Search

Loppukäyttäjien osallistuminen potilastietojärjestelmien kehittämiseen on keskeistä, jotta järjestelmiä voidaan kehittää heidän tarpeitaan vastaaviksi ja työtehtäviin sopiviksi. Sairaanhoitajien ja lääkärien osallistumista käyttämiensä tietojärjestelmien kehittämistyöhön selvitettiin valtakunnallisten kyselytutkimusten avulla. Sairaanhoitajien aineisto kerättiin keväällä 2017. Lääkärien kyselytutkimus toteutettiin samoin keväällä 2017 ja lisäksi vuosina 2014 ja 2010, tosin vuonna 2017 lääkäreiltä ei kysytty kehittämiseen osallistumisen tavoista. Kyselyyn vastanneista sairaanhoitajista 46 % ja lääkäreistä 49 % kertoi osallistuneensa tietojärjestelmien kehittämistyöhön. Sairaanhoitajista 21 % oli valmiita osallistumaan kehittämisryhmiin ja vain 20 % ei ollut lainkaan kiinnostuneita osallistumaan; vuoden 2014 kyselyssä lääkäreillä vastaavat osuudet olivat 18 % ja 16 %. Ohjelmistotoimittajien ei koettu olevan kiinnostuneita loppukäyttäjien näkemyksistä eikä kehittämisehdotuksia toteutettu toivotulla tavalla eikä ripeydellä. Verrattuna vuosiin 2010 ja 2014 lääkärien arviot eivät olleet muuttuneet positiivisemmiksi. Loppukäyttäjistä suuri osa olisi halukkaita osallistumaan kehittämistyöhön jollakin tavalla, mutta ohjelmistokehitys ei ole toistaiseksi löytänyt parhaita tapoja heidän osallistumisensa mahdollistamiseen. On ilmeistä, että loppukäyttäjät eivät koe pystyvänsä vaikuttamaan ohjelmistokehitykseen toivotulla tavalla. Osallistamisen on myös oltava mahdollista osana jokapäiväistä työtä. Terveydenhuollon organisaatioiden on tunnistettava kehittämistyöhön osallistumisen merkitys ja mahdollistettava esimerkiksi tietojärjestelmälääkärien ja -hoitajien urapolut. Tärkeää on, että tietojärjestelmiä kehittävien lääkäreiden ja sairaanhoitajien kliininen työ jatkuu tietojärjestelmien kehittämisen rinnalla, jotta näkemys työhön, missä järjestelmiä käytetään, säilyy., End user participation in healthcare IT system development is essential in order to develop systems that fit together with healthcare professionals’ work tasks and needs. National questionnaire studies were conducted to explore how nurses and physicians participate in system development and what kind of experiences they have on participation. The questionnaire to nurses was conducted in spring 2017. Similarly, the questionnaire to physicians was conducted in spring 2017 but also earlier in 2010 and in 2014. The number of respondents was 4018 for physicians and 3607 for nurses. Participation rates in the system development were following: 46% of the nurses and 49% of the physicians had participated in the system development. 21% of the nurses were willing to participate in the development groups and 20% were not willing to participate at all. The physicians’ rates were 18% and 16% in 2014, respectively. Depending on the used software, 43 - 93 % of the respondents felt that software vendors were not interested in the views and opinions of the end users, nor did the proposed improvements take place in the desired manner or quick enough. Compared to years 2010 and 2014, physicians’ opinions had not changed more positive. The study results indicate that a large number of the end users would be willing to participate in healthcare IT system development. However, suitable methods and appropriate practices on how to involve end users in development work seem to be lacking. The results indicate that end users feel not to be able to influence to the development in the way they wish. The participation should take place as a part of the daily work. Healthcare organisations need to recognise the importance of participating in development work and, for example, enable career paths for IT physicians and nurses. It is important that the clinical work of physicians and nurses who develop information systems, will continue alongside the development to keep the practical “touch” to work in which systems are being used.

Suomeen on rekrytoitu vuodesta 2008 lähtien sairaanhoitajia Filippiineiltä. Määrät eivät ole suuria, mutta koska ilmiö on suhteellisen uusi, toiminta on herättänyt vilkasta yhteiskunnallista keskustelua puolesta ja vastaan. Kriittisissä puheenvuoroissa on kyseenalaistettu paitsi toiminnan eettisyys myös taloudellinen kannattavuus. Tässä julkaisussa filippiiniläishoitajien rekrytointia tarkastellaan kansainvälisen rekrytointiprosessin eri osapuolten näkökulmista. Erilaisten näkökulmien yhdistämisellä pyritään muodostamaan mahdollisimman tasapuolinen, tutkimustietoon perustuva kokonaiskuva kansainvälisen rekrytoinnin syistä ja seurauksista.

Heli Hauta. 2018. Kehittääkö työkierto osaamista? Sairaanhoitajien kirjoitelmia työkierrosta. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma, 73 s., 5 liitettä. Työkierto on tavoitteellista käytännön työssä tapahtuvaa oppimista. Kiertoon osallistuva työskentelee yleensä vieraassa yksikössä ennalta sovitun ajan palaten takaisin kotiyksikköön. Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien ammatillisen osaamisen kehittymistä työkierron aikana. Tavoitteena oli selvittää työkiertoon liittyviä odotuksia ja sairaanhoitajan kokemuksia työkierrosta. Lisäksi selvitettiin työkierron tukea sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Tutkimukseen osallistui yhdeksän (n=9) työkierron suorittanutta sairaanhoitajaa eräässä sairaanhoitopiirissä. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin kirjoitelmien muodossa ja se analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tässä tutkimuksessa sairaanhoitajien osaamisen kehittymistä kuvattiin työkiertoon liittyvien odotusten ja kokemusten kautta. Tulosten mukaan työkiertoon osallistuneiden sairaanhoitajien odotukset kuvasivat kehittymisosaamista. Työkierron aikaiset kokemukset ilmensivät osaamisen kehittymiseen liittyviä tekijöitä, joissa korostuivat työkierron herättämät tunnekokemukset, synnyttämät uudet oivallukset ja ajatukset sekä uuden oppiminen. Osaamisen kehittyminen kohdentui pääasiassa kliinisiin hoitotaitoihin ja ICT -taitoihin. Työkierto osoittautui myönteiseksi osaamisen kehittämisen menetelmäksi. Sairaanhoitajien osallistumista kiertoon tulisi kannustaa, kun tarvitaan oppia etenkin kliinisissä taidoissa ja ICT -taidoissa. Kehittämishaasteiksi nousivat perehdytys ja työkierron kesto. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää työkierron vaikuttavuus sairaanhoitajan osaamisessa ennen työkiertoa ja sen jälkeen. Heli Hauta. 2018. Does job rotation have influence on developing professional competence? Reports of job rotation by nurses. Sport and Health Sciences, University of Jyväskylä, Mas-ter’s thesis, 73 pp., 5 appendices. Job rotation is a goal-oriented, practical form of learning. A participant works mainly at a work unit unfamiliar to them for duration agreed upon advance, returning to their home unit afterwards. The purpose of this Master’s Thesis was to describe the ways in which nurses’ professional competence can be developed while on job rotation. The aim was to describe the expectations concerning job rotation and the nurses’ experiences with their job rotation. In addition, the goal was to describe the supportive effect of job rotation on the professional competence development for nurses. The participants in this study consisted of nine (N=9) professional nurses, who had experi-enced job rotation in a certain hospital district. The study was carried out with qualitative methods, and the data was collected through written reports by the participants. The data analysis followed the method of inductive content analysis. In this study, the development of the professional competence of the nurses was described by analyzing their expectations and experiences with the job rotation. Based on the findings, the participants’ expectations for job rotation showed their competence in professional self-development. Their experiences during job rotation indicated growth in professional compe-tence, most specifically, the emotional experiences, new perceptions and learning evoked by job rotation. The growth in professional competence was mostly recognized within profes-sional performance within clinical skills and ICT skills. Job rotation was discovered to be a positive method for developing one’s professional compe-tence. For learning clinical nursing skills as well as performing better within ICT skills, it is recommended to encourage nurses to participate in job rotation. The results showed a need to further develop onboarding during and the duration of job rotation. In the future, it might be of interest to study the effectiveness of job rotation on professional skills both before and after job rotation.

The aim of this study was to describe nurses’ experiences of competence required to work in the children’s home health care. The data was collected by theme interviewing the nurses’ (N=12) who worked at children’s home health care in Finnish university hospitals in September 2016. The data was analyzed with inductive content analysis. Nurses’ in children’s home health care need the competence including the knowledge and skills in pediatric and family health care, interaction and technical competence as well as the personal characteristics. The working environment, working alone and lack of resources were the challenge to improve nurses’ competence. The nurses’ competence in children home health care is consisted of the competence based on the nursing education and the competence that the working environment requires. Work and life experience helps nurses to work more comprehensive in children’s health care. The evaluation of the competence should be systematic and congruent to ensure the nurses’ competence and quality of care nationally. The results of this study can be used for the knowledge management, nurses’ mentoring in the children’s home health care as well as the development of the nursing basic and continuing education. Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla sairaanhoitajien kokemuksia lasten kotisairaalassa tarvittavasta osaamisesta. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla Suomen yliopistollisten sairaaloiden lasten kotisairaalan sairaanhoitajat (N=12) syyskuussa 2016. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Sairaanhoitajat tarvitsevat lasten kotisairaalassa lasten ja nuorten hoitotyön osaamista, vuorovaikutusosaamista, teknistä osaamista sekä yksilöllisiä ominaisuuksia. Perhehoitotyön näkökulma korostui lasten ja nuorten hoitotyön osaamisessa sekä vuorovaikutusosaamisessa. Teknisen osaamisen osalta nousi erityisesti autolla ajotaidot ja työn suunnitelmallisuus. Osaamisen kehittämisen haasteita sairaanhoitajat kohtasivat työympäristön, yksintyöskentelyn ja resurssien osalta. Sairaanhoitajien osaaminen lasten kotisairaalassa koostuu peruskoulutuksen antamista ja työympäristön edellyttämästä osaamista. Sairaanhoitajien osaamista voitaisiin tukea lisäämällä aikaresursseja ja lasten kotisairaalan toimintaan liittyviin koulutuksiin osallistumista kansallisesti ja kansainvälisesti, jolloin mahdollistettaisiin näyttöön perustuva toiminta osana sairaanhoitajien osaamista. Osaamisen arviointi tulisi olla systemaattista ja yhtenevää, jotta voitaisiin varmistaa sairaanhoitajien osaaminen ja turvata laadukas kotisairaalahoito lapsille valtakunnallisesti. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää lasten kotisairaalan sairaanhoitajien osaamisen johtamisessa, perehdytyksessä sekä perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämisessä.

The purpose of this study was to synthesize the existing evidence of working time use and division of labour among nurses and healthcare workers in hospitals. In addition, the purpose was to describe and analyse the interface between registered nurses’ and practical nurses’ work in adult hospital wards and to determine challenges and barriers related to the development of division of labour. The systematic review data consisting of 16 articles was analysed narratively. The quantitative data consisted of practical nurses’ (n = 121), registered nurses’ (n = 472) and nurse managers’ (n = 67) perceptions of practical nurses’ work activities which were analysed statistically. The qualitative data consisted of the above-mentioned groups’ perceptions (n = 260) of the challenges and barriers regarding the development of division of labour. All working groups spent less than half of their working time in direct care duties. Registered nurses spent one-fifth of their working time on documentation. All nurses also had a lot of non-nursing tasks. The quantitative data results revealed that practical nurses performed a wide range of tasks, but the groups’ perceptions of the content of the work differed significantly. The qualitative data showed that challenges and barriers in developing the division of labour were related to individual experiences and know-how and organisational factors. Both practical nurses and registered nurses should concentrate on the tasks they have competence on based on their training. Full expertise is used to benefit nursing work while non-nursing tasks should be delegated to lower educated staff. The role of nurse managers is to help to develop the division of labour and to influence the various challenges and barriers of division of labour. Nurse managers, education planners and health educators may utilise the results. They provide an evidence-based tool for competence development, resource planning and development of education. Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja analysoida työnjakoa välittömään potilashoitoon osallistuvan hoitohenkilökunnan välillä. Lisäksi tarkoituksena oli kuvailla ja analysoida nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ja laillistettujen ammattihenkilöiden työnjaon rajapintaa sekä työnjaon kehittämisen haasteita ja esteitä. Työnjaolla tarkoitetaan sitä tapaa, jolla toiminta ja tehtävät järjestetään tarkoituksenmukaisella tavalla hoidon kokonaisuuden ja eri ammattiryhmien välisen osaamisen näkökulmasta. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tehtiin synteesi työnjakoon liittyvästä tutkimuksesta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkimusartikkelit (n = 16) analysoitiin narratiivisesti. Toisen vaiheen tutkimusaineisto sisälsi kyselylomakkeen avulla saatuja nimikesuojattujen ammattihenkilöiden (n = 121), laillistettujen ammattihenkilöiden (n = 472) sekä esimiesten (n = 67) tuottamia vastauksia sekä saman lomakkeen avoimeen kysymykseen tuotettuja vastauksia (n = 260). Aineistot analysoitiin tilastollisesti ja sisällönanalyysillä. Nimikkeestä riippumatta kaikki hoitajat käyttivät välittömään potilashoitoon alle puolet työajasta. Kirjaamiseen kului noin viidennes työajasta ja lisäksi kaikilla ammattiryhmillä oli paljon ei-hoidollisia tehtäviä. Laillistettujen ammattihenkilöiden ryhmä arvioi lähes säännönmukaisesti nimikesuojattujen tekevän kyselylomakkeessa mainittuja tehtäviä useammin ja esimiehet harvemmin kuin nimikesuojatut itse arvioivat. Ryhmien väliset erot olivat merkitseviä yli puolessa tehtävistä. Työnjaon kehittämisen haasteet ja esteet liittyivät yksilön kokemuksiin, yksilön tieto-taitoon ja organisaatioon liittyviin tekijöihin. Tavoitteena on, että työntekijäryhmät keskittyvät niihin tehtäviin, joihin ovat saaneet koulutuksen perusteella osaamisen. Koko osaaminen käytetään hyödyksi ja ei-hoidolliset tehtävät siirretään pois hoitotyöntekijöiltä. Hoitotyön johdon tehtävänä on edesauttaa työnjaon kehittämistä ja vaikuttaa erilaisilla interventioilla työnjaon esteisiin ja haasteisiin. Tutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää hoitotyön johtajat, koulutuksen suunnittelijat ja terveysalan opettajat resurssien kohdentamisessa, muutosten johtamisessa ja läpiviemisessä sekä koulutuksen ja osaamisen kehittämisessä.

The aim of this study was to describe the HIV testing practice and it’s relation to HIV knowledge and attitudes of nurses and physicians at Finnish urban municipality health centers. The study is based on self-evaluation by the target groups, which were nurses and physicians (N = 471) from 14 health centers which were chosen by cluster sampling. The data about HIV testing practice, knowledge and attitudes was collected through an online questionnare in April/Maj 2015, and the data was analyzed by descriptive statistics. There were variations in HIV testing and the Finnish HIV strategy guidelines were not always followed. Most of the respondents did not perform HIV tests even when testing for other sexually transmitted diseases, even if suspicion of this kind of a disease is usually regarded as an indication for running a HIV test. Most of the respondents indicated that they tried to map the reasons behind, or in other words the nature of the risk situation and the occasion, leading to the clients’ decisions to voluntarily seek to be tested for HIV. The study reveals a correlation between a low level of HIV knowledge and negative attitudes on the one hand and refraining from performing risk evaluations on the other hand. Overall the HIV knowledge of the respondents turned out to be quite good and attitudes quite positive. Both nurses and physicians have good possibilities for effective HIV testing, but they do need more information about hiv testing practice and strategies, the HIV transmission routes and ways to avoid infection. The results of this study may be utilized for developing and planning the education for health center’s nurses and physicians. Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata terveysasemien hoitajien ja lääkäreiden hiv-testaustoimintaa, hiv-tietoa ja -asennoitumista, sekä niiden välistä yhteyttä heidän itsensä arvioimana. Kohderyhmänä olivat ryväsotannalla valittujen 14 terveysaseman hoitajat ja lääkärit (N = 471). Aineisto kerättiin sähköisesti huhti-toukokuussa 2015 kyselylomakkeella, joka mittasi hiv-testaustoimintaa, hiv-tietoa ja -asennoitumista. Aineisto analysoitiin kuvailevin tilastomenetelmin. Tulosten mukaan hoitajien ja lääkäreiden hiv-testaustoiminnassa oli vaihtelua, eivätkä Suomen hiv-strategian suositukset aina toteutuneet. Yli puolet vastaajista teki hiv-testejä tai lähetteitä hiv-testiin harvemmin kuin muihin seksitautitesteihin, vaikka seksitautiepäily on hiv testin indikaatio. Suurin osa vastaajista kartoitti asiakkaan omaehtoisesti hiv-testiin hakeutumisen syytä eli riskitilanteen luonnetta ja ajankohtaa. Riskikartoituksen tekemättä jättämisellä oli yhteys matalampaan hiv-tietoon ja negatiivisempaan hiv-asennoitumiseen. Kaiken kaikkiaan vastaajien hiv-tieto osoittautui melko hyväksi ja hiv-asennoituminen melko myönteiseksi. Terveysaseman hoitajilla ja lääkäreillä on hyvät edellytykset tehokkaaseen hiv-testaustoimintaan, mutta he tarvitsevat lisätietoa hiv-testaustoimintaan liittyvistä toimintakäytännöistä ja strategioista, hivin tartuntareiteistä ja taudilta suojautumisesta. Tuloksia on mahdollista hyödyntää kehitettäessä terveysasemien hiv-testaustoimintaa ja suunniteltaessa hoitajien ja lääkärien täydennyskoulutusta.

Aija Virtasen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 22. huhtikuuta 2017. Vastaväittäjinä toimivat apulaisprofessori Lena Näre ja dosentti Johanna Vaattovaara Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimi professori Minna Suni. Aija Virtanen: Toimijuutta toisella kielellä: kansainvälisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ammatillinen suomen kielen taito ja sen kehittyminen työharjoitteluissa. Jyväskylä Studies in Humanities 311. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 2017. Kirja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7021-5.

Work-related resources can be positive antecedents of employee work engagement (WE) and creativity. Although trait emotional intelligence (EI) and social support may be crucial resources in nursing, their relationships with WE and creativity remain unclear. Hence, with special focus on the role of trait EI, we examined this relationship by applying the job demands-resources (JD-R) model. The participants were 489 eldercare nurses in Japan (female: n = 401; male: n = 88; age = 39.5 ± 11.0 years). The results showed positive associations between EI and the other studied variables. Furthermore, moderated mediation analyses revealed that higher trait EI enhanced the positive association among the triad of social support, WE, and creativity. The findings provide additional evidence that, in nurses, trait EI may be a noteworthy personal resource for creativity in the relationship between social support and WE. peerReviewed

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vastuuhoitajien käsityksiä jaetusta johtajuudesta ja rooliin liittyvästä toimijuudesta. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat työskentelivät sairaalan päivystysyksikön vastuuhoitajajärjestelmässä. Vastuuhoitajana toimiva sairaanhoitaja työskentelee työvuorokohtaisesti työnjohtajana. Järjestelmää kehittäessä johtajuutta, valtaa ja vastuuta on jaettu työtehtävien muutoksen myötä. Tämä on samalla tuonut muutoksia vastuuhoitajarooliin, jota kuvataan käsitteellä roolitoimijuus. Tutkimus on toteutettu laadullisilla tutkimusmenetelmillä. Tutkimuksen aineisto koostuu 16 vastuuhoitajajärjestelmän parissa työskentelevästä päivystyshoitajasta. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoidulla haastattelurungolla ja aineisto on analysoitu fenomenografisella analyysillä. Tutkimuksen tuloksina muodostui viisi eri kuvauskategoriaa jaetusta johtajuudesta. Nämä kuvaskategoriat olivat 1) työtehtävien jako, 2) tilannekuvan ylläpito, 3) erilaiset johtajuusstrategiat päätöksenteossa, 4) työyhteisön tuki sekä 5) suhtautuminen johtajarooliin. Roolitoimijuuteen liittyvät käsitykset olivat yhteydessä jaetun johtajuuden käsitteiden kesken. Roolitoimijuutta käsitettiin kolmen eri kuvauskategorian kautta muodostuvaksi liittyen persoonakohtaisiin eroihin, työssä oppimiseen sekä roolin neuvotteluun. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan olettaa vastuuhoitajajärjestelmän sisältävän moninaisia eri käsityksiä siitä, kuinka jaettua johtajuutta tulisi toteuttaa ja kuinka roolitoimijuus muodostuu. Näiden tulosten myötä vastuuhoitajajärjestelmää sekä samantapaisia jaetun johtajuuden konteksteja voidaan kehittää ja ymmärtää työelämässä.

Käsittelen tutkimuksessani maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien kielellisiä keinoja osoittaa empatiaa. Sairaanhoitajien suomen kielen taidon tutkiminen on ajankohtaista, sillä ulkomailta lähtöisin olevien sairaanhoitajien määrä Suomen terveydenhuollon henkilöstössä on jatkuvassa kasvussa. Empatian osoittaminen on yksi sairaanhoitajien keskeisistä vuorovaikutustaidoista asiakas-hoitajasuhteessa, joten on tärkeää tutkia, millaisia kielellisiä keinoja suomea toisena kielenään puhuvilla sairaanhoitajilla on empatian osoittamiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millaisin kielellisin keinoin maahanmuuttajataustaiset sairaanhoitajat osoittavat empatiaa keskustellessaan potilaan omaisen kanssa? 2) Millaisia leksikaalisia ja millaisia prosodisia keinoja sairaanhoitajat keskustelussa käyttävät? Tutkimukseni pohjautuu maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien ammattikielitaidon tutkimukseen, sairaanhoitajien empaattisuuden tutkimukseen ja empatian teoriaan. Maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikielitaidon samoin kuin yleisesti sairaanhoitajien empaattisuuden tutkimusta on tehty runsaasti. Aiheet ovat kiinnostaneet myös pro gradu - ja opinnäytetyötutkijoita. Empatian osoittamisesta kielen keinoin on kuitenkin tehty tutkimusta vasta niukasti. Tässä tutkimuksessa tarkoitan empatialla ihmisen kykyä tulkita toisen ihmisen tunteita ja samaistua niihin sekä viestimistä toiselle, että jakaa tunnetilan hänen kanssaan. Käytän aineistonani Terveydenhuollon suomi: suomen kielen taidon kehittäminen ja arviointi terveydenhuollon alalla -hanketta (2014-2015) varten kerättyä aineistoa, josta olen rajannut omaan tutkimukseeni sopivan aineiston. Aineistoni koostuu kymmenen osallistujan puhenäytteistä, joiden taustalla on tehtävänanto puhua potilaan omaisen kanssa puhelimessa ja kertoa hänelle potilaan voinnista annetun hoitokertomuksen avulla. Aineiston analyysimenetelmäni on ollut teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksessani selvisi, että maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien osoittama empatia ilmenee heidän tavoissaan identifioida itseään, viitata potilaaseen, lohduttaa ja rauhoitella omaista, esittää huolensa, huomioida omaisen huoli ja vaihtaa rekisteriä. Hoitajien käyttämiä leksikaalisia keinoja empatian osoittamiseen ovat esimerkiksi positiiviset ilmaisut ja empatiaa viestivät sanavalinnat. Hoitajien käyttämiä prosodisia keinoja empatian osoittamiseen taas ovat esimerkiksi lausepainon käyttö ja sävelkulun vaihtelu, joiden avulla lausumaan luodaan esimerkiksi rauhoitteleva tai vakuuttava äänensävy. Tutkimukseni voidaan nähdä osana maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien suomen kielen taidon tutkimusta, ja siitä voi olla hyötyä maahanmuuttajasairaanhoitajien kielitaidon arvioinnissa tai myöhemmässä tutkimuksessa. Tutkimukseni voi myös toimia innostajana kielitieteiden empatiatutkimukselle.

Work coordination, which here refers to organizing, planning, discussing, and negotiating work, is done through social interaction. Because coordination is essential to work quality and well-being at work, it is important to understand the processes that construct work coordination. This study aims to understand work coordination as a social interaction process by analyzing social interaction in nursing staff meetings of a Finnish hospital. Observations and approaches of inductive and descriptive qualitative analysis were used to examine eight sequential nursing staff meetings that took place in 2012. The results indicate that work coordination consisted of sense-making information, sense-making action, managing emotions, and managing positions of employees. Work coordination constructs the social reality of the workplace both on the task level and the relational level. Understanding that work coordination is not only a task-oriented process that deals with organizing practical tasks and duties but is also a process of constructing positions and relationships in work communities helps to identify and understand the possibilities that social interaction and its practices, such as workplace meetings, offer. The findings can be applied in the organizational context to evaluate and develop workplace interactions.

According to the law patients have a right to good care and the care has to be of a high level, safe and evidence based. Medication has been found to be a nursing procedure that is associated with many risks. It has been documented that mistakes occur even in every fifth medication event. All Finnish nurses have been trained to carry out advanced medication and iv-therapy, and it is the nurses who are the main administrators of medication in the health care units. For these reasons nurses’ medication competence is important. The constant development of medical treatment increases the demands of nurses’ competence in medication. The aim of the study was to describe and to explain the medication competence of nurses assessed by themselves and according to theoretical and online exams. The aim was to describe the nurses’ perceptions of the verification process of medication competence and e-learning as the method for verification. The quantitative data of the study consisted of 692 nurses’ self-assessment of medication competence and of 2479 nurses’ results on theoretical and drug calculation exams. The qualitative data consisted of 342 nurses’ perceptions of the verification and e-learning. In the theoretical exam the nurses had 84,9% correct answers while the required level to pass was 75%. The nurses themselves considered their medication competence to be good. Challenges were found most in the areas of anatomy, physiology and pharmacology, and in reading of professional and scholarly literature. About 5% of the nurses had persistent problems in the drug calculations. Diluting and solution calculations were the most challenging ones. The nurses who had taken the online course considered their medication competence better than the other nurses. The ones who regularly administer advanced medication and iv-therapy in their daily work considered their medication competence better than the other nurses. The nurses accepted the verification process of medication competence, and e-learning was considered a sound teaching method. Some of the nurses criticised the present model of verification and they wished for verification that is better targeted to their daily duties. In addition to e-learning they wished for other teaching methods. A nationally and even internationally standardised model needs to be developed for verification of nurses’ medication competence. Tiivistelmä Potilailla on lain mukaan oikeus hyvään hoitoon, ja hoidon tulee olla korkeatasoista, turvallista ja näyttöön perustuvaa. Lääkehoito on todettu riskialttiiksi tehtäväksi. Jopa joka viidennessä lääkitystapahtumassa on havaittu tapahtuvan virheitä. Kaikki suomalaiset sairaanhoitajat ovat saaneet koulutuksen vaativan neste- ja lääkehoidon toteuttamiseen, ja sairaanhoitajat ovatkin terveydenhuollon toimintayksiköissä keskeisiä lääkehoidon toteuttajia. Näistä syistä sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen on tärkeää. Lääkehoidon jatkuva kehittyminen lisää sairaanhoitajien osaamisen vaatimuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää sairaanhoitajien lääkehoidon osaamista heidän itsensä arvioimana ja lääkehoidon teoria- ja lääkelaskutentin perusteella. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös kuvata sairaanhoitajien käsityksiä lääkehoidon osaamisen varmistamisesta ja verkko-oppimisesta osaamisen varmistamisen menetelmänä. Tutkimuksen määrällinen aineisto koostui 692 sairaanhoitajan lääkehoidon osaamisen itsearvioinnista ja 2 479 sairaanhoitajan teoria- ja lääkelaskutentin tuloksista. Laadullinen aineisto perustui 342 sairaanhoitajan käsityksiin lääkehoidon osaamisen varmistamisesta ja verkko-oppimisesta. Teoriatentissä sairaanhoitajat saivat 84,9 % kysymyksistä oikein, kun hyväksyttyyn suoritukseen vaadittiin 75 % oikein. Sairaanhoitajat arvioivat lääkehoidon osaamisensa hyväksi. Anatomian, fysiologian ja farmakologian tiedoissa sekä ammatillisen ja tieteellisen tiedon lukemisessa oli eniten haasteita. Lääkelaskuissa toistuvia ongelmia oli n. 5 %:lla vastaajista. Haastavimpia olivat infuusioihin ja laimennoksiin liittyvät laskut. Lääkehoidon verkkokurssin käyneet arvioivat osaamisensa paremmaksi kuin muut vastaajat. Säännöllisesti työssään vaativaa neste- ja lääkehoitoa toteuttavat arvioivat lääkehoidon osaamisensa muita paremmiksi. Sairaanhoitajat hyväksyivät lääkehoidon osaamisen varmistamisen prosessin, ja verkkokurssi oli heidän käsitystensä mukaan toimiva opetusmenetelmä. Osa sairaanhoitajista kritisoi nykyistä osaamisen varmistamisen mallia ja he toivoivat enemmän työtehtäviin kohdennettua osaamisen varmistamista. Verkko-oppimisen rinnalle toivottiin muita opetusmenetelmiä. Lääkehoidon osaamisen varmistamisesta tulisi jatkossa kehittää kansallisesti yhtenäinen ja jopa kansainvälinen malli.

TIIVISTELMÄ Sulkakoski, M. 2016. Lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien ja lääkäreiden yhteistyö perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnassa. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, terveyskasvatuksen pro gradu–tutkielma, 84 s., 8 liitettä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien ja heidän kanssaan yhteistyössä työskentelevien lääkäreiden näkemyksiä ammattiryhmiensä välisestä yhteistyöstä suomalaisessa perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnassa. Tutkimuksessa selvitettiin miten lääkeitä määräävät sairaanhoitajat ja lääkärit tekevät yhteistyötä perusterveydenhuollon vastaanotoilla, mitkä tekijät tukevat yhteistyötä ja millaisia haasteita siihen liittyy. Lisäksi haluttiin kartoittaa, millaista yhteistyötä jatkossa toivotaan. Haastatteluihin osallistui 9 lääkkeitä määräävää sairaanhoitajaa ja 8 lääkäriä (n=17). Haastattelut toteutettiin lääkkeitä määräävän sairaanhoitajan ja lääkärin parihaastatteluina (n=8). Yhdessä haastattelussa oli mukana kaksi hoitajaa. Haastattelut toteutettiin viiden eri sairaanhoitopiirin alueella perusterveydenhuollon toimintayksiköissä keväällä 2015. Kaikilla tutkimukseen haastatelluilla oli kokemusta sairaanhoitajan lääkkeenmääräämiseen liittyvästä ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä. Aineiston analyysi suoritettiin laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen perusteella lääkärin ja lääkeitä määräävän sairaanhoitajan yhteistyön tekemisen tavat vaihtelivat toimintayksiköissä. Vaihtelua esiintyi mm. lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien työnkuvissa, konsultaatio- ja viestinvälityskäytännöissä sekä koulutus- ja hoitosuunnitelmatyöhön liittyvissä yhteistyökäytännöissä. Jokaisessa työyksikössä oli löydetty omat, työntekijöille parhaiten sopivat, tavat tehdä ammattityhmien välistä yhteistyötä. Toisille jo käytössä olleet arkipäiväiset toimintatavat saattoivat toisille olla vasta tulevaisuuden visioita. Sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisen nähtiin palvelevan parhaiten potilaiden lievien akuuttien infektioiden hoitoa. Hoitosuunnitelmien rooli yhteistyön välineenä vaihteli. Niitä oli laadittu ammattiryhmien välistä yhteistyötä monin eri tavoin hyödyntäen. Hoitosuunnitelmia oli tehty kuitenkin vasta hyvin vähän ja niihin suhtauduttiin kirjavasti. Yksilöllisiä hoitosuunnitelmia pidettiin potilaan hoidolle ja yhteistyön sujumiselle tärkeinä, mutta ajan puute nähtiin suurena ongelmana hoitosuunnitelmien laadinnassa. Kiire esti usein myös vapaan potilasasioista keskustelun ja heikensi mahdollisesti erilaisista ammatillista vahvuuksista saatavaa synergiaetua. Yhteistyötä tukevina tekijöinä esiin nousivat mm. toisten osaamisen tunteminen sekä keskenään läheiset työtilat. Työtovereiden hyvä keskinäinen tuntemus ja pitkä yhteinen työhistoria olivat luottamuksen ja sujuvan yhteistyön kulmakiviä. Tulevaisuudessa yhteistyötä halutaan tehdä joustavasti yhteisistä käytännöistä keskenään sopien. Yhteistyön taustalla valtakunnalliset hoitosuositukset ovat tärkeitä, sillä kirjattujen paikallisten hoitopolkujen päivittämiseen ja perehdyttämiseen ei arjessa juurikaan ollut aikaa. Ammattiryhmien välisen yhteistyön tehostamiseksi työtilojen läheiseen sijoitteluun ja vapaan keskustelun mahdollistamiseen tulee jatkossa kiinnittää vastaanottotoiminnassa huomiota. Potilastuntemuksen hyödyntäminen ja potilaiden oikeaan ohjautumiseen panostaminen on tärkeää. Tietojärjestelmäongelmiin tulee löytää nopea ratkaisu. Lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien osaamista halutaan tämän tutkimuksen perusteella hyödyntää jatkossa myös lääkelistojen tarkistamistyössä. Ammattiryhmien välinen yhteistyö tukee potilaiden terveyden edistämistä, kun erilaisia ammatillisia vahvuuksia pystytään käyttämään optimaalisesti hyväksi. Onnistunut ammattiryhmien välinen yhteistyö edellyttää perusterveydenhuollon toiminnan järjestämistä niin, että aikaa todelliselle ammattiryhmien väliselle yhteistyölle on jatkossa käytettävissä. Järjestämisen pohjaksi tarvitaan lisää tutkimustietoa. Myös potilaiden näkemyksiä moniammatillisen yhteistyön vaikutuksista terveytensä hallinalle tulisi kartoittaa. Avainsanat: ammattiryhmien välinen yhteistyö, sairaanhoitajan lääkkeenmäärääminen, perusterveydenhuolto, sairaanhoitajat, lääkärit ABSTRACT Sulkakoski, M. 2016. Collaboration between nurse prescribers and GPs at the Finnish health center receptions. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Heath Education. Master´s Thesis. 84 pages, 8 attachments. The aim of the study was to investigate the views of nurse prescribers and GPs who work with them regarding inter-professional collaboration at the Finnish primary health care receptions. The study examined how nurse prescribers and GPs collaborate, what factors support collabora-tion and what kind of challenges it involves. Also, wishes for future collaboration were sur-veyed. Nine nurse prescribers and eight GPs took part in the interviews (n=17). The interviews were conducted as pair interviews with one prescribing nurse and one GP (n=8). At one inter-view, two nurses were involved. The interviews were conducted in health centers in five differ-ent health care districts in Finland in spring 2015. All participants had experience of inter-professional collaboration related to prescribing. Analysis of the data was carried out using quantitative content analysis. Based on this study, forms of collaboration between GPs and nurse prescribers varied both be-tween and within health care units. Variations occurred, for instance, in the job descriptions of the nurse prescribers, ways of consultation, communication practices and collaboration practices relating to training and treatments plans. At each health center they had found, for its own em-ployees, the best suited ways to do inter-professional collaboration. What for some were every-day practices, might be visions of the future for the others. Nurse prescribing was seen as best serving the treatment of acute infections on emergency duty. Treatment plans were made through collaboration between professional groups in many different ways. However, only a few treatment plans were prepared and attitudes towards them varied. Written individual treat-ment plans were considered important for the treatment of the patient and for the successful inter-professional collaboration, but a lack of time was seen as a major problem in preparing them. Busyness often prevented free discussion of patient issues and possibly weakened the benefits of using different professional strengths. Among the factors identified as supporting collaboration were successful communication, physically close offices and mutual trust. Famili-arity with coworkers and a long history of working together are the basis of trust and smooth collaboration. In the future, they want collaboration to be done in flexible ways in agreement with each other. Current Care Guidelines are important because local care guidelines seem quite impossible. That is because, in everyday circumstances, there is no time to update and train them. Attention should be paid to the close proximity of offices and provision of opportunities for free conversation between coworkers in receptions. It is important to recognize the im-portance of understanding and using local and patient knowledge. A quick solution is needed for problems with information management system. Health centers should invest in appropriate di-version of patients. Nurse prescriber`s skills can, in the future, also be used in checking medi-cine lists. Inter-professional collaboration supports primary care patients` health promotion when a variety of professional strengths are optimally utilized. Primary care activities should be organized so that there will be time for a genuine inter-professional collaboration in the future. Additional research is needed to clarify the best way to organize activities. Also, the viewpoints of patients on the impact of inter-professional collaboration of the management of their health should be studied. Keywords: inter-professional collaboration, nurse prescribing, primary health care, nurses, GP

The ageing of the population is particularly challenging for the healthcare sector, which is at the same time facing a nursing shortage. Therefore, improving work conditions and well-being at work in order to prolong nurses’ careers and retention in their profession until retirement age has become one of the key issues of healthcare leaders and policymakers. This study tested a structural model linking nurses’ perceived leadership styles and early retirement intentions. We tested the model in a sample of 343 nurses at one Finnish university hospital. It was hypothesized that the relationship between perceived leadership styles and early retirement intentions would be mediated by job satisfaction. We found that age, work ability, job control and reward satisfaction were directly associated with early retirement intentions. Furthermore, perceived employee-oriented and taskoriented leadership, organizational justice and work ability were related to job satisfaction, which in turn was related to early retirement intentions. In conclusion, the results indicated that job satisfaction acted as a mediator in the relationship between leadership styles, organizational justice, work ability and early retirement intentions. The findings have important implications for research and healthcare practitioners in promoting nurses’ well-being at work and retaining them for a longer period in the nursing profession. peerReviewed

Sairaanhoitajan työ on yhä psyykkisesti ja fyysisesti kuormittavaa, vaikka työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt. Jatkuva stressi ja työn kuormittavuus ennustavat kroonisia sairauksia, heikentävät työhön sitoutumista ja edesauttavat varhaisten eläkeaikeiden ilmenemistä. Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, ovatko sairaanhoitajien kokemat stressioireet yhteydessä ennenaikaisiin eläkeaikeisiin. Tutkielma on osa kunta-alan työntekijöiden terveydentilaa, työkykyä ja työoloja koskevaa tutkimusta (KVTEL). Tutkimukseen osallistui 672 sairaanhoitajaa, jotka olivat 45-58-vuotiaita tutkimuksen lähtötilanteessa vuonna 1981. Tutkimusaineistot kerättiin postikyselynä vuosien 1981, 1985 ja 1992 aikana. Stressioireprofiilit, joita olivat työn välttely ja voimattomuus, kognition heikkeneminen, unihäiriöt ja somaattiset oireet, muodostettiin lähtötilanteen (v. 1981) ja neljän vuoden seurantatutkimuskyselyiden (v. 1985) perusteella. Ensimmäisen kerran eläkeaikeita kysyttiin vuoden 1992 seurantatutkimuksessa. Vuoden 1992 seurantatutkimukseen vastanneista sairaanhoitajista 117 oli työssä ja he vastasivat eläkeaikeita koskevaan kysymykseen. He muodostivat tämän tutkielman tutkimusjoukon. Tutkimusaineiston tilastollisena analyysimenetelmänä käytettiin logistista regressiota. Stressioireista työn välttelyn ja voimattomuuden kokeminen (p = 0.083), kognition heikkeneminen (p = 0.042) ja somaattiset oireet (p = 0.044) lisäsivät ikääntyvien sairaanhoitajien riskiä ennenaikaisiin eläkeaikeisiin noin kolminkertaisiksi. Unihäiriöillä ei ollut yhteyttä ikääntyvien sairaanhoitajien ennenaikaisiin eläkeaikeisiin. Kognition heikkeneminen ja somaattiset oireet kertovat todennäköisesti tutkittavien terveyden heikkenemisestä ja ovat pakottavia syitä pohtia ennenaikaista eläköitymistä. Työn välttelyn ja voimattomuuden kokeminen ovat riippuvaisia työoloissa ja työilmapiirissä tapahtuvista muutoksista. Henkilöt, jotka kokevat työn kuormittavuuden suuremmaksi omiin voimavaroihinsa verrattuna, ajattelevat useammin varhaista eläkkeelle siirtymistä. Tarvitaan lisää tutkimuksia sairaanhoitajien työoloista ja työilmapiiriin vaikuttavista tekijöistä, jotta voidaan löytää keinoja vaikuttaa ikääntyvien sairaanhoitajien koettuihin stressioireisiin ja ennenaikaisiin eläkeaikeisiin. Nurses’ work is still mentally and physically demanding, although the physical workload has decreased. Constant stress and workload predict chronic diseases, weaken the commitment to work and contribute to the onset of early retirement intentions. The purpose of this Master’s thesis was to explore whether nurses experienced stress symptoms in connection with early retirement intentions. This Master’s thesis is part of the FLAME. The FLAME Study included 672 nurses who were 45-58 years of age at baseline survey in 1981. The research material was collected via postal questionnaires over the years 1981, 1985 and 1992. Stress symptoms profiles, which were avoidance of work and lack of energy, loss of cognition, sleep disorders and somatic symptoms, were formed based on the baseline and the four-year follow up studies. The retirement intentions were asked about for the first time in the 1992 follow-up study. The 1992 follow up study corresponded to the 117 nurses who were at work and they also answered the question of retirement intentions. They formed study population of this thesis. The data were analyzed using logistic regression modeling. Based on the results, work avoidance and lack of energy (p = 0.083), loss of cognition (0.042) and somatic symptoms (0.044) increased the risk of early retirement intention among older nurses. The risk was about three-fold in all of these stress symptoms. In contrast, sleep disorders had no associations with early retirement intentions among aging nurses. Loss of cognition and somatic symptoms may indicate health deterioration and thus may force nurses to consider early retirement. Work avoidance and lack of energy are dependent on changes in working conditions and working environment. People who experience too high workload compared to their own resources, more often think early retirement. More studies will be needed for older nurses’ working conditions and their impact on the perception of stress and retirement intention.