Search

Vanhemmilta ja isovanhemmilta omaksutut sananlaskut muistuvat mieleen aikuisenakin. Sananlaskuja tulkitaan ja käytetään sen mukaan, miten sananlasku on lapsuudessa ymmärretty. Kyse onkin useimmiten siitä, miten itse kukin kokee sananlaskun, ei niinkään siitä, mitä sananlaskut oletetussa yleismerkityksessään tarkoittavat, toteaa Granbom-Herranen.Liisa Granbom-Herranen tarkastelee väitöskirjassaan kasvatuksen ja lapsuudessa kuultujen sananlaskujen suhdetta. Hän lähestyy 1900-luvun alun lasten kasvatusta sekä elämäntarinoiden että lapsen elämää käsittelevien säädösten kautta.Lapset käsittävät sananlaskut konkreettisiksi neuvoiksiSananlaskut ja kasvatus kuuluvat yhteen. Kuten Granbom-Herranen huomauttaa, kasvatuspuheen sananlaskuissa lapsen elämän ensimmäiset auktoriteetit puhuvat lapselle käyttäen kasvatuskeinona vastaansanomattomia sananlaskuja. Tämän sukupolvelta toiselle siirtyvän tiedon vaikuttavuutta korostaa kotikasvatuksen arkipäiväisyys. Arjen elämäntavan muutos on tähän saakka ollut varsin hidasta.– Lapsuuden sananlaskujen käyttötilanteet ovat sosiokulttuurisia koosteita, joissa yhdistyvät niin ihmiset, tapahtumat, tunteet kuin tuntemuksetkin. Sukupolvelta toiselle siirtyessään sananlaskut ovat olleet lapselle suvun ja lähiyhteisön puhetta, mutta tulkintatilanteet ja niissä sananlaskuille annetut merkitykset näyttäytyvät puolestaan hyvinkin yksilöllisinä kokemuksina. Sananlaskut yhdistyvät muistoihin, mutta sitäkin olennaisempaa on sananlaskun yhteys käyttötilanteessa käynnissä olleeseen toimintaan. Lapsi yhdistää kuullun ja tapahtuneen, Granbom-Herranen kertoo. Lapselle sananlasku onkin ensisijaisesti konkreettinen neuvo, jonka pohdinta ja siitä vertauksellisuuden etsimisen ja löytämisen aika on vasta aikuisuudessa. ”Virran alapuolella oli kovin äkkijyrkkä pohja ja tämä oli mitä mainioin onkipaikka. Vene kiinnitettiin toisesta kokasta köydellä rannan puihin ja toinen pää ankkurilla, että pysyi paikoillaan ja siitä sitten ongittiin. Siinä söivät isot ahvenet ja säynävät joskus komea lahnakin. Jos tuli pieni väli kalojen syöntiin, oli isälläni jokin laulunpätkä tai mukava juttu kerrottavana. Hän ei ollut kovin halukas paikkoja muuttelemaan vaan sanoi usein vanhan sanonnan, ”odottavan onkeen kala tulee.”Kasvatus on jokapäiväistä ja arkista toimintaaSananlaskut tarjoavat mahdollisuuden perinteen välittämiseen. Niiden käyttö voi olla aidon ja vilpittömän kasvatuksen ilmentymä. Toisaalta sananlaskujen tiiviys ja voimallisuus voivat muuttaa kasvatuksen iskulauseisiin tukeutuvaksi indoktrinaatioksi.- Lasten tekemät tulkinnat ja julkisen vallankäytön asettamat kasvatustavoitteet ovat varsin yhteneväisiä. Viimeksi mainituista kuitenkin puuttuu sananlaskujen tulkinnoissa esille tulleet lähiympäristön tavat sekä tiedostettu vastuu omasta elämästä. Lapsen tapa tulkita kuulemansa on antanut mahdollisuuden kyseenalaistamiseen ja myöhemmin elämässä vapauden käyttää sananlaskuja itse luomiensa merkitysten kautta, korostaa Granbom-Herranen.Lapsen näkökulmasta katsottuna sananlaskujen käyttö arkisten toimintojen yhteydessä on kasvattamista. Lapsi keskittyy tulkinnassaan sekä toimintaan että käsillä olevaan asiaan ja tapahtumassa osallisina oleviin ihmisiin. Muistiin painuvat sananlaskun kuulemiseen liittyvät kokemukset. Vaikka sananlaskut sisällöltään, menetelmänä sekä kasvattajan intentiona ja vallankäytön toteutumina näyttäisivät olevan mitä puhtainta indoktrinaatiota, vaikuttaa tilanteeseen lapsen tapa tulkita kuulemansa sananlasku.”Kun nyt ajattelen, olen kokenut uskon turvalliseksi. Tietysti joskus pelotti, kun tuli kirottua ja valehdeltua, jos Jumala pudottaa suuren kiven päälle. Iltarukous oli suuri turva. Lapsia kuoli niihin aikoihin paljon, aina puhuttiin, miten kiltti tämä pois nukkunut oli ja lisättiin ”Hyvät ja kuuliaiset lapset varhain kuolevat”. Se poisti omalta kohdaltani kuoleman pelon, en ollut hyvä enkä kuuliainen”, kertoo eräs haastatelluista.Granbom-Herrasen väitöstutkimuksen kerronnallinen aineisto sisältyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmiin ”Perinne elämässäni” sekä ”Karjalaiset elämäntarinat”. Aineiston muistelijat ovat eläneet lapsuutensa 1900-luvun alussa. Säädösaineistossa hän on tarkastellut lakeja ja asetuksia sekä hallitsijan julistuksia ja kirjeitä, joissa käsitellään vanhemmuutta ja erityisesti lasten elämää ja elinehtoja Suomen suuriruhtinaskunnassa sekä 1900-luvun alussa. The aim of this study is to explore the relationship between proverbs and pedagogical occasions in bringing up children. The main objective is to find out whether pedagogical discourse using proverbs is more like indoctrination, or a matter of genuine upbringing, or whether it is merely a question of transmitting tradition without any hidden purpose.As narrative research material, I have used two collections from the Folklore Archives of Finnish Literature Society in Helsinki. I focus on the proverb and its interpretation in the context the proverb is used, so the narrators’ own experiences and their interpretations of proverbs play a central role. Besides the narratives, I look at the statutes concerning parenthood and especially children’s lives and living standards. The narrative material and the statutes together make it possible to consider the educational aspects of everyday life. The theoretical basis for exploring the connection between pedagogical speech and indoctrination lies in the functional similarity of proverbs and the metaphors in possible world semantics.The life-stories show that proverbs used by parents and grandparents are seen to be special even in one’s adulthood. Passing from one generation to another, proverbs have been the speech of the family and the neighbourhood. However, this study shows that the connection between indoctrination and upbringing cannot be based on the proverbs. This conclusion is drawn in spite of the fact that the content of proverbs according to the assumed standard interpretation, the use of proverbs as a method and their role as both caretaker’s supposed intention and a way of using power seem to be indoctrination at its purest. The conclusion is based primarily on the fact that the interpretation the child makes differs from the assumed standard proverbial interpretation. Also, the way children interpret what they have heard has given them the possibility of questioning the wisdom of proverbs and later in life, the liberty to use them in the meanings they have created themselves.