Search

Tässä pro-gradu tutkielmassa tarkastellaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten kokemuksia lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina. Tutkielman tarkoitus on tarkastella nuorten ja heidän asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän välisen suhteen merkityksiä nuorille. Nuoren kohtaaminen sosiaalityön asiakkaana on ajankohtainen sekä yhteiskuntatasolla keskustelua herättävä aihe. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto koostuu 59 kirjeestä yhteensä 84 sivusta. Kyseinen aineisto on 101- kirjettä – julkaisu, joka on Pesäpuu ry:n (2020) toimittama. Aineisto on analysoitu toteuttamalla soveltaen sekä viisivaiheista Amedeo Giorgin (1995) fenomenologista aineiston analyysiä, että eksistentiaalista Juha Perttulan (1998) fenomenologisen analyysin muunnosta. Tutkimustulokset osoittavat asioista vastaavan sosiaalityöntekijän näyttäytyvän kodin ulkopuolelle sijoitetulle nuorelle hyvin etäisenä henkilönä. Tutkimuksen mukaan nuoren ja sosiaalityöntekijän tapaamiset painottuvat hyvin asiakassuunnitelmakeskeisinä. Sosiaalityöntekijän ja nuoren kahdenkeskiset tapaamiset eivät toteutuneet lastensuojelulain (417/2007) 53 §:n mukaisesti. Tutkimustuloksissa painottuu nuorten kokemukset siitä, että sosiaalityöntekijä ei kohtaa heitä. Nuorten kokemuksen mukaan kohtaamattomuuteen vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät sekä työntekijöiden suuri vaihtuvuus. Nuoret kokivat sosiaalityöntekijän olevan vaikutusvaltainen ihminen heidän elämässään. Se, että sosiaalityöntekijä ei tunne nuorta, luo nuoressa turvattomuuden tunnetta. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi nousi nuorten toive kohtaamiselle, osallisuudelle ja työntekijän pysyvyydelle. Nuoret toivoivat kohtaamiselta sosiaalityöntekijän kanssa vastavuoroisuutta sekä sosiaalityöntekijän läsnäoloa. Nuoret kuvailivat sosiaalityöntekijän yhteydenpidon sekä kahdenkeskisten tapaamisten lisäävän osallisuuden kokemusta heidän omaan elämäänsä liittyvässä päätöksenteossa. Tutkimustulokset osoittivat, että on tärkeää pohtia nuorten ja sosiaalityöntekijöiden välisten suhteiden merkityksiä. Yhteiskunnassa tulisi herätä näiden merkityksien pitkäkestoisille vaikutuksille ja pohtia sitä, miten tilanteeseen voidaan yhteiskunnassamme vaikuttaa.

Jokaisella aikakaudella on esiintynyt jokin aikalaisille erityistä päävaivaa aiheuttanut poikkeavien lasten ja nuorten kategoria. Nämä kategoriat ovat muuttuneet, ketjuuntuneet ja kerrostuneet, mutta silti säilyttäneet aikaisempia alaikäisen lainrikkomuksiin liittyviä selitys- ja ratkaisumalleja. Tämän ansiosta voimme edelleen havaita yli sata vuotta vanhojen selitysmallien kytevän nykyisten alaikäisten lainrikkomuksiin liittyvien oppien ja käsitteiden taustalla. nonPeerReviewed

Pro gradu -tutkielmani käsittelee lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun edunvalvonnasta. Lähtökohtaisesti lapsen etua valvovat hänen huoltajansa, mutta lastensuojeluprosessissa huoltajan sijaiseksi voidaan määrätä edunvalvoja, jos on syytä olettaa, ettei huoltaja kykene valvomaan lapsen etua puolueettomasti tai se on muuten tarpeen asian selvittämiseksi tai lapsen turvaamiseksi. Lapsen etu on harkintaa vaativa käsite, joka on osa lastensuojelun päätöksentekoa. Edunvalvojalla on merkittävä rooli osana lapsen lastensuojeluprosessia ja lapsen osallisuuden turvaamista. Edunvalvoja selvittää lapsen mielipiteen ja käyttää tarvittaessa lapsen puhevaltaa tuomioistuimessa. Tutkielmani on kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineistona on kyselyaineisto neljältätoista 8–18-vuotiaalta lapselta ja nuorelta, jotka ovat saaneet edunvalvontaa lastensuojeluasiassaan. Aineiston olen analysoinut sisällönanalyysia käyttäen. Aineistoni analyysissa pyrin vastaamaan siihen, millaisena edunvalvojan rooli lastensuojeluprosessissa näyttäytyy lapsille ja nuorille ja millaisia osallisuuden kokemuksia lasten ja nuorten kokemuksista nousee esille. Osallisuutena pidetään mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Lasten kohdalla osallisuudessa tulee ottaa huomioon lapsen ikä- ja kehitystaso sekä lapsen edun mukainen osallistuminen lastensuojeluasiaansa. Yhdistyneiden kansakuntien lastenoikeuksien sopimus sitouttaa jäsenvaltiot takaamaan lapselle oikeuden ilmaista mielipiteensä kaikissa lasta koskevissa asioissa ja tulla kuulluksi oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko itsenäisesti tai edustajan avulla. Aineistoni perusteella lapset ja nuoret erottivat edunvalvojan ja sosiaalityöntekijän roolit käsittelemällä sosiaalityöntekijän roolia ja työtehtäviä. Sosiaalityöntekijän virkatehtävä ja päätöksentekovastuu nousivat erottaviksi tekijöiksi suhteessa edunvalvojaan. Toisaalta muutama vastaaja ei osannut erotella edunvalvojan roolia sosiaalityöntekijän roolista. Edunvalvojaan liittyen tärkeiksi asioiksi nousivat lapsen asioista huolehtiminen sekä hyvään vuorovaikutukseen liittyvät piirteet kuten mukavuus ja kohteliaisuus. Näistä päinvastaiset piirteet kuten epäkohteliaisuus taas koettiin edunvalvonnan huonoiksi puoliksi. Lapset ja nuoret kokivat edunvalvojan ymmärtävän heitä ja edunvalvojaan luotettiin. Lapset ja nuoret kertoivat osallistuvansa edunvalvojan tapaamisiin mielellään ja tapaamismääriin oltiin tyytyväisiä tai niitä haluttiin lisää. Yleisesti edunvalvontaa oltiin tyytyväisiä ja syynä tähän olivat sekä edunvalvojan henkilökohtaiset piirteet, tyytyväisyys asioiden hoitamiseen ja edunvalvojan helppo tavoitettavuus. Edunvalvojan koettiin myös auttaneen ymmärtämään käynnissä olevaa lastensuojeluprosessia. Osallisuutta lapset ja nuoret kokivat edunvalvojan ottaessa heidän mielipiteensä huomioon asumiseen liittyvissä asioissa, raha-asioissa ja hallinto-oikeuden selvityksessä. Lasten ja nuorten mielestä hyvää lapsen edunvalvonta on riittävä määrä tapaamisia luotettavan edunvalvojan kanssa, joka tuntee lapsen ja osaa kuunnella ja keskustella.

Tutkimuksessa tarkasteltiin sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten selviytymiskeinoja 18 yksilöhaastattelun avulla. Fenomenologisella analyysilla (IPA; Smith & Osborn, 2003. Interpretative phenomenological analysis. Teoksessa J. A. Smith (toim.), Qualitative Psychology (s. 51–80). Sage) tunnistettiin kolme pääteemaa liittyen selviytymiskeinoihin vastoinkäymisissä ja haasteissa: sisäänpäin suuntautuminen, ulospäin suuntautuminen sekä omiin elinolosuhteisiin vaikuttaminen. Lisäksi tunnistettiin keino, joka oli käytössä vain varhaisaikuisuudessa, hyväksyminen. Tulosten perusteella on tärkeää kuulla sijoitettuna olleita nuoria aikuisia koskien heidän selviytymiskeinojaan sekä lisätä sijaisperheiden ja lastensuojeluun osallistuvien toimijoiden ymmärrystä vastoinkäymisiä kohtaavien ja kohdanneiden lasten ja nuorten kokemuksista. The study, positioned at the interface of social sciences and psychological research, focuses on coping strategies identified in interviews with 18 young adults (between 18 and 32 years) with foster care backgrounds and living in Finland. In the interpretative phenomenological analysis (IPA; Smith & Osborn, 2003. Interpretive phenomenological analysis. In J. A. Smith (Ed.), Qualitative psychology (pp. 51–80). Sage), three main themes of coping strategies emerged: inward orientation, outward orientation, and influencing one's life circumstances. One additional theme, acceptance, was also identified, but it was only used in young adulthood. The findings highlight the importance of giving voice to young foster care adults’ coping strategies, and sensitising foster families and professionals in the field to these strategies to better understand and support children and youth who face adversities. peerReviewed

Suomi lasten kasvuympäristönä -raportissa kuvataan Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten elämänkulkua täysi-ikäisyyteen asti. Raportissa tarkastellaan lasten hyvinvointia usealla ulottuvuudella: koulumenestys, somaattinen ja psyykkinen terveys, kuntoutus, lastensuojelu ja rikollisuus. Lasten hyvinvointia peilataan suhteessa perheen tilanteisiin, kohortin vanhempien sosioekonomisten, terveydellisten ja perhesuhdetilanteiden kautta. Lasten hyvinvoinnin ulottuvuuksia tarkastellaan myös alueellisesti, lähialueen kautta, maakuntatasolla, sekä kaupunki–maaseutu-luokitteluin. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1997 -tutkimusaineistoa, johon on kerätty useita eri rekisteritietoja kaikista Suomessa vuonna 1997 syntyneistä henkilöistä sikiöajalta täysi-ikäisyyteen. Raportti on jatkoa vuonna 1987 Suomessa syntyneiden seurantatutkimukselle. Raportissa vertaillaankin hyvinvoinnin ulottuvuuksia näiden kahden syntymäkohortin välillä. Tulosten mukaan suurin osa ikäluokan lapsista voi hyvin ja on saanut viettää lapsuutensa ilman perheen hyvinvointia uhkaavien tekijöiden kasautumista. Osalla lapsista on kuitenkin ollut hyvinvointia haastavia tekijöitä matkalla täysi-ikäisyyteen. Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä sukupuolieroja eroja useiden hyvinvoinnin alueiden osalta. Psykiatrisen diagnoosin on saanut ikäluokasta noin viidesosa (20,7 %). Psyykenlääkkeiden ostokertoja tarkastellessa sukupuolittainen ero on huomattava tyttöjen (12,7 %) ja poikien (9,6 %) välillä. Rangaistusmääräyksiä on määrätty seuranta-aikana lähes joka viidennelle pojalle (19,5 %). Vastaavasti 5,2 prosenttia tytöistä on saanut rangaistusmääräyksen. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna on ollut 5,7 prosenttia koko kohortista, aikaisempaan kohorttiin verrattuna kasvu on lähes kaksinkertainen. Noin 3 prosenttia kohorttilaisista ei ole saanut paikkaa 2. asteen koulutuksessa seurannan loppuun mennessä. Ilman paikkaa jääneistä hieman yli puolet eivät olleet hakeneet paikkaa. Vanhempien matala koulutusaste ja heikko taloudellinen tilanne on selkeästi yhteydessä lasten hyvinvointiin, ja esimerkiksi koulumenestys määrittyi vahvasti vanhempien taloudellisen tilanteen mukaan. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hyvinvointia haastavia tekijöitä oli kasautunut muuhun ikäluokkaan verrattuna merkittävästi enemmän. Alueelliset erot ovat paikoitellen voimakkaita. Raportin johtopäätöksissä tuodaan esiin lapsiperheisiin suunnattujen sosiaalisten investointien merkitys sekä muiden kasvuympäristöjen rooli varhaisen hyvinvoinnin tukemisessa.

English abstract Nuorten pahoinvointi on ollut keskeisenä huolena viimeaikaisessa tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa. Erityisesti lastensuojelun asiakaslapsille kasautuu paljon kuormittavia tekijöitä. Nuoria lähellä olevat palvelut sekä varhainen puuttuminen ovat tehokkaimpia lisäämään yhteiskuntaan kiinnittymistä. Suomessa on käynnissä laaja palvelurakenneuudistus, mutta muutoksen tueksi tarvittava tutkimustieto on kuitenkin puutteellista. Tutkimuksessa kuvataan nuorten mielenterveyspalveluita Uudenmaan alueella vuonna 2014. Kaikki Uudenmaan alueen nuorille tarkoitetut mielenterveyspalvelut kartoitettiin ja toiminnot luokiteltiin nuorille sovelletulla ESMS-R-työkalulla. Palveluita tarkastellaan lukumäärän, monipuolisuuden ja avohoidon henkilöstöresurssien perusteella sekä suhteutetaan lastensuojelun asiakasnuorten määrään. Nuorten hyvinvoinnin riskitekijät ja palveluiden monipuolisuus korreloivat alueen väkiluvun kanssa. Avohoidon henkilöstön resursointi ei ollut suhteessa väkimäärään, lastensuojelun avohuollon asiakkaisiin tai kodin ulkopuolelle sijoitettuihin. Lisäksi monilla alueilta puuttuivat kokonaan esimerkiksi päivätoimintojen ja liikkuvan avohoidon palvelut. Tarkastelun perusteella alueen nuorten mielenterveyspalveluiden avohoito vaikuttaisi eriarvoiselta ja sattumanvaraiselta. Tulokset ovat tarpeen suunniteltaessa palveluiden kehittämistä siten, että kaikilla nuorilla on tarjolla yhtäläisiä palveluita kotikunnasta riippumatta. Nämä asiat tulisi huomioida myös tulevassa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa.

Tässä tutkimuksessa siirtymävaihetta nuoruudesta aikuisuuteen tutkittiin nuorten elämäntilanteen, palvelujärjestelmän ja toteutuneiden toimenpiteiden näkökulmista. Tutkimme ilmiötä väestötasolla. Aikaisemmissa tutkimuksissa työelämästä syrjäytymisen riskiryhminä on pidetty vähän koulutettuja, psyykenlääkkeitä käyttäviä, työkyvyttömyysetuuksia saaneita sekä kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria. Tutkimus tarkastelee nuorten aikuisuuteen siirtymistä elämänkulun näkökulmasta, erityisesti hyödyntäen työmarkkinoiden muutosten ja muutoksenhallinnan sekä uusia sosiaalisten riskien teorioita. Rekisteriaineistot kerättiin useista hallinnollisista rekistereistä (Tilastokeskus, Kela, TEM, THL). Seurasimme vuosina 1983–1985 syntyneiden nuorten (60 %:n otos; n = 119 600) siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen kymmenen vuotta. Kodin ulkopuolelle sijoitetuille tehty kysely (n = 150) selvitti nuorten elämäntilannetta, koulunkäyntiä ja tulevaisuuden tavoitteita. Palvelujärjestelmän edustajien haastatteluilla (n = 52) syvennettiin tietoja syrjäytymisriskissä olevien nuorten palveluista. Työmarkkinaurat vakiintuivat tutkimuksen kymmenvuotisseurannan aikana suurimmalla osalla nuorista. Keskeinen tavoite oli tarkastella työstä syrjäytymisen riskiryhmiin kuuluvia nuoria tai niitä nuoria, jotka olivat seurannan päättyessä olennaisesti muuta väestöä huonommassa asemassa. Koulutukseen ja työhön kiinnittymisen ongelmat olivat suurimmat niillä nuorilla, joilla oli useita syrjäytymiseen vaikuttavia riskitekijöitä samanaikaisesti. Ongelmat koulutukseen ja työhön kiinnittymisessä olivat sekä yksilötasoisia että institutionaalisia. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että palvelukokonaisuuden toimintamalleja tulee integroida siten, että niihin käytetyillä resursseilla saadaan nykyistä useammin luotua kestäviä työmarkkinauria myös heikoimmassa asemassa oleville nuorille. 39,00 euroa

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on kuvata lastensuojelun avohuollon intensiivityön vaikutuksia asiakasnuorten elämäntilanteisiin. Lastensuojelun asiakkaista on tehty varsin vähän seurantatutkimuksia, eikä lastensuojelun tukitoimien vaikutuksista asiakkaiden elämään ole tarpeeksi tutkimustietoa. Viime vuosina on kuitenkin kiinnitetty huomiota nuorisoikäisten huolestuttavaan tilanteeseen lastensuojelussa. Tutkimusten mukaan nuorten avohuollon asiakkuus jää lyhyeksi, ja heidän tilanteensa kriisiytyy nopeasti huostaanottoon asti. Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat vaikuttaneet tehottomilta murrosikäisten ja heidän perheidensä tuen tarpeeseen vastaamisessa. Useissa kunnissa on kehitetty lastensuojelun avohuoltoon intensiivistä tukimuotoa murrosikäisten ja heidän perheidensä tukemiseksi. Intensiivityö on kestoltaan rajattu työskentelyjakso, jossa pyritään vaikuttamaan kaikille nuoren elämän osa-alueille samanaikaisesti: kotiin, koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan. Työskentelyn tavoitteena on tukea nuorta ja perhettä intensiivisellä otteella niin, että nuori pystyisi jatkamaan elämäänsä kotonaan eikä tilanne vaadi nuoren huostaanottoa ja sijoittamista kodin ulkopuolelle. Tässä tutkimuksessa on selvitetty erään suurehkon suomalaisen kunnan lastensuojelun intensiivityön vaikutuksia asiakasnuorten elämään. Tavoitteena on selvittää intensiivityöhön ohjautumisen taustoja ja syitä, nuoren tilannetta intensiivityön jälkeen sekä sitä, millaisissa tilanteissa intensiivityön aikana on tapahtunut positiivinen muutos nuoren elämäntilanteessa ja millaisissa tilanteissa muutosta ei tapahdu. Tutkimusaineisto koostuu vuosina 2009 2011 kyseisessä kunnassa intensiivityöhön ohjattujen nuorten lastensuojelun asiakirjoista (N=68). Tutkimus on kvantitatiivinen, ja aineistoa on analysoitu sekä numeerisesti että narratiivisesti. Nuorten tilanteita seurattiin intensiivityön alussa ja työskentelyn päättyessä sekä lyhyen seurantajakson ajan. Tutkimus vahvistaa aikaisempien tutkimusten tuloksia nuorten tilanteiden nopeasta kriisiytymisestä lastensuojelun avohuollossa: intensiivityöhön osallistuneista nuorista joka toisella oli takanaan vain lyhyt aikaisempi lastensuojelun asiakkuus. Syyt intensiivityöhön ohjautumiselle liittyvät suurimmaksi osaksi nuoren omaan toimintaan, ja yleisin syy on ongelmat koulunkäynnissä. Nuoren tilanteisiin liittyvistä huolista viidennes koski vanhempaa tai vanhemmuutta. Intensiivityö hyödyttää tyttöjä enemmän kuin poikia: poikien kohdalla tavoitteet jäivät useammin toteutumatta ja puolet pojista huostaanotettiin intensiivityön jälkeen. Lastensuojelussa kaivattaisiinkin lisätutkimusta siitä, miten murrosikäisten poikien tuen tarpeeseen voitaisiin vastata aiempaa paremmin. Lisäksi intensiivityöstä on enemmän hyötyä yli 15-vuotialle kuin tätä nuoremmille. Huostaanotto voi olla tutkimuksen perusteella nuoren tilanteessa tarpeenmukainen ja hyvä interventio, ja sillä voi olla positiivisia seurauksia. Intensiivityön tai huostaanoton aikana tapahtuu kuitenkin harvemmin positiivinen muutos nuoren tilanteessa, jos huoli kohdistuu nuoren oman toiminnan lisäksi vanhempaan tai vanhemmuuteen. Intensive family work preventing adolescents from taking into care : the effects of intensive family work on lives of adolescent child welfare clients in community care The purpose of this Master s Thesis is to describe the effects of an intensive family work program aimed at helping adolescent clients in community care in child welfare. There are few follow-up studies of child welfare clients and there s not enough research knowledge about the effects of child welfare interventions on the lives of the clients. In recent years there has been growing concern of the situation of the youth in child welfare. According to the studies, the customership of an adolescent in community care is short and the situation gets worse quickly until there s a need for out-of-home placement. Support measures in community care have appeared ineffective when it comes to supporting adolescents and their families. A few municipalities in Finland have developed intensive family work program into child welfare community care in order to be able to support adolescents and their families better. Intensive program aims at affecting all the sections of the adolescents lives at the same time: home, schoolgoing and leisure time. The purpose is to support adolescents and their families in an intensive manner so that the child is able to keep on living at home and no taking into care is needed. This study examines the effects of the intensive family work program on young clients in a Finnish town. First research question is who the participants in the program are: what kind of background they have and why they are referred to the program. Study also examines what the situation of adolescents is like after the program and in which situations a positive change occurs and in which there s no change. The sample consists of the child welfare documents of the young people who participated in the program between 2009 and 2011 (N=68). It s a quantitative study and the sample has been analyzed using both numerical and narrative analysis. The situations of the participants were examined in the beginning and end of the program and also during a short follow-up period. The study confirms results of the previous studies that the situations of adolescents worsen quickly in child welfare community care: every other young person who participated in the intensive program had been a client in child welfare only for a short period of time before entering the program. Reasons for entering the program are in most cases related to adolescent himself and his own behavior. The most common reason are the problems with school and school attendance. One fifth of the concerns in adolescents cases were related to the problems of parents or domestic conditions. Girls profit more from the intensive family work than boys: for boys, the goals for the program were more rarely reached and two thirds of boys were placed outside home after the program. There is need in child welfare for more research of how to support adolescent boys better in community care. In addition, intensive family work is more useful for 15-year-olds and older than for younger adolescents. According to the study, taking child into care can be a useful intervention in adolescent s case. However, if there s concern over domestic conditions of adolescent in addition to the concern over young person s own behavior, positive change is rarely achieved during intensive family work or out-of-home placement.

Tutkimuksessa selvitän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla, miten nuorten kokemuksia lastensuojelusta on aikaisemmin tutkittu sekä millaisia kokemuksia nuorilla on lastensuojelusta ja osallisuudesta lastensuojelussa aikaisempien kansainvälisten tutkimusten perusteella. Tutkimuksessani olen halunnut keskittyä lastensuojelussa asiakkaina oleviin nuoriin. Nuoret ovat lastensuojelun tilastojen mukaan merkittävä asiakasryhmä. Heidän kanssaan työskentelyä pidetään usein kuitenkin haastavana eikä nuoria ole helppo tavoittaa lastensuojelun työskentelytavoilla. Systemaattisen kirjallisuuskatsaukseni aineistona on 18 englanninkielistä tutkimusta nuorten kokemuksista lastensuojelusta ja osallisuudestaan lastensuojelun asiakkaana. Nuorten kokemuksista lastensuojelusta muodostin kolme teemaa: sosiaalityöntekijät, työmenetelmät ja sijaishuoltopaikan merkitys. Myös nuorten kokemuksista osallisuudestaan lastensuojelussa muodostin kolme teemaa: päätöksenteko yhdessä, osallisuus tapaamisissa ja työskentelyssä ja tiedonsaanti. Nuorten kokemuksien kysyminen lastensuojelua käsittelevissä tutkimuksissa on lisääntynyt 2000 -luvulla ja etenkin viimeisen viiden vuoden aikana. Tutkimuksia nuorten kokemuksista sijaishuollosta on enemmän kuin avohuollosta. Nuorten yleisimmät kokemukset lastensuojelusta liittyivät sosiaalityöntekijöiden vaihtumiseen ja sijaishuoltopaikan merkitykseen nuoren saaman huolenpidon kannalta. Nuorten kokemuksissa osallisuudesta oli eroja avo- ja sijaishuollossa. Sekä avo- että sijaishuollossa nuorilla oli negatiivisia kokemuksia ulkopuolisuudesta ja ohitetuksi tulemisesta. Kuitenkin siirtyessään sijaishuoltoon jotkut nuoret olivat kokeneet työntekijän työskennelleen enemmän heidän kanssaan kuin avohuollon aikana.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkin pro gradu -tutkielmassani venäläistaustaisten nuorten aikuisten kokemuksia omasta lastensuojeluasiakkuudestaan. Lähtökohtanani on ollut nuorten oman kokemuksen esiin nostaminen, ja olen siksi valinnut käyttööni tutkimuksentekoa tiukasti ohjeistavan eksistentiaalis-fenomenologisen tutkimusmetodin. Tutkimusmenetelmässä painotetaan aineistolähtöistä työskentelyä sekä tutkijanposition ja aineiston välisen suhteen pohtimista. Tutkielman aineistona on viisi fenomenologista syvähaastattelua. Tutkielmani teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen peruspilarin varaan. Asennoitumiseeni tutkimuskohteeseen, tutkimuksen tekemiseen ja ihmiskäsitykseeni ovat vaikuttaneet eksistentiaalinen fenomenologia, sosiaalinen konstruktionismi ja holistinen ihmiskäsitys. Olen pohtinut näiden kolmen tekijän yhteensopivuutta ja toistensa täydentämistä ja muotoillut niistä tutkielmaani sopivan viitekehyksen. Olen lähestynyt tutkimuskohdettani haastateltavien yksilöllisten kokemusten kautta. Tutkielmani tarkoituksena ei ole ollut tehdä yleistyksiä, vaan päästä käsiksi viiden haastateltavan nuoren aikuisen kokemukseen lastensuojelusta. Olen analysoinut aineiston eksistentiaalis-fenomenologista analyysia soveltaen keskittymällä analyysin ensimmäisessä kuudessa vaiheessa yksilökohtaisiin kokemuksiin ja siirtymällä niistä yleisemmälle tasolle seuraavassa kuudessa vaiheessa. Muodostamani yksilökohtaiset merkitysverkostot toimivat jo osaltaan tutkimustuloksina. Yksilökohtaisissa merkitysverkostoissa kokemukset näyttäytyvät vielä henkilökohtaisella tasolla koettuina ja niitä voi pitää eräänlaisina kertomuksina, joissa haastateltavien esiin nostamat ydinmerkitykset pääsevät näkyviin. Yksilöllisten merkitysverkostojen pohjalta muodostamani yleiset merkitysverkostot vastaavat lyhyemmässä muodossa tutkimuskysymykseen lastensuojelun asiakkuuden kokemisesta. Haastateltavien nuorten kokemukset kertovat jokainen oman tarinansa lastensuojelun asiakkuuden alkusyistä läpi koko asiakasprosessin. Suhtautuminen lastensuojeluun oli yleissävyltään negatiivista, vaikka osalla nuorista oli myös positiivisia kokemuksia lastensuojeluun liittyen. Nuoret tekivät selvän eron lastensuojelun avohuollon, sijaishuollon ja jälkihuollon välille. Negatiiviset kokemukset keskittyivät ennen kaikkea avohuollon palveluihin ja suhteeseen omaan sosiaalityöntekijään. Nuoret eivät kokeneet saaneensa ääntään kuuluviin omissa asioissaan. Yhteisenä nimittäjänä nuorten kokemuksissa on resilienssi, joka kuvaa nuorten kykyä selviytyä vaikeuksista. Tulkitsen resilienssin käsitettä siten, että siinä yhdistyvät nuoren omat ominaisuudet ja piirteet ulkoapäin nouseviin kokemuksiin ja vaikutteisiin. Nuoret ovat selvinneet kokemistaan vaikeuksista ja pärjänneet elämässään tekemällä itsenäisiä valintoja. Olen päätynyt tutkielmassani siihen, että lastensuojelun asiakkuus voi vahvistaa nuorten resilienssiä kahdella eri tavalla. Kokemus subjektiudesta tai objektiudesta lastensuojeluprosessin aikana määrittää nuorten suhtautumista omaan itseen, itsenäisyyteen ja viranomaistahoihin myös pitkälle tulevaisuuteen. Keskeisenä tuloksena tutkielmassani nousee esiin se, että haastateltavien venäläinen tausta ei ollut merkittävä tekijä lastensuojelukokemuksissa. Haastattelemieni nuorten kokemukset rinnastuivat ennen kaikkea kantaväestöön kuuluvien nuorten asiakkuuskokemuksiin. Muilta osin oma etninen tausta herätti nuorissa paljon pohdintaa, ja se nähtiin yhtenä omaan elämään keskeisesti vaikuttaneena tekijänä. Nuorten oma etninen identiteetti muodostui yksilöllisten kokemusten ja tyypillisinä pidettyjen kansallisten piirteiden varaan. Erilaiset ja yksilölliset etniset identiteetit kuvaavat mielestäni myös nuorten pyrkimystä itsenäisiin ja vapaisiin valintoihin oman elämänsä suhteen. Tutkielman tekoa ovat ohjanneet ennen kaikkea Juha Perttulan eksistentiaalista fenomenologiaa käsittelevät teokset.

Koulukodit ovat olleet osana suomalaista lastensuojelujärjestelmää jo 1820-luvulta lähtien, mutta pitkästä historiasta huolimatta niistä tiedetään varsin vähän ja usein ihmisten mielikuvat koulukodeista ovat syntyneet niihin liittyneen negatiivisen julkisuuden myötä. 1960-luvulla koulukoteja alettiin arvostella voimakkaasti. Koulukodit ovat kuitenkin säilyttäneet asemansa kaikkein vaikeahoitoisimpien lasten kuntouttajina, mutta kritiikki ei ole poistunut. Yhtenä koulukotien kehittymisen esteenä on pidetty koulukotitutkimusten vähäistä määrää ja tutkimustiedon puuttuessa koulukotitoiminta on ollut helppo leimata sisäpiirin puuhasteluksi, josta puuttuvat yhteiset kehityslinjat ja tutkimustietoon perustuvat tavoitteet. Koulukodeista tehdyt harvat laajemmat tutkimukset ovat kuvailleet koulukotinuorten kokemuksia ja koulukodin jälkeistä yhteiskuntaan sopeutumista, mutta yhteiskunnan suhtautumista koulukotiin instituutiona ei ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä koulukodeista kirjoitetut artikkelit ja tutkimukset ovat käsitelleet ja millaisena instituutiona koulukoti on näiden julkaisujen kautta näyttäytynyt. Tutkimuksen aineistona oli seitsemän eri ammattilehden koulukotia käsitelleet artikkelit vuosilta 19602009 sekä kaikki Suomessa julkaistut koulukoteja käsitelleet tieteelliset tutkimukset. Tutkimusmenetelminä käytettiin määrällistä aineistoanalyysiä, analyyttistä diskurssianalyysiä sekä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, joista jälkimmäiseen liittynyt aineiston teemoittelu oli tutkimuksen kannalta keskeisin. Tutkimus osoitti sen, että vähäisen tutkimuksen lisäksi alan ammattilehdet ovat käsitelleet koulukoteja artikkeleissaan niukasti. Sosiaalialan lehdet ovat kirjoittaneet koulukodeista selvästi opetusalan lehtiä enemmän. Koulukotitoiminnan sisällöistä on kirjoitettu ammattilehtien artikkeleissa eniten, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjoitukset ovat käsitelleet entistä enemmän koulukotinuoria ja heidän kokemuksiaan. Myös uusimpien tutkimusten keskittyminen koulukotinuoriin kertoo siitä, että koulukotikeskustelussa on siirrytty rakenteista kohti yksilöä. Tutkimus vahvisti myös sitä käsitystä, että koulukodit ovat kehittäneet toimintaansa verkkaisesti ja ilman yhtenäistä linjaa. Tuore kehittämisstrategia kertoo siitä, että koulukodit ovat kuitenkin tiedostaneet ongelman ja pyrkivät vihdoin yhtenäistämään tavoitteitaan ja perustelemaan näin asemansa suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä.

Liitän lastensuojeluilmoituskäytäntöjä koskevan tutkimukseni lapsia, nuoria ja lapsiperhei-tä koskevan sosiaalisen kontrollin laajempaan murrokseen ja siirtymään 1990-luvun alku-puolella harjoitetusta hyvinvointipolitiikasta kohti 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun riskipolitiikkaa. Myöhäismodernille aikakaudelle on ominaista kasvava huoli, riskienhal-linta ja vastuuttava järjestyksenpitopolitiikka. Lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskeva huoli on lisääntynyt, toleranssi madaltunut ja reaktiivisuus lisääntynyt. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on tässä tutkimuksessa ymmärretty riskipolitiikalle ominaisena toimintakäytän-tönä. (Harrikari 2008; Satka 2009.) Olen analysoinut lastensuojeluilmoituksia Edwin M. Lemertin (1951, 1967) yhteisöreaktion teorian viitekehyksestä. Tarkastelen lastensuoje-luilmoituksen tekemistä suvaitsevaisuustason kriittisen pisteen ylittävänä yhteisöllisenä re-aktiona, jonka osatekijöitä ovat poikkeavuuden ja toleranssin määrittelykäytännöt. Ymmär-rän lastensuojeluilmoituksen yhteisöllisenä reaktiona, joka seuraa normeja asettavan yhtei-sön suvaitsevaisuuden kriittisenpisteen ylittymisenä. Suvaitsevaisuuden taso ilmenee yhtei-sössä, ja se kuvaa laajemminkin kunnan näkemystä ns. ”puuttumisen eetoksesta”. Keskei-nen kysymys kuuluu, mikä saa aikaan kriittisen pisteen ylittymisen eli lastensuojeluilmoi-tuksen tekemisen? (Pekkarinen 2010; Harrikari 2006b.) Tutkimukseni perusjoukon muodostavat lastensuojeluilmoitukset (8377), jotka on tehty ai-kavälillä tammikuu 2008 – kesäkuu 2009. Tästä perusjoukosta olen poiminut systemaatti-sella otannalla 2092 lastensuojeluilmoituksen otoksen. Tutkimuksen aineisto on kerätty Vantaan lastensuojelun käytössä olevasta asiakastietojärjestelmästä (VATJ) syyskuussa 2009. Analysoin lastensuojeluilmoituksia kvantitatiivisella ja kvalitatiivisella tutkimusme-netelmällä. Lastensuojeluilmoituskäytäntö näyttäisi kytkeytyvän tiiviisti riskipolitiikan tunnusmerkit täyttävään puuttumisen kulttuuriin. Lastensuojeluilmoituksia tehdään nykyään myös sellai-sista asioista, jotka ennen hoituivat normaalipalveluiden piirissä. Poliisin ääni kuuluu las-tensuojeluilmoituksissa kaikista eniten. Ero muihin ilmoittajiin on melkoinen. Rikoksella oireilu näyttäytyi suurimpana ongelmana. Koulu on toinen merkittävä taho, jossa kontrolli-ilmapiirin muutos tulee selkeästi esille. Lapset ovat huonotapaisia ja eivät osaa käyttäytyä. Koulu peräänkuuluttaa koulukuria. Viranomaisten ja lähiyhteisöjen suvaitsevaisuuden taso kertoo riskipolitiikan mukaisesta toiminnasta, mutta ennen kaikkea siitä, kuinka nämä yh-teisöt ovat omalta taholtaan luomassa poikkeavan lapsen kuvaa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän lastensuojelun jälkihuollossa olevien sekä olleiden nuorten kokemuksia jälkihuollon tuetusta asumisesta. Käsittelyni kohteena ovat nuorten siirtymävaiheet heidän muuttaessaan laitoksesta tukiasuntoon ja sieltä pois. Siirtymävaiheita tarkastelen ensisijaisesti Kyngäksen käyttämän siirtymävaihe käsitteen kautta. Lisäksi tarkastelen nuorten arkea sekä heidän tulevaisuuden toiveita. Tarkastelun kohteena on Helsingissä sijaitseva lastensuojelun tukiasuntoyksikkö, joiden tukiasunnoissa nuoret ovat asuneet. Yksikkö tarjoaa tuettua asumista jälkihuollossa oleville nuorille. Olen pyrkinyt tuomaan esille nuorten kokemukset ja ajatukset tukiasunnossa asumisesta, siirtymävaiheista ja niistä selviytymisen. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksan 20-21-vuotiaan nuoren teemahaastattelusta. Jokainen heistä on asunut lastensuojelun tukiasunnossa. Haastatteluhetkellä heistä jokainen oli asunut jo jonkin aikaa omillaan. Tutkimushaastattelut analysoin teemoittelua ja niin kutsuttua Framework-analyysiä hyväksi käyttäen. Tutkimusaihe on tärkeä, koska lastensuojelututkimuksen alueella on olemassa vain vähän tutkimustietoa jälkihuollosta. Laitoksessa asuessaan nuoret olivat odottaneet malttamattomina tukiasunnon saantia. He kaipasivat rauhaa ja vapautta. He ajattelivat yksin asuessaan kaiken olevan myös paljon helpompaa. Yksinäisyys ja turvattomuus yllättivät kuitenkin jokaisen nuoren heidän asuessaan yksin. He kaipasivat takaisin laitokseen. He kaipasivat lähelleen aikuisia ja muiden nuorten seuraa. Nuorten odotukset yksin asumisesta olivat paljon positiivisemmat kuin miksi todellisuus osoittautui. Nuoret kokivat muuton laitoksesta tukiasuntoon merkittävänä siirtymävaiheena elämässään, johon he tarvitsevat paljon tukea. Nuoret hakivat sosiaaliselta verkostoltaan tukea ja turvaa. Tukiasunnon työntekijän tarjoama sosiaalinen tuki oli ollut myös merkityksellistä ja tarpeellista nuorelle. Nuoret kokivat tulleensa kuulluiksi ja saaneensa vaikuttaa omiin asioihin. Tukiasunnossa asuessaan nuoret saivat harjoitella itsenäistä elämää saaden samalla työntekijältään apua ja tukea. Nuoret olivat pärjääviä ja heistä jokaisella oli tulevaisuuden unelmia ja haaveita. Nuoret olivat tyytyväisiä tukiasunto-yksikön palveluun ja siellä oleviin työntekijöihin. Moni nuorista olisi jäänyt vielä asumaan tukiasuntoon 1-2 vuodeksi, jos se olisi ollut mahdollista. Asuminen kuitenkin päättyy, kun nuori täyttää 21 vuotta ja oikeus jälkihuoltoon lakkaa. Tutkimusaineistoni koostuu pärjäävistä nuorista. Jatkotutkimuksien tulisikin kohdistua heikommin pärjääviin jälkihuoltonuoriin. Miten tavoittaa nämä nuoret ja saada heidän kokemuksensa esille. Miten kehittää sellaisia palveluja joissa nämä nuoret pärjäisivät ja joihin he sitoutuisivat.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää seurantatutkimuksen avulla nuorten tilanteen etenemistä aikaisemman vuoden 2001 lastensuojelunuorten psykiatrisen tuen kartoituksen jälkeen. Tavoitteenani oli tutkia nuorten selviytymistä arjessa suhteessa heidän elämänhallintaansa ja itsenäistymiseensä. Kiinnostuksen kohteenani oli nuorten tämän hetkinen elämäntilanne liittyen asumiseen, koulutukseen, työssäkäyntiin ja ihmissuhteisiin. Lisäksi halusin tietää nuorten tarvitsemasta psykiat-risesta tuesta, vapaa-ajan vietosta, päihteidenkäytöstä ja rikoksista. Tarkoituksena oli saada yleinen kuva siitä, minkälaista elämää nuoret ovat eläneet viiden vuoden aikana. Tutkimusaineistossani on viisi nuorta naista, jotka ovat iältään 19-24-vuotiaita. Aikaisemmassa vuoden 2001 kartoituksessa nuoria oli yhteensä 10, mutta vain viisi heistä suostui tähän tutkimukseen haastateltaviksi. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua etukäteen mietittyjen teemojen mukaisesti. Aineiston analyysiä tein teemoittelun avulla poimimalla aineistosta teemoja, jotka myötäilivät haastattelurungon teema-alueita. Keskeisimpien teemojen mukaan muodostui viitekehykseksi nuoruusikä, syrjäytymisen riskit, elämänhallinta ja selviytyminen. Huolimatta vaikeista kasvuolosuhteista ja elämäntilanteista lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa tutkimuksen nuoret olivat selviytyneet hyvin elämässään tähän asti. Viisi vuotta aiemmin kaikilla nuorilla oli riskitekijöitä, jotka ilmenivät jaksamattomuutena, tulevaisuuden suhteen näköalattomuutena ja syrjäytymisen uhkana. Kaikilla nuorilla oli koulunkäyntiin liittyviä vaikeuksia sekä masennusta. Nuorten perhetaustat olivat rikkonaiset ja useimpien nuorten vanhemmilla oli ollut psyykkistä oireilua. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä suojaavien tekijöiden tärkeydestä riskialttiissa kasvuympäristössä elävillä lapsilla ja nuorilla. Haastatteluhetkellä yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret olivat saaneet peruskoulun suoritetuksi ja olivat aloittaneet ammattiopinnot. Vaikeista elämäntilanteista huolimatta nuoret suhtautuivat itseensä ja tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa myönteisesti. Vaikka nuorten taustalla oli ollut eri ikävaiheissa tärkeiden ihmisten hylkäämisiä ja menetyksiä, niin lähes kaikilta löytyi tutkimushetkellä läheisiä ihmisiä, joilta he kokivat saaneensa tukea. Myös yksilölliset kyvyt ja ominaisuudet olivat vaikuttaneet suojaavasti. Yhtenä suojaavana tekijänä on ollut myös psykiatrisen tuen saaminen. Terapia ja lyhytaikaisetkin hoitokontaktit ovat tukeneet nuorten selviytymistä ja arjenhallintaa, vaikka nuorempana tuen hyötyä oli ollut vaikea nähdä. Koulunkäynnin tukeminen erityisjärjestelyin, lastensuojelun tukitoimet ja nuorisopsykiatrian hoitokontaktit ovat olleet interventioita, jotka ovat auttaneet nuoria eteenpäin elämässä. Tutkimuksen myötä on vahvistunut näkökulma siitä, että eri viranomaisten yhteistyöllä on oleellinen merkitys nuorten asioiden hoidossa. Ennalta ehkäisevän työn merkitys korostuu lastensuojelussa ja nuorisopsykiatriassa tehtävässä työssä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään lastensuojelun jälkihuollossa olevien, täysi-ikäisten nuorten kokemuksia jälkihuollosta ja heidän siihen kohdistuvista toiveistaan. Tarkastelun keskiössä ovat tekijät, jotka selittävät nuorten sosiaalista selviytymistä ja syrjäytymisriskiä jälkihuollon vaiheessa. Jälkihuolto on sijaishuollon päättymisen jälkeen tarjottava tukimuoto, joka sisältää erilaisia nuoren itsenäistymistä tukevia avohuollon tukitoimia kuten asunnon järjestämistä sekä taloudellista ja psykososiaalista tukea. Nuorten omien kokemusten selvittäminen on tärkeää, jotta jälkihuollon toimivuudesta saadaan asiakaslähtöistä tietoa, ja jotta jälkihuoltoa voidaan kehittää. Nuorten kokemusten tarkastelua taustoittaa lastensuojeluasiakkuuden prosessi huostaanotosta jälkihuollon päättymiseen. Tutkimusaineistoni muodostuu kuuden helsinkiläisen 19-20-vuotiaan lastensuojelun jälkihuollossa olevan nuoren teemahaastatteluista. Tutkimushaastattelut analysoin teemoittelua ja niin kutsuttua Framework-analyysiä hyväksi käyttäen. Tutkielmani viitekehyksenä ovat syrjäytymisen ja selviytymisen tutkimus sekä nuoruusikä elämänvaiheena. Nuorilla oli yksilöllisiä kokemuksia huostaanotosta. Sijaishuoltopaikkaan asettautumisessa osalla nuorista oli sopeutumisvaikeuksia, jotka usein kuitenkin ajan myötä helpottuivat. Hyvä omahoitajasuhde oli joidenkin nuorten sopeutumista edistävä tekijä. Osa nuorista koki ulkopuolisuuden tunnetta laitoksessa asuessaan. Sijaishuoltopaikoissa oli sekä hyviä että huonoja puolia. Huostaanoton päättyminen oli nuorille helpotus. Kaikki nuoret kokivat saaneensa riittävästi tietoa jälkihuollosta jo sijaishuollon aikana. Heidän toiveensa huomioitiin jälkihuoltoa suunniteltaessa. Jälkihuoltosuunnitelman käsite oli jäänyt nuorille hämäräksi. He olivat tyytyväisiä jälkihuollon työntekijöiltä saamaansa tukeen ja muihin palveluihin. Nuorilla oli vain vähän toiveita jälkihuollon kehittämisen suhteen. Nuorille tärkeimmät lastensuojelun jälkihuollon palvelut olivat tukiasunto ja taloudellinen tuki. Sosiaalityöntekijöiltä saatu tuki oli ennakko-oletuksistani poiketen heille vähemmän merkityksellistä. Sosiaalityöntekijän luona hoidettiin taloudellisia asioita ja hänen kanssaan keskusteltiin arjen asioista. Yksi nuori toivoi erityisesti keskustelutukea sosiaalityöntekijältä. Lastensuojelun tukiasuntotoimiston työntekijä oli lähempänä nuorten arkea ja seurasi nuorten elämän sujumista. Neljä nuorista oli saanut nuorisopsykiatrista hoitoa. Nuorten suhteet vanhempiinsa olivat yleensä parantuneet sijoituksen aikana. Kaverit olivat myös vahvasti läsnä nuorten elämässä. Jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoret arvelivat pärjäävänsä pääosin läheisverkoston tuella. Rikkinäisistä perheoloista lähteneet ja monia eroja ja menetyksiä kokeneet nuoret olivat haastatteluhetkellä pärjääviä nuoria. Syrjäytymisriskistä huolimatta he olivat kyenneet liittymään sijaishuoltopaikkaansa, jälkihuoltoon ja muihin palveluihin, työhön, opiskeluun sekä läheisverkostoonsa. Läheisverkoston tuella oli vahva nuorten sosiaalista selviytymistä tukeva merkitys. Viranomaistuki kannatteli nuorten ulkoista elämänhallintaa. Tutkimustuloksia ei voida yleistää kaikkia jälkihuoltonuoria koskeviksi. Jatkotutkimuksen tulisikin kohdistua heikommin pärjäävään jälkihuoltonuorten enemmistöön, ja niihin jotka asuvat muualla kuin lastensuojelun tukiasunnossa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -tutkielma koskee jälkihuollon toteutumista täysi-ikäisten nuorten kohdalla. Lastensuojelulaki velvoittaa kunnan järjestämään jälkihuoltoa huostaanoton päätyttyä. Jälkihuolto on tarkoitettu lapselle, nuorelle sekä hänen vanhemmalle tai kasvattajalleen siihen saakka, kunnes nuori täyttää 21-vuotta. Tutkielmassa etsin vastausta kolmeen pääkysymykseen: mitä konkreettisia tukitoimia kunnat antavat jälkihuollon nimissä, mitkä tekijät selittävät tukitoimien saamista ja miten sosiaalityöntekijät perustelevat jälkihuollon saamista tai sen ulkopuolelle jäämistä. Tiedustelin kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä millaista tukea vuosina 1981 ja 1982 syntyneet huostassa olleet nuoret ovat saaneet. Tutkimushetkellä nuoret olivat 19–20-vuotiaita. Aineistossa on tiedot 458 nuoren saamasta jälkihuollosta. Kyselylomake koostuu määrällisestä ja laadullisesta osiosta. Määrällistä osiota analysoin tunnusluvuilla, korrelaatiokertoimilla, tilastollisilla testeillä ja logistisella regressioanalyysillä. Kyselylomakkeen avovastausten analyysiin käytin diskurssianalyyttistä lähestymistapaa. Jälkihuolto koostuu psykososiaalisesta tuesta, asumisjärjestelyistä ja taloudellisesta tuesta. Psykososiaalisessa tuessa korostuu sosiaalityöntekijän tapaamiset, joita on keskimäärin kerran kuussa. Joka neljännellä nuorella on tukihenkilö tai -perhe. Nuoret ovat saaneet toimeentulotukea keskimäärin 228 euroa kuussa. Puolet alkuavustukseen oikeutetuista ei ole saaneet kyseistä tukea, joka neljäs on jäänyt ilman asumisjärjestelyjä. Vanhemmat ja kasvattajat ovat saaneet jälkihuoltoa vain satunnaisesti - heille annettu tuki on yleensä ollut sosiaalityöntekijän ohjausta ja neuvontaa. Tutkielman tulosten perusteella jälkihuolto ei ole toteutunut siinä määrin kuin lastensuojelulaki edellyttää. Jälkihuollon tukitoimien saamista selittävät muun muassa työntekijän ja nuoren tapaamiskertojen määrä, nuoren motivaatio saada jälkihuoltoa, nuoren jälkihuoltoa edeltänyt sijoituspaikka ja jälkihuoltosuunnitelman teko. Usean selittävän tekijän välillä on interaktiota, jonka vuoksi käytin elaboraatiota eli vaiheittain etenevää analyysiä. Työntekijät tukeutuvat jälkihuollon saamisen perusteluissaan neljään eri diskurssiin: laki- ja elämänkulundiskurssiin, valintadiskurssiin ja psykologiseen diskurssiin. Analysoin mitä seurauksia diskurssien käytöllä voi olla jälkihuollon kannalta. Vaikka elämänkulun diskurssista ilmenee, että sosiaalityöntekijöiden mielestä jälkihuollon saaminen on perusteltua tyypilliselle muttei epätyypillisen elämänkulun nuorelle, niin määrällisen aineiston perusteella ryhmien välillä ei ole eroa jälkihuollon saamisessa. Jälkihuollossa käytetyt termit kaipaavat selkeyttämistä ja vakiinnuttamista. Joka viides nuori on ilman jälkihuoltosuunnitelmaa, joten suunnitelmien teossa on parantamisen varaa. Jälkihuoltosuunnitelma on keino tiedottaa nuorelle jälkihuollosta ennen sijaishuollon päättymistä. Tulevaisuuden haaste kunnille voisi olla jälkihuollon ”tuotteistaminen”.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa jäsennetään työntekijöiden tulkintoja nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä ilmiönä lastensuojelulaitoksen toimintaympäristössä sekä keinoja tukea väkivallatonta käyttäytymistä. Tutkimus oli Helsingin kaupungin sosiaaliviraston toimeksiantotutkimus, joten keskeiset kysymyksenasettelut muotoutuivat toimeksiannossa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2002 kahden helsinkiläisen nuorisoikäisille tarkoitetun laitoskokonaisuuden kolmessa erillisessä yksikössä, jotka olivat toimintaperiaatteiltaan ja toimintatavoiltaan erilaisia. Osallistuvan havainnoinnin menetelmää käytettiin ymmärryksen syventämiseen yksiköiden toimintaympäristöistä. Pääasiallisena aineistonkeruumenetelmänä käytettiin fokusryhmähaastatteluja. Haaastattelumenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Fokusryhmät koostuivat hoitajista ja ohjaajista yksikkökohtaisesti. Fokusryhmien tuottamaa kvalitatiivista aineistoa analysoitiin ja tulkittiin sosiaalisen konstruktionismin ja kehittävän työntutkimuksen viitekehyksistä. Analyysissä etsittiin työntekijöiden käytännön lastensuojelutyön kokemuksista ja näkemyksistä koostuvia merkityksiä väkivaltailmiöstä ja väkivallattomuuden tukemisesta, niiden rakentumista ja jäsentymistä yksikkökohtaisesti. Työntekijöiden arvioissa väkivaltailmiön jäsentyminen koettiin monimuotoiseksi ja sen määrittely vaikeaksi. Väkivallattoman käyttäytymisen tukemisessa keskeisimmäksi arvioitiin nuorten ja työntekijöiden molemminpuolinen tunteminen, työntekijöiden sitoutuminen perustyöhön, turvallisuuteen liittyvät asiat kuten luottamus, sekä rakenteellisten tekijöiden pysyvyys ja selkeys. Työn luonteesta johtuen vastaanottoyksikössä korostuu riski väkivaltakäyttäytymiseen. Pohdinnassa väkivallattomuuden tukemista arvioitiin paikallisten toimintaympäristöjen ja erilaisten työorientaatioiden näkökulmista. Arvion mukaan väkivallattomuutta voidaan parhaiten tukea työntekijöiden toimivalla tilannetajulla, jolla tarkoitetaan lastensuojelulaitoksen arjen ilmiöiden havaitsemista, ymmärtämistä ja oikeiden toimintatapojen valintaa tilannekohtaisesti. Työntekijöiden oman työn arviointi on keskeistä. Väkivallattomuuden tukemista tulisi lähestyä sekä paikallisten toimintaympäristöjen että laajempien kokonaisuuksien näkökulmista; tarvitaan työntekijöiden välistä tiedon ja kokemusten vaihtoa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Perhehoito on lastensuojelussa vaihtoehto lastenkodille etsittäessä sijoituspaikkaa huostaanotetulle lapselle tai nuorelle. Perhehoidolla tarkoitetaan yksityiskodissa tapahtuvaa hoitoa, jossa sijoitetulle pyritään turvaamaan kodinomaiset olosuhteet. Kuitenkin perhehoitoon liittyy monia ongelmia, jotka aiheutuvat juuri sen perheenomaisuudesta. Lapsen täytyy esimerkiksi sopeutua tilanteeseen, jossa hänellä on kahdet vanhemmat. Työn tarkoitus on antaa tilaa perhehoidossa kasvaneiden nuorten omille kokemuksille analysoimalla heidän kirjoittamiaan omaelämäkertoja. Tutkimusongelmana on selvittää, miten nämä nuoret kertovat elämästään ja millaisen roolin heidän erilaiset perheensä saavat osana heidän elämäänsä. Vastausta on etsitty teoreettis-metodologisen viitekehyksen avulla selvittämällä, miten perhehoidossa kasvaneen nuoren elämäntarina rakentuu. Aineistona on kymmenen 13 – 18-vuotiaan perhehoidossa sijoitettuna olleen nuoren kirjallista omaelämäkertaa. Elämäkerrat sisältyvät STAKESin elämäkertaprojektin tuloksena syntyneeseen kokoelmaan, johon on kerätty kokemuksia lastenkodeista ja perhehoidosta. Aineiston omaelämäkertoja on työstetty narratiivisen analyysin keinoin. Analyysin avulla tarinoista on etsitty keskeisiä teemoja, joiden käsittelyä eri kertojien elämäntarinoissa on tarkasteltu vertaillen. Aineiston tarinat tukevat sitä käsitystä, että biologisten vanhempien merkitys sijaisperheessä kasvaneille nuorille on erittäin suuri. Näiden tarinoiden kertojille biologiset vanhemmat ovat ”oikeat” vanhemmat, ja yhdessä heidän kanssaan eletty aika korostuu usein elämäkerroissa silloinkin, kun perhesuhteiden käsittely muuten jää niukaksi. Usein perhesuhteille annetaan tarinoissa paljon tilaa, ja perhe esiintyy joustavana konstruktiona, johon mahtuu useita vanhempia ja sisaruksia sen mukaan, kuinka tärkeitä he kertojille ovat. Perhe ei kuitenkaan ole näiden nuorten koko maailma, vaan sen kuvaaminen nivoutuu elämän muiden puolien käsittelyyn. Kertojat nostavat esiin myös samoja aiheita, jotka ovat tärkeitä muillekin samanikäisille nuorille: ystävyyttä ja seurustelua, koulua ja tulevaisuudensuunnitelmia. Useat kirjoittajat korostavat myös olevansa vaikeasta taustastaan huolimatta aivan tavallisia ihmisiä. Näin omaelämäkerrat muistuttavat siitä, että sijaisperheessä elävien nuorten näkeminen ainoastaan osana poikkeuksellista perhekonstruktiota ei välttämättä vastaa heidän kuvaansa omasta itsestään.