Search

The aim of this intervention study was to explore how the emphasised use of self-assessment in Swedish language classes affects ninth graders’ perceptions of self-regulated learning and their self-assessments in Finland. The dataset includes the survey responses of 36 students and their written self-assessments. The results suggest that the quality of the self-assessments increased during the intervention, although the level of reflection was still superficial. The students exhibited more positive perceptions of their skills in self-regulated learning at the end of the intervention. The results indicate that incorporating self-assessment into teaching boosts students’ perceptions of self-regulated learning and enhances the quality of their self-assessments. Swedish language teachers should consider the extent to which they use self-assessment in courses and whether their practices could be adjusted to promote reflection and self-regulated learning. peerReviewed

Lektio soveltavan kielitieteen oppiaineeseen sijoittuvan väitöskirjan tarkastustilaisuudessa Jyväskylän yliopistossa 24.10.2020. nonPeerReviewed

This retrospective review applies a language socialisation perspective in examining the findings of a four-year research project on Swedish immersion in Finland. Findings from nine sub-studies within the project are reported with a point-of-view from three key actors’ (teachers, students, and parents) language socialisation processes. Results show that a special feature of immersion teacher socialisation is its continuous attention toward the additive multilingual nature of immersion education, which requires sustained attention to multilingual language use and development. Students in Swedish immersion are socialised into the use of multiple languages in school and act as socialisation agents also outside school. They bring the immersion language to their homes and influence the family language use. Immersion may thus have a considerable influence on how majority language speakers self-identify as language users. Altogether, the sub-studies demonstrate that the benefits of immersion education extend well beyond learning success of students.

peerReviewed

Häng med i svängarna – på svenska! (2018–2020) on Svenska Kulturfondenin rahoittama Hallå!-hanke, jonka tavoitteena on lisätä yläkoululaisten tietoisuutta ruotsin kielestä. Erityisesti haluamme innostaa oppilaita havaitsemaan ruotsin käytön mahdollisuudet omassa arkielämässään ja siten ylläpitää kiinnostusta myös oppilaiden siirtyessä toiselle asteelle ja myöhemmin työelämään. Hankkeessa kehitetään interaktiivista mobiilipeliä, josta kerromme tässä artikkelissa. Artikkelin lopussa kerromme, miten ilmaisen pelin voi ladata itselleen. Hankkeen verkkosivuilla on myös videoita, joita voi hyödyntää oppilaiden motivoinnissa. nonPeerReviewed

”Miksi joudun istumaan ruotsin tunneilla?” on kysymys, jonka varmasti kaikki ruotsinopettajat ovat kuulleet ainakin kerran uransa aikana. Opettajilla saattaa mennä iso osa energiasta oppilaidensa motivointiin. Samalla oppilaille voi jäädä epäselväksi, mihin ruotsia oikein tarvitsee elämässä, ja näin ollen oppimistulokset voivat jäädä laihoiksi ruotsin osalta. Muun muassa Ylen teettämä kysely osoittaa, että neljäsosa suomalaisista kokee, että ei osaa ruotsia lainkaan (Jaskari 2019). Tänä vuonna opettajien tueksi on kehitetty Kielilähettiläät (Språkambassadörerna) -toimintaa. Ruotsin kieltä osaava kielilähettiläs vierailee ruotsin tunneilla, ja toiminnan tavoitteena on herättää oppilaiden sisäinen motivaatio kielenoppimiseen. Syyskuun 2019 alkuun mennessä kouluvierailuja on toteutettu jo yli 100, ja vierailuja tullaan tekemään 300 ympäri Suomen vuosien 2019–2021 aikana. nonPeerReviewed

Digitalisaatio on ajankohtainen puheenaihe kouluissa ja se nousee esille myös uusissa opetussuunnitelmissa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lukioikäisten opiskelijoiden kokemuksia digitalisaatiosta ruotsinkielen oppitunneilla. Tavoitteena oli selvittää mitä mieltä oppilaat ovat älylaitteiden käytöstä ruotsinkielen tunneilla ja miten niitä voitaisiin hyödyntää suullisen kielitaidon harjoittelussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 33 lukiolaista ja se toteutettiin syksyn 2017 aikana kyselylomakkeen avulla. Lomake koostui sekä avoimista kysymyksistä että monivalintaväittämistä. Materiaali analysoitiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin. Tulokset osoittivat, että älylaitteita ei käytetty oppitunneilla usein, minkä vuoksi oppilaat kokivat sen tuovan mukavaa vaihtelua tuntityöskentelyyn. Eniten älylaitteita oppitunneilla hyödynnettiin vieraiden sanojen etsimiseen mm. nettisanakirjoja hyödyntäen. Mieluiten oppilaat työskentelivät kuitenkin paperisen oppikirjan avulla ja suurin osa oppilaista ei kokenut älylaitteiden tuovan lisäarvoa opetukseen. Enemmistö oppilaista suhtautui positiivisesti suullisen kielitaidon harjoitteluun älylaitteiden avulla. Suullista kielitaitoa voisi oppilaiden mukaan harjoitella mm. toistamalla sanoja mallin mukaan, tekemällä suullisia kokeita, katsomalla vieraskielisiä ohjelmia tai kuuntelemalla musiikkia. Tulevaisuudessa aihetta voisi tutkia lisää selvittämällä miten älylaitteita voitaisiin hyödyntää suullisen kielitaidon harjoittelussa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisi myös sosiaalisen median hyödyntäminen vieraiden kielten oppitunneilla.

Tutkimukseni tavoitteena oli arvioida, miten luokanopettajakoulutus valmistaa luokanopettajaopiskelijoita ruotsin opettamiseen alakoulussa. Tarkastelin, millaisia mahdollisuuksia luokanopettajakoulutus tarjoaa ruotsin kielen opetukseen suuntautumiseen ja miten koulutuksen järjestäjät ja opiskelijat arvioivat koulutuksen antamia valmiuksia. Tutkimukseni aineisto oli osa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen ruotsin opettajankoulutusta koskevan arviointihankkeen aineistoa, josta käytän luokanopettajakoulutusten järjestäjien (N=6) ja luokanopettajaopiskelijoiden (N=200) kyselyiden vastauksia sekä koulutuksen järjestäjien vastauksia täydentäneitä haastatteluita. Kyselyiden suljetut kysymykset analysoin määrällisesti ja avoimet kysymykset analysoin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Luokanopettajakoulutusten tarjoamat mahdollisuudet ruotsin opetukseen suuntautumiseen ovat vaihtelevia; kielen opettamiseen liittyviä kursseja, mahdollisuutta ruotsin opettamiseen opetusharjoitteluissa tai mahdollisuutta suorittaa kaksoiskelpoisuus tarjotaan eri tavoin. Koulutuksen järjestäjien ja opiskelijoiden arvioiden mukaan monialaiset opinnot eivät valmista ruotsin opettamiseen alakoulussa kovin hyvin, sillä monialaisista opinnoista puuttuu ruotsin kielen kurssi. Opiskelijoiden kehittämisehdotuksissa toivottiin ruotsin opintojen lisäämistä koulutukseen, esimerkiksi monialaisiin opintoihin. Tämänhetkinen luokanopettajakoulutus valmistaa ruotsin opettamiseen melko heikosti, ja koulutuksen antamat valmiudet riippuvat paljon yliopistosta sekä opiskelijan valinnoista ja kyvystä soveltaa opittua ruotsin opettamisen kontekstiin. Koulutusta kehittämällä opiskelijoiden valmiuksia ja motivaatiota ruotsin opettamiseen voisi parantaa, mikä vaikuttaisi opetuksen laatuun.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli ottaa selvää, mitä mieltä ruotsin opiskelijat ovat kieliharjoittelusta, joka on pakollinen osa ruotsin aineopintoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitkä seikat vaikuttavat kieliharjoittelutavan valintaan, millaista hyötyä opiskelijat kokevat saaneensa kieliharjoittelusta ja kuinka positiiviseksi opiskelijat arvioivat harjoittelun kokemuksena. Lisäksi tutkittiin opiskelijoiden kielitaidon kehitystä itsearviointien avulla sekä opiskelijoiden mielipiteitä harjoittelun tavoitteiden toteutumisesta. Tutkimukseen osallistui 19 henkilöä. Aluksi kaikki vastasivat sähköiseen kyselylomakkeeseen ja myöhemmin kuusi henkilöä valittiin vielä tarkempaan suulliseen haastatteluun. Tutkimuksen mukaan kieliharjoittelun suoritustavan valintaan vaikuttaa suuresti opiskelijoiden sen hetkinen elämäntilanne. Työn tai parisuhteen takia joillakin opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta tai halua lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaille kieliharjoittelua suorittamaan. Osa puolestaan kokee kieliharjoittelun mahdollisuutena ja haluaa mahdollisista esteistäkin huolimatta viettää kohdekielisessä ympäristössä mahdollisimman pitkän ajan. Lisäksi tutkimus osoitti, että kaiken kaikkiaan opiskelijat kokevat kieliharjoittelun hyödyllisenä ja positiivisena joitakin yksittäistapauksia lukuun ottamatta. Kävi ilmi, että hyödyllisenä koettiin erityisesti mahdollisuus kommunikoida syntyperäisten kielenkäyttäjien kanssa sekä itsevarmuuden kasvaminen kielenkäytön suhteen. Tulosten mukaan opiskelijat kokevat kehittyneensä erityisesti kuullun ymmärtämisessä sekä suullisissa vuorovaikutustaidoissa. Tavoitteista osa toteutui opiskelijoiden mukaan hyvin, mutta osaa tavoitteista oli heidän mukaansa hankala arvioida, koska tavoitteen muotoilu oli heidän mielestään epäselvä eivätkä he näin ollen voineet olla varmoja, mitä tavoitteella oikeastaan haettiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että erilaiset mahdollisuudet kieliharjoittelun suorittamiseen ovat paikallaan ja että yli puolet harjoittelun suorittaneista kokee kehittyneensä sen ansioista vähintään yhdellä kielitaidon osa-alueella. Eri kielillä (ruotsi, norja, tanska) suoritettavien kieliharjoittelujen erot voitaisiin kuitenkin ottaa paremmin huomioon kieliharjoittelun tavoitteissa, sillä niiden opiskelijoiden, jotka kieliharjoittelun aikana aloittavat tanskan opiskelun alkeista, ei luulisi voivan täyttää samoja tavoitteita kuin edistyneemmät ruotsin opiskelijat.

Tässä artikkelissa kerromme siitä, millaisia käsityksiä eskarilaisilla on kielisuikutuksesta ja ruotsin kielestä. Laukaan kirkonkylän eskariryhmät osallistuivat ruotsin kielenkielisuihkutukseen syksyllä 2015 ja keväällä 2016. Suihkutus jatkuu edelleen. Tässä artikkelissa keskitymme ensimmäisenä suihkutusvuotena kerättyyn materiaaliin: lasten piirroksiin ennen kielisuihkutuksen alkua sekä heidän haastatteluihinsa. nonPeerReviewed

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia opetuskokeilusta, jonka toteutimme lukion ruotsin kurssilla. Opetuskokeilu oli suunnittelemamme projekti, jossa opiskelijat valmistivat sisältöä yhteiseen sähköiseen aikakauslehteen. Opetuskokeilun lähtökohtina toimivat muun muassa lukion uusi opetussuunnitelma, tehtäväpohjainen kielenoppiminen, kollaboratiivinen oppiminen sekä mahdollisuus yksilöllistämiseen. Tutkimuksen aineisto koostui 13 opiskelijan vastauksesta sähköiseen kyselylomakkeeseen sekä kahdesta ryhmäkeskustelusta, joihin molempiin osallistui kolme kyselylomakkeeseen vastannutta opiskelijaa. Suurin osa opiskelijoista piti opetuskokeilua mukavana ja voisi kuvitella osallistuvansa vastaavanlaiseen projektiin tulevaisuudessakin. Esimerkiksi valinnanvapaus työskentelyssä koettiin mieluisaksi, ja suurin osa opiskelijoista koki, että vaikutusmahdollisuudet lisäsivät heidän motivaatiotaan projektiin. Kaikki opiskelijat kokivat oppineensa projektin aikana uusia ruotsinkielisiä sanoja, mitä itse tekeminen ryhmäkeskusteluiden mukaan edisti. Suurin osa koki lisäksi oppineensa kirjoittamistaitoa, ruotsin kielioppia sekä uutta jostakin aiheesta. Valtaosa opiskelijoista koki hyödyntäneensä projektin aikana tiedonhakutaitoja sekä keskustelutaitoja. Lisäksi liki puolet vastasi hyödyntäneensä keskustelutaitoja ja luovuutta. Projektin aikana opiskelijoiden oli tarkoitus antaa toisilleen vertaispalautetta, mutta se ei onnistunut suunnitellusti. Kyselystä kävi kuitenkin ilmi, että opiskelijat pitävät vertaispalautetta yleisesti hyödyllisenä ja arvokkaana.

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mitä annettavaa kaunokirjallisilla teksteillä voi olla toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten oppimiselle ja opetukselle. Tutkielmassani käytän ruotsin kielestä nimitystä toinen kotimainen kieli, jolla tarkoitan sitä kieltä, jota äidinkielenään suomea puhuvat suomalaiset opiskelevat koulussa, koska ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli. Puhun tutkielmassani myös vieraista kielistä, joilla tarkoitan kieliä, joita opiskellaan koulussa, mutta jotka eivät ole maan virallisia kieliä. Olen rajannut tutkielmani niin, että suunnittelemani ja tekemäni oppimateriaali, joka muodostaa työni tutkimusosan, on tarkoitettu ruotsin kielen opiskeluun lukiossa. Tarkastelen tutkielmassani kuitenkin yleisemminkin esimerkkejä kaunokirjallisuuden käytöstä oppimateriaalina vieraissa kielissä. Haluan esitellä kaunokirjallisuuden vaihtoehtoisena ja monipuolisena oppimateriaalina ruotsin kielen ja vieraiden kielten tunneilla. Tarkoitukseni ei ole osoittaa, miten kaunokirjallisilla teksteillä voi korvata kieltenopettajien suuresti arvostaman oppikirjan, vaan pikemminkin muistuttaa, että aina silloin tällöin tunneilla voisi työskennellä myös kohdekielisen kaunokirjallisuuden kanssa. Uskon, että kaunokirjallisuus, jonka olen työssäni rajannut koskemaan lyriikkaa, epiikkaa ja draamaa, pystyisi oikein käytettynä vastaamaan hyvin nykypäivän kieltenopetuksen tavoitteisiin. Enää ei riitä, että opitaan puhumaan ja ymmärtämään itselle vähemmän tuttua tai vierasta kieltä, vaan tulisi myös oppia kohtaamaan vieraan kulttuurin edustajia erilaisuutta ja vierautta kunnioittavalla tavalla. Tällainen kulttuurienvälinen kieltenoppiminen hyötyy paljon autenttisten tekstien käytöstä opetuksessa ja juuri kaunokirjalliset tekstit voivat olla hyvää autenttista oppimateriaalia. Tutkimuksestani selviää, että opettajat ja oppilaat, jotka ovat työskennelleet kaunokirjallisuuden kanssa, ovat usein saaneet positiivisia kokemuksia ja elämyksiä. Suomessa kaunokirjallisuutta ei kuitenkaan suuremmin käytetä toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten opetuksessa, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että oppikirjalla on hyvin vahva asema kieltenopettajien ja –oppijoiden keskuudessa. Uuteen ja erilaiseen oppimateriaaliin tarttuminen koetaan helposti työläänä. Samaan aikaan tutkimukset osoittavat lukutaidon ja –harrastuneisuuden heikentyneen nuorisomme keskuudessa. Näiden tietojen valossa kaunokirjallisuuden hyödyntäminen toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten oppitunneilla voi tuntua haastavalta, mutta itse tulevana kieltenopettajana näen tämän haasteen sellaisena, johon kuitenkin kannattaa tarttua

Tämä tutkimus käsittelee vastaanottokeskusta kielenkäyttö- ja oppimisympäristönä. Aihetta tarkastellaan turvapaikanhakijoiden, suomen kielen opettajien ja kielimaiseman näkökulmista. Tutkimus sijoittuu kaksikieliselle alueelle, jossa ruotsin kieli on enemmistökielen asemassa. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten eri kielet näkyvät turvapaikanhakijoiden ja vastaanottokeskuksen arjessa. Lisäksi tarkastellaan, miten turvapaikanhakijat suhtautuvat suomen kielen opiskeluun ja miten vastaanottokeskuksen opettajat kokevat suomen kielen merkityksen ja oman roolinsa kaksikielisellä alueella. Tutkimus on osa Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen Jag bor i Oravais -hanketta, jota rahoittaa Svenska kulturfonden. Tutkimuksen lähestymistapa on etnografinen, ja sen aineisto koostuu yhteensä seitsemästä haastattelusta, kenttäpäiväkirjamerkinnöistä ja tutkimusympäristöstä otetuista valokuvista. Analyysissä on yhdistelty sisällönanalyysiä ja kielimaisema-analyysiä. Laadullisen tutkimuksen keskiössä ovat monikielisyys, kieliasenteet ja -ideologiat sekä kieliympäristö. Tulokset osoittavat, että tutkimukseen osallistuneet turvapaikanhakijat käyttävät kielellisiä resurssejaan arjessaan monipuolisesti. Läsnäolon paikat rajoittuvat pääosin vastaanottokeskukseen ja sen lähiympäristöön, joissa sijaitsevista teksteistä valtaosa on kaksi- tai monikielisiä. Lisäksi lähtömaassa oleviin sukulaisiin ja ystäviin pidetään yhteyttä sosiaalisen median kautta. Turvapaikanhakijoiden tulevaisuus Suomessa näyttäytyy epävarmana, minkä seurauksena suhtautuminen ja samalla sitoutuminen suomen kieleen vaihtelee; osa tutkimukseen osallistuneista turvapaikanhakijoista haluaa opiskella mieluummin suomea, osa ruotsia. Se, kumpaa kieltä turvapaikanhakijat haluavat opiskella, riippuu siitä, kumpaan kieleen he ovat turvapaikkaprosessin aikana enemmän kiinnittyneet. Yhteistä tutkimukseen osallistuneille turvapaikanhakijoille on halu opiskella yhtä kieltä kerrallaan. Valtaosa heistä arvioi oman suomen kielen taitonsa hyvin heikoksi ja toivoo, että kielen opetusta järjestettäisiin enemmän. Koska suomea ei pääosin ruotsinkielisessä elinympäristössä juuri kuule, muodollisen opetuksen merkitys ja opettajan rooli suomenkielisenä kontaktina korostuvat. Jotta opiskelijoilla olisi mahdollisuus kuulla suomen kieltä mahdollisimman monipuolisesti, opettajat pyrkivät hyödyntämään opetuksessaan muun muassa monimediaista pedagogiikkaa. Samalla kun turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa on moninkertaistunut, turvapaikanhakijoille suunnattu kielikoulutus kaipaa tuekseen tutkimustietoa. Tutkimustulokset johdattavat kiinnittämään huomiota muodollisen kielenopetuksen merkitykseen, tulevaisuuden minäkuvan ja integrointikielen suhteeseen sekä turvapaikanhakijoiden kielirepertuaarin monipuoliseen hyödyntämiseen. Aiemman tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kaikkien kielellisten resurssien käyttöönotto kielenopetuksessa parantaa oppimistuloksia ja syventää opiskelijoiden keskinäisiä sekä opiskelijoiden ja opettajien välisiä suhteita. Tämän tutkimuksen valossa myös turvapaikanhakijan näkemys heidän omasta kielellisestä osaamisestaan saisi tukea, jos kielenopetusta ei rajattaisi vain yhden kielen – suomen tai ruotsin – ympärille. Det finska språkets ställning i flerspråkliga förläggningar. Denna studie handlar om att undersöka hur en flyktingförläggning fungerar som språk- och lärmiljö. Ämnet betraktas ur asylsökandens synvinkel, samt ur synvinkeln hos lärare i finska, sett till språklandskapet. Studien är placerad inom ett tvåspråkigt område där svenska är ett majoritetsspråk. Den centrala forskningsfrågan är hur de olika språken ter sig i förläggningens och asylsökarnas vardag. Dessutom ska studien undersöka hur asylsökarna förhåller sig till finsk-undervisningen, samt hur lärarna på flyktingförläggningen upplever finska språkets betydelse och sin egen roll i ett tvåspråkigt område. Studien är en del av ”Jag bor i Oravais”- projektet som genomförs av SOLKI och finansieras av Svenska Kulturfonden. Studien görs ur ett etnografisk tillvägagångssätt, och materialet i studien består av sju intervjuer, fältstudierapporter och fotografier från forskningsmiljön. I analysen kombineras innehållsanalys och språklandskapsanalys. Knutpunkten i den kvantitativa studien är flerspråkighet, språkattityder-och ideologier samt språkmiljö. Resultaten visar att de deltagande asylsökarna i sin vardag använder sina språkresurser under på ett mångsidigt sätt. Asylsökarnas språkstudier sker till merparten i flyktingförläggningen eller dess närhet, där majoriteten av texterna är två- eller flerspråkiga. Dessutom håller asylsökarna kontakt med familj och släktningar i hemlandet via sociala medier. Asylsökarnas framtid i Finland är ofta osäker, vilket leder till att attityden samt motivationen för att engagera sig i det finska språket varierar; en del av deltagarna i studien vill hellre lära sig finska, andra svenska. Det som avgör vilket språk asylsökarna vill studera är vilket språk som de fäst sig vid mest under asylprocessen. Gemensamt för deltagarna i studien är viljan att lära sig ett språk i taget. Majoriteten av deltagarna bedömer dessutom sina kunskaper inom finska språket som väldigt svaga, och önskar att det arrangerades mer språkundervisning. Eftersom det deltagarna inte hör särskilt mycket finska i sin livsmiljö, blir den formella undervisningens, samt lärarnas roll som en finskspråkig kontakt större. För att eleverna ska ha möjligheten att höra finska på ett så mångsidigt sätt som möjligt, strävar lärarna efter att använda till exempel multimedia som ett pedagogiskt verktyg. Samtidigt som mängden asylsökande i Finland har flerdubblats, saknas det undersökningar i språkundervisning riktad för asylsökande. Denna studie uppmärksammar betydelsen av formell undervisning, en framtida självbild i relation till språket som studeras, samt hur språkrepertoaren hos asylsökande ska kunna nyttjas på ett mångsidigt sätt. Användandet av alla sina språkkunskaper i språkundervisning förbättrar bevisat lärresultaten, samt fördjupar förhållandena eleverna sinsemellan och mellan elever och lärare. Denna studie visar även att asylsökarnas egna uppfattning av sina språkkunskaper skulle stöttas av att inte begränsa språkundervisningen till endast ett språk - finska eller svenska.

Toiminnallinen kielenoppiminen on lisännyt suosiotaan viime aikoina, koska sen on huo-mattu edistävän oppimista ja oppilaiden opiskelumotivaatiota. Käsite toiminnallisuus voidaan määritellä monella eri tavalla. Yleisimmin se ymmärretään tekemällä oppimiseksi. Oppilas osallistuu aktiivisesti toimintaan ja oppii kokemusten avulla. Tässä tutkielmassa toiminnallisuus ymmärretään fyysisena toimintana, liikkeenä, jonka avulla opitaan kieltä. Päämääräni oli luoda materiaalipaketti, jossa kielen opiskelu ja liike yhdistyisivät luonte-valla tavalla. Materiaalipaketin tehtävä on antaa kieltenopettajille ideoita monipuolistaa opetustaan ja vähentää istumisen määrää oppitunneilla. Työtäni varten analysoin ensin oppikirjoja ja haastattelin kentän opettajia kerätäkseni tietoa siitä, miten toiminnallisia me-netelmiä hyödynnetään opetuksessa. Tutkielman aineisto koostui kolmen uuden B1-ruotsin oppikirjan ja yhden jo joitakin vuo-sia käytössä olleen A2-ruotsin oppikirjan tarkastelusta. Oppikirjojen tarkastelu osoitti, että ne eivät erityisesti kannusta toiminnalliseen oppimiseen, mikä tapahtuu liikunnan avulla, vaikka suurin osa niistä toteuttaakin uutta opetussuunnitelmaa. Oppikirjoista suurin osa sisälsi vain muutamia tehtäviä, joissa oppilaan käskettiin nousta ylös tuolilta. Opettajien haastattelut kuitenkin osoittivat, että toiminnalliset menetelmät ovat oppilaiden mielestä motivoivia ja heillä oli niistä paljon positiivisia kokemuksia. Aiheen valintaan vaikuttivat oma kiinnostukseni liikuntaan sekä se, että alakoulun ruo¬t-sinopetukseen ei ole vielä olemassa tähän aiheeseen keskittyvää materiaalipakettia. Tar-peell¬isen materiaalipaketista tekee myös uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, joka otetaan käyttöön alakouluissa syksyllä 2016. Silloin ruotsin opetus B1-kielenä siirtyy al-kamaan kuudennelta luokalta, mikä tarkoittaa sitä, että monet ruotsinopettajat, jotka ovat tottuneet opettamaan vanhempia oppilaita, saavat opetettavakseen myös kuudesluokkalai-set. Materiaalipakettini koostuu 14 kappaleesta, jotka sisältävät kunkin kappaleen aihepii-riin liittyviä tehtäviä. Kaikissa tehtävissä ollaan jollakin tavalla liikkeessä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lukion ruotsin ja englannin opettajien ajatuksia ja mielipiteitä suullisen kielitaidon sekä ääntämisvarianttien opettamisesta. Lisäksi kartoitettiin oppilaiden ajatuksia ja mielipiteitä suullisesta kielitaidosta sekä ääntämisvarianteista ja niiden opettamisesta. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla neljää ruotsin ja neljää englannin lukio-opettajaa sekä teettämällä kyselylomaketutkimus 47 lukiolaiselle. Aineisto analysoitiin käyttäen kvalitatiivista sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että opettajat pitävät ääntämistä tärkeänä, mutta pääasia on ymmärtää, mitä muut sanovat ja tulla itse ymmärretyksi. Ääntämistä opetetaan suurimmaksi osaksi muun opetuksen ohella. Opettajat mainitsivat, ettei ääntämisen opettamiseen ole tarpeeksi aikaa eikä voimassaoleva lukion opetussuunnitelma tue ääntämisen opettamista. Ääntämisen opetus keskittyy suurimmaksi osaksi vaikeimpien äänteiden ja sanojen harjoitteluun. Oppitunneilla tehdään erilaisia ääntämisharjoituksia, mutta lähinnä oppimateriaalin pohjalta. Suurin osa opettajista koki, etteivät heidän tietonsa ja taitonsa ääntämisvarianteista ole riittävät opettamaan niistä enemmän. Kaksi ruotsin opettajista kertoi, että he kiinnittävät opetuksessaan erityistä huomiota ruotsin ääntämisvariantteihin. Englannin osalta ääntämisvariantteja käydään läpi silloin, kun ne tulevat vastaan oppimateriaaleissa. Opettajat mainitsivat, että britti- ja amerikanenglanti korostuvat oppimateriaaleissa, mutta myös muita englannin ääntämisvariantteja esitellään satunnaisesti. Opettajat ajattelivat oppilaiden suhtautuvat positiivisesti ääntämisharjoituksiin sekä kielten ääntämisvariantteihin. Lomaketutkimuksesta kävi ilmi, että oppilaat kokevat, että suullista kielitaitoa sekä ääntämistä harjoitellaan tunneilla tarpeeksi. Heillä on myös positiivinen suhtautuminen ääntämisharjoituksiin ja ääntämisvarianttien harjoitteluun ja he mieltävät ne tärkeiksi osiksi kielitaitoa. Oppilaat kokivat, että ruotsin ääntämisvariantteja esitellään ja harjoitellaan liian vähän. Myös englannin osalta oppilaat olivat sitä mieltä, että sen ääntämisvariantteja käydään läpi ja harjoitellaan liian vähän. Kommunikatiivisuus korostui opettajien sekä oppilaiden vastauksissa.

Opiskelijoiden kielikäsitykset voivat vaikuttaa heidän toimintaansa kielenoppimisprosessissa ja käsitykset voivat olla jopa ristiriitaisia keskenään. Kuitenkin käsityksiä ruotsin kielestä on tutkittu vain vähän, sillä aiempi tutkimus on painottunut asenteisiin tai mielipiteisiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää alakoululaisten käsityksiä ruotsin kielestä ja ruotsin kielen oppimisesta. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla yhteensä 12 ruotsin A2- tason oppilasta. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisesti ja käsitysten analyysissä käytettiin hyväksi Bakhtinin äänen käsitettä sekä sosiokulttuurisen teorian toimijuuden käsitettä. Oppilaat katsoivat, että ruotsia opitaan lähinnä koulussa kuuntelemalla, mutta kielen käyttö puolestaan painottui suulliseen tuottamiseen. Oppilaiden kielikäsityksiä kuvasti lisäksi moniäänisyys: oppilaat lainasivat etenkin erilaisten auktoriteettien ääniä. Itselleen oppilaat olivat omaksuneet kielenopiskelijan äänen ja koulun puhetavan. Myös omat henkilökohtaiset kokemukset vahvistivat oman äänen käyttöä. Oppilaiden toimijuus taas oli kaksijakoista: osa painotti aktiivista toimintaa kun taas osa suosi melko passiivisia oppimismetodeita. Oppilaiden metakognitiiviset taidot osoittautuivat osittain puutteellisiksi, sillä heillä oli vaikeuksia ilmaista joitakin käsityksiään. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa kävi ilmi, että ruotsia opiskellaan lähinnä tulevaisuutta ja aikuiselämää varten. Sekä oppilaiden tarve, kielenkäyttäjän ääni että aktiivinen toimijuus ja kielenkäyttö vaikuttivat painottuvan tulevaisuuteen.

Tutkielmassani tarkastelen suomenkielisten yliopisto-opiskelijoiden kirjoitelmien nominilausekkeita. Selvitän, kuinka yliopisto-opiskelijat hallitsevat nominilausekkeiden referenssikategoriat ja artikkelit Eurooppalaisen viitekehyksen (EVK) eri taitotasoilla ruotsin ja englannin kielessä. Otan selvää, mitkä referenssikategoriat ja artikkelit ovat vaikeita tai vastaavasti helppoja käyttää oikein EVK-tasoilla ja onko taitotasojen välillä tunnistettavissa tietty oppimispolku. Lisäksi tutkin mahdollisia samankaltaisuuksia ja eroja referenssikategorioissa ja artikkeleissa ruotsin ja englannin kielten välillä. Tutkielmani aineisto koostuu yliopisto-opiskelijoiden kirjoittamista 120 kirjoitelmasta, joista 60 on ruotsin- ja 60 englanninkielisiä. Jokainen kirjoitelma on arvioitu EVK-taitokuvaimien periaatteita hyödyntäen siten, että ruotsin kielen aineisto sisältää taitotasot A2−B2 ja englannin aineisto taitotasot B1−C1. Lähestyn tutkimusongelmaa nominilausekkeen semanttisesta näkökulmasta, ja metodina on performanssianalyysin funktio-muoto -analyysi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sekä ruotsin- että englanninkielen oppijat pitivät geneerisiä ja epämääräisiä referenssikategorioita helpompina käyttää kuin määräisiä referenssejä. Artikkeleista selvästi helpoin oli nolla-artikkeli, ja määräisen ja epämääräisen artikkelin käyttö tuotti enemmän ongelmia taitotasosta riippumatta. Nominilausekkeen kompleksisuusaste vaikutti vain vähän artikkelien hallintaan. Analyysin perusteella referenssien ja artikkelien hallinnan tendenssit pysyivät suhteellisen samoina siirryttäessä taitotasolta toiselle, minkä takia selkeää oppimispolkua näille osa-alueille on EVK-tasoilta vaikea erottaa. On kuitenkin selvää, että referenssien ja artikkelien käyttö kehittyi siirryttäessä tasolta toiselle. Ruotsin ja englannin kielen vertailuanalyysi puolestaan osoitti, että kyseisten kielten referenssien ja artikkelien käytön tendenssit ovat suurimmaksi osaksi samanlaisia, vaikka eroja löytyi pienemmistä yksityiskohdista. Yleisesti voin todeta, että yliopistoopiskelijat hallitsevat ruotsin ja englannin referenssikategoriat ja artikkelit suhteellisen hyvin taitotasosta riippumatta.

Tutkimus keskittyy suomenkielisiin sairaan- ja terveydenhoito-opiskelijoihin, jotka opiskelevat Centria-ammattikorkeakoulussa Kokkolassa ja joiden koulutus käsittää usein harjoittelujaksoja kaksikielisissä työympäristöissä. Kohtaavatko opiskelijat ruotsia puhuvia potilaita tai työkavereita harjoittelujaksojensa aikana? Yrittävätkö he itse puhua ruotsia harjoittelujaksojen aikana? Mitkä tekijät vaikuttavat niin, että suomenkieliset opiskelijat yrittävät ilmaista itseään toisella kotimaisella kielellä? Mutta yhtä tärkeää on saada tietää, kuinka opiskelijat kokevat ruotsin kurssinsa ammattikorkeakoulussa. Auttaako ammattikorkeakoulun ruotsinopetus heitä todellisessa elämässä? Millainen ruotsinopetus auttaa heitä parhaiten? Millaista tukea opiskelijat tarvitsevat koulussa ja harjoittelussa? Tutkimuksen päämääränä oli tarjota tietoa suulliseen kielen oppimiseen vaikuttavista tekijöistä eri oppimisympäristöissä (koulu, harjoittelupaikat). Tutkimuksessa tarkasteltiin myös iän merkitystä kielenoppimisen kannalta ja siksi kaksi neljästä tutkimusryhmästä koostui aikuisopiskelijoista. Tutkimus oli enimmäkseen määrällinen. Puolistrukturoitu kyselylomake sisälsi sekä avoimia että monivalintakysymyksiä. Määrälliset kysymykset analysoitiin kuvailevien tilastojen avulla, kun taas laadulliset kysymykset eriteltiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset osoittivat, että ruotsin tarve Kokkolassa on suuri. Varsinkin ylempien vuosikurssien opiskelijat olivat kohdanneet ruotsia ja yrittäneet käyttää kieltä poikkeuksetta harjoittelujaksojen aikana. Moni opiskelija on käyttänyt kieltä omasta aloitteestaan. Sekä harjoittelussa että ammattikorkeakoulussa merkittävin vaikuttava tekijä oli motivaatio. Aikuisopiskelijat kokivat motivaation jonkin verran tärkeämmäksi kuin muut opiskelijat. Enemmistö opiskelijoista koki, että he olivat hyötyneet ammattikorkeakoulun tarjoamasta ruotsinopetuksesta harjoittelujaksojen aikana. Opiskelijat toivoivat, että ruotsinopetus valmistaisi heitä tuleviin työtehtäviin, kuten suullisiin tilanteisiin ruotsinkielisten potilaiden kanssa. Ammattisanaston kartuttaminen oli tärkeintä opiskelijoiden mielestä.

Sanastolla on keskeinen merkitys kielen oppimisessa ja osaamisessa. Varsinkin produktiivinen sanasto, jota kielenkäyttäjä pystyy kieltä tuottaessaan hyödyntämään, on siinä erityisen tärkeässä roolissa sillä se mahdollistaa kommunikoinnin muiden kielenkäyttäjien kanssa. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka lukiolaisten produktiivinen sanavarasto kehittyy lukio-opintojen pakollisten ruotsin ja englannin kurssien aikana. Erityisenä mielenkiinnonkohteena olivat neljä avointa sanaluokkaa (substantiivit, verbit, adjektiivit, adverbit), joiden kehittymistä tarkasteltiin pääasiassa kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien, kuten TTR-metodin, avulla. Laajemman kokonaiskuvan saamiseksi kvantitatiivista analyysia täydennettiin erillisillä, osin kvalitatiivisilla analyyseilla, joissa tutkittiin muun muassa adverbiaaleja, erisnimiä sekä kieltosanoja. Tutkimusaineisto koostui kaiken kaikkiaan 150 kirjoitetusta kertomuksesta, jotka oli kerätty Topling-tutkimusprojektin puitteissa kolmella eri mittauskerralla vuosina 2010–2013. Tutkimukseni tulokset osoittivat, että lukiolaisten produktiivinen sanasto kehittyi tietyiltä osin sekä ruotsissa että englannissa. Kehityksessä oli kielten välillä sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Avointen sanaluokkien prosentuaaliset osuudet tekstien kokonaissanamäärästä kehittyivät samansuuntaisesti kummassakin kielessä. Toisaalta etenkin ruotsissa avointen sanaluokkien sanastosta tuli vaihtelevampaa opintojen aikana, kun taas englannissa niiden kehitys ei ollut yhtä suoraviivaista. Molemmissa kielissä erityisesti verbit kehittyivät melko vähän. Sen sijaan adverbiaaleja käytettiin selvästi monipuolisemmin kieliopintojen loppuvaiheessa kummassakin kielessä. Lisäksi tulokset osoittivat, että ruotsinkieliset kertomukset sisälsivät englanninkielisiä tarinoita huomattavasti enemmän sellaisia sanoja jotka jouduttiin jättämään varsinaisten analyysien ulkopuolelle (mm. vieraskieliset sanat) ja täten analysoimaan omana erillisenä ryhmänään. Tutkimuksessa saadut tulokset tarjosivat pienen katsahduksen lukiolaisten sanaston kehitykseen. Tulevissa tutkimuksissa aihetta voisi tarkastella esimerkiksi eri tekstityyppien näkökulmasta.

Tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita sisältävät musiikin käyttö ruotsinopetuksessa, ruotsin- ja musiikinopetuksen integrointi sekä ruotsin- ja musiikinopettajien yhteistyö. Tutkielma valottaa näitä mahdollisuuksia ja rajoitteita erään suomalaisen musiikkilukion näkökulmasta. Lisäksi tutkielman tarkoitus on tarjota näkökulmia siihen, kuinka kyseisessä lukiossa käytetty oppikirja Galleri tukee musiikin käyttöä ruotsinopetuksessa sekä ruotsin ja musiikin integrointia oppiaineina. Tutkielman aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla ja analysoitiin laadullisesti sisällönanalyysillä. Tutkimusta varten haastateltiin musiikkilukion ruotsinopettajaa ja sekä yhtä lukion musiikinopettajista sekä yhdessä että yksilöinä. Lisäksi haastateltiin kolmea lukion opiskelijaa. Aineistoa täydennettiin ruotsinopettajalle sähköpostitse lähetetyillä lisäkysymyksillä sekä oppikirja-analyysillä. Haastateltujen näkökulmasta suurimmat musiikin käytön mahdollisuudet liittyvät kielenoppimisen helpottumiseen sekä positiivisiin motivaatiovaikutuksiin. Musiikin hyödyntämiseen ja sen hyötyihin vaikuttavat haastateltujen mukaan oppilaitos, oppilaiden asenteet ja musikaaliset taidot sekä opettajien oppilastuntemus. Lisäksi musiikkiin liittyviin oppimateriaaleihin ja niiden luomiseen liittyvät kysymykset nousivat esiin ruotsinopettajan puheenvuoroissa. Siitä huolimatta, että kaikki haastateltavat kokivat musiikin käytön positiivisena, he kokivat sen myös jossakin määrin ylimääräiseksi elementiksi, joka ei normaalisti kuulu ruotsinopetukseen. Haastatellut opettajat kokivat ruotsin- ja musiikinopettajien yhteistyön ja integroinnin mahdollisuuksien olevan teoriassa lähes rajattomat. Käytännön kannalta ongelmiksi muodostuvat kuitenkin ajanpuute ja koulutyön aikataulut. Lisäksi yhteistyötä rajoittaviksi tekijöiksi nostettiin asenteisiin liittyviä kysymyksiä. Yleisesti haastateltavat tarkastelivat yhteistyötä hyvin ainejakoisesti sekä oman oppiaineensa näkökulmasta. Opettajien vastauksissa koskien yhteistyötä ja integraatiota oli myös nähtävissä jonkinlainen törmäys vanhan ainejakoisen kulttuurin ja nousevan yhteistyö- ja integraatiokulttuurin välillä. Haastateltu ruotsinopettaja oli suhteellisen tyytyväinen käyttämänsä oppikirjasarjan tarjoamaan musiikkivalikoimaan. Oppikirja-analyysissä kuitenkin paljastui, että kirjasarjan musiikki ja musiikkiin liittyvät tehtävät painottuvat yhteen kurssikirjaan. Musiikkikappaleisiin liittyvät tehtävät ovat analyysin mukaan myös melko yksipuolisia sekä käyttötarkoitukseltaan että tehtävätyypeiltään. Oppiaineiden integrointia oppikirjat eivät analyysin perusteella tue. Oppikirja-analyysin pohjalta voidaankin pohtia, vahvistavatko oppikirjasidonnaisuus ja ainejakoinen oppimiskäsitys toisiaan.

Tämä on tapaustutkimus kahden kaksikielisen (suomi ja ruotsi) lapsen varhaisesta kielenkehityksestä. Tutkimusmateriaali koostuu kahdesta 1-3 –vuotiaasta lapsesta (tyttö ja poika), jotka käyvät ruotsinkielistä päiväkotia Keski-Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kehittyykö suomi ja ruotsi samaa tahtia sekä onko havaittavissa yksilöllisiä eroja kieltenkehityksessä. Näiden lisäksi tutkimuksessa otetaan selville, kumpi kielistä on vahvempi sekä tarkastellaan kuinka paljon lapsi käyttää sekä suomea että ruotsia samassa lauseessa. Metodina on käytetty sekä suomen- että ruotsinkielisiä CDI-kaavakkeita (MacArthur Bates Communicative Development Inventories) sekä nauhoituksia, jotka suoritettiin vanhempien johdolla. CDI-kaavakkeet ovat yksi eniten käytetyistä sanalistametodeista, joiden avulla voi tutkia lapsen aktiivista sanavarastoa, taivutusmuotojen hallintaa sekä ilmausten pituutta (Lyytinen 1999). Tutkimuksessa mukana olleiden lasten kielitilanteet eroavat toisistaan siinä määrin, että tyttö on syntymästä asti ollut tekemisissä sekä suomen- että ruotsin kielen kanssa, kun taas poika on syntymästä lähtien kuullut vain suomea ja ruotsin kieli on tullut mukaan vasta päiväkodissa. Perheillä on myös erilaiset kielistrategiat: tytön perhe noudattaa yksi henkilö – yksi kieli – strategiaa, kun taas pojan perheessä kielivalinta tapahtuu spontaanisti tilanteen mukaan (Romaine 1995). Vanhemmat täyttivät CDI-kaavakkeet kolme kertaa yhden vuoden aikana, n. 3-4 kuukauden välein ja nauhoitukset tapahtuivat lasten ollessa n. 30 kuukauden ikäisiä. Nauhoitusten tarkoituksena oli tutkia kuinka paljon lapsi sekoittaa kieliä puheessaan. Tulokset osoittivat, että suomi dominoi selkeästi koko tutkimuksen ajan, mikä voi suurimmaksi osaksi selittyä suomenkielisellä ympäristöllä. Molempien lasten sanavarasto kasvoi nousujohteisesti, vaikkakin ruotsin taidot tulivat hieman suomea jäljessä. Lasten sanasto koostui enimmäkseen sanaryhmistä, jotka olivat substantiiveja. Tulokset osoittivat, että lasten oli helppo omaksua molemmilla kielillä sanakategorioita, jotka koostuivat substantiiveista: esim. ruoka ja juoma sekä eläin – kategoriat olivat helpoiten opittujen sanakategorioiden joukossa. Ruotsin kielessä partikkeleiden ja prepositioiden käyttö kehittyi vasta myöhemmällä iällä. Tulokset osoittivat myös, että lapset sekoittivat kieliä jonkin verran puheessaan: useimmiten yksittäisiä ruotsinkielisiä sanoja käytettiin muuten suomenkielisissä lauseissa.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin saksan ja ruotsin opettajien käsityksiä ja kokemuksia ääntämisen opettamisesta. Tutkimus osoittaa saksan ja ruotsin opettajien olevan tietoisia ääntämisen merkityksestä kommunikaatiolle. Tutkimuksen mukaan opettajien käyttämät menetelmät eivät riittävästi tue ääntämisen oppimista, vaan ääntämisen opettaminen mielletään usein ääntämisvirheiden korjaamiseksi. Prosodian sijaan ääntämisen opetus keskittyy yhä yksittäisiin äänteisiin. Ääntämisen opetuksessa korostuu virheiden korjaamisen ja puhumaan rohkaisemisen välinen koettu ristiriita, mikä näyttäisi rajoittavan monen kohdalla ääntämisen opettamista. Vaikka opettajat pitävätkin ääntämistä yleisesti ottaen tärkeänä osana kommunikatiivista kompetenssia, puuttuu heiltä tietoa ääntämisen opettamisen mahdollisuuksista kielen oppimisen tukemiseen. Opettajien koulutuksessa ääntämisen didaktiikalla on ollut lähes olematon rooli ja vain harvalla on ollut mahdollisuus osallistua ääntämisen opettamista koskevaan jatkokoulutukseen. Mikäli opettajille annettaisiin mahdollisuus saada lisäkoulutusta ääntämisdidaktiikan saralla, voisi se antaa opettajille keinoja opettaa ääntämistä niin, että se lisäisi oppilaiden rohkeutta puhua vieraalla kielellä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten peruskoulun ruotsin ja englannin opettajat määrittelevät lahjakkaan kielen oppijan sekä miten opettajat eriyttävät opetustaan ylöspäin peruskoulun ruotsin ja englannin tunneilla. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu, minkä vuoksi tämä tutkimus antaa tärkeää tietoa mm. opettajille ja opettajaksi opiskeleville. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja aineistonkeruumuotona oli teemahaastattelu. Tutkimukseen osallistui yhteensä yhdeksän opettajaa kahdesta eri koulusta: neljä ruotsin opettajaa ja neljä englannin opettajaa sekä yksi opettaja, joka opettaa molempia kieliä. Kaikki opettajat ovat Keski-Suomen alueelta. Tutkimusaineisto kerättiin helmi- ja huhtikuun välillä vuonna 2014. Haastatteluaineisto litteroitiin ja analysoitiin tämän jälkeen teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkimuksen mukaan lahjakas kielen oppija on ahkera ja motivoitunut, hahmottaa kielen monimuotoisuuden, käyttää monipuolisia oppimisstrategioita, haluaa kommunikoida vieraalla kielellä eikä pelkää heittäytyä vieraaseen kulttuuriin. Lahjakas oppilas toimii myös itsenäisesti. Taitava oppilas nähtiin voimavarana luokkahuoneessa, sillä taitava oppilas paitsi toimii hyvänä roolimallina muille, myös pystyy auttamaan luokkatovereitaan. Ruotsin opettajat eivät nähneet eroa sukupuolen välillä, vaan uskoivat, että jokainen oppilas voi menestyä. Englannin opettajat puolestaan kokivat, että lahjakkaimmat oppilaat ovat useimmiten poikia. Syyksi he epäilivät mm. poikien runsasta tietokonepelien pelaamista. Ylöspäin eriyttämisen opettajat kokivat pääosin haastavaksi. Tähän vaikuttaa sekä ajan että materiaalin puute. Opettajat kokevat haasteelliseksi tukea samaan aikaan sekä heikkoja että lahjakkaita, ja usein tukemisen pääpaino onkin heikkojen oppilaiden tukemisessa. Kaikki opettajat kuitenkin kokivat ylöspäin eriyttämisen tärkeäksi ja uskoivat sillä olevan vaikutusta oppilaiden motivaatioon ja kykyjen kehittymiseen. Ruotsin ja englannin opettajien näkemykset olivat hyvin samankaltaisia, mutta ruotsissa tarvetta ylöspäin eriyttämiselle koettiin olevan vähemmän

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomalaisten ruotsin kielen opiskelijoiden käyttämiä kollokaatioita, jotka koostuvat verbistä ja sen objektina olevasta substantiivista. Kollokaatioiden osuus tutkittiin kaikista verbi-substantiivi -yhdistelmistä. Lisäksi tutkimuksessa perehdyttiin kol-lokaatioiden sisältämiin leksikaalisiin virheisiin. Tutkimusmateriaali koostui yhteensä 180:sta yläasteella, lukiossa ja yliopistossa kirjoitetusta mielipidekirjoituksesta (n=90) ja kertomuksesta (n=90). Sanaston ja kollokaatioiden merkitys kielenkäytössä on huomattu tärkeäksi viime vuosikymme-ninä. Kollokaatiot kuuluvat tietynlaisiin sanayhdistelmiin, joita käytettäessä kielestä saa suju-vampaa ja natiivipuhujan kaltaisempaa. Ne helpottavat myös puheen ymmärtämistä. Erityisesti kollokaatioiden osuutta on tutkittu englannin kielessä, ja niiden on havaittu olevan merkittävässä osassa natiivipuhujien kielenkäyttöä. Kuitenkaan mm. suomalaisten opiskelijoiden kollokaatioi-den käyttöä ei ole vielä laajemmin tutkittu. Koska kollokaatioiden käyttö on yhdistetty hyvään vieraan kielen taitotasoon, oli olettamukse-na, että kollokaatioiden osuus kasvaisi lukio- ja yliopistotasoille mentäessä. Lisäksi kollokaatioi-den laadun oletettiin muuttuvan hieman helpommista kollokaatioista vaikeampiin taitotason kas-vaessa. Toisaalta oletettiin, että myös edistyneet kielenopiskelijat voivat kohdata ongelmia kol-lokaatioiden käytössä, koska aikaisemmat tutkimukset osoittavat niiden asettavan haasteita myös pitkällä kielenopinnoissaan oleville opiskelijoille. Virheiden määrän odotettiin olevan suu-rinta yläastetasolla ja vähenevän yliopistotasoa kohti. Tutkimus osoitti, että eniten kollokaatioita käyttävät lukiolaiset, toiseksi eniten yliopistotasoiset ja vähintä niiden käyttö on yläasteella. Vir-heitä esiintyi joka tasolla. Kuitenkin lukiotasolla käytetty suurin kollokaatioiden määrä korreloi myös suurimman virhemäärän kanssa. Toiseksi vähiten virheitä esiintyi yläastetasolla ja vähiten yliopistotasolla. Kollokaatioiden laatu ei muuttunut paljon eri tasoilla. Muutamia kollokaatioita lukuun ottamatta käyttivät oppilaat kaikilla tasoilla melko samanlaisia kollokaatioita. Tämän ja kollokaatioiden virheiden vuoksi voidaan todeta, etteivät oppilaat kehittyneet niiden käytössä, vaikka taitotaso kielessä kasvoi. Koska kollokaatioiden tutkimuksesta on melko vähän tutkimus-tuloksia ja eri tutkimustulokset poikkeavat hieman toisistaan, olisi niistä hyvä tehdä edelleen jatkotutkimuksia.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa ruotsin opettajien kokemuksia maahanmuuttajien opettamisesta suomalaisessa peruskoulussa sekä opettajien käsityksiä omista taidoistaan opettaa ja kohdata maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Tutkimuksessa otettiin myös selvää, miten oppilaiden erilaiset kulttuuriset ja kielelliset taustat vaikuttavat koulun arkeen laajemmin ja miten ruotsin opet-tajat kokevat yhteistyön maahanmuuttajavanhempien kanssa. Aineisto kerättiin tutkimushaastattelun avulla. Haastatteluun osallistui viisi yläkoulun ruotsin kielen opettajaa kahdesta eri kaupungista. Suurimpana haasteena ruotsin kielen oppimisessa opettajat nimesivät oppilaiden puutteellisen suomen kielen taidon. Myös monikielisyyden koettiin sekoittavan oppilaita, etenkin jos oppilaalla ei ole teoreettisia taitoja omasta äidinkielestään tai selkeästi vahvinta kieltä. Opettajat eivät kuitenkaan halunneet tehdä yleistyksiä monikielisten oppilaiden kyvystä oppia ruotsia. He painottivat, etteivät maahanmuuttajaoppilaat ole homogeeninen ryhmä suomen kielen taitojen suhteen, ja ruotsin ja muiden vieraiden kielten opiskelussa suomen kieli ei ole yhtä suuressa roolissa kuin esimerkiksi reaaliaineissa. Tämän vuoksi opettajien mukaan vieraat kielet eivät ole erityisen vaikeita kouluaineita niille oppilaille, joiden suomen kielen taito on heikompi. Opettajilla ei myöskään ollut tarvetta nostaa esille maahanmuuttajien opettamiseen liittyviä haasteita, sillä kaikkien oppilaiden kohdalla menestys on enemmän riippuvainen esimerkiksi lahjakkuudesta ja motivaatiosta kuin kulttuurisesta ja kielellisestä taustasta. Monikielisyydessä nähtiin myös mahdollisuuksia, sillä ruotsin opettajien mukaan monikieliset oppilaat näkevät yleensä kaikki kielet rikkautena. Opettajien mukaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suhtautuminen ruotsin opiskeluun on pääasiassa positiivinen tai aine nähdään aineena muiden joukossa. Heidän vanhemmillaan ei myöskään ole suomalaisilla vanhemmilla usein esiintyviä negatiivisia asenteita. Opettajien mukaan maahanmuuttajavanhempien yleinen suhtautuminen suomalaiseen kouluun on positiivinen ja heillä on usein korkeita odotuksia lastensa koulumenestyksen suhteen. Etenkin nuoremmat opettajat kokivat, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettamisesta sekä erilaisista kielistä ja kulttuureista. Myös aineenopettajankoulutuksessa monikulttuurinen koulu oli heidän mukaansa sivuutettu. Jatkokoulutustarjonnan määrä vaikutti olevan koulukohtaista. Vanhemmat opettajat puolestaan olivat sitä mieltä, että he olivat kokemuksen kautta omaksuneet tarvittavat tiedot ja taidot.

Oppikirjoilla on hyvin keskeinen rooli opetuksessa kaikilla asteilla, joten ne väistämättä vaikuttavat myös oppijoihin. Oppikirjojen kieli- ja oppimiskäsitykset vaikuttavat siihen, miten opitaan ja nämä käsitykset voivat myös siirtyä oppijoille. Oppikirjatutkimus on kohdistunut erityisesti Suomessa peruskoulun ja lukion oppikirjoihin jättäen aikuisten kielten oppikirjat vähemmälle huomiolle. Kuitenkin myös aikuiset tarvitsevat laadukkaita ja ajantasaisia oppikirjoja oppiakseen. Tässä tutkielmassa tutkittiin oppijan roolia aikuisten englannin ja ruotsin kielen oppikirjojen tehtävissä. Tehtävien ja oppijan roolin kautta haluttiin selvittää myös kieli- ja oppimiskäsityksiä kirjojen takana. Näiden seikkojen selvittäminen on tärkeää, sillä tietoa oppikirjoista tarvitaan muun muassa kirjojen kehittämiseen sekä oppikirjan valintaan. Tutkimuksen aineistona olivat tehtävät kahdessa aikuisille suunnatussa englannin kielen oppikirjassa ja kahdessa vastaavassa ruotsin kielen oppikirjassa. Nämä kirjat ovat suunnattu aloitteleville kieltenoppijoille esimerkiksi kansalaisopistoissa. Tutkimusmetodina käytettiin laadullista sisällönanalyysiä, jossa oppikirjojen tehtävät luokiteltiin kategorioihin. Lisäksi tutkimuksessa oli myös määrällisen tutkimuksen piirteitä, sillä tuloksia on esitetty myös numeraalisessa muodossa. Tutkimuksessa selvisi, että aikuisten englannin ja ruotsin kielen oppikirjat edustavat pääasiassa melko perinteistä näkemystä kielestä ja kielen oppimisesta, sillä kolme neljästä kirjasta sisälsi hyvin paljon kielen rakenteeseen keskittyviä tehtäviä kääntämisen ja mekaanisten tehtävien muodossa. Oppijan rooli näissä kirjoissa oli melko passiivinen ja yksinäinen. Yksi englannin oppikirja erosi kuitenkin muusta aineistosta edustamalla kommunikatiivisempaa kielenoppimiskäsitystä. Kirjassa oppijan rooli on aktiivinen kielen tuottaja, ja oppimista tapahtuu paljon myös yhdessä muiden oppijoiden kanssa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aikuisten englannin ja ruotsin kielen oppikirjat edustavat enimmäkseen vielä melko perinteistä, muotoon keskittynyttä kielinäkemystä. Tämä viittaa siihen, että oppikirjoja tulisi edelleen kehittää vastaamaan monipuolisemmin myös aikuisten kielen oppimisen haasteisiin.

Tämän progradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää, vaikuttaako ikä asennoitumiseen ja motivaatioon ruotsin kielen oppiainetta kohtaan. Lisäksi tarkastellaan muita motivaatioon vaikuttavia tekijöitä suhteessa eri luokka-asteiden oppilaiden motivaatioon. Tutkimusongelmaa tarkastellaan laadullisen poikkileikkaustutkimuksen näkökulmasta, käyttäen myös määrällistä otetta. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen; sen tarkoituksena ei siis ole pyrkiä yleistyksiin vaan valottaa sitä, mitä tämä peruskoulun oppilaiden otanta kertoo oppilaiden suhteesta ruotsin kielen oppiaineeseen. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella, jossa on mukana piirustustehtävä. Vastaajat olivat isosta kaupungista Pohjois-Suomesta, kahdesta eri koulusta. Vastaajat olivat 6.-9.luokkalaisia, yhteensä 128 oppilasta. Aihetta taustoitetaan teoriaosiossa, joka on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäiseksitarkastellaan ruotsin kielen historiaa ja kielen nykyasemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kouluissa. Sen jälkeen nostetaan esille keskeisiä asioita motivaatiosta yleensä ja tarkemmin kieltenopiskelun motivaatiosta. Sitten tutustutaan ruotsin kielen opiskelumotivaatiosta tehtyihin uusimpiin tutkimuksiin ja käydään läpi joitain kielten opiskelumotivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Tutkielman tulosten mukaan enemmistö tämän otannan peruskouluoppilaista on positiivisesti asennoitunut ja motivoitunut ruotsin oppiainetta kohtaan ja enemmistöllä on selkeä kuva siitä, miksi ruotsia opiskellaan pakollisena oppiaineena Suomessa. Asennoituminen ja motivaatio ovat negatiivisimpia kahdeksannella luokalla. Asennoitumiseen ja motivaatioon vaikuttavat kohottavasti erityisesti ruotsinkieliset sukulaiset ja ystävät ja kokemus kielitaidon tarpeellisuudesta arjessa. Piirustuksista nousi esille kolme teemaa siitä, mitä oppilaille tulee mieleen ruotsalaisista, suomenruotsalaisista ja Ruotsista: kontaktin kautta opittu tieto, oppikirjoista opittu tieto ja ulkoapäin opittu tieto.

Tutkielmani tarkoitus on selvittää ruotsinopettajien käsityksiä ja kokemuksia draamapedagogiikasta. Haluan tutkia, miten opettajat suhtautuvat draaman käyttöön oppitunneilla ja millaisia draamaharjoituksia he toteuttavat käytännössä. Olen myös kiinnostunut, mistä ruotsinopettajat saavat ideoita ja ohjausta draamatyöskentelyyn ja mikä oppikirjan rooli on draamakasvatuksessa. Tutkimus on toteutettu sähköpostitse lähetetyn kyselyn avulla. Materiaali koostuu 21 ruotsinopettajan vastauksesta kahdeksaan tutkimuskysymykseen. Opettajat työskentelevät pääsääntöisesti yläkouluissa tai lukioissa. Materiaalin analyysi on laadullista ja perustuu vastausten sisältöön ja esiteltyyn teoriaan. Draamakasvatus voidaan käsittää kokonaisvaltaiseksi kasvatukseksi, jolloin oppiminen on yhteistoiminnallista ja kokemusperäistä. Draama mahdollistaa erilaisten oppimistyylien, toimintojen ja opetusmenetelmien käytön. Ruotsinopetuksen tavoitteena on suulliseen vuorovaikutukseen painottuvan peruskielitaidon saavuttaminen ja kulttuurien välisen toimintakyvyn kehittyminen. Draamaharjoituksia on perinteisesti käytetty kielten opetuksessa edistämään aktiivista oppimista, kehittämään myönteistä asennetta puhumiseen sekä vahvistamaan sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja. Ruotsinopettajien käsitykset draamakasvatuksesta muistuttavat omia käsityksiäni ja teoreetikkojen näkemyksiä aiheesta. Opettajien mielestä draamaharjoitukset aktivoivat oppilaita ja tarjoavat heille hauskoja, luonnollisia ja monipuolisia oppimiskokemuksia. Draama on kuitenkin aikaa ja taitoa vaativa opetusmenetelmä, jonka onnistuminen riippuu sekä oppilasryhmän innokkuudesta ja kielitaidosta että opettajan ammattitaidosta. Sen avulla oppilaat voivat ilmaista itseään vapaasti ja tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Ruotsinopettajien mielestä draamatyöskentelyyn kuuluvat mm. tekstien ja kielenkäyttötilanteiden elävöittäminen sekä roolien ottaminen. Ruotsinopettajat suhtautuvat draamaan myönteisesti ja käytännönläheisesti. He eivät halua korostaa draamaa opetuksessaan ja arvioivat draaman käytön olevan vähäistä tai kohtuullista. Yleinen näkemys draamakasvatuksen roolista on, että sillä ei tarvitse olla itsenäistä asemaa opetussuunnitelmassa. Tästä huolimatta opettajat kertovat runsaasti erilaisia esimerkkejä toteuttamistaan draamaharjoituksista. Ideoita draamatyöskentelyyn opettajat saavat oppikirjasta, opettajan oppaasta, omasta mielikuvituksestaan, täydennyskoulutuksesta ja kollegoilta.

Syftet med denna studie är att analysera avancerade finskspråkiga inlärares uttal av finlandssvenska i fritt tal: vilka är de svåraste inlärningsmålen i S2-uttal (andra- och främmande språk) och hurdana skillnader finns det mellan talare på olika färdighetsnivåer? Därtill undersöks om finskspråkiga lyssnare värderar uttalet på samma sätt som svenskspråkiga lyssnare. S2-talarnas prestationer i en monologuppgift värderas av finskspråkiga och svenskspråkiga lyssnare gällande hur bra talarna kan segment och prosodi i finlandssvenska. Forskning i finskspråkiga talares S2-uttal av finlandssvenska ger oss ett speciellt perspektiv på S2- uttalsinlärning. Eftersom språken liknar varandra fonetiskt bör svårigheterna inte vara alltför stora och inlärningen av ett inföddliknande uttal kan anses vara ett realistiskt mål. Uttalet sägs ju vara ett av de svåraste inlärningsmålen i S2 särskilt om inlärningen inte påbörjats mycket tidigt. Resultaten visar att S2-uttalet präglas av segmentella och prosodiska avvikelser även på de högsta färdighetsnivåerna. Skillnaderna mellan färdighetsnivåerna är störst i segment och satsprosodi. De svenskspråkiga lyssnarna är striktare i sina värderingar än de finskspråkiga lyssnarna. Utöver det teoretiska värdet för S2-uttalsinlärningsmodellerna kan resultaten utnyttjas i språkundervisning och i värdering av muntliga språkfärdigheter. This study examines advanced Finnish-speaking learners’ pronunciation of Finland-Swedish in free speech: what are the greatest difficulties in L2 (second and foreign language) pronunciation and how do speakers on different proficiency levels differ? Furthermore, it is of interest whether Finnish-speaking and Swedish-speaking listeners differ as pronunciation raters. The L2 speakers’ pronunciation in a monologue task is assessed by Finnish-speaking and Swedish-speaking listeners regarding segmental and suprasegmental features. Research on Finnish-speakers’ L2 pronunciation of Finland-Swedish gives us an interesting perspective on L2 pronunciation learning. Because the languages are phonetically similar, there should be no major difficulties and learning of a native-like pronunciation can be considered a realistic goal. Pronunciation is, however, regarded as one of the most difficult areas in L2 learning, particularly if learning has not been started at an early stage. Results show that L2 pronunciation is characterized by deviations in segments and prosody even on the highest proficiency levels. Differences between the proficiency levels are greatest for segments and sentence prosody. Swedish-speaking listeners give stricter ratings than Finnish-speaking listeners. Besides the theoretical value for L2 pronunciation learning models, the results also benefit language teaching and oral language skills assessment. peerReviewed