest species in protected areas and the possibilities for species movement between protected areas. It is important to enlarge the protected area network of forests particularly in regions where forest species are exposed to both threats of climate change and land use. This is important particularly in southern Finland where land use is large-scale, and climate of growing season is warming rapidly. Moreover, the topography of protected areas affects species survival: topographically variable protected areas may preserve northern forest bird species longer and restrict the decline of species in a warming climate. Enlarging forested protected areas supports both mitigating biodiversity loss and climate change: it would strengthen carbon sequestration of forests and increase dead wood volume, which is crucial for forest species diversity. Different remote sensing and scenario modelling methods enable not only the planning of climate-wise conservation and management actions but also the monitoring of their effectiveness. Klimatet förändras – hinner arterna och naturtyperna med? Slutrapport för projektet Naturskyddsnätverket i ett föränderligt klimat (SUMI) Tillsammans med fragmenteringen och förlusten av livsmiljöer är klimatförändringen ett av de främsta hoten mot den biologiska mångfalden. Nätverket av skyddade områden spelar en viktig roll för att bekämpa naturbortfall, men naturskyddsplaneringen måste ta hänsyn till de utbredda effekterna av klimatförändringen. Projektet Naturskyddsnätverket i ett föränderligt klimat (SUMI) har producerat en omfattande analys av hur arter och naturtyper i skyddade områden påverkas av markanvändning och klimatförändringen, den regionala variationen av skogarnas kolbindning och mängden död ved samt skötsel av skyddade områden i ett föränderligt klimat. Resultaten av projektet har erbjudits till direkt bruk för naturvårdsaktörer. Naturskyddsområden är centrala för bevarandet av arter och livsmiljöer samt för att arter skall kunna förflytta sig till nya gynnsamma områden. Klimatvariabler som beräknats för åren 1961–2020 visar dock att klimatförändringen redan har förändrat förhållandena i naturskyddsområdena. Dessa förändringar har redan kunnat påverka arter och ekosystem avsevärt, särskilt i de områden där förändringen i flera klimatvariabler varit stor. Arter och livsmiljöer i naturskyddsområden kan också utsättas för effekterna av skadlig markanvändning i omkringliggande områden. Till exempel i de södra delarna av aapamyrzonen hotas vattensituationen och karaktärsdrag typiska för aapamyrar av uppdikning och allt varmare somrar, medan de värdefulla aapamyrarna i norra Finland utsätts för en kraftig temperaturförändring i januari. Klimatförändringen och den omgivande markanvändningen påverkar också bibehållandet av skogsartssammansättningen i naturskyddsområden och möjligheterna för arter att förflytta sig mellan skyddade områden. Det är viktigt att utöka ytan av naturskyddsområden där skogsartssammansättningen är utsatt för bägge hoten. Detta gäller särskilt i södra delen av landet, där markanvändningen är omfattande och klimatet särskilt under växtsäsongen snabbt blir allt varmare. De skyddade områdenas topografi påverkar också bevarandet av arter: topografiskt varierade områden kan längre bibehålla skogsarter med en nordligare utbredning och bromsa minskningen av arter då klimatet blir varmare. Utvidgandet av skyddade skogsområden skulle stödja kampen mot både naturbortfall och klimatförändringen: det skulle stärka kolbindningen i skogarna men också ansamlingen av död ved, vilket i sig antyder en hög mångfald av skogsarter. Olika metoder för fjärranalys och scenariomodellering möjliggör inte bara planering av klimatsmarta skydds- och skötselåtgärder, utan även uppföljning av deras effektivitet.

Tämän selvityksen tarkoituksena on tuottaa kirjallisuuskatsaus ja siihen pohjautuvia johtopäätöksiä soiden ennallistamisen ilmasto-, vesistö- ja suoluontovaikutuksista. Selvitys pyrkii erityisesti kasaamaan yhteen uusimpia tutkimustuloksia ja aineistoja ennallistamisen vaikutuksiin liittyen ja toisaalta muodostamaan kokonaiskuvan laaja-alaisempaa soiden ennallistamisstrategiaa silmällä pitäen. Suoekosysteemit reagoivat kokonai-suutena varsin hyvin perinteisiin ennallistamistoimiin. Ennallistaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä ennallistamistoimet eli yleensä kaivin- ja metsäkonetyöt sekä ennallistamisen jälkeisen alkuvaiheen voimakkaat ekosysteemin muutokset voivat aiheuttaa yhteiskunnan ja lähiekosysteemien kannalta negatiivisia vaikutuksia, erityisesti ilmastoon ja vesistöihin. Myös yksityiskohtaisten lajistollisten tavoitteiden saavuttaminen voi tämänhetkisillä kustannustehokkailla, mutta melko yksinkertaisilla ja karkeilla ennallistamismenetelmillä olla epätodennäköistä. Tämänhetkiset ennallistamismenetelmät ja -resurssit sekä toiminnallinen kapasiteetti tai yhteiskunnalliset mahdollisuudet huomioiden tarvitaan huolella priorisoitua toimien kohdentamista luonnon monimuotoisuuden kannalta vaikuttavan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Rehevimmät suot ovat houkuttelevimpia ennallistamiskohteita, kun otetaan huomioon sekä monimuotoisuus- että ilmastonäkökulmat. Rehevillä soilla piilee kuitenkin riski isompaan ennallistamistoimenpiteiden aiheuttamaan vesistökuormitukseen, joten vesistöriskien tunnistaminen ja tehokas minimointi on tärkeää. Ristiriidoista huolimatta ennallistaminen vaikuttaa kustannustehokkaalta tavalta käynnistää palautuminen kohti luonnontilaista suota. peerReviewed

Non

Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun perustana on tieto siitä, millä alueilla ilmasto muuttuu voimakkaimmin, mitkä suojelualueet, lajit ja lajipopulaatiot sekä luontotyypit ovat kaikkein alttiimpia muutokselle ja miten muutokseen sopeudutaan. SUMI-hankkeessa selvitettiin lämpösumman, tammikuun keskilämpötilan ja vuosittaisen vesitaseen muutosnopeutta ja pienilmastollisia muutoksia Suomen Natura 2000 -verkostossa. Lämpösumman ja tammikuun lämpötilan ennustetuissa muutosnopeuksissa on merkittäviä alueellisia eroja ja Natura-alueiden pienilmasto tulee muuttumaan huomattavasti. Avainasemassa on turvata lajit, joiden populaatioiden menestyminen liittyy nopeimmin muuttuviin ilmastotekijöihin. Suojelualuesuunnittelussa tulee painottaa suojelu- ja hoitotoimien joustavaa suunnittelua sekä varautua mittaviin olosuhteiden muutoksiin. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeitä keinoja lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien tilan parantamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Kohdentamalla ennallistamista ja luonnonhoitoa ilmastoviisaasti voidaan tukea lajien siirtymistä. Lajien ominaisuudet vaikuttavat niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin, erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Lajien ominaisuuksien perusteella tunnistettiin joukko ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia lajeja, joihin suojelutoimia kannattaa kohdentaa. Luontodirektiivilajien - ja etenkin saman lajin populaatioiden - välillä oli selviä eroja lajien altistumisessa lämpösumman ja tammikuun lämpötilan muutosnopeuteen, sekä esiintymien ympäristön haitallisen maankäytön määrässä. SUMI-hankkeessa tarkasteltiin suojelualueverkoston merkitystä maalinnustolle sekä havaittujen että ennustettujen levinneisyysmuutosten osalta. Suojelullisesti arvokkaiden suo- ja tunturilajien lajimäärä pieneni sekä suojelualueilla että suojelemattomilla alueilla, kun taas kosteikkolajien määrä kasvoi koko maassa. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia suojelullisesti merkittäville lajeille, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä niilläkin. Linnuston monimuotoisuuden kannalta suojelualueverkosto on perustettu ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikeansuuntaisesti, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien suojelualueverkosto on riittämätön turvaamaan lintulajiston monimuotoisuuden. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensisijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi on tunnistettu rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien luontaisten häiriöiden arvioidaan vaikuttavan positiivisesti metsien rakenteeseen lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Monimuotoiset metsät ovat avainasemassa metsien ekosysteemipalveluiden ja sopeutumiskyvyn turvaamisessa. SUMI-hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmää, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen tarkalla resoluutiolla. Alustavien mallinnustulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvoi sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa Evon alueella vuosina 2013–2099. Suojelumetsä sitoi hiiltä hitaammin kuin talousmetsä mutta säilyi hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan. Yhdistämällä hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin voidaan suojelualuesuunnittelussa priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaita kohteita.

Non

Suomen ilmasto tulee muuttumaan jo lähivuosikymmeninä. Vuotuisen sademäärän on ennustettu lisääntyvän Suomessa 8 - 20 % ja lämpötilojen nousevan Suomessa 1,5 - 2 kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, eli 2 - 6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Ilmastonmuutoksella ennakoidaan olevan merkittävä vaikutus suojelualueverkoston kykyyn turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnonsuojelu onkin huomattavien haasteiden edessä, sillä suojelualuesuunnittelussa ei ole yleensä varauduttu voimakkaisiin muutoksiin. Näiden haasteiden hallintaa vaikeuttaa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamiseen liittyvät epävarmuudet. Suojelualueverkoston riittävyyttä ja kykyä säilyttää luonnon monimuotoisuus muuttuvassa ilmastossa voidaan arvioida eliölajiston, luontotyyppien ja ekosysteemien levinneisyyden ja ekologisten piirteiden, sekä ilmaston-muutoksen voimakkuuden alueellisten erojen ja suojelualueiden biogeofysikaalisten tekijöiden avulla. Tietoa tarvitaan erityisesti lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle. Maisematason arvioinneissa voidaan käyttää yleisluonteisia kriteereitä kuten suojelualueiden määrä ja puskurialueiden laajuus, ekologisten käytävien esiintyminen ja maisemamatriisin soveltuvuus lajien leviämiseen. Itse suojelualueita voidaan arvioida niiden koon, maanpinnan muotojen ja elinympäristöjen monipuolisuuden, pienilmastollisten refugioiden esiintymisen sekä paikallisen ilmastonmuutoksen voimakkuuden perusteella. Suojelualueverkoston arvioinnissa tulee huomioida myös verkoston ulkopuolisen maankäytön vaikutuksia, sillä suojelualueiden ulkopuolella monimuotoisuutta turvaavilla toimilla voidaan edistää verkoston sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät toimet (esimerkiksi talousmetsissä) ja muu maankäyttö voivat toisaalta johtaa luonnon monimuotoisuudelle haitallisiin vaikutuksiin suojelualueverkoston sisällä ja laajemminkin. Toimivien ekologisten yhteyksien säilyttäminen on keskeistä muuttuvassa ilmastossa. Suomen lajistoon tulee täydennystä valtion rajojen ulkopuolelta. Siksi olisi tärkeää selvittää, kuinka hyvin erilaiset rajat ylittävät ekologiset käytävät, kuten Fennoskandian vihreä vyöhyke, toimivat lajien liikkumisreitteinä muuttuvassa ilmastossa. Luonnonsuojelualueverkosto on merkittävä ekosysteemipalvelujen tuottaja muuttuvassa ilmastossa. Yksi tärkeä suojelualueiden tuottama ekosysteemipalvelu on toimiminen hiilivarastona ja hiilinieluna. Siten suojelualueverkostolla on merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa, mutta tätä asiaa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa.

nonPeerReviewed

The results of the evaluation of the Finnish National Biodiversity Action Plan 1997-2005 indicate clear changes towards better consideration of biodiversity in the routines and policies of many sectors of the administration and economy. There are many indications that actors across society have recognized the need to safeguard biodiversity and have begun to adjust their practices accordingly. Several concrete measures have been undertaken in forests, agricultural habitats and in other habitats significantly affected by human activities. Biodiversity research has expanded significantly and the knowledge of Finland´s biological diversity has increased. In general, the Action Plan has supported public discussion of the need to safeguard biodiversity and this discussion has resulted in more positive attitudes towards nature conservation.So far, however, the implemented measures have not been sufficiently numerous or efficient to stop the depletion of original biological diversity. Many habitats remain far from their original state. More species will become endangered in the immediate future unless more effective and far-reaching measuresare taken. The objective of the EU to halt the decline of biodiversity by 2010 will not be achieved given the current development. Although the deterioration in biodiversity may have slowed down in several cases, many economic activities continue to have a negative impact on biodiversity. The scale of these activities is normally greater than that of the measures taken to manage and restore biodiversity.The evaluation focused on detecting changes in the administration of key sectors, analysing the recent development of biodiversity and observing interlinkages between these two. The analysis of administrative measures was based on interviews and on examining policy documents, reports and other relevant literature. The analysis covered changes in the administration of nature conservation, forestry, agriculture, land use and regional and development cooperation. The analysis of the development of biodiversity was based on employing 75 pressure, state, impact and response indicators. There were 5 to 15 indicators for each of the nine major habitat types of Finland.Three separate case studies were made to provide further insights into some key issues: 1) A GISanalysis was made of the development of land use patterns in North Karelia and south-west Finland between 1990 and 2000, 2) two scenarios on the development of forest structure in North Karelia until 2050 were developed using a special MELA-model and 3) the cost-effectiveness of the agri-environmental support scheme was examined by comparing different land allocation choices and their effects on biodiversity on an average farm in southern Finland. The evaluation also paid special attention to the role of research in safeguarding biodiversity and reflected Finnish experiences against an international background.

nonPeerReviewed

25 páginas, 8 figuras, 6 tablas., [EN] An understanding of risks to biodiversity is needed for planning action to slow current rates of decline and secure ecosystem services for future human use. Although the IUCN Red List criteria provide an effective assessment protocol for species, a standard global assessment of risks to higher levels of biodiversity is currently limited. In 2008, IUCN initiated development of risk assessment criteria to support a global Red List of ecosystems. We present a new conceptual model for ecosystem risk assessment founded on a synthesis of relevant ecological theories. To support the model, we review key elements of ecosystem definition and introduce the concept of ecosystem collapse, an analogue of species extinction. The model identifies four distributional and functional symptoms of ecosystem risk as a basis for assessment criteria: A) rates of decline in ecosystem distribution; B) restricted distributions with continuing declines or threats; C) rates of environmental (abiotic) degradation; and D) rates of disruption to biotic processes. A fifth criterion, E) quantitative estimates of the risk of ecosystem collapse, enables integrated assessment of multiple processes and provides a conceptual anchor for the other criteria. We present the theoretical rationale for the construction and interpretation of each criterion. The assessment protocol and threat categories mirror those of the IUCN Red List of species. A trial of the protocol on terrestrial, subterranean, freshwater and marine ecosystems from around the world shows that its concepts are workable and its outcomes are robust, that required data are available, and that results are consistent with assessments carried out by local experts and authorities. The new protocol provides a consistent, practical and theoretically grounded framework for establishing a systematic Red List of the world’s ecosystems. This will complement the Red List of species and strengthen global capacity to report on and monitor the status of biodiversity

Verkostonäkökulma korostuu vahvasti luonnonsuojelun suunnittelussa Suomessa ja maailmalla. Suojelualueita ei voi nähdä yksittäisinä eristyneinä alueina, vaan luonnonsuojelualueiden verkosto ja koko ympäröivä maisema ylläpitävät yhdessä tietyn alueen eliölajistoa. Parhaiden alueiden kytkeytyvyyden varmistamista ja verkostojen ylläpitämistä on myös ehdotettu ratkaisuksi biodiversiteetin säilyttämiselle, kun ilmastonmuutos pakottaa lajeja siirtymään uusille asuinalueille. Verkostonäkökulma kannattaa huomioida myös ennallistamiskohteiden valinnassa – mikä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä ja helppoa. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

peerReviewed