Search

Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnon-suojelulain toimivuusarvioinnissa (kts. hallituksen esityksen luonnos, Valtioneuvosto 2021). Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistu tutkimuksemme ”Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” (Mustajärvi ym. 2019) tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen. Sen keskeisenä tavoitteena oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamis-toimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämistyöryhmän kehittämään niin sanottuun ELITE-malliin pohjautuen (Kotiaho ym. 2015).

Highlights • The invertebrate biodiversity across 261 lakes in the Lake Taihu basin was studied. • The α diversity was consistent with the intermediate disturbance hypothesis. • Significant cross-taxon congruence was found between zooplankton and zoobenthos. • Zoobenthos were more sensitive to nutrient increases compared with zooplankton. • Eutrophication causes biodiversity loss and decreases cross-taxon congruence. Eutrophication is a major problem currently impacting many surface water ecosystems. Impacts of increased nutrient concentrations on biodiversity may differ between different scales, different organism groups, and different trophic states. Surveys at different spatial scales have suggested that biodiversity of different taxa may exhibit significant cross-taxon congruence. In our study, we examined the diversity of zooplankton and zoobenthos across 261 lakes in the Lake Taihu watershed, an area that is undergoing a severe eutrophication process. We tested the cross-taxon congruence in species richness and Shannon-Wiener diversity between zooplankton and zoobenthos along a nutrient gradient across the lakes. Our findings were consistent with the intermediate disturbance hypothesis, considering nutrient input as the disturbance. Also, we found significant cross-taxon congruence between zooplankton and zoobenthos diversities. Our results confirmed that excess nutrient levels resulted in diversity loss and community simplification. Zoobenthos were more sensitive to nutrient increases compared with zooplankton, which decreased cross-taxon congruence because these organism groups did not respond similarly to the anthropogenic disturbance.

Assessments of river restoration outcomes are mostly based on taxonomic identities of species, which may not be optimal because a direct relationship to river functions remains obscure and results are hardly comparable across biogeographic borders. The use of ecological species trait information instead of taxonomic units may help to overcome these challenges. Abundance data for fish communities were gathered from 134 river restoration projects conducted in Switzerland, Germany and Finland, monitored for up to 15 years. These data were related to a dataset of 22 categories of ecological traits describing fish life-history strategies to assess the outcome of the restoration projects. Restoration increased trait functional diversity and evenness in projects that were situated in the potamal zone of rivers. Restoration effect increased with the length of the restored river reaches. In areas with low levels of anthropogenic land use, the peak of the restoration effect was reached already within one to five years after the restoration and effect receded thereafter, while communities responded later in areas with higher levels of anthropogenic land use. In the lower potamal zone, a shift towards opportunistic life-history strategists was observed. In the upper rhithral zone, in contrast, species with an opportunistic life-history strategy increased only in the first five years of restoration, followed by a shift towards equilibrium strategists at restorations older than 5 years. This pattern was more pronounced in rivers with higher level of anthropogenic land use and longer restored river reaches. Restoration reduced the variability in community trait composition between river reaches suggesting that community trait composition within these zones converges when rivers are restored. This study showed how ecological traits are suitable to analyse restoration outcomes and how such an approach can be used for the evaluation and comparison of environmental management actions across geographical regions. peerReviewed

nonPeerReviewed

Tarve turvata biologista monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä on maailmanlaajuisesti suuri. Itämeren luonnon tilan heikentyminen johtuu ihmisen toiminnasta merellä, rannikolla ja Itämeren valuma-alueella. Mereiset luonnonsuojelualueet ovat keskeinen keino meriluonnon taantumisen pysäyttämisessä. Suojelualueilla turvataan sekä erilaisia vedenalaisia elinympäristöjä muodostavia avainlajeja että näitä elinympäristöjä elinkierrossaan hyödyntäviä muita lajeja. Luonnon monimuotoisuuden nopeaa heikkenemistä ei kuitenkaan voida pysäyttää yksinomaan perinteisten luonnonsuojelumenetelmien, kuten luonnonsuojelualueverkoston kehittämisen ja lajien tai luontotyyppien suojelun, avulla. Ekologinen kompensaatio on yksi niistä keinoista, joka voisi tuoda lisäkeinoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen perinteisten suojelukeinojen rinnalle. Ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan menettelyä, jossa ihmistoiminnasta aiheutuva haitta luonnon monimuotoisuudelle hyvitetään turvaamalla vähintään yhtä paljon monimuotoisuutta toisaalla. Menettelyn tavoite on tuottaa hyötyä ekosysteemeille ja ylläpitää niiden tarjoamia keskeisiä ekosysteemipalveluita tilanteissa, joissa ihmistoiminta aiheuttaa luonnonympäristön heikentymistä. Hyvityksien tuottamien ekologisten hyötyjen tulisi olla selkeästi mitattavissa ja luonteeltaan pysyviä. Aiheutetun heikennyksen ja kompensaationa tuotettavan hyvityksen suuruusluokkaa ja vaikutusta tulisi arvioida nimenomaan ekologisilla mittareilla, mikä erottaa ekologiset kompensaatiot esimerkiksi hiili- ja ravinnekompensaatioista. Meriekosysteemien toimintaan ja lajistoon kohdistuvat kompensaatiot ovat haasteellisempia toteuttaa kuin kompensaatiot maaympäristössä. Tämä johtuu siitä, että meriekosysteemit ovat dynaamisesti ja kolmiulotteisesti kytkeytyneitä ekologisia kokonaisuuksia, joita luonnehtii voimakas paikkaan ja aikaan liittyvä biologisten komponenttien ja meriympäristön välinen vuorovaikutus. Tässä raportissa esitellään sekä valuma-alueella että rannikolla ja merellä mahdollisesti käyttökelpoisia periaatteita ja toimenpiteitä kompensaatioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Valuma-alueella suoritettavia toimenpiteitä esitellään siksi, että ne voivat muodostaa yhdessä merialueella toteutettavien toimenpiteiden kanssa kokonaisuuden, jonka vaikutukset ylittävät yksinomaan merellä toteutettavien toimenpiteiden vaikutukset pureutuessaan tärkeimmän vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden uhkatekijän, rehevöitymisen, paikallisiin vaikutuksiin erityisesti rannikon matalissa ja suojaisissa sisälahdissa. Tämän jälkeen esitellään rannikolla ja merenlahdissa, avoimemmilla hiekkapohjilla, sekä kalliorannoilla mahdollisesti käyttökelpoisia toimenpiteitä, jotka voisivat soveltua osaksi ekologiseen kompensaatiosuunnitteluun. Lopuksi kuvataan lyhyesti esimerkkejä yksittäisiin lajeihin kohdistuvista kompensaatiomahdollisuuksia. Useimpia raportissa kuvattuja toimenpiteitä voidaan tapauksesta riippuen hyödyntää myös ihmistoiminnan aiheuttamien ekologisten haittojen tai heikennysten vähentämiseksi tai lieventämiseksi. Suunnittelussa on suositeltavaa noudattaa lievennyshierarkiaa ja erottaa selkeästi mitkä toimenpiteet ovat lieventämistä ja mitkä jäljelle jäävien vaikutusten kompensaatio. Olennaista on, että mikäli päädytään esimerkiksi ennallistamaan elinympäristöjä poistamalla kasvillisuutta tai ruoppaamalla merenpohjaa, toimenpiteiden suunnitteluun, toteutukseen ja niiden vaikutusten seurantaan nimenomaan kompensaatioina on kiinnitetty huomiota.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Ihmistoiminta on muuttanut ja yhä muuttaa luonnontilaisia ekosysteemejä agro- ja teknosysteemeiksi. Nämä muutokset ovat kiihdyttäneet biologisen monimuotoisuuden häviämistä ja käynnistäneet niin sanotun kuudennen sukupuuttoaallon. Koska ihmiselo tukeutuu pitkälti luonnon monimuotoisuuteen, on monimuotoisuuden turvaamiseksi tehty sekä kansallisia että kansainvälisiä päätöksiä ja sopimuksia. Monimuotoisuutta voidaan turvata ennallistamalla tai hoitamalla muuttuneita ekosysteemejä. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat kuitenkin epämääräisiä käsitteitä. Uudet kattotermit, ekologinen interventio ja sitä tutkiva tieteenala interventioekologia, selventävät käsitteellisiä ongelmia. nonPeerReviewed