Search

Tässä tutkimuksessa tarkastelen lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen välistä monialaista yhteistyötä tilanteessa, jossa lapsella on lastensuojeluasiakkuus ja varhaiskasvatus on lastensuojelun tukitoimi. Tarkastelun kohteena ovat yhteistyöhön liittyvät käytännöt ja tiedon vaihtaminen. Tavoitteena on muodostaa käsitys yhteistyön tilasta ja kehittämistarpeista, sekä arvioida käytäntöjä. Tutkimus on laadullinen käytäntöjen tutkimus. Tutkimuksellinen viitekehys on faktanäkökulma. Tutkimuksessa olen kiinnostunut tutkittavien eli työntekijöiden mielipiteistä ja käytännön kokemuksista. Toteutin tutkimuksen erään suomalaisen suuren kaupungin lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen organisaatioissa. Aineiston keruussa ja analysoinnissa käytin triangulaatiomenetelmää. Tutkimuksen aineistona olivat avoimet kyselylomakkeet (14) ja haastattelut (3). Analysoin aineiston teorialähtöisesti hyödyntäen teemoittelua ja mind map -työkalua. Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen välisessä yhteistyössä ei ole vakiintuneita toimintatapoja. Tärkeä tieto välittyy varhaiskasvatuksesta lastensuojeluun, mutta sekä käytäntöihin että tiedonvaihtoon liittyvät kehittämistarpeet tiedostetaan molemmissa organisaatioissa. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää olla tieto lapsen lastensuojeluasiakkuudesta, jotta siellä voidaan työskennellä yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti lasta ja perhettä tukien. Hyviin käytäntöihin kuuluvat aloitteen teko lastensuojelusta, tiedon välittyminen lapsen lapsiryhmään, yhteinen aloituspalaveri, jossa sovitaan tavoitteista ja jatkosta, lastensuojelun käynnit päiväkodissa, yhteiset neuvottelut, yhteydenpito ja muutoksista ilmoittaminen. Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen välisen yhteistyön tiedonintressejä ovat lapsen hyvinvoinnin intressi, vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön intressi ja monialaisen yhteistyön intressi. Monialaisen yhteistyökentän käytäntöihin kuuluvat lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen, vanhempien ja perheen tukeminen, työntekijöiden osallisuus yhteiseen työskentelyyn, yhteydenpito ja tiedon vaihtaminen. On tärkeää, että toimintatavat ovat selkeitä ja yhtenäisiä. Aihe on tällä hetkellä yhteiskunnallisesti ajankohtainen, mutta aiempaa tutkimusta on vähän. On myös tärkeää, että yhteistyötä kehitetään lisää, ja molempien toimijoiden näkemykset otetaan siinä huomioon. Organisaatiorajat ja rakenteiden puuttuminen eivät saa olla esteenä yhteistyön sujumiselle, sillä lasten ja perheiden varhainen tuki on yhteiskunnallisesti tärkeää, ja siinä lastensuojelu ja varhaiskasvatus ovat keskeisiä toimijoita. Toimintamallien vakiintuminen edellyttää myönteistä asennetta ja myös johtotason toimia. Työntekijöiden toive on, että monialainen yhteistyö lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen välillä on avointa ja tiivistä. In this study I look at multidisciplinary cooperation between child protection and early childhood education in a situation that child has a child protection and early childhood education is a child protection support. The subject of review is collaborative practices and exchange of information. It aims to form an understanding of the state of cooperation and development needs and to assess practices. This research is a qualitative study of practices. The investigative reference framework is a factual perspective. For the study I am interested on the subjects namely employee´s opinions and practical experiences. I carried out a study in a Finnish major city child protection and early childhood education organizations. In the collection and analysis of the data, I used triangulation method. The data set for the study were open questionnaires (14) and interviews (3). I analyzed the data set on a theoretical basis utilizing theming and mind map tool. There are no established policies in cooperation between child protection and early childhood education. Important information is transmitted from early childhood education to child protection, but both practices and information exchange related development needs are known in both organizations. In early childhood education, it is important to have knowledge of child protection, in order to work there in accordance with the objectives agreed, to support children and family. Good practices include child protection taking the initiative, transmission of information to kindergarten teacher, common starting palaver where goals and continuation are agreed, child protection visits in kindergarten, joint negotiations, keeping the connection and notification of changes. Information interests between child protection´s and early childhood education´s cooperation include child welfare interest, interest in cooperation with parents and the interest of multidisciplinary cooperation. Multidisciplinary cooperation field practices include caring for the welfare of the child, support for parents and family, involvement of workers in joint work, clear and uniform practices, keeping contact and exchanging information. It is important, that the modes of operation are clear and uniform. The subject is socially current, but there is little previous research. It is also important that further cooperation is developed, and the views of both actors are taken into account. Organizational limits and absence of structure must not be an obstacle to the smooth flow of cooperation, for early support for children and families is socially important, and therein child protection and early childhood education are key players. The stabilization of operating models requires positive attitude and management-level actions also. The wish of employees is that multidisciplinary cooperation between child protection and early childhood education is open and concise.

Koronapandemia ei vaikuttanut kaikkiin samalla tavalla. Erityisen ankarasti se vaikutti haavoittuvassa asemassa vankiloissa, lastensuojelulaitoksissa ja kehitysvammalaitok-sissa oleviin, kun yhteydenpitoa rajoitettiin, tapaamiset kiellettiin tai siirrettiin etätapaa-miseksi. Rajoitukset kohdistuivat myös laitoksissa olevien henkilöiden lapsiin, joten perhe- ja yksityiselämän suojaa rajoitettiin. Julkisella vallalla on perustuslain mukaan velvollisuus turvata jokaisen oikeus elämään ja velvollisuus edistää väestön terveyttä ja turvata riittävät terveyspalvelut. Tämä oli perus-teena omaisten vierailujen rajoituksille. Koronapandemia olisi voinut levitä laitoksissa ja olla huonon terveydentilan omaaville kohtalokasta. Monet rajoitukset olivat välttämättö-miä. Eri asia on, millaisia muotoja noudattaen ne toteutettiin, ei välttämättä lailla, kuten pitäisi. Kaikissa laitoksissa syntyi perus- ja ihmisoikeuksia koskevia ongelmia, mutta vähän erilaisia. Julkaisu käsittelee vankiloissa, lastensuojelulaitoksissa ja kehitysvammaisten laitoksissa pandemian aikana syntyneitä perus- ja ihmisoikeusongelmia lasten oikeuksien näkökulmasta. Perusperiaate on sama kaikissa. Pitää löytää tasapaino perhe-elämän suojan ja hengen suojaamisvelvollisuuden ja terveyden edistämisen välillä pandemian aikana.

Tämä tutkielma käsittelee Instagram-julkaisuja lastensuojelun imagonrakennuksen välineinä. Tutkimus kohdistuu kunnallisiin lastensuojeluorganisaatioihin, jotka käyttävät viranomaisvaltaa lastensuojelussa. Tutkimusaineisto koostuu eri kuntien lastensuojeluorganisaatioiden ylläpitämien Instagram-tilien julkaisuista. Instagram on sosiaalisen median alusta, jossa julkaistaan kuvien, videoiden ja tekstien yhdistelmiä eli julkaisuja. Aineistooni sisältyy 243 Instagram- julkaisua, jotka sisältävät yhteensä 360 kuvaa tai videota. Tutkin aineistoa kahden tutkimuskysymyksen avulla. Ensinnäkin kysyn, millaista kuva- ja tekstisisältöä lastensuojeluorganisaatiot julkaisevat Instagramissa. Toiseksi kysyn, miten ne rakentavat imagoaan Instagram-julkaisujen kuvateksteissä. Analysoin aineistoa kvantifioinnin, laadullisen sisällönanalyysin ja tekstianalyysin avulla. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kahdesta näkökulmasta. Ensin määrittelen tutkielman keskeiset käsitteet: imagon ja imagonrakennuksen. Käsitän tässä tutkimuksessa organisaatiomaineen kattokäsitteeksi, joka sisältää organisaation omaan toimintaan ja ulkopuolisten mielikuviin liittyviä elementtejä. Imagolla taas tarkoitan kuvaa, jota organisaatio itse tietoisesti välittää itsestään ulospäin. Imagonrakennus on toimintaa, jossa organisaatio viestii ulospäin sellaisia valikoituja asioita, joiden se olettaa lisäävän legitimiteettiään sidosryhmien silmissä. Käsittelen teoriaosiossa myös imagon yhteyttä organisaation identiteettiin ja maineen merkitystä julkisille organisaatioille. Teoriaosion toisessa osassa käyn läpi lastensuojelun mainetta ja sen ongelmia käsittelevää tutkimusta. Sosiaalityön on vuosikymmenien ajan katsottu kärsivän heikosta maineesta. Sosiaalityön aloista erityisesti lastensuojelu kärsii maineongelmista ja siihen liittyy kahtiajakoisia mielikuvia. Aikaisemmassa tutkimuksessa on nostettu myös esiin sosiaalialan vähäinen oma viestintä ja viestinnän puutteen on katsottu osin aiheuttaneen alan heikon maineen. Ongelman sanallistamiseen on kehitetty hiljaisuuden kulttuurin käsite. Se kuvaa sosiaalialan organisaatioiden käytäntöjä, jotka pitävät yllä työntekijöiden haluttomuutta puhua työhönsä liittyvistä asioista julkisesti ja joiden avulla julkisuuden kautta tapahtuvaa vaikuttamista jopa estetään sosiaalialan työyhteisöissä. Tutkimukseni tulokset koostuvat kolmesta osasta: aineiston kuvasisällön määrällisestä analyysistä, kolmesta kuvatekstityypistä ja viidestä teemasta, joiden kautta lastensuojelun imagoa rakennetaan kuvateksteissä. Totean, että kuvissa lastensuojelu esitetään usein esineiden ja tilojen kautta. Toimintaa näkyy kuvissa vähän. Kerron kuvatekstien jakautuvan tiedottavaan, kuvailevaan ja kertovaan tyyppiin, joilla on keskenään erilaisia viestinnällisiä tehtäviä. Lisäksi kuvailen, kuinka lastensuojelun imagoa rakennetaan kehittymisen ja kehittämisen, viihtyisien työyhteisöjen, monipuolisen asiakastyön, palvelemisen ja läsnäolon sekä sijaishuoltoelämän tavallisuuden teemojen kautta. Esitän, että lastensuojeluorganisaatioiden tapa esittää itsensä Instagramissa poikkeaa merkittävästi siitä, millaisia kuvia lastensuojelusta rakennetaan muussa julkisuudessa. Lastensuojelun Instagram-viestintää leimaa myönteisyys eivätkä alaan tavallisesti yhdistetyt ongelmat ole siinä läsnä. Instagramin perusteella kunnallisesta lastensuojelutyöstä rakentuu kuva vaativana, mutta toimivana ja eettisesti kestävänä työnä, jossa työntekijät viihtyvät. Lisäksi esitän, että Instagram- viestintä on yksi tapa murtaa hiljaisuuden kulttuuria. Katson, että lastensuojelun imagonrakennus voi auttaa vähentämään lastensuojelun palveluihin liittyvää kielteistä leimaa sekä madaltaa kynnystä avun hakemiseen. Pohdittavaksi ja jatkotutkimuksen aiheeksi kuitenkin jää, millä tavalla Instagramin käyttöä ohjataan lastensuojelun työyhteisöissä ja millaisia rajoja siihen liittyy. Myös Instagramin käyttöön voi liittyä hiljaisuuden kulttuuriin kuuluvia hiljentämisen elementtejä, joiden olemassaoloa on mahdotonta arvioida pelkästään julkaisuja tarkastelemalla.

Osana Lapsi-ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) syntyi havainto siitä, että lastensuojelun osaami-sesta puuttuu kansallisen tason jäsennys. On tarve määritellä lastensuojelussa tarvittavaa osaamista ja sitä tukevia rakenteita. Työryhmä (Lasto) tarttui tähän määrittelyn haasteeseen, koska osaamisen sanoittamisel-la ja osaamista tukevilla rakenteilla nähdään olevan lastensuojelun vaikuttavuuden ja myös työntekijöiden hyvinvoinnin näkökulmasta merkitystä. Lastensuojelulaki antaa puitteet työlle, mutta se ei määrittele am-matillista osaamista ja käytäntöjä.Lastensuojelussa haasteena on sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja se, ettei asiakastyössä ole ollut mah-dollisuutta luoda urapolkua. Uralla eteneminen on merkinnyt käytännössä siirtymistä johtotehtäviin tai kehittämistehtäviin. Vaativaa lastensuojelutyötä tekevillä ei ole rakenteita, joissa tunnustettaisiin seniori-teetti poikkeuksena joidenkin paikkakuntien erikoissosiaalityöntekijöiden tehtävät. Lasto-työryhmän tavoitteena on ollut rakentaa ehdotus lapsen asioista vastaavan avohuollon sosiaali-työntekijän tarvitseman osaamisen kuvaukseksi sekä pohtia, millaisia uudenlaisia, osaamista tukevia raken-teita tarvitaan täydentämään sosiaalityön tutkintokoulutusta.Tavoitteena on, että lastensuojeluun tulevat sosiaalityöntekijät saavuttavat jo lastensuojelu-uransa alussa tehtäväalueensa vahvan hallinnan. Pohdittavia asioita ovat olleet muun muassa lastensuojelun sosiaalityön juniorimalli ja yhtenäinen perehdytyksen ra-kenne.Yliopistot ovat määrittäneet osaamista, jota yliopistokoulutus ja sosiaalityön käytännön opetus sen osa-na tavoittelee. Samanaikaisesti Valviraon pyytänyt yliopistoja laatimaan kriteerit sosiaalityöntekijän osaa-miselle asiakasturvallisuuden toteutumisen näkökulmasta. Mikäli arvioi näitä kriteereitä rinnakkain niin voi todeta, että lastensuojelussa riittävänosaamisen saavuttaminen edellyttää jatkokoulutusta ja kokemusta. Herää kysymys, minkä tahon tulee varmistaa, että tämä osaaminen kertyy. Tässä julkaisussa pyritään en-sinnäkin kuvaamaan sitä, millaisissa prosesseissa ja rakenteissa lastensuojelussa tarvittavaa osaamista on mahdollista kartuttaa. Toiseksi työryhmä on hahmottanut, mitä asiasisältöjä lastensuojelussa tulee omaksua peruskoulutuksen jälkeen, jotta ammatillisen osaamisen kriteerit voisivat täyttyä lastensuojelun kontekstis-sa ja ennen kaikkea, jotta lastensuojelu voi toteuttaa perustehtäväänsä laadukkaasti.Työryhmä on kartoittanut sekä kansainvälistä että kansallista tietoa prosesseista ja rakenteista, joita on käytössä lastensuojelun osaamisen tukena. Työryhmä laati kansallisen osaamista ja osaamisen tukiraken-teita kartoittavan kyselynlastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Kyselyaineisto kerättiin elo-ja syyskuussa vuonna 2019. Kyselyyn vastanneiden sosiaalityöntekijöiden kokonaismäärä oli 233. Kyselyn tarkoituksena oli tutkia lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden osaamisen tarpeita ja vajeita sekä sitä, miten työntekijöiden osaamista tulisi voida tukea uran eri vaiheissa. Kysely kohdennettiin sosiaalityön opiskelijoille, lastensuoje-lu-uran alkuvaiheessa olleille ja kokeneille lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Kyselyn mukaan sosiaali-työntekijät kokevat osaamisensa vahvaksi lastensuojelutyössä. Suuret asiakasmäärät lisäävät kuitenkin sosiaalityöntekijöiden kokemusta kuormittuneisuudesta. Kuormittuneisuudesta johtuen sosiaalityöntekijät eivät voi hyödyntää osaamista, jota heillä on. Kuormittuneisuuteen ei vaikuta työuran pituus, vaan sekä niin sanotutnoviisit että seniorit kuormittuvat suurista asiakasmääristä. Pitkä työkokemus ei näyttäisi suojaavan työssä uupumiselta. Kyselyn mukaan yli kuusi vuotta työkokemusta omaavat sosiaalityöntekijät kykenevät hyödyntämään osaamistaan parhaiten. Tiedon ja osaamispääoman soveltaminen käytäntöön edellyttää koh-talaisen pitkää työuraa lastensuojelussa. Työolosuhteet yhdessä uran alkuvaiheessa saadun riittävän pereh-dytyksen, tiimi-ja parityöskentelymahdollisuuksien ja työhyvinvointiin panostusten kanssa lisäisivät työssä jaksamista. Yksittäisenä työkulttuurin muutoksena toivottiin systeemisen lastensuojelun toimintamallin laajentuminen koskemaan omaa työyhteisöä. Kolmannes sosiaalityöntekijöistä oli kyselyn mukaan saanut koulutuksen systeemisen lastensuojelun toimintamalliin. Liian suuret asiakasmäärät ja rakenteelliset puut-teet kuitenkin estävät toimintamallin käyttöönottoa optimaalisella tavalla.THL:n organisoiman työryhmän jäsenet edustavat kolmea yliopistoa (Helsingin yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius/Jyväskylän yliopisto, Turun yliopisto) kolmea kuntaa tai kuntayhtymää: Jyväs-kylä, Helsinki ja Kymsote sekä Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan Heikki Waris –instituuttia.Työryhmä esittäälastensuojelun osaamisen tueksi lastensuojelun urapolkumallin. Mallissa yhdistyvät uran alkuvaiheen vahva tuki (ns. juniorivaihe) ja vähennetty asiakasmäärä sekä jatkuvaan oppimiseen sekä ammatilliseen ja/tai tieteelliseen pätevöitymiseen perustuva urapolku, joka tunnistaa ja tukee ammatillista pätevöitymistä ja senioriteettiä. Urapolun toteuttaminen edellyttää organisaatioilta reflektiivisiä rakenteita eli rakenteita, joissa työntekijöiden oppimista mahdollistetaan ja jotka vahvistavat psykologista turvalli-suutta, mielekkyyden kokemuksia ja työssäjaksamista. Työryhmä esittää, että näiden rakenteiden luominen ja vakiinnuttaminen annettaisiin työnantajan tehtäväksi osana maakunnallisia TKIO-rakenteita (esim. osana OT-keskustoimintaa), mutta rakenne tarvitseekansallisen ohjauksen, urapolkuviitekehyksen ja tuen. Jatko-työssä urapolkumallia tulisi kokeillen kehittää ja se edellyttää rahoitusta esimerkiksi Opetus-ja kulttuuri-ministeriön jatkuvan oppimisen ohjelmasta. Urapolkumalli tarvitsee tuekseen myös digitaalisen työskente-lyalustan. Urapolkumallin tavoitteena on vähentää osaltaan sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuutta lastensuojelun asiakastyössä, mikä on kriittinen kysymys asiakasturvallisuuden, asiakaskokemuksen ja lapsen oikeuksien näkökulmasta. As part of the Programme to address child and family services (LAPE) the observation was made that there is no outline for child welfare at the national level. A need exists to specify skills and knowledge and the structures that support them. A working group (Lasto) took up this challenge because giving words to skills and knowledge and the structures that support them is seen to be of significance both for the effectiveness of child welfare and for the well-being of the employees. The Child Welfare Act sets a frame of reference for the work, but it does not define professional skill and practices.High turnover in personnel, and the fact that it has not been possible to create a career path in work with customers are challenges in child welfare work. At the practical level career advancement has meant rising to positions of administrative, or development work. Those engaged in demanding child welfare work do not have structures in which special expertisewould be recognised, with the exception of the tasks of the special social workers of some communities. The goal of the Lastoworking group has been to put together a proposal for a description of the skills and knowledge needed by a social worker and to consider what kinds of structures that support new skills and knowledge need to be added to training for a degree in social work. The aim is for social workers tak-ing positions in child welfare to attain a good command of their sector from the very beginning of their careers in child welfare. Matters to consider have included the junior model of child welfare social work and a unified structure of familiarisation.Universities have defined some of the skills and knowledge that a university education and the practical teaching of social work as a part of it aimsat. At the same time, Valvirahas asked universities to draft cri-teria for the skills that a social worker should have to achieve the goal of customer safety. Evaluating these criteria in parallel shows,that achieving these skills and knowledge in child welfare requires further educa-tion and experience. The question arises whose responsibility is it to ensure the accumulation of these skills. In this publication we first seek to describe what kinds of processes and structures enable the accrual of such competence. Second, the working group has visualised what subject matter should be mastered after basic education so that the criteria recognised by Valvira could be met in the context of child welfare and above all, to enable child welfare to carry out its fundamental task with distinction.The working group has examined both international and Finnish experiences on the processes and struc-tures that are used to provide support for competence in child welfare. To support its work the working group also drafted a national questionnaire targeting social workers specialised in child welfare. The mate-rial for the questionnaire was compiled in August and September 2019. The total number of social workers responding to the survey was 232. The purpose of the survey was to studythe needs and shortcomings in skills and knowledge among child welfare social workers and how their skills and knowledge could be supported in different phases of their careers. The survey targeted students of social work, those in the early phases of their child welfare careers, and experienced child welfare social workers. Results that we have received show that a large volume of customers in child welfare social work significantly increases feelings of stress experienced by social workers. Stress is notaffected by the length of a person's working career; having large numbers of customers has been found to be stressful for so-called novices as well as seniors. Extensive experience at work does not seem to protect against work-related exhaustion. According to the survey, social workers with more than six years of work experience are the best at utilising their skills and knowledge. Practical application of capital deriving from skills and knowledge requires a relatively lengthy career in child welfare work. Working conditions together with sufficient orientation in the early stage of the career, the possibility for teamwork and work in pairs, and input into occupational well-being made it easier to cope with the work. One individual change in the working culture that many were hoping for was an expansion of the systemic child welfare operating model to cover the respondent's own working com-munity. The survey showed that one in three social workers had received training in the operating model for systemic child welfare. Excessively large numbers of customers and structural shortcomings neverthe-less impede the optimal adoption of the operating model.Members of the working group represent four universities and university consortia (University of Hel-sinki, University of Tampere, Kokkola University Consortium, University of Jyväskylä, University of Tur-ku), three municipalities or federations of municipalities: Jyväskylä, Helsinki, and Kymsoteand the Heikki Waris Institute of Socca,the Centre of Excellence on Social Welfare in the Helsinki Metropolitan Area. To support skills and knowledge in child welfare, the working group is proposing the idea of a career path model, combining strong support in the early stages (the so-called junior stage) with fewer customers, and a career path based on continuous learning and professional and/or scientific qualification that recog-nises and supports professional qualification and special skills and knowledge.The implementation of the career path requires reflective structures from the organisations, enabling learning for the employees, and which reinforce psychological security, experiences of meaningfulness, and coping with work. The working group proposes that creating and establishing thesestructures should be the duty of the employer as part of regional Research and development, innovation, and teaching structures (for example, as part of the Centres of Expertise and Support), while nevertheless requiring the support of national guidance, a career path frame of reference, and support. In the future, the career path model should be developed through experimentation, and it requires funding, for example, from the continuous learning programme of the Ministry of Education and Culture. The career path model also requires the support of a digital work platform. In fact, the aim of the career path model is to reduce, for its part, turnover among social workers in child welfare work with customers, which is a critical question from the point of view the customer experience and the rights of children. nonPeerReviewed

Encountering domestic violence victims, perpetrators and witnesses in the multiprofessional fields of health and social care and policing includes various challenges. Each professional group perceives domestic violence from its own perspective, linked to its position in the field, core tasks, institutional practices and organizational structures. In this study, we examine interprofessional collaboration among Finnish social and health care professionals and police officers, focusing on the practices and conceptions concerning domestic violence interventions. The data consists of 16 focus group interviews, involving a total of 67 interviewees from social and health care professions and the police. The results indicate that successful interprofessional collaboration requires comprehensive knowledge and education on domestic violence as a phenomenon, on the tasks and the duties of different professionals, as well as tolerance and flexibility in their joint efforts. However, the emphasis on professional relationships often shifts the focus from the institutional and structural challenges of interprofessional collaboration to individual interactions. Organizational barriers and differences in goals may impede good intentions from being materialized into concrete outcomes. These findings challenge all organizations and professionals working on domestic violence intervention to reconsider their training, practices and organizational arrangements. publishedVersion

Tässä pro-gradu tutkielmassa tarkastellaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten kokemuksia lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina. Tutkielman tarkoitus on tarkastella nuorten ja heidän asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän välisen suhteen merkityksiä nuorille. Nuoren kohtaaminen sosiaalityön asiakkaana on ajankohtainen sekä yhteiskuntatasolla keskustelua herättävä aihe. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto koostuu 59 kirjeestä yhteensä 84 sivusta. Kyseinen aineisto on 101- kirjettä – julkaisu, joka on Pesäpuu ry:n (2020) toimittama. Aineisto on analysoitu toteuttamalla soveltaen sekä viisivaiheista Amedeo Giorgin (1995) fenomenologista aineiston analyysiä, että eksistentiaalista Juha Perttulan (1998) fenomenologisen analyysin muunnosta. Tutkimustulokset osoittavat asioista vastaavan sosiaalityöntekijän näyttäytyvän kodin ulkopuolelle sijoitetulle nuorelle hyvin etäisenä henkilönä. Tutkimuksen mukaan nuoren ja sosiaalityöntekijän tapaamiset painottuvat hyvin asiakassuunnitelmakeskeisinä. Sosiaalityöntekijän ja nuoren kahdenkeskiset tapaamiset eivät toteutuneet lastensuojelulain (417/2007) 53 §:n mukaisesti. Tutkimustuloksissa painottuu nuorten kokemukset siitä, että sosiaalityöntekijä ei kohtaa heitä. Nuorten kokemuksen mukaan kohtaamattomuuteen vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät sekä työntekijöiden suuri vaihtuvuus. Nuoret kokivat sosiaalityöntekijän olevan vaikutusvaltainen ihminen heidän elämässään. Se, että sosiaalityöntekijä ei tunne nuorta, luo nuoressa turvattomuuden tunnetta. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi nousi nuorten toive kohtaamiselle, osallisuudelle ja työntekijän pysyvyydelle. Nuoret toivoivat kohtaamiselta sosiaalityöntekijän kanssa vastavuoroisuutta sekä sosiaalityöntekijän läsnäoloa. Nuoret kuvailivat sosiaalityöntekijän yhteydenpidon sekä kahdenkeskisten tapaamisten lisäävän osallisuuden kokemusta heidän omaan elämäänsä liittyvässä päätöksenteossa. Tutkimustulokset osoittivat, että on tärkeää pohtia nuorten ja sosiaalityöntekijöiden välisten suhteiden merkityksiä. Yhteiskunnassa tulisi herätä näiden merkityksien pitkäkestoisille vaikutuksille ja pohtia sitä, miten tilanteeseen voidaan yhteiskunnassamme vaikuttaa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia miten sosiaalityöntekijät selvittävät alle kouluikäisen lapsen mielipiteen sijaishuoltopaikan muutosta koskevassa päätöksenteossa ja millaiset tekijät vaikuttavat mielipiteen selvittämiseen sekä lapsen osallisuuden toteutumiseen. Lastensuojelulain mukaan lapsen mielipide tulee selvittää kaikissa lasta koskevassa lastensuojelun päätöksen teossa ja lapsen mielipide tulee ottaa huomioon päätöksen teossa, kun arvioidaan lapsen etua. Teoreettisesti tutkielmani asettuu lapsen osallisuutta koskevaan lainsäädäntöön sekä aikaisempaan tutkimuskeskusteluun, jonka mukaan lapsen osallisuus ei kiistattomasti vahvasta lainsäädännöstä huolimatta pienten lasten kohdalla toteudu. Tutkimusaineistoni koostui kuudesta lastensuojelun sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Aineiston analysoinnissa käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aikaisemmista tutkimuksista huolimatta tulokset ovat valoisia alle kouluikäisten lasten osallisuuden näkökulmasta. Alle kouluikäiset lapset ovat olleet osallisina omassa asiassaan, heidän mielipiteensä on kuultu ja usein mielipiteelle on annettu merkittävästi painoarvoa. Lapsen mielipide selvitettiin kysymällä suoraan, leikin ja keskustelun kautta, havainnoimalla ja keräämällä tietoa muilta aikuisilta. Sosiaalityöntekijät pitivät lapsen mielipiteen selvittämistä paitsi lakisääteisenä velvoitteena, myös oikeana ja eettisenä tapana tehdä työtä. Lapsen mielipiteen selvittämiseen vaikuttivat lapsen tuntemisen, lapsen kehityksen ja käytettävissä olevan ajan lisäksi oleellisesti sosiaalityöntekijän vuorovaikutustaidot. Sosiaalityöntekijän taidoilla olla vuorovaikutuksessa pienen lapsen kanssa oli vaikutusta siihen, miten lapsen osallisuus toteutui ja minkälainen painoarvo lapsen mielipiteelle annettiin.

Jokaisella aikakaudella on esiintynyt jokin aikalaisille erityistä päävaivaa aiheuttanut poikkeavien lasten ja nuorten kategoria. Nämä kategoriat ovat muuttuneet, ketjuuntuneet ja kerrostuneet, mutta silti säilyttäneet aikaisempia alaikäisen lainrikkomuksiin liittyviä selitys- ja ratkaisumalleja. Tämän ansiosta voimme edelleen havaita yli sata vuotta vanhojen selitysmallien kytevän nykyisten alaikäisten lainrikkomuksiin liittyvien oppien ja käsitteiden taustalla. nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lapsen monipaikkaisen institutionaalisen polun rakentumista lastensuojeluasiakkuuden aikana. Tutkielmassa lapsen asuinpaikkojen muutoksia seurataan institutionaalisten siirtymien ja monipaikkaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa analysoidaan millainen monipaikkainen institutionaalinen asumispolku asiakkaalle rakentuu lastensuojeluasiakkuuden aikana. Tutkimuksen sisältöteoreettinen viitekehys paikantuu asumispolkujen rakentumisen kautta lapsen monipaikkaiseen asumiseen. Tässä tutkimuksessa monipaikkaisena institutionaalisena asumispolkuna tarkoitan lapsen toistuvia siirtymiä lastensuojelulaitosten ja muiden instituutioiden välillä. Sisällytän institutionaalisiin siirtymiin myös lastensuojeluasiakkuuden aikana tapahtuvat siirtymät lastensuojelulaitoksesta kotiin, sillä siinäkin tilanteessa siirtymä toteutuu sosiaalityöntekijän päätöksellä. Tutkielmassa käytetyt keskeiset käsitteet, jotka ovat lastensuojeluasiakkuus ja institutionaaliset paikat, liittyvät lastensuojelun toimintaympäristöön. Lastensuojelun toimintaympäristön kautta tarkastellaan lapsen monipaikkaisen institutionaalisen asumispolun rakentumista. Tutkielman aineisto muodostuu yhden asiakkaan lastensuojeluasiakkuuden aikana dokumentoidusta asiakaskertomuksesta. Aineisto sisältää 382 sivua lastensuojelun asiakirjoja, joihin kuuluvat dokumentoituna kaikki lastensuojelutoimenpiteet, sisältäen niiden suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan. Lisäksi asiakirjat sisältävät kaikki asiakkuuden aikana toteutettu työskentely sekä viranhaltijapäätökset. Aineisto on kerätty yhdestä keskisuuresta suomalaisesta kunnasta. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa aineisto analysoidaan narratiivisen juonianalyysin keinoin. Analyysin tuloksena syntyi kolmeen osaan jaettu tarina ajasta ennen huostaanottoa, ajasta, jolloin huostaanotolla pyritään hakemaan ratkaisua sekä ajasta monen kodin kautta täysi-ikäiseksi. Tuotin edellä kuvatun ajallisen tarinan läpäisevän erillisen tarinan lapsen ottaessa toimijuuden omiin käsiin hatkareissujen myötä. Analyysin avulla aineistosta löytyi yhteensä 13 siirtymää ja muuttoa instituutioiden välillä lastensuojeluasiakkuuden aikana. Lisäksi aineistosta oli tunnistettavissa nuoren elämässä monia lyhyitä ajanjaksoja eri yhteiskunnan instituutioissa kuten esimerkiksi sairaalassa. Monipaikkaisuuden ja asumispolun lisäksi tutkielma tekee näkyväksi asiakaskertomuksen moniäänisyyttä. Olen kiinnostunut selvittämään, kenen ääni asiakirjoissa näkyy ja miten « äänenkäyttö » jakaantuu eri osapuolten kesken. Tulkitsen aineistoa Kääriäisen (2003) määrittelemän asiakirjoihin sisältyvän moniäänisyyden näkökulmasta. Hän on määritellyt asiakirjoista kolme eri puhetyyppiä: asiakaspuheen, työpuheen ja viranomaispuheen. Aineiston tulkinnan mukaan löysin asiakirjoista tasapuolisesti sosiaalityöntekijän kirjaamana kaikkien asianosaisten ajatuksia ja näkökulmia. Asiakirjateksteissä kulki rinnakkain niin sosiaalityöntekijän omat ajatukset kuin eri osallistenkin näkemykset. Moniäänisyyden näkökulmasta havaitsin, että lapsen ääni tulee kirjattua mielipiteenä sekä lapsen toimijuuden esittämisenä. Esimerkiksi lapsen vastustaessa toistuvia asuinpaikan vaihdoksia, ilmaisi hän mielipiteensä poistumalla luvattomasti lastensuojelulaitoksesta. Moniäänisyyden näkökulmasta loppupäätelmänä voidaan todeta, että asiakirjat sisältävät rinnakkain toimijoiden sekä asiakkaan vuoropuhelua. In this master’s thesis I will analyse the path of a child through an institutional multi-local residency child welfare program. In this thesis the changes in the growth environment of a child will be followed and scrutinized from the point of view of changes in housing and multi-local residency programs. I will study how the path of a client evolves during child welfare programs, specifically the path of a child in multi-local residency programs. The theoretical framework of this thesis is based on the course of one’s life and their path through housing programs that are multi-local in nature. In this thesis the pathway of a child through institutional multi-local housing programs is defined by the recurring changes in the housing of a child as they are a client in child welfare programs. This study will also include the changes in the housing of a child as their living conditions change including periods where they live at home, as even in those situations the decision is made by a social worker. The essential concepts and terms used in this study are specifically the institutional child welfare programs and institutional housing programs which are closely related to the environment of child welfare programs. How the path of a child evolves during their placement in multi-local residency programs will be analysed from the point of view of child welfare environments. The data in this study is gathered from one individual as they are a client in child welfare programs specifically from the documented child welfare reports. The data contains 382 pages of child welfare documents, which include all documented decisions and actions, as well as their planning and implementation during the placement of a child in welfare programs. In addition, the documents contain all decisions and actions by welfare workers holding office. The data was gathered from one specific middle-sized Finnish municipality. The thesis is a qualitative case study, where the data is analysed through a narrative plot analysis. As the result of the analysis a story was formed and divided into three sections. These were the time before placement in foster care, the time where solutions and actions were taken by social workers, and the time spent in multi-local residency programs as the child becomes an adult. In addition to the above-mentioned narrative analysis, a story that penetrates through the whole story was formed from the times the client took agency by escaping from foster care. In the analysis 13 changes in housing throughout their time as a client in child welfare programs were found. As well as several short periods throughout their life where they spent time in social institutions, such as hospitals. In addition, by analysing multi-local housing and the housing path of an individual this thesis makes visible the multi-voiced nature of client reports. A point of interest is studying whose voice is visible in the documentation. And how the space of visible voices is formed and divided between parties. I will be interpreting the data based on the theoretical framework in Kääriäinen (2003) definition of the multi-voiced nature of documentation. This framework defines three different types of voice, the clients voice, working voice, and formal office holders’ voice. Throughout the analysis, an even spread of voices, thoughts and viewpoints of all affected parties documented by social workers was found. Throughout the documentation, in addition to the social workers thoughts, the views of all affected parties were observed. From the point of view of multi-voiced analysis, it was observed that the child’s voice is documented as an opinion and a presentation of the child’s agency. As an example, when the child resists recurring changes in housing, they present their agency by leaving the child caring institution they were placed in without permission. Finally, it was observed that the documentation presents a discourse between those taking action and the affected parties, when studied from the point of view of multi-voiced analysis.

publishedVersion

Artikkelissa tarkastellaan lastensuojelun ammattilaisten työtä ja työoloja toimintamahdollisuuksien viitekehyksestä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset palvelujärjestelmään liittyvät rakenteelliset tekijät hankaloittavat työntekijöiden toimintamahdollisuuksien toteutumista julkisen sektorin lastensuojelutyössä ja miten nämä haasteet realisoituivat heidän työssään. Toimintamahdollisuuksilla tarkoitetaan mahdollisuuksia työskennellä tavalla, jota työntekijät pitävät lastensuojelutyössä tavoiteltavana. Tutkimusaineisto muodostui kolmesta ryhmähaastattelusta, jotka tehtiin kolmessa eri työyhteisössä toteutettavan osallistavan toimintatutkimuksen alkuvaiheessa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Palvelujärjestelmään liittyvät haasteet jäsentyivät kolmen toisiinsa kietoutuvan pääluokan, palvelujärjestelmän monimutkaisuuden, pirstaleisuuden sekä sen resurssiniukkuuden kautta. Haasteiden realisoitumismuotoja yhdisti, että ne vaikeuttivat inhimillisen, kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen lastensuojelutyön tekemistä yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa. This article uses the capabilities approach to examine the work and working conditions of child welfare professionals. The study explores what structural factors related to the service system hamper the implementation of employees’ capabilities in public child welfare work, and how these challenges manifest in their work. The term capabilities refers to the possibilities to work in a way the employees regard as valuable and desirable in child welfare work. The research data consisted of three group interviews, which were conducted at the initial stage of participatory action research in three different work communities. The data were analysed using theory-guided content analysis. The analysis produced the following three intertwining categories of challenges related to the service system: complexity, fragmentation, and scarcity of resources in the service system. The manifestations of the challenges all hindered humane, holistic, systematic child welfare work carried out in cooperation with other professionals. peerReviewed

Tutkimus tarkastelee kiireellisen sijoituksen päätöksentekoa sosiaalityöntekijöiden arkisena työnä ja työkäytäntöinä. Tutkimus kiinnittyy osaksi arviointia ja päätöksentekoa koskevaan tutkimuskeskusteluun. Tutkimuksen metodologinen pohja on konstruktionismissa, jossa tiedon ymmärretään saavan merkityksensä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimus perustuu etnografiseen lähestymistapaan. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016, ja se muodostuu havainnointiaineistosta ja asiantuntijahaastatteluista (51). Aineistot on koodattu Atlas.TI-ohjelmaa käyttäen ja analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tutkimus osoittaa, että arviointi ja päätöksenteko on monivaiheista ja sosiaalisissa suhteissa tapahtuvaa. Arviointi ja päätöksenteko erottuvat erillisiksi prosessin osiksi, jotka kuitenkin tapahtuvat osittain limittäisinä ja päällekkäisinä. Arvioinnin käynnistymisen piste ei hahmotu samanlaisena kaikissa tilanteissa. Arvioinnin aloittaminen edellyttää lapseen kohdistuvan välittömän vaaran todentamisen tai epäilyn lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden vaarantumisesta. Välittömän vaaran tilanteet ovat jaettavissa 1) selkeisiin välittömän vaaran tilanteisiin, 2) tilanteisiin, joissa on epäily välittömästä vaarasta ja 3) epävarman välittömän vaaran tilanteisiin. Arviointi näyttäytyy erottamattomana mutta itsenäisenä osana päätöksenteon prosessia. Arviointivaiheessa sosiaalityöntekijä muodostaa arviointipohjaa erilaisten tiedontyyppien kuten esimerkiksi intuitiivisen tiedon, faktatiedon, kokemuksellisen- tai tunnetiedon analyysin avulla. Arvioinnissa hyödynnetään erilaisia tiedontyyppejä. Toisinaan arviointia tehdään tilanteissa, joissa on merkittäviä tiedon aukkoja tai ei juuri lainkaan tietoa. Analyysi tapahtuu tietotyön avulla: tietoa punni- ten ja puntaroiden, vahvistumisen tai poissulkemisen kautta. Tietotyötä tehdään tieto- hierarkkisissa sosiaalisissa suhteissa lapsen, vanhempien, työparin, tiimin, esimiehen ja muiden ammattilaisten kanssa. Päätöksenteko määrittyy näin ollen sosiaalisena vuorovaikutussuhteissa tapahtuvana työnä ajallisena kehämäisesti etenevänä prosessina, jossa on toisistaan erottuvia työvaiheita. Arviointipohjan rakentuminen mahdollistaa päätöksenteon läpiviemisen aina ratkaisuun asti. Sosiaalityöntekijän läpi viemä kiireellisen sijoituksen päätöksenteon prosessi tapahtuu erilaisissa ympäristöissä menneen ajan, nykyisyyden ja tulevaisuuden aikapoluilla. Näin ollen, tehdessään päätöstä, sosiaalityöntekijä pyrkii rakentamaan tulkintaa päätöksenteossaan lapsen historian mukanaan tuomaan ymmärrykseen peilaten, nykyisyydessä olevien tietojen varassa ja tulevaisuuteen suuntaavaan tietoon tukeutuen tilanteissa, joita leimaa kiire ja käytettävissä olevan tiedon pirstaleisuus. Päätöksenteon vaikutuksia arvioidaan nykyisyyden lisäksi myös suhteessa tulevaisuuteen ja toivottuun muutokseen lapsen elämässä. Päätöksenteolla pyritään vaikuttamaan lap- sen parempaan tulevaisuuteen. Decision-making of emergency placement as a social worker’s everyday work task This study examines emergency placement decision-making as an everyday work task and a working practice of a social worker. This study is linked to research debate on assessment and decision-making. The methodological base of this study lies on constructionism, which suggests that knowledge is developed in social interactions. The research rests on ethnographic approach. Research material was collected in 2015—2016 and it consists of observation and expert interviews (51). This material is coded using Atlas.TI software and analysed using content analysis. The research indicates that assessment and decision-making is a multi-stage process that takes place in social relationships. Assessment and decision-making are distinguished as separate parts of a process. However, these two parts are partly overlapping and superimposed. Starting point of the assessment is not conceptualised identically in all situations. Start of the assessment is subject to a confirmation of immediate danger of a child or any doubts that a child’s well-being and safety might be compromised. Situations of immediate danger are divided to 1) distinct cases of immediate danger, 2) cases, where there is a doubt of immediate danger, and 3) cases, where the immediate danger of the situation is uncertain. Assessment is an essential yet independent part of the decision-making process. In this stage a social worker creates an assessment base by analysing different information types such as intuitive information, factual information, empirical information, and emotional information. These information types are used in the assessment phase. Sometimes assessment is made in situations where there are major gaps of information or almost no information at all. Analysis is made through knowledge work: by considering the information, confirming the information, or excluding the information. Knowledge work is conducted in social relationships with a child, the child’s parents, co-workers, team, manager, and other professionals. This involves hierarchical knowledge. Decision-making is work that happens in social interactions. It is a circular process that proceeds chronologically and has separate working phases. The creation of the assessment base enables the decision-making process and the final decision. The past, the present and the future are reflected in the decision-making process when a social worker implements an emergency placement. While making the decision, a social worker tries to create interpretations by reflecting information on the child’s past, the present situation, and the future. This happens in situations which are marked by rush and fragmentariness of the information at hand. Impact of the decision-making is assessed in relation to the present, the future, and desired outcome in a child’s life. Decision-making aims to contribute to a better future for a child.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää työntekijöiden kokemuksia systeemisen toimintamallin käytöstä lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu palvelutarpeen arvioinnin ja systeemisen toimintamallin kuvaamisesta sekä vuorovaikutuksen, osallisuuden ja toimijuuden käsitteistä. Vuorovaikutus on sosiaalityön perustaa ja osallisuus sekä toimijuus puolestaan muutoksen kannalta olennaisia tekijöitä. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta ryhmähaastattelusta, joihin on osallistunut työntekijöitä neljästä eri työryhmästä. Haastattelut on toteutettu erään hyvinvointiyhtymän lapsiperheiden sosiaalityön työryhmissä, joissa on käytössä systeeminen toimintamalli. Ryhmähaastattelut on toteutettu avoimena haastatteluna. Teoreettinen lähestymistapa tutkimukseen on fenomenologis-hermeneuttinen ja tämä lähestymistapa on seurannut mukana läpi koko tutkimusprosessin. Tutkimusanalyysi seuraa fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen rakennetta. Tutkielman keskeisinä tuloksina näkyy systeemisen toimintamallin kehittyminen työyhteisössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen koulutuksen, sekä perheterapeutin työskentelyn myötä. Muutosta on tapahtunut sekä työyhteisön rakenteissa, että työskentelyssä ja työntekijöissä. Yhteinen koulutuspohja on työntekijöiden näkemysten mukaan tukenut systeemisen toimintamallin kehittymistä. Perheterapeutti on ohjannut työskentelytapaa kohti reflektiivisempää työskentelyä. Palvelukeskeinen työtapa on vähentynyt ja tilalle on tullut suhdeperustaisuus, jossa keskitytään enemmän perheen tilanteen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Systeemisen toimintamallin käyttö palvelutarpeen arvioinnissa tuo mukanaan sekä myönteistä muutosta, että haasteita. Haasteet liittyvät palvelutarpeen arvioinnin erityispiirteisiin. Palvelutarpeen arvioinnissa tietoa perheen tilanteesta ei välttämättä ole, eikä työntekijän ja asiakkaan välille ole ehtinyt muodostua yhteistyösuhdetta. Palvelutarpeen arvioinnin aikarajat asettavat myös haasteita suhteen luomiselle ja sitä kautta systeemisen toimintamallin toteutumiselle. Systeeminen toimintamalli on työntekijöiden kokemusten mukaan vaikuttanut myönteisesti asiakkaan osallisuuteen sekä haasteista huolimatta myös yhteistyösuhteeseen työntekijän ja asiakkaan välillä. Työntekijöiden kokemukset osoittavat, että kaiken kaikkiaan nähdään systeemisen toimintamallin tuoneen positiivista muutosta tapaan tehdä työtä. Systeemisen toimintamallin koulutuksissa tulisi huomioida palvelutarpeen arvioinnin erityispiirteet. Lisäksi jatkossa olisi hyvä tarkastella tarkemmin asiakkaiden kokemuksia systeemisen toimintamallin mukaisesta työskentelystä. The aim of this thesis is to sort out workers experiences of using the systemic model in child and family assessment of the need for services. The theoretical framework consists of the assessment of the need for services for children and families and the systemic model, but also about the interaction process, participation and agency. Interaction has a central role in social work. Participation and agency are crucial elements in the work for a change. The empiric data consists of three group interviews, including workers from four different teams, who are working with the systemic model in child and family social work. The interviews have been made in one welfare confederation as open interviews. The theoretical approach of the research is complied with the fenomenological-hermeneutical research approach and it has been present through the whole research process. The central result of these thesis shows that the use of the systemic model has started after the educational course held by the Finnish Institute for Health and Welfare. The family therapist has also had a great impact on the implementation of the systemic model in the working community. The results shows that there has been a change in structure of the working community but also in the way workers do they work and in the worker itself. The way of working has become more reflective. The service-centered perspective has give space to a more relationship-based way of thinking, where the work is more focused on the factors behind the problem in families. The systemic model brings both positive change and challenges to the assessment of need for services. The challenges has to do with the speciality of the process about the assessment of need for services and the customers position. In the assessment of need for services the relationship between the customer and the worker is just about to start and the lack of information about the family and the lack of trust between the worker and the family challenges the use of the systemic model. The timetable also sets its own challenges to adapt the systemic model in the work with child and family assessment of the need for services. Despite the difficulties, the systemic model has had positive impact on the customers participation and also on the relationship between the customer and the worker. Over all the workers experiences of the use of the systemic model are positive. In the educational courses about the systemic model it would be important to pay attention to the speciality about the process of the assessment of the need for services. In the future it would also be important to pay attention to customers experiences of the systemic model.

Vague programme descriptions are known to impede implementation and evaluation. Yet social work change programmes often fail to describe in detail how they aim to provide better outcomes for children and families. This study focused on the Systemic Practice Model (SPM), which is a Finnish adaptation of Reclaiming Social Work, a practice model developed in England. The SPM aims to deliver systemic practice in children's social care and has recently been widely disseminated across Finland. However, research has found both considerable variation in its delivery and a lack of clarity about what it is. This study, applying realist evaluation, aimed to formulate a programme theory based on the perceptions of key informants (n = 12) involved in the national development and dissemination of the SPM during the period 2017–2019. The analysis yielded three core components (a systemic team, systemic weekly meetings, and systemic practice) and two context-mechanism-outcome (CMO) configurations, which represent causal chains of the SPM. The findings should enable its quality implementation and meaningful outcome and process evaluation. The findings will also aid organizations and practitioners both to identify changes required in their service provision and prevent adverse effects. This programme theory should be tested and refined with empirical data. peerReviewed

Tässä pro gradu- tutkielmassa selvitetään lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja käsityksiä liittyen digitaalisaatioon lastensuojelutyössä. Olen koonnut laadullisen tutkimukseni aineiston kesäkuussa 2021. Tutkimukseni emppiirinen aineisto muodostuu yhdeksän lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen. Digitalisaatiossa tapa tehdä työtä muuttuu. Myös sosiaalityön tulee muuttua ja sopeutua aikaansa. Digitalisaatio tuo monia mahdollisuuksia sekä erilaisia toimintatapoja työskentelyyn. Digitalisaation avulla on mahdollista monipuolistaa vuorovaikutusta sekä viestintää. Tämän tutkielman tulosten mukaan sosiaalityöntekijät suhtautuvat digitalisaatioon lastensuojelutyön kontekstissä positiivisesti. Digitalisaation avulla on mahdollista helpottaa ja nopeuttaa työskentelyä. Työskentelyä on mahdollista nopeuttaa esimerkiksi etäyhteyksin. Silloin sosiaalityöntekijän aika ei mene siirtyessä kohteesta toiseen. Näin voidaan kustannustehokkaasti kohdistaa resurssit sinne missä niitä eniten tarvitaan. Tutkielman tulosten mukaan koulutus on tärkeää digilaitteiden ja uusien sovelluksien käyttöönotossa. Samoin sosiaalityön asiantuntijoita tulee ottaa mukaan kehittämään ja suunnittelemaan digitaalisia palveluja. Sosiaalityön asiantuntijoita tarvitaan tähän muutostyöhön työskentelemään tekniikan edustajien kanssa, koska vain silloin tekniikan ja sosiaalityön on mahdollista kohdata.

peerReviewed

Tämän tutkielman tehtävänä on tarkastella moniammatillisen yhteistyön edellytyksiä, etuja ja haasteita tiedolla johtamisen näkökulmasta lastensuojelun kontekstissa. Aihetta lähestytään tiedon, tiedolla johtamisen ja moniammatillisen yhteistyön käsitteiden avulla, jotka muodostavat tutkielman teoreettisen taustan. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella ja strategiana toimi tapaustutkimus. Tapausesimerkiksi valikoitui noin 20 000 asukkaan kaupunki Suomessa. Tutkimuksen aineisto koostuu tammikuussa 2022 toteutetuista kuudesta teemahaastattelusta, joihin osallistui informantteja sekä lastensuojelun sisältä että heidän yhteistyökumppaneinansa toimivista organisaatioista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tuloksena syntyi moniammatillisen yhteistyön malli, jossa yhteistyö ymmärretään tiedon jakamisen alustana. Moniammatilliseen yhteistyöhön osallistuvien organisaatioiden toimijat nähdään tietotyöläisinä, jotka työssään keräävät, jalostavat, hyödyntävät ja jakavat tietoa. Tieto liikkuu ammattilaisten sekä asiakkaan välillä moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvien vuorovaikutustapojen kautta. Toimijat ovat oman työnsä ja moniammatillisen yhteistyön tiedolla johtajia. Yhteistyötä leimaa kuitenkin sen määrän vaihtelevuus, työntekijäkohtaisuus ja pysyvien rakenteiden puutteellisuus. Yhteistoiminta fokusoituu näin vahvasti asiakkaan asian hoitamisen ympärille ja ammattilaisten välisten yhteistyörakenteiden kehittäminen organisaatioiden välillä sekä yhteisen tiedon luonnin muodostaminen jää paitsioon. Tutkimuksen perusteella moniammatillisen yhteistyön tietoperusta kaipaa vahvistamista. Tällä hetkellä tiedolla johtaminen moniammatillisessa yhteistyössä näyttäytyy toimijoiden professioiden luonteen kautta, mutta tavoitteellista tiedolla johtamista toimijoiden välisen yhteistyön kehittämisen kannalta on vähemmän. Eri organisaatioiden välisten yhteistyökäytänteiden aktiivisemmalla rakentamisella voitaisiin etsiä ratkaisuja tiedonkulkuun liittyviin haasteisiin. Moniammatillisen yhteistoiminnan kehittämiseksi olisi sosiaali- ja terveydenhuollon alalla tärkeää panostaa järjestelmän koulutusvaiheeseen. Koulutuspoliittisilla päätöksillä ja tutkintojen sisältöjä muovaamalla voitaisiin vaikuttaa eri alojen opiskelijoiden valmiuksiin ja heidän omaaviin käsityksiin moniammatillisesta yhteistyöstä. Palvelujärjestelmän näkökulmasta yhteistoiminnan mallien kehittäminen sekä tiedolla johtaminen tulisi lähteä liikkeelle alhaalta ylöspäin, kuunnellen suorittavan tason työntekijöiden ääntä ja hyödyntäen heidän osaamistaan.

Tässä sosiaalityön Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan perhesosiaalityön ja lastensuojelun asiakkuuden määrittymistä palvelutarpeen arvioinnissa tehtävien yhteenvetojen perusteella. Tutkielmassamme teemme näkyväksi eroa lastensuojelun ja perhesosiaalityön asiakkuuden kriteerien välillä ja sitä, miten vaikea välillä on tunnistaa eroa ja selkeää rajaa näiden kahden palvelun välillä. Tutkielmamme on laadullinen tutkimus. Tutkielmamme aineistona toimivat 177 palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenttia yhden keskisuuren kunnan alueelta. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysissamme aineisto on jaettu Erikssonin ja Arnkilin (2012, 25) huolen vyöhykkeistöä mukaillen pienen ja kohtalaisen huolen, merkittävän huolen ja suuren huolen ryhmiin. Tutkielmamme teoreettinen viitekehys koostuu kolmesta pääluvusta, jotka koostuvat ammatillisen arvioinnin prosessin kuvaamisesta ja avaamme lapsiperheiden sosiaalipalveluita sekä työskentelyä perhesosiaalityön ja lastensuojelun rajapinnalla. Viimeinen pääluku käsittelee dokumentointia ja asiakirjadokumentteja tutkimuksessa. Tutkimuksen tulosten mukaan asiakkuuden kriteerit olivat monenlaisia. Aineistossamme pienen ja kohtalaisen huolen teeman alle asettuneet perheet kuuluivat selkeästi sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin ja heidän palvelutarpeensa oli selkeä ja avuntarve rajattu tiettyyn asiaan. Merkittävän huolen perheet olivat määrällisesti isoin joukko, joka koostui monitahoisista ongelmista. Usein kaikilla perheenjäsenillä oli omia ongelmia, ja lisäksi koko perheellä oli vuorovaikutuksen pulmia. Näiden perheiden kohdalla monialainen työskentely olisi tarpeen. Suuren huolen perheissä ongelmat olivat vakavia ja lapsi/nuori suojelun tarpeessa. Tulosten mukaan yhteenvedoissa oli harvemmin perusteltu erikseen perhesosiaalityön asiakkuuden avaamista. Lastensuojelun asiakkuutta perusteltiin usein esimerkiksi kodin ulkopuolisen sijoituksen tarpeella tai sillä, että vanhempi kieltäytyy kaikista palveluista. Raja lastensuojelun ja perhesosiaalityön välillä näytti epäselvältä ja rajaa venytettiin työntekijä- ja perhekohtaisesti hyvinkin paljon. Yhteenvedoissa oli nähtävissä enemmän harkintaa ja perusteluita palvelun tarpeelle kuin asiakkaan tilanteelle. Keskeinen ja yllättäväkin johtopäätös aineistossamme oli se, että palvelutarpeen aloittamisen yhtenä syynä ollut väkivalta usein hävisi yhteenvedoissa. Yhteenvetoon kirjoitetussa lastensuojeluilmoituksessa saattoi olla tieto vakavasta väkivallasta, mutta työskentelyn kuvauksessa väkivalta mainittiin ohimennen, eikä sitä välttämättä mainittu asiakkuuden avaamisen perusteluissa enää lainkaan. Kaikille lapsille, joiden perheessä huolena oli vanhemman tekemä väkivalta, avattiin asiakkuus perhesosiaalityössä lastensuojelun sijaan.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella lastensuojelun avohuollon isäryhmään osallistuneiden isien kokemuksia isäryhmän vaikutuksista heidän isyyteensä ja perheensä kokonaistilanteeseen. Tutkielma on toteutettu laadullisin tutkimusmenetelmin ja tutkielman aineisto on kerätty puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastattelut tehtiin kuudelle lastensuojelun avohuollon asiakasisälle, jotka olivat osallistuneet lastensuojelun avohuollon järjestämään isäryhmään vuosina 2020 tai 2021. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Lisäksi aineiston analysoinnissa on hyödynnetty sisällönanalyysin tulosten vihjaamia teoreettisia käsitteitä, jolloin analyysi on saanut myös diskursiivisia piirteitä. Tutkielman taustoitus rakentuu isyyden määrittelyn, isien kohtaamisen sosiaalipalveluissa, kriittisen miestutkimuksen sekä mieserityisyyden ja sukupuolisensitiivisyyden tarkastelun ympärille. Lisäksi tarkastelen tutkielmassani vertaisuuden ja vertaistuen käsitteitä ja vaikuttavuuden tutkimista kokemuksellisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Tutkielman analyysiluvussa hyödynnän lisäksi tunnustussuhdeteoriaa sekä aiempia tutkimuksia sosiaalisesta tuesta ja vertaisryhmätoiminnan hyödyntämisestä sosiaalipalveluissa tulosten käsitteellisemmän tulkitsemisen tukena. Tutkielmani taustalla on suomalainen keskisuuri kunta, jonka lastensuojelun avohuollossa on kehitetty isien kanssa tehtävää työtä järjestämällä lastensuojelun asiakasisille suljettuja vertaistukiryhmiä. Tutkielmani tulokset osoittivat, että isät olivat erittäin tyytyväisiä isäryhmästä saamaansa tukeen sekä kokivat hyötyneensä siitä. Ryhmään osallistuneet isät kokivat tulleensa isäryhmän myötä tunnustetuiksi ja arvostetuiksi isinä ja kokivat isäryhmän myötä järjestelmän arvostavan heitä tasavertaisina vanhempina. Isien kokemukset isäryhmästä peilautuivat heidän aiempiin huonoihin kokemuksiinsa isien kohtaamisesta sosiaalipalveluissa. Isät kuvasivat saaneensa isäryhmästä myös sosiaalista tukea, joka tässä tutkielmassa jakautui erikseen emotionaaliseen ja informatiiviseen tukeen. Isät kertoivat lisäksi kokeneensa isäryhmässä vertaisuutta sekä suhteessa toisiin isiin, että ryhmän miespuolisiin vetäjiin. Lisäksi isät kokivat isäryhmän lisänneen heidän sosiaalisia suhteitaan uusien ystävien muodossa. Isäryhmästä saamansa tunnustuksen, emotionaalisen- ja informatiivisen tuen sekä vertaisuuden avulla isät kokivat pystyneensä muuttamaan omaa ajatusmaailmaansa sekä muuttamaan toimintatapojaan. Isät kokivat saaneensa isäryhmän avulla lisää jaksamista ja toiveikkuutta haastavissa elämäntilanteissa sekä heidän sosiaaliset suhteensa lisääntyivät. Useimmat isät kuvasivat isäryhmän olleen ensimmäinen kerta, kun sosiaalipalveluissa tuettiin heidän isyyttään. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että isät kokivat hyötyneensä isäryhmästä ja sen nähtiin vaikuttaneen heidän isyyteensä sekä perheensä kokonaistilanteeseen monin tavoin.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia miten lapsen edun huomioiminen näkyy sijaishuoltopaikan valinnan perusteluissa ja minkälaisia sijaishuoltopolkuja huostaanotetuille lapsille rakentuu. Lapsen edun mukaisen ja pysyvän sijaishuoltopaikan tiedetään edistävän sijoitetun lapsen hyvinvointia. Tästä huolimatta sijaishuoltopaikkojen muutokset ovat lastensuojelun arkea. Tutkielmassani vastaan tutkimuskysymyksiin, millaisia sijaishuoltopolkuja tutkimuskunnan huostaanotetuille lapsille rakentui ja miten sijaishuoltopaikan valinta perustellaan päätöksenteossa lapsen edun mukaisena. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen keskiössä ovat lastensuojelun päätöksenteko sijaishuollon kontekstissa sekä lapsen edun ja pysyvyyden merkitys sijaishuoltoon sijoitetulle lapselle. Päätöksenteossa sosiaalityöntekijän työtä ohjaa lapsen etu. Lapsen edun määritelmä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, vaan jättää runsaasti tulkinnanvaraa. Lapsen etua tulkitaan ja määritellään kuntien linjauksissa sekä yksittäisten viranhaltijoiden toimesta. Sijaishuollon pysyvyyttä käsitellään teoriaosuudessa lapsen edun toteutumisen yhtenä tunnusmerkkinä. Tutkimusten mukaan pysyvä sijaishuoltopaikka tukee sijaishuollon tavoitteiden toteutumista ja lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu keskisuuren suomalaisen kunnan vuoden 2016 huostaanottopäätöksistä ja -hakemuksista. Huostaanottoja kunnassa tehtiin yhteensä 22. Lisäksi aineistoon kuuluvat näiden lasten sijaishuoltopaikan muutospäätökset vuoden 2021 loppuun asti. Sijaishuoltopaikan muutospäätöksiä tehtiin yhteensä 40. Aineistosta tutkin lasten sijaishuollon polkuja sekä sijaishuoltopaikan valinnan perustelutekstejä. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkielman tulosten perusteella lasten sijaishuoltopolut rakentuvat hyvin yksilöllisesti. Pysyvyyttä tarkastellen kaksi kolmasosaa poluista näyttäytyy pysyvinä siinä mielessä, ettei sijaishuoltopaikan muutoksia ole tehty huostaanoton aikana. Ennen huostaanottoa olleet lyhytaikaiset sijoitukset kuitenkin nostavat jokaisen lapsen sijaishuoltopaikkojen kokonaismäärän vähintään kahteen. Yksi kolmasosa lasten sijaishuoltopoluista näyttäytyy turvattomana runsaiden sijaishuoltopaikan muutosten vuoksi. Ennen huostaanottoa suurin osa on jo ollut useammassa eri sijaishuoltopaikassa. Tässä kolmanneksessa lapset oireilevat rajusti päihteidenkäytöllä, mielenterveyden ja käyttäytymisen ongelmilla. Turvattomat sijaishuoltopolut koskettavat enimmäkseen teini-ikäisiä lapsia. Sijaishuoltopaikan valinnan perusteluissa aineistossani korostuivat lapsen edun mukaiset hyvän elämän yleiset edellytykset. Pienten lasten kohdalla ensisijainen pyrkimys näytti olevan lapsen sijoittaminen perhehoitoon, mutta arvio tehtiin aina yksilöllisesti. Teini-iässä olevat lapset sijoitettiin pääsääntöisesti lastensuojelun laitoshuoltoon heidän erilaisten hoidontarpeidensa vuoksi. Sijaishuoltoon sijoitettujen lasten odotettiin saavan sijaishuoltopaikasta osakseen pysyvyyttä, vakautta ja turvallisuutta. Osa sijaishuoltopaikan valinnan perusteluista vaikutti korvautuneen sijaishuoltopaikan esittelyteksteillä, joita päätösdokumenteissa oli runsaasti. Sijaishuoltopaikan valintaa perusteltiin usein lastensuojelulaista nousevilla termeillä, kuten tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi, läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet, ymmärrys ja hellyys, iän ja kehitystason mukainen valvonta ja huolenpito. Yksilöiviä perusteluja käytettiin kun lapsella oli erityistarpeita kuten päihteidenkäyttöä, rajattomuutta tai koulukäymättömyyttä. Lasten omia toiveita otettiin sijaishuoltopaikan valinnassa huomioon ja niitä myös toteutettiin. Yhteenvetona voin todeta, että suuri osa lapsista saa osakseen pysyvän ja turvallisen sijaishuoltopaikan, mutta joukko huostaanotettuja sijaishuoltoon sijoitettuja lapsia elää edelleen turvatonta elämää. Sijoitettavan lapsen tilanteen ajantasaisen arvioimisen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota siihen miten sijaishuoltopaikan valintaa lastensuojelussa organisoidaan, jotta sijaishuoltopaikkojen todenmukaisesta tilanteesta ja palvelun laadusta olisi päätöksenteon hetkellä käytettävissä ajantasaista tietoa.

The Systemic Practice Model (SPM) is a Finnish adaptation of the Reclaiming Social Work (RSW) model, which incorporates systemic ideas and practice into children’s social care. This study is the first attempt to evaluate the effectiveness of the RSW model outside England. The study employed a quasi-experimental repeated measures design. Questionnaires assessing child- and family-level outcomes and the quantity (i.e., number of meetings) and quality (i.e., service user feedback) of the practice were administered to social workers, children and parents twice over a six-month follow-up period. Outcome data comprise 112 cases (SPM cases n = 56, service-as-usual cases n = 56) from 18 child protection teams (SPM teams n = 9, service-as-usual teams n = 9) at three sites. The overall need for child protection decreased across the sample during the follow-up period. While the intensiveness of practice was higher in the SPM group, no significant differences were found between the study groups in practice outcomes or service user satisfaction with child protection. The limitations and implications of the study for future research are discussed. peerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lastensuojelusta asiakkaan näkökulmasta kirjoitettuja positiivisia asiakassuhdekuvauksia. Asiakassuhteella tässä tutkielmassa tarkoitetaan lapsen ja sosiaalityöntekijän välistä suhdetta. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella lastensuojelusta kokemusta omaavien kirjoituksista tunnistettavia positiivisia asiakassuhteen piirteitä sekä tuottaa tietoa siitä, miten vuorovaikutusta laajemmat ulottuvuudet ovat tulkittavissa asiakassuhdekuvauksista. Vuorovaikutusta lävistävät laajemmat ulottuvuudet olen jäsentänyt yhteiskunnalliseksi, institutionaaliseksi ja ammatilliseksi ulottuvuudeksi. Tarkastelen lastensuojelun työtä suhdeperustaisena auttamistyönä. Tutkielman aineisto koostuu lastensuojelun kehittämisjärjestö Pesäpuu ry:n avoimesta ”101-kirjettä” julkaisusta. Julkaisu sisältää 101 kirjettä, jotka ovat lähetetty kansanedustajille sekä koottu julkaisuun. Kirjeitä ovat kirjoittaneet noin 13–30-vuotiaat lastensuojelusta kokemusta omaavat lapset ja aikuiset. Tutkielman teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi. Positiivisia asiakassuhdekuvauksia tarkastellaan konstruktioina, joihin vaikuttaa tiedon sosiaalinen rakentuminen, ja jotka osaltaan ymmärretään tuottavan lastensuojelua koskevia merkityksiä. Tutkimuksen analyysimenetelmä pohjautuu kategoria-analyysiin. Jäsenkategoria-analyysia on hyödynnetty aineiston analyysissa soveltuvin osin. Analyysin tuloksena löytyi viisi positiivisen asiakassuhteen kuvauksen määrittelyä seuraavasti: 1) Suojeluun perustuva asiakassuhde, jossa sosiaalityöntekijä on sijoittanut lapsen pois lasta vahingoittavasta asumisen paikasta; 2) Pysyvyydestä rakentuva luottamussuhde, jossa keskeinen asiakassuhteen luottamuksen mahdollistava tekijä on sosiaalityöntekijän pysyvyys; 3) Läheisyyteen perustuva suhde, jossa asiakkaan ja sosiaalityöntekijän suhde ylittää asiakassuhteen institutionaaliset rajat; 4) Vastavuoroinen vuorovaikutussuhde, jossa asiakassuhdetta kuvaa molemminpuolinen osallistuminen sekä kohtaaminen vuorovaikutuksessa; 5) Eroihin ja sensitiivisyyteen perustuva asiakassuhde, jossa työskentelyotteessa painottuu sensitiivisyys ja ihmisten välisten erojen huomioon ottaminen. Tämä tutkimus osoittaa, että rakenteelliset tekijät ja sosiaaliset ilmiöt näkyvät asiakassuhteessa siihen liittyvinä käytäntöinä ja vuorovaikutukseen liittyvinä tekijöinä, kuten lapsikeskeisenä käytänteinä tai niiden puuttumisena. Yhteiskunnallinen toimintaympäristö vaikuttaa myös asiakkaan käsityksiin asiakassuhteesta. Institutionaalinen toimintaympäristö määrittää sosiaalityöntekijän ja asiakkaan rooleja, mutta asiakassuhde voi myös ylittää institutionaaliset rajat ja institutionaalisia rajoja saatetaan venyttää. Sosiaalityöntekijä käyttää yhteiskunnallisen ja institutionaalisen asemansa tuomaa valtaa, jolla voi olla merkittävä vaikutus lapsen elämään. Suhdeperustaisuus näyttäytyy merkityksellisenä asiakassuhteessa asiakkaan kohtaamisena, asiakkaiden kunnioittamisena, asiakkaiden näkemysten huomioimisena sekä ajan järjestämisenä asiakkaiden tapaamisiin sekä näiden tekijöiden kautta rakentuvana luottamuksellisena suhteena. Tässä tutkimuksessa sosiaalityöntekijän pysyvyys näyttäytyi usein merkityksellisenä tekijänä luottamuksellisen suhteen rakentumisessa. Luottamuksellisessa suhteessa mahdollistuu asiakkaan näkemysten ja mielipiteiden esittäminen. Jotta tiedonmuodostus asiakassuhteessa voi toteutua, tarvitaan käsitys asiakkaan tilanteesta, joka mahdollistuu luottamuksellisen suhteen kautta. This thesis examines the positive descriptions of client relationships in child welfare written from the client’s perspective. The client relationship in this thesis refers to the relationship between a child and a social worker. The purpose of the thesis is to examine the positive elements in client relationships that can be identified from letters written by clients with child welfare experience and to provide information on how the broader dimensions of interaction, which intersect interaction, can be interpreted from the client relationship descriptions. The dimensions were structured into a social, institutional and professional dimension. My perspective to child welfare work in this thesis is that of relationship-based practice. The material in the thesis consists of an open ‘101 kirjettä’ (101 letters) publication published by Pesäpuu ry a child welfare organisation. The publication contains 101 letters sent to members of Parliament and complied into the publication. The letters were written from the perspective of children and adults aged between 13 to 30 who had experience as clients of child welfare. The theoretical framework of the thesis is based on social constructionism. The descriptions of positive client relationships are seen in this thesis as constructions which are influenced by the social construction of information and which, for their part, are understood to generate meanings for child welfare. The analysis method used in this study is based on categorisation analysis. Membership categorisation analysis was used in the analysis of the material, as appropriate. The analysis resulted in five definitions for describing positive relationships in child welfare experiences, as follows: 1) a protection-based client relationship, in which the social worker has placed the child away from the place of residence that is harmful to the child; 2) a trust-based relationship based on permanence, in which the permanent nature of the social worker is a key factor for making it possible to build trust in the relationship; 3) a relationship based on closeness, in which the relationship between the client and the social worker exceeds the institutional boundaries of the client relationship; 4) reciprocal interaction, where the client relationship is characterised by participation, by both the social worker and the client and genuine interaction; 5) a client relationship based on differences and sensitivity, where the approach is one of sensitivity and consideration towards differences between individuals. The study shows that structural factors and social phenomena are reflected in the client relationship as manifested in practices and interaction factors, such as the existence or lack of a child-centered practice. The overall societal environment also affects the client’s perception of client relationships. The institutional environment determines the roles of the social worker and the client, but the client relationship may also exceed institutional boundaries and institutional boundaries may be stretched. Social workers exercise the power of their position in the institution and their public mandate, and this may have a significant impact on the child’s life. The relationship-based client relationship is manifested in the form of meaningful client relationships in terms of genuine interaction, respect for the client, taking into account the client’s views and the arrangement of time for the client meetings, as well as a relationship based on trust built by means of these elements. In this study, the permanence of the social worker was seen as a significant factor in building a relationship based on trust. To build knowledge in a client relationship, it is necessary to have an understanding of the client’s situation, drawing on a client relationship based on trust.

Lastensuojelun toimintamallit voivat olla lupaava tapa parantaa lastensuojelua, mutta systemaattisen kirjallisuuskatsauksemme mukaan niiden vaikuttavuudesta on vielä hyvin vähän tietoa. Tarve mallien vaikuttavuustutkimukselle on suuri. - Lastensuojelun tutkimusperustaisuuden edistämisessä voidaan toimintamallien ohella hyödyntää muita rinnakkaisia strategioita. -Kehittämistyöhön tulisi kytkeä nykyistä enemmän arviointitutkimusta. Näin uusista lupaavista menetelmistä ja malleista saataisiin tuotettua tietoa aiempaa järjestelmällisemmin. - Tieto olisi myös paremmin yleistettävissä, kun sen tuottamista olisivat ohjanneet tieteellisen tutkimuksen yleiset eettiset periaatteet ja hyvä tieteellinen käytäntö. peerReviewed

Tutkin pro gradu -tutkielmassani sijaissisarusten kokemuksia sijaisperheisiin suhtautumisesta, sijaisperheenä toimimisesta sekä sijaissisaruudesta. Aineistoni koostuu kuudestatoista kirjoituksesta, jotka on kerätty verkkolomakkeen avulla 18–30-vuotiailta sijaissisaruksilta. Sijaissisarus-käsitteellä tarkoitan tässä tutkimuksessa sijaisvanhempien biologisia lapsia. Tutkin sijaissisarusten kokemuksia aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Aiempi tutkimuskirjallisuus osoittaa, että sijaissisarusten kuuleminen sekä tutkimuksessa että lastensuojelutyössä on tärkeää, mutta sijaissisarukset ovat olleet heikosti edustettuina näissä keskusteluissa. Tutkimuksellani haluan tuoda esiin, miten sijaissisarukset kokevat sijaissisaruuden ja sijaisperheenä toimimisen vaikuttavan erilaisiin perhettä koskettaviin vuorovaikutussuhteisiin. Tutkielmassani yhdistyy lastensuojelun, perhetutkimuksen ja sosiaalipsykologian näkökulmat. Sijaisperheenä toimiminen muokkaa perheen elämää monella tavalla, ja se vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin yksilöllisesti. Ryhtyessään sijaisperheeksi perhe avaa kotinsa sijoitettavan lapsen lisäksi myös esimerkiksi hänen läheisilleen ja lukuisille työntekijöille. Perhehoidossa onkin pitkälti kyse vuorovaikutussuhteista, ja sen erityispiirteenä voidaan pitää julkisen ja intiimin hoivan lomittumista. Tarkastelen tutkimuksessani sijaisperhettä kriittisen ja konfigurationaalisen perhetutkimuksen näkökulmien kautta. Käsittelen sijaisperheitä yksilöllisinä suhdemuodostelmina, jotka perustuvat monenlaisiin yhdistäviin tekijöihin, eivätkä pelkästään esimerkiksi biogeneettiseen sukulaisuuteen. Analyysini kuvaa sijaissisaruutta monipuolisena ilmiönä sijaissisarusten yksilöllisten kokemusten kautta. Sijaissisarusten kirjoituksista välittyivät heidän käsityksensä sijaisperheenä toimimisesta sekä kokemuksensa sijaissisaruuden haasteista ja iloista. Sijaissisarukset kirjoittivat ajatuksiaan perhesuhteista ja siitä, voisivatko he itse toimia sijaisvanhempina tulevaisuudessa. Lisäksi he pohtivat kirjoituksissaan, millaisia piirteitä sijaisperheenä toimimiseen liittyy. Sijaissisaruuden haasteet liittyvät kirjoitusten perusteella perhe- ja kaverisuhteisiin, kokemuksiin toissijaiseksi jäämisestä, huoliin, pelkoihin sekä sijaissisarusten mielenterveyteen. Sijaissisaruuden ilot puolestaan muodostuvat vanhempien auttamisesta, ylpeyden, arvostuksen ja kiitollisuuden tunteista, oppimisesta sekä perhesuhteiden merkityksellisyydestä. Sijaissisarusten kokemusten mukaan suhtautuminen sijaisperheisiin on ollut negatiivista, positiivista, neutraalia sekä ristiriitaista. Negatiivinen suhtautuminen on näyttäytynyt sijaissisaruksille negatiivisena kohteluna, äärimmilleen vietynä negatiivisena toimintana, torjumisena, välttelynä ja vähättelynä sekä huomiotta jättämisenä. Positiivinen suhtautuminen on näkynyt positiivisena kohteluna, kiitollisuutena, arvostuksena, ihailuna sekä rakentavana ja auttavana otteena. Neutraali suhtautuminen on liittynyt tasavertaiseen kohteluun ja siihen, ettei sijaisperheenä toimimiseen ole suhtauduttu erityisellä tavalla tai ihmetellen. Ristiriitaisen suhtautumisen kokemukset ovat liittyneet ristiriitaisiin reaktioihin, erotteluun ja erilaiseen kohteluun, hämmennykseen, säälimiseen ja huolestumiseen sekä pelkoon ja varovaisuuteen. Kirjoituksissa erilaisten työntekijöiden suhtautumisesta sijaisperheisiin korostui eniten sosiaalityöntekijöiden rooli. Analyysini perusteella voidaan todeta, että sijaisperhe on erityinen konfiguraatio, jonka merkityksellisiä jäseniä sijaissisarukset ovat. Analyysi vahvistaa aiemmassa kirjallisuudessa toistuvaa havaintoa siitä, että lastensuojelussa olisi syytä kiinnittää huomiota sijaisperheeseen systeeminä. Lisäksi tutkielman tulokset osoittavat, miten vähäiselle huomiolle sijaissisarukset jäävät sosiaalityössä. Sijaissisarusten huomioiminen on ristiriidassa odotuksiin, joita heitä kohtaan asetetaan lastensuojelun sosiaalityössä.

In research with children, particularly those in contact with social and health services, researchers face ethical challenges and have stringent ethical obligations. One obligation regards the need for researchers to adopt a reflexive approach to considering how children’s perspectives and experiences are represented. In this paper, the nature of child-researcher relationships and researchers’ positions are examined to further understanding of how to account for the impact of contexts on meaning making in research with children. An integrative literature review of articles concerned with child protection identified a paucity of researcher accounts of reflexivity. The review articles containing reflections on the role of social positions and relationship are analysed using Pierre Bourdieu’s notions of epistemic reflexivity. Bourdieu conceives of research relationships as social relationships, where the personal history of the researched and researcher and their social positions affect research processes. Integration of Bourdieu’s theory with the strategies described in the identified articles provides a provisional four-dimensional approach to reflexivity, that researchers could usefully apply in future research. Further reflexivity in social-work research with children is called for, so that understanding of the possible dimensions of reflexivity are extended.\ud \ud \ud TIIVISTELMÄ\ud Alaikäisiin, ja erityisesti lastensuojelun asiakkaina oleviin lapsiin liittyvässä tutkimustoiminnassa on läsnä monia eettisiä haasteita ja tutkijoita velvoittavia tutkimuseettisiä periaatteita Yksi tärkeä eettinen velvollisuus on reflektoida sitä, miten tutkijoiden on mahdollista tavoittaa lasten kokemuksia ja näkemyksiä. Tässä artikkelissa analysoidaan tutkijoiden ja lasten välisiä suhteita ja tutkimuskontekstien merkitystä lapsiin liittyvissä tutkimusprosesseissa. Artikkeli on integratiivinen kirjallisuuskatsaus lastensuojelua koskettavista tutkimusartikkeleista. Artikkelin tulosten mukaan lastensuojelututkijat harvemmin reflektoivat omaa asemaansa tai lasten ja tutkijoiden välisiä suhteita. Katsaukseen valittuja tutkimusartikkeleita analysoitiin Pierre Bourdieun episteemisen refleksiivisyyden käsitteen avulla, suunnaten tarkastelun erityisesti tutkijoiden ja lasten sosiaalisiin asemiin ja suhteisiin. Bourdieun mukaan tutkijan ja tutkittavien väliset suhteet ovat ensisijaisesti sosiaalisia suhteita, sillä tutkimukseen osallistuvien historialla ja sosiaalisilla asemilla on merkitystä tutkimusprosesseissa. Bourdieun käsitteiden avulla analysoidun kirjallisuuskatsausaineiston perusteella muodostettiin neljään ulottuvuuteen perustuva refleksiivinen lähestymistapa, jota tutkijat voivat hyödyntää. Artikkelissa peräänkuulutetaan tarvetta huomioida refleksiivisyys kokonaisvaltaisesti, sillä lapsia tutkittaessa se on erityisen tärkeää.

Tämän tutkielman tarkoitus on tutkia perhesosiaalityön ja lastensuojelun rajapintaa. Tutkimus selvittää perhesosiaalityössä ja lastensuojelussa työskentelevin sosiaalityöntekijöiden kokemuksia asiakkuuden siirtopäätöksiin vaikuttavista tekijöistä sekä ajatuksia siitä, mitkä tekijät haastavat tai tukevat onnistunutta päätöksentekoa. Tutkimus perustuu sosiaalihuoltolaki uudistukseen, jonka tarkoitus oli vähentää lastensuojelun asiakasmäärää, mahdollistamalla tietyt lastensuojelun palvelut ehkäisevänä lastensuojeluna sosiaalihuollon asiakkaille. Tutkimus toteutettiin eräässä Suomen keskisuuressa kaupungissa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään useamman kunnan kesken. Tutkimus toteutettiin ryhmäkeskusteluina. Ryhmäkeskusteluihin osallistui yhteensä yhdeksän sosiaalityöntekijää sekä perhesosiaalityöstä että lastensuojelusta. Keskustelusta syntynyt aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tämän tutkimuksen tulos vahvistaa jo aiemmin tutkimuksissa todettua ilmiötä siitä, että sosiaalihuollon ja lastensuojelun rajapintatyötä vaikeuttaa lakien limittyminen yhteen erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen kohdalla. Lastensuojelun palvelujen siirryttyä sosiaalihuoltoon, asiakkuudet perhesosiaalityössä ovat muuttuneet yhä haastavammiksi, kun taas lastensuojelun asiakkuudet ovat siirtyneet pääsääntöisesti sijaishuoltoon. Siirtopäätöksissä sosiaalityöntekijät ovat melko yksin, ilman riittävää ohjeistusta ja yhteistyötä muiden sosiaalityöntekijöiden kanssa. Suuret asiakasmäärät, kiire ja paine tavoitteisiin pääsemisessä haastavat onnistunutta päätöksentekoa ja sitä kautta asiakkaan oikea-aikaisen, riittävän tuen saamista. Rajapinta nähdään harmaana vyöhykkeenä, johon asiakas voi hukkua ja jäädä kokonaan ilman tukea.

Lastensuojelun perhehoito eli sijaisvanhemmuus on ympärivuorokautista hoivaa lapsesta, joka perheeseen on huostaanoton myötä sijoitettu. Sijoitetun lapsen asioihin liittyy sosiaalihuolloin asiakkaan asemaa ja oikeuksia määrittävän lain puitteissa salassapitovelvoite, jota myös sijaisvanhemman tulee noudattaa. Tämän kvalitatiivisen etnometodologisesti virittyneeseen konstruktioon nojaava tutkimuksen aineisto on kerätty anonyymin kirjoituspyynnön avulla. Kirjoitelmapyyntöön vastasi kymmenen sijaisvanhempaa ja tutkimuksen aineisto koostuu 54 salassapitoon liittyvästä tapahtumakuvauksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisena ilmiönä salassapito- ja vaitiolovelvollisuus näyttäytyy sijaisvanhempien arjen vuorovaikutustilanteissa. Tutkimusaineisto on analysoitu kolmella erilaisella kategoria-analyysin orientaatiolla: Scott & Lymanin moraalisilla selonteoilla, jossa on käytetty teoriaohjautuvana myös John Fletcherin eettisiin ja moraalisiin päätöksiin asennoitumisen mallia, poikkeavan järjestyksen kategorisaatiolla sekä identiteettikategorian avulla. Tämän tutkielman aineistoon perustuen salassapidon kontekstit kohdistuvat ja luovat jännitteitä etenkin sijaisvanhempien ja sukulaisten, ystävien sekä lähiyhteisön välisiin sosiaalisiin suhteisiin, mutta myös vanhemmuuteen sekä sijoitetun lapsen verkostojen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Sijoitetun lapsen asioista tulee perhesalaisuuksia, jotka muotoutuvat osaksi sijaisperheen arkea sekä vuorovaikutustilanteita niin kodin sisällä kuin perheen ulkopuolissakin kohtaamisissa. Salassapitonormien tiukka noudattaminen kaventaa sijaisvanhemman sosiaalisia suhteita sekä kanssakäymistä ja voi olla myös sijaisvanhempaa tai -perhettä leimaavaa. Salassapito- ja vaitiolovelvoitteen vuoksi sijaisvanhempi ei kykene hyödyntämään tukiverkostoaan, läheisiään ja ystäviään emotionaalisena tukena, vaikka yleensä juuri heidät mielletään läheisimmäksi ja luontaiseksi arjen tukiverkostoksi. Salassapidon velvoite ei myöskään mahdollista ammatillisen tai vertaisuuteen perustuvan tuen täysipainoista hyödyntämistä. Salassapitonormeista poikkeavia selontekoja oli aineistosta hieman yli puolet. Ne kulminoituvat arvoristiriitoihin, emotionaalisen tuen tarpeisiin, normaalin elämän mahdollistamiseen sekä lapsen toiveiden ja tarpeiden huomioimiseen. Sijaisvanhemmat rakensivat salassapidon tilanteissa itselleen inhimillisen toimijan, ei vaihtoehtoja, sosiaalisesti vieraantuneen ja leimautuneen identiteetin kategorioita. Tutkimustuloksena aineisto antaisi viitteitä siitä, että perhehoitoa määrittävän lain puitteissa salassapitoa ja sen soveltamista olisi hyvä tarkentaa kaikkien sen osapuolten, sijoitetun lapsen, sijaisvanhemman sekä syntymävanhempien näkökulmia tasavertaisesti huomioiden. Family care in child welfare in other words foster parenting is a round-the-clock care of the child who has placed to the foster family after taking into care. The affairs of the placed child are related to the law that specifies position and rights of a social welfare client’s and within the framework of the law become obligation to confidentiality, which the foster parent must also comply with. Data from this qualitative ethnometodologically tuned research based on construction was collected using an anonymous write request. Ten foster parents responded to the request and the data of the study consists of 54 confidentiality related event descriptions. The purpose of the study was to find out what kind of phenomenon the obligation of secrecy appears to be in foster parent’s everyday interaction situations. The research data has been analysed with three different orientations of category analysis: with the moral account of Scott & Lyman, where John Fletcher’s model of attitudes to ethical and moral decisions was also used as a theory driven way, by categorisation of the anomalous order as well as using the identity category. Based on the material of this thesis, contexts of secrecy target and create tensions especially foster parent’s relationships between friends, relatives and local community, but also for parenting and cooperation with the networks of the placed child. The affairs of the placed child become family secrets, which are shaping up as part of the foster family’s everyday life as well as interaction situations inside the home and in encounters outside the family. Strict adherence to the standards of secrecy narrows foster parent’s social relations and interactions and may also be stigmatising for foster parent or family. Due to the obligation of secrecy foster parents are uncapable of exploiting for their support network, loved ones and friends as emotional support, although usually they perceived as closer and innate part of daily lives support. Furthermore, full exploitation of professional or peerage support does not allow due to the obligation of secrecy. Share of accounts which differ from secrecy norms was about half. Accounts culminated in value conflicts, need of emotional support, enabling normal life as well as the needs and wishes of the child. Foster parents built for themselves in secrecy situations categories of human actor, no alternative, socially alienated and stigmatized identity. As a result of the study, the data would provide an indication, that the law determining family care in respect of secrecy and its application would be good to be detailed by all its parties, perspectives of the placed child, foster and birth parent’s equal consideration.