Search

Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää peruskoulun kahdeksannelle luokalle toiminnallinen opetusjakso, jonka aikana oppilaat tutustuisivat ennestään tuntemattomiin matematiikan aiheisiin toimintamateriaalien ja tekemisen kautta. Tehtäväkokonaisuus opetusjaksolle rakennettiin matematiikan kielentämisen avulla keskittyen oppilaan matemaattisen ymmärryksen tukemiseen. Tavoitteena oli kehittää osaksi muuta opetusta toiminnallisia työskentelytapoja, joissa oppilas on aktiivisena oppijana ja luoda näin ollen oppilaille pysyviä muistijälkiä käsiteltävästä aiheesta. Tehtäväkokonaisuudessa toiminnallisuus toteutui toimintamateriaalien ja pelillistämisen keinoin. Testijaksolle kehitetty toiminnallinen opetuskokonaisuus on sovellettavissa myös muihin matematiikan aihealueisiin sisältöä muokkaamalla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena ja empiirisenä tapaustutkimuksena. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita kehitetyn toimintamateriaalin soveltuvuudesta matematiikan opetukseen sekä oppilaan matemaattisen osaamisen ja motivaation kehittymisestä opetusmenetelmän avulla. Tutkimuksessa oppilaan näkökulma oman osaamisensa ja motivaationsa kehittymiseen painottui, minkä lisäksi osaamista tarkastellaan myös opettajan koearvioinnin perusteella. Oppilaiden taustatekijöistä ollaan kiinnostuneita aiemman opintomenestyksen vaikutuksesta oppilaan omaan kokemukseen matemaattisen osaamisen ja motivaation kehittymisestä sekä opettajan arvion pohjalta saadun aineiston vertaamisessa edellä mainittuihin. Aineisto kerättiin keväällä 2022 Länsi-Suomessa sijaitsevan koulun kolmelta kahdeksannelta luokalta. Tutkimuksen kokeilujakson aikana aineistoa kerättiin havainnoimalla luokkatilanteita, minkä lisäksi kokeilujakson päätteeksi aineistoa kerättiin oppilailla (N=34) teetetyllä sähköisellä kyselylomakkeella sekä lukuvuosisuunnitelman mukaisesti järjestetyllä kokeella. Lomake sisälsi väittämiä ja avoimia kysymyksiä, joiden teemoina oli motivaatio, matemaattinen osaaminen sekä menetelmän soveltuvuus opetukseen. Tutkimuksen mukaan oppilaat kokivat oman matemaattisen osaamisen kehittyneen tutkimusjakson aikana. Matemaattisen osaamisen kannalta varsinaista merkittävää kehitystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa koetulosten perusteella, vaikka oppilaiden itsearviot omasta oppimisestaan olivatkin positiiviset. Tulokset oppilaiden motivaatioon liittyen olivat hyviä ja oppilaiden itsearvion perusteella vaikuttaa siltä, että kokeilun aikana on onnistuttu motivoimaan oppilaita toiminnallisilla opetusmenetelmillä. Oppilaista neljä viidesosaa oli sitä mieltä, että toiminnalliset oppitunnit motivoivat matematiikan oppimiseen, minkä lisäksi he kokivat tunnit mielekkäiksi ja saapuminen tunnille oli miellyttävää. Oppilaiden itsearvioinneista saatujen tulosten ja testijakson aikana tekemieni havaintojen perusteella voidaan todeta toiminnallisten tehtävien lisäävän heikompien oppilaiden aktiivisuutta matematiikan tehtävien ratkaisemisen suhteen. Otoskoon ollessa pieni, ei tuloksia voida laajemmin yleistää, mutta yläkoulun matematiikan opetukseen soveltuvuuden osalta tulokset ovat kuitenkin positiivisia ja antavat perusteluja opetusmenetelmän käytölle osana opetusta.

Pro gradu -työssäni tarkastelen draamaa kirjallisuudenopetuksen työtapana. Vuonna 2016 käyttöön otettavat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet osoittavat, että draama on työtapana ajankohtainen ja suositeltu. Opettajien keskuudessa on kuitenkin epätietoisuutta ja -varmuutta siitä, miten draamaa voisi integroida omaan opetukseen. Samaan aikaan lukuharrastukseen innostaminen ja kirjallisuuden aseman vahvistaminen kaipaisivat uusia pedagogisia innovaatioita. Silti Suomessa on tehty vasta vähän tutkimusta draamasta oppimismenetelmänä. Näihin tarpeisiin työni vastaa. Työssäni tuotan tutkimusperustaista tietoa ja tukimateriaalia draamasta kiinnostuneelle äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Tutkimuskirjallisuuteen perehtymisen ja sen soveltamisen avulla selvitän, millaisia mahdollisuuksia draama tarjoaa elämyspohjaiseen kirjallisuuden opetukseen. Tutkin myös, mitä ja miten draaman avulla voidaan oppia ja miten draamaa voi käytännössä hyödyntää kirjallisuuden opetuksessa. Työni on muodoltaan monimuotogradu, joka sisältää yhteensä kuusi eri tekstilajeja edustavaa osaa. Lähtöpisteessä-osassa avaan tutkimukseni suuntaviivat. Taidetta vai taontaa -osassa kysyn, millaisia mahdollisuuksia draama voisi elämyspohjaisena oppimismenetelmänä tarjota kirjallisuuden opetukseen. Kokien ja kahdentuen -osa on katsaus draamakasvatuksen teoriaan. Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä julkaistava artikkeli Draamallisessa kirjallisuudenopetuksessa tehdään tietoa koko keholla kannustaa draaman kokeiluun. Menetelmäopas Keho edellä kirjaan toimii käytännönläheisenä opettajan tukimateriaalina. Päätepisteessä-osassa tuon tutkimukseni tulokset yhteen ja reflektoin tutkimusprosessia. Työni osoittaa, että draaman mahdollisuudet kirjallisuudenopetuksen työtapana ovat laajat ja monipuoliset. Draama tarjoaa opetukseen elämyksellisyyttä, yhteisöllisyyttä, vuorovaikutteisuutta, kehollisuutta ja oppijalähtöisyyttä. Työskentelyssä oppija voi olla passiivisen vastaanottajan sijasta taiteen ja tiedon tuottaja ja tutkija. Taide ei olekaan draamallisessa kirjallisuudenopetuksessa vain oppimisen väline vaan myös kohde. Draaman myötä mahdollistuu elämyspohjaisen oppimisen koko prosessi, kunhan aisti- ja tunne-elämyksiä myös reflektoidaan. Draamaa hyödyntävä kirjallisuudenopetus perustuu yhteisölliseen merkityksenanto- ja tulkintaprosessiin sekä laajaan tekstikäsitykseen. Samalla draama voi tarjota väylän integroida opetukseen opetussuunnitelmien laaja-alaisia tavoitteita, kuten vuorovaikutustaitoja ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista. Draaman soveltamisessa ei ole silti kyse vain draamatyötapojen hallinnasta, vaan toisenlaisesta tavasta katsoa koulua ja oppimista. Oppimisen menetelmänä draama vaatii tietoja ja taitoja sekä oppiaineesta että draamakasvatuksesta, ja siksi opettajille olisikin tarjottava tukea ja mahdollisuuksia omien draamakokemusten saamiseen jo opettajankoulutuksessa.

TIIVISTELMÄ Raukola, R. 2012. TOIMINNALLISET MENETELMÄT TERVEYSTIEDON OPE-TUKSESSA – Kiireen tunne viidesluokkalaisten kokemana. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu –tutkielma. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää viidesluokkalaisten ajatuksia kiireestä, sekä tarkastella toiminnallisten menetelmien soveltuvuutta terveystiedon opetukseen ja lasten sosioemotionaalisten taitojen oppimiseen. Toiminnallisella oppimisella tarkoite-taan sellaisia kokemuksellisia opetusmenetelmiä, joissa oppiminen rakentuu aktiivisessa prosessissa ihmisen ja hänen ympäristönsä välisessä vuorovaikutuksessa. Sosioemotionaaliset taidot sisältävät tasapainoisen tunne-elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tärkeitä osaamisalueita, kuten tietoisuus itsestä ja toisista, myönteiset asenteet ja arvot, vastuullinen päätöksenteko sekä sosiaaliset vuorovaikutustaidot. Tutkimus on luonteeltaan aineistolähtöinen laadullinen tapaustutkimus ja siihen osallistui kolme viidennen luokan oppilasryhmää. Yhteensä tutkimukseen osallistui 47 oppilasta. Tutkimuksessa jokaiselle ryhmälle ohjattiin sama, 90 minuuttia kestävä toiminnallinen tunnekasvatustuokio, jossa käsiteltiin kiirettä ilmiönä. Tutkimusaineisto kerättiin toimintatuokioiden aikana kirjoitetuista oppilaiden tuotoksista. Tutkimustulosten mukaan viidesluokkalaiset osaavat nimetä monipuolisesti etenkin kiireeseen liittyviä negatiivisia tunteita ja tuntemuksia. Jatkuvan kiireen koettiin aiheuttavan ihmiselle esimerkiksi fyysisiä ja henkisiä terveyshaittoja sekä ihmissuhteiden ja koulumenestyksen huonontumista. Tärkeimpinä kiireessä selviytymisen keinoina nähtiin toiminnan organisointi, kuten töiden tekeminen ajoissa ja asioiden asettaminen tärkeysjärjestykseen, sekä tunnekuohun hallinta esimerkiksi tietoisen rauhoittumisen avulla. Toiminnallinen työtapa osoittautui tutkimuksessa pääpiirteissään toimivaksi ja oppilaita motivoivaksi keinoksi harjoitella tunnetaitoja terveystiedon tunnilla. Toiminnallisten harjoitusten tekeminen ja reflektointi näytti vaikuttavan positiivisesti oppilaiden erittelemien tunneilmaisujen määrään sekä käytännön sovellusten keksimiseen. Aluksi toiminnallisesta työtavasta aiheutui hälinää, minkä vuoksi opettajan rooli toimintatuokion ohjaajana osoittautui ensisijaisen tärkeäksi. Kuten kaikki uudet työtavat, myös toiminnallisuus vaatii tämän tutkimuksen mukaan huolellista suunnittelua, harjoittelua ja toimivien käytännön ratkaisujen tutkimista. Tutkimus voi toimia yhtenä esimerkkinä muille kasvattajille siitä, miten toiminnallisuutta voi hyödyntää tunnekasvatuksessa ja terveystiedon opetuksessa yleensä.