Search

Early motion is crucial for tendon healing and functional results after flexor tendon repair in the fingers. Motion, however, causes stress in the repair site, which can result in failure of the repair. A flexor tendon repair is made with fine calibre sutures, which sets exceptional requirements for the suture materials used in flexor tendon repair. Nitinol (nickel-titanium alloy) is a shape memory alloy, which can exist in two temperature-dependent forms, soft martensite and stiff austenite. It is possible to fabricate a nitinol wire that is soft and pliable, yet has high tensile strength. It also has excellent biocompatibility. Therefore, it is a potential candidate flexor tendon repair suture material. This study evaluates biomechanical aspects of martensite nitinol wire as a flexor tendon repair suture material. The study hypothesis was that nitinol wire improves the strength of the repairs compared with the repairs made with conventional suture materials. It was found that nitinol core repairs and circumferential repairs performed significantly better when compared with repairs made with commonly used braided polyester and polypropylene of equal calibre. To further optimise the performance of the nitinol wire in tendon surgery, two experimental models were developed to study the suture-tendon interface. The aim was to prevent pull-out of the suture loop so that surgeons could have full advantage of the tensile strength of the nitinol suture. First, it was tested whether it is possible to improve the suture’s ability to grip the tendon tissue by changing the suture type from monofilament to multifilament. Multifilament suture loops reached higher pull-out strength when compared with round monofilament loops when a locking loop was used. Subsequently, the grip of four different previously reported core repair loops was tested. Based on their failure mechanism, two novel loops were developed. The novel loops demonstrated superior ability to grip the tendon. The novel loops can be useful with high tensile strength suture materials and in repairs, which are prone to suture pull-out. Tiivistelmä Varhainen korjauksen jälkeinen aktiivinen kuntoutus on osoittautunut hyödylliseksi jänteen paranemiselle. Varhainen liike altistaa korjauksen kuormitukselle, joka voi johtaa korjauksen pettämiseen. Korjaukset tehdään ohuilla langoilla. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia jännekorjauksessa käytettävälle ommelainemateriaalille. Nikkeli-titaani (nitinoli) on nk. muistimetalli. Sillä on kaksi lämpötilariippuvaista muotoa: pehmeä martensiitti ja jäykkä austeniitti. Nitinolista voidaan valmistaa ohutta pehmeää ja taipuisaa lankaa, jonka vetolujuus on suuri. Nitinolin siedettävyys jännekudoksessa on todettu hyväksi, minkä vuoksi se on lupaava materiaali käytettäväksi jännekorjauksissa. Tässä tutkimuksessa kokeiltiin martensiittisen nitinolilangan käyttöä jänteen ydinompeleena ja pintaompeleena. Olettamuksena oli, että nitinolilangalla saadaan kestävämpiä korjauksia kuin nykyään käytössä olevilla langoilla. Tulosten mukaan nitinolilangalla tehdyt korjaukset olivat kestävämpiä, kun niitä verrattiin saman paksuiseen punottuun polyesteriin ja polypropyleeniin. Lisäksi kehitimme kaksi mallia, joiden tarkoituksena oli parantaa nitinolilankasilmukan pitoa jännekudoksesta. Tarkoituksena oli löytää keinoja, joilla langan otetta jännekudoksesta voidaan parantaa ja langan hyvät vetolujuusominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa. Ensin muutimme langan muotoa perinteisestä yksisäikeisestä pyöreästä monisäikeiseen muotoon. Monisäikeisen langan läpileikkausvoima oli huomattavasti suurempi kuin yksisäikeisen pyöreän langan. Ero oli havaittavissa vain, kun käytettiin lukitsevaa silmukkaa. Tämän jälkeen testasimme neljän perinteisesti käytetyn korjaustekniikan silmukan pitokykyä ja tulosten perusteella kehitimme kaksi uutta silmukkaa. Työssä kehitetyt silmukat pitivät kiinni jänteestä huomattavasti paremmin kuin perinteiset silmukat. Työssä kehitetyillä silmukoilla voidaan optimoida vahvojen ommelainemateriaalien suorituskyky jännekirurgiassa.

Tiivistelmä Tämä tutkimus on osa CHISU -hanketta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla ja ymmärtää kiinalaisten ja suomalaisten yritysten välisen tilaus-toimitusketjun toimintaa sekä yritysten kansainvälistymistä. Tutkimuksen keskeiset teemat ovat Suomen ja Kiinan välinen liiketoiminta, tilaus-toimitusketjun hallinta sekä kansainvälistymisprosessit. Tutkimus suoritetaan tapaustutkimuksen keinoin, jossa tapauksina ovat neljä suomalaista pk-yritystä. Teoriaosio keskittyy Suomen ja Kiinan väliseen kauppaan, tilaus-toimitusketjuun ja sen hallintaan sekä kansainvälistymiseen. Teorian tarkoituksena on rakentaa viitekehys empiirisen aineiston keräämisen, käsittelyn ja ymmärryksen tueksi. Empiirisen aineiston keräämisessä käytetään teorioiden pohjalta laadittuja haastattelukysymyksiä. Empiirisen aineiston lähteinä toimivat neljä suomalaista pk-yritystä, joista kustakin haastatellaan yhtä henkilöä, joka on hyvin selvillä yrityksen Kiinasta tuontiin, tilaus-toimitusketjuun sekä kansainvälistymiseen liittyvistä asioista. Tutkimustulokset esitetään empiriaosiossa yrityskohtaisesti jakamalla ne edellä mainittuihin tutkimuksen aihealueisiin. Empiriaosion lopuksi esitettävissä käytännön johtopäätöksissä kootaan yhteen haastatteluiden keskeisin anti. Tutkimustuloksissa esitetään kattavat kuvaukset Kiinasta tuonnin hyödyistä, Kiinan ja Suomen välisestä tilaus-toimitusketjusta sekä tapausyritysten kansainvälistymisestä. Tärkeimpänä hyötynä esille nousi hankintakustannusten edullisuus. Tilaustoimitusketjun ja sen hallinnan kohdalla yrityksissä korostettiin lähes yksimielisesti yhteistyön ja kiinalaisten nopean reagoinnin merkitystä toiminnan onnistumisen ja jatkuvuuden kannalta. Kansainvälistymisestä puhuttaessa kaikkien tapausyritysten tavoitteena on lisätä kansainvälisiä liiketoimiaan. Tutkimus tarjoaa tämän vähemmän tutkitun aiheen perustietoja käytettäväksi mahdollisissa jatkotutkimuksissa. Lisäksi se esittää lukuisia hyviä käytäntöjä sekä ongelmia ja keinoja niiltä suojautumiseksi, joista on hyötyä omaa Kiinasta tuontiaan harkitseville suomalaisille pk-yrityksille.

The degradation of rivers and streams has led to world-wide efforts to restore freshwater habitats. A good understanding of the social-ecological context is considered key to successful restoration. In this thesis, a multidisciplinary framework was applied to study ecological and social dimensions of restoration success. First, the long-term performance of in-stream restoration measures was examined by conducting repeated cross-sectional surveys in restored streams up to 20 years post-restoration. Next, nationwide electrofishing data were used to assess the density responses of juvenile salmonids to habitat restoration and factors influencing restoration success were examined. Finally, changes in the provision of ecosystem services were evaluated by comparing the perceptions of restoration outcomes between two user groups and three study rivers. The results indicated that the restoration-induced increase in habitat heterogeneity persisted over time, initiating an overall positive development also in biological metrics (i.e. juvenile salmonids and aquatic mosses). However, overall substrate variability in restored streams remained lower than in near-pristine streams, with a shortage of gravel beds. Fish responses varied strongly between rivers, which was explained mainly by watershed scale (e.g. river basin size, dominant geology) and local (potential interspecific competition) factors. Site-specific differences were also observed in the delivery of ecosystem services, mainly reflecting stakeholder perceptions of landscape value and fish provisioning. Overall, the results show that setting indicators and target levels for restoration success is grounded on perspective. Socially conscious ecological restoration that acknowledges local specialities and needs in priority setting, planning and implementation has the potential to provide multiple benefits for river ecosystems and society. Tiivistelmä Virtavesien ekologisen tilan heikentyminen on johtanut maailmanlaajuisiin toimiin niiden elinympäristöjen kunnostamiseksi. Usein ekologisen kunnostuksen onnistuminen edellyttää kuitenkin ihmisen ja ympäristön vuorovaikutussuhteiden laaja-alaista ymmärtämistä. Tässä väitöskirjatutkimuksessa käytettiin monitieteistä viitekehystä virtavesikunnostusten ekologisten ja sosiaalisten vaikutusten tutkimiseen. Ensimmäisessä osatyössä arvioitiin kunnostustoimenpiteiden kestävyyttä sekä uoman rakenteellisen monimuotoisuuden kehittymistä pitkällä aikavälillä (10–20 vuotta kunnostusten jälkeen). Toisessa osatyössä tehtiin valtakunnallisen sähkökalastusaineiston avulla meta-analyysipohjainen yhteenveto suomalaisten virtavesikunnostusten vaikutuksista taimenen ja lohen kesänvanhojen (0+) poikasten tiheyteen sekä tutkittiin kunnostustulokseen vaikuttavia ympäristötekijöitä. Kolmannessa osatyössä selvitettiin kunnostusten onnistumista ekosysteemipalvelujen näkökulmasta vertaamalla kahden eri käyttäjäryhmän kokemia muutoksia kolmen tutkimusjoen välillä. Väitöskirjan tulokset osoittivat, että kunnostukset lisäsivät jokiuoman rakenteellista monimuotoisuutta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja vaikuttivat myönteisesti myös biologisiin indikaattoreihin (lohikalojen poikastiheys ja vesisammalet). Vaihtelu pohjan laadussa oli kuitenkin luonnontilaisia uomia vähäisempää ja erityisesti kutuun soveltuvaa soraa oli niukasti. Lohikalojen tiheysvaste vaihteli voimakkaasti jokien välillä, mikä selittyi pääasiassa valuma-alueeseen liittyvillä (esim. valuma-alueen koko ja geologia) ja paikallisilla (mahdollinen lajien välinen kilpailu) tekijöillä. Paikkasidonnaisia eroja havaittiin myös vaikutuksissa ekosysteemipalveluihin ja ne heijastivat etenkin maisemassa ja kalasaaliissa koettuja muutoksia. Tutkimus osoitti, että erilaiset taustat ja odotukset vaikuttavat vahvasti siihen, millaisten kriteerien perusteella kunnostusten onnistumista arvioidaan. Jotta kunnostuksilla saavutettaisiin hyötyjä sekä jokiekosysteemeille että yhteiskunnalle, on tärkeää tuntea paikalliset erityispiirteet ja -tarpeet ja ottaa ne huomioon kunnostuskohteiden valinnassa sekä toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

This thesis is based on the premise that formal education could promote ethical relationships with the environment and empower children to act towards a better future. The aim of the thesis is to create understanding about Education for Sustainable Development (ESD) in relation to the definition of sustainable development and everyday experiences. In order to strengthen the practical relevance and an alternative educational approach in ESD, both children’s and teacher’s perspectives are explored in three studies. Methodologically this thesis follows qualitative and phenomenological guidelines. Method pluralism is applied in order to illuminate the complexity of lived experiences. Methods such as written reflections, drawings, evaluative walks and focus group interviews are used. Qualitative analysis in the studies aims to be transparent, starting from data collection and right up to the thematic discussions. The first study focused on children’s experiences in a schoolyard and resulted in three themes: learning, social relations and institutional boundaries. These themes described a schoolyard as a lived place and children’s outdoor experiences as part of the continuum of the whole schoolday. The second study focused on children’s visions of the future and elucidated how children relate to temporality through moral, temporal and spatial distances. Children’s visions of the future are necessary to address in ESD due the aspect of intergenerational justice. In the third study teachers experiences of an ESD school-project were studied by focus group interviews. This study emphasized teacher’s institutional circumstances in working with ESD and their understanding of environmental awareness. The study suggested that in classroom situations the contradictory nature of sustainable development was often replaced by teaching more conventional issues related to the environment. All the three studies related to a need to engage ESD with children’s lived experiences and local issues, but also acknowledge tensions between the local/global nexus. Two pedagogical ideals, action competence and Place-Based Education PBE, are according to this study alternative ways to strengthen children’s perspectives in ESD. Tiivistelmä Perusopetuksen mahdollisuudet edistää lasten eettistä ympäristösuhdetta ja voimaannuttaa heidät toimimaan paremman tulevaisuuden puolesta ovat tämän tutkimukset lähtökohdat. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä kestävän kehityksen kasvatuksesta (ESD) suhteessa kestävän kehityksen käsitteeseen ja arkielämän kokemuksiin. Sekä lasten että aikuisten näkökulmat ovat esillä tässä tutkimuksessa, jossa pyritään vahvistamaan ESD:n käytännön merkityksellisyyttä sekä etsimään vaihtoehtoisia kasvatusnäkökulmia. Tutkimuksen metodologia seuraa laadullisen ja fenomenologisen tutkimuksen suuntaviivoja. Tässä väitöskirjassa sovelletaan useita eri metodeja, kuten lasten kirjallisia pohdintoja, piirroksia, kävelykierroksia ja aikuisten focus group -haastatteluja. Laadullisen aineistoanalyysin päätavoite oli prosessin läpinäkyvyys alusta loppuun. Ensimmäinen osatutkimus koulupihoista lasten kokemana johti kolmeen teemaan: oppiminen, sosiaaliset suhteet sekä institutionaaliset muurit. Tutkimus korosti koulupihan merkitystä elettynä paikkana ja osana kokonaisvaltaista kouluelämystä. Toinen tutkimus lasten tulevaisuuden visioista muodosti käsityksen erilaisista etäisyyksistä, joilla lapset kuvaavat visioitaan: ajallinen, moraalinen ja maantieteellinen. Tulevaisuuden visiot sisältyvät ESD:hen johtuen kestävän kehityksen määritelmästä, joka velvoittaa huomioimaan tulevat sukupolvet. Kolmas osa-tutkimus käsitteli opettajien kokemuksia projektityöstä sekä heidän näkemyksiään ympäristötietoisuudesta. Kaikki kolme osatutkimusta painottivat lasten elämismaailman merkitystä ESD:ssä, huomioiden samalla jännitteen paikallisen ja globaalin maailmasuhteen välillä. Lasten elämismaailman korostaminen kasvatuksessa avaa uusia suuntia ESD:lle. Sammanfattning Avhandlingen baseras på premissen att formell utbildning kan främja etiska förhållningssätt till miljön och att barn kan ges egenmakt att agera för en bättre framtid. Syftet med avhandlingen är att skapa förståelse för lärande för hållbar utveckling (ESD) i relation till definitionen för hållbar utveckling och till vardagliga erfarenheter. I avsikt att stärka den praktiska relevansen och ett alternativt tillvägagångssätt för ESD, har både barns och lärares perspektiv studerats i tre studier. Metodologiskt är utgångspunkten kvalitativ och följer fenomenologiska principer. Med intentionen att belysa komplexiteten av levda erfarenheter har flera datainsamlingsmetoder använts; skrivna reflektioner, teckningar, utvärderande promenader och fokusgruppsintervjuer. Den första studien fokuserade barnens erfarenheter av en skolgård och resulterade i tre teman: lärande, sociala relationer och institutionella gränser. Dessa teman beskrev skolgården som en levd plats och barnens erfarenheter utomhus som en del av ett kontinuum av skoldagen. Den andra studien fokuserade barnens visioner om framtiden och belyste hur barnen relaterar till tiden genom moraliska, tidsliga och rumsliga distanser. Barnens visioner om framtiden är nödvändiga att belysa i ESD med tanke på aspekter av rättvisa gentemot kommande generationer. I den tredje studien genomfördes fokusgruppsintervjuer med lärare som deltog i ett projekt om ESD. Studien belyste lärares institutionella förutsättningar för att jobba med ESD och deras förståelse av miljömedvetenhet. Studien visade att hållbar utvecklings många gånger motsägelsefulla budskap ersattes med mer konventionella miljöfrågor i undervisningen. Samtliga tre studier visade på behovet av att koppla samman ESD med barnens levda erfarenheter och lokala frågor, men också att lyfta fram spänningar mellan det lokala och det globala. Två pedagogiska ideal, action competence och Place-Based Education, är enligt slutsatserna i denna avhandling alternativa vägar till att stärka barnens perspektiv inom ESD.

Groundwater, a key part of the hydrological cycle, is under increasing pressure from different land uses and changing climate. However, less attention has been paid to integrated groundwater management than surface waters. This thesis combined hydrological and socio-economic research for the case study of the Rokua esker aquifer in order to update current concepts of groundwater management. The Rokua area contains groundwater-dependent lakes and a periodic water level decline has raised concerns about the future of these lakes. Peatland drainage in the vicinity of the aquifer has been accused of changing the aquifer conditions. Groundwater discharge from the esker aquifer to drained peatland was studied to identify relevant hydrological processes for groundwater-surface water interactions. The results revealed a connection between the aquifer and the peatland whereby groundwater can enter the ditches through seepage or preferential flow. Modeling was used to determine critical factors in the management of the esker aquifer-peatland system. The results showed that climate and land use can affect esker groundwater, while peatland drainage in the vicinity can have similar impacts to groundwater abstraction and drought. Peatland restoration by filling in drainage ditches could possibly restore the aquifer groundwater levels. However, for the Rokua aquifer, which will possibly experience less severe dry periods in the future, extensive drainage restoration is currently too major, uncertain, and expensive a measure relative to the expected benefits. Multi-criteria decision analysis was used to identify ways of facilitating stakeholder involvement and learning in groundwater management. The results obtained with this participatory process confirmed that it can foster learning on complicated groundwater issues and collaboration in a process encompassing disputes and diverse interests. The decision analysis process led to the initiation of dialogue on more integrated management, where the preferences of all stakeholders were discussed and taken into account. Overall, this thesis shows how different aspects of aquifer management, such as land use, climate, ecological and economic values, and stakeholder preferences, can all be taken into account using a combined method which reduces the mistrust between opposing interests through research and information, resulting in more robust future planning. Tiivistelmä Pohjaveteen, hydrologisen kierron avainosaan, kohdistuu kasvavia paineita eri maankäytön muodoista ja ilmastonmuutoksesta. Pohjaveden hallintaan ei kuitenkaan ole kiinnitetty tarvittavaa huomiota. Tässä väitöstyössä yhdistettiin hydrologista ja sosioekonomista tutkimusta Rokuan harjualueella pohjaveden hallintakonseptin päivittämiseksi. Rokuan alueella on useita pohjavedestä riippuvaisia järviä, joiden vedenpinta on kausittain laskenut voimakkaasti. Pintojen lasku on kasvattanut paikallisten huolta järvien tilasta. Harjua ympäröivät metsäojitetut turvemaat, ja ojituksia on syytetty pohjaveden tilan ja sitä kautta myös järvien tilan heikkenemisestä. Työn ensimmäisessä osassa tutkittiin pohjaveden hydrologisia purkautumisprosesseja harjun pohjavesiesiintymästä ojitetulle suoalueelle. Tulokset osoittivat hydraulisen yhteyden akviferin ja turvemaan välillä: pohjavesi pääsi purkautumaan metsäojiin joko suotautumalla tai turpeen kaksoishuokoisuusrakenteiden kautta. Seuraavassa vaiheessa työtä pohjavesimallinnusta käytettiin määrittämään kriittisiä pohjaveden tilaan vaikuttavia tekijöitä pohjavesi-turvemaa-systeemissä. Mallinnustulosten perusteella niin ilmasto kuin maankäyttökin vaikuttavat kumpikin suoraan pohjaveden pinnankorkeuden tilaan. Turvemaiden ojituksilla pohjavesialueella voi olla samoja vaikutuksia pohjaveden pinnankorkeuden tasoihin kuin pohjaveden otolla tai kuivilla kausilla. Turvemaiden ennallistaminen ojia täyttämällä voi osittain palauttaa vedenpinnan tasoja pohjavesialueella. Rokuan harjualueen tapauksessa suuren mittakaavan oja-alueiden ennallistaminen todettiin kuitenkin liian epävarmaksi ja kalliiksi toimenpiteeksi hyötyihin nähden, varsinkin jos kuivien kausien vaikutus suurilla harjualueilla heikkenee tulevaisuudessa sademäärien kasvun myötä. Työn kolmannessa osassa käytettiin monitavoitearviointia eri sidosryhmien osallistamiseen ja oppimiseen pohjavesien hallinnassa. Osallistavasta prosessista saadut tulokset vahvistivat, että menetelmää voidaan käyttää oppimisen edesauttamiseen vaikeissa pohjavesiasioissa sekä yhteistyön muodostamiseen ristiriitaisessa ja monimutkaisessa tapauksessa. Monitavoitearvioinnin prosessi johti keskustelun avaukseen yhtenäisemmän suunnittelun puolesta, joka ottaa huomioon eri sidosryhmien näkökulmat ja tuo ne osaksi keskustelua. Tämä väitöstyö osoitti miten eri pohjavesialueen hallintaan tarvittavat näkökulmat, kuten maankäyttö, ilmasto, ekologiset ja ekonomiset arvot, sekä sidosryhmien mielipiteet voidaan kaikki ottaa huomioon yhdistämällä eri metodeja. Näin tutkimuksella ja informoinnilla vähennetään epäluottamusta eri intressitahojen välillä ja luodaan pohja vakaammalle pohjavesialueiden tulevaisuuden suunnittelulle.

The research investigates how student agency is inscribed as challenging or as misbehaviour in schools. The purpose is to open up and enable alternative ways of interpreting student agency. The empirical part of the research is based on reflexive ethnography and narrative methodology. The data is comprised of narrative and thematic interviews conducted during a period of 3 years (2006–2009), and 4 months of ethnographic fieldwork conducted in the autumn of 2008. The context for analyzing the meanings inscribed in student agency is a northern Finnish village school. In the villagers’ narrations, the research villages were presented as centres of the people’s lives, dynamic even in their quietude, and life in the villages was presented as an active choice. These stories challenge the national representations that tend to derive from the discourse of social exclusion. These societal discourses ‘other’ the life in northern villages and direct children, through education, concretely, socio-culturally, and emotionally away from their villages towards southern cities. Based on the fieldwork and applying Mihail Bakhtin’s dialogism and interactionist approach to emotions, I find that the meanings inscribed in student agency are determined dialogically. The meanings and emotions with which student agency is inscribed in a particular situation is, thereby, not determined by the students but come from the broader social, cultural, and political contexts, and the histories of those involved in the dialogue. Thereby, for instance “bad behaviour” cannot be improved simply by targeting the student or by changing student behaviour. This derives from the fact that any action, for example smashing potatoes, can end up carrying historical, political, social, and cultural meanings, and thus, any action can become inscribed as contesting behaviour. I conclude that contesting behaviour of a student does not cause as much as it performs challenging emotions that derive from broader societal, sociocultural, and political contexts. Thereby the problem is not that challenging emotions take place in school but the illusion that they should not. If challenging emotions in school are imagined to indicate failure, it is assumed that they must be excluded rather than endured and managed. Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessa, miten oppilaan toiminta saa merkityksen haastavana tai huonona käytöksenä koulussa. Tavoitteenani on avata ja mahdollistaa vaihtoehtoisten merkitysten näkeminen oppilaan toiminnalle. Tutkimuksen empiirinen osa nojautuu refleksiiviseen etnografiseen ja narratiiviseen metodologiaan, ja aineistona on käytetty haastatteluaineistoa 3 vuoden ajalta (2006–2009) sekä hieman yli neljän kuukauden mittaista kouluetnografiaa syksyllä 2008. Oppilaan toimijuuden tarkastelun kontekstina on pohjoinen pienkylän koulu. Kyläläisten omissa kertomuksissa kylät näyttäytyvät hiljetessäänkin dynaamisina elämän keskuksina, ja eläminen kylissä aktiivisena valintana. Nämä kertomukset haastavat valtakunnalliset representaatiot, jotka rakentuvat usein syrjäytymispuheelle. Syrjäytymispuhe toiseuttaa elämää pohjoisissa pienkylissä ja ohjaa koulutuksen kautta lapsia konkreettisesti, kulttuurisesti ja kokemuksellisesti pois kylästään, kohti etelää ja kaupunkeja. Mihail Bakhtinin dialogismia soveltaen ja kenttätyöhön pohjautuen totean, että oppilaan toiminnan saamat merkitykset ja siihen liittyvät tunteet määrittyvät dialogisesti. Toiminnan saamat merkitykset ja siihen liitetyt tunteet eivät siis ole oppilaan omassa hallinnassa vaan tulevat laajemmasta sosiaalisesta, poliittisesta, kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta kehyksestä sekä dialogin osapuolten erillisistä ja yhteisestä historiasta. Näin ollen, esimerkiksi ”huonoa käytöstä” ei voida parantaa yksinkertaisesti kohdistamalla toimenpiteitä oppilaaseen tai tämän käytökseen. Tämä johtuu siitä, että lähes mikä hyvänsä toiminta, tutkimuksessa muun muassa perunan soseuttaminen, voi päätyä kantamaan historiallisia, poliittisia, sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä ja tulla siten merkityksi haastavaksi käytökseksi. Tutkimuksessa totean, että oppilaan haastava toiminta ei niinkään aiheuta vaan pikemminkin performoi haastavia tunteita, jotka juontuvat laajemmista yhteiskunnallisista, sosiokulttuurisista ja poliittisista konteksteista. Tällöin ongelma ei ole haastavien tunteiden esiintyminen koulussa vaan luulo, että niitä ei pitäisi esiintyä koulussa. Jos haastavat tunteet erehdytään koulussa kuvittelemaan jonkin tai jonkun epäonnistumiseksi, ne yritetään sulkea pois sen sijana että ne kestettäisiin ja käsiteltäisiin.

This thesis addresses the conceptual and institutional framework of current planning and assessment processes for large-scale energy projects in Finland. In particular, recent proposals for nuclear and hydro power projects are described and theoretically discussed in regard to the procedural capacities that allow for public participation. It is argued that because of ill-defined purposes of public participation and an institutional bias towards conflict-free siting processes, opportunities for participation have little relevance in terms of the overall aim of rendering decisions legitimate. Rather, participatory procedures exhibit a strong ritualistic character within a legalistic atmosphere, thereby excluding political argument whenever citizens are encouraged to engage. A normative account of the welfare society — expressed in Finland through the notion of the overall good in energy decision making — advocates reflection on current practices against the background of conceptualisation of political engagement in planning and decision making. In addition, it is argued that despite efforts to strengthen local government and administration, public institutions appear to refrain from engaging in the planning process. This vacant space is filled by private institutions, though these lack a political mandate for their activities. Thus, this thesis argues that instead of increasing the legitimacy of procedures and decisions, the opposite is taking place through a weakening of public institutions and representative functions. More generally, it is emphasised that the participatory imperative has to be considered a paradigmatic shift that requires reflection. The thesis discusses the influence of academic scholars on the formulation of a “participatory turn” that has produced an understanding of underlying expectations towards participating citizens in planning and assessment processes. Based on a review of theoretical outlines of reasonable and rational discourse, it is stated that these notions neglect important motivational factors and reinforce the exclusion of citizen participation in political struggle. Tiivistelmä Tämä väitöskirja käsittelee laajojen energiahankkeiden nykyisten suunnittelu- ja arviointiprosessien käsitteellistä ja institutionaalista rakennetta. Erityisesti kuvataan ja tarkastellaan teoreettisesti viimeaikaisia ydin- ja vesivoimahanke-esityksiä suhteessa menettelytapojen kykyyn ottaa huomioon kansalaisten vaikutusmahdollisuudet. Osoitetaan, että epämääräisten julkisen osallistumisen tavoitteiden ja yksipuolisen sijoitusprosessien konfliktittomuutta suosivan institutionaalisen suhtautumisen vuoksi osallistumistilaisuuksilla on vain vähän merkitystä päätösten legitimoinnin tavoitteen kannalta. Legalistisen ilmapiirin vallitessa osallistavat menettelytavat näyttäytyvät pikemminkin luonteeltaan ritualistisina, ja tähän liittyen poliittiset argumentit jätetään huomiotta aina, kun kansalaisia rohkaistaan vaikuttamaan. Normatiivinen kuvaus hyvinvointiyhteiskunnasta — joka Suomessa ilmaistaan energiapäätöksenteossa yleisen hyvän käsityksen kautta — vaatii nykyisten käytäntöjen uudelleenarviointia suunnitteluun ja päätöksentekoon liittyvän poliittisen sitoutumisen käsitteellistämisen taustaa vasten. Lisäksi osoitetaan, että huolimatta yrityksistä vahvistaa paikallista hallintoa, julkiset instituutiot näyttävät olevan haluttomia sitoutumaan suunnitteluprosesseihin. Tämän vapaan tilan täyttävät yksityiset instituutiot, vaikka niiden toiminnalta puuttuu poliittinen mandaatti. Siten tämä väitöskirja esittää, että menettelytapojen ja päätösten legitimiteetin lisäämisen sijaan on julkisten instituutioiden ja edustuksellisten tehtävien heikkenemisen kautta käymässä päinvastoin. Yleisemmällä tasolla painotetaan, että osallistava imperatiivi täytyy ymmärtää paradigmaattiseksi muutokseksi, joka vaatii pohdiskelua. Väitöskirja käsittelee akateemisten tutkijoiden vaikutusta ”osallistavan käänteen” formulointiin, joka on vaikuttanut käsityksiin suunnittelu- ja arviointiprosesseihin osallistuvista kansalaisista. Järkevän ja rationaalisen diskurssin teoreettisten yhteenvetojen uudelleen tarkastelun perusteella todetaan, että nämä käsitykset jättävät huomiotta tärkeitä motivaatioon liittyviä tekijöitä ja vahvistavat kansalaisten osallistumisen sulkemista poliittisen taistelun ulkopuolelle.