Search

Artikkelissa analysoidaan Suomen ja Ruotsin välisen pohjoisen rajan ylittävää toimintaa ja sitä koskevaa sääntelyä Suomen itsenäistymisestä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Ajan kuluessa tapahtuvaa muutosprosessia tarkastellaan soveltaen diakronista analyysiä. Valtioiden rajat ylittävä toiminta kytkeytyy yleensä laajempaan kuin vain alueelliseen tai paikalliseen kontekstiin. Tämän vuoksi on tärkeää kytkeä ajanjakson kansainväliset ja kansalliset kehityskulut Suomen ja Ruotsin välisen rajan ja sitä koskevan sääntelyn muotoutumiseen. Artikkelissa niin ihmisyhteisöt kuin suvereenit valtiot rajoineen ja sääntelyineen nähdään osina sosiaalisesti rakentunutta todellisuutta. Kun rajaa tarkastellaan pelkän staattisen oikeudellisen tosiasian sijaan dynaamisena sosiaalisena prosessina, kattavan historiallinen ymmärrys on olennaisen tärkeää. Artikkelissa esitetään, että rajojen historiallinen kehitys ei ole suoraviivainen ja ennalta määrätty vaan moniulotteinen prosessi, jossa eri kehityskulut voivat tapahtua eritahtisesti ja erisuuntaisesti: samanaikaisesti jotkin kehityskulut voivat madaltaa rajaa ja toisen tehdä sitä korkeammaksi. Lainsäädäntö ja muut normit ovat tekijöitä, jotka ohjaavat rajan olemusta, mutta ovat samaan aikaan ilmentymiä laajemmista poliittisista, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista muuttujista, jotka muodostavat sosiaalista todellisuutta. Tämä artikkeli kattaa historiallisen kehityskulun kahden murroskauden välillä, jotka on usein määritelty kansallisvaltiollisesta näkökulmasta. Artikkelissa esitetään, että Suomen itsenäistyminen kokonaistason muutoksena ei tuonut Suomen autonomian aikaan verrattuna olennaista muutosta käytännön tason toimintaan tai sääntelyyn Suomen ja Ruotsin välisellä pohjoisella rajalla. Suomen ja Ruotsin väliset valtiolliset suhteet olivat Suomen itsenäistymisen jälkeen aallonpohjassa esimerkiksi vakavien Ahvenanmaata koskevien aluekiistojen vuoksi. Myös joissain suomalaispiireissä nousi vaatimuksia siirtää Suomen ja Ruotsin välistä rajaa lännemmäksi, jotta väitetysti sorrettu Ruotsin puolen Tornionlaakson suomenkielinen vähemmistö olisi voitu jälleenyhdistää yhteen kansakuntaan. Vastaitsenäistyneille valtioille tyypillisesti Suomessa oli tarvetta itsemäärittelyyn, joka suurelta osin perustui kaksinapaisten vastakohtaisuuksien rakentamiseen Suomen naapurimaihin. Toisaalta Ruotsissa oli tiettyä kyynisyyttä Suomen itsenäisyyden kestävyyttä kohtaan. Valtiotason kiistoista huolimatta alueen tavalliset ihmiset säilyttivät perinteiset, usein sukulaisuussuhteisiin perustuvat rajan ylittävät yhteytensä. Osittain sen mahdollisti sääntely, joka myös Suomen itsenäistymisen jälkeen takasi raja-alueen asukkaille erityisoikeuksia rajan yli liikkumiseen ja tavaroiden kuljettamiseen. Suomen ja Ruotsin rajaviranomaiset jatkoivat myös yhteistyötään, joka perustui muodollisten säädösten sijaan herrasmiessopimuksiin ja vastavuoroisuuteen. Yhteinen pohjoismainen oikeuskulttuuri osaltaan edisti käytännönläheistä yhteistoimintaa erityisesti pyrkimyksissä torjua salakuljetusta. Myös valtiot pystyivät sopimaan rajavesistöjen kalastus- ja uittokäytäntöjen jatkamisesta sellaisina, kuin ne oli peritty ajalta, jolloin Ruotsin sopijapuoli Venäjän keisarikunta. Pohjoismaiden lähentyminen alkoi tapahtua 1930-luvun taitteessa, kun Euroopan turvallisuusympäristö heikkeni. Yhteistyö johti muun muassa pohjoismaisen matkakorttijärjestelmän käyttöönottoon, mikä helpotti rajanylittämistä myös Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Lisäksi Suomella ja Ruotsilla oli kahdenvälisiä korkean tason tavoitteita lisätä virallista rajan ylittävää yhteistyötä, mutta toinen maailmansota viivästytti niiden toteutumista. Sota-aikanakaan Suomen luoteisrajan asukkailta ei otettu pois heidän erityisoikeuksiaan ylittää Ruotsin raja, vaikka Suomi oli tuohon aikaan tiukasti hallinnoitu maa. Pitkä poikkeusaika päättyi 1940-luvun lopulla ja suurin osa sota-ajan sääntelystä poistettiin. Aikakausi merkitsi läntisen integraation ja pohjoismaisen yhteistyön kukoistuskauden alkua. Kuitenkin Suomen liikkumatila oli rajallinen ja sen suvereniteetti uhattuna tiukentuneet sopimusperustaisen neuvostovaikutuksen vuoksi. Tämä teki pohjoismaisten ja erityisesti Suomen ja Ruotsin välisten suhteiden tiivistämisestä Suomelle äärimmäisen tärkeän tasapainottavan elementin ja kasvatti pohjoisen rajaseudun geopoliittista merkitystä., This article analyses the cross-border activities and their regulation at the Finnish-Swedish northern border from the independence of Finland to the aftermath of the second World War. The process of change over time is being studied by applying a diachronic analysis. Activities across state borders are rarely limited to regional or local context. It is thus important to connect the international and national developments of the era to the formation of Finnish-Swedish border and its regulations. In this article human communities, sovereign states, their borders and regulations are perceived as parts of socially constructed reality. Extensive historical understanding is thus essentially important when analysing the border not just as a static judicial fact but as a product of dynamic social process. The article argues that the historical development of borders is not linear and determined, but a multi-dimensional process, in which different developments can occur at a different pace and go in different directions: some simultaneous developments can lower the border, others can make it higher. Legislation and other norms are factors that steer the characteristics of the border, yet at the same time they are manifestations of broader political, societal and cultural variables that form the social reality. The article covers historical development paths between two transitional periods, which are often defined from the nation-state perspective. In this article it is argued that the independence of Finland as an aggregate level change did not bring a substantial difference to the everyday cross-border practices nor their regulation at the Finnish-Swedish northern border compared to the time of the Finnish autonomy. Finnish-Swedish relations hit the rock bottom after the independence of Finland due to severe territorial disputes over the Aland islands, for example. Furthermore, some Finnish activists arose claims to move the Finnish-Swedish border westwards to re-unite the allegedly oppressed Finnish speaking minority of Swedish Torne Valley under one nation. As is typical for newly independent nations, there was a need for national self-definition in Finland, which was based to a great extent on constructing binary oppositions against neighbouring countries. In Sweden, on the other hand, there was certain cynicism towards the permanence of the Finnish independence. Despite state level disputes, common people living in the area maintained their traditional, often kinship-based cross-border connections. This was partly made possible by regulation, which also granted residents of the border area special rights to move and deliver goods over the border after the independence of Finland. Finnish and Swedish border authorities also continued their co-operation that was based not on formal statutes, but on gentlemen’s agreements and reciprocity. Common Nordic legal culture contributed for its part to the pragmatic common activities, especially in the efforts to prevent smuggling. States were able to agree on fishing and floating at the border watercourses as well, continuing practices that were inherited from the time when the contracting party with Sweden was the Russian Empire. The rapprochement of the Nordic countries began to take place at the turn of the 1930’s as the security climate in Europe deteriorated. This co-operation led to the introduction of the Nordic travel card system, for instance, which made crossing the border easier at the Finnish-Swedish border as well. In addition to that, Finland and Sweden had high-level bilateral aims to deepen official cross-border co-operation, but the second World War postponed their materialization. Even during the war times residents of the Finnish northwest border area were not stripped from their special rights to cross the Swedish border albeit Finland was strictly administered at the time. The long emergency period ended in the late 1940’s and most of the wartime regulations were released. The era marked the beginning of the bloom of western integration and Nordic co-operation. However, Finland’s room for manoeuvre was limited and its sovereignty in threat due to tightened treaty-based Soviet influence. This made the fostering of Nordic and especially Finnish-Swedish relations an all-important balancing factor for Finland and grew the geopolitical importance of the northern border area.

In Finnish cultural policy, power and responsibilities have been distributed to various regional government bodies and a distinct regional authority is lacking. This presents a notable difference to Sweden where the self-governing and politically elected assemblies at the regional level function as key regional cultural policy authorities. This article examines how the regional government bodies in Finland are participating in cultural policymaking in contrast to Sweden by recognising different activities that are carried out by the regional level. The analysis is conducted in two case regions (Central Finland and Värmland) based on interview data, legislation and policy documents. The results show that the sets of activities carried out by the regional government bodies are not limited to actual managing of the realisation process but include decisions about the content of a policy and formulation of and decision making about desired outcomes. Key themes related to these activities are demarcation (i.e. defining culture as a policy field), discretion (i.e. deciding on operations) and mediation (i.e. connecting actors). The regional level is not only mechanistically implementing given cultural policies but actively participating in cultural policymaking. At the same time, in Finland many factors potentially challenge the regional level’s cultural policy relevance and, as a result, regional cultural policy legitimacy. peerReviewed

Denna studie fokuserar på tvåspråkighetens existens i en unik tvåspråkig högstadieskola för att dra slutsatser om språkliga normer och maktförhållanden mellan de två språken, svenska och finska på den aktuella skolan. Den aktuella skolan ligger vid gränsen mellan två nationer och denna studie bidrar även till att dokumentera den unika skolans tvåspråkiga miljö då skolsamarbetet mellan gränskommunerna är på väg att upphöra. Skolans tvåspråkiga profil kommer dock att bestå. Studien utgår från ett teoretiskt perspektiv på makt utifrån vilket temana språk och placering och visuell kommunikation samt tillgänglighet formulerats för att dra slutsatser om maktförhållanden. Datainsamlingsmetoden utgörs av en visuell etnografi där tvåspråkighetens utformning observerades genom att fotografera skolans miljö. Materialet har sedan bearbetats med hjälp av en datadriven innehållsanalys. Resultatet har visat att språken kommer till uttryck i skolans miljö främst genom skilda språkliga tecken, på skilda platser, olika mycket och sällan tillsammans där samma information delas på båda språken. Hur skolan väljer att representera elevernas språkliga repertoarer har betydelse för vilka signaler och attityder skolan sänder ut om språk och språkanvändning. Det är viktigt att en lärmiljö på en skola med ett elevunderlag där elever är bosatta i både Finland och Sverige uppmuntrar till en tvåspråkig språkanvändning. Tämä tutkimus keskittyy kaksikielisyyden olemassaoloon ainutlaatuisessa kaksikilisessä yläastekoulussa. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä johtopäätöksiä kielisistä normeista ja valtasuhteista ruotsin ja suomen kielen välillä kyseisessä koulussa. Kyseinen koulu sijaitsee kahden valtion rajalla ja tutkimus myös osaltaan dokumentoi koulun ainutlaatuista kaksikielistä ympäristöä rajakuntien välisen yhteistyön päättyessä. Koulun kaksikielinen profiili säilyy kuitenkin. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma on valtaperspektiivi minkä perusteella teemat kieli ja sijainti sekä visuaalinen kommunikointi ja saatavuus muotoiltiin, jotta olisi mahdollista tehdä johtopäätöksiä valtasuhteista. Tiedonkeruutapa koostuu visuaalisesta etnografiasta, jonka kautta kaksikielisyyttä havainnoitiin valokuvaamalla koulun ympäristöä. Materiaali on tämän jälkeen käsitelty käyttämällä aineistolähtöistä sisältöanalyysiä. Tutkimuksen tulokset näyttävät, että kielet ilmaistaan koulun ympäristössä pääosin erilaisten kielellisten merkkien kautta, eri paikoissa, eri määreissä ja harvoin yhdessä, jolloin molemmilla kielillä jaetaan samaa tietoa. Se, miten koulu valitsee edustaa oppilaiden kielellistä repertuaaria, on tärkeä sen kannalta, mitä signaaleja ja asenteitta koulu lähettää eri kielistä ja kielenkäytöstä. On tärkeä, että oppimisympäristö koulussa, jonka oppilaat asuvat sekä Ruotsissa että Suomessa, kannustaa kaksikielistä kielenkäyttöä. This study focuses on the existence of bilingualism in a bilingual upper secondary school to draw conclusions about linguistic norms and power relations between the two languages Swedish and Finnish at the school. The school in question is located on the boarder between two nations and this study also contributes to documenting the unique bilingual environment of the school as the school cooperation between the border municipalities is about to end. However, the school’s bilingual profile will remain. The theoretical perspective this study takes is a perceptive of power based on which the themes languages and location and visual communication and availability are formulated to draw conclusions about power relations. The data collection method consists of a visual ethnography where the existence of bilingualism was observed by photographing the environment in the school. The material has then been processed through a deductive content analysis. The results show that the languages mainly are expressed in the school environment through different linguistic signs, in different places, different amounts and rarely together where the same information is shared in both languages. How the school chooses to represent students’ linguistic repertoires is important for which signals and attitudes the school sends out about the languages and language use. It is important that the learning environment at a school with a student base where students come from both Sweden and Finland, encourages bilingual language use.

Domböckerna och den tidigmoderna tiden hör tätt ihop. I denna uppsats undersöks hur historiker och språkhistoriker utnyttjat domboksmaterial i sin forskning. Metoden är historiografisk och jämförande. Uppsatsen visar att historiker ofta varit intresserade av källkritiska aspekter medan språkhistoriker har intresserat sig för frågor förknippade med språklig variation och förändring. Utifrån analysen identifieras tre övergripande teman som är särskilt gynnsamma för ett tvärvetenskapligt samarbete kopplat till domboken som empirisk källa: protokollföring (precision och tillförlitlighet), berättelsenivåer (textstruktur och -mönster) och skrivare (den gemensamma aktören). Court records and the history of the early modern period go hand in hand. Court records are crucial for our knowledge of the period and are the most important set of data for several fields of scholarship. In this article we study how Scandinavian historians and language historians have used court records in their research. In this multidisciplinary synthesis of such historical and historical linguistic research in Finland and Sweden, the focus is research mainly in Finnish and Swedish but also in English, published between 1950 and 2020, but weighted towards the twenty-first century. We show that historians have often been interested in source criticism whereas language historians concentrate on the question of linguistic variation and change. We identify three major themes that are fruitful for multidisciplinary collaborations between historians and linguists who rely on court records as a source: the records (their accuracy and reliability), the discource levels (the records’ textual structures and patterns), and the scribes (the common denominator). The study emphasises the multidisciplinary dimensions of court record research; the researcher should preferably be alert to the theoretical and analytical discussions in both disciplines and draw on one another’s expertise. The article is an outcome of ”City scribes in the kingdom of Sweden in the early modern period (1614–1714): Their profession, agency and use of language”, a multidisciplinary research project at the University of Jyväskylä, Finland, financed by the Kone Foundation for the period 2020–2024. peerReviewed

Artikkelissa käsitellään korruption ja huonon hallinnon tutkimusta menneisyydessä, ennen kaikkea Ruotsin ja Suomen yhteisen historian ajalla. Tarkoituksena on antaa tämänhetkisen tutkimustiedon valossa yleiskuva siitä, mitä teemasta tällä hetkellä tiedetään sekä pohtia tulevan tutkimuksen mahdollisuuksia, ongelmia (mukaan luettuna lähdekriittiset vaikeudet) sekä vastaisen tutkimuksen lähestymistapoja.

Artikkelissa kuvataan, kuinka Suomessa ja Ruotsissa ilmaistut poliittiset perusteet osallistua EU:n pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön (PRY) pohjautuvat kansalliseen vaikutusvaltaan. Empiirinen aineisto koostuu poliittisista asiakirjoista ja täysistuntokeskusteluista vuosina 2016–2019. Analyyttisenä apuvälineenä artikkelissa käytetään eurooppalaistumisteorian käsitteitä kansallisesta vaikuttamisesta, mukautumisesta ja identiteetin uudelleenrakentumisesta. Suomessa hallitus esittää PRY:n pohjautuvan Suomen osaltaan alullepanemaan yhteistyöhön ja Ruotsissa taas halutaan päästä vaikuttamaan yhteistyöhön alusta pitäen. Yhteistyöhön osallistumisen (harvalukuiset) vastustajat puolestaan käyttävät erilaisia keskustelun tasoja: Suomessa kriitikot ovat esittäneet PRY:n olevan osa liittovaltiokehitystä, ja Ruotsissa uhkana on nähty maan sotilaallisen liittoutumattomuuden rapautuminen. Varsinaisen politiikan sisällössä mailla ei diskurssieroista huolimatta ole kuitenkaan huomattavia eroavaisuuksia, vaan molemmat maat osallistuvat PRY-projekteihin aktiivisesti., The article discusses how Swedish and Finnish politicians discuss deepening defence cooperation in the European Union, in particular the Permanent Structured Cooperation (PESCO) in defence. The empirical material consists of political documents and parliamentary debates from 2016 to 2019 and includes white papers, reports, parliamentary debates, government proposals and letters concerning Permanent Structured Cooperation. The analytical tool utilized in the articles is based on Europeanization theory and its concepts of national projection, national adaptation and identity reconstruction. The Finnish and Swedish politicians justify the participation in PESCO by referring to influence: Finnish politicians depict PESCO as based on a partly Finnish initiative of strengthening defence cooperation. Those (few) opposing PESCO, in turn, utilize different levels of discourse: the Finnish opponents describes PESCO as part of federalist development, whereas the Swedish criticism regard the potential disruption of the Swedish military non-alignment as a threat. The policies of the countries, however, remain similar.

Current practices in wastewater management lead to inefficient recovery and reuse of nutrients and can result in environmental problems. Source separation systems have been shown to be an efficient way of recovering nutrients and energy from wastewaters, both in rural and urban context. Studies on nutrient recovery potential and life cycle impacts of source separation systems are mainly limited to small systems (for example a few households) while the impacts of upscaling source separation to a regional level have hardly been studied, especially in sparsely populated areas where the cost of the connection to a main treatment plant is higher. This study examines the regional nutrient balance of two source separation scenarios—black water separation and urine diversion—and compares them to the existing conventional wastewater system. The analysis comprises three sparsely populated regions of northern Finland and Sweden, including rural, peri-urban and urban areas. In addition, climate impacts are assessed based on existing life cycle assessment (LCA) studies. According to the results, by source separation it is possible to achieve a significant increase in the recovery rate of phosphorus (41–81%) and nitrogen (689–864%) compared to the conventional system. Depending on the region up to 65% of the mineral phosphorus and 60% of mineral nitrogen fertilisers could be theoretically replaced. Furthermore, the climate and eutrophication impacts would decrease with the implementation of such systems, but an increase in acidification may occur. However, even if the benefits of source separation systems are undisputed in terms of nutrient recovery, the implementation of such systems would to a large extent require an entire system change of the wastewater treatment sector and a wide paradigm change towards a circular economy.

This introductory article opens the thematic issue Spaces of Upset in the Nordic Region. It introduces the contributions of the issue, outlines the concepts that unite them, and discusses the sociolinguistic area in which they are set: the Nordic region. Centering on Denmark, Finland and Sweden, the article offers an overview of some of the sociolinguistic, ideological and political characteristics of the region and the countries it comprises. The Nordic region is widely seen as a paradigm case of social stability, consensus and cohesion. This vision is, however, a mirage. To be sure, upset often lingers below the discursive veneer of Nordic harmony, concord and agreement. Breaking with this outlook, this thematic issue takes a closer look at some of the antipodes of this sociolinguistic and ideological condition. Its contributions engage with ‘spaces of upset’, that is, with manifestations and experiences of sociolinguistic rupture, upheaval or change, in and through which visions of sociolinguistic stability and cohesion are disrupted and challenged. These spaces of upset bear witness to social, ideological and linguistic tensions and changes, be they incipient, enduring or surpassed. They accordingly provide a new take on processes of continuity and change, pointing out the ideological faultlines of the orders they disrupt, or upset.

nonPeerReviewed

peerReviewed

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Population ageing with an increasing number of people experiencing complex health and social care needs challenges health systems. We explore whether andhow health system reforms and policy measures adopted during the past two decades in Finland and Sweden reflect and address the needs of the older people. We discuss health system characteristics that are important to meet the care needs of older people and analyse how health policy agendas have highlighted these aspects in Finland and Sweden. The analysis is based on “most similar cases”. The two countries have rather similar health systems and are facing similar challenges. However, the policy paths to address these challenges are different. The Swedish health system is better resourced, and the affordability of care better ensured, but choice and market-oriented competition reforms do not address the needs of the people with complex health and social care needs, rather it has led to increased fragmentation. In Finland, the level of public funding is lower which may have negative impacts on people who need multiple services. However, in terms of integration and care coordination, Finland seems to follow a path which may pave the way for improved coordination of care for people with multiple care needs. Intensified monitoring and analysis of patterns of health care utilization among older people are warranted in both countries to ensure that care is provided equitably.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Lapin sodan naisevakkojen kokemuksia evakkoajasta keskittyen kokemuksiin rajasta ja Ruotsista. Tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia niistä syntyi ja miten ne erosivat eri paikoista lähteneiden evakkojen keskuudessa sekä mitkä vaikuttivat kokemusten erilaisuuteen. Päälähdeaineistoryhmän muodostaa 12 haastattelua, minkä lisäksi lähteenä on Ruotsin evakkoleireillä levitetty Kotimaan Viesti -lehti sekä pieni evakosta lähetetty kirjeaineisto. Tehdyt haastattelut keskittyvät Rovaniemen maalaiskunnan ja länsilapin kuntien alueelle muodostaen mahdollisuuden verrata eri puolilta lähteneiden kokemuksia. Tutkimus on muistitietohistoriaa, joka muodostaakin työn teoreettisen pohjan. Muistelijoiden kokemuksissa korostuu positiivinen suhtautuminen Ruotsiin ja kiitollisuus saadusta avusta. Negatiivisia kokemuksia ei juurikaan tuoda esille eikä asioista koeta voitavan valittaa. Kirjeissä sen sijaan tuodaan esille enemmän negatiivisia kokemuksia. Lehdellä on ollut tavoitteena evakkoihin vaikuttaminen viranomaisten haluamalla tavalla, joka näkyy siinä esitetyssä kuvassa. Itse raja ja sen ylitys jäivät muisteluissa toissijaisiksi useasta syystä. Kauempaa lähteneet evakot eivät olleet kiinnittäneet huomiota asiaan joko väsymyksestä tai sen merkityksettömyydestä johtuen. Rajalta lähteneille taas rajan ylitys on ollut arkipäiväistä eikä se itsessään ole ollut evakkoon lähtiessäänkään merkittävää, vaikka syy onkin ollut poikkeuksellinen. Suurin erottava ja yhdistävä tekijä kokemuksissa on ollut evakossa majoittuminen. Lehmien kanssa matkaamisella on ollut merkitystä muun muassa heidän sijoittamiseen sekä perheen kanssa yhdessä pysymiseen. Rajalta kotoisin olleet rajalle evakkopaikkaan jääneet ovat eläneet melko normaalia elämää eivätkä he ole joutuneet kohtamaan esimerkiksi kielivaikeuksia tai kulttuurieroja, joita kauemmas evakkoon joutuneet ovat kohdanneet. Heille joen takana ollut Ruotsi on ollut se tuttu, jolla on kuitenkin ollut yhteneväisiä piirteitä Suomen puolen rajaseudun kanssa. Sen sijaan kauemmas Ruotsiin joutuneet ovat menneet eri kielialueelle ja kohdanneet esimerkiksi erilaisen ruokakulttuurin vahvempana. Tämän lisäksi leirillä olleiden kohdalla elämä oli muualta käsin ohjattua ja hyvin rajoitettua verrattuna niihin, jotka saivat asua yksityistaloissa. Omissa asuinnoissaan asuneilla arki muodostui enemmän kotinsa kaltaiseksi. Suurin osa muistelijoista teki evakkoaikana myös töitä, joko palkkatyötä tai hoitivat lehmiään. Ruotsista palatessa ero maiden välillä on voinut olla huima, kun monet ovat palanneet tuhottuihin kotikyliinsä. Tuhottujen kylien näkymä on ollut mieleenpainuva. Tämä on voinut kirkastaa kiitollisuutta saadusta avusta. Kaikkien ei kuitenkaan tarvinnut palata tuhottuihin kyliin, mikä nopeutti ja helpotti paluuta. Muistelijat eivät kuitenkaan kokeneet evakkoajan muuttaneen heidän elämänkulkuaan, vaikka se on ollut yksi erikoinen jakso heidän elämässään. He kuitenkin kokivat tarpeelliseksi muistella sitä kertoessaan kokemuksistaan haastatteluissa. Heidän kokemuksiensa tutkiminen on tärkeää ymmärtääkseen alueen kehitystä sekä rajanseudun vaikutusta ihmisiin.

Tämä katsausartikkeli luotaa saamelaisten 1900-luvun koulutusta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa, sekä lyhyesti myös Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Artikkelin painopisteet ovat yhtäältä itse koulutuksen historiassa ja toisaalta tutkimuskirjallisuuden tulkinnoissa eri maissa. Mitä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä maiden välillä on, ja miten saamelaisten koulutushistorian tutkimus on kehittynyt viime vuosina? Tutkimuksen luoma kuva on monipuolistunut viime vuosina, samalla kun saamelaisten oma ääni on pääsemässä vahvemmin esiin tutkimuksessa. Samalla metodologisen nationalismin ongelma on edelleen voimakkaasti läsnä rajaamassa tutkimuskehystä kunkin maan sisäisiin asioihin., This review article examines the research literature on 20th century Sámi education in Finland, Norway and Sweden, and in short also in the USSR/Russia. The foci of the article lie on the history of education on the one hand, and on the interpretations of the research literature on the other. What similarities and differences are there between the countries and how has the research on Sámi educational history evolved over time? The research field has diversified recently and Sámi voices are gaining a stronger position. At the same time, the problem of methodological nationalism persists and impedes transnational perspectives on Sámi educational history.

nonPeerReviewed

Denna uppsats undersöker Sveriges marinstrategi i händelse av krig med Tyskland respektive Sovjeteunionen våren 1941 utifrån Chefen för Marinens instruktioner för krigsfall I respektive II. This paper explores Swedish naval strategy during the Second World War (1939-1945), an area that has not seen significant research. This paper focuses on how Swedish maritime forces were to be used in case of war with Germany (War Plan I; Krigsfall I), and with the Soviet Union (War plan II; Krigsfall II). This paper focuses on Swedish planning during the spring of 1941. The period after the fall of France (June 1940) and before the German invasion of the Soviet Union (June 1941) was a period where both Germany and the Soviet Union possessed what could be described as strategic freedom of action. This means large parts of their armed forces could have been used for operations against Sweden. The basis for each potential conflict was different: Germany occupied Norway and Denmark and could launch a ground invasion of Sweden directly; meanwhile Sweden and the Soviet Union were still separated by Finland and the Baltic Sea. Maritime forces would therefore play very different roles in the two War Plans. No official plans in case of war with the western Allies existed at the time, and hence this has not been explored here. The conclusion of this paper is that Swedish naval strategy at the time was somewhat offensive and focused on gaining sea control, at least in the Baltic Sea and Gulf of Bothnia, to maintain freedom of action to be able to conduct troop movements along the Swedish coast, to the island of Gotland, and to Finland.

Utilizing such concepts as “colonial complicity” and “colonialism without colonies”, this chapter examines the case of Finns and Finland as a nation that was once oppressed but also itself complicit in colonialism. It argues that although the Finnish nation has historically been positioned in Europe between western and eastern empires, Finns were not only passive victims of (Russian) imperial rule but also active participants in the creation of imperial vocabulary in various colonial contexts, including Sápmi in the North.This chapter argues that although Finns never had overseas colonies, they were involved in the colonial world, sending out colonizers and producing images of colonial “others”, when they, in the late nineteenth and early twentieth century, felt the need to project themselves as white and European (not Russian or non-white, such as Mongols). Finns adopted, adapted, and created common European knowledge about colonized areas, cultures, and people and participated in constructing racial hierarchies. These racialized notions were also applied to the Sámi. Furthermore, Finns benefitted economically from colonialism, sent out missionaries to Owambo in present-day Namibia to spread the ideas of Western/White/Christian superiority and instruct the Owambo in European ways. Finns were also involved in several colonial enterprises of other European colonizing powers, such as in the Belgian Congo or aboard Captain Cook’s vessel on his journey to the Antipodes.

Artikkelissa käsitellään korruption ja huonon hallinnon tutkimusta menneisyydessä, ennen kaikkea Ruotsin ja Suomen yhteisen historian ajalla. Tarkoituksena on antaa tämänhetkisen tutkimustiedon valossa yleiskuva siitä, mitä teemasta tällä hetkellä tiedetään sekä pohtia tulevan tutkimuksen mahdollisuuksia, ongelmia (mukaan luettuna lähdekriittiset vaikeudet) sekä vastaisen tutkimuksen lähestymistapoja.

Arvioitu teos: Harri Mantila, Maija Saviniemi & Niina Kunnas (toim.): Oulu kieliyhteisönä. Tietolipas 261. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. 329 s. isbn 978-951-858-058-7.

1. Arctic and sub‐Arctic lakes in northern Europe are increasingly threatened by climate change, which can affect their biodiversity directly by shifting thermal and hydrological regimes, and indirectly by altering landscape processes and catchment vegetation. Most previous studies of northern lake biodiversity responses to environmental changes have focused on only a single organismal group. Investigations at whole‐lake scales that integrate different habitats and trophic levels are currently rare, but highly necessary for future lake monitoring and management. 2. We analysed spatial biodiversity patterns of 74 sub‐Arctic lakes in Norway, Sweden, Finland, and the Faroe Islands with monitoring data for at least three biological focal ecosystem components (FECs)—benthic diatoms, macrophytes, phytoplankton, littoral benthic macroinvertebrates, zooplankton, and fish—that covered both pelagic and benthic habitats and multiple trophic levels. 3. We calculated the richnessrelative (i.e. taxon richness of a FEC in the lake divided by the total richness of that FEC in all 74 lakes) and the biodiversity metrics (i.e. taxon richness, inverse Simpson index (diversity), and taxon evenness) of individual FECs using presence–absence and abundance data, respectively. We then investigated whether the FEC richnessrelative and biodiversity metrics were correlated with lake abiotic and geospatial variables. We hypothesised that (1) individual FECs would be more diverse in a warmer and wetter climate (e.g. at lower latitudes and/or elevations), and in hydrobasins with greater forest cover that could enhance the supply of terrestrial organic matter and nutrients that stimulated lake productivity; and (2) patterns in FEC responses would be coupled among trophic levels. 4. Results from redundancy analyses showed that the richnessrelative of phytoplankton, macrophytes, and fish decreased, but those of the intermediate trophic levels (i.e. macroinvertebrates and zooplankton) increased with decreasing latitude and/or elevation. Fish richnessrelative and diversity increased with increasing temporal variation in climate (temperature and/or precipitation), ambient nutrient concentrations (e.g. total nitrogen) in lakes, and woody vegetation (e.g. taiga forest) cover in hydrobasins, whereas taxon richness of macroinvertebrates and zooplankton decreased with increasing temporal variation in climate. 5. The similar patterns detected for richnessrelative of fish, macrophytes, and phytoplankton could be caused by similar responses to the environmental descriptors, and/or the beneficial effects of macrophytes as habitat structure. By creating habitat, macrophytes may increase fish diversity and production, which in turn may promote higher densities and probably more diverse assemblages of phytoplankton through trophic cascades. Lakes with greater fish richnessrelative tended to have greater average richnessrelative among FECs, suggesting that fish are a potential indicator for overall lake biodiversity. 6. Overall, the biodiversity patterns observed along the environmental gradients were trophic‐level specific, indicating that an integrated food‐web perspective may lead to a more holistic understanding of ecosystem biodiversity in future monitoring and management of high‐latitude lakes. In future, monitoring should also focus on collecting more abundance data for fish and lower trophic levels in both benthic and pelagic habitats. This may require more concentrated sampling effort on fewer lakes at smaller spatial scales, while continuing to sample lakes distributed along environmental gradients. Special Issue.

Reference conditions of water bodies are defined as the natural or minimal anthropogenically disturbed state. We compared the methods for determining total phosphorus and total nitrogen concentrations in rivers in Finland, Norway and Sweden as well as the established reference conditions and evaluated the possibility for transfer and harmonisation of methods. We found that both methods and values differed, especially for lowland rivers with a high proportion of agriculture in the catchment. Since Denmark has not yet set reference conditions for rivers, two of the Nordic methods were tested for Danish conditions. We conclude that some of the established methods are promising but that further development is required. We moreover argue that harmonisation of reference conditions is needed to obtain common benchmarks for assessing the impacts of current and future land use changes on water quality. Electronic supplementary material The online version of this article (10.1007/s13280-020-01370-4) contains supplementary material, which is available to authorised users.

peerReviewed

1. Arctic freshwaters support biota adapted to the harsh conditions at these latitudes, but the climate is changing rapidly and so are the underlying environmental filters. Currently, we have limited understanding of broad-scale patterns of Arctic riverine biodiversity and the correlates of α- and β-diversity. 2. Using information from a database set up within the scope of the Arctic Council's Conservation of Arctic Flora and Fauna Circumpolar Biodiversity Monitoring Plan, we analysed patterns and correlates of α- and β-diversity in benthic diatom and macroinvertebrate communities across northern Norway, Sweden, and Finland. We analysed variation in total β-diversity and its replacement and richness difference components in relation to location of the river reach and its drainage basin (Baltic Sea in the south, the Barents Sea in the east and the north, and the Norwegian Sea in the west), in addition to climate and environmental variables. 3. In both macroinvertebrates and diatoms, the replacement and richness difference components showed wide variation. For macroinvertebrates, the richness difference component was the more important, whereas for diatoms, the replacement component was the more important in contributing to variation in β-diversity. There was no significant difference in β-diversity between the three main drainage basins, but species composition differed among the drainage basins. 4. Based on the richness difference component of β-diversity, climate variables were most strongly associated with community variation in macroinvertebrates. In diatoms, both environmental and climate variables were strongly correlated with community compositional variation. In both groups, there were also significant differences in α-diversity among the three main drainage basins, and several taxa were significant indicators of one of these drainage basins. Alpha diversity was greater in areas with a continental climate, while the oceanic areas in the west harboured greatly reduced flora and fauna. 5. The correlates of biodiversity were relatively similar in macroinvertebrates and diatoms. Climate variables, in particular temperature, were the most strongly associated with biodiversity patterns in the Arctic rivers of Fennoscandia. Sedimentary geology may be associated with increased productivity and, to a lesser extent, with sensitivity to acidification. There was considerable variation in community composition across Arctic Fennoscandia, indicating the necessity of protecting several stream reaches or even whole catchments within each region to conserve total riverine biodiversity. Furthermore, it is likely that the predicted changes in temperature in Arctic areas will influence riverine diversity patterns across Fennoscandia.

Väitöskirjani käsittelee ruotsin ja suomen kielen opiskelijoiden ja opettajien diskursseista esiin nousseita kieli-ideologioita. Tutkin tapoja, joilla vallitsevat syntyperäisyyden, yksikielisyyden ja oikeaoppisuuden kieli-ideologiat heijastuvat osallistujien oppimis- ja opetusprosessiin Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. Analysiini perustuu kokoamaani aineistoon ja koostuu 90 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, 109 kyselylomakkeesta sekä osallistuvasta havainnoinnista 22 opetusryhmässä 1-2 kk ajalta. Tutkimustulokseni osoittavat, että osallistujat ovat ko. kolmessa maassa omaksuneet syntyperäisyyden ideologian ja nojaavat yhä oletetun yksikielisen natiivipuhujan malliin. Tämä vakinaistunut ajattelutapa rajoittaa oppijoiden mahdollisuuksia identifioida itsensä positiivisella tavalla legitiimiksi kohdekielen puhujaksi. Jotta kielenoppijat voisivat kokea itsensä monikielisinä ja osaavina puhujina, voi olla suotavaa, että vallitsevia ajattelutapoja muutetaan ja lakataan kategorisoimasta oppijoita pelkästään toisen kielen käyttäjinä, joiden kielitaito on puutteellinen. Ce travail porte sur les idéologies linguistiques émergées dans les discours des étudiants universitaires de suédois et de finnois L2 et de leurs enseignants. Nous étudions comment les idéologies dominantes d’autochtonie, de monolinguisme et de langue standard se reflètent sur le processus didactique des participants en Finlande, en Suède et en France. Notre corpus se compose de 90 entretiens semi-directifs thématiques et de 109 questionnaires-filtre accompagnés des observations participantes dans 22 cours de langue d’une durée de 1-2 mois. Nos résultats indiquent que les participants des trois pays ont intériorisé l’idéologie d’autochtonie et restent accrochés au modèle linguistique du natif monolingue éduqué. Cette idéologie délimite une identification positive par les apprenants comme membre actuel ou futur de communauté linguistique cible. Pour que les apprenants puissent se développer une identité plurilingue d’un locuteur légitime, il peut être nécessaire de faire évoluer la catégorisation des apprenants comme simples usagers de L2 avec l’idée d’un apprenant à vie possédant une compétence déficitaire.

nonPeerReviewed

The article explores the statistical association between annual alcohol consumption and homicide mortality in Finland, Sweden and Norway from the early 19th century to 2013. The results show statistically significant impacts on overall and male homicide mortality in Finland and on male homicide mortality in Sweden. In Norway, we found no significant impacts. The results suggest that changes in the level of alcohol consumption have had a stronger impact on homicide rates in Finland, characterized by a heavier drinking culture, than in Norway or Sweden. The strength of the association between alcohol consumption and homicide levels seems also to vary over time and to be conditioned by economic and socio-political factors.

Tutkitun tiedon roolia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on viime vuosina pohdittu paljon ja edellytetty päätösten pohjautuvan luotettavaan tietoon. Suomessa aikuiskoulutusta koskevan tunnisteellisen tiedon puute haittaa erityisesti vapaan sivistystyön kehittämistä.