Search

Tässä tutkielmassa käsittelen pääministeri Juha Sipilän hallituksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kärkihankesuunnitelmia vuosilta 2015–2017. Tutkimustehtäväni on kahtalainen. Yhtäältä tarkastelen sitä, mitä hallinnan ja terveyskansalaisuuden elementtejä aineistossa on nähtävissä ja mikä on suomalaisten terveyspoliittisten linjausten ydin. Toisaalta pohdin sitä, miten kansalaisten terveyskäyttäytymistä hallitaan aineistossa esiintyvien teemojen tai diskurssien keinoin. Tutkimukseni teoreettis-metodologiset ratkaisut pohjautuvat sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen. Analysoin asiakirjojen tekstiä kriittisen diskurssianalyysin perinteen mukaisesti terveyskansalaisuuden ja hallinnan näkökulmia hyödyntäen. Terveyskansalaisuuteen liittyvät näkemykseni pohjautuvat Ilpo Helénin ja Mikko Jauhon teokseen Kansalaisuus ja kansanterveys (2003), jossa kirjoittajat käyvät läpi suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän kehityskulkuja. Hallinnan osalta tutkimukseni mukailee Michel Foucault’n biovallan tematiikkaa. Tutkimustuloksikseni rakentuu kaksi metadiskurssia: yksilöllinen ja yhteiskunnallinen. Metadiskurssit koostuvat neljästä aladiskurssista, jotka ovat vastuun, välittämisen, uhan sekä tiedon- ja asiantuntijuuden diskurssit. Diskursseissa ihmisten terveyskäyttäytymisen hallinta – ”terveyskansalaistaminen” – muodostuu itsekontrollin, terveysasiantuntijoiden mentoroinnin, taloudellisten reunaehtojen ja kansalaisten kategorisoinnin ympärille. Analyysissani aladiskurssit keskustelevat keskenään ja toimivat yhdessä toistensa kanssa piirtäen kuvaa nykypäivän suomalaisesta terveyspolitiikasta ja sen toiminnasta kärkihankkeen muodossa.

This paper examines the ways in which colonial violence is transformed and spatialised into negotiated precarities at the occupied Palestine. The notion of “negotiated precarity” is developed herein, to refer to two aspects in particular. First, to spatial compartmentalisation, which shows how the settler colonial power operates by creating precarious administrative zones, where the life of the colonised becomes prone to several flexible, negotiated uses of power. Second, negotiated precarity is used to refer to the conduct of the colonised that counters, transforms, redirects, cancels or hampers the colonial spatialisations of power. By focusing on the “negotiated precarities” in a singular West Bank village, I exemplify how the colonial governing is entwined with spatial compartments that enable several informal, indirect and ad hoc techniques of colonial violence, but also how the colonial governing is constantly mobilised, negotiated, countered and redirected in/through the everyday Palestinian spaces. publishedVersion

Elämänhallinta on suomalaisessa sosiaalityössä paljon käytetty käsite. Yksilön elämänhallinnan vahvistaminen on esimerkiksi laissa määritelty sosiaalisen kuntouksen tavoitteeksi. Vanhemman puutteet elämänhallinnassa on taas nähty mahdollisena lastensuojeluntarvetta synnyttävänä seikkana. Käsillä olevassa Pro Gradu opinnäytetyössä pyrin ymmärtämään sitä, miten puhe elämänhallinnasta on tullut mahdolliseksi sosiaalityössä ja erityisesti sitä, miten vanhemman elämänhallinta on määrittynyt lapsiperheiden parissa tehtävässä sosiaalityössä tiedon ja toimenpiteiden kohteeksi. Tarkastelen opinnäytetyössäni elämänhallintapuhetta sosiaalityön sellaisessa kontekstissa, jota voi kutsua valtiovallan toimeenpanemaksi ammatilliseksi toiminnaksi. Analyysini ensimmäisessä osassa tarkastelu keskittyy kuitenkin valtakunnan tason sosiaalipoliittisiin politiikkaohjelmiin. Tutkimusaineistonani on pääasiassa valtiohallinnon tuottamia julkisia asiakirjoja, hallintoa lähellä olevia selvitysluonteisia tutkimusraportteja sekä lapsiperheiden parissa tehtävän sosiaalityön asiakastyötä ohjaavia oppaita ja käsikirjoja. Tutkimuksen teoreettiset sitoumukset ovat foucault’laisessa hallinnan analytiikkana tunnetussa tutkimussuuntauksessa. Hallinnan analytiikan avulla pyrin rekonstruoimaan sellaista hallinnan ajatusta eli hallinnan rationaliteetettejä, joissa yksilöiden elämänhallinnasta on tullut tiedon ja toimenpiteiden kohde. Opinnäytetyö on tutkimusotteeltaan laadullinen. Tulkitsen kirjoitettuja tekstejä ja pyrin jäljittämään aineistosta niin kutsuttuja problematisointeja. Problematisoinnit ovat kohtia teksteissä, joissa todellisuus nähdään ongelmallisena ja esitetään tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä sen muuttamiseksi. Analyysini perusteella tulkitsen elämänhallintapuheen yleistymisen sosiaalityössä ja sosiaalipolitiikassa kytkeytyvän hallinnan ajattelun sellaiseen muutokseen, jota kuvastaa siirtyminen hyvinvointipolitiikasta riskipolitiikkaan. Riskipolitiikassa korostuu yksilöihin ja perheisiin kohdistuvat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen toimenpiteet, jotka taas linkittyvät muun muassa pyrkimyksiin saavuttaa kustannustehokkaampaa hallintaa. Opinnäytetyön kriittisen annin katson olevan siinä, että analyysini perusteella elämänhallinnan käsitteellä voi nähdä olevan merkittävä asema sellaisen hallinnan ajatuksen muotoilemisessa, jossa hallinnan tarkkailualalla on taipumus laajentua. Sinänsä hyvää tarkoittavat lapsiperhesosiaalityötä koskevat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen tavoitteet tekevät mahdolliseksi sen, että koko lapsiväestö vanhempineen asetetaan entistä huolellisemman tarkkailun alle ja aiempaa useampia asiakokonaisuuksia aletaan nähdä lapsen hyvinvointiin epäsuotuisasti vaikuttavina riskeinä.

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten seksuaalisuutta koskevat asiantuntijatekstit muodostavat käsityksiä seksuaalisista, sukupuolisista ja yksilöllisistä subjekteista. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisia seksuaalisen subjektivoitumisen mahdollisuuksia asiantuntijatieto tuottaa. Analyyttisena lähestymistapana on hallinnan analytiikka. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu suomenkielisinä ilmestyneistä asiantuntijateksteistä, jotka on julkaistu pääasiassa aikavälillä 2000–2017. Suurimman yhtenäisen kokonaisuuden muodostavat seksuaaliopaskirjat, kaikkiaan 15 kappaletta. Lisäksi mukana on seksologista tietokirjallisuutta ja seksuaalilääketieteellisiä julkaisuja. Historialliseen aineistoon pohjautuvassa osuudessa mukana on myös lehtikirjoituksia ja näytelmiä 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Tekstiaineistoja on analysoitu teema- ja diskurssianalyysin menetelmin. Tutkimuksen keskeisin tulos on se, että jälkimodernissa yhteiskunnassa ihmisiä paradoksaalisesti samanaikaisesti sekä vapautetaan yksilöllisiksi että normalisoidaan yhdenmukaisiksi seksuaalisiksi subjekteiksi. Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissa seksuaalisen subjektiuden toteuttamisen mahdollisuudet ovat merkittävällä tavalla moninaistuneet. Yhdenmukaistaviin sukupuoli- ja seksuaalinormeihin sopeuttamisen sijaan painopiste siirtyy yhä useammin yksilöllisen seksuaalisuuden työstämiseen. Myös käsitys sosiaalisesta sukupuolesta tarjoaa vaihtoehtoja yhdenmukaistaville sukupuoli- ja seksuaalinormeille. Kun sukupuolta ei jäsennetä yksinomaan biologiseksi tosiasiaksi, ymmärrys sukupuolesta ja seksuaalisuudesta laajenee. Seksuaalisuutta normalisoivat, yhdenmukaistavat ja hierarkisoivat käsitykset eivät kuitenkaan ole hävinneet. Vaikka miesten seksuaalisuus nostetaan satunnaisesti vapauttamisen kohteeksi kyseenalaistamalla miesten seksuaalisuuteen ja maskuliinisuuteen liittyviä normatiivisia ihanteita, se uhkaa jäädä normalisoivan ja yhdenmukaistavan hallinnan puristukseen asiantuntijatekstien korostaessa penis- ja suorituskeskeistä lähestymistapaa miesten seksuaalisuuteen. Naisia puolestaan ohjataan paikoin tunnistamaan itsensä seksikkäiksi subjekteiksi seksuaaliseksi subjektiksi tunnistamisen sijaan. Normalisoivan ja yhdenmukaistavan hallinnan ote tiukentuu myös silloin, kun teksteissä vahvistetaan subjektien heteroseksuaalista itseymmärrystä ja heteroseksuaalisuus sementoidaan pysyväksi identiteetiksi. Sukupuolihierarkioiden pysyvyyttä alleviivaa se, miten tekstit korostavat naisten seksuaalista tasa-arvoa, mutta jättävät pääosin huomiotta heteroseksuaalisiin suhteisiin liittyvät epätasa-arvoiset käytännöt. Näin naisten emansipoiminen tasa-arvoiseen seksuaaliseen nautintoon paradoksaalisesti kiinnittää heidät epätasa-arvoiseen heteroseksuaaliseen järjestykseen. Yksilölliseen nautintoelämään vapautumista sävyttää ristiriitaisuus. Yhtäältä subjekteille tarjoutuu moninaistuvia mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllistä nautintoelämää, toisaalta seksuaalinen nautinto sementoituu samalla entistä tiukemmin pysyväksi, muuttumattomaksi osaksi minuutta. This study analyses the ways in which people are governed as sexual, gendered, and individual subjects, and what kind of sexual subjectivities expert knowledge provides. Drawing on a Foucauldian framework of governmentality, the study examines knowledge production, power, and subjectivities, with the thematic and discourse analysis based on a detailed examination of sex manuals and sexological and medical literature. The empirical data was published between 2000 and 2017, and the historical part of the analysis includes sex manuals, journal writings, and drama published at the beginning of twentieth century. This study’s main finding indicates that in late modern society, power constitutes paradoxical subject positions in which people are both governed as free individual subjects, but simultaneously, normalising power is tightening its grip. When the weight of individualistic choice is emphasised, sexual norms retreat and the possibilities of sexual subjectivities are diversified. This process of diversification is being strengthen when the understanding of gender challenges biological sex. Nevertheless, normalising and oppressive powers are a constant part of individualistic culture. The normative ideals of men’s erective sexuality and masculinity are occasionally contested, but they remain strong overall. Women’s sexual equality, meanwhile, is largely recognised, but the inequalities of heterosexual relationships are mostly ignored. Hence, by emancipating women’s sexual pleasure, they are paradoxically tied to unequal heterosexual relationships. The question of equality is totally bypassed when women are encouraged to assume a sexist attitude towards their own bodies, underlining the normative understanding of women as sexy subjects rather than sexual subjects. Moreover, the assumption of a stable and immutable heterosexual identity enhances the persistence of normalising power. Overall, individualised sexual freedom entails dissonance. The possibilities of sexual subjectivities and sexual pleasures are furthered, but at the same time, sexual pleasure becomes a normative and indelible part of the subject’s self-awareness.

Many public and private sector organisations are depending on IT services provided by external service providers. The quality of the service affects the customer satisfaction and consequently the customer behaviour. The concept of quality has many meanings in the literature. In this paper, we study how service desk managers perceive the concept of quality and how to manage it in an organisation which has adopted ITIL. Our findings indicate that the quality is seen only in terms of how the agreed service levels are achieved. This view excludes the quality of the processes used to deliver IT services. Quality measurements are reflecting the perception of the concept of quality. peerReviewed

The purpose of this article is to qualitatively describe and critically explain the discursive construction of employee co-operation negotiations in Finland as an arena for management-by-fear. The article consists of a theoretical review, covering the legislative basis of co-operation negotiations and recent research on management-by-fear. The empirical study consists of media texts and company media releases in Finland in 2012–2013. The main conclusions are that there are distinctive features in the co-operation negotiations that enable and enforce the possibility of management-by-fear, and thus destructive leadership. The process, supported by law and very much against the original aim, enhances authoritative leadership, objectification of employees, distortion of information and misleading, and the negative consequences thereof. The process is an employer-invited discursive dance where the employee has to follow through the set steps and in the set rhythm, with the media orchestrating the tune and managing the fear. The study adds a valuable element to the research areas of downsizing, bad management, and the discursive construction of these phenomena. peerReviewed

The functioning of a modern society is based on the cooperation of several critical infrastructures, whose joint efficiency depends increasingly on a reliable national electric power system. Reliability is based on functional data transmission networks in the organizations that belong to the power system. Furthermore, reliability is linked to the usability, reliability and integrity of system data in the operating environment, whose cyber security risks are continuously augmented by threatening scenarios of the digital world. In Finland, the production of electricity is in various ways decentralized, which contributes to the reliability of the power system. Finland has about 120 enterprises that produce electricity and about 400 power plants, in which electricity is produced using various production methods. Power system process control is highly automated and networked. This report focuses on the procedures applied to cyber security management in the processes of electricity companies, whereby different standards will also be utilized. The major contributions of the article are that it integrates cyber security management and risk analysis into the process structures of individual electricity companies and that it utilizes the PDCA (Plan, Do, Check, Act) method in developing a company’s cyber security management practices. In order to put the measures into practice, the leadership of an electricity company must regard trust-enhancing measures related to cyber security as a strategic goal, maintain efficient processes and communicate their implementation with a policy that supports the strategy. nonPeerReviewed

This chapter discusses challenges and possibilities involved in preserving biological diversity and the diversity of ecosystem services in the boreal zone and yet at the same time maintaining intensive timber extraction in boreal forests. Our focus is on Fennoscandian forests at the landscapes level, and we consider economic, social and ecological in the sustainability of forest management. We provide an outlook to boreal forest ecosystems and their history, and an overview of the forestry practices and policies that aim to ensure multi-functionality of Fennoscandian forests, i.e. diversity of efforts on sustaining biodiversity, timber production and other ecosystem services from forest landscapes. We review the current scientific understanding management effects on the structure and dynamics of the forest at different spatial, and the consequent repercussions on forest biodiversity and ecosystem services. Evidence suggests that many ecosystem services and biodiversity are in conflict with intensive timber production in boreal forests. We therefore present methods for assessing conflicts among alternative forest uses and for finding solutions for conflicts. We conclude the chapter by providing insights for future management aiming at sustainability from economic, ecological and social perspectives. peerReviewed

Mittakaavaetujen saavuttaminen on ollut kuntarakenneuudistusten keskeinen tavoite 2000-luvulta lähtien. Kuntakoon suurentaminen ja laajat yhteistoiminta-alueet ovat olleet keskeisiä keinoja näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Paras-hankkeen ja sittemmin Lain kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta linjaukset ovat ohjauksellaan lisänneet kuntaliitoksia ja isoja kuntien yhteistoiminta-alueita sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on selvittää voidaanko mittakaavaetuja saavuttaa kuntien yhteistyötä laajentamalla ja erityisesti hillitä palvelutuotannon menojen kasvua sosiaali- ja terveystoimessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää suuruuden ekonomian keskeisimpiä esteitä ja edellytyksiä kuntien yhteistoimintaa laajennettaessa. Skaalatuottoihin ja mittakaavaetuihin liittyy paljon epävarmuutta julkisessa palvelutuotannossa. Onko laajempien yhteistoiminta-alueiden palvelutuotantoa mahdollista tehostaa kehittämällä hallinnon rakenteita ja toimintaketjuja uuden julkisen johtamisen ja uuden julkisen hallinnan kautta. Mittakaavaedut ja hallinnon uudistaminen, strateginen johtaminen ja luottamus muodostavat tärkeän kokonaisuuden, jota kehittämällä näyttäisi olevan mahdollista vaikuttaa toiminnan tehokkuuteen. Tapaustutkimuksen kohteena on ollut Porin kaupungin perusturvan yhteistoiminta-alue ja vastausta on haettu kysymykseen, saavutettiinko mittakaavaetuja lyhyellä aikavälillä toiminnan alkaessa vuonna 2010. Yhteistoiminta-alueeseen liittyivät Porin kaupungin lisäksi Luvian, Merikarvian ja Pomarkun kunnat sekä Ulvilan kaupunki. Kuntien toiminta- ja taloustilaston ja Suomen Kuntaliiton väestörakennetietojen avulla tarkastellaan kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskustannusten kehitystä. Erikseen tutkimuksessa arvioidaan vanhustenhuollon kustannusten kehitystä yli 65-vuotiaiden osalta. Tutkimuksen tavoitteena on ollut myös selvittää, onko ikärakenteella merkitystä kuntien kustannuskehitykseen. Yhteistoimintasopimuksessa on määritelty perusteet kuntien väliselle kustannustenjaolle. Ne perustuvat pääosin kuntakohtaiseen palvelujen käyttöön. Kustannusten arvioinnin pohjaksi esitetään myös asukaslukuperusteinen kustannustenjakomalli. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mittakaavaetujen saavuttaminen näyttää olevan tapauskohtaista. Kvantitatiivisista aineistoista huolimatta tutkimuksessa ei ole käytetty tilastollisia menetelmiä, vaan tutkimusote on laadullinen. Tutkimukseen liittyy myös kolme haastattelua yhteistoiminta-alueen valmistelussa mukana olleilta luottamushenkilöiltä ja viranhaltijoilta. Haastattelut tuovat esille hallinnon kehittämistarpeita, joita toteuttamalla olisi mahdollista parantaa tehokkuutta ja hillitä sosiaali- ja terveyspalveluiden menokehitystä. Perinteinen hallinto ja johtaminen eivät ohjanneet riittävästi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden asettamista. Hallinto osaltaan vaikutti myös kuntien väliseen luottamukseen. Yhteistyö tällä kuntakokoonpanolla päättyi 2012 lopussa, kun Porin kaupunki irtisanoi yhteistoimintasopimuksen vuoden 2011 lopussa päätymään 31.12.2012. Kaikki haastateltavat pitivät sopimuksen irtisanomista virheenä ja osakaskunnat totesivat, että Porin luottamus yhteistyökumppanina heikkeni.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani, miten jäte on osana arjen sosiaalisia ja moraalisia järjestyksiä. Kotiin sijoittuvat jätteen järjestämiseen, lajitteluun, kierrättämiseen ja poisheittoon liittyvät käytännöt ovat päivittäinen itsestäänselvyys. Samalla jätteen ulossulkeminen on myös sosiaalinen prosessi, joka rakentaa moraalia ja hallintaa. Tutkielmassani kysyn, miten jätteeseen liittyvä arkinen toiminta rakentaa eettistä suhdettamme siihen sekä miten jätteen hallinta muodostuu päivittäisissä käytännöissä. Tämän lisäksi tarkastelen, millaisia vaihtoehtoja hallinnalle on olemassa. Aineistoni koostuu kahdestatoista jätepäiväkirjasta sekä päiväkirjojen pohjalta tehdyistä viidestä teemahaastattelusta. Osallistujat kirjasivat päiväkirjaan 1 - 2 viikon ajalta, mitä, millä tavalla ja kuinka paljon he heittivät jätettä kotonaan pois. Haastattelut kestivät puolesta tunnista tuntiin. Olen käyttänyt aineiston analyysimenetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Kiinnityn tutkielmassani käsitykseen, jossa moraalia ja sosiaalisia järjestyksiä ei tarkastella annettuina, vaan tilanteisesti rakentuvina. Tutkielmani teoreettinen tausta perustuu Steve Woolgarin ja Daniel Neylandin näkemykseen hallinnan muodostumisesta rakentamalla ontologioita ja niihin liittyviä vastuusuhteita arkisille objekteille sekä Michel Foucault’n käsitykseen eettisen subjektiuden muodostumisesta, jota käytän Gay Hawkinsiin tukeutuen. Lisäksi hyödynnän Hawkinsin vastavuoroisuuden näkökulmaa hallinnalle vaihtoehtoisten jätesuhteiden tarkastelussa. Tutkielmani keskeisimmät tulokset ovat, että arkisilla kierrätyskäytännöillä on merkittävä rooli tutkittavilleni vastuuntuntoisen kansalaisuuden, ympäristöeettisen toimijuuden sekä järjestyksen ja puhtauden rakentamisessa. Aineistoni käytännöissä jäte määrittyy ontologialtaan sääntelyn ja kategorisoinnin kohteeksi, ympäristöuhkaksi sekä epäjärjestyksen objektiksi. Nämä jätteen ontologiat edellyttävät, että jätettä on hallittava arjessa. Aineistostani oli kuitenkin havaittavissa myös hallinnalle vaihtoehtoisia tapoja olla jätteen kanssa. Näitä olivat esimerkiksi askartelu tai kompostointi, jotka tuottavat iloa ja ruokkivat luovuutta sekä erilaisia taitoja. Tällöin jäte määrittyi uutta elämää tuottavaksi tai luovuuden toteuttamisen mahdollistavaksi materiaksi.

The ability to generate creative new ideas to develop innovative products and optimize processes has become crucially important for organizations’ survival in the competitive and turbulent market environment. The objective of this dissertation was to examine the value creation of systematic idea generation in a quantitative fashion by defining a new evaluation methodology. This called for designing a set of quantitative value creation metrics for creative idea generation. This study aims to enhance current knowledge of idea generation measurement that has so far mainly focused on human judgment-based methods. The goals of this exploratory study were formulated into two research questions. The first addressed the subject from a conceptual viewpoint, while the second involved a single-case study in the automotive industry. Documentation-based approaches were used as the primary means of data collection to maximize the quantitative accuracy of the measurement. Single-case study was selected as the research method because of the deep-level data access required to thoroughly assess an idea generation process. Patent information-based measures were adopted in the case organization to gain insights into the effectiveness of its idea generation process. The research data was collected from the case organization’s management information systems. Data analysis allowed for a fact-based evaluation of the idea generation process, which would not have been possible with traditional qualitative measures. The results demonstrate that idea generation can be measured rigorously like most other processes when proper metrics are in place. Nevertheless, several limitations were identified that must be considered when discussing further applications of the proposed measures in other organizations. This thesis proposes a new analysis method for the creative phase of the product creation process. Future studies could build on this model, for example, by experimenting with the indicators proposed by this study in other contexts or designing a set of “rival” value creation metrics for idea generation. Tiivistelmä Kyky luoda uusia ideoita innovatiivisten tuotteiden kehitystä ja prosessien optimointia varten on elintärkeää organisaatioiden selviytymisen kannalta vahvasti kilpailluilla markkinoilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia arvonluontia systemaattisessa ideoiden luonnissa määrällisin menetelmin kehittämällä uusi arviointimenetelmä. Tässä yhteydessä oli määritettävä joukko määrällisiä arvonluontimittareita luovalle ideoiden luonnille. Tutkimus pyrkii täydentämään olemassa olevaa tietämystä ideoiden luonnin mittaamisesta, joka on tähän asti pääasiassa keskittynyt laadullisiin menetelmiin. Tutkimuksen tavoitteista johdettiin kaksi tutkimuskysymystä. Ensimmäinen kysymys käsitteli aihepiiriä teoreettisesta näkökulmasta, ja toinen liittyi autoteollisuudessa tehtävään tapaustutkimukseen. Empiirisen aineiston keruussa hyödynnettiin ensisijaisesti asiakirjapohjaisia lähestymistapoja määrällisen mittauksen tarkkuuden maksimoimiseksi. Tutkimusmenetelmäksi valittiin yhden tapauksen tutkimus, koska ideoidenluontiprosessin syvällinen analyysi vaatii pääsyä yksityiskohtaiseen yritysaineistoon, mikä ei monitapaustutkimuksessa olisi ollut mahdollista. Ideoiden luontiprosessin tehokkuuden arviointia varten tapausorganisaatiossa otettiin käyttöön patenttitietoon pohjautuvia indikaattoreita. Aineisto kerättiin organisaation tietojärjestelmissä. Aineiston tarkastelu mahdollisti ideoiden luonti-prosessissa tapahtuvan arvonluonnin konkreettisen havainnollistamisen, mikä ei olisi ollut mahdollista perinteisten laadullisten mittarien avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että luovaa ideoiden luontia pystytään mittaamaan useimpien muiden yritysprosessien tapaan täsmällisesti, mikäli sovelletaan asianmukaisia indikaattoreita. Tutkimus nosti kuitenkin esiin tiettyjä tekijöitä, jotka rajoittavat tässä työssä esiteltyjen tehokkuuden mittarien käyttöä muissa organisaatioissa. Tämä työ esittää uuden arviointimenetelmän, jota voidaan soveltaa tuotekehitysprosessin luovassa vaiheessa. Aihetta käsittelevät jatkotutkimukset voisivat laajentaa tässä työssä kehitettyä mallia esimerkiksi kokeilemalla esiteltyjen indikaattorien käyttöönottoa muissa konteksteissa tai määrittelemällä vaihtoehtoiset arvonluontimittarit, jotka eivät jaa samoja rajoitteita.

Hallinnon uudistamisella pyritään sopeuttamaan toimintaa, jotta toimintaympäristön kehitykseen ja haasteisiin voidaan vastata menestyksekkäämmin. Suomalainen kunnallishallinto on kehittynyt koko historiansa ajan muun yhteiskunnallisen kehityksen mukana. Kuntien tehtävien kirjo on laajentunut valtion ohjauksessa sekä kuntien toiminta on kehittynyt kompleksisempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Toimintaympäristö on kuitenkin kehittynyt nopeammin kuin kuntien resurssit ja puitteet kautta maan, jolloin kuntien mahdollisuudet vastata niille suunnattuihin odotuksiin eivät ole, tai ole olleet, riittävällä tasolla. Tarve kehittää eri hallinnon tasoja on tiedostettu selvästi jo joitakin vuosikymmeniä. Nykyisen hallituksen hallinnonreformit kattavat ennennäkemättömän laajasti koko julkisen sektorin. Tämä tulee viemään kuntakentän murrokseen, jossa kuntien on mahdollista päivittää toimintaansa ja uudistua. Kunnilla on yhteiskunnassa rooleja sekä tehtäviä, jotka määrittävät kuntien luonnetta ja merkitystä instituutiona. Viime vuosikymmeninä on yhä enemmän korostettu kuntien elinvoimatehtävän tärkeyttä ja laajuutta. Laajuudella ja tärkeydellä viitataan siihen, että elinvoimatehtävä kattaa koko kuntaorganisaation toiminnan. Myös kunnan toiminta on kosketuspinnaltaan laajasti kuntalaisten elämään ja hyvinvointiin vaikuttavaa sisältäen monimuotoisia haasteita. Teoriana hallinta tarjoaa kunnille välineitä työskennellä sekä ymmärtää paremmin kompleksista toimintaympäristöään. Tämän tutkimuksen aineisto on syntynyt kolmenkymmenen suomalaisen kunnan kuntapäättäjien, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden, yhteistyössä Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen -projektissa. Aineistossa kuvataan kuntapäättäjien pohdintaa kuntien toiminnan ja toimintaympäristön kehityksen suunnista. Tässä tutkimuksessa aineistosta on sisällönanalyysin avulla jaoteltu kunnan elinvoimaisuuden rakentamiseen tarvittavia osa-alueita ja välineitä. Erilaiset elinkelpoisuutta mittaavat tekijät, kuten toiminnan resurssit, kunnan vetovoimaisuus, maine sekä yhteisö ja sen sosiaalinen pääoma ovat kunnan kehittymisessä ja kehittämistyössä keskeisiä. Keinot, joilla kunta pystyy edistämään elinvoimaisuuttaan, ovat moninaisia. Tutkimuksen aineistosta oli havaittavissa neljä erilaista kunnan roolia, joilla kunta voi rakentaa elinvoimaansa; elinkeinopoli-tiikan tukija, verkostotoimija, edunvalvoja ja osallistava kokeilija. Näiden roolien lisäksi kunnan keskeisimpiä työkaluja elinvoiman rakentamisessa ovat luottamus, vuorovaikutus sekä viestintä. Nämä kuvastavat sitä, miten kuntapäättäjät näkevät nyt ja tulevaisuudessa kuntien toiminnan sekä luonteen paikallisen elinvoiman rakentajana.

Pro gradu –tutkielmani tarkastelee hallinnan demokraattisuuden mahdollisuutta maailmassa, jossa kuva edustuksellisesta demokratiasta on horjunut. Edustuksellisen demokratian kriisi yhdistettynä hallintapuheen nousuun korostaa tarvetta uudenlaiselle tavalle ymmärtää demokraattisuutta. Demokratiapolitiikka on tuonut julkishallintoon kansalaisten osallistamisen painotuksen. Osallistuminen on olennaista myös uudenlaisissa hallinnan verkostoissa. Työssäni muodostan Eva Sörensenin ja Jacob Tofingin (2007) toimittaman teoksen Theories of Democratic Network Governance artikkelien pohjalta teoreettisen kuvan ”hallinnan maailmasta”. Se muodostaa potentiaalisen toimintaympäristön demokratialle. Työssäni tarkastelen demokraattisuuden mahdollisuutta ”hallinnan maailmassa” ja erityisesti sen verkostoissa. ”Hallinnan maailman” demokraattisuutta arvioin Benjamin Barberin osallistuvan, John Dryzekin deliberatiivisen ja Pierre Rosanvallonin vastademokratian näkökulmasta. Peilaan demokratiateorioiden keskeisiä elementtejä ”hallinnan maailman” keskeisiin piirteisiin. Tutkielmassani kysyn, onko demokraattinen hallinta mahdollinen näiden demokratiateoreetikkojen näkökulmasta. Demokraattisuuden tarkastelu ”hallinnan maailmassa” osoittaa, että Barberin ja Rosanvallonin näkökulmasta hallinnan demokraattisuus näyttää mahdottomalta. Sen sijaan Dryzekin deliberatiivinen demokratian mukaan hallinnalla on demokraattista potentiaalia tietyin reunaehdoin. Työni osoittaa, että hallintaa ei voida toteuttaa demokraattisesti ilman, että kuvataan tarkemmin, millä tavalla demokratia hallinnan verkostoissa toteutuu.

Tutkielma pyrkii selvittämään, kuinka teknologiat ja tiedon kerääminen toimivat ja mahdollistavat kanta-asiakasohjelmien toteuttaman kuluttajasubjektien hallinnan. Tätä kanta-asiakasohjelmiin liittyvää vallan ja hallinnan aspektia lähestytään hallinnan analytiikan kautta. Hyödyntämällä sen tarjoamia käsitetyökaluja pyritään vastaamaan kysymyksiin siitä, miten valta toimii kanta-asiakasohjelmissa, miten hallintaa toteutetaan, miten teknologioita käytetään sekä miten kuluttajasubjekteja hallitaan ja sitoutetaan kerätyn tiedon avulla. Tutkielma tuo osaltaan uutta hallinnan ja vallan näkökulmaa yritysten – ja tässä tapauksessa kanta-asiakasohjelmien – harjoittamaan tietojen keräämiseen.

Projektien hallintaan kuuluu paljon erilaisia osa-alueita, joita projektipäällikön ja korkeamman tason henkilöstön tulee ottaa huomioon ennen projektin alkua ja sen aikana. Projektin kompleksisuus nousee kuitenkin erittäin korkealle ta-solle, kun kyseessä on kansainvälinen IT-projekti. Tämän kaltaisissa projek-teissa on useita osa-alueita, jotka voivat vaikuttaa kriittisesti niiden onnistumi-seen. Tämä tutkimus keskittyy havainnoimaan, mistä asioista kompleksisuus koostuu globaalien IT-projektien tapauksessa, miten se linkittyy kompleksi-suusteoriaan ja miten tätä kompleksisuutta kyetään hallitsemaan. Tekotapana tässä tutkimuksessa on kirjallisuuskatsaus. Kirjallisuus on kerätty kirjastoista, sekä alan kirjallisuutta kokoavista tietokannoista, kuten IEEE Exploresta. Yksi mielenkiintoisimmista löydöksistä oli kuinka globaalien IT-projektien eri osa-alueet (dimensiot) ovat suorasti vaikutuksessa toisiinsa, jonka vuoksi organi-saation johdon tulisi keskittyä jokaisen dimension hallintaan yhtäläisellä tark-kuudella. Jokaisen läpikäydyn dimension hallintamenetelmiä tarkasteltiin, ar-vioitiin ja pyrittiin löytämään kompleksisuuden hallinnan kannalta optimaali-set menetelmät. Project management includes a large amount of different areas which need con-sidering by project managers and other higher level personnel in the beginning of a project and during it. However, the complexity of a project rises to a very high level when talking about global IT projects. There exists a great number of areas in this kind of projects, which can critically affect their success rate. This thesis focuses on observing what the complexity consists of in the case of a global IT project, how it is linked to complexity theory, and how this complex-ion can be managed. This research is conducted as a literature review. The lit-erature has been collected from the libraries, and by using databases that col-lect academic journals such as IEEE explore. One of the most interesting find-ings was that the areas (dimensions) of global IT projects are straightly connect-ed to each other, leading to a conclusion that organization’s management should focus on the management of each of the dimensions with same amount of effort. The management methods of each reviewed dimension were observed, reviewed, and the optimal solutions regarding the management of complexity were sought.

Tutkimuksessa selvitettiin vuoden 2011 sairausvakuutuslain muutoksen vaikutuksia työkyvyn hallintaan, seurantaan ja varhaiseen tukeen. Sairausvakuutuslakimuutos (L 1056/2010) edellyttää, että ”työpaikalla on yhteistyössä työterveyshuollon kanssa sovitut käytännöt siitä, miten työkyvyn hallintaa, seurantaa ja varhaista tukea toteutetaan työpaikan ja työterveyshuollon yhteisenä toimintana”, jotta työterveyshuollon korvausluokkaan 1 kuuluvista palveluista aiheutuvista kustannuksista korvattaisiin 50 %:n sijaan 60 %. Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin laaja, sähköinen kyselytutkimus, johon osallistui yli 1 000 työnantajaa. Toisessa vaiheessa kartoitettiin syvemmin työnantajien hyviksi kokemia työkyvyn hallinnan käytäntöjä sekä kehitysehdotuksia case-tutkimuksen menetelmin suppeammasta 22 työnantajan otoksesta. Tämän lisäksi haastateltiin viittä eri työterveyshuollon palveluntuottajaa. Yli 85 % kyselytutkimukseen osallistuneista ilmoitti sopineensa toimintakäytännöistä tai laatineensa toimenpideohjelman yhteistyössä työterveyshuollon kanssa, mikä on noin 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin ennen vuotta 2011. Erilaisille toimintamalleille on laadittu suunnitelmia melko kattavasti, mutta suunnitelmien seuranta ei ole vielä systemaattista: suunnitelmiin ei ole kytketty tavoitteita, ja seurattavat mittarit puolestaan eivät välttämättä kytkeydy suunnitelmiin. Suurin osa tutkimuksen toiseen vaiheeseen osallistuneista organisaatioista koki lakimuutoksen onnistuneeksi tavaksi edistää työkyvyn hallintaa. Osallistuneissa organisaatioissa työkyvyn hallinta ja varhainen tuki on tullut viime vuosina keskimäärin systemaattisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Haastateltavat kuitenkin korostivat organisaation omaa toimintaa ja valmiutta tärkeämmäksi työkyvyn hallinnassa. Haastateltavat pitivät suunnitelmien tekoa melko hyödyllisenä työkyvyn hallinnan kannalta ja osasivat mainita esimerkkejä hyvistä työkykykäytännöistä. Tavoitteiden seuranta ja mittaaminen ei kuitenkaan ole niin systemaattista kuin laajat suunnitelmat antaisivat olettaa. Tavoitteet on suunnitelmissa ilmaistu tyypillisesti yleisellä tasolla, jolloin niitä on vaikea mitata tai asettaa tavoitetasoja. Työpaikoilla seurataankin tyypillisesti helposti mitattavia asioita, kuten työtapaturmia, sairauspoissaoloja ja ennenaikaisia eläköitymisiä. Nämä kuvastavat myöhäisen vaiheen ongelmia. Varhaisen vaiheen tunnistamista tai ennaltaehkäisyn toteutumista ei seurata, oletettavasti niiden vaikean mitattavuuden vuoksi, vaikka tavoitteista nämä teemat löytyvät. Työkyvyn hallinnan kehittäminen on monivaiheinen prosessi, joka lähteäkseen käyntiin edellyttää yleistä tietoisuutta työkyvyn hallinnasta sekä henkilöstöasioista vastaavien tahojen kykyä kommunikoida muun johdon kanssa työkyvyn hallinnan kustannusvaikuttavuudesta. Onnistunut työkyvyn hallinta edellyttää lisäksi, että johto on sitoutunut siihen, sisäinen viestintä esimiehille ja työntekijöille toimii ja että henkilöstö osallistuu prosessiin.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella yhteishallinnan (co-management) periaatteiden toteutumista Hankasalmen ja Konneveden kuntien alueella sijaitsevien Korholankoskien kunnostusprojektissa, joka toteutettiin vuosien 2009-2011 aikana. Tapaustutkimuksen muodossa toteutetussa tutkimuksessa on tarkasteltu Korholankoskien alueella vaikuttavien paikallistason käyttäjäryhmien edustajien Korholankoskiin liittämiä näkökulmia ja sitä, kuinka heidän näkökulmat on otettu huomioon kunnostuksen toteuttamisessa. Tutkimuksen näkökulma mahdollistaa kunnostuksien legitimiteettitason tarkastelun välittömästi koskiin yhteydessä olevien toimijoiden tasolla. Tutkimuksen aineiston muodostaa haastatteluaineisto, jonka olen koonnut viidestä paikallistason käyttäjäryhmän edustajalle tekemästä haastattelusta. Haastattelut ovat tehty teemahaastattelun periaatteita noudattaen vuonna 2014. Tutkimuksissa käytettyjen informanttien valikoinnissa olen käyttänyt lumipallo-otantaa. Haastatteluin kerätyn aineiston analysoinnin olen toteuttanut teoriohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että paikallistason käyttäjäryhmillä on monenlaisia näkemyksiä Korholankoskia kohtaan. Haastatteluaineisosta ilmeni, että paikalliset liittävät koskiin aineellisiin, ennen kaikkea kalastukseen liittyviä arvoja, mutta myös runsaasti aineettomia arvoja. Tulokset kuitenkin osoittavat, että paikallistason käyttäjäryhmien näkökulmat ovat suurilta osilta kunnostuksissa sivuutettu. Sen sijaan kunnostus on toteutettu ennen kaikkea kunnostajatahon näkemyksien mukaisesti. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että Korholankoskien kunnostus ei täytä yhteishallinnan periaatteita. Tulosten perusteella ongelmia yhteishallinnan toteutumisessa aiheuttaa asiantuntijatahon vastuu kunnostuksen tuloksellisuudesta, paikallistason toimijoiden passiivisuus päätöksentekoon osallistumisessa sekä puutteellinen tiedonvaihtomahdollisuus kunnostajien ja paikallistason toimijoiden välillä. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella esitän, että verrattuna perinteiseen ylhäältä alas kohdistuvaan ohjaukseen, yhteishallinnan periaatteisiin tähtäävällä luonnonvarojen hallinnalla voidaan saavuttaa taloudellista etua ja suurempaa hyväksyttävyyttä vallankäytön kohteiden keskuudessa. Lisäksi esitän, että yhteishallinnan toteutumista Korholankoskien kunnostuksen kaltaisessa luonnonvarojen hallinnassa voitaisiin edistää luomalla toimiva tiedonvälitysfoorumi käyttäjäryhmien välille.

Tutkimuksen tavoitteet Pro gradu- tutkielmassani kohderyhmänä ovat kansalais- ja työväenopisto vapaassa sivistystyössä. Tarkoituksena on tutkia kurssivalikoiman muodostamiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuskohteena ovat Tampereen seudun työväenopiston ja Sastamalan opiston kurssitarjontaan liittyvä hallinta, suunnittelu ja mekanismit. Teoreettinen viitekehys Tutkimukseni on laadullinen, käyttämäni aineisto on kerätty teemahaastatteluilla, havainnoilla ja dokumenteilla. Toimintatutkimusta käytettiin tiedonkeruun intressinä. Kyseisestä tutkimusalueesta ei löydy aikaisempaa tutkimusta, joten aineiston analyysissä käytettiin Grounded theory menetelmää. Tarkoituksena oli saavuttaa tuloksia, jotka mahdollistaisivat teorian muodostumisen tutkimusalueelle etenkin, jos lisätutkimukset antavat vahvistusta teorialle. Aineisto Vaikka tutkimusaineisto on kerätty monilla eri menetelmillä, suurin osa muodostuu opistojen henkilökunnan teemahaastatteluista, sekä kaupunkien hallinnon henkilöiden haastatteluista. Lisäksi osallistumiseni erilaisiin opistojen tilaisuuksiin ja vierailut ovat tuottaneet runsaasti tutkimusta tukevaa aineistoa, kuten päiväkirjamuistiinpanoja, pöytäkirjoja, prosessikaaviota ja muita toimintaan liittyvät dokumentteja. Nämä täydentävät aineistoa ja muodostavat yhdessä kokonaiskuvan aihepiiristä. Keskeiset tulokset Kurssitarjonnan perusrunko on muodostunut vuosikymmenten aikana ja uudistuu hitaasti, vaikka ideointi voisi olla villiä ja vapaata. Tässä tutkimuksessa tuodaan esille valtion ja kuntien hallinnan, sekä ohjauksen merkitys kurssitarjontaan. Suunnittelussa on otettava huomioon resurssit ja rajoittavat tekijät. Kurssitarjontaa rajoittavia pieniä tekijöitä on huomattava määrä ja niiden yhteisvaikutus aiheuttaa rajoitteita kurssitarjonnan muodostumiseen. Kurssitarjonnan muodostumisessa koulutussuunnittelijoilla on erittäin keskeinen rooli. He hallitsevat suunnittelua aina ideoinnista alkaen, resurssien käyttöön ja opettajien ohjaamiseen asti. Koulutussuunnittelijat ovat kansalaisopistojen kurssitarjonnan prosessin hallitsevia asiantuntijoita, jotka vastaavat kurssitarjonnan kysynnän ja tarjonnan vastaavuudesta. Heidän rooliinsa kuuluu myös uudistaminen ja kehittäminen, mikä määrää pysyykö kansalaisopisto kehityksen mukana muuttuvassa maailmassa. Rehtorien rooli kurssitarjonnan muodostamisessa on vähäinen. Opettajien roolissa korostuvat samaan aikaan ideointi uusista kursseista, toisaalta taas omien kurssien ylläpitäminen, mikä usein johtaa pysähtyneisyyden ylläpitoon kurssitarjonnassa.

1. JOHDANTO: UUDEN HALLINNAN MONET KASVOT, Kari Kulovaara & Marko Nousiainen – 7 2. UUSI HALLINTA MANAGERIALISMINA, Kari Kulovaara – 22 3. KOKEMUSASIANTUNTIJUUS OHJAAVANA JA VOIMAANNUTTAVANA HALLINTANA, Taina Meriluoto – 65 4. OSALLISTUMINEN LÄHENTÄMISEN JA YHTEISÖNRAKENTAMISEN VÄYLÄNÄ EU:N KANSALAISUUSPOLITIIKASSA, Katja Mäkinen – 97 5. HANKEPERUSTAINEN KAUPUNKIPOLITIIKKA JA KANSALAISOSALLISTUMINEN, Kanerva Kuokkanen –125 6. OSALLISTAVAN KÄÄNTEEN LYHYT HISTORIA, Marko Nousiainen – 158

Hallinto-oikeuksilla on merkittävä rooli asiakkaiden ja potilaiden oikeusturvan takaamisessa, sillä viranomaisten toiminnasta on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. Olen kiinnostunut asiakkaiden oikeuksista ja sen reunaehdoista. Tutkimukseni tehtävänä on selvittää, millaisia diskursseja käytetään hallinto-oikeuksien ratkaisemissa päätöksissä koskien tahdosta riippumatonta psykiatrista hoitoa ja millaisia seurauksia näiden diskurssien käytöllä on päätösten ratkaisun kannalta. Lisäksi tarkastelen millaisia toimijoita päätösten taustalla kerrotaan olevan. Näitä kysymyksiä tarkastelen kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Teoria rakentuu hulluuden käsitteen ja foucault’laisen hallintakäsityksen ympärille. Tutkimuksen aineiston muodostaa hallinto-oikeuksien ja lääninoikeuksien julkaistut päätökset vuosilta 1991-2016. Päätöksiä on yhteensä 41 kappaletta. Olen jäsennellyt ja tulkinnut hallinto-oikeuksien diskurssit ihmisoikeus- ja auktoriteettidiskurssin näkökulmasta. Ihmisoikeusdiskurssi on näistä uudempi diskurssi päätöksissä. Ihmisoikeusdiskurssissa olennaista oli vetoaminen ihmis- ja perusoikeuksiin sekä ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta. Auktoriteettidiskurssissa puolestaan vedottiin lääkärin asemaan ja ammattitaitoon. Vanhemmissa päätöksissä ihmisoikeusdiskurssia ei juuri esiinny, sen sijaan auktoriteettidiskurssi on myös viimeaikaisissa päätöksissä yleistä. Pidemmälle meneviä johtopäätöksiä ja tulkintoja diskurssien vaikutuksista päätösten lopputuloksiin on kuitenkin vaikea tehdä. Päätöksissä potilaan rooliksi asettuu lähinnä objektin rooli. Hänen puolestaan päätetään ja hänelle tehdään toimenpiteitä. Subjektina hänelle asettuu lähinnä sellainen rooli, minkä sairaala ja hallinto-oikeus hänelle sallivat. Sen sijaan aktiivisia toimijoita ratkaisuissa ovat lääkärit, jotka aineistossa päättävät, tutkivat, tapaavat ja laativat.

Tutkin tässä työssä kulttuuritermistön merkitysyhteyksiä, kulttuurikäsitystä sekä kulttuuriin liittyvää politiikkaa virallisessa poliittisessa ohjelmassa, johon eksplisiittistä kulttuuripolitiikkaa ei ole kirjattu. Tutkielmani aineistona on valtioneuvoston 2013 eduskunnalle antama tulevaisuusselonteko Kestävällä kasvulla hyvinvointia. Tutkimustehtävänäni on tarkastella, millainen kulttuurikäsitys tulevaisuusselonteossa esiintyy, millä tavoilla ja missä yhteyksissä kulttuurista puhutaan sekä millaista implisiittistä kulttuuriin liittyvää politiikkaa siitä voidaan lukea esiin. Käytän teoreettisena viitekehyksenä pääasiassa Kari Palosen, Sakari Hännisen sekä myös Jeremy Ahearnen käsitteellistyksiä politiikasta sekä alun perin Foucault´lta peräisin olevaa hallinnallisuuden teoriaa. Tarkastelen tulevaisuusselontekoa retorisena ja poliittisena tekona, jonka avulla ajalla voidaan politikoida sekä myös hallintastrategiana, jolla tulevaisuus määritellään asiaksi, jota voidaan pyrkiä hallitsemaan. Käytän retorista analyysiä luennan välineenä, jolla etsin tekstistä poliittisuutta tarkastelemalla ensin minkälaisiin tekijöihin kulttuuri selonteossa kiinnitetään eli minkälaisia retorisia konstruktioita siinä luodaan kulttuurista. Sen jälkeen tarkastelen näistä yhteyksistä esiin nousseiden teemojen, kestävyyden, hyvinvoinnin, sivistyksen, koulutuksen ja identiteetin näkökulmista, millaista käsitystä todellisuudesta ja kansalaisuudesta selonteossa pyritään tuottamaan. Aineiston analyysi osoittaa, että kulttuuritermistö liitetään tulevaisuusselonteossa työn ja toiminnan, erityisesti yrittämisen kontekstiin. Selonteon produktionistisessa yhteiskuntakäsityksessä ja kilpailukyvyn kontekstissa kulttuurin paikan hyvinvoinnin yhtenä osatekijänä on ottanut työ ja sivistys määrittyy houkuttelevan ympäristön osatekijäksi ja taloudellisen kasvun välineeksi. Suurimmaksi esteeksi tulevaisuuden talouskasvulle ja hyvinvoinnille määritellään Suomen henkisen kulttuurin taso ja erityisesti kateuden ja häpeän tunteet. Näin poliittinen kiista tulevaisuuden suunnista ja kestävän kehityksen toteuttamisesta kääntyy kysymykseksi kansalaisten oikeanlaisista asenteista ja tunteista, jolloin ratkaisuksi talouden ongelmiin voidaan vaatia kansalaisilta mentaalista muutosta ja uutta yhteiskuntasopimusta vastuiden jakamisesta. Selonteon identiteettipolitiikassa tulevaisuuden ihannekansalainen määrittyy omasta ja lähimmäistensä hyvinvoinnista vastuun ottavaksi, yritteliästä riskinottoa kaihtamattomaksi, elinikäisesti yritysten vaihtuviin tarpeisiin kouluttautuvaksi ja monia aloja hallitsevaksi aktiiviseksi osallistujaksi.

Organisaatiossa toteutetaan jatkuvasti projekteja. Näiden onnistumisen arviointi on vaikeaa ja riippuu tarkastelijan käyttämästä näkökulmasta. Projektisalkun käyttäminen auttaa kohdentamaan resursseja, arvioimaan projektien onnistu- mista sekä ohjaamaan projekteja toteuttamaan etukäteen asetettuja kokonaista- voitteita ja -suunnitelmia eli strategiaa. Korkeakouluille Suomessa on luotu ko- konaan oma kokonaisarkkitehtuurinsa. Jyväskylän yliopiston yliopistopalve- luissa kokonaisarkkitehtuurin ja projektisalkun hyödyntäminen vaihtelee. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten projektisalkkua hyödynnetään nykyisel- lään, miten sen käyttöä voitaisiin tehostaa ja miten projektien onnistumista voi- taisiin jatkossa tukea paremmin.