Search

Background: The causes and pathophysiological mechanisms of building-related symptoms (BRS) remain open. Objective: We aimed to investigate the association between teachers’ individual work-related symptoms and intrinsic in vitro toxicity in classrooms. This is a further analysis of a previously published dataset. Methods: Teachers from 15 Finnish schools in Helsinki responded to the symptom survey. The boar sperm motility inhibition assay, a sensitive indicator of mitochondrial dysfunction, was used to measure the toxicity of wiped dust and cultured microbial fallout samples collected from the teachers’ classrooms. Results: 231 teachers whose classroom toxicity data had been collected responded to the questionnaire. Logistic regression analysis adjusted for age, gender, smoking, and atopy showed that classroom dust intrinsic toxicity was statistically significantly associated with the following 12 symptoms reported by teachers (adjusted ORs in parentheses): nose stuffiness (4.1), runny nose (6.9), hoarseness (6.4), globus sensation (9.0), throat mucus (7.6), throat itching (4.4), shortness of breath (12.2), dry cough (4.7), wet eyes (12.7), hypersensitivity to sound (7.9), difficulty falling asleep (7.6), and increased need for sleep (7.7). Toxicity of cultured microbes was found to be associated with nine symptoms (adjusted ORs in parentheses): headache (2.3), nose stuffiness (2.2), nose dryness (2.2), mouth dryness (2.8), hoarseness (2.2), sore throat (2.8), throat mucus (2.3), eye discharge (10.2), and increased need for sleep (3.5). Conclusions: The toxicity of classroom dust and airborne microbes in boar sperm motility inhibition assay significantly increased teachers’ risk of work-related respiratory and ocular symptoms. Potential pathophysiological mechanisms of BRS are discussed.

Background: Hospital managers play an essential role in implementing strategies to promote good hand hygiene (HH) among health care workers. We investigated the managers’ views on their roles, challenges and developmental ideas in promoting good HH practice. Methods: A descriptive cross-sectional study with an online survey of both medical and nursing managers was conducted within a single tertiary care hospital in Finland. Three open-ended questions were analyzed using inductive content analysis. Results: A total of 78 managers out of 168 responded to the survey (response rate 46%). Managers helped promote HH practices by enabling the proper environment for adherence to good HH, visible commitment, and using various means to instruct staff about HH. Challenges included the acute hospital setting and practical problems related to the managers’ numerous responsibilities. Developmental ideas included information communication technology applications for monitoring HH as an indicator of the quality of care, versatile responses to HH audits, and clarifying the roles of different management levels. Conclusions: Managers are committed to and use various methods to promote HH. Managers would benefit from information communication technology applications to provide easy and targeted information regarding compliance with HH.

A previous study showed that classical building-related symptoms (BRS) were related to indoor dust and microbial toxicity via boar sperm motility assay, a sensitive method for measuring mitochondrial toxicity. In this cross-sectional study, we analyzed whether teachers’ most common work-related non-literature-known BRS (nBRS) were also associated with dust or microbial toxicity. Teachers from 15 schools in Finland completed a questionnaire evaluating 20 nBRS including general, eye, respiratory, hearing, sleep, and mental symptoms. Boar sperm motility assay was used to measure the toxicity of extracts from wiped dust and microbial fallout samples collected from teachers’ classrooms. 231 teachers answered a questionnaire and their classroom toxicity data were recorded. A negative binomial mixed model showed that teachers’ work-related nBRS were 2.9-fold (95% CI: 1.2–7.3) higher in classrooms with highly toxic dust samples compared to classrooms with non-toxic dust samples (p = 0.024). The RR of work-related nBRS was 1.8 (95% CI: 1.1–2.9) for toxic microbial samples (p = 0.022). Teachers’ BRS appeared to be broader than reported in the literature, and the work-related nBRS were associated with toxic dusts and microbes in classrooms.

Aims: To determine whether nurse staffing and nursing workload are associated with multiple organ failure and mortality. Design: A cross‐sectional study. Methods: This study was conducted in a single tertiary‐level teaching hospital during 2008–2017. The association between nurse staffing, nursing workload and prognosis was determined using daily nurse‐to‐patient ratios, Therapeutic Intervention Scoring System scores, Intensive Care Nursing Scoring System scores and Intensive Care Nursing Scoring System indexes. In addition, the timing of intensive care unit admission was considered. Multiple organ failure was defined according to the Sequential Organ Failure Assessment score. Results: During the study period, 10,230 patients were included in the final analysis. Generally, the mean daily highest Therapeutic Intervention Scoring System score and Intensive Care Nursing Scoring System score were significantly higher in patients with multiple organ failure and in non‐survivors. The proportion of understaffing was significantly more common in patients with multiple organ failure than in those without. The mean daily lowest nurse‐to‐patient ratio and the mean daily highest Intensive Care Nursing Scoring System index did not differ between survivors and non‐survivors. The levels of nursing associated with workload and understaffing were at their worst on weekends. Conclusions: The proportion of understaffing and increased nursing workload are associated with multiple organ failure, demonstrating that an adequate level of nurse staffing in relation to patient complexity is a prerequisite for the availability and quality of critical care services. The proportion of understaffing did not differ between survivors and non‐survivors. Impact: This is the first study that evaluates nurse staffing and nursing workload as potential risk factors for multiple organ failure and mortality. There is a need to ensure that intensive care units are consistently staffed based on real patient needs, 7 days a week and that personnel and services are available at all times for high‐risk patients.

Background: Although tissue perfusion is often decreased in patients with sepsis, the relationship between macrohemodynamics and microcirculatory blood flow is poorly understood. We hypothesized that alterations in retinal blood flow visualized by angiography may be related to macrohemodynamics, inflammatory mediators, and retinal microcirculatory changes. Methods: Retinal fluorescein angiography was performed twice during the first 5 days in the intensive care unit to observe retinal abnormalities in patients with sepsis. Retinal changes were documented by hyperfluorescence angiography; retinal blood flow was measured as retinal arterial filling time (RAFT); and intraocular pressure was determined. In the analyses, we used the RAFT measured from the eye with worse microvascular retinal changes. Blood samples for inflammation and cerebral biomarkers were collected, and macrohemodynamics were monitored. RAFT was categorized as prolonged if it was more than 8.3 seconds. Results: Of 31 patients, 29 (93%) were in septic shock, 30 (97%) required mechanical ventilation, 22 (71%) developed delirium, and 16 (51.6%) had retinal angiopathies, 75% of which were bilateral. Patients with prolonged RAFT had a lower cardiac index before (2.1 L/kg/m² vs. 3.1 L/kg/m², P = 0.042) and during angiography (2.1 L/kg/m² vs. 2.6 L/kg/m², P = 0.039). They more frequently had retinal changes (81% vs. 20%, P = 0.001) and higher intraocular pressure (18 mmHg vs. 14 mmHg, P = 0.031). Patients with prolonged RAFT had lower C-reactive protein (139 mg/L vs. 254 mg/L, P = 0.011) and interleukin-6 (39 pg/ml vs. 101 pg/ml, P

Tilintarkastuksen laatua on alettu arvioida entistä tarkemmin 2000-luvun alun kirjanpitoskandaalien ja niistä seuranneiden konkurssien jälkeen. Tilintarkastusyhtiöt tarjoavat yleensä samanlaisia tuotteita, jolloin kilpailijoista voidaan erottua laatutekijöillä. Vaikka tilintarkastuksen laatua on selitetty tutkimuksissa useiden eri tekijöiden avulla, tutkimukset eivät ole ottaneet kuitenkaan kantaa latuun tilintarkastusasiakkaan näkökulmasta. Sitä selvitetään tässä tutkimuksessa yrittäjien näkemysten ja kokemusten pohjalta. Tutkimukseni rajoittuu käsittelemään pienten ja keskisuurten yrittäjien näkökulmaa. Olen kiinnostunut yrittäjien omista näkemyksistä, jolloin lähestymistavaksi soveltuu luontevasti laadullinen teemahaastatteluun perustuva tutkimus. Opinnäytetyössä selvitettiin yrittäjien kokemuksia ja näkemyksiä tilintarkastuksen laadusta. Haastattelin neljää kokenutta pk-yrittäjää, jotka edustivat eri toimialoja. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, jossa keskeisimmäksi teemaksi muodostui tilintarkastajan ammattitaito. Muut teemat olivat: näkemys tilintarkastuksesta, tilintarkastusyhteisön koko ja maine, tilintarkastusprosessi ja tilintarkastuksen lisäarvo. Tulosten perusteella voidaan päätellä yritysjohdon kokevan tilintarkastuksen laadun kokonaisuutena hyväksi. Yrittäjien mielestä tilintarkastuksen tärkein tehtävä on antaa varmistus sille, että yrityksessä asiat on tehty rehellisesti ja lainmukaisesti. Osallistujien mielestä tilintarkastajan ammattitaidolla on merkittävä vaikutus tilintarkastuksen lopputulokseen. Tilintarkastajan ammattitaito korostui kaikissa tilintarkastusprosessin vaiheissa, mutta etenkin niissä tilanteissa, joissa tilintarkastajalta kaivataan konkreettisia vihjeitä yritystoimintaan. Tutkimustulosten mukaan myös tilintarkastajien ammattikunnan olisi syytä miettiä omia toimintaperiaatteitaan pystyäkseen paremmin ottamaan pk-yritysten erityspiirteet huomioon. Yrittäjien näkemykset ovat samansuuntaisia tilintarkastuksen laadusta kuin on aikaisemmin havaittu muissa tilintarkastuksen laatua käsitelleissä tutkimuksissa.

Objectives: To explore critical care nurses’ knowledge of, adherence to and barriers towards evidence-based guidelines for prevention of ventilator-associated pneumonia. Design: A quantitative cross-sectional survey. Methods: Two multiple-choice questionnaires were distributed to critical care nurses (n = 101) in a single academic centre in Finland in the autumn of 2010. An independent-samples t-test was used to compare critical care nurses’ knowledge and adherence within different groups. The principles of inductive content analysis were used to analyse the barriers towards evidence-based guidelines for prevention of ventilator-associated pneumonia. Results: The mean score in the knowledge test was 59.9%. More experienced nurses performed significantly better than their less-experienced colleagues (p = 0.029). The overall, self-reported adherence was 84.0%. The main self-reported barriers towards evidence-based guidelines were inadequate resources and disagreement with the results as well as lack of time, skills, knowledge and guidance. Conclusion: There is an ongoing need for improvements in education and effective implementation strategies. Clinical implications: The results could be used to inform local practice and stimulate debate on measures to prevent ventilator-associated pneumonia. Education, guidelines as well as ventilator bundles and instruments should be developed and updated to improve infection control.

The purpose of this study was to demonstrate the impact of direct observation and feedback on staff hand hygiene compliance and its impact on the incidence of healthcare-associated infections at a university hospital during an eight-year follow-up. In addition, the managers’ roles in promoting hand hygiene were described. The data consisted of 52,115 hand hygiene observations and confirmed healthcare-associated infections at hospital level from 2013–2018 (publication I) and 31,010 hand hygiene observations and healthcare-associated infections of the corresponding period in six medical and seven surgical wards from 2013–2020 (publication II). Pearson’s Correlation Coefficient, Poisson’s regression model and logistic regression analysis were used in the data analysis. The open responses to the survey of managers (n=168) were analysed by inductive content analysis (publication III). The incidence of healthcare-associated infections started to decline at the hospital level when hand hygiene compliance was more than 80% for two years. A weak negative correlation was observed between the increase in hand hygiene compliance and the decrease in the incidence of healthcare-associated infections. In medical and surgical wards, hand hygiene among both nurses and doctors improved in all WHO’s five moments for hand hygiene. During the same period, the incidence of healthcare-associated infections decreased statistically significantly in medical and surgical wards. Managers were committed and promoted hand hygiene in many ways but also identified challenges and presented development ideas. The results can be utilized to develop hand hygiene practices, to reduce adverse events caused by healthcare-associated infections and to develop effective management in hospital organisations. Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suoran havainnoinnin ja palautteen vaikutusta henkilökunnan käsihygieniakomplianssiin ja hoitoon liittyvien infektioiden ilmaantuvuuteen kahdeksan vuoden seurannassa sekä kuvata esihenkilöiden roolia käsihygienian edistämisessä yliopistollisessa sairaalassa. Aineisto koostui 52 115:sta yhden sairaalan käsihygieniahavainnosta ja todetuista hoitoon liittyvistä infektiosta vuosilta 2013–2018 (osajulkaisu I) sekä vuosina 2013–2020 kuudella sisätautien ja seitsemällä kirurgian vuodeosastolla tehdystä 31 010:sta käsihygieniahavainnosta ja vastaavan ajan hoitoon liittyvistä infektiosta (osajulkaisu II). Aineistojen analyysissa käytettiin Pearsonin korrelaatiokerrointa, Poissonin regressiomallia ja logistista regressioanalyysia. Esihenkilökyselyn (n=168) avoimet vastaukset analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä (osajulkaisu III). Hoitoon liittyvien infektioiden ilmaantuvuus kääntyi sairaalatasolla laskuun, kun käsihygieniakomplianssi oli yli 80 % kahden vuoden ajan. Käsihygieniakomplianssin nousun ja hoitoon liittyvien infektioiden ilmaantuvuuden laskun välillä todettiin heikko negatiivinen korrelaatio. Sisätautien ja kirurgian vuodeosastoilla sekä hoitajien että lääkäreiden käsihygienia parani kaikissa viidessä WHO:n käsihygieniatilanteessa. Saman ajanjakson aikana hoitoon liittyvien infektioiden ilmaantuvuus laski sisätautien ja kirurgian vuodeosastoilla tilastollisesti merkitsevästi. Esihenkilöt olivat sitoutuneita ja edistivät käsihygieniaa monin tavoin, mutta havaitsivat myös haasteita ja esittivät kehitysideoita. Tuloksia voidaan hyödyntää parannettaessa käsihygienian toteutumista, pyrittäessä vähentämään hoitoon liittyvien infektioiden aiheuttamia haittatapahtumia ja kehitettäessä vaikuttavaa johtamista sairaalaorganisaatioissa.

The purpose of this retrospective study was to clarify the challenging treatment of the patients with malignant biliary obstruction treated with percutaneous transhepatic biliary drainage (PTBD) in a large series of real-life clinical practice. This study consists of all patients who were treated with PTBD for malignant biliary obstruction between 1999 and 2016 at the Oulu University Hospital. Among 643 patients, 258 (40.1%) had pancreatic cancer, 222 (34.5%) had biliary tract cancer, 52 (8.1%) had gastric cancer, 43 (6.7%) had colorectal cancer and 68 (10.6%) had other cancers. This thesis consists of three studies. Study I evaluated the survival and predictive factors for outcomes of all the patients in this cohort. Patients had a poor prognosis with an overall median survival of 2.6 months after PTBD. Independent factors predicting poor outcome were metastatic cancer, Eastern Cooperative Oncology Group performance status (ECOG PS) >2, American Society of Anesthesiologists (ASA) class 4, and bilirubin level after PTBD ≥60.0 µmol/L. Study II evaluated the impact of cholangitis on survival in 588 patients with gastrointestinal cancer: 158 patients with cholangitis before PTBD had poorer survival (1.8 months) than 215 patients with cholangitis after PTBD (3.0 months). Study III evaluated the survival benefit of chemotherapy compared to best supportive care after PTBD for patients with pancreatic or biliary tract cancer: 32 patients with pancreatic or biliary tract cancer that received chemotherapy showed significantly better survival (11.7 months) than 126 patients that received only the best supportive care (1.7 months). Patients with cancer and biliary obstruction treated with PTBD have a poor prognosis. The results of this study highlight a systematic need for oncologic evaluation of patients after PTBD, because chemotherapy after PTBD was associated with several months of survival benefit compared to patients with only best supportive care. Treatment of cholangitis with biliary drainage in addition to antimicrobial treatment is crucial for improving survival. The found predictive factors (metastatic cancer, ECOG PS, ASA class, cholangitis, and bilirubin level after drainage) should be taken into account when a multidisciplinary team evaluate appropriate treatment for these challenging patients. Tiivistelmä Tällä taannehtivalla tutkimuksella kartoitettiin syövän aiheuttaman sappitien tukoksen hoitoa ihon ja maksan lävitse tehtävällä sappitien kanavoinnilla (PTBD). Tutkimuksessa olivat mukana kaikki PTBD:llä vuosina 1999–2016 Oulun yliopistollisessa sairaalassa syövän aiheuttaman sappitien tukoksen vuoksi hoidetut 643 potilasta. Heistä 258 potilaalla (40,1 %) oli haimasyöpä, 222 potilaalla (34,5 %) sappitiesyöpä, 52 potilaalla (8,1 %) mahasyöpä, 43 potilaalla (6,7 %) paksusuolensyöpä ja 68 potilaalla (10,6 %) muita syöpiä. Tämä väitöskirjatyö koostuu kolmesta osatyöstä. Ensimmäisessä osatyössä selvitettiin koko aineiston potilaiden ennustetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Heidän mediaani elinaika oli 2,6 kuukautta PTBD:n laiton jälkeen. Itsenäisinä tekijöinä huonompaan ennusteeseen liittyivät etäpesäkkeen aiheuttama sappitien tukos, ECOG:n mukainen suorituskykyluokka 2 tai enemmän, korkea ASA luokka 4 ja bilirubiinin taso yli 60.0 µmol/L PTBD:n jälkeen. Toisessa osatyössä selvitettiin sappitien tulehduksen vaikutusta ennusteeseen 588 potilaalla, joilla oli ruoansulatuskanavan syöpä. Ennuste oli huonompi 158 potilaalla, joilla todettiin sappitien tulehdus ennen PTBD:tä (1,8 kuukautta) kuin 215 potilaalla, joilla todettiin sappitien tulehdus PTBD:n jälkeen (3,0 kuukautta). Kolmannessa osatyössä selvitettiin PTBD:n jälkeisen solunsalpaajahoidon vaikutusta eloonjäämiseen 32 haima- ja sappitiesyöpää sairastavalla potilaalla. Solunsalpaajahoitoa saaneella potilaalla oli merkittävästi parempi ennuste (11,7 kuukautta) kuin 126 oireenmukaista hoitoa saaneella potilaalla (1,7 kuukautta). PTBD:llä hoidetun syövän aiheuttaman sappitien tukoksen ennuste on yleensä huono. Tämän tutkimuksen tulokset korostavat potilaiden onkologisen hoidon systemaattista arviota, koska solunsalpaajahoitoa saaneiden potilaiden ennuste oli selkeästi parempi verrattuna oireenmukaista hoitoa saaneisiin. Ennusteen parantamiseksi sappitien tulehduksen hoito tukoksen laukaisulla ja antibioottihoidolla on tärkeää. Tutkimuksen ennusteelliset tekijät (ECOG:n mukainen suorituskyky, ASA-luokka, sappitien tulehdus, etäpesäkkeen aiheuttama sappitien tukos ja onnistunut tukoksen hoito) tulee ottaa huomioon, kun potilaiden hoitoa suunnitellaan moniammatillisessa hoitopalaverissa.

Delirium in intensive care is the main manifestation of sepsis-associated encephalopathy. In sepsis the brain acts as both a mediator of the immune response and as a target organ. Our aim was to evaluate sepsis-induced changes in the brain. In study I, retinal arterial filling time (RAFT) was measured in septic patients. Of 31 patients, 93% were in septic shock, 71% developed delirium, and 51.6% had retinal angiopathies. Patients with prolonged RAFT had a lower cardiac index before and during angiography, and more frequently had retinal abnormalities. Patients with prolonged RAFT had lower C-reactive protein and interleukin-6 levels than those with shorter RAFT. Study II included 22 patients with septic shock, who were assessed by CAM-ICU for the presence of delirium. Delirium was associated with an elevated protein S-100β concentration and with more severe organ dysfunction during the ICU stay. Study III examined adult patients deceased due to sepsis on the ICU. Patients were categorized as having blood-brain barrier (BBB) damage if there was no expression of occludin in the endothelium of cerebral microvessels. A damaged BBB was related to severe organ dysfunction and systemic inflammation. In Study IV, an overnight electroencephalogram (EEG) was recorded in ICU patients with hyperactive delirium and receiving dexmedetomidine. Night-time slow-wave activity in an EEG was evaluated with an offline calculation of the C-Trend® index. Both the EEG and clinical evaluation showed that the quality and depth of night-time sleep were poor in most patients with hyperactive delirium. In conclusion, retinal angiography detects disturbances in retinal blood flow and retinal microaneurysms in septic shock patients. S-100β concentration could be used in the diagnosis of delirium in sepsis. The blood brain barrier damage in sepsis is related to severe organ dysfunction and systemic inflammation. Offline calculation of the C-Trend® index might offer an objective method for sleep evaluation in patients with delirium. Tiivistelmä Delirium on tärkein sepsiksen yhteydessä tapahtuva aivojen toimintahäiriö. Aivot toimivat sekä immuunireaktion välittäjänä että kohde-elimenä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sepsiksen aiheuttamia muutoksia aivoissa. Ensin selvitettiin verkkokalvon verenvirtausta määrittämällä verkkokalvon valtimon täyttymisaika (RAFT). Sepsispotilaiden silmän sisäistä painetta, tulehdusta ja aivojen toimintaa kuvaavia biomerkkiaineita mitattiin. Verkkokalvon valtimon täyttymisaika oli pidentynyt, jos RAFT oli yli 8,3 sekuntia. Tutkimuksen 31 potilaasta 93 %:lla oli septinen sokki, 71 % kärsi deliriumista ja 52 %:lla oli verkkokalvolla verisuonipoikkeavuuksia. Jos potilailla oli pidentynyt RAFT, heillä oli alentunut sydämen minuuttivirtausindeksi. Heillä oli myös useammin verkkokalvomuutoksia. Seuraavaksi selvitettiin 22 septisestä sokista kärsivällä potilaalla deliriumin esiintymistä CAM-ICU-luokituksella. Kun septisen sokin yhteydessä potilailla todettiin delirium, heillä oli suurentunut proteiinin S-100β-pitoisuus (> 0,15 μg/L). Deliriumpotilailla oli myös tehohoitojakson aikana useammin vaikeita elintoimintojen häiriöitä kuin ei-deliriumpotilailla. Kolmanneksi selvitettiin sepsiksen vuoksi menehtyneiden tehopotilaiden ruumiinavauksen yhteydessä otettuja aivokudosnäytteitä immunohistokemiallisilla värjäyksillä. Jos verisuonten seinämässä ei todettu okkludiinia, se oli merkki veri-aivoesteen vauriosta. Näillä potilailla oli ollut vakavia elintoimintojen häiriöitä. Viimeisenä tutkittiin 15 hyperaktiivisesta deliriumista kärsivää teho-osaston potilasta, joille annettiin deksmedetomidiinia yöunen turvaamiseksi. Heidän aivosähkötoimintaansa seurattiin yön yli EEG:llä. Yönaikaista aivojen hidasaaltotoimintaa (SWA) arvioitiin C-Trend®-indeksillä. Sekä SWA:n että kliinisen arvion perusteella hyperakuutin deliriumin aikana yönaikaisen unen laatu ja syvyys olivat huonoja. Yhteenvetona voidaan todeta, että verkkokalvon valtimon täyttymisaika toimii kajoamattomana menetelmänä keskushermoston ja aivojen verenkierron arvioinnissa. S-100β:aa voidaan käyttää sepsispotilaiden deliriumin toteamisessa. Okkludiinin puuttuminen verisuonten endoteelista kuvastaa veri-aivoesteen vauriota, johon liittyi elämän aikana vaikeita elintoimintojen häiriöitä. C-Trend®-indeksin käyttö tarjoaa objektiivisen lähestymistavan deliriumpotilaiden unen arviointiin.

The causes and pathophysiological mechanisms of building-related symptoms (BRS) are unclear. The aim of this cross-sectional study was to investigate the association between intrinsic in vitro toxicity in classrooms and teachers’ work-related symptoms. Teachers from 15 Finnish schools responded to the symptom survey. The boar sperm motility inhibition assay, a sensitive indicator of mitochondrial dysfunction, was used to measure the toxicity of wiped dust and cultured microbial fallout samples collected from the teachers’ classrooms. 231 teachers whose classroom toxicity data had been collected responded to the questionnaire. The Poisson regression model showed that teachers’ work-related BRS were 2.8-fold (95% CI: 1.6–4.9) higher in classrooms with highly toxic dust samples compared to classrooms with non-toxic dusts. The rate ratio of work-related BRS was 1.8 (95% CI: 1.1–2.8) for toxic microbial samples. Logistic regression analysis showed that classroom dust toxicity was statistically significantly associated with the following 12 symptoms (adjusted odds ratios in parentheses): nose stuffiness (4.1), runny nose (6.9), hoarseness (6.4), globus sensation (9.0), throat mucus (7.6), throat itching (4.4), shortness of breath (12.2), dry cough (4.7), wet eyes (12.7), hypersensitivity to sound (7.9), difficulty falling asleep (7.6), increased need for sleep (7.7). Toxicity of cultured microbes was associated with nine symptoms (adjusted ORs in parentheses): headache (2.3), nose stuffiness (2.2), nose dryness (2.2), mouth dryness (2.8), hoarseness (2.2), sore throat (2.8), throat mucus (2.3), eye discharge (10.2), increased need for sleep (3.5). The toxicity of classroom dust and airborne microbes in boar sperm motility inhibition assay significantly increased teachers’ risk of work-related symptoms. The results support the hypothesis based on previous literature showing that exposure to boar sperm-toxic substances can cause mitochondrial dysfunction, oxidative stress, immunological inflammation, activation and sensitization of chemosensory C-fibers, and neurogenic inflammation. These findings contribute a new perspective to the research field of indoor adverse exposure and pathophysiological processes in exposed, symptomatic individuals. Tiivistelmä Rakennukseen liittyvien oireiden (building-related symptoms, BRS) aiheuttajat ja syntymekanismit ovat edelleen avoinna. Tässä poikkileikkaustutkimuksessa selvitettiin koululuokan toksisuuden vaikutusta opettajien työympäristöön liittyvien oireiden riskiin. Opettajien työympäristöön liittyvät oireet kartoitettiin sähköisellä kyselyllä 15 suomalaiskoulussa. Luokkahuoneiden sisäilman mikrobiviljelmien ja laskeumapölyjen toksisuutta mitattiin sian siittiötestillä, joka on herkkä mitokondriotoksisuuden tunnistusmenetelmä. Kyselyyn vastasi 231 valintakriteerit täyttävää opettajaa, joiden luokkahuoneista oli toksisuustieto. Työympäristöön liittyvistä BRS-oireista oli viimeisen vuoden aikana kärsinyt yli puolet opettajista, ja yli kolmannes pöly- ja mikrobinäytteistä oli toksisia. Sukupuoli-, tupakointi-, atopia- ja ikävakioidun Poissonin regressiomallin mukaan opettajilla, joiden luokkahuoneen pöly oli toksisinta, työympäristöön liittyvien BRS-oireiden määrä oli 2,8-kertaa suurempi (95 %:n luottamusväli eli CI 1,6–4,9) kuin opettajilla, joiden luokkahuoneen pöly oli ei-toksista. Vastaavasti luokkahuoneissa, joissa havaittiin toksisia mikrobeja, BRS-oireiden määrä oli 1,8-kertaa suurempi (95 % CI 1,5–2,1) kuin luokkahuoneissa, joissa toksisia mikrobeja ei havaittu. Vakioidun negatiivisen binomiaalisen monitasomallin mukaan opettajien työympäristöön liittyvät ei-perinteiset BRS-oireet olivat toksisimpien pölyjen luokkahuoneissa 2,9-kertaiset (95 % CI 1,2–7,3) verrattuna ei-toksisten pölyjen luokkahuoneisiin ja toksisten mikrobien luokkahuoneissa 1,8-kertaiset (95 % CI 1,1–2,8) verrattuna ei-toksisten mikrobien luokkiin. Pölyn toksisuus oli yhteydessä 12 työympäristöön liittyvään oireeseen (vetosuhteet ja 95 %:n CI:t sulkeissa): nenän tukkoisuus (4,1; 1,2–13), nuhavuoto (6,9; 1,8–27), äänen käheys (6,4; 1,9–21), palan tunne kurkussa (9,0; 1,7–47), nielun limaisuus (7,6; 2,2–26), kurkun kutina (4,4; 1,1–18), hengenahdistus (12,2; 1,9–77), kuiva yskä (4,7; 1,3–17), silmien vetistys (12,7; 1,4–112), ääniyliherkkyys (7,9; 1,7–37), nukahtamisvaikeus (7,6; 1,9–30) ja lisääntynyt unen tarve (7,7; 2,1–29). Mikrobiviljelmien toksisuus oli yhteydessä yhdeksään työympäristöön liittyvään oireeseen: päänsärky (2,3; 1,1–4,8), nenän tukkoisuus (2,2; 1,1–4,4), nenän kuivuus (2,2; 1,1–4,5), suun kuivuus (2,8; 1,1–6,7), äänen käheys (2,2; 1,1–4,3), kurkkukipu (2,8; 1,1–7,3), nielun limaisuus (2,3; 1,1–4,7), silmien rähmiminen (10,2; 2,0–51) ja lisääntynyt unen tarve (3,5; 1,0–12). Koulun sisäilman mikrobien ja laskeumapölyn siittiötoksisuudet ovat merkittäviä opettajien työympäristöön liittyvien oireiden riskitekijöitä. Tulokset tukevat käytettävissä olevaan kirjallisuuteen perustuvaa hypoteesia, jonka mukaan siittiötoksinen altistuminen voi aiheuttaa elimistössä mitokondrioiden toimintahäiriöitä, oksidatiivista stressiä, immunologista tulehdusta, kemosensoristen C-hermosäikeiden aktivaatiota ja herkistymistä sekä neurogeenista tulehdusta. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia sisäilma-altisteisiin liittyvän terveysriskin sekä BRS-oireiden syiden, mekanismien ja hoitomuotojen tutkimiseen.

Healthcare-associated infections (HAI) are infections acquired during treatment in a healthcare facility. The most common infections are pneumonias, surgical site infections (SSIs) and urinary tract infections (UTIs). HAIs burden the healthcare system by increasing patient days, the use of antibiotics, examinations, and thus the costs of care. The occurrence of HAIs can be used to evaluate the quality of care and to make comparisons between institutions. The purpose of this dissertation was to evaluate the burden of HAIs in the primary and tertiary healthcare wards and the costs of procedure-related prosthetic joint infections (PJIs). The first part of this dissertation evaluated the prevalence of HAIs in the wards of primary healthcare in the Oulu University Hospital (OUH) district with two point prevalence studies (one-day sampling) conducted in 2006 and in 2017. In 2006, the study comprised 27 healthcare centres with 44 wards and 1,294 patients. HAIs were found in 9.3% of the patients. The most common infections were UTIs, skin and soft tissue infections and lower respiratory tract infections (LRTIs). In 2017, there were 20 healthcare centres with 34 wards and 764 patients; 9.4% of the patients had a HAI. The most common HAIs were pneumonias, SSIs and LRTIs. In the second part, we evaluated the incidence of HAIs in the OUH with a computer-based electronic infection surveillance program. The study covered 15 adult wards with a total of 353 beds. The overall incidence of HAIs during the six-year study period was 4.5% of discharged patients. The most common infections were SSIs, pneumonias and UTIs. The surveillance carried out in this way required a total of one person’s workload per year. The third part evaluated hospital costs of procedure-related PJIs. The study population consisted of all total knee and hip arthroplasties performed in the OUH from 2013 to 2015: 1,768 patients with 42 PJIs. A PJI tripled the cost of a procedure compared to an arthroplasty without an infection (€25,100 vs. €7,200). Two-stage revision caused three times more costs than debridement, antibiotics and implant retention treatment (DAIR) (€53,400 vs. €18,500). HAIs are common in the wards of primary and tertiary healthcare in the OUH district. Electronic HAI monitoring is feasible but requires relatively large employer resources. Postoperative PJI triples the cost of the procedure. Tiivistelmä Sairaalainfektio (SI) on infektio, jonka potilas saa ollessaan hoidossa laitoksessa. Yleisimpiä SI:ita ovat leikkausalueen infektio, keuhkokuume ja virtsatieinfektio (VTI). SI:t kuormittavat terveydenhoitoa lisäämällä hoitopäiviä, antibioottien käyttöä, tutkimuksia ja näin myös hoidon kustannuksia. SI:iden määrää voidaan käyttää hoidon laadun mittarina sekä sairaaloiden väliseen vertailuun. Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli arvioida SI:iden määrää Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) terveyskeskusten ja Oulun yliopistosairaalan (OYS) vuodeosastoilla sekä selvittää tekonivelleikkauksen jälkeisen tekonivelinfektion (TI) aiheuttamia sairaalakustannuksia. Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä selvitettiin SI:iden esiintyvyyttä PPSHP:n terveyskeskusten vuodeosastoilla pisteprevalenssilla eli yhden päivän otannalla vuosina 2006 ja 2017. Vuoden 2006 tutkimuksessa oli 27 terveyskeskusta, joissa oli 44 vuodeosastoa ja yhteensä 1 294 potilasta. SI todettiin 9,3 %:lla potilaista. Yleisimpiä olivat VTI:t, pehmytkudosinfektiot ja alahengitystieinfektiot. Vuonna 2017 tutkimuksessa oli 20 terveyskeskusta, 34 vuodeosastoa ja 764 potilasta. Tällöin SI todettiin 9,4 %:lla. Yleisimmät infektiot olivat keuhkokuume, leikkausalueen infektio ja alahengitystieinfektio. Toisessa osatyössä selvitettiin OYS:n SI:iden ilmaantuvuutta kuuden vuoden ajan jatkuvan infektioseurannan mahdollistavan tietokoneohjelman avulla. Tutkimuksessa seurattiin 15:ttä aikuisvuodeosastoa, joissa oli yhteensä 353 potilaspaikkaa. SI todettiin 4,5 %:ssa hoitojaksoista. Seuranta vaati yhteenlaskettuna noin yhden hoitajan työpanoksen vuodessa. Väitöskirjan kolmannessa osatyössä selvitettiin vuosina 2013–2015 OYS:ssa tehtyjen tekonivelleikkausten jälkeisten TI:iden sairaalakustannuksia. Tutkimuksessa oli 1 768 tekonivelleikkausta, joista 42 infektoitui. Infektoitumattoman tekonivelleikkauksen sairaalakustannukset olivat keskimäärin 7 200 € ja TI:iden 25 100 €. Hoitomenetelmänä kaksivaiheisen revision eli tekonivelen vaihtohoidon hinta oli kolminkertainen tekonivelen säilyttävään hoitoon verrattuna (53 400 € vs. 18 500 €). SI:t ovat yleisiä PPSHP:n alueella sekä terveyskeskusten että OYS:n vuodeosastoilla. SI:iden seurantaohjelma soveltuu infektioseurantaan, mutta se vaatii kohtalaisesti henkilökuntaresurssia. Leikkauksen jälkeinen TI kolminkertaistaa tekonivelleikkauksen sairaalakustannukset.

Sepsis is a common problem in the intensive care unit (ICU) still having a high mortality and causing high costs to health care system. Currently, there is no marker to distinguish sepsis from other causes of systemic inflammation. Leukocyte surface molecules have been proposed as markers of sepsis. The most promising markers have been neutrophil CD64 and CD11b on monocytes and neutrophils and HLA-DR on monocytes. In this thesis, leukocyte surface molecules were investigated using quantitative flow cytometry in critically ill patients with sepsis, non-septic ICU controls, and healthy volunteers. The surface molecules of interest were neutrophil CD11b and CD64, monocyte CD11b, CD14, CD40, CD64, CD80, HLA-DR, and lymphocyte CD69. First, a special emphasize was indicated in methodological aspects of the quantitative flow cytometry. Then, the surface molecule kinetics was investigated in different types of critically ill patients. Finally, the diagnostic performance of the molecules was determined and compared to that of traditionally used sepsis markers. Furthermore, an example of multiple marker analysis was introduced as a diagnostic tool. The optimal circumstances for leukocyte surface molecule analysis were +4°C temperature throughout the collection and preparation of the samples using tubes containing acid citrate dextrose (ACD) as an anticoagulant, followed by flow cytometry within 6 hours from sampling. Monocyte CD11b and CD40, neutrophil CD11b and CD64, and CD69 on CD4+ T cells and natural killer (NK) cells separated sepsis from non-septic ICU controls and healthy volunteers, neutrophil CD64, having the best area under curve. Procalcitonin (PCT) was second best marker. Monocyte CD40 and NK CD69 may predict positive blood culture detection, whereas CD11b may predict early mortality. In multiple marker analysis, combination of positive neutrophil CD64, C-reactive protein (CRP) and PCT increased post-test probability for sepsis. In conclusion, pre-analytical and analytical factors have effects on results of leukocyte surface molecule analysis. Leukocyte surface molecules may improve sepsis diagnostics in ICU setting. Neutrophil CD64 was the most promising marker. Combination of CD64, CRP and PCT increased the detection of sepsis in ICU. Tiivistelmä Sepsis on yleinen tehohoidon ongelma, johon liittyy korkea kuolleisuus ja suuret hoidolliset kustannukset. Toistaiseksi ei ole laboratoriomerkkiainetta, joka erottaisi sepsistä sairastavat muista kriittisesti sairaista, joilla on yleistynyt tulehdusvaste. Valkosolujen pintamolekyylien käyttöä sepsiksen laboratoriomerkkiaineena on tutkittu. Lupaavimmat näistä molekyyleistä ovat olleet neutrofiilien CD64, monosyyttien ja neutrofiilien CD11b ja monosyyttien HLA-DR. Tässä väitöskirjassa tutkittiin valkosolujen pintamolekyylejä kriittisesti sairailla sepsistä sairastavilla potilailla, niillä tehohoitopotilailla, joilla ei ollut sepsistä, ja terveillä vapaaehtoisilla virtaussytometriaa käyttäen. Mielenkiinnon kohteina olivat neutrofiilien CD11b ja CD64, monosyyttien CD11b, CD14, CD40, CD64, CD80 ja HLA-DR, sekä lymfosyyttien CD69. Ensimmäiseksi tutkittiin kvantitatiivista virtaussytometriaa menetelmänä. Sen jälkeen pintamolekyylien kinetiikkaa tutkittiin eri potilasryhmillä. Lopuksi määritettiin pintamolekyylien diagnostinen tehokkuus ja sitä verrattiin perinteisempiin sepsiksen diagnostiikassa käytettyihin laboratoriomerkkiaineisiin. Lisäksi selvitettiin usean merkkiaineen mallin diagnostista osuvuutta. Parhaat olosuhteet virtaussytometrialle olivat: +4 °C:n lämpötila näytteenoton ja -käsittelyn aikana, näytteiden ottaminen putkiin, joissa on antikoagulanttina hapan sitraatti-dekstroosi (ACD) ja näytteiden analysointi kuuden tunnin kuluessa näytteenotosta. Monosyyttien CD11b ja CD40, neutrofiilien CD11b ja CD64 sekä CD4+ T-solujen ja NK-solujen CD69 erottivat sepsistä sairastavat tehohoitoverrokeista ja terveistä. Neutrofiilien CD64:llä oli paras erottelukyky. Prokalsitoniini (PCT) oli toiseksi paras merkkiaine. Monosyyttien CD40 ja NK-solujen CD69 voivat parantaa positiivisen veriviljelylöydöksen havaitsemista, kun taas CD11b voi ennustaa varhaista potilaan menehtymistä. Usean merkkiaineen mallissa neutrofiilien CD64 paransi C-reaktiivisen proteiinin (CRP) ja PCT:n tehoa sepsiksen diagnostiikassa. Loppupäätelmänä on, että valkosolujen pintamolekyylien analysointivaiheen eri muuttujilla on vaikutusta virtaussytometriatuloksiin. Valkosolujen pintamolekyylien käyttö voi parantaa sepsiksen diagnostiikkaa teho-osastolla. Neutrofiilien CD64 oli lupaavin merkkiaine. Neutrofiilien CD64:n, CRP:n ja PCT:n yhdistelmä paransi sepsiksen diagnostiikkaa teho-osastolla.

Prosthetic joint infection (PJI) is one of the most devastating complications of hip or knee arthroplasty. Treatment options for PJI include prosthesis retention, prosthesis exchange and salvage procedures (e.g., arthrodesis or amputation). The purpose of this retrospective study is to assess the impact of shortening antibiotic treatment durations in PJIs treated with debridement, antibiotics and implant retention (DAIR) and to evaluate the predictors of DAIR treatment failure for PJIs. A second aim is to evaluate the outcomes and reimplantation microbiologies of PJIs treated with two-stage revision. The main data consist of 197 patients with PJI treated in Oulu University Hospital, Finland, between February 2001 and August 2009. Patients were identified retrospectively using the hospital’s patient databases. The study shows that, if antibiotic treatments for PJI are completed as planned, then DAIR treatment success rates (88%) are excellent. Prolonging antibiotic treatment over three months in total knee arthroplasty PJIs or over two months in total hip arthroplasty PJIs does not seem to offer any additional benefits. The failure of DAIR in the treatment of PJI is independently associated with high leucocyte counts at admission and with ineffective empirical antibiotics. Rifampin combination therapy, especially the combination of rifampin and ciprofloxacin, is significantly associated with successful DAIR treatments of staphylococcal PJIs. Our study also shows that a six-week course of antibiotics between stages is sufficient for treating PJIs with two-stage revision. Positive reimplantation cultures do not seem to be associated with significantly worse outcomes. Tiivistelmä Tekonivelinfektio on yksi vakavimmista lonkan ja polven tekonivelleikkauksen komplikaatioista. Tekonivelinfektion hoitovaihtoehtoja ovat tekonivelen säästävä hoito, tekonivelen vaihto ja ns. salvage-toimenpiteet (esimerkiksi jäykistys tai amputaatio). Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lyhennetyn mikrobilääkehoidon toimivuutta tekonivelinfektion säästävässä hoidossa. Lisäksi pyrittiin löytämään tekonivelinfektion hoidon epäonnistumiselle altistavia tekijöitä. Tavoitteena oli myös selvittää hoidon tuloksia silloin, kun hoidetaan tekonivelinfektiota kaksivaiheisella revisiolla, sekä tutkia revision toisessa vaiheessa otettavien mikrobinäytteiden merkitystä hoidon onnistumiselle. Tutkimusaineisto koostui 197 potilaasta, joilta hoidettiin tekonivelinfektiota Oulun yliopistollisessa sairaalassa helmikuun 2001 ja huhtikuun 2009 välisenä aikana. Potilastiedot saatiin sairaalan hoitotietojärjestelmästä. Tutkimuksessa todettiin, että lyhyemmällä hoitoajalla voidaan saavuttaa erinomaiset hoitotulokset (88 %) tekonivelinfektion säästävässä hoidossa, jos suunniteltu antibioottihoitoaika voidaan toteuttaa. Yli kahden kuukauden (lonkan tekonivelinfektio) ja kolmen kuukauden (polven tekonivelinfektio) hoitoajasta ei näytä olevan hyötyä säästävässä hoidossa. Lisäksi todettiin, että sairaalaantulovaiheessa mitattu veren leukosyyttiarvo > 10×109/l ja tehoton empiirinen antibiootti ovat itsenäisesti hoidon epäonnistumiselle altistavia tekijöitä. Rifampisiini-yhdistelmähoidon, erityisesti rifampisiini yhdistettynä siprofloksasiiniin, todettiin olevan merkittävästi yhteydessä hoidon onnistumiseen silloin, kun hoidetaan stafylokokki-infektiota tekonivelen säästävällä hoidolla. Tutkimuksemme osoitti myös, että kuuden viikon antibioottihoito on riittävä hoidettaessa tekonivelinfektiota kaksivaiheisella revisiolla. Positiivinen mikrobiviljelynäyte toisen vaiheen leikkauksessa ei näytä olevan yhteydessä huonompaan hoitotulokseen.

Pneumonia is a common diagnosis for intensive care unit (ICU) admission. In 2012, 51% of the ICU-treated infections in Finland were of pulmonary origin. The ICU-treated pneumonias can be classified according to acquisition of infection as community-acquired (CAP) or hospital-acquired (HAP). Ventilator-associated pneumonia (VAP) is a subtype of HAP. Patients with severe community-acquired pneumonia (SCAP) require ICU treatment due to need of mechanical ventilation or hemodynamic support. SCAP is associated with high morbidity and high ICU and hospital mortality. The aim of this observational study was to evaluate the clinical characteristics and outcome of SCAP, with special interest on imaging, viral etiology, combination antibiotic treatment and long-term outcome. The thesis comprises three retrospective studies with altogether 392 SCAP patients, median age 55 years, 55.9% of them male. The usefulness of early chest CT and β-lactam-respiratory quinolone (βQ) versus β-lactam-macrolide (βM) therapy for SCAP treatment was evaluated. The hospital and long-term outcomes of SCAP patients were compared with 66 HAP and 25 VAP cases. A prospective study included 49 mechanically ventilated SCAP patients. The frequency of viral etiology in SCAP was analyzed. In SCAP patients, the chest CT as compared to the chest radiograph yielded new imaging findings for 58.5% of the SCAP patients. This information led to procedures or treatment changes in 43% of the cases. The severity of oxygenation disorder correlated to the extent of lung involvement. In prospective SCAP series ICU- mortality was 6.1% and hospital mortality was 12.2%. Viral etiology was found to be common in SCAP and viruses were demonstrated in 49% of patients. The outcome was similar whether SCAP patients were treated with βQ or βM combination. The type of pneumonia did not have a significant association with hospital mortality in ICU-treated SCAP, HAP and VAP patients. Among the hospital survivors, the long-term mortality was substantial, SCAP patients representing the best 1-year outcome. In conclusion, early CT might be useful in SCAP diagnostics and treatment. Viral etiology is common in SCAP. Both β-lactam-respiratory quinolone and β-lactam macrolide combinations were equally good in SCAP treatment. Hospital mortality did not differ among ICU-treated pneumonia cases, but SCAP had the best long-term survival. Tiivistelmä Keuhkokuume on yleinen tehohoitoon johtava tulehdussairaus. Suomessa vuonna 2012 teho-osastolla hoidetuista infektioista 51 % oli keuhkoalkuisia. Keuhkokuume luokitellaan hankintapaikan mukaan kotisyntyiseksi (CAP) tai sairaalasyntyiseksi (HAP). Hengityslaitehoitoon liittyvä keuhkokuume (VAP) on sairaalasyntyisen keuhkokuumeen alatyyppi. Vakavalla kotisyntyisellä keuhkokuumeella (SCAP) tarkoitetaan vaikeaa keuhkoinfektiota, joka vaatii hengityslaitehoitoa tai verenkierron tukihoitoa teho-osastolla. SCAP:iin liittyy korkea sairastuvuus sekä tehohoito- ja sairaalakuolleisuus. Tässä havainnoivassa kliinisessä tutkimuksessa selvitettiin SCAP:n kliinistä kuvaa ja ennustetta. Erityishuomion kohteena oli varhaisvaiheessa suoritetun keuhkojen tietokonekerroskuvauksen (CT), keuhkokuumeen aiheuttajamikrobien ja antibimikrobihoidon vaikutus taudin hoitoon ja ennusteeseen sekä tehohoidettujen keuhkokuumepotilaiden pitkäaikaisennuste. Väitöskirja koostuu kolmesta retrospektiivisestä osatyöstä, joissa oli yhteensä 392 SCAP-potilasta. Potilaiden mediaani-ikä oli 55 vuotta ja heistä 55,9 % oli miehiä. Varhaisvaiheen keuhkojen CT:n sekä beetalaktaami-kinoloni- ja beetalaktaami- makrolidi-yhdistelmähoidon vaikutusta keuhkokuumeen hoitoon arvioitiin retrospektiivisesti. SCAP-potilaiden sairaalakuolleisuutta ja pitkäaikaisennustetta verrattiin 25:n VAP- ja 66:n HAP-potilaan ennusteeseen. Prospektiivisessa tutkimuksessa oli 49 hengityskonehoidettua potilasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin virusten osuutta ja merkitystä vaikeassa SCAP:ssa. Keuhkojen CT havaitsi 58,5 %:lla SCAP-potilaista löydöksiä, joita ei todettu keuhkojen natiiviröntgentutkimuksessa. Löydökset johtivat toimenpiteisiin 43 %:lla SCAP-potilaista. Happeutumishäiriön vaikeusasteen ja CT:llä todettujen keuhkojen tulehdusmuutosten laajuuden välillä havaittiin yhteys. Virusetiologia on SCAP:ssa yleinen. Viruksia havaittiin 49 %:lla SCAP-potilaista. Beetalaktaami-kinoloni- ja beetalaktaami-makrolidi -yhdistelmähoidon välillä ei havaittu eroa SCAP-potilaiden ennusteessa. SCAP-, HAP- ja VAP-potilaiden ennustevertailussa keuhkokuumetyypin ei todettu vaikuttavan sairaalakuolleisuuteen. Paras yhden vuoden ennuste oli SCAP-potilailla. Yhteenvetona todettakoon, että varhaisvaiheen keuhkojen CT on hyödyllinen SCAP:n hoidossa. Virukset ovat yleisiä SCAP:n aiheuttajamikrobeja. Molemmat tutkitut antimikrobiyhdistelmät todettiin hyviksi SCAP:n hoidossa. Sairaalakuolleisuus ei eroa keuhkokuumealatyyppien välillä, mutta SCAP- potilailla on paras pitkäaikaisennuste.

Colectomy is performed in critically-ill patients who, for example, experience colonic ischemia following cardiac surgery or reconstruction of a ruptured aortic aneurysm, nonocclusive mesenteric ischemia with severe sepsis, or toxic megacolon due to Clostridium difficile infection. The present retrospective study was conducted in the mixed intensive care unit (ICU) of the Oulu University Hospital to clarify the clinical picture, effects of surgical treatment on organ functions and outcome in critically-ill patients treated with colectomy during 2000–2009. Their histologic and immunohistologic findings were compared with histologically normal colon walls of 34 controls operated for colon tumors. The annual incidence of colectomy in our ICU varied from 0.08% to 0.4%. The mean age of the study patients was 68.8 (sd 9.7) yrs. They had multiple organ failure in 60% and one-year mortality was 62%. One-year surivial from the hospital discharged patients was 91% (29/32). During preoperative period, increasing levels of serum lactate, an increase in the need for higher doses of norepinephrine, and neurologic SOFA subscore were associated with mortality. The histopathologic damage involves all layers of the colon wall being largely similar in sepsis, fulminant clostridium difficile infection and in ischemia after cardiovascular operations. The extent of epithelial damage of colonic epithelium correlated with clinical severity and outcome in the patients. Tight junction protein claudin-1 was down-regulated thoroughly of colonic epithelium, whereas claudin-2 was up-regulated only in the least affected areas. The number of proliferating epithelial cells of colonic epithelium, analyzed by Ki-67 expression, was higher in the worst affected areas in the study patients as compared to results of controls. The proportion of apoptotic cells analyzed by expression of M30 was larger in the worst damage area than in controls. Up-regulation of Toll-like receptor 9, as a part of innate immunity mechanism, in worst areas of colonic epithelium was higher in the surface epithelium compared with least affected areas and in crypts compared with control specimens. Colon ischemia in critically-ill patients is a pancolic phenomenon with life-threatening consequences. Histologic damage in the colon wall was similar irrespective of the underlying cause. Immunohistochemical characteristics resembled those described earlier in inflammatory bowel disease. Tiivistelmä Leikkaukseen johtavaa tehohoitopotilaan koliittia esiintyy esimerkiksi sydän- ja verisuonileikkauksen jälkeen, yleistyneessä tulehdusreaktiossa sekä Clostridium difficile- infektiossa. Takautuvasti kerätyn tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vuosina 2000–2009 Oulun Yliopistollisen sairaalan päivystysteho-osastolla hoidettujen potilaiden koliitin kliininen taudinkuva, kirurgisen hoidon vaikutus elinvaurioihin, ennuste ja histologiset ja immunohistologiset löydökset. Leikkauksella hoidettujen potilaiden histopatologisia ja immunohistologisia tutkimustuloksia verrattiin 34:ään histologisesti normaaliin suolinäytteeseen, jotka oli otettu paksusuolisyövän vuoksi tehdyissä leikkauksissa. Päivystysteho-osaston vuosittainen tehohoitopotilaan koliitin esiintyvyyden vaihteluväli oli 0.08 %–0.4 %. Tutkimuspotilaiden keski-ikä oli 68.8 (sd 9.7) vuotta. 60 %:lla heistä todettiin monielinvaurio, ja 62 % heistä menehtyi ensimmäisen vuoden aikana. Sairaalasta kotiutetuista potilaista 91 % oli elossa vuoden kuluttua. Leikkausta edeltävä kohonnut valtimoveren laktaattipitoisuus, verenpainetta tukeva noradrenaliinitarpeen nousu sekä neurologisen toimintakyvyn heikkeneminen olivat yhteydessä potilaiden kuolleisuuteen. Histopatologiset muutokset ulottuivat kaikkiin paksunsuolen kerroksiin ja olivat samankaltaisia eri koliiteissa. Epiteelivaurion laajuus oli yhteydessä potilaiden kliiniseen taudinkulkuun ja ennusteeseen. Immunohistologisissa tutkimuksissa paksusuolen epiteelin klaudiini-1:n esiintyminen oli alentunut, kun taas klaudiini-2:sta oli runsaammin vähemmän vaurioituneella alueella. Vaikeimmin vaurioituneilla suolen alueilla solujen uudistumista kuvaavan merkkiaineen, Ki-67:n, määrä oli suurempi kuin kontrollipotilaiden värjäyksissä. Samanlainen ero vaikeimmin vaurioituneiden alueiden ja kontrollinäytteiden välillä todettiin myös M30-värjäyksen perusteella apoptoosin osalta. Välittömään puolustusmekanismiin kuuluvan Tollin kaltaisen reseptori (TLR) 9:n värjäytyvyys oli vaikeimmin vaurioituneilla epiteelialueilla voimakkaampi kuin vähemmän vaurioituneella alueella. Myös kryptan alueella oli enemmän TLR 9 värjäytyvyyttä kuin kontrollinäytteissä. Tehohoitopotilaan koliittia esiintyy koko paksusuolen alueella. Histopatologiset muutokset ovat samankaltaisia eri tautitilojen aiheuttamissa koliiteissa. Immunohistokemialliset tutkimuslöydökset vastaavat aikaisemmin tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä kuvattuja muutoksia.

In Oulu University Hospital Haematological Ward during the years 1990–1991, a manual blood culture system was able to detect bloodstream infection (BSI) in 23% of febrile episodes of patients with acute myeloid leukaemia (AML), whereas during the years 1992–1993 an automated continuous-monitoring blood culture system (CMBCS) BacT/Alert® detected BSI in 40% of febrile episodes (p = 0.043). During the years 1997–2003, regimens containing high-dose cytarabine predisposed patients to laboratory-confirmed BSI (LCBI) with an odds ratio (OR) of 2.3 (with 95% confidence interval (CI) from 1.2 to 4.2). The LCBI risk was lowest after thioguanine-containing regimens (OR 0.26, 95% CI; 0.12–0.58). In the register data (years 1992–2006) from the prospective multi-centre AML -92 trial, when compared to cycle I, the OR for LCBI was significantly higher (from 4.8 to 5.8) in subsequent cycles (p