Search

nonPeerReviewed

Suomalaisen soveltavan liikunnan juuret ulottuvat 1960-luvulle. Määrätietoisemman kehittämisen aika alkoi 1980-luvulla, jolloin asetetut suuntaviivat näkyvät yhä soveltavan liikunnan käytännöissä. Kesällä 2021 Suomi ja Jyväskylä pääsevät virtuaalisesti alan kansainväliseen valokeilaan. nonPeerReviewed

Hieman reilu kolmasosa suomalaislapsista ja -nuorista liikkui suosituksen mukaan – toimintarajoitteita kokevista joka neljäs. Lasten ja nuorten liikunnalle antamien merkitysten kirjo oli kaventunut ja esteet vahvistuneet, vaikka koettu pätevyys ja liikuntamotivaatio olivat korkealla. Suurin osa lapsista ja nuorista kannatti urheilun eettisten sääntöjen noudattamista. Säännöllinen liikkuminen oli myönteisesti yhteydessä koettuun terveyteen. Säännöllisesti liikkuvilla oli myös vähemmän yksinäisyyden kokemuksia. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Background Monitoring physical activity among young adolescents with disabilities is a top academic priority. People with disabilities are a diverse group with various abilities in different human functioning. Therefore, we used a novel approach through functional limitations as a marker for disabilities and examined physical activity levels. Objective To investigate the levels and differences in light (LPA) and moderate-to-vigorous (MVPA) intensity physical activity between young adolescents with and without functional limitations. Methods The study included young adolescents (n = 1436) aged 11–15 years olds who attended general schools that were part of the 2016 Finnish School-aged Physical Activity (FSPA) study. PA levels were measured by hip-worn accelerometers during seven consecutive days. The data were disaggregated by the following functions related to; seeing, hearing, speaking, moving, breathing, and remembering or concentrating. Multiple general linear regression models were run to test the differences in amount of time of LPA and MVPA. Results One in six young adolescents had disabilities. Young adolescents with functional limitations had 7 min.day−1 less LPA (p = 0.021) and 8 min.day−1 less MVPA (p = 0.011) than their peers without functional limitations. After controlling for gender, age, and device wear time, the differences in LPA among young adolescents with and without functional limitations were the same, however MVPA was no longer significantly less. Results varied according to different functional limitations. Conclusions There were significant variations in physical activity behaviours by functional limitations and activity intensity. As such, tailored approaches to physical activity promotion may be dependent on understanding functional limitations as an indicator to disabilities. peerReviewed

Vammaisista henkilöistä puhutaan usein yhtenäisenä ryhmänä ikään kuin vamma olisi kaikilla samanlainen tai sen vaikutukset toimintakykyyn samankaltaiset. Vaikka erilaisten vammojen ja pitkäaikaissairauksien tiedetään rajoittavan ihmisten tekemistä eri lailla, liikunta-aktiivisuutta mittaavissa tutkimuksissa tai tilastoinneissa niitä ei ole useinkaan eroteltu. Syinä ovat voineet olla esimerkiksi pienet tutkittavien määrät tai liian yleiset mittausmenetelmät. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella vuoden 2016 ”Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa” (LIITU) -tutkimuksen aineistossa toimintarajoitteisuutta, liikunta-aktiivisuutta, liikuntaseuraan kuulumista ja istumisen määrää ja verrata niitä vammattomiin nuoriin. LIITU-tutkimuksessa 11–15-vuotiaita nuoria (n=4724) pyydettiin raportoimaan kokemansa toimintarajoitteet (nähdä, kuulla, puhua sujuvasti, liikkua tai käsitellä esineitä, hengittää tai muistaa asioita/ keskittyä). Lisäksi selvitettiin toimintarajoitteisuuden yhteyksiä liikuntakäyttäytymiseen, urheiluseurassa harrastamiseen ja istumiseen. Noin 15 prosenttia nuorista raportoi kokemansa toimintarajoitteen, joka häiritsee heidän arkeaan. Erilaisista toimintarajoitteista liikkumisen vaikeudet vaikuttavat liikunta-aktiivisuuteen eniten. Erityisesti liikkumisen vaikeuksia kokevat nuoret raportoivat tilastollisesti merkitsevästi vähemmän reipasta/rasittavaa liikuntaa, vähemmän urheiluseura-aktiivisuutta ja enemmän istumista viikonloppuisin kuin ne nuoret, joilla ei ollut toimintarajoitteita. Liikkumisen vaikeuksia koke vat pojat harrastivat myös selvästi vähemmän reipasta liikuntaa verrattuna muihin toimintarajoitteita kokeviin nuoriin. Enemmän huomiota tulisi kiinnittää olosuhteiden ja palveluiden esteettömyyteen ja saavutettavuuteen, jotta kaikilla olisi mahdollisuus liikkua omien edellytystensä sallimissa rajoissa ja osallistua urheiluseuratoimintaan. Often people with disabilities are referred to as a heterogeneous group of people, with the same ability to function. Rather than use the term ‘disability’, it would be best to use terms that describe functional limitations, because functions can restrict performance in physical activity tasks. Many studies or statistics that measure physical activity do not distinguish various types of functional limitations, such as visual, hearing or moving impairments. Therefore, the purpose of this study was to explore differences in physical activity, sports club membership, and sitting time in adolescents with and without disabilities through the Finnish School-aged Physical Activity (SPA) study (in Finnish LIITU). All adolescents aged between 11–15 years old (n=4724) were asked to report levels of functional difficulties as indicators of disability and their physical in/activity behaviours during the spring of 2016. About 15 % of adolescents had one kind of functional limitation that affects their daily activities. More specifically adolescents with moving difficulties reported significantly less days of moderate to vigorous physical activities, fewer were sports club members, and sat for more hours during the weekend than adolescents without disabilities. Moreover, boys with moving difficulties clearly fell behind their peers with other functional limitations when examining their moderate to vigorous physical activities. More effort is needed to create accessible services and space needed to allow everybody to be active within their own capabilities, and to participate in physical activities, join sports clubs, and spend less time sitting. peerReviewed

Noin kuudesosalla peruskoulua käyvistä nuorista on vamma tai pitkäaikaissairaus. Yhä useampi vammainen nuori osallistuu urheiluseuratoimintaan. Myös suosituksen mukaisesti liikkuvien nuorten osuus on kasvussa. Urheiluseuratoimintaan osallistumisen lisää näiden nuorten mahdollisuuksia suositusten mukaiseen liikuntaan. nonPeerReviewed

Motoriset perustaidot ja niiden kehittyminen luovat perustan lapsen liikkumiselle ja kokonaisvaltaiselle fyysiselle aktiivisuudelle. Perustaidot tulisi oppia hallitsemaan ennen kouluikää. Lapsuuden aikaiset hyvät motoriset taidot ennustavat runsaampaa fyysistä aktiivisuutta myös myöhemmin nuoruusvuosina. Motorisilla taidoilla on lisäksi yhteyksiä lapsen kognitiivisiin taitoihin, terveystekijöihin sekä psykologista hyvinvointia kuvaaviin muuttujiin. Toistaiseksi Suomesta puuttuvat lasten motorisia taitoja mittaavat laajat kartoitukset, jonka vuoksi tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, minkä- laiset ovat 3–10-vuotiaiden tyttöjen ja poikien motoriset perustaidot vuonna 2015. Tutkimukseen osallistui yhteensä 374 lasta (191 tyttöä ja 183 poikaa; ka 6,78 vuotta; kh 1,98). Aineisto kerättiin kuudelta alakoululta ja kahdeksasta päiväkodista Väli-Suomesta uudistetulla Test of Gross Motor Development-3 (TGMD-3) -testillä. Taitojen arvioinnin teki kaksi tehtävään koulutettua arvioitsijaa, jotka analysoivat lasten suoritukset jälkikäteen videoilta. Näin suoritukset pystyttiin arvioimaan ilman kiirettä tai ulkopuolisia häiriötekijöitä. Aineiston tilastollisessa analyysissä käytettiin kuvailevia menetelmiä (keskiarvot, -hajonnat, prosenttiosuudet) sekä Kruskal-Wallis -testiä (ikäryhmien väliset erot) ja Mann-Whitney U -testiä (sukupuolten väliset erot). Tuloksista ilmeni, että vanhemmat lapset saivat korkeampia TGMD yhteispistemääriä kuin nuoremmat, mutta yksittäisten osioiden ”täydellinen” hallinta oli kaikille lapsille vaikeaa. Liikkumistaidoissa tytöt ja pojat eivät eronneet toisistaan, paitsi että 5-vuotiaat tytöt olivat tilastollisesti merkitsevästi poikia parempia vuorohyppelyssä. Käsittelytaidoissa pojat olivat tilastollisesti merkitsevästi tyttöjä taitavampia jokaisessa ikäluokassa ja taidossa. TGMD-testin antamien tulosten perusteella opettajilla on mahdollisuus huomioida yksilöllisiä eroja lasten taidoissa ja suunnitella sen perusteella kullekin lapselle hänen kehitystään tukevaa toimintaa niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin. Motor skill development sets the basis for children’s movements and overall physical activity. Fundamental motor skills are best learned before the school-age. Good motor skills in childhood predict more active lifestyle later in youth. Motor skills are also associated with cognitive skills, health determinants and psychological wellbeing of children. At the moment we lack large scale children’s motor skill assessment surveys in Finland, and therefore the purpose of this study was to describe the motor skill level of 3–10-year-old children in 2015. The participants of the study were 374 children (191 girls and 183 boys; mean age 6,78; sd 1,98). Data were collected from six primary schools and eight day care centers in Middle-Finland using a new Test of Gross Motor Development, 3rd version (TGMD-3). Motor skills were assessed afterwards from the videos by two trained assistants (physical education teachers) without any distractions. This was assumed to increase validity and reliability of the results. Means and standard deviations were calculated to describe the sample. KruskalWallis -test and Mann-Whitney U -test were used to calculate differences within ages and between sexes. The results revealed that older children achieved higher TGMD total skill scores than younger children, but the individual items’ mastery was very difficult for all children. In locomotor skills there were no gender differences except that 5-year-old girls were better in skip than boys. In ball skills boys were statistically significantly better than girls in every age category and every skill. Based on the test results teachers have an opportunity to take into account individual differences between children, and plan programs for each child in a way that best supports his/her development both in early education and at school. peerReviewed

Background: Physical activity (PA) in adolescence with long term illnesses or disabilities (LTID) is a public health concern. One way of increasing PA is through participation in sports clubs. Since sports clubs are organised and regular, there are expected to be differences in motivation for physical activity between adolescents that are members and non-members. The purpose of this study is to assess the impact of psychosocial factors on sports club membership and daily PA. Methods: Finnish adolescents with self-reported LTID (n=1006) took part in the WHO collaborative Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study in 2002 and 2010. Daily self-reported moderate to vigorous PA (MVPA) was the outcome variable. Psychosocial variables included intention for future PA, self-perceptions, and educational aspirations. Age and sports club membership was included in binary logistic regression analyses Analyses were done separately for boys and girls. Results: Adolescents with LTID who were sports club members were two times more likely to be active daily than non-members. However, for girls, there was no significant difference between members and non-members. Moreover, definite intention for future PA, higher self-perceptions, and educational aspirations to other education or training than general upper secondary school were significant predictors. Conclusions: Adolescents with LTID need encouragement to be active daily. One possible way to achieve this is through sports club participation. Implementing adaptive motivating techniques in sports clubs is especially important for girls in clubs. More research is needed on the associations of daily MVPA with different educational aspirations for adolescents with LTID. peerReviewed

Motorisen oppimisen vaikeuksia kuvaava termistö on hyvin kirjavaa. Suomessa ongelmien diagnosoinnissa käytetään käsitteitä kehityksellinen koordinaatiohäiriö ja motoriikan kehityshäiriö. Lapsia, joilla on motorisen oppimisen ongelmia, arvioidaan olevan noin 5–6 prosenttia ikäluokasta; jokaisessa koululuokassa on siis keskimäärin yksi oppilas, joka tarvitsee motoriseen oppimiseensa tukea. Vaikka häiriö on yleinen, liikuntaa opettavilta opettajilta puuttuu työkalut motoriikan oppimisvaikeuden tunnistamiseen kouluympäristössä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä kulttuurinen käännös hollantilaisesta opettajille kehitetystä Motor Observation Questionnaire for Teachers (MOQ-T) -lomakkeesta (suomeksi Motoriikan havainnointilomake, MOQ-T-FI). Tutkimus antoi alustavaa tietoa mittarin validiteetista ja sen soveltuvuudesta suomalaisten opettajien käyttöön. Kulttuuriin sopeuttaminen tehtiin kuuden vaiheen kautta noudattaen Beatonin ja muiden (2000) antamia ohjeita kyselylomakkeiden kulttuurisesta kääntämisestä. Tulokset osoittivat, että kulttuurinen kääntäminen onnistui hyvin. Esitestauksen perusteella suomalainen versio vastasi rakenteellisesti kohtuullisen hyvin alkuperäistä. Se erotteli hyvin lapset, joilla on motorisen oppimisen vaikeuksia, niistä, joilla motorinen suorituskyky oli iänmukainen. Opettajat pitivät lomaketta käyttökelpoisena, helposti ymmärrettävänä ja tarpeellisena oppilaiden motorisen oppimisen vaikeuksien tunnistamisessa. peerReviewed

Purpose. This study assessed the determinants of perceived physical activity levels (PALs) among adults at high risk of diabetes, and the associations with self-reported physical activity. Methods. In total, 10,149 adults participated in the FIN-D2D lifestyle intervention at baseline. Opportunistic screening was used in identifying high risk individuals. Physical activity and perceived PAL sufficiency were assessed and compared. Key risk factors for diabetes and psychosocial and demographic characteristics were analyzed as determinants using logistic regression. Results. PAL sufficiency was rated realistically by 73% of men and 75% of women. Perception of sufficient PAL was more likely among individuals with a smaller waist circumference, a higher level of perceived fitness, and no exercise intention. In men, a higher age, and in women, a lower education, and a lower occupational status, also increased the likelihood of perceiving PAL as sufficient. Out of all the participants, 65% of men and 66% of women were inactive. Among the inactive participants, 20% (men) and 16% (women) overestimated their PAL sufficiency. In both genders such overestimation was predicted by dyslipidemia, a lower waist circumference, a higher level of perceived fitness, and no exercise intention; also (among men) by a higher age and a family history of diabetes, and (among women) by a lower occupational status, and a lower BMI. Conclusions. In diabetes prevention, it is important to recognize the groups that perceive their PAL as sufficient, since they may not see increased PAL as a tool for decreasing their risk of diabetes. peerReviewed