Search

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimus käsittelee lastensuojelun sosiaalityön oikeudellistumis- eli juridisoitumisprosessia. Oikeudellistumisen käsite (Verrechtlichung) on peräisin 1920-luvun Saksasta ja Suomeen se tuli 1980-luvulla. Oikeudellistuminen tarkoittaa jonkin yhteiskunnallisen ilmiön, asian tai alueen tulemista tai muuttumista oikeudelliseksi, saattamista oikeudellisen sääntelyn piiriin tai oikeudellisen ratkaisutoiminnan kohteeksi. Se merkitsee myös kasvavaa jokapäiväisen elämän ja eri elämänalueiden juridista sääntelyä. Lastensuojelun oikeudellistumisesta on Suomessa puhuttu 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Tutkimus on teoreettinen ja pohjautuu lähinnä suomalaiseen ja englantilaiseen sosiaalityötä ja lastensuojelua koskevaan tutkimukseen. Käytän lähteenä jonkin verran myös oikeustieteellisiä ja oikeussosiologisia tutkimuksia. Hyödynnän myös suomalaista lastensuojelukriittistä keskustelua, joka on osaltaan vaikuttanut juridisoitumisprosessin vahvistumiseen. Tarkastelen ilmiötä oikeusvaltioviitekehyksessä. Merkittäviä seikkoja ovat tällöin virkamiehen toimien lainalaisuus, ihmis- ja perusoikeudet, oikeusturva ja hyvän hallinnon periaatteet. Selvitän sitä, mistä lastensuojelun juridisoitumisessa on kyse. Mistä ja miten edellä mainitut oikeusvaltioperiaatteet ovat tulleet sosiaalityöhön ja millaisia oikeudellisia vaatimuksia ne työlle asettavat? Toiseksi tarkastelen sitä, miten juridisoituminen näkyy erilaisissa lastensuojelun arkityön keskeisissä käytännöissä. Miten se vaikuttaa työorientaatioon, työprosesseihin, kirjaamiseen ja faktojen määrittelyyn, lapsen asemaan työprosessissa sekä käsityksiin asiantuntijuudesta? Voidaanko tämänhetkistä sosiaalityön asiantuntijuuden määrittelyä, jota usein kuvaavat sellaiset termit kuin avoimuus, neuvottelevuus ja refleksiivisyys, hyödyntää juridisoituneessa tilanteessa vai pitääkö asiantuntijuus määritellä uudelleen? Lastensuojelun juridisoitumisessa on kyse laaja-alaisesta prosessista, jossa juridiikka alkaa ottaa uudella tavalla valtaa sosiaalityön sisällä, alkaa määritellä sosiaalityön prosesseja, työssä käytettävää kieltä ja asiantuntijuutta. Juridisia toimintakäytäntöjä ja yksityiskohtaista ohjeistusta tarjotaan usein ratkaisuksi lastensuojelun ongelmiin. Lukuisissa englantilaistutkimuksissa on kuitenkin todettu, että legalistinen lastensuojelutyö - jota usein kuvataan kapea-alaiseksi ja byrokraattiseksi - ja eri osapuolten oikeuksien painottaminen ei ole välttämättä tarjonnut apua perheille eikä turvaa lapselle. Se ei ole myöskään aina pystynyt hyödyntämään sosiaalityön omaa ammatillista tietämystä. Laillinen tarkastelu vastaa parhaiten kysymykseen, mikä on laillista ja mikä laitonta. Sen sijaan laki harvoin kykenee antamaan vastauksen siihen, mikä on paras mahdollinen toimintavaihtoehto yksittäisessä tilanteessa tai paras keino suojella lasta. Tärkeää olisikin löytää toimintatapa, jossa sosiaalityö voisi oppia parempaa juridiikan ymmärrystä ja omaksua lain asettamat reunaehdot, mutta säilyttää silti oman sisällöllisen autonomiansa. ISBN 952-10-1138-6

Societal reactions to norm breaking behavior of children reveal, how we understand childhood, the relations between generations and communitie's ratio of tolerance. In Finland the children that repeatedly commit crimes receive social service measures that are based on Child Welfare Act. In the city of Helsinki (Stadi in the slang of Helsinki) existed an agency specifically established for ill-behaving children until the 1980's, agter which an unified agency for the maltreated and maladjusted children was founded. Through five boys' welfare cases, this research aims at defining what kind of positions, social relations and structures are constructed in the social dynamics of these children's everyday lives. The cases cover different decades from the 1940s to the present. At the same time the cases reflect the child welfare and societal practices, and reveal how the communities have participated in constructing deviance in different eras. The research is meta-theoretically based on critical realism and specifically on Roy Bhaskar's transformative model of social activity. The cases are analyzed in the framework of Edwin M. Lemert's societal reaction theory. Thus the focus of the study is on the wide structural context of the institutional and societal definitions of deviance. The research is methodologically based on a qualitative multiple case study research. The primary data consist of classified child welfare case files collected from the archives of the city of Helsinki. The data of the institutional level consist of the annual reports from 1943 to 2004 and the ordinances from 1907 onwards, and of various committee documents produced in the law-making process of child welfare, youth and criminal legislation of the 20th century. Empirical finding are interpreted in a dialogue with previous historical and child welfare research, contemporary literature and studies on the urban development. The analysis is based on Derek Layder's model of adaptive theory. The research forms a viewpoint to the historical study of child welfare, in which the historical era, its agents and the dynamics of their mutual relations are studied through an individual level reconstruction based on the societal reaction theory. The case analyses reveal how the positions of the children form differently in the different eras of child welfare practices. In the 1940s the child is positioned as a psychopath and a criminal type. The measures are aimed at protecting the community from the disturbed child, and at adjusting the individual by isolation. From 1960s to 1980s the child is positioned as a child in need of help and support. The child becomes a victim, a subject that occupies rights, and a target of protection. In the turn of the millennium a norm breaking child is positioned as a dangerous individual that, in the name of the community safety, has to be confined. The case analyses also reveal the prevailing academic and practical paradigms of the time. Keywords: childhood, youth, child protection, child welfare, delinquency, crime, deviance, history, critical realism, case study research Lasten rikokset herättävät yhteisöissä voimakkaita reaktioita. Samalla paljastuvat käsityksemme lapsuudesta, sukupolvien välisistä suhteista ja yhteisön suvaitsevaisuuden rajoista. Usein kysytään, tuleeko rikokseen syyllistynyttä lasta rangaista vai suojella. Suomessa rikoksia uusivat lapset on lastensuojelulain nojalla ohjattu sosiaalihuollon asiakkaiksi. Helsingissä toimi 1980-luvulle asti pahantapaisten lasten asioihin keskittynyt suojelukasvatustoimisto, jonka jälkeen rikoksiin syyllistyneet lapset ovat olleet yhdennetyn sosiaalityön piirissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää viiden helsinkiläispojan lastensuojeluprosessia tarkastelemalla, millaisiksi muodostuu toistuvasti rikoksiin syyllistyneen lapsen asema, entä hänen sosiaaliset suhteensa sekä arjen rakenteet. Tapaukset asettuvat eri vuosikymmenille 1940-luvulta nykyaikaan. Samalla tapaukset kuvaavat oman aikansa lastensuojelua ja yhteiskunnallisia käytäntöjä sekä sitä, miten helsinkiläisyhteisöt ovat eri aikoina osallistuneet poikkeavuuden tuottamiseen. Tutkimus perustuu kriittiseen realismiin ja erityisesti Roy Bhaskarin transformatiivisen sosiaalisen toiminnan malliin. Aihetta analysoidaan Edwin M. Lemertin yhteisöreaktion teorian viitekehyksestä, jolloin tarkasteluun nousevat poikkeavuuden määrittelykäytännöt laajassa institutionaalisessa ja yhteisöllisessä kontekstissa. Tutkimus on laadullinen monitapaustutkimus, ja sen aineisto koostuu Helsingin suojelukasvatus- ja lastensuojelutyössä tuotetuista asiakasasiakirjoista. Lisäksi aineistona on käytetty suojelukasvatustoimiston ja sosiaaliviraston toimintakertomuksia koko ajanjaksolta, kunnallisia asetuskokoelmia vuodesta 1907 alkaen ja 1900-luvulla julkaistuja lapsi-, nuoriso-, ja rikosaiheisia komiteamietintöjä sekä valmista lainsäädäntöä. Tutkimustuloksia tarkastellaan aiempia historian- ja lastensuojelututkimuksia, aikalaiskirjallisuutta ja kaupunkiyhteisöä käsitteleviä tutkimuksia vasten. Tutkimuksessa luodaan lastensuojelun historialliseen tarkasteluun yksilötason näkökulma, joka yhdistetään laajempaan lastensuojelutyön, lainsäädännön ja kaupunkiyhteisön muutokseen. Tapaukset paljastavat, miten lapsen positiot rakentuvat erilaisiksi eri aikoina ja eri yhteisöissä. 1940-luvulla lapsi asemoituu psykopaatiksi ja rikollistyypiksi. Suojelu suuntautuu yhteisöön, jota tulee varjella häiriintyneeltä lapselta, ja mukauttaminen yksilöön, joka tulee eristää. 1960-luvulta 1980-luvulle sosiaalityön käytännöissä muodostuu autettavan ja tuettavan lapsen positio, jolloin lapsesta tulee olosuhteiden uhri, oikeuksia omaava subjekti ja suojelun kohde. Vuosituhannen taitteessa normeja rikkova lapsi asemoituu vaaralliseksi yksilöksi, jolle tulee asettaa rajoja yhteisön turvallisuuden nimissä. Tapausnanalyysien yhteydessä tulevat näkyviksi myös lastensuojelussa kulloinkin vallalla olleet opin ja käytännön paradigmat. Avainsanat: lapsuus, nuoriso, lastensuojelu, nuorisorikollisuus, rikollisuus, poikkeavuus, historia, kriittinen realismi, tapaustutkimus

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee johtamisen vaikutusta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koettuun työhyvinvointiin. Tutkimustehtävänä on kartoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia johtamisen ja esihenkilötyön näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten johtamisella ja esihenkilötyöllä voitaisiin lisätä sosiaalityöntekijöiden kokemaa työhyvinvointia. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen lastensuojeluun, työhyvinvointiin ja johtamiseen liittyvää tutkimusta. Käsitellyiksi tulevat erityisesti sosiaalityön johtamiseen ja työhyvinvoinnin johtamiseen sosiaalityössä liittyvät teemat sekä eettinen johtaminen. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuksen metodologinen aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta lastensuojelun sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät eräässä suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimuksen tulokset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastatteluaineiston sisällönanalyysin perusteella sain muodostettua neljä yläluokkaa: esihenkilön johtamisosaaminen, esihenkilön henkilökohtaiset ominaisuudet, substanssiosaaminen ja lastensuojelukentän tunteminen ja työhyvinvoinnin johtamisen kehittäminen. Näiden yläluokkien jälkeen muodostettiin haastatteluaineistosta edelleen alaluokkia, ja aineiston analyysit suoritettiin alaluokittain. Analyysin perusteella tunnistettiin esihenkilön johtamistyöhön liittyviä tekijöitä, joilla voitiin olevan merkitystä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin. Johtamisella ja työhyvinvoinnilla on keskenään hyvin voimakas suhde ja johtamisosaamiseen liittyvät teemat nousivat tutkimuksessa eniten esille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille vaikuttaa olevan merkittää vaikutusta esihenkilön osoittamalla tuella ja esihenkilön ja alaisten välisellä keskinäisellä luottamuksella. Tutkimuksen keskeisimpänä löydöksenä voidaan pitää sitä huomiota, että esihenkilön tulisi tunnistaa oman johtamistyönsä ja johtamistyylinsä merkitys ja yhteys lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää lastensuojelun johtamisen kehittämisessä. Tulosten perusteella voidaan tarkemmin kiinnittää huomiota niihin tekijöihin johtamisessa, jotka tukevat sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee sosiaalityöntekijöiden kokemuksia perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapinnalla työskentelystä ja siihen liittyvistä tunteista. Aihe on ajankohtainen, koska perhesosiaalityön ja lastensuojelun eriyttäminen on suhteellisen tuore rakenteellinen muutos, joka vaikuttaa työn käytäntöihin, asiakkaiden asemaan ja työntekijöiden jaksamiseen. Tarkoituksena on ollut selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät jäsentävät perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajaa, ja miten sosiaalityöntekijät kokevat asiakkuuksien määrittämiseen tähtäävät neuvottelut eli rajatyön. Olen tarkastellut sosiaalityöntekijöiden rajatyön kokemuksia siihen liittyvien tunteiden kautta. Tutkimuksen aineisto koostuu 13 sosiaalityöntekijän teemahaastatteluista, jotka on analysoitu teemoittelemalla. Tutkimus on kvalitatiivinen ja kuuluu fenomenologisen eli kokemustutkimuksen piiriin. Sosiaalityöntekijöiden kokemuksista muodostui viisi yläteemaa: eronteon tavat, eronteon vaikeudet, erottava rajapinta, jaettu yhdyspinta ja tunteikas raja. Näistä ensimmäiset kaksi kuvaavat, kuinka sosiaalityöntekijät työssään hahmottavat perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajaa ja toisaalta, kuinka se ei aina ole helppoa rajan hämäryyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Erottava rajapinta ja jaettu yhdyspinta kuvaavat toisaalta rajapinnan haasteita ja vastakkainasettelua perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon välillä, toisaalta toimiviksi koettuja käytäntöjä ja hedelmällistä rajapinnalla tehtävää yhteistyötä. Tunteikkaan rajan teemaan sisältyvät sosiaalityöntekijöiden kuvaamat rajapinnan ja sillä työskentelyn herättämät tunteet. Ne liittyvät asiakkaisiin ja asiakastyöhön, organisaatioon ja työyhteisöön sekä omaan itseen ja ammatillisuuteen. Lisäksi teema sisältää sosiaalityöntekijöiden kokemuksia näiden tunteiden säätelystä ja niiden kuormittavuudesta. Aineiston sosiaalityöntekijät pitivät tutkimusaihetta tärkeänä ja ajankohtaisena. Tutkielma osoittaa, että perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapinta koetaan tulkinnanvaraisena ja melko jännitteisenä. Perhesosiaalityön tarkoitus on jäänyt jokseenkin epäselväksi samalla kun lastensuojelun viimesijaisuus on korostunut. Lisäksi niin perhesosiaalityön kuin lastensuojelun resursseissa koetaan alueellisesti vaihtelevia suuriakin puutteita. Tilanne aiheuttaa perhesosiaalityössä keinottomuutta kasvavan ja haastavammaksi muuttuvan asiakaskunnan tarpeisiin vastaamisessa. Lisäksi suuri osa perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöistä kokee perhesosiaalityön ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöiden olevan kokonaisvaltaisesti alisteisessa asemassa lastensuojeluun ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin nähden. Tutkimuksen perusteella on tärkeää selkiyttää perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon tarkoitusta ja sisältöä niin lainsäädännön kuin organisaatioiden tasolla, jotta asiakkuuksien kriteerien arvioiminen selkiytyisi ja yhdenmukaistuisi. Tämä olisi niin asiakkaiden kuin sosiaalityöntekijöiden etu. Niin perhesosiaalityön kuin lastensuojelun avohuollon asianmukainen resursointi tulee turvata, jotta asiakkaat saavat oikeanlaista apua oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti. Perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon välistä vastakkainasettelua ruokkivia käytäntöjä organisaatio- ja työyhteisötasolla tulee purkaa ja välttää. Perhesosiaalityön tutkimuksen lisääminen on tärkeä osa sen aseman vakiinnuttamista sosiaalityön kentällä. This master's thesis addresses social workers' experiences of working at the interface of family welfare and child protection and related emotions. The topic is current because the differentiation of family welfare and child protection is a relatively recent structural change that affects work practices, the status of clients and the ability of employees to cope. The purpose has been to find out how social workers structure the boundary between family welfare and child protection, and how social workers experience the negotiations aimed at defining clientship, i.e. boundary work. I have examined the experiences of social workers' boundary work through the emotions associated with it. The material of the study consists of theme interviews of 13 social workers, which have been analyzed by thematization. The research is qualitative and falls within the scope of phenomenological, i.e. experience research. Five overarching themes were formed from the social workers' experiences: ways to distinguish, difficulties in distinguishing, separating boundary, shared interface and emotional boundary. The first two of these describe how social workers in their work perceive the boundary between family welfare and child protection and, on the other hand, how it is not always easy due to the blurring of the boundary and the possibility of interpretation. The separating boundary and the shared interface describe, on the one hand, the challenges of the interface and the confrontation between family welfare and child protection, and on the other hand, functional practices and fruitful cooperation at the interface. The emotional boundary theme contains the emotions evoked by the interface and working at its proximity. They are related to clients and client work, the organization and the working community, as well as one's self and professionalism, as described by social workers. In addition, the theme contains social workers' experiences of regulating these emotions and how they create strain. The social workers in the data considered the topic important and current. The study showed that the interface between family welfare and child protection is perceived as ambiguous and rather tense. The purpose of family welfare has remained somewhat unclear at the same time that the last priority of child protection has been emphasized. In addition, regionally varying large deficits are experienced in the resources of both family welfare and child protection. The situation causes family welfare to be unable to respond to the needs of a growing and more challenging clientele. In addition, a large part of family welfare social workers feel that family welfare and family welfare social workers are in an overall subordinate position compared to child protection and child protection social workers. Based on this thesis, it is important to clarify the purpose and content of family welfare and child protection, both at the level of legislation and organizations, so that the evaluation of client criteria could be clarified and harmonized. This would benefit both clients and social workers. Appropriate resourcing of both family welfare and child protection must be secured so that clients receive the right kind of help in a timely and equal manner. Practices that fuel the confrontation between family welfare and child protection at the organizational and work community level should be dismantled and avoided. Increasing family welfare research is an important part of establishing its position in the field of social work.

peerReviewed

Tämä tutkielma käsittelee Instagram-julkaisuja lastensuojelun imagonrakennuksen välineinä. Tutkimus kohdistuu kunnallisiin lastensuojeluorganisaatioihin, jotka käyttävät viranomaisvaltaa lastensuojelussa. Tutkimusaineisto koostuu eri kuntien lastensuojeluorganisaatioiden ylläpitämien Instagram-tilien julkaisuista. Instagram on sosiaalisen median alusta, jossa julkaistaan kuvien, videoiden ja tekstien yhdistelmiä eli julkaisuja. Aineistooni sisältyy 243 Instagram- julkaisua, jotka sisältävät yhteensä 360 kuvaa tai videota. Tutkin aineistoa kahden tutkimuskysymyksen avulla. Ensinnäkin kysyn, millaista kuva- ja tekstisisältöä lastensuojeluorganisaatiot julkaisevat Instagramissa. Toiseksi kysyn, miten ne rakentavat imagoaan Instagram-julkaisujen kuvateksteissä. Analysoin aineistoa kvantifioinnin, laadullisen sisällönanalyysin ja tekstianalyysin avulla. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kahdesta näkökulmasta. Ensin määrittelen tutkielman keskeiset käsitteet: imagon ja imagonrakennuksen. Käsitän tässä tutkimuksessa organisaatiomaineen kattokäsitteeksi, joka sisältää organisaation omaan toimintaan ja ulkopuolisten mielikuviin liittyviä elementtejä. Imagolla taas tarkoitan kuvaa, jota organisaatio itse tietoisesti välittää itsestään ulospäin. Imagonrakennus on toimintaa, jossa organisaatio viestii ulospäin sellaisia valikoituja asioita, joiden se olettaa lisäävän legitimiteettiään sidosryhmien silmissä. Käsittelen teoriaosiossa myös imagon yhteyttä organisaation identiteettiin ja maineen merkitystä julkisille organisaatioille. Teoriaosion toisessa osassa käyn läpi lastensuojelun mainetta ja sen ongelmia käsittelevää tutkimusta. Sosiaalityön on vuosikymmenien ajan katsottu kärsivän heikosta maineesta. Sosiaalityön aloista erityisesti lastensuojelu kärsii maineongelmista ja siihen liittyy kahtiajakoisia mielikuvia. Aikaisemmassa tutkimuksessa on nostettu myös esiin sosiaalialan vähäinen oma viestintä ja viestinnän puutteen on katsottu osin aiheuttaneen alan heikon maineen. Ongelman sanallistamiseen on kehitetty hiljaisuuden kulttuurin käsite. Se kuvaa sosiaalialan organisaatioiden käytäntöjä, jotka pitävät yllä työntekijöiden haluttomuutta puhua työhönsä liittyvistä asioista julkisesti ja joiden avulla julkisuuden kautta tapahtuvaa vaikuttamista jopa estetään sosiaalialan työyhteisöissä. Tutkimukseni tulokset koostuvat kolmesta osasta: aineiston kuvasisällön määrällisestä analyysistä, kolmesta kuvatekstityypistä ja viidestä teemasta, joiden kautta lastensuojelun imagoa rakennetaan kuvateksteissä. Totean, että kuvissa lastensuojelu esitetään usein esineiden ja tilojen kautta. Toimintaa näkyy kuvissa vähän. Kerron kuvatekstien jakautuvan tiedottavaan, kuvailevaan ja kertovaan tyyppiin, joilla on keskenään erilaisia viestinnällisiä tehtäviä. Lisäksi kuvailen, kuinka lastensuojelun imagoa rakennetaan kehittymisen ja kehittämisen, viihtyisien työyhteisöjen, monipuolisen asiakastyön, palvelemisen ja läsnäolon sekä sijaishuoltoelämän tavallisuuden teemojen kautta. Esitän, että lastensuojeluorganisaatioiden tapa esittää itsensä Instagramissa poikkeaa merkittävästi siitä, millaisia kuvia lastensuojelusta rakennetaan muussa julkisuudessa. Lastensuojelun Instagram-viestintää leimaa myönteisyys eivätkä alaan tavallisesti yhdistetyt ongelmat ole siinä läsnä. Instagramin perusteella kunnallisesta lastensuojelutyöstä rakentuu kuva vaativana, mutta toimivana ja eettisesti kestävänä työnä, jossa työntekijät viihtyvät. Lisäksi esitän, että Instagram- viestintä on yksi tapa murtaa hiljaisuuden kulttuuria. Katson, että lastensuojelun imagonrakennus voi auttaa vähentämään lastensuojelun palveluihin liittyvää kielteistä leimaa sekä madaltaa kynnystä avun hakemiseen. Pohdittavaksi ja jatkotutkimuksen aiheeksi kuitenkin jää, millä tavalla Instagramin käyttöä ohjataan lastensuojelun työyhteisöissä ja millaisia rajoja siihen liittyy. Myös Instagramin käyttöön voi liittyä hiljaisuuden kulttuuriin kuuluvia hiljentämisen elementtejä, joiden olemassaoloa on mahdotonta arvioida pelkästään julkaisuja tarkastelemalla.

Encountering domestic violence victims, perpetrators and witnesses in the multiprofessional fields of health and social care and policing includes various challenges. Each professional group perceives domestic violence from its own perspective, linked to its position in the field, core tasks, institutional practices and organizational structures. In this study, we examine interprofessional collaboration among Finnish social and health care professionals and police officers, focusing on the practices and conceptions concerning domestic violence interventions. The data consists of 16 focus group interviews, involving a total of 67 interviewees from social and health care professions and the police. The results indicate that successful interprofessional collaboration requires comprehensive knowledge and education on domestic violence as a phenomenon, on the tasks and the duties of different professionals, as well as tolerance and flexibility in their joint efforts. However, the emphasis on professional relationships often shifts the focus from the institutional and structural challenges of interprofessional collaboration to individual interactions. Organizational barriers and differences in goals may impede good intentions from being materialized into concrete outcomes. These findings challenge all organizations and professionals working on domestic violence intervention to reconsider their training, practices and organizational arrangements. publishedVersion

Artikkelissa tarkastellaan lastensuojelun ammattilaisten työtä ja työoloja toimintamahdollisuuksien viitekehyksestä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset palvelujärjestelmään liittyvät rakenteelliset tekijät hankaloittavat työntekijöiden toimintamahdollisuuksien toteutumista julkisen sektorin lastensuojelutyössä ja miten nämä haasteet realisoituivat heidän työssään. Toimintamahdollisuuksilla tarkoitetaan mahdollisuuksia työskennellä tavalla, jota työntekijät pitävät lastensuojelutyössä tavoiteltavana. Tutkimusaineisto muodostui kolmesta ryhmähaastattelusta, jotka tehtiin kolmessa eri työyhteisössä toteutettavan osallistavan toimintatutkimuksen alkuvaiheessa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Palvelujärjestelmään liittyvät haasteet jäsentyivät kolmen toisiinsa kietoutuvan pääluokan, palvelujärjestelmän monimutkaisuuden, pirstaleisuuden sekä sen resurssiniukkuuden kautta. Haasteiden realisoitumismuotoja yhdisti, että ne vaikeuttivat inhimillisen, kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen lastensuojelutyön tekemistä yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa. This article uses the capabilities approach to examine the work and working conditions of child welfare professionals. The study explores what structural factors related to the service system hamper the implementation of employees’ capabilities in public child welfare work, and how these challenges manifest in their work. The term capabilities refers to the possibilities to work in a way the employees regard as valuable and desirable in child welfare work. The research data consisted of three group interviews, which were conducted at the initial stage of participatory action research in three different work communities. The data were analysed using theory-guided content analysis. The analysis produced the following three intertwining categories of challenges related to the service system: complexity, fragmentation, and scarcity of resources in the service system. The manifestations of the challenges all hindered humane, holistic, systematic child welfare work carried out in cooperation with other professionals. peerReviewed

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää työntekijöiden kokemuksia systeemisen toimintamallin käytöstä lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu palvelutarpeen arvioinnin ja systeemisen toimintamallin kuvaamisesta sekä vuorovaikutuksen, osallisuuden ja toimijuuden käsitteistä. Vuorovaikutus on sosiaalityön perustaa ja osallisuus sekä toimijuus puolestaan muutoksen kannalta olennaisia tekijöitä. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta ryhmähaastattelusta, joihin on osallistunut työntekijöitä neljästä eri työryhmästä. Haastattelut on toteutettu erään hyvinvointiyhtymän lapsiperheiden sosiaalityön työryhmissä, joissa on käytössä systeeminen toimintamalli. Ryhmähaastattelut on toteutettu avoimena haastatteluna. Teoreettinen lähestymistapa tutkimukseen on fenomenologis-hermeneuttinen ja tämä lähestymistapa on seurannut mukana läpi koko tutkimusprosessin. Tutkimusanalyysi seuraa fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen rakennetta. Tutkielman keskeisinä tuloksina näkyy systeemisen toimintamallin kehittyminen työyhteisössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen koulutuksen, sekä perheterapeutin työskentelyn myötä. Muutosta on tapahtunut sekä työyhteisön rakenteissa, että työskentelyssä ja työntekijöissä. Yhteinen koulutuspohja on työntekijöiden näkemysten mukaan tukenut systeemisen toimintamallin kehittymistä. Perheterapeutti on ohjannut työskentelytapaa kohti reflektiivisempää työskentelyä. Palvelukeskeinen työtapa on vähentynyt ja tilalle on tullut suhdeperustaisuus, jossa keskitytään enemmän perheen tilanteen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Systeemisen toimintamallin käyttö palvelutarpeen arvioinnissa tuo mukanaan sekä myönteistä muutosta, että haasteita. Haasteet liittyvät palvelutarpeen arvioinnin erityispiirteisiin. Palvelutarpeen arvioinnissa tietoa perheen tilanteesta ei välttämättä ole, eikä työntekijän ja asiakkaan välille ole ehtinyt muodostua yhteistyösuhdetta. Palvelutarpeen arvioinnin aikarajat asettavat myös haasteita suhteen luomiselle ja sitä kautta systeemisen toimintamallin toteutumiselle. Systeeminen toimintamalli on työntekijöiden kokemusten mukaan vaikuttanut myönteisesti asiakkaan osallisuuteen sekä haasteista huolimatta myös yhteistyösuhteeseen työntekijän ja asiakkaan välillä. Työntekijöiden kokemukset osoittavat, että kaiken kaikkiaan nähdään systeemisen toimintamallin tuoneen positiivista muutosta tapaan tehdä työtä. Systeemisen toimintamallin koulutuksissa tulisi huomioida palvelutarpeen arvioinnin erityispiirteet. Lisäksi jatkossa olisi hyvä tarkastella tarkemmin asiakkaiden kokemuksia systeemisen toimintamallin mukaisesta työskentelystä. The aim of this thesis is to sort out workers experiences of using the systemic model in child and family assessment of the need for services. The theoretical framework consists of the assessment of the need for services for children and families and the systemic model, but also about the interaction process, participation and agency. Interaction has a central role in social work. Participation and agency are crucial elements in the work for a change. The empiric data consists of three group interviews, including workers from four different teams, who are working with the systemic model in child and family social work. The interviews have been made in one welfare confederation as open interviews. The theoretical approach of the research is complied with the fenomenological-hermeneutical research approach and it has been present through the whole research process. The central result of these thesis shows that the use of the systemic model has started after the educational course held by the Finnish Institute for Health and Welfare. The family therapist has also had a great impact on the implementation of the systemic model in the working community. The results shows that there has been a change in structure of the working community but also in the way workers do they work and in the worker itself. The way of working has become more reflective. The service-centered perspective has give space to a more relationship-based way of thinking, where the work is more focused on the factors behind the problem in families. The systemic model brings both positive change and challenges to the assessment of need for services. The challenges has to do with the speciality of the process about the assessment of need for services and the customers position. In the assessment of need for services the relationship between the customer and the worker is just about to start and the lack of information about the family and the lack of trust between the worker and the family challenges the use of the systemic model. The timetable also sets its own challenges to adapt the systemic model in the work with child and family assessment of the need for services. Despite the difficulties, the systemic model has had positive impact on the customers participation and also on the relationship between the customer and the worker. Over all the workers experiences of the use of the systemic model are positive. In the educational courses about the systemic model it would be important to pay attention to the speciality about the process of the assessment of the need for services. In the future it would also be important to pay attention to customers experiences of the systemic model.

Vague programme descriptions are known to impede implementation and evaluation. Yet social work change programmes often fail to describe in detail how they aim to provide better outcomes for children and families. This study focused on the Systemic Practice Model (SPM), which is a Finnish adaptation of Reclaiming Social Work, a practice model developed in England. The SPM aims to deliver systemic practice in children's social care and has recently been widely disseminated across Finland. However, research has found both considerable variation in its delivery and a lack of clarity about what it is. This study, applying realist evaluation, aimed to formulate a programme theory based on the perceptions of key informants (n = 12) involved in the national development and dissemination of the SPM during the period 2017–2019. The analysis yielded three core components (a systemic team, systemic weekly meetings, and systemic practice) and two context-mechanism-outcome (CMO) configurations, which represent causal chains of the SPM. The findings should enable its quality implementation and meaningful outcome and process evaluation. The findings will also aid organizations and practitioners both to identify changes required in their service provision and prevent adverse effects. This programme theory should be tested and refined with empirical data. peerReviewed

Tässä pro gradu- tutkielmassa selvitetään lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja käsityksiä liittyen digitaalisaatioon lastensuojelutyössä. Olen koonnut laadullisen tutkimukseni aineiston kesäkuussa 2021. Tutkimukseni emppiirinen aineisto muodostuu yhdeksän lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen. Digitalisaatiossa tapa tehdä työtä muuttuu. Myös sosiaalityön tulee muuttua ja sopeutua aikaansa. Digitalisaatio tuo monia mahdollisuuksia sekä erilaisia toimintatapoja työskentelyyn. Digitalisaation avulla on mahdollista monipuolistaa vuorovaikutusta sekä viestintää. Tämän tutkielman tulosten mukaan sosiaalityöntekijät suhtautuvat digitalisaatioon lastensuojelutyön kontekstissä positiivisesti. Digitalisaation avulla on mahdollista helpottaa ja nopeuttaa työskentelyä. Työskentelyä on mahdollista nopeuttaa esimerkiksi etäyhteyksin. Silloin sosiaalityöntekijän aika ei mene siirtyessä kohteesta toiseen. Näin voidaan kustannustehokkaasti kohdistaa resurssit sinne missä niitä eniten tarvitaan. Tutkielman tulosten mukaan koulutus on tärkeää digilaitteiden ja uusien sovelluksien käyttöönotossa. Samoin sosiaalityön asiantuntijoita tulee ottaa mukaan kehittämään ja suunnittelemaan digitaalisia palveluja. Sosiaalityön asiantuntijoita tarvitaan tähän muutostyöhön työskentelemään tekniikan edustajien kanssa, koska vain silloin tekniikan ja sosiaalityön on mahdollista kohdata.

Tässä sosiaalityön Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan perhesosiaalityön ja lastensuojelun asiakkuuden määrittymistä palvelutarpeen arvioinnissa tehtävien yhteenvetojen perusteella. Tutkielmassamme teemme näkyväksi eroa lastensuojelun ja perhesosiaalityön asiakkuuden kriteerien välillä ja sitä, miten vaikea välillä on tunnistaa eroa ja selkeää rajaa näiden kahden palvelun välillä. Tutkielmamme on laadullinen tutkimus. Tutkielmamme aineistona toimivat 177 palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenttia yhden keskisuuren kunnan alueelta. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysissamme aineisto on jaettu Erikssonin ja Arnkilin (2012, 25) huolen vyöhykkeistöä mukaillen pienen ja kohtalaisen huolen, merkittävän huolen ja suuren huolen ryhmiin. Tutkielmamme teoreettinen viitekehys koostuu kolmesta pääluvusta, jotka koostuvat ammatillisen arvioinnin prosessin kuvaamisesta ja avaamme lapsiperheiden sosiaalipalveluita sekä työskentelyä perhesosiaalityön ja lastensuojelun rajapinnalla. Viimeinen pääluku käsittelee dokumentointia ja asiakirjadokumentteja tutkimuksessa. Tutkimuksen tulosten mukaan asiakkuuden kriteerit olivat monenlaisia. Aineistossamme pienen ja kohtalaisen huolen teeman alle asettuneet perheet kuuluivat selkeästi sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin ja heidän palvelutarpeensa oli selkeä ja avuntarve rajattu tiettyyn asiaan. Merkittävän huolen perheet olivat määrällisesti isoin joukko, joka koostui monitahoisista ongelmista. Usein kaikilla perheenjäsenillä oli omia ongelmia, ja lisäksi koko perheellä oli vuorovaikutuksen pulmia. Näiden perheiden kohdalla monialainen työskentely olisi tarpeen. Suuren huolen perheissä ongelmat olivat vakavia ja lapsi/nuori suojelun tarpeessa. Tulosten mukaan yhteenvedoissa oli harvemmin perusteltu erikseen perhesosiaalityön asiakkuuden avaamista. Lastensuojelun asiakkuutta perusteltiin usein esimerkiksi kodin ulkopuolisen sijoituksen tarpeella tai sillä, että vanhempi kieltäytyy kaikista palveluista. Raja lastensuojelun ja perhesosiaalityön välillä näytti epäselvältä ja rajaa venytettiin työntekijä- ja perhekohtaisesti hyvinkin paljon. Yhteenvedoissa oli nähtävissä enemmän harkintaa ja perusteluita palvelun tarpeelle kuin asiakkaan tilanteelle. Keskeinen ja yllättäväkin johtopäätös aineistossamme oli se, että palvelutarpeen aloittamisen yhtenä syynä ollut väkivalta usein hävisi yhteenvedoissa. Yhteenvetoon kirjoitetussa lastensuojeluilmoituksessa saattoi olla tieto vakavasta väkivallasta, mutta työskentelyn kuvauksessa väkivalta mainittiin ohimennen, eikä sitä välttämättä mainittu asiakkuuden avaamisen perusteluissa enää lainkaan. Kaikille lapsille, joiden perheessä huolena oli vanhemman tekemä väkivalta, avattiin asiakkuus perhesosiaalityössä lastensuojelun sijaan.

The Systemic Practice Model (SPM) is a Finnish adaptation of the Reclaiming Social Work (RSW) model, which incorporates systemic ideas and practice into children’s social care. This study is the first attempt to evaluate the effectiveness of the RSW model outside England. The study employed a quasi-experimental repeated measures design. Questionnaires assessing child- and family-level outcomes and the quantity (i.e., number of meetings) and quality (i.e., service user feedback) of the practice were administered to social workers, children and parents twice over a six-month follow-up period. Outcome data comprise 112 cases (SPM cases n = 56, service-as-usual cases n = 56) from 18 child protection teams (SPM teams n = 9, service-as-usual teams n = 9) at three sites. The overall need for child protection decreased across the sample during the follow-up period. While the intensiveness of practice was higher in the SPM group, no significant differences were found between the study groups in practice outcomes or service user satisfaction with child protection. The limitations and implications of the study for future research are discussed. peerReviewed

Lastensuojelun toimintamallit voivat olla lupaava tapa parantaa lastensuojelua, mutta systemaattisen kirjallisuuskatsauksemme mukaan niiden vaikuttavuudesta on vielä hyvin vähän tietoa. Tarve mallien vaikuttavuustutkimukselle on suuri. - Lastensuojelun tutkimusperustaisuuden edistämisessä voidaan toimintamallien ohella hyödyntää muita rinnakkaisia strategioita. -Kehittämistyöhön tulisi kytkeä nykyistä enemmän arviointitutkimusta. Näin uusista lupaavista menetelmistä ja malleista saataisiin tuotettua tietoa aiempaa järjestelmällisemmin. - Tieto olisi myös paremmin yleistettävissä, kun sen tuottamista olisivat ohjanneet tieteellisen tutkimuksen yleiset eettiset periaatteet ja hyvä tieteellinen käytäntö. peerReviewed

Tutkin pro gradu -tutkielmassani sijaissisarusten kokemuksia sijaisperheisiin suhtautumisesta, sijaisperheenä toimimisesta sekä sijaissisaruudesta. Aineistoni koostuu kuudestatoista kirjoituksesta, jotka on kerätty verkkolomakkeen avulla 18–30-vuotiailta sijaissisaruksilta. Sijaissisarus-käsitteellä tarkoitan tässä tutkimuksessa sijaisvanhempien biologisia lapsia. Tutkin sijaissisarusten kokemuksia aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Aiempi tutkimuskirjallisuus osoittaa, että sijaissisarusten kuuleminen sekä tutkimuksessa että lastensuojelutyössä on tärkeää, mutta sijaissisarukset ovat olleet heikosti edustettuina näissä keskusteluissa. Tutkimuksellani haluan tuoda esiin, miten sijaissisarukset kokevat sijaissisaruuden ja sijaisperheenä toimimisen vaikuttavan erilaisiin perhettä koskettaviin vuorovaikutussuhteisiin. Tutkielmassani yhdistyy lastensuojelun, perhetutkimuksen ja sosiaalipsykologian näkökulmat. Sijaisperheenä toimiminen muokkaa perheen elämää monella tavalla, ja se vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin yksilöllisesti. Ryhtyessään sijaisperheeksi perhe avaa kotinsa sijoitettavan lapsen lisäksi myös esimerkiksi hänen läheisilleen ja lukuisille työntekijöille. Perhehoidossa onkin pitkälti kyse vuorovaikutussuhteista, ja sen erityispiirteenä voidaan pitää julkisen ja intiimin hoivan lomittumista. Tarkastelen tutkimuksessani sijaisperhettä kriittisen ja konfigurationaalisen perhetutkimuksen näkökulmien kautta. Käsittelen sijaisperheitä yksilöllisinä suhdemuodostelmina, jotka perustuvat monenlaisiin yhdistäviin tekijöihin, eivätkä pelkästään esimerkiksi biogeneettiseen sukulaisuuteen. Analyysini kuvaa sijaissisaruutta monipuolisena ilmiönä sijaissisarusten yksilöllisten kokemusten kautta. Sijaissisarusten kirjoituksista välittyivät heidän käsityksensä sijaisperheenä toimimisesta sekä kokemuksensa sijaissisaruuden haasteista ja iloista. Sijaissisarukset kirjoittivat ajatuksiaan perhesuhteista ja siitä, voisivatko he itse toimia sijaisvanhempina tulevaisuudessa. Lisäksi he pohtivat kirjoituksissaan, millaisia piirteitä sijaisperheenä toimimiseen liittyy. Sijaissisaruuden haasteet liittyvät kirjoitusten perusteella perhe- ja kaverisuhteisiin, kokemuksiin toissijaiseksi jäämisestä, huoliin, pelkoihin sekä sijaissisarusten mielenterveyteen. Sijaissisaruuden ilot puolestaan muodostuvat vanhempien auttamisesta, ylpeyden, arvostuksen ja kiitollisuuden tunteista, oppimisesta sekä perhesuhteiden merkityksellisyydestä. Sijaissisarusten kokemusten mukaan suhtautuminen sijaisperheisiin on ollut negatiivista, positiivista, neutraalia sekä ristiriitaista. Negatiivinen suhtautuminen on näyttäytynyt sijaissisaruksille negatiivisena kohteluna, äärimmilleen vietynä negatiivisena toimintana, torjumisena, välttelynä ja vähättelynä sekä huomiotta jättämisenä. Positiivinen suhtautuminen on näkynyt positiivisena kohteluna, kiitollisuutena, arvostuksena, ihailuna sekä rakentavana ja auttavana otteena. Neutraali suhtautuminen on liittynyt tasavertaiseen kohteluun ja siihen, ettei sijaisperheenä toimimiseen ole suhtauduttu erityisellä tavalla tai ihmetellen. Ristiriitaisen suhtautumisen kokemukset ovat liittyneet ristiriitaisiin reaktioihin, erotteluun ja erilaiseen kohteluun, hämmennykseen, säälimiseen ja huolestumiseen sekä pelkoon ja varovaisuuteen. Kirjoituksissa erilaisten työntekijöiden suhtautumisesta sijaisperheisiin korostui eniten sosiaalityöntekijöiden rooli. Analyysini perusteella voidaan todeta, että sijaisperhe on erityinen konfiguraatio, jonka merkityksellisiä jäseniä sijaissisarukset ovat. Analyysi vahvistaa aiemmassa kirjallisuudessa toistuvaa havaintoa siitä, että lastensuojelussa olisi syytä kiinnittää huomiota sijaisperheeseen systeeminä. Lisäksi tutkielman tulokset osoittavat, miten vähäiselle huomiolle sijaissisarukset jäävät sosiaalityössä. Sijaissisarusten huomioiminen on ristiriidassa odotuksiin, joita heitä kohtaan asetetaan lastensuojelun sosiaalityössä.

Pro gradu – tutkielmani tarkoituksena on tutkia lapsiperheiden sosiaalityön palvelutarpeen arvioinnin asiakaskokemuksia asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta tarkasteltuna. Lapsiperheiden sosiaalityön palvelutarpeen arvioinnin asiakasnäkökulmia ei ole juuri tutkittu. Sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä lastensuojelulainsäädännön rinnalle lapsiperheiden sosiaalityöhön nousivat sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut. Lakiuudistus pyrki madaltamaan kynnystä palveluihin. Sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa asiakkuus perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Kun huoli lapsesta ilmenee, tai lapsiperhe on itse yhteydessä sosiaalitoimeen, käynnistyy useimmiten palvelutarpeen arviointi. Palvelutarpeen arviointi on yhden - kolmen kuukauden jakso, jonka aikana kohdataan perhe mahdollisesti ensimmäisiä kertoja. Ensimmäisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkitys korostuu palvelutarpeen arvioinnissa, jolloin luodaan yhteisiä suuntaviivoja mahdollisesti käynnistyvälle asiakkuudelle. Tutkimuksessa haastatellaan palvelutarpeen arviointiin vuonna 2020 osallistuneita vanhempia. Vaikka lapsiperheiden sosiaalityössä asiakkaana on aina lapsi, puhutaan tässä tutkimuksessa asiakaskokemuksista vanhempien kokemuksena. Lisäksi tutkimuksessa haastateltiin myös työntekijöitä, jotka tekevät työkseen palvelutarpeen arviointia. Tämä pro gradu ei tutki ainoastaan lastensuojelun työntekijöitä, vaan tutkimuksessa haastateltavista työntekijöistä osa oli sosiaaliohjaajia, koska tutkimusta tehtiin pienessä kunnassa. Tutkimus toteutetaan teemahaastatteluna. Kerätty aineisto analysoidaan sisällönanalyysia käyttäen. Tutkimuksen teoriataustaa ja aineistonkeruuta ohjaavat tutkimuskysymykset, joiden kautta haluttiin selvittää, millaiset ovat asiakkaiden kokemukset prosessin käynnistyessä, millaista vuorovaikutus on palvelutarpeen arvioinnin aikana ja mitä ajatuksia dokumentointi herättää.

Vuosina 2019 ja 2020 Suomessa oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemien tilastoraporttien mukaan kiireellisesti sijoitettuja, huostassa olevia tai muuten sijoitettuja lapsia enemmän, kuin koskaan aiemmin. Tämän kirjallisuuskatsauksen teoreettisessa osuudessa käsitellään suomalaisen tutkimuksen valossa niitä syitä, jotka ovat johtaneet lastensuojeluilmoituksen tekemiseen, lastensuojelun asiakkuuden alkamiseen, kiireelliseen sijoitukseen tai huostaanottoon. Lastensuojelullisten toimenpiteiden käynnistämisen perusteina ovat monenlaiset haasteet lapsiperheissä, kuten väkivaltaisuus, päihderiippuvuus, mielenterveyden ongelmat, ristiriidat perhesuhteissa, ongelmat vanhemmuustaidoissa sekä lapsen tarpeiden huomioimisessa. Keskeisimmiksi haasteiksi nousevat väkivalta ja kaltoinkohtelu, päihderiippuvuus, mielenterveyden haasteet sekä taloudelliset ongelmat lapsiperheissä, mutta myös perheiden moniongelmaisuus. Edellä mainittuja teemoja käsitellään tarkemmin kirjallisuuskatsauksen tutkimuksellisessa osuudessa pääosin suomalaisen ja pohjoismaisen tutkimuksen näkökulmasta. Toisin sanoen etsitään vastauksia kysymyksiin, millaisia ovat ne lapsen normaalia kehitystä ja terveyttä vakavasti vaarantavat tekijät, jotka johtavat lastensuojelullisiin toimenpiteisiin ja kuinka haasteelliset kasvuolosuhteet vaikuttavat kasvavan lapsen kehitykseen ja tulevat näkyviksi lapsen arjessa ja elämässä? Tuloksissa ilmenee vahvasti haasteiden ylisukupolvisuus ja vaikeiden olosuhteiden vaikutus lasten kehitykseen, mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Haastavat kasvuolosuhteet uhkaavat lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja toimintakykyä. Haasteellisista kasvuolosuhteista huolimatta lapsi voi kuitenkin selviytyä myöhemmässä elämässään myös hyvin. Lapsen hyvinvointia voivat tukea monet suojaavat tekijät, kuten muut perheenjäsenet, sukulaiset tai läheiset, ystävyyssuhteet, myönteiset elinolot ja ympäristö. Myös oikea-aikainen tuki ja lapsen omat vahvuudet luovat lapselle mahdollisuuksia selviytyä haastavista olosuhteista huolimatta. Tärkeässä asemassa ovat myös ammattilais- ja viranomaisverkostot, joihin olisikin tulevaisuudessa myös yhteiskunnan näkökulmasta resursoitava enemmän määrärahoja. Ammattilaisten on myös tärkeää ymmärtää lasten haasteellisten kasvuolosuhteiden merkitys lapsen kasvulle, kehitykselle ja tulevaisuudelle. Merkityksellistä on ongelmien ylisukupolvisuuden katkaiseminen ja varhainen tuki, jonka tulisi olla matalalla kynnyksellä lasten ja perheiden saatavilla. Asiasanat: lastensuojelun asiakasperheet, haastavat kasvuolosuhteet, päihderiippuvuus-, väkivalta ja mielenterveyden ongelmat lastensuojelun asiakasperheissä.

Tutkielmani tarkoituksena on tuottaa tietoa lastensuojelun systeemisestä työskentelystä asiakastyön käytäntöjen tueksi. Tutkielmassani kysyn ”Mitä systeeminen työskentely pitää sisällään ja miten lastensuojelun asiakasperheen aikuiset ja moniammatillisen tiimin työntekijät kuvaavat työskentelyä?” Kiinnostukseni aiheeseen heräsi kuullessani pilotoinnissa jo mukana olevien lastensuojelun työntekijöiden vaihtelevia ajatuksia systeemisen toimintamallin käyttöönotosta lastensuojelussa. Tutkimusaineistoni keräsin erään Etelä-Suomen kaupungin lastensuojelussa keväällä 2019. Aineistonkeruuvaiheen toteutin systeemisiin palavereihin havainnoijana osallistuen. Lisäksi haastattelin perheen aikuisia ja työntekijöitä yksilöhaastattelun keinoin. Tutkimusaineistoni muodostui kolmen asiakasperheen systeemisen palaverin (4 kpl) tallenteista ja havaintomuistiinpanoista, kahden asiakasperheen aikuisten haastattelutallenteesta ja neljän työntekijän haastattelutallenteesta. Lisäksi pohdin systeemistä työskentelyä oman kokemukseni kautta tiimin jäsenen näkökulmasta. Laadullisen aineistoni analyysivaihe toteutui aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä. Lastensuojelun tehtävä on vaikuttaa myönteisesti lasten kasvuoloihin, edistää suotuisaa kehitystä ja suojella lapsia terveyttä vaarantavilta olosuhteilta ja kohtelulta. Systeeminen työskentely pohjautuu ajatukseen intensiivisestä työskentelystä lapsen ja hänen perheensä kanssa huolta aiheuttavassa tilanteessa. Työskentelyn taustalla vallitsee systeemiteoreettinen näkemys perhesysteemistä, jossa jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä perhesysteemin tasapainon ja vakauden palauttamisessa ja säilyttämisessä. Perhesysteemiin syötetty palaute muuttaa vähitellen perheen toimintaa ja todellisuutta. Systeemisen työskentelyn tarkoituksena on paneutua lapsen huolta aiheuttavan tilanteen juurisyihin ja tavoittaa myönteinen muutos, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Haastatellut asiakasperheen aikuiset kertoivat kuulluksi, autetuksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksesta, mutta myös vaikeudesta uskoa muutokseen ja sitoutua systeemiseen työskentelyyn. Haastattelemani työntekijät näkivät juurisyihin paneutumisen merkityksellisenä myönteisen muutoksen aikaansaamiseksi lapsen ja perheen huolta aiheuttavassa tilanteessa. Työntekijöiden kokemuksista välittyi kuitenkin hankaluus soveltaa systeemistä työskentelyä osana perustehtävää vaikeasti hallittavilla asiakasmäärillä. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että systeemisellä työskentelyllä on mahdollista saavuttaa muutosmyönteisyyttä lapsen ja perheen tilanteessa. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää kuitenkin tilanteen tarkastelua moninäkökulmaisesti ja suhdeperustaisesti osana laajempia sosiaalisia verkostoja ja ympäristöjä. Systeemisen työskentelyn integroiminen osaksi lastensuojelun perustehtävää vaatii myös asiakasmäärien kohtuullistamista.

peerReviewed

Lastensuojelun sosiaalityö on yksi yhteiskunnallisista elimistä ja sen työnkuvaan vaikuttaa välittömästi yhteiskunnalliset muutokset, kuten esimerkiksi lakimuutokset. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtilanne, työhyvinvointi ja vapaiden virkojen täyttäminen ovat sosiaalityön yhteiskunnallisia ongelmia. Organisaatioissa on paljon työntekijöiden vaihtuvuutta, mikä vaikuttaa muiden työntekijöiden jaksamiseen ja asiakasperheisiin. Lastensuojelun sosiaalityö on erityinen sosiaalityön alue, johon liittyy vahvasti työntekijän valta, erilaiset tunteet, organisaation ja yhteiskunnan luomat rakenteet sekä yhteiskunnallinen tilanne. Työhyvinvointi on moniulotteinen asia, johon vaikuttavat niin työntekijän omat voimavarat kuin itse työhön liittyvät vaatimukset ja voimavaratekijät. Esimerkiksi työn vaatimus voi olla suuret asiakasmäärät ja voimavaratekijä voi taas olla kollegoilta saatu tuki. Tässä tutkimuksessa on tutkittu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemuksia. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta lastensuojelun sosiaalityöntekijää. Haastatteluissa on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelurunkoa. Analyysimenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Teoriapohjana on käytetty systeemiteoriaa sekä työn vaatimusten ja voimavojen teoriaa. Tutkimustulosteni mukaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemukset liittyvät neljään pääkategoriaan: työhyvinvointi lastensuojelun sosiaalityössä, sosiaalityön ammatillisuuden kehittäminen työhyvinvointia tukevana toimena, työhyvinvointi ja lastensuojelun sosiaalityön reunaehdot sekä organisaation ja esihenkilön toiminnan merkitys työhyvinvointiin. Työntekijän omat voimavarat ja työhyvinvointia tukevat keinot vaikuttavat työhyvinvointiin. Haastateltavien itsensä kehittäminen ja oma asenne tukivat jaksamista. Ammatillinen osaaminen oli karttunut kokemuksen ja erilaisten koulutusten myötä. Haastateltavia kuormittivat tilanteet, joissa he eivät voineet tarjota asiakasperheille heidän tarjoamiaan palveluita ja tilanteet, joissa sosiaalityöntekijää kohden olivat niin suuret, etteivät he kiireen vuoksi voineet tehdä työtään niin hyvin kuin olisivat halunneet. Esihenkilötyö koettiin työyhteisön lisäksi tärkeimmäksi työhyvinvointiin vaikuttavaksi tekijäksi. Huonoksi koetun esihenkilötyön tai haastavan työyhteisön vuoksi saatettiin vaihtaa työpaikkaa. Turvallista, työntekijää tukevaa ja joustavaa työyhteisöä arvostettiin ja kaivattiin. Työn hallinnan tunne oli merkittävä työhyvinvointiin liittyvä tekijä ja siihen liittyi vahvasti sopiva asiakasmäärä, jotta työntekijä ehti tehdä kirjalliset työt ajallaan ja tavata riittävästi asiakkaitaan. Toisinaan työhön liittyi väliaikainen kiire ja se hyväksyttiin työhön kuuluvaksi.