Search

Karjunhajua esiintyy karjujen eli kastroimattomien urossikojen lihassa hyvin yleisesti, mikäli ne teurastetaan sukukypsyysiässä. Ulkomaisten tutkimusten perusteella immunokastraatio ja kasvatus normaaliin teuraspainoon on kannattavampaa kuin karjujen teurastaminen liian kevyenä. Lisäksi immunokastroiduista karjuista saadaan vähintään yhtä hyvälaatuista lihaa kuin leikoista. Immunokastroitujen karjujen valkuaisruokintasuositusta ja tuotannon kannattavuuden optimointia ei ole vielä tehty suomalaisen sianlihantuotannon näkökulmasta. Muutenkin suomalaisten sikojen valkuaisruokintasuositukset olisi syytä päivittää, koska eläinaines on muuttunut edellisen päivityksen jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin immunokastroitujen karjujen ja leikkojen kustannustehokasta valkuaisruokintaa. Immunokastroituja karjuja ja leikkoja kasvatettiin yhteensä 208 kpl kolmivaiheisella täysrehuruokinnalla MTT:n Hyvinkään tutkimusasemalla 27 kg:sta noin 114 kg loppuelopainoon. Immunokastraatiorokote annettiin 3. ja 7. kasvatusviikolla. Seitsemälle sialle annettiin kolmas rokote 9. tai 10. kasvatusviikolla immunokastraation onnistumisen varmistamiseksi. Kolme ryhmää sai ruokintavaiheissa standardoitua ohutsuolisulavaa (SID) lysiiniä rehuyksikössä (ry) R1: vähän (8,5; 7,2; 6,3), R2: noin nykysuositus (9,5; 8,1; 7,1) tai R3: paljon (10,0; 8,5; 7,4). SID metioniini-, kystiini-, treoniini- ja tryptofaanipitoisuudet vakioitiin suhteessa lysiiniin. Rehu jaettiin kahdesti päivässä ja 1., 2. ja 3. ruokintavaiheen lopussa annettu energiamäärä oli 2,44; 3,20 ja 3,40 ry/d. Teurastuksen yhteydessä sikojen ruhot luokitettiin Autofom-laitteistolla. Tilastollisessa mallissa lysiinitaso (3 kpl) ja sukupuoli (2 kpl) olivat vakioidut muuttujat. Kasvu- ja teurastietoaineistossa karsina oli satunnaismuuttuja. Sikojen päiväkasvu oli kaikissa ryhmissä samanlainen, vaikka alkupaino siihen vaikuttikin (p

Tutkimuksissa on löydetty lukuisia sikojen elinympäristöön liittyviä tekijöitä, joiden poistaminen vähentää hännänpurennan esiintymisen riskiä. Purentaongelman puhkeamiseen ei aina ole yhtä syytä. Kun riskitekijöitä on tarpeeksi, pienikin häiriötekijä voi johtaa purentaan. MTT:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan hännänpurenta aiheuttaa jopa 10–20 €/sika taloudellisen tappion, koska purtuja sikoja on mm. lääkittävä tavanomaista enemmän ja niiden kasvu on puremattomia sikoja heikompi. Purruilla sioilla on havaittu tavanomaista enemmän myös muita terveysongelmia, mutta toistaiseksi ei ole tutkittu, onko purennan ja muiden oireiden välillä ajallista yhteyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, 1) onko muiden oireiden esiintyvyys yleisempää purennan jälkeen, ja 2) onko purennan esiintyvyys yleisempää muiden oireiden havaitsemisen jälkeen. Tutkimusaineistona käytettiin Suomen sianjalostus Oy:n sikalasta kerättyä aineistoa, joka käsitti tiedot vuosina 2007–2008 kas-vatetusta 6 812 siasta. Aineistoon sovitettiin tilastolliset elonjäämismallit, jotka selittivät, miten pitkään ominaisuuksiltaan tietynlainen sika selvisi ilman hännänpurentaa, jalkavaivoja tai muita terveysongelmia. Tarkastelussa kasvatusaika jaettiin kahteen eri jaksoon: 1) aika ennen oireen (hännänpurenta, jalkavaiva, muu terveysongelma) havaitsemista ja 2) aika oireen havaitsemisen jälkeen mukaan lukien päivä, jolloin oire havaittiin. Etenkin jalkavikojen esiintyvyys purruilla sioilla oli puremattomia suurempaa. Tutkimustulosten mukaan riski havaita purrulla sialla jalkavika purennan jälkeen oli puremattomaan sikaan verrattuna 3,4-kertainen (95 % LV 1,7─6,5). Riski havaita purrulla sialla jokin muu oire purennan jälkeen oli puremattomaan sikaan verrattuna 7,6-kertainen (2,8–20,5). Riski havaita jalkavikaisella sialla purenta jalkavian jälkeen oli tervejalkaiseen sikaan verrattuna 1,6-kertainen (1,1–2,3). Hännänpurennan havaitseminen toisella sialla samassa karsinassa lisäsi purennan riskiä. Samassa karsinassa havaittujen purentatapausten tarkastelu osoitti, että peräkkäisten purentahavaintojen väli oli tyypillisesti alle kaksi päivää. Tulokset viittaavat siihen, että hännänpurennan esiintymiseen liittyy sian heikentynyt terveydentila, ja että hännänpurennan tai jonkin muun oireen, erityisesti jalkavian, esiintyessä riski usean eri terveysongelman esiintymiseen kasvaa. Useiden oireiden kasaantumisen samoille sioille laskettiin lisäävän hännänpurennan kustannuksia. Aineisto ei kuitenkaan paljasta, onko hännänpurenta syy vai seuraus, koska terveysongelmien taustalla voi olla molemmille yhteinen tekijä. Koska yksittäisestä tapauksesta voi kuitenkin kehittyä epidemia, hännänpurentaan ja muihin terveysongelmiin kannattaa puuttua rivakasti heti, kun niitä havaitaan.

Hännänpurenta on sikojen häiriökäyttäytymisen muoto, jonka tarkkaa alkuperää ei tunneta. Hännänpurennalle on kuitenkin löydetty laajoissa kartoituksissa lukuisia ympäristöperäisiä riskitekijöitä, jotka eivät kuitenkaan kaikilla yksilöillä johda hännänpurentakäyttäytymiseen. Yhteistä riskitekijöille on niiden aiheuttama stressi eläimelle. Sikayksilöt saattavat reagoida stressoreiden läsnäoloon yksilöllisesti, mikä selittäisi ilmiön, missä samassa ympäristössä yksi sika puree ja toinen ei. Stressikäyttäytymistä voidaan tutkia vertaamalla stressiin liittyvien käyttäytymismuotojen esiintymistä ja aivoissa tapahtuvia neurobiologisia muutoksia ajallisesti ja määrällisesti. Serotoniini ja dopamiini ovat hermovälittäjäaineita, joilla on yhteys muun muassa käyttäytymiseen ja häiriökäyttäytymiseen. Kroonisen stressin tiedetään muuttavan aivojen rakennetta ja toimintaa. Tässä tutkimuksessa etsitään neurobiologisia ja fysiologisia eroja poikkeavasti ja normaalisti käyttäytyvien sikayksilöiden välillä hännänpurennan aikana. Tutkittavat lihasiat jaettiin kolmeen ryhmään (PURIJA, UHRI, KONTROLLI) käyttäytymistarkkailun avulla saadun keskimääräisen purentafrekvenssin mukaan. Ryhmiä verrataan anatomisten aivoalueiden (striatum, limbinen alue, etuaivokuori, hippokampus, talamus, hypotalamus) hermovälittäjäaineiden pitoisuuden ja niiden verenkierrossa olevien esiasteiden suhteen. Muita hännänpurentaan ja stressiin liittyviä fysiologisia mekanismeja kartoitetaan määrittämällä kortisolin erityksen vuorokausirytmi syljestä, jejunumin alueen morfologinen suoliston kunto ja muu patologinen tai hematologinen eroavuus ryhmien välillä. Tämä paperi keskittyy tutkimusten taustan ja menetelmien esittelyyn sekä koeryhmien identifiointiin. Fysiologisten näytteiden analysointi on yhä kesken. Tutkimus kuuluu yhteispohjoismaiseen NKJ- hankkeeseen “Tail biting and tail docking in the pig: biological mechanisms, prevention, treatment and economic aspects”. Hankkeessa etsitään hännänpurentaan johtavia yksilöllisiä, ympäristö- ja rehuperäisiä riskitekijöitä, purentaa ennaltaehkäiseviä ja purentaepidemian pysäyttäviä keinoja, toimivia hoidon- ja kivunlievityksen muotoja ja mallitetaan hännänpurennan aiheuttamia taloudellisia kustannuksia.

Teurastusta edeltävällä tainnutuksella pyritään minimoimaan eläimen tuntema kärsimys, kipu ja tuska. Siipikarjan tainnutukseen ennen verenlaskua käytetään yleisimmin sähköä, mutta kaasutainnutus erilaisia kaasuja ja kaasuseoksia käyttäen on vähitellen yleistymässä. Kaasutainnutuksella pystytään vähentämään elävien eläinten käsittelyn tarvetta ja eläinten tainnutuksen yhteydessä kokemaa epämukavuutta. Kaasutainnutus myös parantaa ruhon laatua sähkötainnutukseen verrattuna, sillä prosessin aikana syntyneiden luunmurtumien ja erityisesti rintalihaksen vertymien määrät vähenevät. Ilmeisistä edustaan huolimatta kaasutainnutuksella on omat ongelmansa. Kaasutainnutus saa aikaan tajuttomuuden hitaammin kuin sähkötainnutus. Taintumiseen kuluva aika on tärkeä eläimen hyvinvointiin vaikuttava tekijä, varsinkin kun tainnutuksessa yleisesti käytetyn hiilidioksidin tiedetään olevan hengityselimistöä ärsyttävä kaasu. Sen hengittäminen korkeina pitoisuuksina tainnutuksen yhteydessä saattaa aiheuttaa linnuille kipua ja ahdistusta. Muita kaasutainnutukseen liittyviä ongelmia ovat joidenkin kaasuseosten jäljiltä melko nopea tajunnan palautuminen sekä taintuneen eläimen lihaskouristukset. Lihaskouristukset vaikuttavat lihan ja ruhon laatuun, mutta luultavasti eivät vaikuta eläimen hyvinvointiin. Erilaisten tainnutuskaasujen vaikutuksia on selvitetty lähinnä eläinten käyttäytymisen ja patologisten löydösten perusteella. Elektrofysiologisia tutkimuksia, joissa selvitetään kalkkunan tajunnan tason muuttumista taintumisen yhteydessä, on vain vähän. Suomessa kaasutainnutus on sallittu tällä hetkellä vain gallus gallus -lajiin kuuluville linnuille eli kanoille ja broilereille. Tämän Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman, keväällä 2010 tehtävän, tutkimuksen tavoitteena on parantaa kalkkunoiden hyvinvointia teurastuksen yhteydessä. Hypoteesimme on, että kaasutainnutus soveltuu käytettäväksi myös kalkkunoiden teurastuksessa, ja se voidaan suorittaa eläimen hyvinvoinnin vaarantumatta sopivaa kaasua tai kaasuseosta käyttäen. Tutkimuksessa testataan erilaisten tainnutuskaasujen soveltuvuutta käytettäväksi kalkkunoiden teurastukseen pienteurastamoissa. Kalkkunat maskitainnutetaan hiilidioksidilla, typellä tai niiden seoksilla (keskenään, O2 tai ilma). Tainnutuksen onnistumista arvioidaan eläimen hyvinvoinnin kannalta rekisteröimällä kalkkunoiden käyttäytyminen kaasualtistuksen aikana sekä seuraamalla samanaikaisesti eläimen tajunnan tasoa elektroenkefalogrammilla. Erilaisilla kaasuilla tehdyn tainnutuksen vaikutuksia lihan laatuun arvioidaan määrittämällä rintalihaksen hiilihydraattimetabolian nopeus, pH-arvon laskunopeus, valuma ja keittotappio. Kokeen tuloksena saadaan tietoa erilaisten kaasujen soveltuvuudesta kalkkunoiden teurastusta edeltävään tainnutukseen erityisesti pienteurastamoissa käytettyinä. Kaasuseosten valinnalla pyritään saavuttamaan optimaalinen yhdistelmä, jossa eläimen hyvinvointi tainnutuksen yhteydessä kytkeytyy korkeaan lihan ja ruhon laatuun.

Miten kiinnostuneita suomalaiset tuottajat ovat tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisestä? Mitä tuotantoeläinten hyvinvointi merkitsee eri tuottajille? Minkälaisia asenteita tuottajilla on tuotantoeläinten hyvinvointiteemaan liittyen? Mitkä asiat vaikuttavat tuottajien asenteisiin? Onko tuottajan mielestä eläinten hyvinvoinnilla yhteyttä tuotannon kannattavuuteen? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrimme löytämään vastauksia tuotantoeläinten hyvinvointia ja tuottajien asenteita koskevassa tutkimuksessamme. Tuottaja on avainasemassa eläimen hyvinvoinnin määräytymisessä eläin-ihmis-suhteen, toimintatapojen ja tuotantokäytäntöjen kautta. Tuottajien näkemykset vaikuttavat keskeisesti siihen, millaisia toimenpiteitä hyvinvoinnin lisäämiseksi ollaan valmiita tekemään ja kuinka paljon niihin halutaan investoida. Hoitajan asenne eläimiä kohtaan voi vaikuttaa hänen työmoraaliinsa, motivaatioon oppia uusia asioita sekä työstä koettuun tyytyväisyyteen. Nämä tekijät voivat puolestaan vaikuttaa hoitajan työsuoritukseen ja eläinten käsittelyyn (Hemsworth ym. 1989, 1994, 1999). Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus onkin merkittävä eläimen hyvinvointiin vaikuttava tekijä (Hemsworth & Coleman 1998). Laajempien jatkotutkimusten pohjaksi tehdyssä pilottitutkimuksessamme selvitimme tilakäyntien ja tuottajahaastatteluiden avulla, millaisia näkemyksiä suomalaisilla tuottajilla on tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamisesta. Myös tilakoon ja tuotantoratkaisujen vaikutuksia asenneilmastoon selvitettiin. Tuotantotilojen ja eläinten tarkastelun perusteella pyrittiin alustavasti selvittämään, toteutuvatko tuottajan näkemykset käytännössä eli heijastuuko tuottajan asenne hänen tapaansa hoitaa ja käsitellä eläimiään. Tarkastelussa huomioitiin kunkin tilan tilakoko, teknologiset ratkaisut sekä management. Asenteiden yhteyttä tuottajien toimintaan, eläinten hyvinvointiin ja tuottavuuteen tutkittiin käyttämällä mallieläiminä sikaa ja nautaa sekä mallitiloina porsastuotanto- ja lypsykarjatiloja. Alustavien tulosten perusteella tuottajien asenteista hahmottui erilaisia kannanottojen ja perustelujen kokonaisuuksia. Näkyvin ulottuvuus oli haastateltujen tuottajien suhtautuminen tuotantoeläinten hyvinvointiin ”moralistisesti” (eläimen hyvinvointi on tuottajan työn päämäärä ja moraalinen itseisarvo) tai ”utilitaristisesti” (eläinten hyvinvointi on väline, jonka avulla tuottaja saavuttaa muita päämääriä kuten rahaa tai esim. yleisemmin edistää omaa hyvinvointiaan). Tutkimuksen tarkoituksena on saada lisää tietoa tuottajien asenteista koskien tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämistä. Tutkimalla, mitä yhteyksiä tuottajan asenteilla on eläinten hyvinvointiin, tuotostuloksiin ja tuotannon kannattavuuteen, voidaan entistä tehokkaammin motivoida tuottajia eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Tuottajien positiivinen asenne eläinten hyvinvoinnin edistämiseen parantaa myös tuotantosuunnan imagoa ja tuotteen eettistä laatua.

ei saatavilla

ei saatavilla

Kalkkunoiden hyvinvointiongelmat ovat ajankohtaisia sekä kotimaassa että maailmalla. Kalkkunan lihantuotanto-ominaisuuksien jalostuksella on onnistuttu parantamaan erinomaisesti eläinten rehuhyötysuhdetta, kasvunopeutta ja lihasmassaa verrattuna vastaavanikäiseen vähemmän jalostettuun lajitoveriin. Jalostuksessa on kuitenkin saatettu haluttujen ominaisuuksien ohella valita geenejä, jotka aiheuttavat häiriöitä kalkkunoiden lihasten toimintaan ja niiden rakenteeseen. Nopeasta kasvusta saattaa aiheutua eläimille hyvinvointiongelmia kuten jalkojen heikkoutta, alentunutta kävelykykyä ja lihassairauksia. HY eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tehty kalkkunoiden hyvinvointia teuraskuljetuksen aikana mittaava tutkimus paljasti lintujen veren lihasentsyymipitoisuuksien (kreatiinikinaasi, CK) olevan huomattavan korkeita. Kalkkunoiden verenkierron kohonnut CK pitoisuus on todettu muissakin tutkimuksissa, ja sen oletetaan olevan merkki voimakkaasti kasvavan linnun reisi- ja/tai rintalihasten solutuhoista. Ruokinnan rajoittamisella pystytään alentamaan jalostettujen kalkkunoiden plasman CK pitoisuutta, mutta pitoisuus pysyy siitä huolimatta korkeampana kuin perinteisten, jalostamattomien kalkkunoiden veressä. Siitä, aiheutuuko linnuille lihasten solutuhojen johdosta kipua, ei ole tutkittua tietoa. Tämän Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman tutkimuksen tavoitteena on tutkia teuraaksi kasvatettavien kalkkunoiden nopeaan kasvuun liittyviä lihasentsyymimuutoksia ja näihin mahdollisesti liittyviä käyttäytymismuutoksia. Hypoteesimme on, että kalkkunoilla esiintyy yleisesti kroonista reisija/ tai rintalihasten solutuhoista aiheutuvaa kipua. Solutuhoja indikoi verenkierron kohonnut CK. Oletuksena on, että kalkkunoiden tuntema kipu voidaan osoittaa seuraamalla kipulääkityksen vaikutuksia kalkkunoiden käyttäytymiseen, erityisesti niiden liikuntahalukkuuteen. Esikokeessa 15 kalkkunaa jaettiin kahteen yhtäläiseen ryhmään veren CK pitoisuuden perusteella. Toiselle ryhmälle annosteltiin kerran päivässä kolmen päivän ajan kipulääkettä ja toiselle ryhmälle vastaavasti plaseboa. Kalkkunoiden käyttäytymistä kotikarsinassaan, kävelykykyä ja liikuntahalukkuutta testiradalla seurattiin ennen kipulääkitystä ja sen aikana. Liikuntahalukkuustestissä mitattiin eläinten kävelynopeutta, kiihtyvyyttä, ketteryyttä ja käyttäytymistä. Eläinten motivaatiota toimia testiradalla kasvatettiin ruokapalkinnolla ja testiä edeltävällä lyhyellä paastolla. Liikuntatestien jälkeen eläimet lopetettiin ja niiden nivelien ja jalkapohjien kunto tarkastettiin. Rinta- ja reisilihaksista otetuille näytteille tehdään histologinen tutkimus. Varsinainen tutkimus 40 kalkkunalla käynnistyy keväällä 2010. Mikäli veren kohonneen CK pitoisuuden todetaan olevan merkki kalkkunoiden kokemasta kroonisesta kivusta, on kalkkunoiden jalostus- ja ruokintaohjelmat sekä teuraskuljetusten järjestäminen uudelleen arvioitava.