Search

Einstein acknowledged that his reading of Hume influenced the development of his special theory of relativity. In this article, I juxtapose Hume’s philosophy with Einstein’s philosophical analysis related to his special relativity. I argue that there are two common points to be found in their writings, namely an empiricist theory of ideas and concepts, and a relationist ontology regarding space and time. The main thesis of this article is that these two points are intertwined in Hume and Einstein.; Einstein reconoció que su lectura de Hume influyó en el desarrollo de su Teoría Especial de la Relatividad. En este artículo yuxtapongo la filosofía de Hume y el análisis filosófico de Einstein en relación a la relatividad especial. Argumento que hay dos puntos en común que pueden encontrarse en sus escritos, a saber: una teoría empirista de las ideas y conceptos y una ontología relacionista en lo que se refiere al espacio y al tiempo. La tesis principal del artículo es que estos dos puntos están en interconexión en Hume y en Einstein.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Tässä lehdessä on käyty kiivasta ja provokatiivistakin keskustelua suhteellisuusteoriasta. Edellisessä numerossa Juha Himanka (Tieteessä tapahtuu 3/2014) väittää, että Albert Einsteinin suhteellisuusteoria, erotuksena luonnontieteestä, on yksinomaan filosofiaa. Se ylittää hänen mukaansa luonnontieteen rajat pyrkiessään yleispätevään esitykseen todellisuudesta, ajasta ja avaruudesta. Hän myös pitää sitä fenomenologiseen tieteenkritiikkiinsä vedoten ongelmallisena. Toisaalta Kari Enqvist ja Syksy Räsänen (Tieteessä tapahtuu 3/2014) ovat korostaneet suhteellisuusteorian kiistatonta empiiristä tukea sekä siihen pohjaavan teknologian toimivuutta osoituksena teorian paikkansapitävyydestä. Esitän tässä kirjoitelmassani, että Einsteinin suppean suhteellisuusteorian ajan ja avaruuden käsitteet ovat sekä filosofiaa että fysiikkaa.1 Tässä mielessä edustan välittävää kantaa filosofian ja fysiikan välillä. Suhtaudun kuitenkin Himangan fenomenologiseen tiedekritiikkiin varauksella. Himanka on oikeassa korostaessaan filosofian relevanssia tieteelle, mutta hänen analyysinsä Einsteinin kannoista on tieteen historian näkökulmasta puutteellisesti perusteltu. Hän ei käsittele suhteellisuusteoriaa koskevissa kirjoituksissaan (Tieteessä tapahtuu 3/2013, 3/2014) lainkaan suppean suhteellisuusteorian taustaa 1800-luvun sähkömagnetismissa, vaikka Einsteinin vuoden 1905 alkuperäisjulkaisun keskeinen argumentti koskee liikkuvien kappaleiden sähködynamiikkaa. [Jatkuu, ks. artikkeli] nonPeerReviewed

David Hume (1711—1776) oli skotlantilainen filosofi, historioitsija ja esseisti. Humea pidetään yleisesti merkittävimpänä englanninkielisenä filosofina. Hänen monipuolinen filosofinen työnsä kattaa lähes kaikki filosofian osa-alueet: tieto-opin, metafysiikan ja ontologian, mielenfilosofian ja tahdonvapauden ongelman, matematiikan filosofian, tieteen- ja luonnonfilosofian, yhteiskunta- ja moraalifilosofian, metaetiikan, estetiikan sekä uskonnonfilosofian. Nykyisestä Hume-tutkimuksesta suurin osa on historiallista, mutta monet hänen filosofiansa keskeiset teemat, kuten kausaliteetti, mielen kimpputeoria, induktion ongelma, sekä arvojen ja tosiseikkojen erottelu, ovat olennaisia myös nykyfilosofiassa. nonPeerReviewed

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee empirismin tieto-oppia. Analysoitavina ovat tietoteoriassa vaikuttaneiden David Humen (1711–1776), A. J. Ayerin (1910–1989) sekä Eino Kailan (1890–1958) tietokäsitykset. Tulkintakulma on maltillisen valistushistoriallinen. Tutkimuksessa noudatetaan alkuperäistekstejä luettaessa suopeuden periaatetta, mutta esitetään myös kriittisiä huomioita itse oppeja kohtaan sekä pohditaan itse empiristisen tieto-opin mahdollista kehityskelpoisuutta. Tutkielma koostuu kahdesta pääluvusta. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan käsiteltävien filosofien metafysiikkakriittisiä ja verifikationistisia tietokäsityksiä. Niin Hume, Ayer kuin Kailakaan eivät katso metafysiikan olevan pätevää tiedonmuodostusta. Metafysiikan vaihtoehdoksi ja kritiikiksi kehitetään empiirisen todennettavuuden ja koeteltavuuden periaatteita. Toisessa luvussa analyysin kohteena ovat käsiteltävien tietoteoreetikkojen näkemykset väitelauseiden loogisesta muodosta. Sekä Hume, Ayer että Kaila jakavat tiedettävät väitelauseet kahteen luokkaan: kokemuksesta riippumattomiin analyyttis-apriorisiin sekä kokemuksesta riippuvaisiin synteettis-aposteriorisiin propositioihin. Tämän jaottelun seurauksena synteettis-apriorisen tiedon mahdollisuus kiistetään. Tällä tutkimusproblematiikalla valotetaan empirismin tieto-opin ydintä. Tutkielman keskeinen teesi on, että niin Hume, Ayer kuin Kailakin jakavat olennaisessa mielessä nämä kahdessa pääluvussa esitetyt näkökannat. Aste-eron kaltaista keskinäistä eroavuutta on silti selvästi olemassa. Kappaleiden ja päälukujen loppukohdissa tehdään arviointia, joissa käsiteltävien filosofien oppeja verrataan toisiinsa.

peerReviewed