Search

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä ja minkälaisia lastenohjelmia vanhemmat ovat pitäneet lapsille sopimattomina ja mitkä ovat olleet vanhempien perustelut esille nousseiden ohjelmien ja ohjelmatyyppien katsomisen rajoittamiseen tai kieltämiseen. Tätä varten keräsin 1990-luvulta 2020-luvulle asti julkaistuja tutkimusmateriaaleja, joissa on käsitelty lapsiperheiden sisäisiä, television katseluun liittyviä sääntöjä ja rajoituksia, sekä vanhempien esittämiä mielipiteitä ja ajatuksia koskien lastenohjelmia ja perheessä vallitsevia televisionkäyttötapoja. Tavoitteenani oli löytää toistuvuuksia ja yhteneväisyyksiä vanhempien antamissa lausunnoissa koskien niin lastenohjelmia ja niiden sisältöjä kuin niihin liittyvissä rajoituksissa ja kielloissa. Tarkastelin näitä aineistoja ja niiden pohjalta tehtyjä havaintoja kuvailevaa kirjallisuusanalyysia hyödyntäen muodostaakseni kokonaiskuvan televisio-ohjelmien vastustusta koskevasta ilmiöstä. Tämän jälkeen käytin selittävää tutkimusta tarkastellakseni tätä ilmiötä ja sen taustoja selittäviä tekijöitä. Pohdin myös tässä tutkielmassa, millaisten tietojen pohjalta vanhemmat ovat tehneet päätöksensä ja minkälaisia ovat vanhempien omaksumat tiedonhaku-, media- ja informaatiolukutaidot koskien television lastenohjelmia. Näiden kysymysten pohdinnassa hyödynsin Elfreda Chatmanin ja Reijo Savolaisen arkisen tiedonhankintatutkimuksen teorioita, sekä W. James Potterin medialukutaitoamallia. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vanhemmat eivät arvosta väkivaltaisia ja kaupallisilla kanavilla näytettyjä lastenohjelmia niiden käytökseen epäsuotuisan vaikutuksen ja heikkona pidetyn laadun takia. Vanhempien tiedot lastenohjelmia koskien vaikuttivat myös hatarilta ja perustuvan virheellisiin havaintoihin ja selostuksiin. Vanhempien lastenohjelmia koskevien tiedonhaku-, media- ja informaatiolukutaitojen taso on tutkimusaineistosta päätellen ollut epätasainen ja paikoitellen lähes olematon. Päätelmä, johon tulin tämän tutkimuksen lopussa oli, että paras tapa saada luotettavaa tietoa tietystä television lastenohjelmasta on katsoa ohjelmaa yhdessä lapsen kanssa.

Lektio 22.1.2022 Jyväskylän yliopistossa nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan toimittajien empatiaviestintää television henkilöhaastatteluissa. Toimittajan työssä sosiaalinen vuorovaikutus on keskeisessä roolissa ja toimittajat kohtaavat erilaisia ihmisiä esimerkiksi haastatteluissa. Haastattelu on kahdensuuntainen vuorovaikutustilanne, jossa toimittajalla ja haastateltavalla on omat roolinsa. Television intiimeissä keskusteluohjelmissa haastateltavat kertovat henkilökohtaisen elämänsä asioista ja keskusteluihin sisältyy esimerkiksi tunteista puhumista. Empatian avulla ihminen voi tunnistaa toisen yksilön mielentiloja tai myötäelää niiden kanssa. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut selvittää, millaisia funktioita toimittajien osoittamalla empatialla on television henkilöhaastatteluiden vuorovaikutuksessa. Tarkastelussa on otettu huomioon journalistinen konteksti ja television henkilöhaastatteluiden genre. Empatiaviestinnän funktioiden tarkasteluun on käytetty aineistona kahta eri television keskusteluohjelmaa vuodelta 2020. Analyysin kohteena ovat Ylen TV1-kanavalla esitettävät ohjelmat Perjantai ja Flinkkilä & Kellomäki. Näistä ohjelmista on analysoitu kummastakin kahta eri jaksoa hyödyntämällä havainnointia ja kehysanalyysiä. Henkilöhaastattelujen empatiaviestintää on havainnoitu haastateltavien näkökulmien ja tunnetilojen ymmärtämisen osoittamisen näkökulmasta. Havainnoin pohjalta on muodostettu kehysanalyysia hyödyntäen funktiot, joita empatialla on vuorovaikutuksessa analyysin kohteena olevissa ohjelmissa. Tämän pro gradu -tutkielman perusteella empatialla on journalistissa henkilöhaastatteluissa erilaisia funktioita, jotka vievät haastattelua eteenpäin. Näitä funktioita ovat keskustelun johdattelu ja ohjaaminen, sanoman vahvistaminen, yhteyden tai yhteisen ymmärryksen luominen, vaikeiden tai arkojen aiheiden julki tuominen ja oivalluksen luominen. Television henkilöhaastatteluissa empatian osoittaminen vie keskustelua eteenpäin ja kannustaa haastateltavaa puhumaan asioista. Tämän voi nähdä osaltaan mahdollistavan julkisen ja yhteiskunnallisen keskustelun käsiteltävistä aiheista. Toimittajien empaattinen toiminta haastatteluissa mahdollistuu heidän tekemällään taustatyöllä. Toimittajat osoittavat empatiaa työn rajoissa, ja empatian osoittamisesta huolimatta toimittajan rooli säilyy journalistisen instituution edustajana.

Nykypäivänä televisio, internet ja sosiaalisen median kanavat ovat täynnä terveyteen ja laihduttamiseen liittyviä aiheita. Lihavuus on yleistynyt kaikkialla maailmassa. Se kuuluu kansantautien riskitekijöihin, kuten myös epäterveellinen ruokavalio, alkoholinkäyttö, tupakointi ja vähäinen liikunta. Tutkielmassani tarkastelen Olet mitä syöt -ohjelmaa. Ohjelma keskittyy osallistujien epäterveellisiin elintapoihin ja riskitekijöihin, kuten lihavuuteen, epäterveelliseen ruokavalioon, tupakointiin ja liikkumattomuuteen. Tutkielmassani pyrin selvittämään, mitä ja miten Olet mitä syöt -televisio-ohjelmassa puhutaan elämäntapamuutoksesta, terveydestä ja laihdutuksesta. Pohdin myös sitä, miten henkilöt vastaanottavat tietoa omasta terveydestään sekä millainen asenne osallistujilla on jakson vaiheissa. Lisäksi tutkielmassani tarkastelen sitä, kuinka ohjelmassa kannustetaan tai jopa syyllistetään osallistujia. Kriittisen mediakeskustelun vuoksi selvitän myös, miten ensimmäinen ja toinen tuotantokausi eroavat toisistaan. Tutkielmani on kvalitatiivinen ja kuuluu terveyssosiologian laadullisen tutkimuksen alaan. Tutkimusaineistooni kuuluu neljä vuosien 2018–2020 aikana esitettyä Olet mitä syöt -ohjelman jaksoa. Ohjelmasta on esitetty kaksi tuotantokautta Pippa Laukan juontamana. Valitsin kummastakin tuotantokaudesta kaksi jaksoa, jotta saisin paremman kokonaiskuvan jaksoista. Aineistoni koostuu 54 sivusta litteroitua tekstiä sekä muistiinpanoista. Tutkielma-aineiston analysointiin käytän sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että ensimmäisen ja toisen tuotantokauden väliltä löytyy eroja sekä osallistujista että syyllisyyspuheista. Näyttää siltä, että mediakeskustelun synnyttämän kritiikin vuoksi toiselle tuotantokaudelle oli valittu erilaisista lähtökohdista tulevia osallistujia ja kauden ote oli huomattavasti lempeämpi. Ohjelman formaatti on samanlainen molemmissa tuotantokausissa. Olet mitä syöt -ohjelma etenee genrelle ominaisella tavalla ja tilanteisiin reagoitiin kuvausten edetessä. Tulevaisuudessa on tärkeää ehkäistä kansantauteihin liittyviä terveysriskejä sekä ottaa huomioon terveys- ja lihavuuspuheeseen liittyvät haasteet mediassa.

Artikkelissa tarkastellaan yhtä live-tviittaamiseen liittyvää vuorovaikutuskäytännettä, televisiolle suunnattuja direktiivisiä tviittejä. Tutkimusaineisto koostuu jalkapallon MM-kisojen Ylen televisiolähetyksistä ja lähetysten aikana #ylemmfutis-aihetunnisteella lähetetyistä tviiteistä. Vaikka Twitterin kautta televisiokatsojat voivat kohdistaa viestejään paitsi toisilleen myös televisiolähetyksen osallistujille, on aiempi live-tviittaamiseen liittyvä tutkimus osoittanut, ettei televisiossa juuri vastata sille suunnattuihin viesteihin. Artikkelin päätavoitteena onkin selvittää, onko televisiolähetyksen osallistujille kohdistetuilla direktiiveiksi muotoilluilla viesteillä muita vuorovaikutuksellisia funktioita. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään digitaalista keskustelunanalyysia, joka soveltaa perinteisen keskustelunanalyysin välineitä ja käsitteistöä teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen analysoimiseen. Tarkastelemalla rinnan televisiolähetystä ja tviittejä artikkelissa havainnollistetaan, miten live-tviittaajat rakentavat sekventiaalisuutta inter-mediaalisesti suuntautuen samanaikaisesti meneillään olevaan lähetykseen ja muihin live-tviittaajiin. Tutkimus osoittaa, että direktiiveiksi muotoilluilla tviiteillä ei (pelkästään) pyritä ohjaamaan televisiolähetyksen osallistujien toimintaa, vaan niiden kautta tviittaaja voi näyttää muille live-tviittaajille virheitä ja epäkohtia esimerkiksi selostuksessa tai tuomaritoiminnassa ja arvioida ja arvottaa samalla tätä lähetyksessä meneillään olevaa toimintaa. Analysoimalla aloitusviestien lisäksi myös niiden saamia vastauksia osoitetaan, että tviittajat suuntautuvat toistensa direktiivisissä viesteissä ohjailufunktion sijaan siihen affektiseen kannanottoon, jota viestin tulkitaan välittävän. This article examines the interactional practice of live tweeting, specifically manifested in directive tweet addressed to the television. The data comprises FIFA World Cup broadcasts on Yle (the Finnish Broadcasting Company) and tweets with the hashtag #ylemmfutis ('#yleworldcup') sent during the broadcasts. Although Twitter enables the connection not only between television viewers but also between a viewer and a participant on TV, some previous studies have shown that television actors do not generally respond to such unsolicited messages. Thus, the main objective of this article is to investigate whether these directive tweets represent any other interactional functions. Methodologically, the article draws on digital conversation analysis, which applies tools and concepts from conversation analysis in the analysis of technologically-mediated communication. By examining the broadcast and tweets simultaneously, the article shows how live-tweeters construct sequentiality in an intermedial way by simultaneously orienting both to the ongoing broadcast and other live-tweeters. The study shows that tweet designed as directives are not (only) meant to guide the actions of television actors, but through these tweets a tweeter can point out mistakes and flaws (e.g. in the commentary or refereeing) to other live-tweeters and evaluate the action in question. By analyzing responses to initiative tweets, I show that instead of a directive function, the tweeters orient to the affective assessment of the messages. peerReviewed

Arvio teoksista Noora Vaarala & Anton Vanha-Majamaa (toim.): Television lapset. Siltala, 2019. 223 s. , Kaisu Tervonen (toim.): 13 katseluasentoa: Miltä televisio tuntuu? Kosmos, 2020. 191 s. ja Jani Saxell (toim.): Parasta katseluaikaa. WSOY, 2020. 393 s. Television kimppuun on vuoden sisällä käyty peräti kolmen valikoiman voimin yli 800 sivulla. Miten käy sohvaperunoilta essee? nonPeerReviewed

Kirja-arvostelu teoksesta Keinonen, Heidi (2018): Televisioformaatti ja kulttuurinen neuvottelu. Jyväskylän yliopisto: Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 123, 232s nonPeerReviewed

Televisioformaatit ovat kulkeneet mukanani jo yli kymmenen vuoden ajan – välillä päätoimisen tutkimustyön kohteena, välillä sivujuonteena muiden töiden lomassa ja usein myös osana omaa katsomiskokemustani. Ensimmäisen kerran törmäsin formaatteihin, kun keräsin aineistoa televisiohistoriaa käsittelevää väitöstutkimustani varten. Viitteitä lisensoimattomista ohjelmakopioista tuli vastaan useissa eri lähteissä, mutta varhaisin virallisesti Suomeen hankittu ohjelmaformaatti löytyi yllättäen Ylen arkistosta. kun väitökseni jälkeen pääsin vihdoin jäljittämään Tenavatuokion historiaa, syntyi ajatus televisioformaatista kulttuurisena neuvotteluna. Lopulta tämä ajatus laajeni kolmivuotiseksi tutkimushankkeeksi. Ensimmäiset suuntaviivat tutkimukselleni hahmottelin Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikössä (nyk. Viestintätieteiden tiedekunta), mutta pääosin tutkimus on toteutettu Turun yliopiston Turku Institute for Advanced Studies -instituutissa vuosina 2014–2016. Haluan kiittää instituutin johtajaa Anne Kumpulaa, koordinaattoria Silja Lainetta sekä lukuisia tutkijakollegoitani monitieteellisestä ja inspiroivasta tutkimusympäristöstä. Turun yliopistossa kotioppiaineeni oli mediatutkimus, jonka tutkimusseminaari tarjosi minulle toisen tärkeän työyhteisön. Kiitos professori Susanna Paasoselle ja koko tutkimusseminaarille kannustavasta ilmapiiristä, jossa television ja muun populaarikulttuurin tutkimusta ei tarvitse puolustella. Olen viime vuosina esitellyt tutkimukseni tuloksia lukuisissa kotimaisissa ja ulkomaisissa konferensseissa sekä tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistuissa artikkeleissa. Konferenssiesityksistä ja artikkeleista saamani kommentit ovat niin ikään auttaneet minua jalostamaan hajanaisista huomioista perusteltuja argumentteja. Erityisen hedelmällisiä ovat olleet Media Across Borders -verkoston seminaarit, joissa olen tutustunut televisioformaatteja ja niiden adaptaatiota tutkiviin kollegoihin eri puolilta maailmaa. Tutki musprosessin aikana sain useilta henkilöiltä apua aineiston hankinnassa. kiitos Yle arkiston ritva tarkille ja anja pujolalle, finnpa-nelin Anna-Leena Lambergille, tutkijakollega Heikki Hellmanille sekä formaattien vastaanottoa tarkastelleiden fokusryhmäkeskustelujen osallistujille. Kiitokset kuuluvat myös Nykykulttuurin julkaisusarjan toimituskunnalle ja nimettömille arvioitsijoille rakentavista kommenteista sekä kustannustoimittaja Laura Piipolle kitkatta sujuneesta yhteistyöstä. kirjan valokuvista haluan kiittää Yleisradiota ja FremantleMedia Finlandia. Lisäksi Emil Aaltosen säätiö tukitutkimukseni viimeistelyä kannustusapurahalla. Tätä teosta ei olisi olemassa ilman niitä myötämielisiä televisiotuottajia, toimitusjohtajia, ohjelmapäälliköitä ja -johtajia, joita olen tutkimustani varten haastatellut. Suurin kiitos kuuluu siis teille siitä, että olitte valmiita jakamaan osaamisenne kanssani ja käyttämään haastatteluihin arvokasta aikaanne. Kirjan viimeistelyvaiheessa mieltäni ovat erityisesti lämmittäneet ne kannustavat kommentit, joita sain teiltä kirjani käsikirjoituksesta. Toivon, että tämä teos onnistuu osaltaan luomaan siltaa televisiotutkimuksen ja kotimaisen televisiotuotannon välille. Televisio-ohjelmien syntyprosessi on useimmille katsojille vieras. Vaikka kirjani pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen, sen tavoitteena on tarjota myös tavalliselle televisionkatsojalle näkymiä ruuduntakaiseen maailmaan. Siksi omistan kirjani meille kaikille sohvaperunoille.

In this article, I look at television shows based on video games in comparison to modern Let’s Play –videos. The paper draws a timeline from the earliest shows to modern days and discusses the evolution of video games representation throughout the years. For the study, I gathered a global dataset of old television programs about the subject and categorized the findings. When comparing the narrative and representation of the television shows with Let’s Plays, the study suggests that even though there are some similar elements between the two, they are still cultural products of their own. As Let’s Plays are more narrative products than the television shows, they are a phenomenon of their own. The study shows that the television shows contribute moreto the cultural activity and legacy of watching other people play. peerReviewed

Brittiläisen kaupallisen ITV:n historiallinen draamasarja Downton Abbey (2010–15) on yksi kaikkien aikojen suosituimmista tv-sarjoista: sitä on esitetty yli 200 maassa ja katsojamääräksi on arvioitu vähintään 120 miljoonaa. Sarjassa seurataan fiktiivisen Crawleyn aristokraattisuvun omistaman Downton Abbey -kartanon isäntäväen ja palveluskunnan elämää Yorkshiressä vuosina 1912–25. Julian Fellowesin luoma ja käsikirjoittama, moninkertaisesti palkittu sarja on kerännyt kriitikoilta ja tutkijoilta kiitosta historiallisesti tarkasta ajankuvastaan.

peerReviewed

Tämän tutkielman aiheena oli tarkastella naishahmojen representaatioita sarjakuvajätti Marvelin televisiosarjassa Jessica Jones. Tarkoituksena oli tutkia, kuinka naishahmot esitetään dialogin, ulkonäön ja käyttäytymisen keinoin, sekä hahmojen fyysisten ja juonellisten kontekstien kautta. Tarkastelun kohteena olivat sarjan neljä keskeisintä naishahmoa, ja aineistona käytettiin sarjan ensimmäistä kautta, johon kuului yhteensä 13 jaksoa. Tutkimus perustui pääasiassa laadulliseen analyysiin, jota varten sovellettiin aiempaa naisrepresentaatioiden tutkimusta sekä Pearsonin (2007) hahmonrakennusmallia, joka sisälsi kuusi keskeistä hahmonrakennuksen osa-aluetta. Jokaista hahmoa analysoitiin kuuden kategorian osalta, joita olivat: 1) hahmohistoria, 2) ulkonäkö ja visuaalinen konteksti, 3) psykologiset piirteet, tavat ja suhteet muiden hahmojen kanssa, 4) kielenkäyttö, 5) ympäristö, sekä 6) roolit juonen kannalta ja hahmonkehitys. Tavoitteena oli tarkastella kutakin hahmoa monipuolisesti ja syväluotaavasti. Analyysin aikana erityistä huomiota kiinnitettiin niihin representaation osa-alueisiin, jotka aiempi tutkimus on osoittanut usein ongelmallisiksi naishahmojen kuvaamisen kannalta. Tutkimus paljasti, että naishahmot esitettiin suurimmalta osin varsin erilaisina ja moniulotteisina hahmoina, jotka tekivät aktiivisia ja juonen kannalta merkittäviä päätöksiä toimintansa suhteen. Naishahmoja ei juuri seksualisoitu ulkonäön tai visuaalisen kontekstin kautta, mutta joidenkin hahmojen viehättävyyden merkitystä korostettiin dialogin kautta. Osa hahmoista myös esitettiin supersankarigenrelle tyypillisissä rooleissa pelastamista vaativina uhreina, mutta yhtäkään hahmoa ei esitetty niin yksipuolisessa valossa kuin aiempi tutkimus olisi antanut odottaa. Sarjan päähenkilö Jessica Jones osoittautui perinteisiä naissankarinormeja monin tavoin rikkovaksi kompleksiseksi hahmoksi, joka toimi usein miespuolisille sankareille perinteisesti varatuissa pääsankarin ja suojelijan rooleissa. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset viittaavat naisrepresentaatioiden kehittymiseen monipuolisempaan suuntaan supersankarigenren osalta.

nonPeerReviewed

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia naispuolisten hahmojen rakentumista amerikkalaisessa Sons of Anarchy –televisiosarjassa. Sarjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen kalifornialaiseen pikkukaupunkiin, jossa toimii lainsuojaton moottoripyöräkerho. Aineistona käytettiin sarjan neljää ensimmäistä tuotantokautta (2008-2011) keskittyen dialogeihin, joissa kaksi keskeisintä naishahmoa olivat joko osallisina tai puheenaiheina. Toinen keskeisimmistä naishahmoista oli sarjan päähenkilön äiti, Gemma, ja toinen päähenkilön naisystävä, Tara. Tutkimuksessa huomioitiin kuusi eri näkökulmaa hahmon rakentumiseen Pearsonin (2007) esittelemän mallin mukaan, joita olivat: 1) psykologiset piirteet ja tavat, 2) fyysiset piirteet ja ulkonäkö, 3) kielenkäyttö, 4) suhteet muiden hahmojen kanssa, 5) ympäristö sekä 6) biografia. Observoinnin lisäksi käytin korpuslingvistiikan metodologiaa selvittäessäni tyypillisiä puhemalleja hahmoille sekä selvittäessäni tärkeimpiä muita hahmoja, joiden kanssa tutkimuskohdehahmot olivat eniten tekemisissä. Osoittautui, että keskeiset naishahmot rakentuivat monista eri osasista, kuten äitiys ja ammatillisuus. Lisäksi hahmot rakentuivat jatkuvasti uudelleen vuorovaikutuksessa muiden hahmojen kanssa. Erityisesti Taran hahmo muuttui ja kehittyi neljän tuotantokauden aikana niin ulkoisesti kuin käytöksen ja kielenkäytönkin osalta, siinä missä Gemman hahmo pysyi aika pitkälti samana, mutta syventyi. Sukupuoliroolit moottoripyöräkerhossa olivat nykyamerikkalaisia konservatiivisemmat, sillä naisten odotettiin tottelevan miehiä kaikissa tilanteissa. Lisäksi miehillä oli enemmän seksuaalista vapautta, sillä moottoripyöräkerhon moraalikoodin mukaan oli täysin hyväksyttävää miehille harrastaa parisuhteensa ulkopuolista seksiä, niin kauan kun parisuhteen toinen osapuoli ei tästä saanut tietää. Naisilla moista oikeutta ei ollut. Kuitenkin naishahmoilla oli valtaa miehin manipulaation ja vakuuttavan puheen kautta.

Tämä tutkielma selvittää iltapäivälehtien ja televisio-ohjelmien välistä suhdetta, ja sitä, mitkä seikat siihen vaikuttavat. Tutkimuksen kohteena on iltapäivälehtien televisio-ohjelmauutisointi syksyllä 2012 ja siinä näkyvät aihevalinnat, asenteet ja trendit, sekä iltapäivälehtien ja televisio-ohjelmien tapa luoda ja ylläpitää yhdessä julkisia puheenaiheita. Keskeisessä osassa ovat konsernikytkökset ja vertaaminen aikaisempaan, noin kymmenen vuoden takaiseen aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Tutkimusmenetelmänä käytetään määrällistä sisällönerittelyä sekä laadullista sisällön analyysia tapaustutkimusten muodossa. Tapaustutkimuksilla selvitetään syvemmin määrällisessä luokittelussa esiin nousseita tv-ohjelmajournalismiin liittyviä ilmiöitä. Yksittäisiä aineistosta esiin nousseita ilmiöitä ovat iltapäivälehtien ja tv-ohjelmien välillä säilynyt erityislaatuinen suhde, Ilta-Sanomien negatiivinen asenne Yleä kohtaan, MTV3:n dominoiva asema tv-ohjelmajournalismissa ja isojen ohjelmaspektaakkelien uutisoinnissa toistuva kaava. Tutkimus osoittaa, että iltapäivälehdissä käsiteltyjen televisio-ohjelmien kirjo on laajentunut valtavasti kymmenen vuoden aikana. Kotimaiset tosi-tv-ohjelmat aitoine ihmisineen ja julkisuudesta tuttuine henkilöineen ovat nousseet tv-aiheisten juttujen keskiöön, kun vielä kymmenisen vuotta sitten ulkomaalaiset draamasarjat saivat paljon huomiota iltapäivälehdissä. Iltapäivälehdet ja televisio tarvitsevat toisiaan, eikä kumpikaan selviäisi yhtä hyvin ilman toista. Televisiolla on paljon valtaa puheenaiheiden muodostamisessa, kun taas iltapäivälehdillä on mahdollisuus joku nostattaa ohjelmia entisestään tai halutessaan jopa tuhota ne. Iltapäivälehdet tarvitsevat ohjelmia saadakseen myyviä aiheita, ohjelmat taas lehtiä saadakseen huomiota.

nonPeerReviewed

Televisiossa esitetään paljon erilaisia dokumentteja ja niiden kaltaisia ohjelmia. Tv-dokumenttien lisäksi ohjelmistoon kuuluu dokumenttielokuvia, reportaaseja sekä tosi-tv -ohjelmia. Eri asia on se, kuinka nämä ohjelmat saa eroteltua toisistaan. Dokumentit ovat asiaohjelmia, jotka kertovat todellisista henkilöistä, tapahtumista ja paikoista. Ne eivät ole kuitenkaan ainoa ohjelmaluokka, jonka kuvailussa voidaan käyttää todellisuus-sanaa. Asiaohjelmia onkin tullut sekoittamaan puhtaasti viihteellinen tosi-tv, joka hämärtää eri ohjelmatyyppien rajapintaa entisestään. Tässä tutkimuksessa on ensin pyritty ottamaan selvää dokumentin käsitteestä, siitä mitä se tarkoittaa ja pitää sisällään. Lähtökohtana on ollut erottaa eri dokumenttityypit toisistaan ja mainituista muista ohjelmaluokista. Erityisesti tutkimuksessa on keskitytty televisiodokumentteihin. Tutkimuksessa on tehty kartoitus yhdentoista ilmaisen suomalaisen televisiokanavan dokumentaarisista ohjelmista. Kartoitus on tehty erityisesti tv-ohjelmatietojen perusteella kahden viikon ajalta keväällä 2011. Menetelmä on sisällön erittely. Tarkoituksena on ollut selvittää muun muassa se, millaisia dokumentteja suomalaisilla televisiokanavilla esitetään ja mitä dokumentaarisella tv-ohjelmalla tarkoitetaan. Myös dokumenttien viihteellistyminen sekä kanavaprofiilit ovat olleet erityisen tarkastelun alla. Tuloksista käy esimerkiksi ilmi, että eniten suomalaisilla televisiokanavilla esitetään luonto-, yhteiskunta-, matkailu-, henkilökuva- ja tiededokumentteja. Eniten dokumentteja esittävät kaikki neljä Ylen kanavaa sekä Jim. Yli puolet esitetyistä dokumenteista on kuitenkin uusintoja ja huomattavan monet alle puolen tunnin mittaisia. Kaikki kanavat noudattavat kuitenkin varsin hyvin kanavaprofiilejaan, mikä tarkoittaa kaupallisten kanavien ollessa kyseessä myös viihteellisempiä dokumentteja. Näistä pari esimerkkiä on niin sanotut shokkidokumentit sekä dokusaippuat. Erityisesti jälkimmäiset ovat sellaisia hybrididokumentteja, joissa tv-dokumentit sekoittuvat tosi-televisioon. Dokusaippuat ovat huomattavasti lisääntyneet tv-ohjelmatarjonnassa ja niiden voidaan uskoa tekevän näin jatkossakin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin Ylen kanavat sekä niiden asialliset dokumenttiohjelmat hallitsevat Suomen tv-dokumenttikenttää.

This study analyses epistemic practices in broadcast television interviews, focusing on three different interview genres: celebrity interviews, sports interviews and political interviews. In the analysis I examine the linguistic and interactional practices that are used to construct knowledge in the interviews. These practices include mobilization of different types of knowledge, use of assessments to invite first-hand knowledge, negotiation of epistemic stances while disaligning with the question, and use of assessments for claiming or contesting epistemic rights to authority and expertise. The study comprises four articles and a summary. Article I focuses on celebrity interviews and analyzes how different types of knowledge can be invoked by the participants in a way that enables them to manage the level of intimacy of the interview. Article II explores the interviewers´ use of assessments and evaluations in sports interviews in eliciting athletes´ personal experience regarding their preceding performance. Article III examines political interviews, focusing on instances where politicians, in their answering turns, resist some aspect of the question and negotiate an independent epistemic stance. Article IV also investigates political interviews, concentrating on assessments embedded in questioning sequences. The results of article IV show how assessments contribute to the negotiation of institutional identities and rights to knowledge and authority. The data consists of interviews where English is used as a common language between participants who come from different linguistic backgrounds. This study contributes to the literature on second language interaction by bringing new insights into how second language interaction is conducted in the media, a public sphere of society. The results of this study provide new information on how knowledge is socially constructed and negotiated in different interview genres as part of, and often embedded in, actions that characterize those genres.

The aim of the thesis was to find out different ways to watch and utilize food shows on TV. The food shows were studied as part of the interviewees’ lifestyle as well as an opportunity to stand out from unfamiliar lifestyles. All the food shows on cost-free television channels from March 17 to April 13, 2008, were charted. Based on the supply of that period, the food shows were categorized into five different genres: traditional food program, documentary, travelling, lifestyle and reality TV. A 30-minute compilation of the shows in each category was edited. The compilation was then shown to ten students in the Degree Programme in Service Management and ten students in the Degree Programme in Media Design. After the viewing the students were interviewed. The interviewees did not take any recipes from the shows but were inspired by them. The food shows gave them ideas and increased their interest in food and cooking. The food shows were also seen as entertainment. When choosing a show to watch, the most important criterion was its genuineness. The food, the people, the milieu and the genre all had to correlate to the viewer’s lifestyle. Watching food shows was part of everyday routines but only reality TV serials were watched regularly. The study showed a need for a food show focusing on everyday cooking, addressed to young adults. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mihin käyttötarkoituksiin medianomi- ja restonomiopiskelijat ruokaohjelmia hyödyntävät ja miten ne heidän arkeensa sijoittuvat. Ruokaohjelmia tutkittiin osana ihmisen omaa elämäntyyliä ja mahdollisuutena erottautua vieraiksi ja epäaidoiksi koetuista elämäntyyleistä. Television maksuttomien kanavien ruokaohjelmatarjontaa kartoitettiin 17.3.–13.4.2008. Tarjonnan perusteella ruokaohjelmat jaoteltiin viiteen genreen: perinteinen ruokaohjelma, matkustusohjelma, asiaohjelma, lifestyle ja tosi-tv. Eri genrejä edustavista ohjelmista tehtiin puolen tunnin mittaisen koosteen, joka näytettiin kohdejoukolle ennen haastatteluja. Haastatteluihin osallistui kymmenen restonomi- ja kymmenen medianomiopiskelijaa. Ruokaohjelmista koettiin saatavan ideoita ja innostusta ruokaan ja ruoanlaittoon, vaikka reseptejä ei ohjelmista otettukaan. Ohjelmiin suhtauduttiin myös viihteenä. Ohjelmia ei kuitenkaan valittu viihteen tai hyödyn näkökulmasta, vaan keskeiseksi kriteeriksi ohjelman valinnassa nousi aitous. Ohjelman ruoan, ihmisten, ympäristön ja genren tuli olla katsojan elämäntyylin mukaisia. Vieraiksi ja epäaidoiksi koettuja ohjelmia ei katseltu. Ruokaohjelmia silmäiltiin arkiaskareiden ohessa ja osana ohjelmavirtaa. Ruokaohjelmien koettiin olevan ”hyvää seuraa”. Ainoastaan juonellisia tosi-tv–ohjelmia seurattiin säännöllisesti. Monille ruokaohjelmien katseleminen liittyi rutiineihin ja päivärytmiin. Tutkimuksessa nousi esiin selkeä tarve tavalliseen arkiruokaan keskittyvästä ohjelmasta, joka olisi nuorten aikuisten elämäntyylin mukainen

Tutkimuksessa tarkastellaan televisiomoraalin muutosta 1970-luvulta 2000-luvulle Helsingin Sanomien yleisönosaston mielipidekirjoitusten diskurssianalyysilla. Televisiomoraali on käsitys siitä, mitä on hyväksyttävää esittää televisiossa. Televisiomoraali muovautuu televisiokenttään kohdistuvan normatiivisen sääntelyn, kuten lainsäädännön, ohjeiden ja viranomaistoiminnan vaikutuksessa. Suomessa televisiomoraali perustaa snellmanilaiseen sivistysajatteluun. Tällöin hyväksyttäväksi ohjelmaksi on mielletty vastuullisen viestinnän ja sivistävän ohjelmiston televisio. Televisiomoraalin käsitteen tarkastelussa tutkimus soveltaa Oleg Drobnitskin moraalikäsitteen teoretisointia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kytkeytyy humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Vallan ja median suhdetta tarkastellaan Frankfurtin koulukunnan, Michel Foucault`n ja Stuart Hallin avulla – ja erityisesti Hallinkin huomioiman Antonio Gramscin hegemonian käsitteen avulla. Taiteen ja moraalin välistä suhdetta tutkimuksessa tarkastellaan siten, että taiteen tehtävänä nähdään yksilöiden kasvattaminen ympäröivää yhteiskuntaa kriittisesti tarkasteleviksi kansalaisiksi. Näkökulmaa lähestytään Frankfurtin koulukunnan Theodor W. Adornon esteettisen teorian lisäksi myös Ernst Blochin, Nicolas Bourriaudin ja Pierre Bourdieun ajatuksien avulla. Tutkimus huomioi televisiomoraalin tarkastelussa suomalaisen yhteiskunnan televisiokenttään kohdistamat tavoitteet ja tarpeet, eli televisioon vaikuttavien viestinnän normien muutokset ja teknologis-ekonomisten arvojen korostumisen. Televisiosensuuri on seuraus, joka saattaa tapahtua, kun televisiomoraalin rajat ylitetään. Sääntely/itsesääntely ovat rajoitussanoina nykyisin kuvaavampia kuin sensuuri/itsesensuuri. Itsesääntelyllä tarkoitetaan median oikeutta tai käytäntöä valvoa ohjelmistoaan mahdollisimman laajasti itse. Taide-aloista valvotuin on elokuva, mutta nyt taiteen vapaus yhteiskunnassa tunnustetaan. Elokuvien valvonta ja televisio-ohjelmiston sääntely yhdistyvät lastensuojelussa. Keskeisimmäksi televisio-ohjelmistoon vaikuttavaksi normatiiviseksi tekijäksi tutkimuksessa nousee televisioyhtiöiden välinen lastensuojelullinen sopimus (2004/2007). Normatiivisen sääntelyn tarkastelu osoittaa, että televisioon vaikuttavat useat erilaiset muutostarpeet. Yleisradio toteuttaa perinteisiä arvoja kaupallisia kanavia enemmän, sillä sen tehtävät on laissa säädetty. Tutkimus selvittää diskurssianalyysilla, kuinka television ohjelmiston herättämä katsojapalaute on muuttunut 1970–2003 -välisenä ajanjaksona, ja kuinka suomalaiset ovat televisiomoraalin näkökulmasta käsittäneet ja hyväksyneet television ohjelmatarjonnan. Aineistona ovat Helsingin Sanomien yleisönosaston vuosien 1970, 1981, 1992 ja 2003 mielipidekirjoitukset, joita tarkastellaan laajemman vuosikymmenen yleistä viitekehystä vasten. Mielipidekirjoitukset yhtenevät yhteiskunnan ja televisiokentän yleisiin tapahtumiin ja muutoksiin. Tulosten mukaan katsojien asenteiden voidaan katsoa muovautuneen aiempaa hyväksyvämmiksi, joustavammiksi ja suvaitsevaisemmiksi. Yleisö on kasvanut mediaa monipuolisemmin ymmärtävään audiovisuaaliseen kulttuuriin.

Suomen televisio ja monikulttuuriset yleisöt nostaa esiin uuden näkökulman suomalaisiin televisio-ohjelmiin. Se tarkastelee Suomessa asuvien maahanmuuttajien käsityksiä Suomen televisiosta ja erityisesti sen monikultuurisista sisällöistä. Kohteena ovat draamakomedia Mogadishu Avenue, maahanmuuttajien rikoksiin pureutuva Poliisi-tv:n jakso sekä matkapuhelinoperaattorin mainos. Televisio-ohjelmat voivat edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista tai saada heidät tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi. Oleellista on, ketkä ja keiden näkökulmat pääsevät esille, ja keiden ohjelmien tekijät olettavat kuuluvan yleisöönsä. Aiemmin niukasti käsiteltyä aihetta valottava kirja soveltuu oppimateriaaliksi median ja etnisyyden opiskelijoille, alan kasvattajille, kouluttajille ja tutkijoille sekä kaikille monikulttuurisuudesta kiinnostuneille.