Search

Tämä tutkimus selvittää, miten sektoritutkimus ja sektoritutkimuslaitokset aikanaan ilmestyivät osaksi tiedepoliittista problematiikkaa hallittavina ja tiedettävinä objekteina. Tutkimuksessa tarkastellaan sektoritutkimuksen institutionaalista ja käsitteellistä polveutumishistoriaa. Tutkimuksessa tätä historiaa lähdetään jäljittämään 1800-luvun jälkipuolella käydyistä keskusteluista, jotka koskivat ensimmäisiä valtion virastokoneistoon yhteyteen perustettuja tutkimusorganisaatioita. Tarkastelu päättyy sektoritutkimuksen syntymiseen 1900-luvun lopulla. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisen argumentoinnin myötä tutkimusorganisaatiot tuotiin osaksi kansallista poliittista keskustelua; miten muissa maissa aiemmin toteutetut institutionaaliset innovaatiot introdusoitiin kansalliseen keskusteluun, muotoiltiin kansallisesti relevanteiksi ja sidottiin kansallisiin ongelmanasetteluihin. Miten uudentyyppisten virastojen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä perusteltiin ja millaisia kiistoja niiden perustamisen ympärillä käytiin? Erityisesti huomiota kiinnitetään siihen, miten näissä keskusteluissa määriteltiin suhdetta valtion, hallinnan ja tutkimustiedon välillä. Tutkimuksen aineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista ja komiteanmietinnöistä vuodesta 1864 vuoteen 2010. Tarkastelun kohteena ovat yhtälailla toteutuneet kuin pelkän ajatuksen tasolle jääneet ehdotukset uusiksi tutkimusvirastoiksi ja -laitoksiksi. Lisäksi aineistoon kuuluu perustettujen laitosten reformeja koskevia asiakirjoja, lakeja ja asetuksia sekä keskeisiä tiedepoliittisia dokumentteja. Tutkimus ammentaa teoreettisesti ja metodologisesti ensisijaisesti kahdesta lähteestä. Yhtäältä se nojaa uusinstitutionaaliseen maailmanyhteiskunnan teoriaan ja sen perustalta kehitettyyn domestikaatiolähestymistapaan. Toisaalta se hyödyntää Michel Foucault’n genealogista menetelmää ja sen pohjalta kehitettyä hallinnan analyyttista tutkimusotetta. Tutkimuksessa esitellään kolme tapaa, joilla valtiollisten tutkimuslaitosten välttämättömyyttä perusteltiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ensimmäinen näistä nojasi tutkimustoiminnan taloudelliseen ja hallinnolliseen hyödyllisyyteen. Tutkimustoiminnan hyödyllisyys valtionhallinnon ja elinkeinoelämän kannalta oli 1800-luvun lopulla yhä kyseenalainen käsitys, jota pyrittiin tukemaan erilaisten vakuuttelujen avulla. Toiseksi tutkimuslaitosten perustamiseen liittyi myös voimakas kansallinen tematiikka. Tieteellinen toiminta jäsennettiin ylikansalliseksi hankkeeksi, mutta vastuun hankkeen toteuttamisesta katsottiin lankeavan kansakuntien harteille. Tieteen edistäminen oli sekä kollektiivinen kansainvälinen pyrkimys että kansakuntien välinen kilpailukenttä. Tieteen auktoriteetti nojasi sen universaaliin luonteeseen, mutta samalla koettiin tarpeelliseksi vertailla ja kilpailuttaa kansallista tiedetoimintaa kansakuntien keskuudessa. Kolmanneksi, keskeinen haaste laitoksia ajaneille tahoille oli perustella, miksi koelaitokset ja tieteelliset virastot tarjoaisivat paremman tavan organisoida tutkimustoimintaa suhteessa aiempiin järjestelyihin ja käytäntöihin. Tutkimuksessa osoitetaan, miten uudentyyppisten organisaatioiden tapa järjestää tutkimustoimintaa kyettiin esittämään toimivampana suhteessa vakiintuneisiin malleihin. Tutkimuksessa osoitetaan myös, miten määrätyssä historiallisessa vaiheessa onnistuttiin kokoamaan kirjava joukko tutkimustoimintaa suorittavia organisaatioita yhtenäisen kategorian alle valtion tutkimuslaitos -nimikkeen avulla. Tämä kategoria paitsi sitoi yhteen monia aiemmin täysin erillisinä pidettyjä laitoksia, se myös muodosti niistä yhtenäisen hallinnallisen ja tiedollisen objektin. Lopulta tutkimuksessa tarkastellaan, mitä tarkoitetaan sektoritutkimuksella ja miten tämä tutkimuslajeja koskeva kategorisointi aikanaan artikuloitiin valtion tutkimuslaitoksia koskevaan kategorisointiin. Tutkimuksessa osoitetaan, millaisten käsitteellisten rajanvetojen ja määrittelyiden kautta 1970- ja 1980-lukujen taitteen tiedepoliittisissa dokumenteissa muodostettiin ajatus YPP-tutkimuksesta yhtenäisenä hallinnan kohteena ja miten se linkitettiin valtion tutkimuslaitoksiin. Kategorisoinnin osoitetaan nojaavan vahvasti OECD:n ja NORDFORSK:in hyödyntämiin luokitteluihin sekä määrättyihin hallinnollisiin ideaaleihin. Samoin osoitetaan, miten tämän kategorisoinnin pohjalta muodostettiin ajatus sektoritutkimuksesta omana tutkimuslajinaan. Kyse ei ollut vain uudesta nimestä vanhalle kategorialle vaan laajemmasta uudelleen kategorisoinnista. Näiden teemojen kautta tutkimus pureutuu tutkimustoimintaa koskeviin kategorisointeihin ja tavoitteenasetteluihin sekä niiden institutionaalisiin vaikutuksiin. Kokonaisuudessaan valtion tutkimuslaitosten ja sektoritutkimuslaitosten ilmaantumista Suomeen voidaan pitää valaisevana esimerkkinä siitä, miten kansallisvaltioiden väliset institutionaaliset ratkaisut ja poliittiset keskustelut saavat yhdenmukaisia muotoja maailmakulttuuristen ideoiden ja mallien kansallisen hyödyntämisen kautta. The structural development of sectoral research has been one of the focus points of research policy in Finland during the last twenty years. Yet, the concepts of sectoral research and sectoral research institutes precede these deliberations only by a few years. They emerged as objects of research policy in the late eighties. My study looks at how they were introduced into the discourse of research policy as objects to be known and to be governed. It traces the conceptual and institutional genealogy of sectoral research from the establishment of the first governmental research institutes in the 19th century to the birth of sectoral research in the late 20th century. The study looks at how exogenous institutional models for organizing research were introduced into the field of national political debate and how they were made to appear as necessary tools for ensuring national prosperity and success. The study focuses on how the argumentation for and against these institutes was tied to definitions concerning the proper relationship between scientific research, good government and the nation-state. The data consists of relevant bills by the government and by individual members of the parliament, parliamentary transcripts, official committee reports, governmental decrees, laws and research policy documents from the period between 1864 and 2010. Theoretically and methodologically the study draws on Focauldian analytics of governmentality and on the neo-institutionalist world society theory. The study found that the discussions concerning the establishment of the first state research institutes (SRIs) in Finland followed a unified pattern regardless of the varied fields of research that the institutes were supposed to focus on. Argumentation for and against establishing new SRIs centered around three issues. The first one concerned the criteria for good and rational government of the state and of industrial activities. Establishing SRIs was not just about setting up novel organizations. It was also about justifying the need for a new kind of governmental knowledge and about inserting new type of epistemic authority within the state government. Secondly, debates concerning SRIs and scientific activity in general had a strong nationalistic emphasis. Participation in scientific activity and establishing research institutions were seen as ways to present a nation-state as a modern and civilized state. The study shows how it was possible to overcome the potential conflict between domesticating transnational models and highlighting national uniqueness. Thirdly, the proponents of SRIs had to convince the audience of the fact that the SRIs offered a best way to organize research compared to universities and other traditional research establishments. They introduced three principles which they felt should guide all scientific endeavors and which were best met by SRIs: stability, consistency and focus on the core activities. The study also shows how at a certain historical period various actors managed to formulate an idea of unified category which tied together a varied group of research organizations under a common title. The SRI-title offered a convenient way to group together several different research establishments and view them as a unified group, which should be governed and evaluated using a uniform set of precepts. Finally the study takes a look at the concept of sectoral research and how it was tied together with the categorization of SRIs. The study shows how boundary-work and various attempts to define the limits between different fields of research activity and governmental institutions were involved in bringing about the idea of sectoral research as a unified field of scientific activity and as a category that could align together several research organizations conducting research in very different fields during the 1980s. The study proposes that this categorization was born out of the definitions used by the OECD and the NORDFORSK at the time.