Search

Artikkeli käsittelee kuudennen ilmastoraportin osalta tietämisen tapoja ja vallan sijainteja, joilla validoidaan se, miten tiedetään. Artikkeli purkaa kuudennen arviointiraportin sykliä ja asemoi erilaisia tietämisen tapoja (engl. ways of knowing) suhteessa tieteen narratiiviin. Aineisto keskittyy kahden alkuperäiskansatoimijan primäärisiin diskursseihin ja toisaalta niistä muokattuihin versioihin osana paneelin työtä. Epistemologinen etäisyys virallisuuden, alkutekstin ja paneelin toiveiden välillä sijoitetaan osaksi kokonaisuuttaan. Teksti pohtii, miten alkuperäiskansojen tieto sijoittuu ilmastopaneelin työssä ja millaisia valtaan, poliittiseen kehykseen ja epistemologiaan liittyviä jännitteitä kokonaisuus sisältää.

1800-luvun lopun suomalaislehdistön keskustelukulttuuri puhkui innostuksen tunnetta ja työskenteli edistyksen eteen, mutta se oli samaan aikaan myös rii- taisa ja täynnä ärtymystä. Lukijat ja toimittajat ottivat keskenään yhteen lukijakirjeissä, pääkirjoituksissa ja pakinoissa, vaikka sanomalehdet eksplisiittisesti irtisanoutuivatkin karkeimmista aggressiivisista ulostuloista. Jatkuva henkilökohtaisuuksiin menevä riitely nähtiin ongelmana, vaikka jotkut näkivät kiistelyssä myös hyviä puolia, kuten sen, että tällä tavoin asioita saatiin edistettyä. Lehdet korostivat perinteistä kansansivistäjän rooliaan, mutta toivat enenevässä määrin esille myös uutta aatteellista mielipidevaikuttajan roolia, joka vaikutti kiisteltävien asioiden määrän kasvuun ja kantojen polarisoitumiseen ja jyrkentymiseen. Lehdistö osoitti valtaansa julkaisuvalinnoillaan ja kommentoinneillaan, ja rakensi ja ylläpiti tällä tavoin riitakirjoitusilmiötä. Lehdet olivat samanaikaisesti myös tietoisia sosiaalisesta, lainopillisesta, taloudellisesta ja imagoon liittyvästä vastuustaan niistä ongelmista, joita riitakirjoittelu aiheutti, ja pyrkivät sen vuoksi kehittämään niihin aktiivisesti ratkaisuja.

Johdanto teokseen Työväki kumouksessa

The paper claims that contemporary Russian cultural policy has been determined by political transformations associated with the political project to establish sovereignty that has organized Putin’s regime since 2012. The idea behind it is traced to Putin’s 2006 intention ‘to make a people out of a mere population’. To understand that intention, and to explain the contribution of culture and cultural policy to its concretization, the paper draws on Foucault’s account of sovereignty and governmentality, and the development of the Gramscian notion of hegemony. The paper argues that Putin’s regime uses governmentality in its hegemonic project to establish sovereignty. To describe that project, and the contribution of culture and cultural policy to it, the paper presents evidence of the relation between Putin’s political actions and changes in the structure of Russian state and government, Russian culture, and the cultural policy infrastructure. The paper begins with a discussion of the draft Concept of culture introduced in 2018 and concludes with an examination of its fate in order to raise the question of the contingency of Putin’s hegemonic project.

Vertaisarviointijärjestelmä on yksi tieteen ja tutkimuksen tämän hetken keskeisimmistä periaatteista ja toimintamekanismeista. Vertaisarvioinnin avulla määritellään käsikirjoitusten julkaisukelpoisuus ja arvioidaan rahoitushakemuksia. Samalla vertaisarviointijärjestelmällä on merkittävä paikka tieteen legitimoijana: vertaisarvioinnin käytännöt takaavat tieteen luotettavuuden ja tiedon pätevyyden. Vertaisarviointi, johon myös Tiede & edistyksen julkaisupolitiikka perustuu, on siis ”hyvän” tieteen ja tutkimuksen tae, jonka avulla vältetään tieteen muuttuminen epäluotettavaksi, intressivetoiseksi tai dogmaattiseksi.

Vuoden 2009 yliopistolaki toi korkeakoulukentälle uusina toimijoina säätiöyliopistojen perustajat. Artikkelissa käsittelemme Tampereen yliopistofuusion tapaustutkimuksen avulla säätiö­yliopistojen perustajien vallankäyttöä toimijaverkostoteorian näkökulmista. Kuvaamme, miten perustajille ja etenkin Teknologiateollisuudelle muodostuu institutionaalista tilaa ja valtaa paikallisissa neuvotteluissa, miten pyrkimys rajoittaa yliopistolaisten valtaa yliopistoissa kerää Tampereen säätiöyliopistossa ympärilleen uusia toimijoita ja miten esimerkiksi Suomen kilpailukyky käännetään mikrotasolla osaksi fuusiota. Teknologiateollisuuden valta perustuu pääosin siihen, että sillä on ollut prosessissa tarpeeksi liittolaisia, jotka ovat yhtyneet sen tavoitteisiin – samalla kun prosessin kiistat ovat näyttäytyneet vain fuusioituneiden yliopistojen välisenä hankauksena. Prosessin konfliktit ovat kuitenkin pakottaneet Teknologiateollisuuden sellaiseen toimintaan, josta on jäänyt jälkiä ja joka on tehnyt siitä havainnoitavan, vaikkakin edelleen paljolti julkisuudelta piiloutuvan toimijan.

Demokratia eli kansanvalta on länsimaiden keskeisimpiä poliittisia käsitteitä. Demokratia viittaa sekä periaatteeseen, jolla legitimoidaan poliittista valtaa, että käytännöllisiin hallinnon ja päätöksenteon muotoihin. Vaikka demokratialla on vakiintuneita merkityksiä, kuten kansan harjoittama valta, ja käytännön sovelluksia, kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ovat demokratian periaatteet ja käytännöt myös jatkuvia poliittisen kamppailun kohteita. Kiistat koskevat esimerkiksi sitä, miten kansa voi käytännössä käyttää valtaansa ja tehdä kollektiivisia päätöksiä tai sitä, ketkä kansaan ylipäänsä kuuluvat. Vakiintunut vastaus on kansallisvaltioihin rajattu edustuksellinen demokratia, mutta myös tätä periaatetta on haastettu historian saatossa.

The article addresses Giorgio Agamben’s critical commentary on the global governance of the Covid-19 pandemic as a paradigm of his political thought. While Agamben’s comments have been criticized as exaggerated and conspiratorial, they arise from the conceptual constellation that he has developed starting from the first volume of his Homo Sacer series. At the centre of this constellation is the relation between the concepts of sovereign power and bare life, whose articulation in the figure of homo sacer Agamben traces from the Antiquity to the present. We shall demonstrate that any such articulation is impossible due to the belonging of these concepts to different planes, respectively empirical and transcendental, which Agamben brings together in a problematic fashion. His account of the sovereign state of exception collapses a plurality of empirical states of exception into a zone of indistinction between different exceptional states and the normal state and then elevates this very indistinction to the transcendental condition of intelligibility of politics as such. Conversely, the notion of bare life, originally posited as the transcendental condition of possibility of positive forms of life, is recast as an empirical figure, whose sole form is the absence of form. We conclude that this problematic articulation should be abandoned for a theory that rather highlights the non-relation between sovereign power and bare life, which conditions the possibility of resistance and transformation that remains obscure in Agamben’s thought.

If politics is understood as a foundational and open-ended activity, a general problem that arises from such a framing concerns the question of how to sustain the possibility of continuous openings without converting action into permanence and closure. In this article, we approach this problematic by treating Hannah Arendt as an exemplary figure in the current of political thought that emphasizes the indeterminate nature of action. We focus more specifically on how Arendt addressed the question of sustaining action by exploring the role of forgiveness, promises, divided power, and principles of action in her thought. While we show that the task of sustaining the indeterminacy of action partly remains an unresolvable paradox for Arendt, a general force underpinning the thought of Giorgio Agamben sheds new light on this paradox. Rather than affirming radical openness and pure praxis as such, Agamben’s work helps accentuate the need of a certain contamination of praxis by its own limit or apparent opposite. Importantly, this allows us to interpret Arendt and the paradoxical task of bestowing some degree of permanence to the open horizon of political action in a decidedly positive light: that praxis implies a moment of impurity is the very force that sustains it without sacrificing its indeterminate nature.

Tutkielmani käsittelee The Cartersin musiikkivideota "Apeshit". Selvitän multimodaalisen kriittisen diskurssianalyysin keinoin videossa esiintyviä rodullisuuden ja sukupuolen representaatioita, sekä niiden myötä syntyviä diskursseja. The Carters on laulaja Beyoncén ja hiphop-artisti Jay-Z:n yhteisprojekti vuodelta 2018. "Apeshit" on kuvattu Louvren taidemuseossa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys rakentuu representaatio-käsitteen ympärille. Representaatio tarkoittaa tässä tutkielmassa jotain mitä todellisuus rakentaa ja mikä rakentaa todellisuutta. Esittelen ristiinkoodauksen ja visuaalisten järjestysten ideat. Käytän niitä erityisesti suhteessa rodullisuuden representaatioihin. Tämän jälkeen käsittelen representaatiota identiteetin rakentamisen yhteydessä. Representaatio liittyy tässä tutkimuksessa myös post-feminismiin. Käyn post-feminismin käsitettä läpi suhteessa tutkimuskysymykseeni. Selitän kehojen rodullistamisen käytäntöjä. Käsittelen myös rodullistettujen ihmisten stereotyyppejä ja niiden paradoksaalista luonnetta. Lopuksi otan esiin normatiivisuuden yhteydessä sukupuolen esittämiseen ja heterouteen. Menetelmänä käytän multimodaalista kriittistä diskurssianalyysiä. Tutkin videossa esiintyvien moodien yhteistyötä, sekä moodien sisältämien semioottisten resurssien synnyttämiä merkityksiä. Menetelmä vaatii videon yksityiskohtaista analysointia ja mahdollistaa rikkaan tulkinnan. Olen käyttänyt analyysin havainnollistamisen avuksi kuvakäsikirjoitusta. “Apeshitiä” analysoidaan ensisijaisesti visuaalisen kulttuurin tuotteena, mutta myös ääni on osa tämän tutkielman tulkintaa, sillä se on yksi moodeista. Tutkijan oman positioinnin tärkeys nostetaan esiin. “Apeshitistä” nousee seitsemän eri diskurssia vallasta. Nämä diskurssit liittyvät vallankumouksen alulle laittamiseen, keholliseen voimautumiseen, normatiivisen rakkauden ja sukupuolen esittämisen tuomaan valtaan, vanhan vallan rakenteisiin, sekä vapauden tuomaan valtaan. Post-feministinen näkemys menestyksestä, joka on mahdollista saavuttaa kun tekee oikeita valintoja, kulkee koko videon läpi. “Apeshit” itsessään on diskurssi feminiinisestä vallasta, joka tekee itselleen tilan elää ja kukoistaa sortavissa rakenteissa.

This thesis examines the applicability of the Fisheries Standard of a non-governmental organization Marine Stewardship Council (MSC) to the context of Finnish freshwater fishing. The aim is to identify the challenges and power dynamics faced by the parties in the certification process for trawling and seine-fishing of Lake Saimaa vendace. The Finnish trawling and fyke net fishing for Baltic herring and sprat were certified to the MSC standard in 2018, and these species represent about 95% of the total annual catch in the Finnishmarine area. As a theoretical framework, the thesis draws on theories of political ecology and examines the topic from the perspective of power theories in particular. Recently, scholars have stressed that power phenomena should be viewed in a multidimensional way, taking into account different power perspectives. This study focuses specifically on actor-oriented, neo-Marxist and post-structuralist conceptions of power, and intends to mirror these in the glocal context in which the MSC operates and influences. The aim is to take a closer look at how the relationship between small-scale fisheries and the powerful global non-state actor (MSC) is perceived by the different interested parties. In addition to the extensive research literature, a total of 12 expert/researcher and stakeholder interviews, 10 of which were carried out in the context of the author's internship, provide the material for the thesis. The method of analysis used is qualitative content analysis for more than 100 pages of interview material, which are transcribed and classified thematically with appropriate color codes. As the thesis progresses, the aim is therefore to identify and detect links between these themes and to draw a relevant and interesting conclusion based on the data. The study showed that the MSC Fisheries Standard is not applicable as such in the context of Finnish freshwater fisheries. Several reasons emerged for this: the current Finnish fisheries management structure is too complex to allow a certification scheme built for ocean fisheries to adapt to the needs of small-scale fisheries. Due to the fragmentation of the management structure in Finnish waters, there is no centralized control and management system, a requirement that is built into the principles of the MSC's Fisheries Standard. The current demographic structure of the fishing industry is also not conducive to the development and maintenance of such burdensome certification schemes, and the cost-benefit ratio of certification would most likely remain low. The Finnish fishing industry is generally perceived as sustainable and organic in the public discussion, but the interviews revealed that more extensive fish biology and social research and education, as well as additional funding is needed to provide an evidence base to establish and demonstrate the level of domestic fish sustainability. Tutkielmassa tarkastellaan ei-valtiollisen Marine Stewardship Council (MSC) -järjestön kestävän kalastuksen standardin soveltuvuutta suomalaisen sisävesikalastuksen kontekstiin. Tarkoituksena on selvittää, minkälaisia haasteita ja valtadynamiikka-asetelmia osapuolet ovat kohdanneet Saimaan muikun trooli- ja nuottakalastuksen sertifiointiprosessissa. Suomalainen Itämeren silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastus on sertifioitu MSC-standardilla vuonna 2018, ja nämä lajit edustavat noin 95 % Suomen merialueen vuosittaisesta kokonaissaaliista. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa hyödynnetään poliittisen ekologian teorioita, ja aihetta tarkastellaan eritoten valtateorioiden näkökulmasta. Tutkijat ovat viime aikoina korostaneet, että vallan ilmiöitä tulisi tarkastella moniulotteisesti, eri valtaperspektiivit huomioiden. Tässä tutkimuksessa keskitytään nimenomaan toimijalähtöiseen, uusmarxistiseen ja poststrukturalistiseen käsitykseen vallankäytöstä, ja näitä pyritään peilaamaan siihen glokaaliin (engl. glocal) kontekstiin, jossa MSC toimii ja vaikuttaa. Tavoitteena on tarkastella lähemmin, minkälaisena pienen, eli pienimuotoisen kalastuksen ja suuren vaikutusvaltaisen, eli maailmanlaajuisen ei-valtiollisen toimijan (MSC) keskinäinen suhde näyttäytyy eri asianosaisten näkökulmista. Aineistona tutkielmassa toimii laajan tutkimuskirjallisuuden lisäksi yhteensä 12 asiantuntija- ja sidosryhmähaastattelua, joista 10 on toteutettu tutkielman kirjoittajan työelämäharjoittelun yhteydessä. Analyysimenetelmänä hyödynnetään laadullista sisällönanalyysiä yli sadasta sivusta litteroitua haastatteluaineistoa, ja tämä aineisto luokitellaan teemoittain soveltuvin värikoodein. Tutkielman edetessä pyritään siis löytämään ja havaitsemaan näiden teemojen välisiä yhteyksiä ja luomaan soveltuva ja kiinnostava johtopäätelmä aineiston pohjalta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että MSC:n kestävän kalastuksen standardi ei sellaisenaan ole sovellettavissa Suomen sisävesikalastuksen yhteydessä. Syitä tähän ilmeni useita: Suomen kalastushallintorakenne on nykyisellään liian monimutkainen, jotta valtamerikalastukseen rakennettu sertifiointijärjestelmä voisi mukautua pienimuotoisen kalastuksen tarpeisiin. Suomen vesialueiden hallintorakenteen pirstaloitumisen takia ei ole olemassa keskitettyä valvonta- ja hallintojärjestelmää, jonka vaatimus on sisäänrakennettuna MSC:n kestävän kalastuksen standardin periaatteissa. Myöskään kalastuselinkeinon nykyinen väestörakenne ei ole suotuisa tällaisten raskaiden sertifiointijärjestelmien kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi, ja sertifioinnin kustannushyötysuhde jäisi mitä todennäköisimmin alhaiseksi. Suomalaista kalastuselinkeinoa pidetään julkisessa keskustelussa yleisesti kestävänä ja luonnonmukaisesti toteutettuna, mutta haastatteluissa ilmeni, että laajempaa kalabiologista ja yhteiskunnallista tutkimusta, koulutusta sekä lisärahoitusta tarvitaan kotimaisen kalan kestävyyden tason tietoperusteiseksi selvittämiseksi ja osoittamiseksi.

Kirjoitus perustuu väitöstilaisuudessa pidettyyn lektioon.

Rasismi, valta ja vastarinta. Toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula & Faith Mkwesha. Gaudeamus. 287 s.

Arvio teoksesta: Andrejevic, Mark. 2020. Automated Media. New York & London: Routledge, 172 s. publishedVersion Non

Tämä teos käsittelee työväestön valvontaa, ohjailua ja kontrollia yhteiskuntaelämän eri osa-alueilla. Yhtenä tavoitteena on tuoda ilmi erilaisia kurin ja valvonnan ympäristöjä, toisaalta tapoja, joilla työväestöä koskettava valta ja kontrolli operoivat. Näiden ohella on haluttu tehdä näkyväksi hallitujen ja kontrollin kohteena olevien yksilöiden kokemuksia. Toinen keskeinen tavoite on nostaa esille eroja ja yhtäläisyyksiä palkkatyöläisyyteen tai poliittiseen toimintaan liittyvän kontrollin muodoissa Venäjän vallan ajalta 2000-luvulle. Teos pyrkii siten antamaan eväitä jatkopohdinnoille työväestöä eri tavoin koskettavan kurin ja valvonnan laadullisesta muuttumisesta pitkällä aikavälillä.

Tutkielmani aiheena on nuortenromaanin tyttöhahmon vallan ja toimijuuden tarkastelu kerronnan ja teemojen näkökulmista. Tutkimusaineistonani on kolme uutta kotimaista nuortenromaania, Jukka Behmin Pehmolelutyttö (2017), Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö (2011) ja Terhi Rannelan Taivaan tuuliin (2007). Kaikissa näissä teoksissa nostetaan keskeisen tarkastelun kohteeksi tyttöhahmo ja hänen mahdollisuutensa toimijuuteen ja valtaan. Tutkimuksen teoriatausta on moninainen ja se koostuu kertomuksentutkimuksesta, henkilöhahmotutkimuksesta, tyttötutkimuksesta ja nuortenkirjallisuuden tutkimuksesta. Kertomuksentutkimuksesta hyödynnän etenkin Dorrit Cohnin käsitteitä henkilöhahmon mielen välittymisestä kerronnassa, kokevaa ja kertovaa minäkertojaa sekä James Phelanin käsitteitä henkilöhahmon tulkintatavoista. Tyttötutkimuksen avulla lähestyn teosten välittämiä tyttöyden representaatioita ja kuinka ne sopivat konventionaaliseen tyttöyteen. Nuortenkirjallisuuden tutkimuksen avulla taustoitan kohdeteoksia ja niiden lajityypillisyyttä sekä sitä, millaisia tyttöhahmoja nuortenromaaneissa on. Vallan käsitteen ymmärrän yksilöiden välisenä vaikutussuhteena, mutta huomioin myös vallan verkostot, jotka tuottavat kulttuurista ja sosiaalista todellisuutta yhteiskunnassa. Toimijuuden käsitteen ymmärrän kulttuurintutkimuksen tavoin yksilön kykynä tehdä päätöksiä ja valintoja itsenäisesti. Aloitan tutkielmani kohdeteosten kerronnan analyysilla, josta siirryn niiden teemojen analysoimiseen. Tutkimani tyttöhahmot määrittyvät Phelanin käsitteiden mukaan ennen muuta mimeettisiksi ja temaattisiksi, eli oikeiden ihmisten kaltaisiksi sekä tyttöpositiotaan representoiviksi. Kerronnassa henkilöhahmon valta ja toimijuus välittyy selvimmin hänen mieltään kuvaavilla kerronnan tavoilla, kuten minäkerronnalla, vapaalla epäsuoralla esityksellä ja fokalisaatiolla. Kerronnan anakroniat, takaumat ja ennakoinnit mahdollistavat tyttöyksien ja niiden vallan ja toimijuuden muuttumisen havainnoinnin. Teosten keskeisistä teemoista olen poiminut analyysini kohteeksi itsenäistymisen, väkivallan, uhriposition, seksuaalisuuden ja perhesuhteet. Tyttöjen itsenäistymispyrkimyksiä hankaloittavat niihin vaikuttamaan pyrkivät vanhemmat, yhteiskunnan normit ja viranomaiset. Kohdeteoksissani esiintyy moninaisia väkivallan muotoja, seksuaalista, kunniaan liittyvää ja henkistä väkivaltaa. Tytöt pyrkivät sietämään väkivaltatilanteita erilaisin tavoin ja hakemaan näin valtaa ja toimijuutta alistavassa tilanteessa. Väkivallasta seuraa uhripositio, johon tytöt lähes väistämättä asetetaan. Uhripositiossa tytön valta ja toimijuus ovat lamaantuneita. Seksuaalisuuden suhteen uusimmat nuortenkirjat ovat käsittelytavoiltaan varsin vapautuneita, mutta tämä ei näy omassa tutkimusaineistossani. Kaikkien tyttöjen kohdalla seksuaalisuus näyttäytyy joko haavoittavana, kontrolloituna tai tyttöä leimaavana. Tyttöjen perhesuhteet ovat itsenäistymisen kannalta oleellisia, mutta usein niitä hankaloittaa tyytymättömyys äitiin. Perhe on myös keskeinen paikka tytön toimijuuden ja vallan rajoittamiselle.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee sukupuolistuneen väkivallan käsittelemisen haasteita koulumaailmassa. Sukupuolistunut väkivalta kattaa kaikki sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvät väkivallan ja vallankäytön muodot. Se on yhteydessä vallalla oleviin yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin, ja on näin ollen läsnä kaikkialla muodossa tai toisessa. Tutkielmassa analysoidaan nykyisiltä ja tulevilta kouluammattilaisilta, sekä heitä opettavilta opettajakouluttajilta kerättyä haastattelu- ja kyselyaineistoa. Aineisto on kerätty EraseGBV -tutkimushankkeen (2019-2021) toimesta. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista sisällönanalyysia, mutta ymmärrys intersektionaalisuudesta ohjaa vahvasti lukemisen tapaa. Intersektionaalisuus toimii ikään kuin kriittisenä metodologisena linssinä, jonka läpi aineistoa tarkastellaan. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan kahta tutkielman aihepiiriin liittyvää aiempien tutkimusten kokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus käsittelee aiempaa sukupuolistunutta väkivaltaa koulukontekstissa käsittelevää tutkimusta. Toinen taas käsittelee tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastustavan yhteiskunnallisen liikehdinnän ja sosiaalisten ilmiöiden tutkimusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu paikantuneisuuden tarkastelusta feministisessä tieteenfilosofiassa, sekä intersektionaalisesta teoriasta. Näiden lisäksi episteemisen väkivallan sekä hermeneuttisen epäoikeudenmukaisuuden käsitteillä on tärkeä rooli tässä tutkielmassa. Tutkielman analyysissa käsitellään kolmea keskeistä aineistosta esiin nostettua teemakokonaisuutta, joista ensimmäinen on institutionaaliset ja tiedon infrastruktuurin puutteet, toinen on väkivallan etäännyttäminen sekä toiseuttaminen ja kolmas on yksilö- sekä ryhmätason asenteet. Institutionaaliset sekä tiedon infrastruktuurin puutteet -kokonaisuus käsittelee lukuisia tiedon puutteen ilmenemiä, sekä sen syitä ja seurauksia. Väkivallan etäännyttämisen ja toiseuttamisen kokonaisuus käsittelee abstraktimpia valtasuhteiden vaikutuksia tietämiseen ja yhteisön käsityksiin normaalista. Tämä ilmenee esimerkiksi rasismin, ableismin ja klassismin roolissa väkivallan selittäjinä. Asenteita käsittelevä kokonaisuus tarkastelee haasteita yksilötasolla. Aineistosta ilmeni, että keskeisimpiä asenteisiin liittyviä haasteita ovat konservatiiviset käsitykset sukupuolesta ja sukupuolistuneesta väkivallasta, sukupuoliuupumukseksi nimitettävä kyllästyminen tasa-arvoa käsitteleviin aiheisiin, sekä moninaiset vastareaktiot. Jokainen näistä laajemmista teemakokonaisuuksista on tavalla tai toisella kytköksissä episteemiseen väkivaltaan. Tietämiseen ja tiedon kohteena olemiseen liittyvät tekijät ovat vahvasti läsnä institutionaalisissa puutteissa, sukupuolistuneen väkivallan ja marginalisoitujen positioiden yhteyksien käsitteellistämistavoissa sekä myös asenteissa. Sanasto, sen puutteet ja puhetavat ovat kiinnostavia episteemisen väkivallan ja hermeneuttisen epäoikeudenmukaisuuden tarkastelun paikkoja. Puhetavat heijastelevat myös kulttuurillisia ja poliittisia taustavirtauksia. Episteemisluonteisen sukupuolistuneen väkivallan, sekä kulttuurillisten taustavirtausten yhteen kietoutumaa on havaittavissa myös aineistossa esiintyneessä huolessa liittyen antirasistiseen diskurssiin ja kulttuurispesifien väkivallan muotojen käsittelemiseen. Tutkielman lopussa pohditaan tiedon lisäämisen haasteita ja mahdollisuuksia, sekä normikriittisyyden roolia tässä prosessissa.

peerReviewed

Though there has been improvement in recent years, knowledge of the Sámi in the Finnish society in general and in the educational system is low. Among the Sámi this has been recognised as an issue decades ago, but only recently have the European Commission against Racism and Intolerance and government reports also made similar conclusions. General knowledge of the Sámi, of their histories and especially their rights are simply not known. When their perspectives go misreported and misunderstood, stereotypes have fertile ground and the Sámi face hate speech, discrimination and racism. Abuse of power is also possible and Sámi rights continue to be infringed upon. Various Sámi actors have however done much to improve the situation. One of these is the Dihtosis project, which holds workshops in school and produces materials to educate the majority about the Sámi. This thesis is a collaborative study with the Dihtosis project, which employs indigenous research and collaborative ethnography to better ensure ethical production of knowledge. By interviewing teachers and having discussions with the project, I examined the societal meaning of Dihtosis. More specifically, this thesis examined the teachers’ experiences of Dihtosis and the educational system regarding teaching about the Sámi. According to teachers the system provides little support for teachers despite some improvement, and leaves them responsible in bringing up the topic. Moreover, the responsibility structure is unclear and teachers are already over-whelmed by the flood of topics and shortage of time, which hinders teachers looking into the topic themselves to know more about it and also to figure out how to talk about such a topic as a member of the majority. Simultaneously, Sámi perspectives have not been taken into consideration in the making of the curriculum. Some teachers were also concerned whether they can do so considering the attitude climate. In other words, the situation is epistemically violent to-wards the Sámi but also to some degree towards those who are sympathetic—also the proactive agency of teachers is hindered. The teachers themselves explained the lack of knowledge through the cycle of structural unawareness and power and politics. The majority Finnish regimes of truth are held onto as on the societal level the Sámi are left out of master narratives and memories and are institutionally forgotten. In this way the current power structures, colonialism, different forms of violence and racism in its many forms are maintained. Through Sámi proactive agency, for instance in the form of Dihtosis, the hierarchy of knowledge can be broken and the teachers can be provided with aids to act proactively. Dihtosis highlights self-determination of knowledge by providing the knowledge that the Sámi want to be presented and in the form they would like it presented. Moreover, they draw from Sámi education, having a strong foundation on involvement, indirect learning and Sámi values, while it also employs principles of peace education and anti-prejudice methods. Most importantly Dihtosis has answered a need and it was found practical in the school context. However, it is still limited by scope, state structures and resources, also in which wider action is called for while considering self-determination and the context of teachers. In essence, through these notions and bringing out dangerous memories, Dihtosis can be seen as efforts of everyday peace building and decolonisation. Suomenkielinen tiivistelmä: https://nuor.fi/wp-content/uploads/2022/06/finaldihtosistiivistelma.pdf Inarinsaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/is/news-article/system-lii-piattam-meiddei-valduaalmug-dihtosis-haaha-sammilijd-lohtaseijee-tietimettumvuoda-raccon/?fbclid=IwAR2BB4aSWI_ryHyfZDgYKBxUtAp00LGvwuR_2YeUndpQWLdJ9kbZFC4NKmc Koltansaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/ks/news-article/systee%ca%b9m-lij-maannam-se-va%ca%b9lddnarood-dihtosis-ha%ca%b9n%c7%a9%c7%a9os-sa%ca%b9mmlaid-koll%ca%bcjeei-teadate%ca%b9mesvuod-pu%ca%b9r%c7%a7%c7%a7ee%ca%b9jen/?fbclid=IwAR3CT2zda6-MXvj0fbbZpKMEin7zftXF2Z_WrwIV3AYqGj9mpm4xf3pUxF0 Pohjoissaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/ps/news-article/systema-lea-beahttan-valdoalbmogage-dihtosis-proseakta-sapmelaccaide-laktaseaddji-diehtemeahttunvuoda-burgin/?fbclid=IwAR1DmnZJxVZYZSOSfYp2pSk9SyD7AokVWIr1cUbJC2vDRVZNL1HWXsELrvs

The article addresses the ongoing debate about the origins of biopolitics. While Foucault’s analysis of biopolitics approached it as a modern rationality of government, Agamben’s Homo Sacer series presented biopolitics as having a longer provenance, dating back to the antiquity. These polar positions are not mutually exclusive but coexist in these and other theories of biopolitics, which approach its object as both modern and ancient, having its chronological origin in the eighteenth to nineteenth centuries yet also possessing a prehistory of precursors. The article interprets this dual origin in terms of Paolo Virno’s theory of historical temporality, which distinguishes between the chronological past of historical events and their potential past, which accompanies and is negated in them. Coexisting with its own unrealized potential, every historical event remains incomplete and extends itself both backwards and forwards, positing its precursors and prefiguring its future outcomes. While modern in the chronological sense, biopolitics is retrospectively inscribed in a longer historical lineage, its antecedents easily identifiable in the history of political thought. Finally, we apply this approach to Virno’s own account of the history of biopolitics, questioning his identification of past potential with labour-power.

nonPeerReviewed

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Espanjan itsehallinnollisen alueen, Melillan siirtolaispolitiikkaa. Tutkielma tarkastelee siirtolaisuutta biopolitiikan näkökulmasta keskittyen siihen, millaisia ihmisten elämää edistäviä tai estäviä hallinnallisia mekanismeja siirtolaisiin kohdistetaan Melillassa. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä tutkitaan sitä, millaisia biopoliittisia ilmiöitä Melillan siirtolaisuutta koskevissa käytännöissä ja niistä käytävässä keskustelussa ilmenee. Tähän kysymykseen liittyy myös se, miten näitä käytäntöjä oikeutetaan. Alakysymyksenä tutkielmassa on se, millaisena hallinnallisuuden ja ihmisoikeuksien välinen suhde näyttäytyy Melillaa koskevassa aineistossa. Tutkielmassa tarkastellaan laajasti sitä, millaisilla erilaisilla diskursiivisilla ja toiminnallisilla mekanismeilla siirtolaisuuteen Melillassa tartutaan. Aineiston ja käytännön tapahtumien yhdistämisen kautta hahmotetaankin kokonaisuudessaan sitä, miten ja millaisiksi siirtolaisuuden kohdistuvat biopoliittiset ilmiöt Melillassa muodostuvat. Tutkielman teoreettinen tausta on poikkitieteellisen, kriittisen biopolitiikan kentällä. Biopolitiikan teoria pohjautuu Michel Foucault’n tutkimuksiin siitä, millaisilla tavoilla ihmisten elämää hallitaan. Siirtolaisuutta koskevia käytäntöjä ja diskursseja lähestytään Foucault’n tekemän jaottelun mukaisesti jakaen hallinnan keinovalikoiman elämää edistäviin ja estäviin puoliin. Myöhempi kriittinen biopolitiikka on keskittynyt erityisesti elämää estäviin puoliin. Tutkielmassa käytetään Foucault’n tutkimusten ohella laajasti tätä kriittistä ulottuvuutta ja erityisesti sen italialaista suuntausta, joka on soveltanut biopolitiikan käsitteitä konkreettisiin käytännön tapahtumiin siirtolaisuuden kentällä. Biopoliittisessa teoriassa nostetaan esille valtion jatkuva pyrkimys suojella omaa väestöään ja aluettaan ulkopuolisilta uhilta erilaisilla erontekoja tuottavilla mekanismeilla. Tämän ulottuvuuden kautta teoriapohja kytkee tutkielman myös laajempaan valtiofilosofiseen keskusteluun. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta osasta. Sanomalehtiaineistona käytetään The Guardianin, Der Spiegelin ja El Paisin Melillaa koskevaa uutisointia vuosilta 2000–2021. Näiden ohella aineistossa tarkastellaan Euroopan unionin komission Agenda on Migration -raporttia vuodelta 2015 sekä sen jälkiraporttia vuodelta 2019. Lisäksi aineistoon kuuluu kaksi Melillan siirtolaisuutta käsittelevää kansalaisjärjestöjen raporttia. Tutkimuskysymyksiin vastataan analysoimalla aineistoa laadullisen sisällönanalyysin menetelmillä. Aineistoa lähestytään biopolitiikan näkökulmasta kiinnittäen huomio siihen, millaiset erilaiset elämää edistävät tai estävät hallinnalliset piirteet aineistossa korostuvat. Analyysista käy ilmi, että EU-komission ja sanomalehtien aineistomateriaaleissa korostuu hallinnallisuuden merkitys suhteessa ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tässä hallinnallisuuden hegemonisessa diskurssissa nousevat alueellisen turvallisuuden takaamiseen keskittymisen ohella esille eronteon politiikan mekanismit, joiden kautta globaalista Etelästä tulevia siirtolaisia asetetaan diskursiivisella tasolla potentiaaliseksi uhaksi hallinnoitavan alueen sisäiselle väestölle ja sen hyvinvoinnille. Yhdistettäessä aineistoanalyysit käytännön tapahtumiin tutkielmassa osoitetaan, että aineistossa havaittujen diskursiivisten mekanismien kautta pyritään luomaan biopoliittista hallintamentaliteettia, jolla perustellaan ja tehdään moraalisesti oikeutetuiksi erilaiset käytännöt ja voimankäyttö, joilla siirtolaisia estetään saapumasta Melillaan. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Melillan siirtolaisiin kohdistetut hallinnoinnin mekanismit leviävät koko alueelliseen tilaan kohdistuen myös muihin valtaväestön ja sen normien ulkopuolelle asetettuihin ihmisiin. Melillan siirtolaisuutta koskevat biopoliittiset ilmiöt ovat tutkielman perusteella hallinnan mekanismeja, joilla pyritään diskursiivisella tasolla luomaan ja käytännön toimissa toteuttamaan eronteon politiikkaa, jonka pyrkimyksenä on ylläpitää rajasuvereniteettia. Analyysin pohjalta tutkielmassa osoitetaan myös, että Melillassa toteutettavat biopoliittiset mekanismit vaikutuksineen nostavat esiin valtion rajasuvereniteetin ja universaalien ihmisoikeuksien toteutumisen välillä olevan ristiriidan. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa, kun pyritään ymmärtämään siirtolaiskeskusteluun liittyviä ristiriitaisia diskursseja ja toimintamalleja erityisesti EU:n rajoilla. Lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää tarkasteltaessa laajemmin ihmisiin suunnattuja eriarvoistavia kontrollin mekanismeja. Samalla tutkielmassa kehitellyt biopoliittiset työkalut mahdollistavat siirtolaispolitiikan konfliktien ja empiirisen tutkimuksen yhdistämisen valtiofilosofisen teorian ydinkysymyksiin rajasuvereniteetista ja ihmisoikeuksista.

In Africa’s towns and cities more than those on any other continent, governments seem unable to ensure security for their citizens. The majority of urban residents find themselves ‘entangled within power dynamics that position them at the city’s margins, literally and figuratively’ (Myers 2011) . Although urban informality is defined by its ‘illegality’ from the perspective of regulatory elites (Potts 2007) , some informal activities are viewed as predatory or harmful by the urban residents who must deal with them in their everyday lives. These include bribery by officials and service providers, dispossession of inheritance by relatives, brokerage fraud, extortion by local government officials, and the harassment carried out by security guards against street vendors. Taken together, these practices constitute both obstacles to accessing resources by the poor and impediments to residents’ abilities to keep their hard-won resources. In the city I studied – Dar es Salaam –... peerReviewed

Diplomityössä syvennytään suomalaisen suunnittelevan arkkitehdin asemaan rakennushankkeessa. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä ovat, miten arkkitehdit ovat päätyneet nykyiseen asemaansa ja miten suomalaisten arkkitehtien vaikutusvaltaa voitaisiin kehittää. Valta hankkeessa määritellään suunnittelevan arkkitehdin mahdollisuudeksi päättää hankkeen tila- ja materiaalivalinnoista. Arkkitehdit ovat aina olleet kiinnostuneita rakentamisen ja ympäristön laadusta. Heiltä kuitenkin puuttuu valta ohjata hankkeita haluamaansa suuntaan. Tilanne oli toinen 1900-luvun alussa, jolloin arkkitehdit johtivat projekteja suunnittelun ohella. Itse rakennuksen suunnittelun lisäksi keskeisiä tehtäviä olivat aikataulu- ja kustannushallinta, sekä urakoiden kilpailutus ja valvonta. Työn alkupuolella selvitetään, miten arkkitehdit kasvoivat 1800-luvun aikana muutaman henkilön ryhmästä rakennushankkeiden merkittäväksi vallankäyttäjiksi ja rakentamisen suunnannäyttäjiksi. Lisäksi perehdytään syihin, jotka johtivat arkkitehtien roolien heikkenemiseen tähän päivään tullessa. Työssä huomataan, kuinka arkkitehdit olivat taitavia hankkimaan monopoleja omalle ammattikunnalle. Arkkitehdit korostivat taiteellisuuden merkitystä rakentamisessa. Toisaalta huomataan taiteellisuuden liiallisen korostamisen olevan lopulta yksi vallan menetyksen syistä. Arkkitehdit eivät ymmärtäneet rakennushankkeen johtamisen tehtävien merkitystä ja keskittyminen pelkkään suunnitteluun johti vallan hiipumiseen. Työssä pohditaan arkkitehtien omien tekojen lisäksi yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten, kuten kaupungistumisen ja asuntopolitiikan merkitystä arkkitehdin asemalle. Työn toisessa osassa selvitetään ulkomaalaisten esimerkkien avulla osaamista, jota arkkitehdiltä vaaditaan, jotta hankkeen johtaminen onnistuu. Esimerkkeinä saksankielinen Eurooppa, jossa arkkitehdin asema on yhä pitkälti samanlainen kuin Suomessa 1900-luvun alussa. Toisena esimerkkinä on Yhdysvallat, jossa osa arkkitehdeistä on luopunut perinteisestä luottamusmiehen asemasta ja ryhtynyt itse samanaikaisiksi kiinteistökehittäjiksi ja suunnittelijoiksi. Kustannusosaaminen sekä rakentamisen, että kiinteistön elinkaaren osalta nousee keskeiseksi osaamisalueeksi. Kolmannessa osassa selvitetään työelämässä pitkään toimineiden käsityksiä arkkitehdin tämänhetkisen vallan perusteista ja arkkitehtien vahvuuksista ja heikkouksista rakennusalalla. Haastatteluissa korostuu rakennuskulttuuri, joka kattaa koko alan. Käytäntöjen ja sopimusmallien muuttuminen on hidasta, jonka vuoksi harva näkee mahdollisuuksia arkkitehdin aseman kasvattamisessa. Haastattelut tarjoavat kuitenkin hyviä näkökulmia arkkitehdin vallan maksimoimiseen tämänhetkisessä toimintaympäristössä. Keskeisinä valtaa kasvattavina ominaisuuksina esiintyvät yhteistyö- ja johtamistaidot, sekä ymmärrys rakennusalasta kokonaisuutena. Työssä pohditaan kysynnän ja tilaajan merkitystä rakennusalalla. Kysyntä peilautuu lopulta arkkitehtien tilaajakunnaksi. Tilaaja on lopulta vastuussa hankkeen tavoitteiden asettamisesta.

Feministisessä aktivismissa keskeiseksi teemaksi on noussut erilaisten kehojen oikeus olla ja tulla näkyviksi. Sosiaalisen median palvelu Instagram on merkittävä alusta näkyväksi tekemiseen perustuvalle poliittiselle toiminnalle. Tämä tutkielma ottaa osaa keskusteluun hallinnan ja ruumiillisuusnormien purkamisesta feministisen sosiaalisen median aktivismin keinoin. Kehoja on tutkittu feministisessä tutkimuksessa erityisesti sukupuolittuneen hallinnan näkökulmasta. Sukupuolittunut hallinta ilmenee alati muuntuvina ruumiillisuusnormeina ja kauneusihanteina, joita yksilön on lähestulkoon mahdotonta saavuttaa, mutta joiden noudattamatta jättäminen on sosiaalisesti rangaistava teko. Näiden normien ja ihanteiden tavoitteleminen sekä ylläpitäminen vaatii tavoittelijaltaan aikaa, rahaa ja motivaatiota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ruumiillisuusnormeja purkavien aktivistien Instagram-sisältöjä. Tämän tutkielman tärkeimpiä teoreettisia lähtökohtia ovat hallinnan ja biopolitiikan käsitteet. Tutkielmaa ohjaavat kaksi tutkimuskysymystä: Miten oman kehon politisointi näkyy sosiaalisen median aktivismissa? sekä Millainen toimija kehoaktivisti on? Tässä tutkielmassa on tarkasteltu neljäntoista Instagram-aktivistin tuottamaa sosiaalisen median sisältöä. Aineisto koostuu yhteensä 86 kuva- ja tekstiosuuden sisältävästä julkaisusta, joita on tarkasteltu multimodaalisen diskurssianalyysin avulla. Tutkielmaa ohjaa feministisen tutkimuksenteon etiikka, johon kuuluu intersektionaalisuuden ja refleksiivisyyden vaateet. Tutkielma ottaa osaa keskusteluun sosiaalisen median aktivismin mahdollisuuksista. Aktivistien Instagram -julkaisuista erottui viisi erilaista, mutta limittäistä diskurssia. Lisäksi aineistosta on muodostettu kolme erilaista toimijuutta kuvaamaan niitä asemia, joihin kehoaktivistit julkaisuillaan asettuvat. Normien näkyväksi tekemisen ja kyseenalaistamisen diskurssissa aktivistit tuovat ruumiillisuusnormeja näkyviksi valtasuhteiden, kehon hallinnan sekä normin ulkopuolelle jäämisen kautta. Marginalisoituneen kehon diskurssissa aktivistit kuvaavat ulossulkevia rakenteita mainonnan ja mediarepresentaatioiden konteksteissa. Kolmas diskurssi on nimeltään ruumiillistuneen tunnetyön diskurssi, jossa aktivistit tulevat tunneilmaisujen sekä henkilökohtaisten kokemustensa avulla inhimillisiksi toimijoiksi. Neljännessä kehohäpeän ja kehon piilottamisen prosessien purkamisen diskurssissa aktivistit purkavat käsityksiä tavanomaisesti piilotetuista kehoista asettumalla katseen alaisiksi sekä sanoittamalla piilottamisen ja häpeän prosesseja. Viidennessä eli kommunikatiivisessa diskurssissa aktivistit asettuvat asiantuntijapositioon, josta käsin he pyrkivät valjastamaan yleisönsä oppimisprosessin subjekteiksi. Analyysin tuloksena muodostuneet kolme erilaista toimijuutta kytkeytyvät edellä esiteltyihin diskursseihin. Piilotettu ja hallittu toimijuus kuvaa marginalisaation ylläpitämää toimijuutta, jota esimerkiksi mainos- ja mediakuvasto tuottaa marginalisoitujen kehojen näkymättömyydellä. Inhimillisellä toimijuudella tässä tutkielmassa tarkoitetaan aktivistien avoimen haavoittuvaisuuden ja ruumiillistuneen tunnetyön kautta esille tuotua inhimillisyyttä, joka korostaa ihmisyyttä sekä tekee aktivisteista helpommin samaistuttavia. Asiantunteva toimijuus kuvaa aktivistien toimintaa laajemmin feministisen sosiaalisen median toimijoina asiantuntijan positiosta käsin. Näiden diskurssien ja toimijuuksien myötä tämä tutkielma osoittaa, että ruumiillisuusnormeja purkava aktivismi neuvottelee nähdyksi tulemisesta katseen alle asettumalla sekä yksityisen ja julkisen rajapintoja rikkomalla. Kulttuurista kuvavarantoa laajennetaan omaa kehoa poliittisena välineenä käyttäen. Näin aktivistit luovat ja raivaavat tilaa olla olemassa ja tulla nähdyiksi.

Viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien asemaa ja suhdetta on tutkittu laajasti eri näkökulmista. Usein tutkimus suhteutuu hallinnon ja politiikan rajapinnalle. Hallinnon ja politiikan rajapinta on toisaalta hierarkkinen, sääntöihin ja säädöksiin perustuvaa julkisen vallan käyttöä ja toimeenpanoa, toisaalta taas häilyvänä näyttäytyvä, monimutkainen kokonaisuus. Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsen vuodesta 1995, ja saanut jäsenvaltiona EU:sta paitsi rakennerahastoista rahoitusta, myös hakenut ja saanut EU:n muista, erillisrahastoiksi kutsutuista rahoitusinstrumenteista eri maakuntiin rahoitusvirtoja. Vähemmälle tutkimuksen kohteelle on jäänyt erilaiset syyt sekä syy- ja seuraussuhteet rahoituksen allokoitumisen suhteen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisena alueellisten viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhde näyttäytyy EU-rahoituksen jakautumisen kontekstissa maakunnittain. Tutkimuksessa selvitetään, millainen merkitys tuolla suhteella on siihen, miten tutkimukseen valitut maakunnat asemoituvat EU-rahoituksen allokoitumisessa. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu perinteisistä valtateorioista, vallasta organisaatiossa, rationaalisesta päätöksenteosta, asiantuntijavallasta sekä lobbaamisen teorioista. Tutkimuksessa lisäksi avataan taustaksi EU:n aluepolitiikan kokonaisuutta niin EU:n tasolla, kuin Suomen tasolla oman ohjelmaprosessin ja hallinnoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen aineistona ja menetelminä käytetään haastatteluja ja sisällönanalyysiä. Haastattelut muodostuvat neljästä eri pääkategoriasta – maakuntaliittojen edustajista, EU-toimistojen edustajista, apulaispormestareista sekä maakuntien yhteistyöryhmien edustajista. Haastattelut kohdistetaan kolmeen eri maakuntaan: Helsinki-Uudellemaalle, Pirkanmaalle sekä Varsinais-Suomeen. Haastatteluaineistosta muodostuu analyysi, joka on muodostettu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen perusteella viranhaltijoiden asema ja suhde EU-rahoituksen kontekstissa näyttää mukailevan perinteistä suomalaista hallinnollista kokonaisuutta: viranhaltijat valmistelevät päätökset tietoon ja asiantuntijuuteen perustuen, ja poliittiset päättäjät tekevät varsinaiset päätökset. Hajontaa vastauksissa on kuitenkin siinä, minkä verran politiikan nähdään olevan rationaalista ja tarkoituksenmukaista osallistua tähän prosessiin, joka koetaan monimutkaisena, byrokraattisena ja osin kaukaisena järjestelmänä. Viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteella alueellisesti ja maakunnittain tarkasteltuna ei näyttäisi olevan suoraa syy-seuraussuhdetta maakunnalliseen EU-rahoituksen allokoitumiseen. EU-rahoituksen allokoitumiseen näyttäisi vaikuttavan alueellisesti vahvemmin muut tekijät, kuten ennakoiva vaikuttamistyö, laajasti ja yhteisesti ymmärretty näkemys sekä oman agendan tarinallistaminen. Jatkotutkimusaiheita tutkimuksen perusteella ovat erityisesti esimerkiksi henkilösidonnaisuuden tarkastelu hallinnollisessa kontekstissa, lobbaamistyön periaatteiden ja strategisen tiedon jakamisen kokonaisuus sekä poliittisen osaamisen merkitys lobbaamistyössä.

Winston Churchillin kerrotaan sanoneen, että Venäjä on salaisuuden sisällä oleva mysteeriin kiedottu arvoitus. Martti J. Kari avaa Venäjän strategisen kulttuurin perusteita. nonPeerReviewed

In the introduction to the volume, the editors explain the overarching aim of the volume and contextualize the main themes of its chapters. Even if the notions of biopolitics and biopower have played a crucial role in philosophy, the humanities, and the social sciences over the last decades, they have been used in various and at times diverging senses, which has also produced different narratives about the history of biopolitics. The main aim of the volume is to clarify whether and to what extent the concept of biopolitics is applicable to antiquity. To answer such questions, the chapters collected in the volume address three main topics, namely the possible presence of biopolitical discourse in ancient thought, the extent to which the application of a biopolitical approach to ancient thought requires qualifications, and some influential contemporary interpretations of the relation between biopolitics and antiquity. peerReviewed

Vallan tutkijat ovat kiistelleet perinteisesti siitä, miten määritellä valta, jotta sen pätevä tutkiminen tulisi mahdolliseksi. Tässä artikkelissa kysytään, miten itse politiikan toimijat – tässä veteraanikansanedustajat haastatteluissaan – puhuvat ’vallasta’, eli millainen poliittisen toiminnan väline ’valta’ on. Kiinnostuksen kohteena on, ymmärtävätkö veteraaniedustajat vallan yksilölle kuuluvana määräysvaltana, yhteistyössä syntyvänä vaikutuksena vai kenties pelitilan luomisena. Keskeinen tulos on vallan monimerkityksellisyys, se on yhtä hyvin vastustamisen väline kuin oman toiminnan merkittävyyden arvioinnin väline. Artikkeli yhdistää käsitehistorian ja digitaalisen tiedonlouhinnan menetelmiä kooltaan laajan aineistokokoelman laadullisessa analyysissä., Researchers of power have traditionally debated on the definitions of power to enable further empirical studies. This article, instead, asks how political actors – namely veteran MPs in their interviews – themselves speak about “power”, and as which kind of instrument of political action “power” functions. Do veteran MPs perceive power as domination, as the power of command, as an aspect of joint action, or as possibility or creation of political space of action (Spielraum)? The key result is the ambiguity of power: it can be both a tool of resistance and a tool of charac- terizing one’s own action in the parliament. The article combines methods of conceptual history and digital data mining in the qualitative analysis of a considerably big corpus of data.

Artikkeli ottaa lähtökohdakseen sen hypoteesin, että digitaaliset kulttuurikäyttöliittymät, kuten striimauspalvelut, verkkokaupat, sosiaalinen media, kulttuuriuutiset ja -lehdet verkossa ovat muodostuneet merkittäväksi osaksi sitä ympäristöä, jossa kohtaamme kulttuurituotteita ja ajatuksia. Samalla kun digitaalisten kulttuurikäyttöliittymien rooli ikkunana kulttuuriseen maailmaan kasvaa, sen muodot ja käytännöt normalisoituvat ja muuttuvat kulttuuriympäristön “ei-ajatelluiksi ehdoiksi” (Piippo & Roine 2020). Ei-ajatellut ehdot katoavat näkyvistä, mutta ehdollistavat toimintaa ja siihen kytkeytyviä arvoja. Artikkelin alussa ponnistan Antoinette Rouvroyn ja Thomas Bernsin (2013) immanentin normatiivisuuden – jota kutsun tässä suomeksi piileväksi normatiivisuudeksi – ajatuksesta sekä Michel Foucault’n vallan ja hallinnan käsitteistä esittääkseni, että juuri ympäristön ja siihen kytkeytyvien käytäntöjen normalisoituminen mahdollistaa digitaalisenkin ympäristön piilevän normatiivisuuden. Piilevän normatiivisuuden kautta syntyy arvoja, jotka alkavat vaikuttaa luonnollisilta ja kyseenalaistamattomilta, ja jotka rohkaisevat tietynlaiseen kulttuuriseen poetiikkaan. Tarkastelen digitaalista ympäristöä lähemmin sen kulttuurisen poetiikan hypoteesien avulla ja esitän, että poetiikka syntyy digitaalisten kulttuurikäyttöliittymien kulttuurisen logiikan sekä tarjoumien seurauksena. Hypoteesini ovat, että digitaalisten käyttöliittymien poetiikkaan kuuluvat ainakin 1) nopea tunnistettavuus, 2) selvärajainen ja korostunut affektiivisuus 3) ilmiön kompleksisuuden ja ”hälyn” korkea kompressoituminen sekä 4) laskennallisuuden ja vertaisvahvistuksen korostuva vaikutus.

The potential power of think tanks is based on knowledge production. Various think tanks have used this potentiality to disseminate neoliberalism since the 1970s. This article explores if the think tanks of today follow this tradition by analyzing the views of the most influential economic policy think tanks in Brussels – Chatham House, Center for European Policy Studies and Bruegel – on the resolutions of the financial crisis and the eurozone crisis. The crises would have been an opportunity to question the neoliberal paradigm. After determining the definition of a think tank and its power, the article uses discourse analysis to identify the use of neoliberal nodal points in the texts of the three think tanks from years 2008 and 2012. The analysis reveals that the think tanks did not challenge the neoliberal paradigm. Instead, they reproduced the paradigm, but not in a one-sided manner. The think tanks’ biggest contradiction to the theory is their emphasis on surveillance, coordination, and regulation of economy. However, the think tanks adhere to the core neoliberalist concepts. Furthermore, the previous enforcement of neoliberalism has strengthened the state power as well. While the think tanks are more critical than expected, they participate in cementing neoliberalism. Especially as they frequently propose that the expansion of regulation should be conducted by new constitutionalist means. This article indicates that the most influential think tanks in Brussels still seek to disseminate the neoliberal doctrine that is at least suitable for ordoliberalism.

Ajatuspajojen valtapotentiaali perustuu tiedon tuottamiseen. Tätä valtapotentiaalia käyttämällä osa niistä on ollut avainasemassa uusliberalismin levittämisessä 1970-luvulta alkaen. Tämä artikkeli tarkastelee, pyrkivätkö ajatuspajat edelleen uusliberalismin levittämiseen analysoimalla Brysselin vaikutusvaltaisimpien talouspolitiikasta kirjoittavien ajatuspajojen, Chatham Housen, Center for European Policy Studiesin ja Bruegelin, näkemyksiä finanssi- ja eurokriisin ratkaisuista. Nämä kriisit olisivat olleet mahdollisuus kyseenalaistaa uusliberalismin paradigma. Ajatuspajojen määritelmän ja vallan käsittelyn jälkeen artikkeli analysoi diskurssianalyysin avulla vuosien 2008 ja 2012 ajatuspajojen tekstien uusliberalismin kiinnekohtia, jotka osoittavat, että ajatuspajat eivät haastaneet vaan uusinsivat uusliberalismia – mutta eivät yksioikoisesti. Ajatuspajojen ristiriita suhteessa teoriaan on talouden valvonnan, koordinaation ja sääntelyn korostamisessa. Ajatuspajat kuitenkin pitävät uusliberalismin ydinasioista kiinni, ja aiemminkin uusliberalismin täytäntöönpano on kasvattanut valtiovaltaa. Vaikka ajatuspajat ovat olettamuksia kriittisempiä, osallistuvat ne uusliberalismin lujittamiseen, esimerkiksi tavoittelemalla sääntelyn lisäämistä uuskonstitutionalismisin keinoin. Artikkeli kuitenkin osoittaa, että Brysselin vaikutusvaltaisimmat ajatuspajat pyrkivät edelleen levittämään uusliberalistisia, ainakin ordoliberalismiin sopivia, oppeja., The potential power of think tanks is based on knowledge production. Various think tanks have used this potentiality to disseminate neoliberalism since the 1970s. This article explores if the think tanks of today follow this tradition by analyzing the views of the most influential economic policy think tanks in Brussels – Chatham House, Center for European Policy Studies and Bruegel – on the resolutions of the financial crisis and the eurozone crisis. The crises would have been an opportunity to question the neoliberal paradigm. After determining the definition of a think tank and its power, the article uses discourse analysis to identify the use of neoliberal nodal points in the texts of the three think tanks from years 2008 and 2012. The analysis reveals that the think tanks did not challenge the neoliberal paradigm. Instead, they reproduced the paradigm, but not in a one-sided manner. The think tanks’ biggest contradiction to the theory is their emphasis on surveillance, coordination, and regulation of economy. However, the think tanks adhere to the core neoliberalist concepts. Furthermore, the previous enforcement of neoliberalism has strengthened the state power as well. While the think tanks are more critical than expected, they participate in cementing neoliberalism. Especially as they frequently propose that the expansion of regulation should be conducted by new constitutionalist means. This article indicates that the most influential think tanks in Brussels still seek to disseminate the neoliberal doctrine that is at least suitable for ordoliberalism.

Recent developments in Europe and the United States (US) attest to an increasing fascination with and nostalgia for the strong leaders of the past – especially those that emerged in the aftermath o...

Suomalaista varhaiskasvatusta ovat viime vuosina muokanneet monet yhteiskunnalliset ja rakenteelliset muutokset. Hallinonalan muutos opetus- ja kulttuuriministeriöön, uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) sekä uudet velvoittavat ohjausasiakirjat ovat määritelleet varhaiskasvatuksen vahvasti osaksi kasvatuksen ja opetuksen toimialaa aiemman päivähoidon sosiaalipalvelupainotuksen sijaan. Samaan aikaan organisaatiorakenteet ovat olleet muutosprosessissa. Kuntien taloudelliset haasteet ovat laajentaneet päiväkodin johtajien vastuualueita, ja uudenlaisista jaetun johtajuuden rakenteista on tullut kehittämisen kohteita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan päiväkodin johtajien ja varhaiskasvatuksen opettajien johtajuuspuhetta sekä erityisesti siihen liittyviä valtaa kuvaavia diskursseja. Aineisto kerättiin fokusryhmäkeskusteluissa kolmessa suomalaisessa kaupungissa vuonna 2018. Tulokset osoittavat, että johtajuuden nähdään olevan muutoksessa. Johtajuuteen liittyy ristiriitaisia odotuksia toisaalta läsnäolon ja toisaalta taustalla olon osalta. Samoin johtajuus nähdään toiminnan mahdollistajana, mutta samalla sen odotetaan suuntaavan toimintaa lain viitoittamaan suuntaa. Johtajuuteen liittyvä valta ja vastuu ovat osittain vakiintumattomia ja kaipaavat selkiyttämistä. Puhe varhaiskasvatuksen perustehtävästä määrittää työtä, ja sen artikulointi on osa vallan ilmenemistä varhaiskasvatuksen organisaatioissa. In recent years, several societal and structural changes have transformed Finnish early childhood education. The change in governing body from the Ministry of Social Affairs and Health to Ministry of Education and Culture as well as new legislation (540/2018) and curricula have positioned early childhood education more firmly as before as part of the educational system instead of social services. At the same time, organisational structures within early childhood education have been rearranged. Financial challenges faced by the municipalities have broadened the responsibilities placed upon the directors of daycare centres and increased interest in practices of distributed leadership. In this study, we analyse the focus group discussions conducted in three Finnish cities 2012, where directors of daycare centres and early childhood educators shared their conception of leadership and the related phenomenon of power. The results reveal that leadership is thought to be in the process of changing. In addition, there are conflicting expectations for leadership in terms of being present and acting in the background. Furthermore, leadership is positioned as enabling good early childhood education but also as actively directing the activities towards the normative and legal guidelines. The power and responsibility inherent in leadership are currently in a state of flux and require clarification Discussions on the core function in defining practices. Similarly, articulations of ti are crucial to how power manifests within the institution of early childhood education. peerReviewed

As increasing numbers of Africans live in cities, their strategies for living and surviving challenge prevailing theories and models of urban development. Scholars of poverty and development have given more attention to rural areas than to urban ones, yet urban lifeways need more study because people’s material lives in the city differ significantly from those in rural areas. Urban residents are exposed to more ethnic, religious, and socio-economic diversity than rural residents (Jha et al. 2005) . Urban areas are also highly monetized, and the lives of especially the poorest residents are determined almost entirely by market forces. Money thus becomes the focus of city dwellers’ attention: the means by which relationships are negotiated, the measure of success, and a necessary condition for well-being. This volume defines ‘urban’ as residential aggregations in which the majority of residents work in non-agricultural activities, which generally means they are... peerReviewed

nonPeerReviewed