Search

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan itsetuhoisen asiakkaan kohtaamista kunnallisessa aikuissosiaalityössä. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisena itsetuhoisen asiakkaan kohtaaminen jäsentyy kunnallisen aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien tarinoissa. Tarkoituksena on tuottaa tietoa itsetuhoisuuden ilmiöstä sekä sen kohtaamisesta entuudestaan vähän tutkitussa kunnallisen aikuissosiaalityön kontekstissa. Tutkielma on luonteeltaan narratiivinen laadullinen tutkimus. Tutkimusaineistona on 17 tarinaa, joista analysoitavaksi on valittu tutkielmassa esitetyin kriteerein 15 tarinaa. Analysoitavat tarinat ovat kunnallisessa aikuissosiaalityössä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kirjoituksia, joissa itsetuhoisen asiakkaan kohtaamista kuvataan asiakastapauksen muodossa. Aineisto on kerätty kirjoituspyynnön avulla koko Suomen laajuisesti siten, että kirjoituspyyntö on julkaistu sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattilehti Talentiassa, ja siitä on lisäksi tiedotettu laajasti erikokoisissa kunnissa ja kaupungeissa sekä sähköpostitse että suullisesti. Narratiivisen analyysin avulla aineistosta on paikannettu neljä tarinatyyppiä, joista jokaisessa on havaittavissa omanlaisensa juonenkulku, toimijuudet sekä ominaispiirteet. Tarinatyypit on nimetty ominaispiirteiden ja metaforien avulla (1) hoivatarinoiksi, (2) haaksirikkotarinoiksi, (3) ensiaputarinoiksi ja (4) kasvutarinoiksi. Kohtaaminen jäsentyy jokaisessa tarinatyypissä erilaisena: ensimmäisessä se on kannattelua vaikean elämäntilanteen läpi, toisessa haasteita yhteisen todellisuuskuvan jakamisessa, kolmannessa nopean toiminnan tarvetta ja neljännessä auttamisen rajallisuuden hyväksymistä. Tutkielma osoittaa, että itsetuhoisen asiakkaan kohtaaminen on emotionaalisesti ja ammatillisesti haastava tilanne ja jokainen kohtaaminen jäsentyy monen asian summana. Tulosten perusteella itsetuhoisen asiakkaan auttava kohtaaminen kunnallisessa aikuissosiaalityössä edellyttää sensitiivisyyttä ja empaattisuutta, palvelujärjestelmän tuntemista sekä asiakkaan kohtaamista yksilöllisesti, ennakkoluulottomasti ja kiireettömästi. Riskialttiita tilanteita ovat tutkielman perusteella sellaiset, joissa asiakasta ei kohdata kasvotusten tai joissa asiakas uhkaa vahingoittaa itseään jäädessään ilman etuutta tai palvelua. ABSTRACT Care, shipwrecks, first aid and professional growth. A narrative study of encountering self-destructiveness in municipal adult social work

Heinonen, Noora. 2016. Kohtaaminen Martin Buberin ja Carl Rogersin tuotannossa. Kasvatustieteen pro gradu – tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 72 sivua. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kohtaaminen määrittyy eksistentiaalifilosofi Martin Buberin ja psykologi ja psykoterapeutti Carl Rogersin tuotannossa. Valitsin tutkimukseeni nämä kaksi ohjauksen alaan merkittävästi vaikuttanutta ajattelijaa, koska he ovat käsitelleet kohtaamista laaja-alaisesti. Halusin lähteä tutkimaan, mikä nousee olennaisimpana esiin heidän kohtaamisajattelussaan, lisäksi, mitä yhteistä ja mitä mahdollisia eroavuuksia on löydettävissä Martin Buberin ja Carl Rogersin teoksista kohtaamiseen liittyen. Halusin tuoda esiin myös ohjauksen näkökulmaa, miten kohtaaminen näyttäytyy ohjauksen kentällä. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja siinä on käytetty hermeneuttista lukutapaa. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa Buberin ja Rogersin kohtaamista käsittelevistä teoksista ja artikkeleista, sekä heidän ajatteluaan selittävistä kommentaareista. Tutkimusaineiston käsittelyssä ja analyysissä on pyritty noudattamaan hermeneuttisen kehän mallia. Tutkimuksesta käy ilmi, että Buberin ja Rogersin pääsanottavissa on paljon yhteistä. Molemmat puhuvat pitkälti ihmisen olemisen tavasta ennemmin kuin yksittäisistä kohtaamisen tapahtumista. Buberin tuotannosta keskeisimmäksi olemisen tapaa kuvaavaksi teemaksi nousi dialoginen elämä. Rogersin pääsanottava rakentuu hänen luomansa henkilökeskeisen lähestymistavan varaan, joka on hänen keskeisin teemansa. Myös Rogersin henkilökeskeisen lähestymistavan ydin kiteytyy olemisen tavassa- A Way of Being, kuten hänen kokoelmateoksensa on nimetty. Ohjauksen kontekstissa Buberin ja Rogersin kohtaamisajattelu voisi näyttäytyä ohjaajan tietoisena pyrkimyksenä luoda kohtaamista mahdollistavia elementtejä ohjaustilanteissa ja tarkastella kriittisesti omaa olemisen tapaansa. Asiasanat: kohtaaminen, Martin Buber, Carl Rogers, yhteys, dialogi, dialogisuus

Tutkin Pro gradu -tutkimuksessani osallistavaa dokumentointia lastensuojelun asiakassuunnitelmien teossa. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, millä tavalla asiakkaan eettinen ja arvokas kohtaaminen toteutuu osallistavassa dokumentoinnissa. Lisäksi selvitän tutkimuksellani, millä tavalla osallistavaa dokumentointia asiakassuunnitelmaneuvottelussa toteutetaan. Keskeisessä asemassa tutkimuksessani ovat asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden kokemukset niin osallistavasta dokumentoinnista kuin siinä tapahtuvasta kohtaamisestakin. Lastensuojelun työskentelyssä pyritään korostamaan asiakkaiden osallisuutta kaikissa asiakkuuden vaiheissa. Lastensuojelulle on kuitenkin leimallista sosiaalityöntekijän käyttämä valta ja kontrolli, jolloin asiakkaan oma osallisuus voi usein jäädä piiloon. Osallistavaa dokumentointia asiakasosallisuuden lisääjänä on alettu toteuttaa joillakin paikkakunnilla, kuten esimerkiksi Helsingissä. Kuitenkin menetelmän laajempi käyttäminen olisi mielestäni tärkeää. Tutkimustiedon saaminen osallistavasta dokumentoinnista voi lisätä sen käyttöön ottoa ja näin ollen kehittää lastensuojelun työmenetelmiä. Olen toteuttanut tutkimukseni tapaustutkimuksena. Tutkimusaineistoni koostuu kahden asiakassuunnitelmaneuvottelun havainnoinnista, kahdesta ryhmähaastattelusta (kaksi eri asiakasperhettä) sekä kahden sosiaalityöntekijän yksilöhaastatteluista. Kaikki haastattelut tein teemahaastatteluina. Aineiston analysoinnissa olen käyttänyt teemoittelua. Teemoittelu perustuu tutkimuksessani Sarah Banksin (1995, 2012) jaotteluun asiakkaan eettisestä kohtaamisesta. Analyysini mukaan sekä asiakkaiden että sosiaalityöntekijöiden kokemukset osallistavasta dokumentoinnista työmenetelmänä ovat positiiviset. Asiakkaat nostivat erityisesti esille heidän omat vaikutusmahdollisuutensa asiakassuunnitelmaan, kuulluksi tulemisen sekä tyytyväisyyden asiakassuunnitelmaan ja sen nopeaan saamiseen. Sosiaalityöntekijät nostivat erityisesti esille työn tehostumisen, työtaakan helpottumisen sekä asiakkaan vastuuttamisen omissa asioissaan. Asiakkaat kokivat, että sosiaalityöntekijät kohtasivat heidät ihmisinä tuomitsematta heitä, olivat empaattisia, kuuntelivat ja myös ottivat huomioon asiakkaiden omat näkemykset asioista. Tutkimukseni perusteella voidaan sanoa, että osallistava dokumentointi mahdollistaa asiakkaan eettisen kohtaamisen. Osallistavan dokumentoinnin avulla lastensuojelun työskentelystä voidaan tehdä avoimempaa ja läpinäkyvämpää. Sitä kautta myös asiakkaiden tyytyväisyys niin työskentelyyn kuin lastensuojelun dokumentteihin voi kasvaa, jolloin asiakirjapyynnöt ja valitukset vähenevät.

Tutkimukseni aiheena on tarkastella erään ohjausalan ammattilaisen, Saa-ran (nimi muutettu), tarinaa lukion opinto-ohjaajasta ohjausalan yrittäjäksi, se-kä tarkastella Saaran ohjausfilosofiaa, jolla on keskeinen rooli hänen työssään. Tutkimukseni on aineistolähtöinen fenomenologis-hermeneuttinen tapaustut-kimus, joten se on toteutettu seuraten aineistolähtöisen tapaustutkimuksen toteuttamisen periaatteita ja fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta. Ai-neistoni koostuu kolmesta eri teemaisesta tutkimushaastattelusta. Teemat oli-vat: elämänviiva, ohjausfilosofia ja ohjausalan yrittäjyys. Eri teemojen kautta pyrin tutkimaan aihettani mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimuksessa paljastui selkeitä merkityskokonaisuuksia, jotka ovat vai-kuttaneet Saaran työhön sekä haluun perustaa ohjausalan yritys. Näitä ovat olleet mm. perhehistoria, ohjaustyön toteuttamisen mahdollisuudet lukiokou-lutuksessa, yhteiskunnalliset muutokset ja työssä uupuminen. Saaran ohjausfi-losofia puolestaan pitää sisällään kohtaamisen ajatuksen, jonka kautta Saara määrittelee omaa ohjausfilosofiaansa. Yrittäjyys taas näyttäytyy ohjausta mah-dollistavana työskentelymuotona, sillä yrittäjänä Saara kokee voivansa tehdä ohjausta parhaiten. Tämä tutkimus viestittää siitä, että oman ohjausfilosofian toteuttaminen on tärkeää ohjaustyössä ja toisaalta, että ohjauksen tekemiseen on mahdollista löytää omia uusia suuntia mikäli se ei tunnu kaikilta osin mielekkäältä jo ole-massa olevassa ympäristössä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää työntekijöiden kokemuksia TunteVa -työskentelystä ja niiden merkityksiä muistisairaiden kohtaamisessa. Väestön ikääntymisen myötä muistisairaiden määrä tulee kasvamaan. Muistisairauksiin liittyy käytösoireita, joihin vaikuttavat muistisairauteen liittyvät neurokemialliset muutokset sekä henkilön persoonallisuus ja elinympäristö. Käytösoireen taustalla olevan tunteen ymmärtäminen on kohtaamisen lähtökohta ja käytettävän auttamismenetelmän tulisi ensisijaisesti olla lääkkeetön. Yksi lääkkeetön auttamismenetelmä on TunteVa® -toimintamalli. TunteVa® -toimintamalli on muistisairaiden kohtaamiseen kehitetty vuorovaikutusmenetelmä joka perustuu yhteisöhoitoon ja validaatiomenetelmään. Tutkimukseen osallistui kuusi työntekijää, joista kolme oli käynyt TunteVa peruskurssin ja kolme TunteVa hoitajan -koulutuksen. Heillä oli kokemusta muistisairaiden kanssa työskentelystä 4 – 30 vuotta ja TunteVa -työskentelystä koulutusten jälkeen yhdestä kuukaudesta yhteen vuoteen. Fenomenologisen tutkimuksen mukaan aineisto kerättiin avoimilla haastatteluilla jotka nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin Giorgin kuvailevan fenomenologisen menetelmän mukaisesti. Tulosten mukaan TunteVa -työskentely monipuolisti työtä antamalla uusia työkaluja, laajensi ymmärrystä muistisairaan ihmisen käyttäytymisestä ja lisäsi työn mielekkyyttä onnistumisen kokemusten kautta. Lisäksi TunteVa -työskentelyn avulla oli mahdollista kehittää toimintaa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että TunteVa -työskentelykokemukset olivat myönteisiä. TunteVa -työskentelyn tekniikat ja muistisairaan käytösoireisiin liittyvä osaaminen tekivät työskentelystä mielekästä ja innostivat oman työn kehittämiseen. The aim of this study is to present and understand the experiences that people who work with memory disordered clients have on TunteVa method, and to study the significance of their experiences in encountering the client. The number of memory disordered people is increasing along with the aging of the population. Memory disorders are connected with behavioral problems which are affected by neuro-chemical changes, a person’s personality, and the environment. To understand the feeling behind a behavioral problem is the starting point for the encounter. The chosen method of help should primarily be non-pharmacological. One non-pharmacological helping method is the TunteVa® method. TunteVa® method is a method of interaction that has been developed for encountering memory disordered people and it is based on community treatment and the validation method. Three of the six study participants have taken the basic course on TunteVa method, and the other three have taken the TunteVa nurse course. They have experience on working with memory disor-dered people for 4-30 years and on using the TunteVa method after the course from one month to one year. The material for this phenomenological study was collected from open interviews that were recorded, transcribed and analyzed according to Giorgi’s descriptive phenomenologi-cal method. The results show that using of the TunteVa method makes work more diverse by providing new tools, expands the understanding of the behavior of a memory disordered person, and increases the meaningfulness of the work because of the positive experiences of succeeding. Additionally, it is possible to develop work with the help of the TunteVa method. The results show that the experiences the workers have on using of the TunteVa method are positive. The techniques of the method and the knowledge on the behavioral problems among the memory disordered make work meaningful, and inspire the workers to develop their own work.

Pro gradu -tutkielma koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa Vanhempien osallisuus neuvolan laajassa terveystarkastuksessa tarjottiin tiedelehteen arvioitavaksi. Artikkelissa tarkasteltiin neuvolan laajaa terveystarkastusta, siihen valmistautumista ja siinä koettua osallisuutta sekä kokemusten ja taustamuuttujien yhteyksiä (Mäkinen Anni, Åstedt-Kurki Päivi, Palonen Mira, Vuorenmaa Maaret). Tutkielman toisessa osassa keskityttiin vanhempien kokemuksiin voimavaraistavien puheeksi ottamisen välineiden käytöstä laajaan terveystarkastukseen valmistautumisessa. Lisäksi tarkasteltiin perheiden tuen saantia. Tutkimuksen aineisto kerättiin 18 kuukauden ikäisen lapsen laajan terveystarkastuksen jälkeen vanhemmilta kyselyllä (n=86). Aineisto analysoitiin tilastollisesti. Tulokset osoittivat, että vanhempien osallisuus perheessä näkyi heidän luottamuksenaan kykyihinsä auttaa lasta kasvamaan ja kehittymään, pyrkimyksenään omaksua tapoja, jotka tukevat kasvua ja kehitystä sekä lapsen vahvuuksien ja heikkouksien huomioimisena. Vanhempien heikompi osallisuus perheessä näkyi siten, että he eivät pyytäneet tarvitessaan apua. Vanhempien osallisuus palvelutilanteissa tuli esille siten, että vanhemmat hakivat omatoimisesti palvelua ja päättivät lapsensa saamista palveluista. Osallisuutta palvelutilanteissa vähensi se, että työntekijät eivät kysyneet vanhempien mielipidettä lapselle palvelua suunniteltaessa. Ne vanhemmat, jotka valmistautuivat yhdessä etukäteen laajaan terveystarkastukseen, tunsivat voimakkaampaa osallisuutta perheessä kuin ne vanhemmat, jotka valmistautuivat yksin tai eivät valmistautuneet ollenkaan. Kohdatuksi tuleminen näkyi vahvimmin siinä, että vanhemmat kokivat ammattilaisten olevan aidosti kiinnostuneita heidän asioistaan, vanhemmat saivat riittävästi tietoa sekä terveydenhoitajan aikaa ja tasavertaisuutta keskusteluissa. Heikoimmin kohdatuksi tulemisessa toteutui parisuhteen asioista tiedon saaminen sekä tiedon saaminen siitä, mistä saa tarvitessaan apua. Vanhemmat, jotka kokivat tulleensa hyvin kohdatuiksi, tunsivat myös olevansa osallisia perheessä ja palveluissa. Kolme viidestä perheestä piti laajoja terveystarkastuksia itselleen hyödyllisinä. Laajan terveystarkastuksen toteuttamisen prosessilla oli vaikutusta siihen, miten perheet saattoivat valmistautua kotona etukäteen. Osa perheistä jäi ilman kutsukirjettä laajaan terveystarkastukseen, jolloin heillä ei ollut samanlaista valmistautumisen mahdollisuutta kuin muilla. Voimavaraistavista puheeksi ottamisen välineistä perheet käyttivät eniten arjen voimavaralomakkeita. Kaikkien vanhempien kanssa ei keskusteltu neuvolassa elintavoista ja päihteiden käytöstä. Tuen saanti toteutui perheiden mielestä melko hyvin, vaikka osa perheistä jäi ilman tarvitsemaansa tukea, erimerkiksi kielivaikeuksien vuoksi. Jatkossa neuvolatyön ammattilaisten on varmistettava kaikkien perheiden mahdollisuus valmistautua laajaan terveystarkastukseen. Lisäksi on huolehdittava yksilöllisen perhekohtaisen tuen saamisesta. Lisääntyvä monikulttuurisuus on otettava työssä enenevästi huomioon. ABSTRACT: Parents experiences of empowerment tools the context of maternity and child health clinic s extensive health examination This Master s thesis consists of two parts. The first one was an article about the maternity- and child health clinics extensive health examinations as a parent-empowering activity (Mäkinen Anni, Åstedt-Kurki Päivi, Palonen Mira, Vuorenmaa Maaret). This part of the Master s thesis was submitted for evaluation in a scientific journal. The second part of the thesis focused on parents experiences regarding the empowering tools that were intended to be used in preparation for the extensive health examination. In addition, the needed and received support of families was examined. The purpose of the research was to describe the empowerment of parents and the extensive health examination s connection to it. Research data were collected from parents via an electronic survey (n=86) after the examination of the child, at 18 months age. The data were analyzed statistically. The results demonstrate that parents empowerment in family was shown as their confidence in their ability to help the child to grow and develop, as their intent to learn customs that help the child to grow and learn more, and as giving attention to the child s strengths and weaknesses. If the parents empowerment in the family was weak, it was shown as unwillingness to ask for help when needed. Parents empowerment in the service system was shown as willingness to seek for help on their own, and as making decisions on the services their children would receive. Those parents who prepared together in advance for the extensive health examination felt more empowered in family than the ones who prepared alone or didn t prepare at all. Parents experiences on being faced by the professionals was shown most strongly on their feeling of how interested the professionals were about their life, and how much information, time and equality they received in the meeting. The weakest items of being faced were getting information on their intimate relationship and where to get help if needed. Parents with a strong feeling of being faced by professionals were also most strongly empowered in family and service system. The results suggest that families experience the extensive health examination as beneficial for themselves. The practical process of the extensive health examination is significant in determining how the families can prepare at home beforehand. Some families didn t get an invitation letter to the examination, which means they didn t have the same chances for preparation as others. Of the tools intended for talking about the everyday resources, the most commonly used ones were the resource barometers. Some parents had not discussed about their life habits in the health examination. Majority of families told that they received the support they needed. However, a small part of them was left without the necessary support. In future, the health clinic professionals have to make sure all families have a chance to prepare for extensive health examination. They also need to make sure that individual families receive the specific support as they need it. The increasingly multicultural families also must be taken into consideration in practice.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lastentarhanopettajien käsityksiä emotionaalisesta työstä varhaiskasvatuksen muuttuvissa ympäristöissä. Tarkentaen tutkimustehtävänä on, miten lastentarhanopettajat käsittävät emotionaalisen työn päiväkodissa. Millaisia tunteita työssä kohdataan, miten niitä käsitellään ja millaista tukea tunnetyöhön saadaan? Aihetta ei ole Suomessa paljoa tutkittu päiväkotikontekstissa, joten tutkimukselle on tarvetta. Tavoitteena on tuottaa tietoa lastentarhanopettajan tunnetyöstä, mitä se on ja millaista osaamista se vaatii lastentarhanopettajalta. Usein tunteista vaietaan ja niitä piilotellaan, joten on tärkeää nostaa keskusteluun työstä johtuvat tunteet ja niiden käsittely. Teoriassa hyödynnetään Bronfenbrennerin ekologista viitekehystä ja Hochschildin tutkimuksia emotionaalisesta työstä. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jota ohjaa fenomenografinen tutkimussuuntaus. Aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla keväällä 2015. Haastateltavina olivat viisi lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät päiväkodeissa Pirkanmaalla. Aineiston analysoinnissa käytettiin fenomenografista analyysitapaa, jonka avulla muodostettiin tulosavaruus. Tutkimustuloksissa emotionaalinen työ näyttäytyy osana lastentarhanopettajan työtä. Ensinnäkin tunnetyö käsitetään osaksi normaalia ja jokapäiväistä arkea, koska monenlaiset tunteet ovat vahvasti läsnä päiväkodin vuorovaikutustilanteissa. Tunnetyö ymmärretään osana lastentarhanopettajan ammatillisuutta ja oman ammatti-identiteetin rakentamista, sillä työssä tarvitaan omien tunteiden tiedostamista ja itsekontrollia. Tunnetyö on myös osa lasten kanssa tehtävää tunnekasvatusta, jossa lapsille opetetaan tunteiden nimeämistä, tunnistamista ja hallintaa. Tunnetyö liitetään lisäksi lasten vanhempien ja kasvatuskumppanuuden tukemiseen, sillä päiväkodissa lastentarhanopettaja kohtaa monenlaisia perheitä ja heidän elämäntilanteitaan. Lastentarhanopettajan työstä johtuvat tunteet ja niiden voimakkuudet vaihtuvat päivän aikana useaan kertaan, koska työssä toimitaan monenlaisissa vaihtuvissa olosuhteissa. Työssä tunteita ilmenee niin omassa suoriutumisessa, lasten, perheiden kuin työyhteisön kanssa. Pääasiassa tunteet ovat myönteisiä kuten ilon ja onnistumisen tunteita, mutta myös kiukkua, pettymystä ja turhautumista tunnetaan. Työssä tunteita käsitellään erityisesti keskustelun avulla. Oman tiimin kanssa asian purkaminen auttaa pohtimaan tilannetta erilaisesta näkökulmasta ja myös lasten kanssa keskustellaan tunteista osana tunnekasvatusta. Lisäksi työstä johtuvia tunteita reflektoidaan itsekseen sekä niitä voi käsitellä sisäisen voiman tunteen eli voimaantumisen prosessina. Tunnetyöhön saadaan tukea päiväkodissa omalta tiimiltä, mutta myös moniammatillisesta verkostosta kuten johtajalta tai varhaiskasvatuksen erityisopettajalta. Lisäksi kouluttautuminen ja työkokemuksen kertyminen tuovat osaamista sekä varmuutta tunnetyön tekemiseen. Tutkimustulokset antavat tietoa lastentarhanopettajan tunnetyöstä päiväkotikontekstissa, mutta niitä ei ole tarkoitus yleistää. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lastentarhanopettajan työ on tunnetyötä, jossa tarvitaan emotionaalista osaamista: tunteiden tiedostamista itsessä ja muissa, tunteiden hallintaa, empatiaa sekä sosiaalisia taitoja laajojen sosiaalisten suhteiden hallinnassa. Emotionaalinen työ ja sen edellyttämä osaaminen pitäisi huomioida jo lastentarhanopettajien koulutuksessa. Tutkimuksen avulla myös lastentarhanopettajat ja työyhteisöt voivat reflektoida varhaiskasvattajien tunnetyötä ja pyrkiä kehittämään lastentarhanopettajien emotionaalista osaamista. Näin voidaan tukea lastentarhanopettajien työssä jaksamista sekä työhyvinvointia. Tutkimustieto on arvokasta, sillä aiempaa tutkimusta kyseisestä aiheesta on todella vähän.

Synkkenevien talousnäkymien kuvaaminen ja suosion vähenemistä osoittavat vaaligallupit näyttävät toimivan itsensä toteuttavina ennusteina eli ruokkivat lamaa ja syöksevät puolueen kannatuksen entistäkin huonommaksi. Tieto ei siis vain kuvaa todellisuutta, vaan tuottaakin sitä. Tässä artikkelissa kehitetään näkemystä, jonka mukaan tiedolla tai millä tahansa esityksillä on kaksi puolta: todellisuutta kuvaava ja (sosiaalista) todellisuutta tuottava puolensa. Perinteisesti tietoteoreettinen realismi on korostanut todellisuuden kuvaamista ja sen vastakohtana konstruktivismi on painottanut todellisuuden rakentumista. Näiden suuntausten välillä on vallinnut kiista ja yhteensopimattomuus. Tässä etsitään kuitenkin vastakkaisuuden sijaan sosiologi Anthony Giddensin tavoin kahtalaisuutta, kaksitahoisuutta (duality). Kolikolla on kaksi puolta ja molemmat on syytä huomioida.

Tutkimukseni käsittelee Karl Marxin (1818-1883) filosofista ajattelua ja sen kasvatustieteellistä potentiaalia. Tutkimukseni tarkoitus on ymmärtää mitä Marxin ihmisfilosofia on, selvittää miten sitä on kasvatustieteessä sovellettu ja pohtia mitä mahdollisuuksia sillä voi olla kasvatuksen käytännöissä tässä ajassa. Tutkimukseni on teoreettinen klassikkotutkimus ja se rakentuu teoreettiselle tutkimukselle tyypillisesti oman ajatteluni varaan, joten subjektini on vahvasti tutkimuksessani läsnä. Tutkimukseni on kaksijakoinen sillä tavoin, että perimmäinen tarkoitus on ymmärtää Marxin monitasoista filosofista ajattelua ja toisaalta antaa sille merkityksiä konkreettisessa elämässä ja kasvatuksessa. Tutkimukseni aineistona olen käyttänyt laajasti Marxin tuotantoa. Pääasiassa olen käyttänyt suomennettua Valitut teokset kirjasarjaa. Lisäksi olen käyttänyt hyväkseni Marxin kasvatusnäkemyksistä aiemmin kirjoitettuja teoretisointeja. Metodologian olen rakentanut hermeneuttisen tulkinnan pohjalta käyttäen apuna systemaattista analyysiä. Tutkimukseni tulokset ovat yhdistelmä Marxin, muiden Marxin periaatteita noudattavien kasvatustieteilijöiden sekä oman tutkijasubjektini ajattelua. Tuloksena syntyi paitsi pohdintoja, myös Marxin ajatteluun perustuvia lähtökohtia kohtaamiseen kautta syntyvään kasvatukseen. Teorian pohdintoja voidaan käyttää hyväksi rakennettaessa kohtaamiseen perustuvia oppimisympäristöjä, jossa merkitystä annetaan yksilöille, oppimiselle prosessina sekä yksilön ja yhteisön kehittymismahdollisuudelle.

TM Jari Wihersaari käsittelee ammattikasvatustieteen väitöstutkimuksessaan kohtaamista ja sen rakentumista opettajuuden ydintapahtumana. Kohtaamisesta ja sen tarpeesta eri muodoissaan ja yhteiskunnan eri alueilla käydään keskustelua. Toisen ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen liittyy sekä kasvatuksen maailmaan että muihin sellaisiin tieteenaloihin, joissa ihminen on keskeisessä asemassa. Tutkimus käsittelee kohtaamista opettajuuden maailmassa. Opettajuuteen kiinteästi liitetyn kohtaamis-käsitteen avaamattomuus johtuu osin siitä, että kasvatukseen muualta kuin kasvatuksen ytimestä tulevat tekijät johtavat asioita pois sen ytimestä. Opetus ja kasvatus nähdään toistaan erillisinä ja tämä painotus saa aikaan teknisen ja taloudellisen ajattelun liiallisen painotuksen. Tutkimuksen filosofinen lähestymistapa antaa kohtaamisesta ja dialogista käydylle keskustelulle käsitteellistä selkeyttä, jota tutkimuksessa tarvitaan yhteisen keskustelupohjan rakentamisessa. Tutkimuksessa selvitetään kohtaamisen ja dialogiin käsitteitä ja nostetaan esiin niihin liittyviä ongelmia ja lopuksi muodostetaan niistä kohtaamiseen liittyvä kokonaisnäkemys. Tutkimuksen mukaan dialogia voidaan pitää kohtaamisen edellytyksenä. Dialogin käyttö on voimakkaasti yleistynyt erityisesti kasvatustieteellisessä tutkimuksessa, mutta itse dialogista ei ole ollut selkiytynyttä käsitystä. Dialogista on etsitty ratkaisua kasvatuksellisen kohtaamisen ongelmaan, mutta sitä on käytetty myös ratkaisuna verkkopedagogiikan haasteisiin, yritysmaailman kehityskeskusteluihin sekä mentorointiin. Tutkimuksen mukaan dialogin ja kohtaamisen suhde riippuu siitä, mitä ymmärrämme dialogilla. Eri dialogisuusteoreetikoiden ja dialogisuusfilosofien dialogit soveltuvat eri tarkoituksiin. Dialogien erot liittyvät kohtaavien etäisyyteen, lukumäärään sekä kohtaamisen ontologiaan. Buberilaisen Minä-Sinä- kohtaamisen dialoginen malli vastaa parhaiten aidolle kohtaamiselle asetettuja vaatimuksia. Dialogi voidaan nähdä sekä kasvatuksen että opetuksen ytimenä, kun se ymmärretään siten, että kasvatussuhde luo edellytyksiä opettamisen onnistumiselle. Sen kautta voidaan tavoitella onnistuneesti kasvatuksen päämäärää. Kasvatus on keskeinen osa elämää ja ihmiseksi tulemista. Kohtaamisen ja dialogin päämäärä on niissä itsessään. Kun kohtaamiselle luo oikeat edellytykset, se voi toteutua omilla ehdoillaan. Dialogin opettelu ei ole tekniikan tai uusien didaktisten keinojen opettelua. Tutkimus osoittaa, että aitoon kohtaamiseen pyrkivää dialogia on mahdollista valmistella pohtimalla oman kasvatusajattelunsa perusteita ja sen lähtökohtia. Encounter- The essence of teachership? Studying an encounter is, despite its seemingly self evident nature, a topical subject. The gist of education and teaching is encountering each other, which is based on one´s own experience. In my thesis, I´m trying to find the experience of an encounter with the help of the best applicable method. I?m trying to get into the experience, to reveal what an encounter really is and what the essence of an encounter is. There was a need to find a point of view which could clarify an encounter and its structure. Teaching and education are joined together in an encounter in which it is a question of the educator and the one being educated being in an ontological relationship. On the basis of research, encountering can be regarded as a constitutive factor of being a teacher. The analysis of the concept of an encounter helps us to understand what the starting point of genuine communicative competence is. In the thesis, a teacher´s relationship to the world is examined from a dialogue philosophical point of view. The main questions of this thesis are: 1. What can be understood as a genuine encounter? 2. On what kind of dialogue can an encounter be constructed? In my thesis I implement the central principles of philosophical methodology and discuss fundamental problems in an encounter and the use and contents of the concepts related to it. I explain concepts related to the subject matter and raise problems connected to them and in the end I form an overall view relating to an encounter. Philosophical research gives clarity to the discussion of an encounter and a dialogue, which is needed in the thesis to build a common basis of discussion. Especially phenomenological philosophy has presented issues connected to encountering a human being. There is an on-going debate in different fields of society about encountering people and about its need in its different forms. To encounter another person comprehensively is connected to both the world of education and to other scientific fields where an individual is in a central position. The use of the concept of an encounter in abundance reflects its significance and the difficulties in defining it. The thesis deals with encounters between teachers and students. In this context, being a teacher has been defined from a psychological and collective viewpoint, not from the point of view of education. The development arising from education itself has to be looked into from the viewpoint of education. Only action on the basis of which teaching and education improves can be regarded as the development of education. It is a prerequisite in education for the educator to have a strong view on the goals of education. The fact that the concept of an encounter closely related to being a teacher hasn´t been opened up, is partly due to the fact that the factors outside the essence of education lead us away from the essence. Teaching and education are seen separate from each other and consequently, there is too much emphasis on technical and economic thinking. To understand encounters between individuals, one has to have genuine understanding of humanity and its basic factors. I call the thinking arising from education the world of educating teachers to be teachers to differentiate it from the worlds of business life and globalization. I look into encountering and the fundamental problems in it from the viewpoint of education. There is an abundant use of a dialogue in the field of education and it hasn´t been analysed enough. The concept has had a range of different meanings, although those discussing don´t always identify it. In my thesis, I look into the use of a dialogue in research literature and in the views of different philosophers and theorists. The use of a dialogue has become more and more common especially in pedagogical research, but there hasn?t been a clear idea about the concept of a dialogue itself. A dialogue has been used to solve the problem of an educational encounter, but it has also been used as a solution to the challenges of net pedagogy, the development discussions of the business world and mentoring. According to research, the relationship between a dialogue and an encounter depends on what we understand by a dialogue. The dialogues of different dialogue theorists and dialogue philosophers apply to different purposes. The use of a dialogue in net pedagogy and in working life arises from different points of view and from different targets. The differences between dialogues have something to do with the distance between those who encounter each other and with the number of people encountering each other and with the ontology of an encounter. The dialogical model of a Buberian I ´ Thou -encounter best meets the requirements for a genuine encounter. The encounter in Buber´s dialogue is the ideal of a genuine encounter, to which one has to aspire but which cannot be controlled. In a dialogue genuine encountering just takes place, one can be open to it but it cannot be forced. A dialogue can be seen as the essence of education and teaching when it is understood in the way that it is the relationship between the educator and the student which makes successful teaching possible. Through it the objective of education can be successfully pursued. Education is a central part of life and a central part of becoming a human being. The objective of an encounter and a dialogue is in themselves. If you create the right conditions for an encounter, it can be realized on its own terms. Learning a dialogue is not the same as learning a new technique or new didactic means. This thesis shows that genuine encountering is possible to pursue by pondering the basis and starting points of one´s own pedagogical thinking.

Tutkimus selvitti keinoja miten taidekasvatuksellinen tekeminen voi toimia tilan avaajana vanhemman ja lapsen kohtaamisessa. Teoriaosuudessani selvitin John Deweyn kokemuksellista kasvatusfilosofiaa ja sitä minkä takia hän piti taidekasvatusta tärkeänä yksilön kasvulle. Kappaleessa kolme kuvasin vanhemman ja lapsen kohtaamista vanhemmuuden ja lapsen tarpeiden näkökulmasta. Tutkimustani varten suunnittelin viiden tehtävän Taiko-sarjan, jota testasin viidelle perheelle, jotka osallistuivat vapaaehtoisesti tutkimuksen tekemiseen. Perheet valitsin tutkimukseeni kahdella kriteerillä, joista ensimmäinen oli lasten osoittama kiinnostus visuaaliseen toimintaan. Toinen kriteeri oli lasten ja heidän vanhempiensa tavanomaiselta vaikuttava vuorovaikutussuhde. Tehtävien tekemisen jälkeen haastattelin perheen äidit. Haastattelut toteutin teemahaastatteluina. Analysoituani aineiston teemoittelin sen. Aineistosta nousi kuusi teemaa, jotka liittyivät vanhemman ja lasten kohtaamisiin. Nämä teemat olivat ajankäytön tiedostaminen, tehtävistä tehdyt huomiot, ohjauksen tiedostaminen, vanhempien tunteet, oivallukset tehtävistä, taiteellinen tekeminen sekä tekemisen jatkuminen ja tehtävien aktivointi. Tutkimuksesta selvisi, että taidekasvatuksellinen lapsen ja vanhemman yhteinen tekeminen avasi heille tilan, jossa he kokivat erilaisia kohtaamisia. Kohtaamiset liittyivät arkipäiväisiin huomioihin ja oivalluksiin ajankäytöstä. Lapset kokivat riemua ja onnistumista. Lisäksi vanhemmat saivat tunnekokemuksia seuratessaan lastensa riemua. Yhdessä he pääsivät myös tekemisen tilaan, jossa kokivat tekemisen innostusta. Näin taidekasvatuksellinen toiminta voi toimia lapsen ja vanhemman tilan avaajana kohtaamiselle.

This book was compiled in honour of professor Leena Syrjälä from the University of Oulu on her 60th birthday. The articles were written by Leena Syrjälä’s colleagues, fellow researchers, former students and friends from different phases of her career. For years, one of professor Syrjälä’s main research interests has been research on teachers and teachership. That is why this book concentrates on the teaching profession, including the different aspects of the profession, its ethical challenges and the various demands posed on teachers. Similarly, the publication discusses professor Syrjälä’s other research interests, such as change and narrative research. International voices were introduced into the discussion by including two articles by Leena Syrjälä’s fellow researchers from abroad. In the epilogue, the authors narrate their personal memories and stories about their cooperation with professor Syrjälä. Tiivistelmä Tämä teos ilmestyy Oulun yliopiston kasvatustieteen professorin Leena Syrjälän 60-vuotispäivän kunniaksi. Artikkeleiden kirjoittajat ovat Leena Syrjälän työtovereita, tutkijakollegoja, entisiä opiskelijoita ja ystäviä vuosien varrelta. Vuosien ajan professori Syrjälän yksi keskeinen tutkimusalue on ollut opettajatutkimus. Siksi tämä teos keskittyy opettajan ammatin ja työn tematiikkaan, sen eettisiin haasteisiin ja siihen kohdistuviin vaatimuksiin. Samalla artikkeleissa sivutaan myös eräitä professori Syrjälän muita tutkimusintressejä kuten muutosta ja kerronnallista tutkimusta. Kansainvälistä tutkimustietoa tuovat teokseen suomennetut kaksi artikkelia Leena Syrjälän ulkomaisilta tutkijakollegoilta. Kirjan lopussa kirjoittajat kertovat omakohtaisia muistojaan yhteistyöstään professori Syrjälän kanssa.

Raija Raittila kyseenalaistaa väitöstutkimuksessaan perinteisen ympäristö- ja luonnontiedon varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ympäristökasvatuksen perustana. Hänen mukaansa se tarjoaa liian kapean näkökulman pienten lasten ympäristökansalaiseksi kasvamiselle.- Lasten omat tavat kohdata ympäristö tulisi yhdistää arkiseen työskentelyyn, jossa ympäristöön liittyvät eettiset, esteettiset, kulttuuriset, luonnontieteelliset ja yhteiskunnalliset ainekset voisivat limittyä. Ympäristökasvatus voisi perustua lasten ja lapsiryhmien omaehtoiselle toiminnalle kaupunkiympäristössä yhtä hyvin kuin luontoretkillekin, Raittila sanoo.Kaupunkiympäristöä tarkastelemalla ja tutkimalla lasten on helppo nähdä ja käsittää ihmisen toiminnan merkitys ympäristön muovautumisessa. Se on paljon vaikeampaa miltei luonnontilaisessa metsässä. Suurin osa suomalaislapsista asuu kaupungeissa ja niiden ympäristössä on aina myös luonnonelementtejä. Lapsille toiminta omassa arkisessa lähiympäristössä piirtää näkyviin sen, millaiset ovat lasten mahdollisuudet olla aktiivisia ympäristön käyttäjiä ja siihen vaikuttajia.Lapset käyttivät erilaisia taktiikoita kaupunkiympäristön kohtaamisessa ja haltuunottamisessa. Tutkiva kulkeminen, itse keksittyyn toimintaan pysähtyminen, sosiaalinen kävely ja vapaudesta nauttiminen tuottivat lapsille erilaisen eletyn paikan samassa fyysisessä kaupunkikorttelissa. Viileän asiallinen virastokortteli oli lapsille lukemattomien mahdollisuuksien tori. Lapset tarkkailivat kaupunkia omalta katsekorkeudeltaan, rakennukset, maisemat tai kaupunkiluonto eivät kokonaisuuksina kiinnostaneet lapsia. Yhä uudelleen samaan kortteliin innokkaina lähteneet lapset löysivät ehtymättömän määrän poimittavia kohteita ja toimintamahdollisuuksia kaupunkiympäristöstä.Liikenteeseen liittyvät asiat tulivat huomatuksi ”Hei tuolla on joku virkarikosauto” samoin kuin luontokohteet ”Hei täällä on jotain mustia! Ne on käpyjä. Nää, nää on pössösieniä.” Usein keskustelu rönsyili erilaisten poimittujen kohteiden välillä ”Kato kuinka isot oksat tossa puussa on./ Vau, ihan kun tossa ois kaks junaa. Se on tavarajuna. /Harmi, että tohon vesitorniin ei voi mennä. ” Rakennuksia lapset kommentoivat vain jos niillä oli heille joku erityinen merkitys ”Tää on mun isin teatteri.”Raittilan tutkimus on varhaiskasvatukseen liittyvää sosiologista lapsuudentutkimusta, lähinnä lapsuuden maantiedettä. Tutkimuksessa saatiin tarkan mikrotasoisen aineiston avulla lapsuuden maantieteen piirissä kaivattua tietoa lasten toiminnasta yhteiskunnallisesti tuotetussa kaupunkiympäristössä.Raittila nostaa esiin lasten oman aseman yhteiskunnallisina ympäristönkäyttäjinä ja ympäristön käytön määrittelijöinä. Raittilan tutkimus perustuu etnografiseen aineistoon, joka on kerätty pienten lapsiryhmien ja tutkijan retkillä Jyväskylän hallintokorttelissa. Aineisto koostuu 4–6-vuotiaiden lasten vapaasta retkipuheesta ja retkitoiminnan osallistuvasta havainnoinnista. Children’s explorations of an urban environment constitute the context for the present study. The main research question is: how do children and the urban environment encounter each other? Children’s actions during freedom to explore small areas in a town environment form the core of the study.The theoretical basis was drawn from the interdisciplinary field of childhood studies and children’s geographies. Children were regarded as social actors constructing their own lives. The ontological basis was pragmatism. The childhood and the environment were regarded as social constructions with their foundations in the material world and the culture surrounding them. Both children’s lives and the urban environment are intertwined in bringing the lived place to the fore. The lived place emerges when the actors and the physical, social and cultural environment meet each other in relational process. The description of lived place is a description of a process. Thus the object of investigation was children actions in an urban environment.The methodological approach was grounded in ethnography. The empirical data consist of children’s (4-6 years) free communication on 20 tours to a city quarter and the researcher´s participant observations of the children’s action during the tours. The children’s own role as data producers was central. The number of children taking part in the tours was 36.The data analysis was data-centred and aimed at all dimensions of walking and stops on tours. The main results are summarised in four lived places of children: explorative walking, focusing on self generated action, social walking and enjoying freedom. The significance for their environmental citizenship of children’s own ways of constructing their lived place in an urban environment is discussed.

Viimeisten vuosien aikana päiväkodit ovat olleet nopean teknologisen muutoksen kohteena. Digitaaliset teknologiat, erityisesti tablettitietokoneet, ovat tulleet lyhyen ajan sisällä osaksi varhaiskasvatuksen arkea ja pedagogiikkaa. Artikkelissamme tuomme haastatteluaineiston avulla näkyville teknologian käytön aiheuttamia jännitteitä varhaiskasvatuksessa, kun sekä lapset että lastentarhanopettajat koettavat navigoida muuttuneessa teknologiaympäristössä yksin, yhdessä ja erikseen. Jännitteet vaikuttavat myös varhaiskasvatusinstituution sukupolvijärjestykseen, sillä teknologian äärellä lapset näyttäytyvät aikuisia osaavampana sukupolvena. Artikkeli nostaa näin esille digitaalisen teknologian käytön ja sukupolvijärjestyksen välisen yhteyden., There has recently been a rapid change in the practices of day care centres due to the availability of new digital technology. Especially tablet computers have become part of the daily practices and pedagogy of early childhood education (ECE). In this article, we highlight the tensions created by the use of tablet computers in early childhood education as the children and the ECE teachers strive to navigate the altered technological environment together as well as separately. These tensions seem to have an effect on the generational order within ECE institutions: in technological competence and identity, the children appear as the more capable and competent generation. This is a finding that highlights the interconnectedness of the use of digital technologies and the generational order.