Tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa on kartoitettu kokkolalaisten huoltajien kouluvalintoja ohjaavia arvoja sekä kuvailtu näiden huoltajien näkemyksiä peruskoulun tärkeimmästä tehtävästä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selittää ja kuvata tätä kouluvalintaan liittyvää ilmiötä kokkolalaisten huoltajien näkökulmasta mahdollisimman kattavasti. Aineistosta etsittiin vastauksia siihen, minkälaiset arvot ohjaavat huoltajia lasten kouluvalinnoissa ja ilmeneekö valintoja ohjaavilla arvoilla yhteneväisyyksiä huoltajien koulutustaustaan sekä millaisia tavoitteita huoltajat kuvaavat peruskoulun tärkeimmiksi tehtäviksi ja tuleeko esille edellä mainittuihin arvoihin tai koulutustaustaan liittyviä painotuksia. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kirjoituspyynnöllä ja se käsittää kaikkiaan 72 kirjallista vastausta. Tutkimukseen osallistuneet ovat kokkolalaisia peruskoululaisten (1–6 lk.) huoltajia, jotka ovat hakeneet lapselleen/lapsilleen painotettua perusopetuspaikkaa. Ei-korkeakoulutettujen huoltajien osuus osallistujista oli 24 % kun taas korkeakoulutettujen huoltajien osuus oli 76 %. Tutkimuksessa arvojen käsitteellistämiseen käytetään professori Shalom H. Schwartzin arvoteoriamallia, johon sisältyy kymmenen ylikulttuurisesti tunnistettua perusarvoa: itseohjautuvuus, hyväntahtoisuus, suoriutuminen, valta, hedonismi, universalismi, perinteet, turvallisuus, virikkeisyys ja yhdenmukaisuus. Tutkimusaineisto analysointiin käyttämällä sekä teorialähtöistä että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Huoltajien kouluvalinnan taustalla voidaan aineiston perusteella nähdä vaikutusta kaikista Schwartzin arvoteorian perusarvoista, universalismi pois lukien. Aineiston analyysin perusteella koulutustaustalla ja huoltajien nimeämillä arvoilla ei ollut yhteneväisyyksiä. Huoltajat nimesivät peruskoululle kymmenen erilaista tehtävää: tietojen ja taitojen opettaminen, lasten ajattelun kehittäminen, lasten kehityksen tukeminen, lasten oppimisen edistäminen, opetuksen yksilöllinen järjestäminen, jatko-opintoihin valmistaminen, uuden opettaminen, lasten kasvattaminen yhteistyössä kotien kanssa, ekososialisaatio ja työelämävalmiuden opettaminen. Lasten kehityksen tukemista, uuden opettamista, oppimisen edistämistä sekä kodin kanssa yhteistyössä kasvattamista painottivat kertomuksissaan korkeakoulutetut huoltajat. Kasvatustehtävää ei mainittu ei-korkeakoulutettujen ryhmässä lainkaan. Ei-korkeakoulutetut painottivat kertomuksissaan työelämävalmiuksia, jatko-opintoja sekä yksilöllistä opetusta. Arvoista ainoastaan hedonismi ja valta jäivät nimeämättä peruskoulun tärkeintä tehtävää käsittelevissä kertomuksissa.