Search

In later life, digital support is predominantly received outside of formal education from warm experts such as children, grandchildren, and friends. However, as not everyone can rely on this kind of informal help, many older adults are at risk of being unwillingly left without digital support and necessary digital skills. In this article, we examine non-formal digital support and peer tutoring as a way to promote digital and social inclusion through the acquisition of necessary digital skills. First, we ask: (a) What is peer tutoring, in the field of digital training, from the peer tutors’ point of view? Then, based on the first research question, we further ask (b) what are the key characteristics of peer tutoring in relation to other forms of digital support? Our thematic analysis is based on semi-structured interviews (n = 21) conducted in Central Finland in 2022 with peer tutors aged between 63 and 84. Peer tutors offered individual guidance by appointment and also supported their peers in group-based settings. Based on our study, we argue that from the peer tutors’ point of view, being a peer entails sharing an age group or a similar life situation and provides an opportunity for side-by-side learning. Although every encounter as a peer tutor is different and the spectrum of digital support is wide, these encounters share specific key characteristics, such as the experience of equality between the tutor and the tutee that distinguishes non-formal peer support from formal and informal learning.

School discontinuation in Finland is more common among the Finnish Roma than among the population as a whole. We lack knowledge of the perspective of those of the Roma, representing a minority inside a minority, who have left compulsory school without a leaving certificate. Within a study about school experiences of imprisoned early school leavers in Finland we had six participants with a Finnish Roma background, whose experiences of relatedness, and frustration of it, we examine in this paper. We conducted narrative interviews with the participants, applying a co-operative narrative interpretation to the meanings of what was told. After the field process, we interpreted the narrative accounts focusing on experiences of relatedness, and how relationships with people in the school environment affected the participants’ sense of belonging together with the people in the school environment. Frustration of relatedness was identified at three levels. Firstly, at a general, life condition level, cultural prejudice manifested itself as a sense of not being accepted and respected as an equal with other people, the situation creating a constant need to cope with outspoken prejudices. Secondly, at a contextual-specific level in the school environment, we identified experiences of being rejected by peers and their parents, as well as some of the teachers. This was linked with a sense of loneliness and detachment from other people in the school environment. Thirdly, at a situational level, the participants described both positive relationships, such as momentary friendships, and negative experiences of being excluded from the peer group. Pathways for further inquiries are discussed.

Purpose The purpose of this research was to develop, implement, and test the efficacy of a theory-driven, evidence-informed peer leadership program for elementary school students (Grade 6 and 7; age 11–12 years) and the Grade 3/4 students with whom they were partnered. The primary outcome was teacher ratings of their Grade 6/7 students’ transformational leadership behaviors. Secondary outcomes included: Grade 6/7 students’ leadership self-efficacy, as well as Grade 3/4 motivation, perceived competence, general self-concept, fundamental movement skills, school-day physical activity, and program adherence, and program evaluation. Methods We conducted a two-arm cluster randomized controlled trial. In 2019, 6 schools comprising 7 teachers, 132 leaders, and 227 grade 3 and 4 students were randomly allocated to the intervention or waitlist control conditions. Intervention teachers took part in a half-day workshop (January 2019), delivered 7 x 40 minute lessons to Grade 6/7 peer leaders (February and March 2019), and these peer leaders subsequently ran a ten-week physical literacy development program for Grade 3/4 students (2x30 minutes sessions per week). Waitlist-control students followed their usual routines. Assessments were conducted at baseline (January 2019) and immediately post-intervention (June 2019). Results The intervention had no significant effect on teacher ratings of their students’ transformational leadership (b = 0.201, p = .272) after controlling for baseline and gender. There was no significant condition effect for Grade 6/7 student rated transformation leadership (b = 0.077, p = .569) or leadership self-efficacy (b = 3.747, p = .186) while controlling for baseline and gender. There were null findings for all outcomes related to Grade 3 and 4 students. Discussion Adaptions to the delivery mechanism were not effective in increasing leadership skills of older students or components of physical literacy in younger Grade 3/4 students. However, teacher self-reported adherence to the intervention delivery was high. Trial registration This trial was registered on December 19th, 2018 with Clinicaltrials.gov (NCT03783767), https://clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT03783767.

Tarkastelen tässä tutkielmassa, miten lapsiystävällisten kuntien paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat ohjaavat varhaiskasvatuksen henkilöstöä lasten sosiaalisen osallisuuden edistämiseen. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu sosiaalipedagogiseen osallisuusnäkemykseen, jonka mukaan osallisuus on kuulumista yhteisöön ja toimimista siinä niin mielekkäällä tavalla, että tuntee olevansa yhteisön jäsen. Liitän teoreettiseen viitekehykseen myös diskurssianalyysin oletukset, että kieltä käyttäessämme tulemme rakentaneeksi sosiaalista todellisuutta ja että siihen liittyy diskurssien eli merkityssysteemien kilpailua. Tutkielmani kontekstina on varhaiskasvatus, tutkimusotteena laadullinen tutkimus ja menetelmänä dokumenttianalyysi. Tutkimusaineistoni koostuu harkinnanvaraisesti valikoimastani näytteestä (n=13) kunnallisia varhaiskasvatussuunnitelmia valtakunnallisine perusteineen (Opetushallitus, 2018). Aineiston varhaiskasvatussuunnitelmat ovat sellaisista suomalaisista kunnista, jotka ovat saaneet UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen ajanjaksolla 2012–2019. Oletan, että lapsiystävällisten kuntien varhaiskasvatussuunnitelmat ohjaavat lasten sosiaalisen osallisuuden edistämiseen ainakin yhtä tavoitteellisesti kuin kuntiemme varhaiskasvatussuunnitelmat keskimäärin, sillä lapsiystävällisissä kunnissa on sitouduttu lapsen oikeuksien toteutumiseen ja syrjimättömyys kuuluu lapsen oikeuksiin. Dokumenttianalyysini seuraa Pynnösen (2013) esittämää diskurssianalyysin prosessimallia; lähden liikkeelle tekstin tasolta, josta jatkan tulkinnan tasolle ja päädyn muutosta etsivän kritiikin tasolle. Analyysin tuloksena löydän aineistosta varhaiskasvatuksessa lasten sosiaalista osallisuutta edistävän henkilöstön työtä ohjaavia diskursseja ja identiteettejä. Keskeisin löytöni on kuitenkin moniäänisestä aineistosta kuuluva taistelu, jonka tulkitsen kertovan mahdollisuudesta kehittää varhaiskasvatusta yhä paremmin kaikkien lasten sosiaalista osallisuutta edistäväksi. Näen, että sen voisi toteuttaa rakentamalla toimintatutkimusverkosto, joka suuntaisi yhteistä kehittämistä lasten monipuolisten vertaissuhteiden tavoitteelliseen edistämiseen ja tutkivaan oppimiseen. Yksinäisyys synnyttää eriarvoisuutta, pahaa mieltä, ahdistusta ja itsearvostuksen heikkenemistä sekä haittaa hyvinvointia ja kehitystä. Siksi tarvitsemme lasten sosiaalista osallisuutta edistävän toimintakulttuurin kehittämistä varhaiskasvatuksessa. Siellä tutuiksi tulleet diskurssit voivat kulkea lasten ja aikuisten mukana myös muualle rakentamaan entistä yhdenvertaisempaa ja turvallisempaa sosiaalista todellisuutta. This study examines how local curricula for early childhood education and care in municipalities in Finland guide personnel to promote children’s social participation. The theoretical framework in this study is primarily based on an educational view that sees social participation as belonging in a group and being active in it in a meaningful way, so that one has a feeling of membership. It is necessary to develop educational patterns that promote relationships between children and a sense of togetherness among them. If not, loneliness leads to discomfort and anxiety, weakens self-appreciation, disrupts well-being and development, and gives rise to inequality. The context of this study is early childhood education and care in Finland. The research approach is qualitative, and the method is document analysis. The documents, fourteen in all, are curricula for early childhood education and care, including the national core curriculum and thirteen local curricula. The local curricula have been selected with discretion from municipalities that have been recognized by UNICEF between 2012 and 2019 as child-friendly cities. This model of child-friendly cities seeks to promote children’s rights in decision-making, in administration and in practical implementation. It is presumable, then, that curricula in the selected municipalities give guidelines for a goal-oriented approach in promoting the social participation of children. The document analysis follows a procedure of discourse analysis presented by Pynnönen (2013). The analysis begins on a textual level, then proceeds to interpretation and concludes with critique that seeks change. The products of this analysis are discourses and identities to guide personnel working to promote children’s social participation in early education. Perhaps the most important finding in this study is the recognition of conflict between discourses and within them. The social participation of children could be promoted with a network of research that would steer educational development to building peer relationships among children and promoting learning by progressive inquiry.

This study investigates how schoolchildren organise their spatial and epistemic ‘territories’ among peer groups to constitute local social and moral orders in open learning environments. Open learning environments, the result of recent school reforms in Finland, challenge the conventional organisation of traditional classrooms. We use a microanalysis of naturally occurring video-recorded interactions to show the interactional dynamics of how children produce epistemic and spatial territories by creating moment-by-moment unfolding participation frameworks and emotional alliances. We suggest that the lack of institutional structures in open learning environments withholds children from the territorial shelters that exist in more traditional classrooms. Therefore, open learning environments make students and their peer groups more vulnerable in terms of their social face (Goffman, 1955), including their competence and skills, as they are constantly exposed to other people's observations and criticisms of and interventions in their peer groups. Our results shed light on the tendency of human beings to produce spatial and epistemic structures and moral orders where none exist. publishedVersion

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Despite continuous international research and prevention efforts, bullying not only persists globally but also evolves into new forms, such as cyberbullying. In this methodological article, we present a new arts-based research tool, graphic vignettes, that can extend our understanding of peer aggression and other sensitive topics by facilitating participants’ creative reflection over the roles of self and others in different problem-based situations. Each graphic vignette, designed for this study, looks like an incomplete comic strip that participants individually develop further. Flexible and open to interpretation vignettes were used in combination with more restrictive/structured vignettes to facilitate methodological comparisons. During follow-up interviews, creatively completed graphic vignettes helped participants locate and articulate their perceptions and experiences of peer aggression. Being able to share personal experiences and feelings through the character’s perspective encouraged participants to open up more. Using creative works in interviews also helped the understanding between participants and researchers by allowing participants’ verbal and visual accounts to enhance each other. Moreover, our findings suggest that offering creative tasks to participants helped us reduce the effects of the social desirability bias—a prevalent problem in sensitive research. Overall, the article demonstrates how new graphic vignettes can be developed, adjusted, and effectively applied in an international setting. peerReviewed

The aim of our systematic review and meta-analysis was to quantitatively synthesise the effects of school-based peer-led interventions on leaders’ academic, psychosocial, behavioural, and physical outcomes. Eligible studies were those that: (i) evaluated a school-based peer-led intervention using an experimental or quasi-experimental study design, (ii) included an age-matched control or comparison group, and (iii) evaluated the impact of the intervention on one or more leader outcomes. Medline, Sportdiscus, Psychinfo, Embase, and Scopus online databases were searched on the 24th of October, 2022 which yielded 13,572 results, with 31 included in the narrative synthesis and 12 in the meta-analysis. We found large positive effects for leaders’ attitudes toward bullying (d = 1.02), small-to-medium positive effects for leaders’ literacy (d = 0.39), and small positive effects for leaders’ self-esteem (d = 0.18). There were mixed findings for behavioural outcomes and null effects for physical outcomes. Notable limitations of this research are the inclusion of a relatively small number of studies, and high heterogeneity in those included. Our findings have the potential to inform educational practice, but also highlight the need for further research examining the mechanisms that might account for the observed effects. Our systematic review was prospectively registered with PROSPERO (CRD42021273129). peerReviewed

The present study examined the academic antecedents of declining peer social status. Participants included 545 (311 boys, 234 girls) Finnish students followed from the 1st through the 4th grade (ages 6–8 at outset). Each year, teachers completed assessments of academic task avoidance and students completed standardized measures of reading and math achievement. Acceptance was assayed through peer nominations. Supporting the hypothesized model, the results indicated that a lack of interest and motivation at the outset of primary school leads to a downward spiral of academic difficulties and diminished peer acceptance. Specifically, academic task avoidance in 1st and 2nd grade anticipated declining math and reading achievement one year later, which in turn, anticipated decreases in peer acceptance the following year. The findings held after controlling for factors known to contribute to school and peer difficulties, such as friendlessness, school readiness, and emotional and behavioural problems. peerReviewed

Background Leadership is a valuable skill that can be taught in school, and which may have benefits within and beyond the classroom. Learning to Lead (L2L) is a student-led, primary school-based leadership program whereby older ‘peer leaders’ deliver a fundamental movement skills (FMS) program to younger ‘peers’ within their own school. Aim The aims of the study are to determine the efficacy of a peer-led FMS intervention on: (i) peer leaders’ (aged 10 to 12 years) leadership effectiveness (primary outcome), leadership self-efficacy, well-being, and time on-task in the classroom; (ii) peers’ (aged 8 to 10 years) physical activity levels, actual and perceived FMS competency, cardiorespiratory fitness, muscular power, and executive functioning; and (iii) teachers’ (referred to as ‘school champions’) work-related stress and well-being. Method L2L will be evaluated using a two-arm parallel group cluster randomised controlled trial. Twenty schools located within a two-hour drive of the University of Newcastle, Australia will be recruited. We will recruit 80 students (40 peer leaders and 40 peers) from each school (N = 1,600). L2L will be implemented in three phases: Phase 1 –school champions’ training via a professional learning workshop; Phase 2 –school champions’ delivery of leadership lessons to the peer leaders; and Phase 3 –peer leaders’ delivery of the FMS program to their younger peers. The FMS program, consisting of 12 x 30-minute lessons, will be delivered over the course of one school term (10 weeks). Study outcomes will be assessed at baseline (between mid-March to June, Terms 1 and 2), intervention end (mid-August to September, Term 3), and follow-up (November to mid-December, Term 4. This trial was prospectively registered on the Australian New Zealand Clinical Trials Registry (ANZCTR); registration number: ACTRN12621000376842.

The study aimed to examine the extent to which Finnish secondary school students experience bullying, how they are bullied, and whether being bullied is associated with school perceptions. The analyses were based on data from the Finnish part of the international Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study, and were obtained from 4262 students aged 13 and 15. The sample was nationally representative. Logistic regression analysis was performed to identify the associations between school perceptions and being bullied. Younger students reported being bullied more often than older students. Among younger students, boys were more often bullied than girls of the same age. There was no significant difference between the genders among the older students. The most common form of being bullied was verbal teasing. Boys tended to be bullied in physical ways, while girls were bullied in more indirect ways. Students with low levels of school engagement, students with poor relations with peers, and students who reported better teacher-student relations were more likely to be bullied. Feelings of loneliness and lower family affluence were also associated with being bullied. Improving the perceptions of school, and of the school experience as a whole, might have an effect on bullying at school.

The present study compares two methods for assessing peer influence: the longitudinal actor–partner interdependence model (L-APIM) and the longitudinal social network analysis (L-SNA) Model. The data were drawn from 1,995 (49% girls and 51% boys) third grade students ( Mage= 9.68 years). From this sample, L-APIM ( n = 206 indistinguishable dyads and n = 187 distinguishable dyads) and L-SNA ( n = 1,024 total network members) subsamples were created. Students completed peer nominations and objective assessments of mathematical reasoning in the spring of the third and fourth grades. Patterns of statistical significance differed across analyses. Stable distinguishable and indistinguishable L-APIM dyadic analyses identified reciprocated friend influence such that friends with similar levels of mathematical reasoning influenced one another and friends with higher math reasoning influenced friends with lower math reasoning. L-SNA models with an influence parameter (i.e., average reciprocated alter) comparable to that assessed in L-APIM analyses failed to detect influence effects. Influence effects did emerge, however, with the addition of another, different social network influence parameter (i.e., average alter influence effect). The diverging results may be attributed to differences in the sensitivity of the analyses, their ability to account for structural confounds with selection and influence, the samples included in the analyses, and the relative strength of influence in reciprocated best as opposed to other friendships.

BackgroundIdentifying psychological correlates of children's physical activity intentions may signpost potentially modifiable targets for interventions aimed at promoting physical activity participation. School recess and leisure-time outside of school are appropriate contexts in which such interventions may be delivered. However, few studies have identified correlates of physical activity intentions in these environments. Examining correlates in these contexts may provide formative evidence on which to base interventions to promote physical activity.PurposeThe current study adopted an integrated theoretical model to test relations between motivational constructs from self-determination theory, social cognition constructs from the theory of planned behavior, and physical activity intentions in leisure-time and school recess contexts.MethodsFinnish school children (N = 845, M age = 13.93, SD = 0.99) from three lower-secondary schools completed self-report measures of perceived autonomy support by peers, autonomous and controlled motivation, attitudes, subjective norms, perceived behavioral control, and physical activity intentions for both contexts.ResultsWell-fitting structural equation models controlling for past behavior indicated that autonomous motivation in the school recess context and attitude in both contexts were the most pervasive predictors of physical activity intentions, and mediated the relationship between perceived autonomy support and intentions. Multi-group analyses supported invariance of the models in both contexts across gender, grades, and school, with few variations.ConclusionsThe current study supports relations between motivational and social cognition correlates of children's physical activity intentions in school recess and leisure-time contexts. Future research should extend these findings to the prediction of follow-up participation in physical activity.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää nuorten kouluyhteisössä syntyvien kokemusten ja liikkumisen välisiä yhteyksiä. Kokemuksellisuutta tarkastellaan nuorten kokeman sosiaalisen tuen sekä subjektiivisen sosiaalisen aseman näkökulmista. Sosiaalinen tuki koostuu yläkoululaisten kokemuksista opettajan ja oppilaan välisistä suhteista, oppilaiden keskinäisistä suhteista sekä vanhemmilta saadusta tuesta. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisenä kyselynä keväällä 2015, ja tutkimukseen osallistui 2 026 yläkoululaista. Nuoret jaettiin kuuteen ryhmään sen mukaan, millaista sosiaalista tukea he kokivat saavansa. Vahvaksi koettu tuki yhdistyi korkeammaksi koettuun sosiaaliseen asemaan koulussa. Vanhemmilta saatu tuki oli suoraan yhteydessä nuorten liikkumiseen. Luokkakavereiden tuki oli yhteydessä nuorten liikkumiseen koulussa koetun subjektiivisen sosiaalisen aseman kautta. Kokemus opettajilta saadusta tuesta ei ollut yhteydessä liikkumiseen. Kouluun liittyvissä sosiaalisissa verkostoissa muodostuvat erilaiset subjektiiviset kokemukset ovat yhteydessä nuorten liikkumiseen, ja ne tulisikin huomioida jatkossa nykyistä paremmin pohdittaessa nuorten liikkumisen lisäämisen mahdollisuuksia. Koululla on mahdollisuuksia tasoittaa perhetaustasta kumpuavia eroja nuorten liikkumisessa omilla toimenpiteillään. Toimenpiteissä pitäisi korostaa koulun henkilökunnan roolin sijaan nykyistä voimakkaammin nuorten vertaissuhteita. This study examines the associations between adolescents’ physical activity and their experiences in the school community. The experiences considered here are subjective social status at school and social support, which in this study consists of teacher-student relationships, student-to-student relationships, and support from parents. The data were collected via a survey in spring 2015, in which 2,026 adolescents participated. The adolescents were divided into six groups according to the type of social support they felt they would receive. Strong social support was positively associated with subjective social status at school. Support from parents, but not from teachers, was associated with physical activity. Support from classmates was associated with physical activity through the subjective social status at school. These experiences should be taken into account when considering the possibilities of increasing adolescents’ physical activity. School-based interventios shoud place greater emphasis on peer relations rather than on the role of school staff. peerReviewed

This article discusses the impact that the Covid-19 pandemic has had on singing with children in schools by providing a descriptive analysis of a comparative look at children's experiences of their singing habits and emotional well-being during the first Covid-19 lockdown. Covid-19 has established itself as (for now) an ever-present variable in our daily lives. This paper offers a descriptive analysis of a comparative study of the Covid-19 lockdown(s) influence on children's singing habits and emotional well-being in Italy, Austria, and Finland. A survey was carried out on children and young people aged 10-20 from Austria, Finland, and Italy on how the Coronavirus lockdown has impacted their everyday lives and their general well-being. Attributes analysed are age, gender, emotional response on the change of singing habits, singing habits before and after Covid-19 lockdown. Until it is certain that rehearsals and communal singing can take place without health risks, alternative options should be explored to effectively plan online teaching in the future. It is the hope that this research, which is only but a start, will spark further research into the matter and contribute to the development of systems and platforms where children can continue their educational and music educational growth by ensuring an uninterrupted singing experience. peerReviewed

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia ryhmäilmiöitä kuudesluokkalaisten vertaisryhmässä esiintyy. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli lisätä alakoulun opettajien ymmärrystä ryhmäilmiöistä. Ryhmäilmiöiden ymmärtäminen auttaa opettajaa ymmärtämään oppilaiden toimintaa ja näin ollen myös vertaisryhmässä esiintyviä ongelmia. Näitä ongelmia ovat esimerkiksi ulkopuolisuus ja kiusaaminen. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa on etnografian piirteitä. Tutkimusaineisto kerättiin havainnoimalla ja haastattelemalla kuudennen luokan oppilaita ja heidän opettajaansa tammi-helmikuussa 2020. Aineistonkeruu toteutettiin kahden viikon mittaisen kenttäjakson aikana. Aineisto rakentuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa koostuu oppituntien aikana kerätyistä havainnoista, jotka on kirjattu kenttäpäiväkirjaan. Toinen osa koostuu oppilaiden ja opettajan teemahaastatteluista. Oppilaat haastateltiin ryhmissä ja opettaja yksin. Tutkimukseen osallistui 28 oppilasta, joista 15 osallistui havainnoinnin lisäksi myös haastatteluun. Oman ryhmän suosiminen ja muiden ryhmien vastustaminen, ryhmien muodostuminen samanlaisuuden perusteella sekä statushierarkiat olivat ryhmäilmiöitä, joita tutkimassani luokassa ilmeni. Ryhmäilmiöiden myötä oppilaille oli syntynyt omat tarkkarajaiset ryhmät, joiden ulkopuolelle jäi muutama oppilas. Tutkimustulokset olivat yhteneviä aikaisempien tutkimusten kanssa. Ryhmäilmiöt vaikuttavat joidenkin oppilaiden elämään negatiivisesti asettamalla heidät ulkopuolisen asemaan. Aiemman tutkimuksen mukaan ulkopuolisen asemassa oleva oppilas on suuremmassa riskissä tulla kiusatuksi kuin oppilas, jolla on kavereita. Ulkopuolisuus ja sitä mahdollisesti seuraavat kiusaaminen voivat aiheuttaa ongelmia oppilaalle sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tulokkaan kiinnittymistä uuteen työyhteisöön työyhteisön vuorovaikutuksen sekä työyhteisön vertaissuhteissa ilmenevän sosiaalisen tuen kautta. Työyhteisöön kiinnittymistä tulisi tutkia, koska kiinnittymiseen johtavien tekijöiden ymmärtäminen olisi hyödyllistä yrityksille ja organisaatioille. Kun kiinnittymisen syyt ymmärretään paremmin, voidaan uusia työntekijöitä tukea kiinnittymisessä. Tutkimuksessa haettiin vastauksia siihen, miten vuorovaikutus kytkeytyy tulokkaiden työyhteisöön kiinnittymiseen. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin kahdeksaa henkilöä, jotka olivat 3-8 kuukautta sitten aloittaneet uudessa työyhteisössä tutkimukseen osallistumishetkellä. Aineisto analysoitiin ryhmitellen sekä aineistolähtöisesti luokitellen. Tulosten mukaan työyhteisöön kiinnittymistä heikensi työyhteisön vuorovaikutuksessa puutteellinen tiedottaminen, palavereiden ulkopuolelle jättäminen ja puutteellinen perehdyttäminen. Työyhteisöön kiinnittymistä työyhteisön vuorovaikutuksessa puolestaan edisti tulosten mukaan huumori, avoin vuorovaikutusilmapiiri, työyhteisön luottaminen tulokkaaseen sekä yhteisöllisyys. Tulosten perusteella työyhteisön vertaissuhteissa saatu sosiaalinen tuki osoittautui työyhteisöön kiinnittymistä edistäväksi tekijäksi. Sosiaalisen tuen muodoista emotionaalinen tuki, käytännöllinen tuki ja tiedollinen tuki koettiin tulosten mukaan merkityksellisinä kiinnittymisen edistämisessä. Myös palaute ja rohkaisu tuen muotoina edistivät osaltaan työyhteisöön kiinnittymistä. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat sitä, mitä on todettu jo aiemmin vuorovaikutuksen ilmiöiden yhteydestä työyhteisön kiinnittymiseen. Tämä tutkimus lisää ymmärrystä siitä, mitkä ilmiöt työyhteisön vuorovaikutuksessa edistävät ja mitkä heikentävät kiinnittymistä. Tämän tutkimus osoittaa, kuinka merkityksellisiä työyhteisön vertaissuhteissa ilmenevä sosiaalinen tuki on uuteen työyhteisöön kiinnittymisen kannalta.

Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkijoiden toteuttamaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa TIKAPUU - Alakoulusta yläkouluun -tutkimushanketta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemäsluokkalaisten nuorten [n = 377] toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisiä yhteyksiä. Nuorten pulmia toiminnanohjauksessa tarkasteltiin opettajien täyttämällä Keskittymiskyselyllä. Lisäksi tarkasteltiin nuorten kavereiden määrää, läheisen ystävyyssuhteen laatua ja nuorten asemaa vertaisryhmässä. Kavereiden määrää mitattiin laskemalla niiden luokkakavereiden lukumäärä, joiden kanssa nuoret kertoivat viettävänsä mieluiten aikaa. Ystävyyssuhteen laatua mitattiin läheisyyttä ja konflikteja koskevilla väittämillä, joita nuoren piti arvioida suhteessa omalla luokalla olevaan parhaaseen ystävään. Nuorten asemaa vertaisryhmässä tutkittiin sosiometrisen kyselyn avulla. Korrelaatioanalyysien tulokset osoittivat, että Keskittymiskyselyn summapisteet olivat yhteydessä kaverisuhteiden kaikkiin puoliin. Opettajan arvioimat toiminnanohjauksen pulmat olivat yleisempiä seitsemäsluokkalaisilla pojilla kuin tytöillä. Monimuuttujaisen kovarianssianalyysin tulokset osoittivat, että niillä nuorilla, joilla oli toiminnanohjauksen pulmia, oli muita nuoria vähemmän kavereita, ja he kokivat enemmän vertaisten hyljeksintää. Sen sijaan toiminnanohjauksen pulmat eivät olleet yhteydessä ystävyyssuhteen laatuun tai vertaisryhmän hyväksyntään. Tulokset antavat uutta tietoa suomalaisnuorten toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisistä yhteyksistä. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää aiheeseen liittyvää tutkimusta, jotta saataisiin lisää tietoa ja osattaisiin tukea nuoren myönteisiä kaverisuhteita. peerReviewed

nonPeerReviewed

Many behavioural and emotional characteristics are associated with children’s peer relationships. The purpose of this study is to examine behavioural and emotional strengths of sociometrically popular, rejected, controversial, neglected, and average children. 773 third-grade children (51% girls) are assessed with a sociometric questionnaire and self-evaluations of their behavioural and emotional strengths and difficulties. Teacher evaluations are also used to assess the children’s academic competencies and behaviour. Univariate analysis of variance (ANOVA) is used to analyse the data. Results indicate that children in the popular status group assess their behavioural and emotional strengths as being better than children in the rejected status group. The behavioural profile of the controversial status group is similar to that of the rejected status group. Children in the neglected status group differ from other sociometric status groups in some behavioural and emotional strengths. Issues pertaining to gender differences are also discussed. peerReviewed

Vertaissuhteet ovat tärkeä osa lasten ja nuorten hyvinvointia sekä heidän tapaansa jäsentää ympäröivää todellisuutta. Nykyisin suuri osa lasten ja nuorten keskinäisestä vuorovaikutuksesta toteutuu aikuisten hallinnoimissa institutionaalisissa tiloissa, joista koulu on yksi keskeisimpiä. Sosiaaliset suhteet ovat koulussa jatkuvasti läsnä, mutta voimavaran sijaan ne saattavat tulla kategorisoiduiksi myös koulutyön häiriöksi. Instituutioiden kehyksissä vietetyn ajan lisääntyessä korostuu aikuisten rooli lasten ja nuorten vertaissuhteiden mahdollistajana, suuntaajana ja rajoittajana. Se kohdistaa uusia vaatimuksia myös opettajiin, jotka ovat koulumaailman keskeisiä toimijoita. Tässä tutkimuksessa analysoin opettajien tulkintoja lasten ja nuorten vertaissuhteista. Tutkimusaineistoni muodostuu yhdeksästä peruskouluopettajan haastattelusta, joita analysoin diskurssianalyysin avulla. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu koulusosiologiaan ja uuteen institutionalismiin. Hyödynnän erityisesti institutionaalisten logiikoiden käsitettä. Kysyn, millaisten puhekehysten ja –tapojen kautta opettajien ymmärrys koululaisten vertaissuhteista rakentuu ja millaisia rooleja opettajalle lasten ja nuorten vertaissuhteissa määrittyy. Lopuksi määritän, mitkä logiikat ohjaavat opettajien tulkintoja koululaisten keskinäisistä suhteista. Lisäksi arvioin tuloksia suhteessa myöhäismodernin hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikkaan ja sen ihannekansalaiseen. Muodostin peruskoulun opettajien lasten ja nuorten vertaissuhteita käsittelevästä haastattelupuheesta kolme pääkehystä, joiden kautta ilmiötä jäsennettiin ja tehtiin ymmärrettäväksi. Koulupäiväkehyksessä kaveruutta tarkasteltiin institutionaalisten järjestysten eli vakiintuneiden sääntöjen ja käytäntöjen näkökulmasta. Pedagogisessa kehyksessä ymmärrys kaveruudesta rakentui suhteessa opettajan pedagogiseen identiteettiin eli käsitykseen itsestä opettajana. Hyvinvointikehyksessä lasten ja nuorten vertaissuhteita katsottiin osana yksilön arjen kokonaisuutta. Jokaisen kehyksen sisällä oli lisäksi hahmotettavissa vaihtoehtoisia puhetapoja, jotka mahdollistivat opettajille kielellistä toimijuutta oman roolinsa rakentamisessa. Tulkinnat lasten ja nuorten vertaissuhteista muodostuivat erilaisiksi teoreettisella ja käytännöllisellä tasolla liikkuvassa puheessa. Tulkintojen dynamiikkaan vaikuttivat myös kouluun kohdistuvat yhteiskunnalliset odotukset, opettajien koulutustausta ja työnkuva sekä oppilasryhmien tarpeet. Opettajien työn ristiriita paikantui tässä tutkimuksessa kahteen kilpailevaan logiikkaan, jotka olen nimennyt koulutyön logiikaksi ja hyvinvoinnin logiikaksi. Tutkimuksen tulokset tukevat kuvaa koulusta intiimin perhe-elämän ja julkisen sfäärin välissä toimivana, valtiollisen sääntelyn ja monimutkaisten suhdeverkostojen muodostamana kokonaisuutena.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia etsivän nuorisotyön asiakkaiden koulukokemuksia sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta keskittyen opettaja–oppilassuhteeseen sekä vertaissuhteisiin. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia sosiaalisen osallisuuden ja osattomuuden koulukokemuksia etsivän nuorisotyön asiakkailla oli ollut. Sosiaalisen osallisuuden tutkiminen on tärkeää, sillä osallisuutta korostetaan vuonna 2016 voimaan tulleessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa aiempia opetussuunnitelmia enemmän. Tämä velvoittaa myös kasvatus- ja opetushenkilöstöä sen edistämiseen kouluyhteisössä. Sosiaalinen osallisuus on osa koulua muun muassa kuulumisen, arvostuksen, toimivien suhteiden sekä turvallisuuden ja hyvinvoinnin kautta. Sosiaalista osallisuutta tukemalla edistetään myös oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä toimi fenomenologia, joka keskittyy kokemuksen tutkimiseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluina keväällä 2018 neljästä eri Suomen kaupungista. Tutkimukseen haastateltiin 13 etsivän nuorisotyön asiakasta, jotka olivat 17–29-vuotiaita. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla luokittelua apuna käyttäen. Tutkimuksesta ilmeni, että etsivän nuorisotyön asiakkailla oli sekä sosiaalisen osallisuuden että osattomuuden koulukokemuksia. Sosiaalisen osattomuuden kokemuksia olivat ulkopuolisuus vertaisryhmässä, epäoikeudenmukaisuus ja välinpitämättömyys opettajan toiminnassa sekä fyysinen turvattomuus opettajan ja vertaisten toiminnan seurauksena. Sosiaalisen osallisuuden kokemuksia olivat opettajalta saatu arvostus ja kuulluksi tuleminen sekä yhteisöllisyyden kokemus vertaissuhteissa. Tutkimustulokset osoittivat, että hyvät vuorovaikutussuhteet vertaisten kanssa ja hyvä opettaja– oppilassuhde olivat avainasemassa sosiaalisen osallisuuden kokemuksien muodostumisessa. Opettajalta vaadittiin enemmän aikaa ja ymmärrystä kohdata nuori. Lisäksi etenkin yläkouluaikana vertaissuhteiden ja sosiaalisen osallisuuden kokemuksien merkitys korostui. Mikäli sosiaalisen osallisuuden kokemuksia ei saavutettu, syntyi negatiivista yhteisöllisyyttä, jolloin kapinoitiin vahvasti koulun arvoja vastaan. Negatiivinen yhteisöllisyys vahvisti oman porukan yhteisöllisyyttä, mutta heikensi sitä koko luokan tasolla. Tutkimuksen tulokset ja erityisesti osattomuuden kokemukset ohjaavat tulkintaa siihen suuntaan, ettei nuoria kuulla ja kohdata kouluarjessa tarpeeksi heille merkityksellisissä asioissa. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna opettajalta vaaditun huomion taakse kytkeytyy pohdinta koulun riittämättömistä resursseista ja opettajan kykyjen riittämättömyydestä tukea sosiaalista osallisuutta. Lisäksi tutkimustulokset perustelevat sosiaalisen osallisuuden käsitteen kytkemistä osaksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita.

This longitudinal study of 562 students (from ages 10 to 13) investigated whether developmental changes in internalizing problems (emotional and peer problems) can be predicted by school grades in mathematics and language arts and whether these predictive relations are mediated by students' self-esteem. The data comprised of teacher-rated internalizing problems, grades in math and language arts, and student self-ratings of self-esteem. The latent change score modeling indicated that math grades positively predicted self-esteem. Furthermore, lower self-esteem was related to an increase in internalizing and emotional problems in the total sample, and to an increase in peer problems in boys. The indirect effect of poorer math grades, via lower self-esteem, on increases in internalizing and emotional problems was significant. The sample included an overrepresentation of children at risk of reading difficulty, but the tested models did not differ between at-risk and not-at-risk children. Overall, the findings revealed that low math grades contribute negatively to students' global self-esteem and predict an increase in internalizing problems in early adolescence. peerReviewed

Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisena lasten yhteenkuuluvuuden tunne näyttäytyy kerhotoiminnassa. Tutkimusaihetta lähestyttiin kolmiportaisen lähestymistavan kautta tarkastellen kerhotoiminnan institutionaalisia rakenteita sekä kasvattajien käytänteitä ja ohjauksen keinoja lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumiselle sekä lasten tapoja tuottaa yhteenkuuluvuuden tunnetta omassa vertaiskulttuurissaan. Kerhotoiminta on yksi Suomessa järjestettävistä varhaiskasvatuksen muodoista. Tutkimuksessa hyödynnettiin etnografistyyppistä lähestymistapaa. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla yhtä kerhoryhmää sekä haastattelemalla ryhmän kasvattajia. Tutkimuksen kohderyhmä muodostui 15 lapsesta ja kahdesta kasvattajasta sekä muista ryhmän toiminnassa mukana olevista aikuisista. Kerhotoimintaa järjestettiin kaksi kertaa viikossa aina kolme tuntia kerrallaan. Tutkimusaineistoksi muodostuivat havainnoinnista tehdyt kenttämuistiinpanot, kasvattajilta kerätty haastatteluaineisto sekä koko aineistonkeruusta kirjoitettu kenttäpäiväkirja. Sen lisäksi toissijaisena aineistona hyödynnettiin organisaation tuottamaa dokumenttia, avointa varhaiskasvatussuunnitelmaa. Aineiston analyysissä hyödynnettiin sisällönanalyysin yleisiä periaatteita. Tutkimuksen tulosten perusteella kerhotoiminnan rakenteet, kuten toiminnan tavoitteet, aikarajoitukset, päiväjärjestys, ikärakenne sekä fyysiset tilat ja materiaalit tarjoavat tietyt ehdot lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumiselle. Kerhon fyysinen ympäristö muodostui erilaisista tiloista, huoneista ja tavaroista, joiden käyttö oli edelleen sidoksissa kasvattajien tekemiin ratkaisuihin. Fyysiseen ympäristöön, kuten esineisiin ja tiloihin sekä aikaan liittyvillä ratkaisuilla kasvattajat vaikuttivat lasten yhteenkuuluvuuteen tai kuulumattomuuteen, esimerkiksi leikin jakotilanteissa. Tulosten perusteella lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumisen kannalta merkittävänä nähtiin lisäksi kasvattajien tavat tukea lasten vertaissuhteita sekä päiväjärjestykseen sisältyvät käytännöt. Myös lapset rakensivat tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tunnetta monin tavoin. Lapset tuottivat ja ylläpitivät yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisellä toiminnalla ja niiden neuvotteluilla, osoittamalla fyysistä läheisyyttä ja erityistä huomiota toisiaan kohtaan. He leikittelivät ja hassuttelivat toistensa kanssa osoittaakseen, ylläpitääkseen ja rakentaakseen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Myös ystävyyssuhteet, niiden luominen ja ylläpitäminen näyttäytyivät merkittävänä yhteenkuuluvuuden tunnetta rakentavana tekijänä. Tuloksista voidaan päätellä, että kerhotoiminnassa lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentuminen on sidoksissa niin toiminnan kontekstiin, kasvattajien käytänteisiin kuin lasten ja aikuisten keskinäisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Yhteenkuuluvuuden tunne näyttäytyy kokonaisvaltaisena ja muuttuvana ilmiönä. Toiminta ja vuorovaikutus ovat jatkuvassa liikkeessä, jossa yhä uudelleen neuvotellaan siitä, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan tai ollaan toimimatta. Merkityksellistä on se, millaiset kehykset niin instituution rakenteet kuin kasvattajien tekemät ratkaisut tarjoavat lasten toiminnalle. Vastaavasti lapset yhä uudelleen neuvottelevat esimerkiksi yhteisestä toiminnasta ja siihen liittymisestä vertaistensa kanssa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin relationaalisen dialektiikan teoriaa ja analysoitiin sen sovellusmahdollisuuksia työyhteisöjen vuorovaikutussuhteiden tutkimukseen. Tutkielman tavoitteena oli kuvata, analysoida ja arvioida relationaalisen dialektiikan teoriaa ja sen soveltuvuutta työyhteisön vertaissuhteiden tutkimiseen. Tutkielma toteutettiin teoreettisena analyysina. Tutkielman aineisto koostui relationaalista dialektiikan teoriateoksista sekä tutkimusartikkeleista, joissa relationaalisen dialektiikan teoriaa on sovellettu työyhteisöjen vuorovaikutus– suhteiden tutkimiseen. Baxterin ja Montgomeryn relationaalisen dialektiikan teoria selittää vuorovaikutussuhteiden luontaista jännitteisyyttä sekä vuorovaikutussuhteissa tapahtuvaa merkityksentämisen prosessia. Tutkielman tulokset osoittavat, että relationaalisen dialektiikan teoria eroaa muista työyhteisön vuorovaikutussuhteita selittävistä teorioista monipuolisuudellaan. Relationaalisen dialektiikan teoria ottaa huomioon vuorovaikutussuhteiden jatkuvan jännitteisyyden ja dynaamisuuden. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että relationaalisen dialektiikan teorian soveltaminen työyhteisön vertaissuhteiden tutkimiseen voi tarjota aivan uudenlaista ymmärrystä vertaissuhteiden kehittymisestä, funktioista sekä vertaissuhteiden vuorovaikutuksen jännitteisyydestä. Tämän tutkielman tuloksia on mahdollista hyödyntää, kun relationaalisen dialektiikan teoriaa hyödynnetään työyhteisön vertais- ja vuorovaikutussuhteiden tutkimukseen.

TIIVISTELMÄ ”KOULUHYVINVOINTI ON MONEN TEKIJÄN SUMMA” Kouluyhteisön aikuisten näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Jaana Ahokas-Heikkinen Sosiaalityön pro gradu –tutkielma Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Ohjaaja: professori, YTT Aila-Leena Matthies Syksy 2017 72 sivua ja 2 liitettä _________________________________________________________________________ Suomessa koulussa viihtymättömyys on korostunut ja siksi se on aina ajankohtainen aihe. Työskentelen kouluyhteisössä, joten voin seurata oppilaiden ja koko kouluyhteisön hyvinvointia läheltä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia käsityksiä kouluyhteisön aikuisilla on oppilaiden kouluhyvinvoinnista ja millaisilla keinoilla hyvinvointia voitaisiin parantaa. Tutkimuksen kohteena on yläkoulu Pohjois-Pohjanmaalta. Tarkoituksena on tarkastella kouluhyvinvointiin vaikuttavia osatekijöitä ja niistä koostuvia hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Keskeisenä teoreettisena perustana tutkimuksessa on Janhusen (2013) hyvinvoinnin teoria, joka sisältää oppilaiden näkökulmasta laaditut hyvinvoinnin ulottuvuudet. Tarkoitus on toistaa tutkimus aikuisten näkökulmasta. Tutkimus on sosiaalityön tieteenalaan kuuluva kvalitatiivinen tutkimus ja näkökulma on aikuislähtöinen. Tutkimuksen aineiston muodostaa kouluyhteisön aikuisten kirjoitelmat (n=32). Tutkimuksessa koulun aikuisiin kuuluvat opettajat, opinto-ohjaajat, terveydenhoitajat, kuraattorit ja koulunkäynnin ohjaajat. Kirjoitelmissa vastattiin kysymyksiin, mistä oppilaan hyvinvointi koulussa koostuu ja mistä asioista ja tekijöistä oppilaan hyvinvointi on riippuvainen. Aineisto kerättiin käyttämällä ainekirjoitusmenetelmää ja tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Tulokset esitetään osatekijöiden muodostamina ulottuvuuksina ja tekstiä elävöittämään käytetään suoria lainauksia. Koulun aikuisten näkemyksissä yhteinen tekijä on se, että hyvinvoinnin ulottuvuuksista yhteisöllisyys vaikuttaa eniten oppilaan kouluhyvinvointiin. Hyvinvoinnin osatekijöistä korostuvat sosiaaliset suhteet ja niistä erityisesti oppilaiden keskinäiset suhteet. Tutkimuksen keskeiseksi tulokseksi ja lisä aikaisempaan tutkimukseen on se, että koulun aikuisten näkökulma sisältää käsityksen oppilaan hyvinvoinnin liittymisestä laajempaan kontekstiin kuin pelkästään kouluympäristöön. Janhusen tunnistaman viiden ulottuvuuden lisäksi tästä aikuisia koskevasta aineistosta voitiin tunnistaa kuudes ulottuvuus eli koulun ulkopuoliset kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät. Johtopäätöksenä tutkimuksesta voi todeta, että koulun aikuisten mielestä oppilaan kouluhyvinvointiin vaikuttavat eniten sosiaaliset suhteet ja koulun ulkopuoliset tekijät. Keskeiseksi osatekijäksi hyvinvoinnin ulottuvuuksissa tulivat vertaissuhteet. Asiasanat: hyvinvoinnin ulottuvuudet, kouluhyvinvointi, koulun aikuiset, vertaissuhteet, yhteisöllisyys Suomessa koulussa viihtymättömyys on korostunut ja siksi se on aina ajankohtainen aihe. Työskentelen kouluyhteisössä, joten voin seurata oppilaiden ja koko kouluyhteisön hyvinvointia läheltä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia käsityksiä kouluyhteisön aikuisilla on oppilaiden kouluhyvinvoinnista ja millaisilla keinoilla hyvinvointia voitaisiin parantaa. Tutkimuksen kohteena on yläkoulu Pohjois-Pohjanmaalta. Tarkoituksena on tarkastella kouluhyvinvointiin vaikuttavia osatekijöitä ja niistä koostuvia hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Keskeisenä teoreettisena perustana tutkimuksessa on Janhusen (2013) hyvinvoinnin teoria, joka sisältää oppilaiden näkökulmasta laaditut hyvinvoinnin ulottuvuudet. Tarkoitus on toistaa tutkimus aikuisten näkökulmasta. Tutkimus on sosiaalityön tieteenalaan kuuluva kvalitatiivinen tutkimus ja näkökulma on aikuislähtöinen. Tutkimuksen aineiston muodostaa kouluyhteisön aikuisten kirjoitelmat (n=32). Tutkimuksessa koulun aikuisiin kuuluvat opettajat, opinto-ohjaajat, terveydenhoitajat, kuraattorit ja koulunkäynnin ohjaajat. Kirjoitelmissa vastattiin kysymyksiin, mistä oppilaan hyvinvointi koulussa koostuu ja mistä asioista ja tekijöistä oppilaan hyvinvointi on riippuvainen. Aineisto kerättiin käyttämällä ainekirjoitusmenetelmää ja tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Tulokset esitetään osatekijöiden muodostamina ulottuvuuksina ja tekstiä elävöittämään käytetään suoria lainauksia. Koulun aikuisten näkemyksissä yhteinen tekijä on se, että hyvinvoinnin ulottuvuuksista yhteisöllisyys vaikuttaa eniten oppilaan kouluhyvinvointiin. Hyvinvoinnin osatekijöistä korostuvat sosiaaliset suhteet ja niistä erityisesti oppilaiden keskinäiset suhteet. Tutkimuksen keskeiseksi tulokseksi ja lisä aikaisempaan tutkimukseen on se, että koulun aikuisten näkökulma sisältää käsityksen oppilaan hyvinvoinnin liittymisestä laajempaan kontekstiin kuin pelkästään kouluympäristöön. Janhusen tunnistaman viiden ulottuvuuden lisäksi tästä aikuisia koskevasta aineistosta voitiin tunnistaa kuudes ulottuvuus eli koulun ulkopuoliset kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät. Johtopäätöksenä tutkimuksesta voi todeta, että koulun aikuisten mielestä oppilaan kouluhyvinvointiin vaikuttavat eniten sosiaaliset suhteet ja koulun ulkopuoliset tekijät. Keskeiseksi osatekijäksi hyvinvoinnin ulottuvuuksissa tulivat vertaissuhteet.

Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään lastensuojelun toimenpiteenä sijoitettujen lasten koulussa kohtaamia palkitsevia ja haastavia tilanteita sekä niihin liittyviä tunteita. Lisäksi tutkimus pyrki selvittämään ratkaisukeinoja, joita lapset olivat käyttäneet haastavissa tilanteissa. Toistaiseksi tutkimuksia sijoitettujen lasten kouluarjesta ja heidän koulutilanteissa kokemista tunteista sekä haastavissa tilanteissa käyttämistä ratkaisukeinoista on niukasti. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää peruskouluikäistä lasta käyttämällä aineistonhankintamenetelmänä teemahaastattelua. Aineisto analysoitiin pääsääntöisesti aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Koulun palkitsevat tilanteet liittyivät kavereiden tapaamiseen ja saamiseen, hyvään akateemiseen koulusuoriutumiseen, oppilaita aktivoivaan opetukseen sekä ammattitaitoisiin opettajiin. Haastavat tilanteet sen sijaan liittyivät ristiriitoihin kavereiden kanssa, koulukiusaamiseen, ystävien kaipaamiseen, akateemisen koulusuoriutumisen tuomiin paineisiin, oppilaita lamaannuttavaan opetukseen, opettajien oppilaisiin kohdistamaan epäasialliseen käytökseen, opettajien antamaan tuen puutteeseen, sekä haasteelliseen käyttäytymiseen. Palkitseviin tilanteisiin liittyivät yleisimmin tunteet ilo, helpotus ja onni, ja haastaviin tilanteisiin liittyivät useimmin sen sijaan viha, ärsytys ja suru. Oppilaat käyttivät haastavissa tilanteissa ratkaisukeinoina yleisimmin sitoutumista ja strategisointia, avun pyytämistä, luovuttamista ja uhriutumista, sekä pyrkimystä unohtaa. Sijoitettujen lasten kouluarkeen kuuluivat niin mukavat kuin ikävät tilanteet. Lapsia tuettiin haasteissa, mutta he kaipasivat enemmän opettajiensa tukea.

Silverang, Elena. 2017. Maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorten hyvinvoinnin ja luottamuksen merkitykset kouluelämässä. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden lai-tos. 102 sivua. Tässä pro gradu- tutkielmassa selvitettiin kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemuksia koulusta ja kouluhyvinvoinnista sekä koke-mastaan luottamuksesta koulun vuorovaikutussuhteissa ja kouluarjessa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa koulun turvallisten, luottamuksellisten vuorovaiku-tussuhteiden ja erityisesti maahanmuuttajien kouluhyvinvoinnin edistämistyöhön. Tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisista kokemuksista ja merkityksistä maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorten luottamus ja hyvinvointi rakentuivat, mikä oli koulun vuorovaikutussuhteiden merkitys kouluhyvinvoinnin ja luottamuksen rakentumisessa ja erosivatko kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset ja merkitykset toisistaan. Tutkimus toteutettiin nuorten näkökulmasta fenomenologis-hermeneuttisen tutkimusmenetelmän avulla. Tutkimusaineisto koostui viidestä 18 nuoren kanssa tehdystä ryhmähaastattelusta, jotka tehtiin kahdessa pääkaupunkiseutulaisessa koulussa. Aineisto tuotti ristiriitaista ja kahtia jakautunutta tietoa nuorten kouluhyvinvoinnista sekä luottamuksesta. Maahanmuuttajanuorilla erot kouluhyvinvoinnissa ilmenivät kantasuomalaisia vahvempina negatiivisina tai positiivisina kouluasenteina. Luottamus tuki tulosten mukaan nuorten positiivista kouluasennetta, turvallisuudentunnetta ja ihmissuhteita koulussa. Toisaalta nuorten välinen luottamus saattoi vähentää luottamusta aikuisiin. Epäluottamus aiheutti kouluhyvinvoinnin ongelmia kuten koulukielteisyyttä, turvattomuutta ja epäluuloisuutta. Kaikkein vahvimmin nuorten luottamukseen ja hyvinvointiin olivat yhteydessä koulun vuorovaikutussuhteet.

Tällä tutkimuksella selvitimme, mitkä tekijät ovat yhteydessä maahanmuuttajalasten vertaissuhteisiin päiväkodissa lasten näkökulmasta. Tutkimme vertaissuhteita vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä. Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineisto on kerätty haastattelemalla ja havainnoimalla lapsia päivä- kodissa. Tutkimukseen osallistui viisi maahanmuuttajalasta jyväskyläläisestä päiväkodista ja he olivat kaikki 5-6-vuotiaita. Teoreettisessa viitekehyksessä avaamme maahanmuuttajuutta ja vertaissuhteita käsitteinä. Tutkimusaineisto on analysoitu aineistolähtöisesti. Analyysissa tarkastelemme sekä lasten omia kertomuksia kaverisuhteista että havainnoinnissa esiin tulleita lasten keskinäisiä suhteita ja toimintatapoja vertaissuhteissa. Tutkimustulokset osoittivat, että vertaissuhteita vahvistavia tekijöitä ovat kielitaito, sosiaaliset taidot, lapsen oma aktiivisuus vertaissuhteissa ja sosiaalisten roolien tunnistaminen. Maahanmuuttajalasten vertaissuhteita heikentäviä tekijöitä ovat tutkimuksemme mukaan heikko kielitaito, haasteet sosiaalisissa taidoissa, lapsen passiivisuus vertaissuhteissa, suppea kaveriverkosto ja oma toiminta esteenä. Maahanmuuttajalasten vertaissuhteisiin vaikuttavat monet eri tekijät päiväkodissa. Tutkimuksemme on osoittanut, että maahanmuuttajalasta on tuettava valtakielen opettelemisessa ja sosiaalisten taitojen harjoittelemisessa vertaissuhteiden edistämisen kannalta. Vertaissuhteet muodostavat tärkeän osan lapsen arkea.

Tutkimuksessa tarkasteltiin sijoitettujen lasten vuorovaikutussuhteita koulussa. Tavoitteena oli selvittää, millainen on sijoitetun lapsen opettaja-oppilassuhde, millaisia lapsen vertaissuhteet ovat lapsen, opettajan ja sijaisvanhemman näkökulmasta sekä millaisia ovat eri tahojen tekemien arviointien yhteydet. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat mukana Pesäpuu ry:n toteuttamassa, sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukemiseen kehitetyssä SISUKAS - interventioprojektissa, joten tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli myös selvittää intervention aikana tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeilla yhteensä 20 sijoitetulta 5–10-vuotiaalta lapselta, heidän opettajiltaan ja sijaisvanhemmiltaan SISUKAS -projektin alkaessa 2013 ja päättyessä 2015. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sijoitetut lapset kokivat opettajaoppilassuhteensa keskimäärin hyvin myönteisinä. Lisäksi lasten ja opettajien arviot opettaja-oppilassuhteesta ja lapsen toveriongelmien määrästä olivat hyvin samansuuntaiset erityisesti SISUKAS -projektin päättyessä: mitä lämpimämmäksi opettaja koki suhteensa oppilaaseen, sitä myönteisemmäksi myös lapsi arvioi suhteensa opettajaan. Lisäksi mitä enemmän lapsi arvioi itsellään olevan toveriongelmia loppumittauksessa, sitä enemmän myös opettaja raportoi lapsella olevan toveriongelmia. Tutkimuksen tulokset osoittivat lisäksi, että niin opettajat, sijaisvanhemmat kuin lapset itsekin näkivät lasten prososiaaliset taidot hyvin samalla tavalla: mitä paremmaksi lapsi arvioi prososiaaliset taitonsa, sitä paremmaksi myös hänen opettajansa ja sijaisvanhempansa arvioivat hänen taitonsa. Keskimäärin lasten vuorovaikutussuhteissa ei tapahtunut muutoksia intervention kuluessa, mutta lasten välillä oli suuria yksilöllisiä eroja. Opettaja-oppilassuhteen laadun muutos intervention kuluessa oli hyvin yksilöllinen ja myös vertaissuhteissa muutokset olivat erilaisia sekä jokaisen lapsen että jokaisen arvioijan kohdalla. Sijoitettujen lasten sosiaaliset suhteet ja taidot tulee siis huomioida moniulotteisesti. Jokainen sijoitettu lapsi on yksilö; hänellä on ainutlaatuinen elämänpolku, joka vaikuttaa kehitykseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin perhemuodon, sisaruuden ja syntymäjärjestyksen yhteyttä lapsen saamaan hyväksyntään ikätovereiden keskuudessa ensimmäisellä luokalla. Tutkittavina oli 154 keskisuomalaista lasta yhdeksältä luokalta. Lapsen sosiaalista suosituimmuutta ja näkyvyyttä arvioitiin ensimmäisen luokan keväällä pyytämällä lapsia mainitsemaan luokkatovereita, joiden kanssa he viettävät mielellään aikaansa ja joiden kanssa he vastaavasti eivät mielellään vietä aikaansa. Perhetaustasta kerättiin tietoa vanhemmilta kyselylomakkeella lasten ollessa esikoulussa. Tulokset osoittivat, että ydinperheessä elävät lapset olivat ikätovereidensa keskuudessa pidetympiä kuin uusperheissä elävät lapset. Tulokset osoittivat myös, että ainoat lapset olivat sosiaalisesti näkyvämpiä kuin lapset, joilla oli sisaruksia. Perhetekijöiden ja lapsen sosiaalisen aseman välisen yhteyden tiedostaminen voi auttaa löytämään keinoja tukea lapsia, joilla on riski joutua torjutuksi ikätoverisuhteissaan. peerReviewed

TIIVISTELMÄ Huupponen Mari. 2016. Sisarusten hoidon järjestäminen kun perheeseen syntyy vauva. Varhaiskasvatustieteen pro gradu–tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Varhaiskasvatuksen laitos. 70 sivua. Tässä tutkimuksessa perehdyin sisarusten hoidon järjestämiseen kun perheeseen syntyy vauva. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville kuinka yleistä on viedä sisarus päivähoitoon ja mitkä syyt vaikuttavat päätökseen hoitopaikasta. Aiheeseen perehdyin lasten kasvu- ja toimintaympäristöjen kautta, jotka tässä tutkimuksessa ovat koti- ja päivähoitoympäristöt. Vanhemmuutta tarkastelin mm Rautiaisen (2001) vanhemmuuden roolikartan sekä erilaisten kasvatusilmapiirien (Alasuutari 2003; Ugaste 2005) kautta. Lasten kasvuun ja kehitykseen vaikuttaa sisarukset ja vertaissuhteet (Salmivalli 2005; Hutchin 2013; Laaksonen 2014), joilla voi olla sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia kehitykseen riippuen siitä miten lapsi kokee tulleensa kohdatuksi. Tutkimus on kvantitatiivinen ja se toteutettiin verkkokyselyllä keväällä ja kesällä 2015. Kysely oli suunnattu äideille, jotka olivat vanhempainrahakaudella. Kyselyyn vastasi 59 vastaaja. Tuloksissa selviää, että noin puolet sisaruksista hoidetaan kotona ja puolet päivähoidossa. Syyt päivähoidolle ovat lasten sosiaaliset suhteet sekä äidin jaksaminen, kotihoidossa olevista lapsista ei nähty tarvetta viedä päivähoitoon. Vanhemmat kokivat, että kotihoidossa olevat lapset tulevat paremmin kohdatuiksi kuin päivähoidossa olevat. Toisaalta päivähoidossa lasten koettiin oppivat paremmin sosiaalisia taitoja. Vauvan syntymän myötä noin puolilla sisaruksilla oli negatiivisia tai positiivisia muutoksia käyttäytymisessä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää varhaisnuorten tyttöjen statussymboleita koulun kentällä Pierre Bourdieun pääoman ja kentän käsitteitä hyödyntäen. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä statussymbolit näyttäytyvät erityisen tärkeinä varhaisnuorille. Lisäksi tarkoituksena on tuoda esille sitä, mistä tai keneltä varhaisnuoret tytöt ottavat mallia, eli miten jostain tulee statussymboli. Tutkimuksessa painotetaan nuorten omia näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta. Tutkimuksen teoriaosuudessa tarkastellaan nuoruutta elämänvaiheena painottaen erityisesti siihen tiiviisti liittyvää identiteetin rakentamista sekä nuorten vertaissuhteita. Teoriaosuudessa käsitellään lisäksi nuorten erilaisia statussymboleita, esitellään tutkimuksen kannalta olennaisen teoreetikon Pierre Bourdieun pääoman ja kentän käsitteitä sekä paneudutaan koulun kenttään nuorten toimintatilana. Tutkimusaineisto koostuu 14 teemahaastattelusta, jotka on toteutettu keväällä 2014. Haastateltavat ovat 13–14-vuotiaita tyttöjä kahdelta eri seitsemänneltä luokalta. Haastattelut on toteutettu yläkoulun tiloissa. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja erityisesti teemoittelua käyttäen. Tutkimuksen mukaan varhaisnuorten tyttöjen statussymbolit jakautuvat Pierre Bourdieun sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen pääoman mukaan. Sosiaalista pääomaa ilmentävät kaverien määrä ja laatu, sosiaalisuus, äänekkyys ja näkyvyys, erilaisuus ja samanlaisuus sekä sosiaalinen media. Merkkituotteet, tavarat, vaatteet ja raha sekä ulkonäkö lukeutuvat taloudellisen pääoman alle. Kulttuurinen pääoma nuorten statussymbolina näkyy puolestaan koulumenestyksenä, harrastuksissa menestymisenä sekä luovuutena. Sosiaalisen pääoman alle lukeutuvat statussymbolit näyttäytyvät varhaisnuorille merkittävimpinä, ja usein kulttuurisen ja taloudellisen pääoman kerääminen johtaa myös sosiaalisen pääoman kasvuun. Tutkimuksen mukaan nuoret keräävät statussymboleita koulun kentällä, ja lähes kaikkien erilaisten statussymbolien kerääminen ja omistaminen näyttää liittyvän suosituimmuuteen tai sen tavoitteluun. Nuorille ei ole kuitenkaan tärkeintä kuulua mahdollisimman moniin eri ryhmittymiin, vaan yhteenkin ryhmään kuuluminen riittää. Tärkeintä on suosio omassa ryhmässä, ei aina koko koulun kentällä. Nuoret eivät osaa selkeästi määritellä sitä, miten jostain asiasta tai esineestä tulee statussymboli. Statussymboliksi tuleminen ja se, että mistä otetaan mallia, näyttää myös liittyvän tiiviisti suosittuna olemiseen. Suosittuja matkitaan, koska heillä on valtaa. Matkimisen toivotaan usein johtavan siihen, että itsestäkin tulee suosittu.

Lapsen osallisuutta on tutkittu paljon viime vuosina. Huomion ulkopuolelle ovat kuitenkin jääneet erityistä tukea tarvitsevat lapset ja heidän sosiaalinen osallisuutensa. Tästä syystä aihetta on tärkeää tutkia ja tarkentaa tutkimuksen fokus sosiaaliseen osallisuuteen, sillä ei tiedetä tarkemmin, miten sosiaalinen osallisuus erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla rakentuu. Tutkimuksen tarkoituksena oli syventää tietämystä siitä, miten erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus toteutuu päiväkodin vapaan leikin tilanteissa. Alaongelmilla pyrittiin selvittämään tarkemmin, millaisena leikki ilmenee lapsella, jolla on erityisen tuen tarvetta sekä millaisia vertaissuhteet ovat tällaisella lapsella. Tutkimuksen toisena tarkastelun kohteena oli varhaiskasvattajien toiminta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia näkemyksiä varhaiskasvatustiimillä on erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalisesta osallisuudesta sekä miten varhaiskasvattajat tukevat erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalista osallisuutta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin ha-vainnoimalla kolmea 4–5-vuotiasta erityistä tukea tarvitsevaa lasta päiväkodin arjessa sekä toteuttamalla parihaastattelut heidän varhaiskasvattajilleen. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tulosten mukaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalista osallisuutta edistivät ja estivät monet eri tekijät. Sosiaalisen osallisuuden toteutumiseen vaikuttavat tekijät olivat yhteisöllisiä ja yksilöllisiä. Kasvattajayhteisö, vertaisryhmä ja lapsen yksilölliset piirteet määrittelivät erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalista osallisuutta: miten lapsi pääsi osaksi vertaisryhmää ja yhteisiä leikkejä. Tulokset osoittivat, että erityistä tukea tarvitsevalla lapsella oli haasteita yhteisissä leikeissä ja vertaissuhteissa toimimisessa. Nämä lapset leikkivät paljon rinnakkaisleikkiä ja yhteisleikit tarvitsivat onnistuakseen joko kasvattajan tai taitavamman vertaisen tukea ja ohjausta. Kasvattajan rooli erityistä tukea tarvitsevan lasten leikeissä oli tutkimuksemme mukaan kuitenkin ennen kaikkea havainnoija, ei aktiivinen leikkiin osallistuja. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota useisiin, toisistaan riippuvaisiin, tekijöihin, kun halutaan mahdollistaa erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus. Kasvattajilla ja vertaisilla sekä heidän tarjoamallaan tuella näyttää olevan suuri vaikutus siihen, miten erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus toteutuu. Tutkimus osoittaa, että erityistä tukea tarvitsevalla lapsella on haasteita sosiaalisessa osallisuudessa, mikä asettaa tarpeen varhaiskasvatuksen sosiaalisen ja fyysisen toimintaympäristön kehittämiselle.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisia tunteita lapset kokevat arjessaan ja mitkä ovat niitä tilanteita, jotka tuottavat tunnekokemuksia. Tavoitteena oli antaa lasten itsensä kertoa niistä myönteisistä ja kielteisistä tunteista, joita arkeen sisältyy. Tutkimus toteutettiin osana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen Pienten lasten perhearki ja myönteinen vanhemmuus –tutkimusprojektia. Tutkimukseen osallistui viisi lasta, jotka olivat iältään 5-6-vuotiaita. Aineistonkeruussa käytettiin narratiivista Tarinataikurintuokio –menetelmää sekä haastattelua, jonka tukena hyödynnettiin erilaisia lapsilähtöisiä menetelmiä. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisen ja narratiivisen sisällön analyysin keinoin. Tutkimus osoitti, että lasten tunnekokemukset kytkeytyivät toisaalta läheisiin ihmissuhteisiin ja toisaalta yksilön oman toimijuuden kokemuksiin. Myönteisiä tunteita lapset kokivat, kun heille muodostui tunne tärkeisiin ihmissuhteisiin kuulumisesta. Lapsille tärkeitä ihmissuhteita näyttivät olevan niin perhe- kuin vertais- ja ystävyyssuhteetkin. Vastaavasti ihmissuhteissa koettu erillisyyden tunne sai lapsissa aikaan kielteisiä tunteita. Lapset kokivat erillisyyden tunnetta etenkin vertaissuhteissa joutuessaan torjutuksi ja ulossuljetuksi leikistä. Lapsille myönteisiä tunnereaktioita tuottivat omien tavoitteiden ja siten oman toimijuuden toteutuminen. Sen sijaan kokemukset toimijuuden rajoittamisesta, esimerkiksi vanhemman asettamien sääntöjen avulla, olivat lapsille kielteisiä tunteita tuottavia tilanteita. Lapset liittivät kielteiset tunteet myös arkeen kuuluviin erimielisyyksiin, joita läheisten ihmisten kanssa tulee.

Tutkimuksessa tarkasteltiin koulutaitojen ongelmien, sisäänpäin suuntautuvien ongelmien ja ulospäin suuntautuvien ongelmien yhteyttä oppilaan sosiaaliseen asemaan varhaisnuoruudessa. Lisäksi tarkasteltiin, päällekkäistyvätkö ongelmat näillä osa-alueilla. Tutkimus on osa laajempaa Alkuportaat -tutkimushanketta, jossa oppilaita seurataan esikoulusta yhdeksännelle luokalle. Tässä tutkimuksessa tutkittavina oli 839 oppilasta. Aineisto on kerätty Kuopiosta (n = 661) ja Laukaasta (n = 178) keväällä 2013 oppilaiden ollessa kuudennella luokalla. Sosiaalista asemaa tutkittiin sosiometrisen aseman kautta. Koulutaitoja arvioitiin lukutaitoa ja matemaattisia taitoja mittaavilla tehtävillä. Sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvia ongelmia arvioitiin oppilaan täyttämällä itsearviointikyselyllä. Koulutaitojen ongelmien osalta ei havaittu merkittäviä eroja sosiometristen asemien välillä. Huomiotta jätettyjen oppilaiden koulutaidot kuvautuivat kuitenkin parempina verrattuna muihin sosiometrisiin asemiin sijoittuviin oppilaisiin. Vertaisryhmässään torjuttujen oppilaiden havaittiin eroavan sisäänpäin suuntautuvien ongelmien osalta muista sosiometrisista asemista siten, että torjutut oppilaat raportoivat enemmän sisäänpäin suuntautuvia oireita. Ulospäin suuntautuvien ongelmien osalta torjutut ja ristiriitaisessa asemassa olevat oppilaat raportoivat enemmän ongelmia kuin muihin sosiometrisiin asemiin sijoittuvat oppilaat. Tulosten valossa ongelmat eivät suurissa määrin päällekkäisty kuudennella luokalla. Joidenkin oppilaiden kohdalla havaittiin kuitenkin ongelmien päällekkäistymistä sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvien ongelmien suhteen. Oppilaat, jotka raportoivat runsaasti sekä sisäänpäin että ulospäin suuntautuvia ongelmia, olivat suhteellisesti yliedustettuina torjuttujen oppilaiden ryhmässä. Tulokset tukevat aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan torjuttu asema vertaisryhmässä on riskitekijä sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvien ongelmien kokemiselle. Viitteitä saatiin siitä, että osalla torjutuista oppilaista ongelmat näillä kahdella osa-alueella voivat myös päällekkäistyä. Tulosten valossa on tärkeää kiinnittää huomiota vertaisryhmässään torjutussa asemassa oleviin oppilaisiin ja pyrkiä tukemaan heitä heidän kohtaamillaan ongelma-alueilla, jotta ongelmat eivät pääsisi suuremmissa määrin päällekkäistymään.