Search

Artikkeli käsittelee väkisinmakaamisrikoksen sosiaalilääketieteellistä tulkintakehystä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Aineistona hyödynnetään lääkäri Sven Erkkilän tutkimusta ”Väkisinmakaamisrikoksesta ja sen tekijöistä”, jota tarkastellaan sosiaalilääketieteenalan historiallisen kontekstualisoinnin avulla. Keskeisimmät tutkimuskysymykset ovat: millä tavoin väkisinmakaamisrikos ymmärrettiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina ja millä tavoin sitä selitettiin. Erkkilä analysoi väkisinmakaamisrikoksiin liittämiään ympäristötekijöitä, kuten asenteita ja tapahtumapaikkoja, sekä yksilötason tekijöitä, joista hän mainitsee ”vajaamielisyyden” ja ”sairasmielisyyden”. Rikosten ehkäisyyn hän suosittelee sukupuolikasvatusta niin kotiin kuin kouluihin ja edustaa täten ajalle tyypillistä sosiaalisuunnittelun näkökulmaa. Erkkilän perehtyminen väkisinmakaamisrikoksiin merkitsee laajempaa murroskohtaa suhtautumisessa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Toista maailmasotaa seuranneiden vuosikymmenten aikana ihmisten liikkuvuus lisääntyi merkittävästi kietoutuen yhteen laajentuvan korkeakoulutuksen kanssa. Käsittelemme tässä artikkelissa kansainvälisiä stipendiohjelmia ja opetusministeriön roolia Suomen sodan jälkeisessä kansainvälistymisessä. Tarkemmin sanottuna tarkastelemme suomalaisen opiskelijavaihdon kehittymistä kylmän sodan kehikossa, erityisesti opetusministeriön ja ulkoministeriön näkökulmasta. Osoitamme, miten opetusministeriö nousi keskeiseksi toimijaksi tällä kulttuuridiplomatian alueella, joka Suomessa oli perinteisesti kuulunut ulkoministeriön alaisuuteen. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät kaupalliset ja järjestöjen ylläpitämät stipendiohjelmat. Artikkeli perustuu erityisesti opetusministeriön arkistosta ja kansallisarkistosta, sekä muutamista muista arkistoista kerätylle aineistolle usean vuosikymmenen ajalta. Mukana on kirjeaineistoa, muistioita, sekä kokouspöytäkirjoja. Tavoitteena on luoda kuva vuosikymmenistä, jolloin koulutusvaihdot toden teolla käynnistyivät ja laajenivat, käytännössä 1940-luvun jälkipuoliskolta aina ETYK:iin, jonka myötä vaihtotoiminta laajeni voimakkaasti ja selkeästi vakiintui opetusministeriön vastuualueeksi. The article deals with international scholarship programmes and the role of the Ministry of Education in the post-war internationalization of Finland. ln the decades following World War ll, the mobility of people increased significantly, intertwining with expanding higher education. In this article, we examine the development of Finnish student exchange programmes in the framework of the Cold War, especially from the perspective of the Ministry of Education and the Ministry for Foreign Affairs. Very little research has been done on Finland's role and position in growing international mobility and especially in international scholarship programmes. ln Finland, in the late rg5os the Ministry of Education became a key player in the organization of these international exchanges - although it was never the only one. We look at how the Ministry of Education conceived and developed its role in this area of cultural diplomacy, which in Finland had traditionally been under the Ministry for Foreign Affairs. Commercial and organizational scholarship programmes are excluded from the review The article is based on material collected from the archives of the Ministry of Education and the National Archives, as well as a few other archives over several decades. Letter material, memos, and meeting minutes are included. The aim is to create a picture of the decades when educational exchanges started and expanded, practically from the second half of the 1940s to the 1975 CSCE conference, from which point onwards the exchanges expanded strongly and became the responsibility of the Ministry of Education. peerReviewed

Nykyisellä ydinteknologialla on lähinnä kaksi haaraa joita ovat ydinenergia ja lääketieteellinen isotooppitekniikka. Ensin mainitun lähtölaukauksena Suomessa pidetään nk. energiakomitean perustamista vuonna 1955. Tämän historian tutkimuksen painopiste on ollut 1960-ja 1970-luvun tapahtumissa, jotka liittyvät nykyisten ydinvoimalaitosten hankintakuvioihin. Professori Lennart Simons aloitti vakavasti otettavan ydinfysiikan tutkimuksen Suomessa ja oli alan ykkösnimi 1940- ja 1950-luvuilla kun koko länsimaailman yli pyyhkäisi atomiteknologian huuma, jota ehkä voi sanoa ensimmäiseksi teknologiahypeksi modernissa mielessä. Kirjan tarkoituksena on antaa lisävalaistusta suomalaisen ydinteknologian varhaiseen historiaan. Asiaa katsotaan luonnontieteen näkökulmasta, mutta esiin tuodaan myös se, miten aikakauden suuret poliittiset jännitteet vaikuttivat nousevan atomiteknologian kehitykseen Suomessa. The development of civilian nuclear technolog y began with full speed right after World War II, and has gone through an extremely shifting set of fortunes over the decades since then. The 1950’s were characterized by a huge public enthusiasm for the possibilities of atomic tech-nolog y, as there were unrealistic expectations that the new technolog y would lead to another industrial revolution. In the 1960’s the hype was replaced by realism, and the emergence of the anti-nuclear movement as a significant political force in the 1970’s made the progress of the nuclear power industry very cumbersome. In the early days of nuclear technolog y, it’s development was significantly connected to the general political climate. Particular examples can be seen in the careers of the communist nuclear physicist Frederic Joliot-Curie in France and the scientific leader of the Manhattan Project, Robert Oppenheimer in the USA.The current established history of atomic energ y in Finland sets the beginning to the initiative in 1955 of the Chairman of the Academy of Finland, the Nobel Prize awarded biochemist A.I. Virtanen, who recommended for the government the formation of the so called Energ y Committee. This committee worked under the chairmanship of the material physicist Erkki Laurila. It’s recommendations led to the purchase of an American research reactor and several other investments into research on atomic technolog y. Ten years later Finland decided on the purchase of its first commercial nuclear power stations. However, serious scientific activity in nuclear physics in Finland began after the successful research visit of the physicist Lennart Simons to the Niels Bohr Institute in 1938-1940, and his nomination to Professor of Physics at the University of Helsinki in 1941. Beginning in 1947, the research group of Simons constructed largely by their own effort a Van de Graaff-accelerator which was in active use until the 1980’s. Simons also took the initiative already in 1946 for embarking on the use of radioactive isotopes in medical diagnostics, which was the starting point for this field in Finland.Despite being the sole independent researcher in Finland of international significance in nuclear physics until the late 1950’s, Simons and his group had no part in the work of the Energ y Committee. Practically all developed nations had some atomic program in the 1950’s. Such an arrangement, where a government put aside its existing available expertise in nuclear physics, and instead relied on scientists from other fields, probably did not happen elsewhere. It is argued, that the basic explanation for this state of affairs can be sought in the political circumstances of the post-war years in Finland, and more precisely, in the fact that Lennart Simons clearly expressed his commitment to the progressive ideas and the peace movement of his time. The main focus of the book is on the period 1945 – 1960. Later developments are briefly discussed in light of the main events of this period. peerReviewed

Lectio praecursoria historian väitöskirjaan Teinikuntatoiminnan sukupolvet. Muistitietohistoria oppikoulujen koululaisliikkeestä 1950–1970-luvuilla, Oulun yliopistossa 21.2.2020.

Sodan jälkeen liittoutuneiden vangeiksi jääneet natsijohtajat kiinnostivat suuren yleisön ohella psyyken asiantuntijoita, jotka pyrkivät selvittämään pahuuden olemusta. Teos kertoo mielenkiintoisen ja dramaattisen tarinan korkea-arvoisia natseja tutkineesta psykiatrista, joka ei lopulta ollutkaan niin erilainen kuin tutkimuksensa kohteet. nonPeerReviewed

Tarkastelen artikkelissa äitini Airan, 78-vuotiaan puutarhurin ammatinvalintaa. 1950-luvulla koulutusmahdollisuuksia ei ollut Suomessa paljon etenkään tytöille, mutta hänen synnyinseudullaan Kainuussa niitä oli erityisen vähän. Artikkelissa kysyn, kuinka Airasta tuli puutarhuri. Tutkimuksen aineistona ovat hänen kanssaan tekemäni muistitietohaastattelut ja tutkimusmenetelminä muistitietotutkimus ja etnografia. Airan muistojen analysointi tarjoaa näkökulmia lapsuuteen ja nuoruuteen Suomen rajaseudulla 1940- ja 1950-luvuilla. Ratkaisevia tekijöitä ammatinvalinnassa olivat Airan kansakoulussa, maatalouskerhossa ja kansanopistossa opettajiltaan saamansa opetus ja vaikutteet. He kaikki olivat itse innostuneita puutarhanhoidosta ja vaikuttivat häneen rohkaisevasti. Silti urapolun alkuun pääsemiseksi tarvittiin myös sattumia. Artikkeli myös osoittaa, että puutarhurikoulutus oli poikkeus 1950- ja 1960-lukujen koulutuskentässä, koska sukupuolia ei harjoittelussa eikä koulussa eroteltu., In this article, I examine the choice of profession of my mother, Aira, a 78-year-old gardener. In the 1950s, there were limited opportunities to get an education in Finland, especially for girls and particularly in remote areas such as Kainuu, where she was born. This article describes how she became a gardener. The research material consists of oral-history interviews conducted with her, and the research methods include oral-history research and ethnography. Analyzing Aira’s memories provides insights on childhood and youth in the borderland of Finland in the 1940s and 1950s. I argue that the instruction and influence provided by her teachers in elementary school, in an agricultural club, and at folk high school were determining factors in her choice of a profession, as her teachers were all enthusiastic about gardening and encouraged her. Nevertheless, she needed some fortunate coincidences to take the first steps on her career path. The article also illustrates that the education of gardeners was exceptional in the educational environment of the 1950s and 1960s, in that men and women were not segregated in training or at school.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee perheenemännyyden diskursseja sekä niihin liittyviä arvoja ja normeja 1950-luvun Kotiliesi-lehtien perheenemännille suunnatuissa mainoksissa. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää viisikymmenluvun mainosdiskurssien konstruoimaa perheenemännyyttä ilmiönä. Lähihistoriaamme perheenemännyys on kuulunut olennaisena osana. Tästä huolimatta perheenemännyyden tutkimus on jäänyt marginaaliseksi Suomessa. Kahdesta tutkimuskysymyksestä ensimmäinen kartoitti perheenemännille suunnattujen mainosten konstruoimia perheenemännyyden diskursseja. Toinen tutkimuskysymys syvensi analyysiä diskursseissa tunnistettavissa olevien arvojen ja normien tarkasteluun. Tutkimusaineisto sisälsi yhteensä 83 perheenemännille suunnattua mainosta, jotka poimittiin Kotilieden vuosikerroista 1950, 1952, 1954, 1956 ja 1958. Tutkimusaihetta lähestyttiin historiatietoisen sosiologian kautta. Sosiologinen sosiaalinen konstruktionismi oli metodologisena taustana tulkitsevalle diskurssianalyysille. Aineiston analysoinnissa diskurssien muodostamiseen (tutkimuskysymys 1) käytettiin tekstuaalista analyysiä ja sanastoanalyysiä. Arvojen ja normien tunnistamiseen (tutkimuskysymys 2) sovellettiin puolestaan tulkitsevaa analyysiä. Tekstuaalisen analyysin ja sanastoanalyysin pohjalta nimettiin kuusi toisistaan poikkeavaa perheenemännyyden diskurssia, joista vahvimpana ilmeni Ainaista puurtamista kotitaloustöissä -diskurssi. Muut diskurssit olivat Vieraanvaraista kestittämistä, Hyvinvoinnin vaalimista, Tietotaidon siirtymistä äideiltä tyttärille, Tarkan markan kaukoviisautta sekä Ajanmukaisuutta ja kehityskykyä. Diskurssit lomittuivat osittain toisiinsa ja olivat melko sopusoinnussa keskenään. Kodin piiriin kytkeytyvä kerronta läpäisi kaikki diskurssit. Yksittäisten diskurssien sisällä ilmeni kuitenkin jännitteistä kerrontaa. Tulkitsevan analyysin avulla diskursseista tunnistettiin erilaisia arvoja ja normeja. Perheenemännyyteen liittyvät normit olivat enimmäkseen diskurssikohtaisia. Kaikissa diskursseissa ilmeni kodin itseisarvoa suojeleva normi, joka välillisesti velvoitti perheenemäntiä pysymään kodin piirissä. Viisikymmenluvun mainosten konstruoima perheenemännyys näyttäytyi osittain perinteisenä ja osittain modernina ilmiönä. Kuvaavaa sille oli ristiriitainen kerronta, jossa emännyys etsi paikkaansa. Mainosten perheenemännyys oli hyvin suorituskeskeistä ja velvollisuuksien täyttämää arkea. Siihen ei kuulunut lepo, rentoutuminen ja vapaa-aika. Muiden tarpeista huolehtiminen oli ensisijaista. Mainosten konstruoima emännyys heijasteli 1950-luvun emäntien todellisuutta, mutta myös erosi siitä huomattavasti. Viisikymmenluvun perheenemännyys oli sekä todellisuudessa että mainosten konstruoimana muuttuva ilmiö. Tämän päivän yhteiskunnassa perheenemännyys ei ole tunnistettavissa sellaisena ilmiönä kuin se näyttäytyi viisikymmenluvun Suomessa. This master’s thesis investigates discourses on housewifeness, and norms and values related to them, in the advertisements aimed at housewives, in Kotiliesi magazines of the 1950’s. The aim is to understand the housewifeness, construed by the fifties’ advertisement discourses, as a phenomenon. As for our near history, housewifeness has belonged to it as a focal part. Nonetheless, research on housewifeness has remained marginal in Finland. From the two research questions, the first one mapped on discourses on housewifeness, constructed by the advertisements aimed to housewives. The second research question deepened the analysis into discussion on values and norms, recognisable in the discourses. The research data included 83 advertisements, altogether, aimed at housewives and gleaned from Kotiliesi’s volumes 1950, 1952, 1954, 1956 and 1958. The research subject was approached via historically minded sociology. Sociological social constructionism worked as the methodological background for the interpretative discourse analysis. In analysing the data, textual analysis and vocabulary analysis were used for defining the discourses (research question 1). As for recognising values and norms (research question 2), interpretative analysis was applied. Based on the textual analysis and vocabulary analysis, six discourses on housewifeness differing from each other were named, from which Constant toil in housework –discourse appeared as the strongest one. The other discourses were Provision of hospitality, Taking care of wellbeing, Transmission of know-how from mothers to daughters, Prudent long-sightedness, and Up-to-datedness and developmental ability. The discourses partly overlapped and they were relatively in tune with each other. Within single discourses however, there appeared contradictory narration. By means of the interpretative analysis, various values and norms were recognised from the discourses. The norms related to housewifeness were mostly discourse-specific. In all discourses appeared a norm, which protected the intrinsic value of the home and indirectly required the housewives to stay in the context of the home. The housewifeness, construed by the advertisements of the fifties, appeared as a partly-traditional, partly-modern phenomenon. Contradictory narration, within which the housewifeness was searching for its place, was characteristic to it. The housewifeness in the advertisements was highly accomplishment-focused everyday life, filled with responsibilities. Rest, relaxation and freetime did not belong to it. Taking care of the needs of others was the first priority. The housewifeness, construed by the advertisements, reflected the reality of the housewives of the 1950’s, but also differed from it remarkably. The housewifeness, construed by the advertisements of the fifties, was a transforming phenomenon. In today’s society, housewifeness is not recognisible as such the phenomenon as it appeared in fifties’ Finland.

Tässä maisterintutkielmassa käsitellään Kaunis koti -sisustuslehden kansikuvia. Kaunis koti -sisustuslehti ilmestyi vuosina 1948–1971, 4–8 kertaa vuodessa ja se oli ensimmäinen ainoastaan sisustukseen keskittyvä aikakauslehti Suomessa. Kansikuvia on kaikkiaan 146, mutta tarkempaan analyysiin on valittu neljätoista kansikuvaa. Kansikuvien analysoinnin pohjustuksena käsittelen suppeasti naislehdistön ja Kaunis koti -lehden historiaa sekä käsittelen taideteollisuuden ja Milanon triennaaleiden merkitystä Suomessa ja maailmalla. Historiallinen aikaperspektiivi auttaa ymmärtämään, millaisessa yhteiskunnassa tulkittavat kansikuvat ovat syntyneet. Analysoitavat kansikuvat valikoituivat sisällönanalyysin menetelmin, jota varten tein kolme taulukkoa liittyen kansikuviin (liitteet 1–3). Tutkielmaan valitut neljätoista kansikuvaa on analysoitu Erwin Panofskyn kolmivaiheisen ikonologisen analyysimallin mukaan. Panofsky loi kolmivaiheisen ikonologisen mallin, jolla voi tutkia kuvien sisältöä, niissä olevia aiheita ja teemoja kirjallisten lähteiden sekä aikaisempien kuvien kautta. Kansikuvien analyysilukuja on kahdeksan, ja jokaisessa on analysoitu 1–3 Kaunis koti -lehden kansikuvaa. Kansikuvien tutkimisen apuna on käytetty niin aikalaislähteitä kuin useita kokoomateoksiakin. Aikalaislähteinä toimivat Kauniin kodin artikkelit ja rinnakkaislähteinä mm. useat suomalaisuutta käsittelevät kokoomateokset. Lisäksi olen hyödyntänyt mm. Aulikki Herneojan, Tiina Huokunan, Harri Kalhan ja Minna Sarantola-Weissin väitöskirjoja, joissa on ollut tutkimusaineistona Kauniin kodin juttuja ja artikkeleita. Tutkielma osoittaa sen, että kansikuvat peilaavat omaa aikaansa ja ovat erinomainen kurkistusikkuna menneeseen. Kansikuvien representaatiot valaisevat, kuinka yhteiskuntamme muuttui vuosien 1948–1971 välisenä aikana. Kansikuvissa on nähtävissä muutos sota-aikojen jälkeisestä niukkuudesta kohti yltäkylläisyyttä. Se, mikä kansikuvissa pysyi muuttumattomana, oli mm. arkielämän arvostus, luonto ja ihmiset. Luonto näkyi kansikuvissa aina jossain muodossa läpi lehden ilmestymisvuosien ja ihmiset oli paljon käytetty kuva-aihe Kauniin kodin kansikuvissa. Lisäksi suomalainen muotoilu ja Milanon triennaalit ovat olleet tärkeässä osassa niin kansikuvissa kuin lehden artikkeleissa.

Mannerheim-ristin ritari, sosiologian professori, Tampereen yliopiston rehtori Paavo Koli (1921–69) oli poikkeuksellinen hahmo Suomen jähmeässä yliopistomaailmassa 1960-luvulla. Hänen johtamismallinsa antoi arvoa sodassa tavalliselle rivimiehelle ja yliopistossa nuorelle opiskelijalle. Sosiologi Paavo Koli valittiin maamme ensimmäisenä ASLA-stipendiaattina Yhdysvaltoihin maailmansodan jälkeen. Sitä ennen hän oli juuri valmistuneena maisterina saanut apurahan amerikkalaiseen yliopistoon. Siellä hän oli lievästi arvostellut professorinsa luennon poliittista kapea-alaisuutta. Seurauksena mccarthyismin riivaamassa maassa oli FBI-poliisin kuulustelijan kysymys: ”Mister Koli, oletteko kommunisti?” Uhkana oli maasta karkotus. Mutta Suomesta pyydetty lausunto kertoi Kolin pienen ryhmän tuhoamasta parin tuhannen puna-armeijan sotilaan pataljoonasta Vienan Karjalassa syksyllä 1941. Epäilty Paavo Koli korotettiinkin yliopistonsa sankariksi, jolle rehtori takasi apurahat. Kolia pidetään maamme ensimmäisenä teollisuussosiologian tutkijana ja työelämän tulevaisuuden ongelmien onnistuneena ennustajana. Rehtori Koli on kiistatta monitieteisen Tampereen yliopiston perustaja, josta ennustettiin jopa tasavallan presidenttiä. Kolin harvainvaltaa käsitellyt yliopiston avajaispuhe vuonna 1966 nostatti mediamyrskyn, sillä sen koettiin kohdistuneen presidentti Kekkoseen. Kirjoittaja, kamarineuvos Matti Parjanen, toimi rehtori Kolin assistenttina ja myöhemmin muun muassa yliopiston vararehtorina.

Työ käsittelee 1950-luvun rivitaloja ja aluesuunnittelua Rantaperkiön ja Petsamon alueilla Tampereella. Tavoitteena on selvittää tutkimuskohteiden suunnitteluun ja rakentamiseen keskeisesti vaikuttaneita tekijöitä. Vertaan tutkimuskohteita toisiinsa sekä tarkastelen alueita rakennuksineen suhteessa ajan vallitsevaan arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelukeskusteluun. Lisäksi tarkastelen kohteita suhteessa laajempaan historialliseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin, jotta alueiden suunnitteluun ja toteutukseen vaikuttaneet tekijät hahmottuvat paremmin. Tutkimuskohteet rakennettiin aikana, jolloin käsityövaltainen rakentaminen kehittyi kohti teollisempaa rakentamistapaa. Materiaalit, rakenteet ja työmenetelmät muuttuivat, mikä näkyy yleisesti ajan rakennuksissa erilaisten ratkaisujen suurena kirjona. Myös rivitaloja kehitettiin aktiivisesti, ja pelkästään Tampereelle 1950-luvulla valmistuneissa rivitaloissa on nähtävissä erilaisia tyylejä ja rakennustekniikoita. Rivitalojen kehittäminen oli alkanut kuitenkin jo 1900-luvun alkupuolella osana modernismiin liittyvää rakentamisen rationalisointia ja asuntojen standardointia. Rivitaloa perusteltiin usein etenkin kustannustehokkaana vaihtoehtona, joka mahdollistaisi liki omakotimaisen asumistavan myös vähävaraisemmille. Vaikka rivitaloja suunniteltiin ja niistä puhuttiin ja kirjoitettiin jo 1900-luvun alusta lähtien, tuli rakennustyyppi Suomessa suosituksi oikeastaan vasta 1960-luvulla. 1950-luvulla Tampereen kaupungin nopeasti kasvavaa väkilukua ryhdyttiin ohjailemaan ajan suunnitteluteorioiden mukaisesti hajakeskittämällä. Tässä työssä tarkasteltavat alueet eivät ole kuitenkaan alkujaankaan olleet varsinaisesti muusta kaupunkirakenteesta irrallisia lähiöalueita, vaan ne ovat pikemminkin vanhempaa kaupunkirakennetta jatkavia kaupunginosia. Rantaperkiön rivitalot ovat osa laajempaa samanaikaisesti suunniteltua aluekokonaisuutta, jossa näkyy Meurmanin suunnitteluperiaatteiden vaikutus. Petsamon rivitaloalue taas rakennettiin aiemmin kaavoitetun pientaloalueen kylkeen ja se viittaa rakennusten sommittelulla esimerkiksi Englannin varhaisiin puutarhakaupunkeihin. Vaikka kohteet ovatkin erilaisia, on molemmissa nähtävissä suunnitteluajankohtansa tyypillisiä piirteitä ja ihanteita sekä arkkitehtuurissa että aluesuunnittelussa.

nonPeerReviewed

Päiväkodeissa ja päivähoidon piirissä toimitaan tiettyjen asiakirjojen ohjaamina, mistä tärkeimpinä mainittakoon varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Jotta voidaan ymmärtää ja tarkastella nykyistä toimintaa varhaiskasvatuksessa, on syytä perehtyä myös varhaiskasvatuksen historiaan ja siihen, mistä toiminta on lähtenyt muotoutumaan, siihen mitä se tänä päivänä on. On tärkeää miettiä kysymystä, miten tähän on tultu ja miksi päiväkodeissa toimitaan tietyillä tavoilla. Tärkeää on myös pohtia sitä, näkyykö tämän päivän toiminnassa samankaltaisuutta verrattuna historiaan. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää varhaiskasvatuksen ja lastentarhan historiaa maassamme. Tavoitteena oli kuvata Ebeneserin lastentarhan toimintaa 1900-luvun alkupuoliskolla silloisten lastentarhalaisten muistoissa, selvittämällä millaisia toimintaa lastentarhassa oli ja miten nämä toiminnat koettiin. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 1920–1950-luvuilla lapsina Ebeneserin lastentarhassa olleet nykyiset aikuiset. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella, mikä ilmenee niin aineiston laadullisuudessa kuin aineiston analyysissäkin. Aineistona, joka voidaan määritellä muistitietoaineistoksi, oli Ebeneserin lastentarhaa 1920–1950-luvuilla käyneiden henkilöiden litteroidut haastattelut. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoitti, että Ebeneserin lastentarhassa oli monipuolista toimintaa, jossa mukana oli hyvin paljon Fröbel -pedagogista ajattelua. Toiminnan taustalla korostui myös kristillisyys. Toimintaan lastentarhassa kuului rutiinit, joista haastatelluilla oli muistoja liittyen päivärytmiin, siisteyteen ja hygieniaan, ruokailuun ja lepoon. Lisäksi lastentarhassa oli erilaista toimintaa sisällä, joka käsitti leikki, laulu- ja satuhetket, askartelut ja kädentaidot sekä työkasvatuksen. Myös toiminta ulkona kuului lastentarhan toimintaan, josta muistettiin ulkoiluvälineet ja ulkoleikit eri vuodenaikoina, työtehtävät sekä karkailut ulkoilusta. Lisäksi muistoja oli retkistä ja juhlista. Haastatellut muistivat ja olivat kokeneet toiminnan yksilöllisesti eri tavoin; pääasiassa muistot ja kokemukset olivat myönteisiä. Haastattelut etenivät vapaasti ja painottuivat eri tavoilla, joten yleisesti ottaen muistoista ei pystynyt koostamaan yksiselitteistä, yhtenäistä ajatusta toiminnasta. Usein muistamista varjostamassa oli myös unohtaminen. Asiasanat: varhaiskasvatuksen historia, Ebeneserin lastentarha, lastentarhan toiminta, muistitietotutkimus, muisti, muistelu

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on tutkia, miten opettajuus on muuttunut 1950-luvulta 2010-luvulle ja millaisia ominaisuuksia opettajuudelle annetaan vuosikymmenien saatossa. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jossa tutkimusmetodina käytän narratiivisuutta. Tutkimukseni aineisto koostuu seitsemästä kirjoitelmasta, jotka on kerätty eri vuosikymmeninä 1950-2010 valmistuneilta luokanopettajilta. Analysoin aineiston narratiivisen kategorisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimustulosteni perusteella opettajat määrittelevät opettajuuden samoista osa-alueista koostuvana. Näitä ovat opettajan persoonallisuus, opettajan rooli, opetus, oppilaat ja vanhempien asema. Tulokset osoittavat muutoksen, joka kulkee vahvasti yhteiskunnan muutoksen mukana. Selkein muutos jokaisessa osa-alueessa on tämän tutkimuksen mukaan tapahtunut 1990-luvulle tultaessa. Sitä ennen opettajuus nähtiin melko muuttumattomana: opettaja oli mallikansalainen, joka siirsi tietoa oppilailleen. 1990-luvun jälkeen opettajan rooli muuttui enemmän ohjaavaksi oppilaiden kaveriksi ja persoonallisuuden piirteet koskettivat enemmän opetusta. Oppilaiden hyvinvointi on tutkimuksen mukaan laskenut ja opettajien kasvava työmäärä vaikuttaa opettajien työssäjaksamiseen. Tutkimustulosten valossa opettajien mukaan tämänhetkinen opetussuunnitelma on pedagogiikaltaan oppilaiden kasvua tukeva. Koulun ja opettajuuden kehittämisessä tulisi kiinnittää tulevaisuudessa huomiota oppilaiden hyvinvoinnin kasvattamiseen sekä opettajien työtehtävien tarkastelun kautta opettajan työssäjaksamisen kehittämiseen.

Tutkielma käsittelee Korean Demokraattisen Kansantasavallan (KDKT) ensimmäisen päämiehen ja johtajan Kim il-Sungin henkilökultin luomistyötä, sekä esikuvia, joita hän propagandakoneistonsa kanssa käytti henkilökulttinsa luomiseen. Tarkasteltu ajanjakso sijoittuu vuodesta 1945 noin vuoden 1962 loppuun. Alun perin Neuvostoliiton asevoimien tuella valtaan noussut nuori johtaja ryhtyi pian kehittämään itselleen omanlaistaan henkilökulttia, jonka esikuvina toimivat niin Neuvostoliiton Josef Stalin kuin myös kansallissosialistisen Saksan Adolf Hitler. Molemmat edellä mainitut diktaattorit toimivat Kim il-Sungille esimerkkinä monilla kulttuurin ja propagandan saroilla, niin esimerkiksi maalaustaiteessa, sanomalehdissä, radiossa tai filmillä esiintymisessä, kuin myös julkisessa esiintymisessä. Heidän esimerkkinsä toimi oppaana myös vaikuttamisen ja propagandan keinoissa, joiden avulla Kim il-Sung loi itsestään kansalleen ja ulkomaille kuvan suurena ja mahtavana valtionpäämiehenä, joka johtaa Koreaa Juche-aatteen avulla. Työ sivuaa myös Juche-aatteen syntymää, joka oli Kim il-Sungin henkilökultin peruspilari. Henkilökultin itsensä tavoin, myös Juche-aatteen luomistyössä Kim il-Sung sekä hänen valtiokoneistonsa käyttivät hyväkseen niin Neuvostoliitosta kuin Saksasta tuttuja esikuvia ja propagandan sekä vaikuttamisen keinoja. Näin Korean Demokraattiseen Kansantasavaltaan syntyi mielenkiintoinen poliittinen sekä yhteiskunnallinen järjestelmä, joka yhdisteli ideologisessa pohjassaan niin sanotusti parhaat palat sekä stalinistisesta kommunismista, marxismi-leninismistä, kuin myös kansallissosialismista, japanilaisesta militarismista, sekä klassisesta fasismista, aina kun vain Kim il-Sungin toiminta valtionpäämiehenä sekä todellisuudessa että propagandan sivuilla niin vaati. Tutkielman on pyrkimys osoittaa, että Korean Demokraattisen Kansantasavallan propagandakoneisto ja hallintomuoto vuodesta 1956 eteenpäin edustavat omanlaistaan, valtavirran kommunismista poikkeavaa sosialistisen kansallisuusaatteen linjaa, jolla oli vahvoja samankaltaisuuksia niin stalinismin kuin saksalaisen kansallissosialismin kanssa. Esimerkiksi Korea asiantuntija tohtori B.R. Myers on väittänyt näin viimeaikaisissa julkaisuissaan. Myös KDKT:n historian ja politiikan tutkimuksen toinen tässä tutkimuksessa usein siteerattu ammattilainen, tohtori Andrei Lankov, on myöntänyt Korean Demokraattisen Kansantasavallan hallinnon toimivan äärimmäisen taitavasti, sekä macchiavellistisesti poliittisten kysymysten ja ideologian soveltamisen parissa, mikä osittain tukee tutkimuksessa esitettyä väitettä. Metodien puolelta tutkielma seuraa sekä tohtori Reinhart Koselleckin että tohtori Quentin Skinnerin metodologisten teorioiden pohjaa, mutta sen lisäksi työssä on käytetty apuna myös teoreettisia esimerkkejä Max Weberin, Jorma Kalelan, Hannah Arendtin, Martin Heideggerin sekä Carl Schmittin näkemyksistä, sekä aihepiiriin liittyvistä metodologisista kysymyksistä.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen terveyssisar Tytti Huotarin tekemää työtä pienessä lappilaisessa Pelkosenniemen kunnassa 1930-luvun lopulta 1960-luvun alkuun saakka. Huotari on isoäitini ja hän kirjoitti vuosia työuransa jälkeen muistelmat, joissa hän paneutuu kuvaamaan tekemäänsä työtä ja siihen vaikuttaneita olosuhteita. Nämä muistelmat muodostavat toisen puolen tutkimuksen lähdeaineistosta. Lisäksi täydennän ammatinharjoittajan itsensä muistoja kyläläisille tekemilläni haastatteluilla, joissa he kertovat omia kokemuksiaan terveyssisaren työstä. Tutkin, miten Huotari kertoo työstään, millaista kuvaa rakentaa itsestään terveydenhuollon ammattilaisena ja myös sitä, mitä hän jättää kertomatta. Samalla tarkastelen sitä, miten kyläläiset muistavat terveyssisaren työn ja millaisia merkityksiä sille muistelunsa kautta antavat. Terveysisarten työtä on käsitelty aiemmin pääasiassa osana makrotason terveydenhuollon kehitystä. Aineistoni on muistitietoaineistoa, jonka käyttö puoltaa paikkaansa erityisesti pyrittäessä lähemmäs historian ja henkilökohtaisen kokemuksen välistä suhdetta sekä yhteiskunnan muutoksen ja sen vaikutuksen yksilöllistä tulkintaa. Muistitietoaineistoa terveyssisarten työn käsittelyssä on käytetty vain vähän. Muistitietoaineistoa tulkittaessa olennaista on paitsi se, mitä kerrotaan, myös se miten kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta. Aineistoani käsittelen teemoittelemalla ja suhteuttamalla sitä tutkimuskirjallisuuden luomaan kuvaan terveyssisaren työstä ja sen reunaehdoista sekä tarkastelemalla sitä mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Koska kyseessä on tutkimus lähisukulaisestani lähdekriittisyys ja oman tutkijan positioni reflektointi ovat merkittävässä asemassa tutkimuksessa. Terveyssisaren työ jakaantui eri väestöryhmien ennakoivaan terveydenhuoltoon ja neuvontaan sekä sairauksien ehkäisyyn. Varsinainen sairaanhoito kuului sairaanhoitajille, mutta sitäkin kylissä kiertelevä terveyssisar joutui jatkuvasti tekemään. Perustyö sisälsi kouluterveystarkastukset, joilla oli erityinen valtiollinen merkitys hyvän kansalaiskunnon takaamisessa sekä terveys- ja puhtausvalistuksen, joiden avulla ihmisiä pyrittiin koulimaan huolehtimaan itsestään paremmin. Pienten lasten terveydenhoito oli erityisesti Lapin alueella merkittävää, sillä lapsikuolleisuus ennen neuvolalaitoksen leviämistä oli alueella suurempi kuin muualla maassa. Huotarin muistelmissa merkittävään asemaan nousevat myös sotavuodet. Niiden kautta päästään käsiksi myös Lapin sodan lappilaisiin jättämiin traumoihin.

Tutkimuksessa tarkastellaan Britannian parlamentin alahuoneessa käytyä keskustelua vapaudesta ja valtion tehtävistä Clement Attleen johtaman Labour-hallituksen noustua valtaan vuoden 1945 vaaleissa. Kyseinen hallitus toteutti runsaan määrän uudistuksia, joista merkittävimpänä sosiaaliturvan ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistukset. Lisäksi hallitus toteutti valtiojohtoista talouspolitiikkaa valvomalla rahapolitiikkaa, sääntelemällä tuotantoa sekä kansallistamalla merkittäväksi katsomiaan teollisuudenaloja. Myös ammattiliittojen toiminnan rajoitukset kumottiin ja ylähuoneen viivytysoikeutta lainsäädännön voimaansaattamisessa kavennettiin. Käydyissä parlamenttikeskusteluissa hallituksen politiikkaa puolustettiin ja vastustettiin erilaisia vapauskäsitteitä hyödyntämällä. Labour-edustajat puolustivat hallituksen politiikkaa vapauskäsitteellä, joka monessa yhteydessä yhdistyi vaatimukseen paremmasta taloudellisesta turvallisuudesta, materiaalisesta hyvinvoinnista sekä tasa-arvosta. Taas Winston Churchillin johtamat oppositiossa olleet konservatiivit vastustivat hallituksen toimenpiteitä liittämällä vapauskäsitteeseen vaatimuksen vapaasta markkinataloudesta ja yksilön valinnanvapaudesta. Erilaiset vapauskäsitteet pitivät sisällään erilaisia näkemyksiä valtion tehtävistä ja taloudellisen vallan käytöstä. Labour-edustajat katsoivat vapauden edellyttävän valtion toimia kansalaistensa hyvinvoinnin edistämiseksi, mikä konservatiivien silmissä nähtiin yksilön sitomisena valtion "byrokratiakoneeseen". Kun Labour-edustajat puhuivat taloudellisen vallan siirtämisestä ”voitontavoittelijoilta” ja ”yksityisiltä diktaattoreilta” demokraattiseen hallintaan, niin taas konservatiivit vaativat yksilön taloudellisen autonomian säilyttämistä suhteessa valtioon. Parlamentissa käydyillä keskusteluilla oli myös selkeä yhteys parlamentin ulkopuolella käytyyn yhteiskuntateoreettiseen keskusteluun. Labourin politiikan nähtiin toteuttavan demokraattista suunnittelua, josta moni aikakauden teoreetikko oli puhunut. Toisaalta konservatiivit hyödynsivät politiikassaan Friedrich A. Hayekin näkemyksiä suunnittelun vaaroista ja hänen paljon käyttämäänsä totalitarismin käsitettä. Jotkut konservatiiveista väittivätkin Britannian olevan matkalla totalitaristiseen yhteiskuntaan, mikäli hallitus ei kunnioittaisi vapautta ja tämän peruspilaria eli laillisuusperiaatetta.

Tutkielman aiheena on suomalaisten naisten 1950-luvun nuoruusmuistot. Muistoja lähestytään erityisen ennakko-oletuksen kautta, jonka mukaan 1950-luvun Suomea on julkisissa historiaesityksissä kuvattu kahtiajakautuneeksi ajanjaksoksi. Tärkeänä apuvälineenä on historiakuvan käsite, jonka mahdollista dualismia tutkielman muistiaineistosta paikannetaan. Tutkielman aineistona ovat suomalaisten naisten nuoruusmuistot 1950-luvulta, jotka jakautuvat sekä haastatteluihin että kilpakirjoitusaineistoon. Näistä aineistoista tutkitaan sitä, millaista historiakuvaa ne 1950-luvun nuoruudesta luovat, ja onko tämä historiakuva samalla tavoin kahtiajakautunut kuin julkisten historiaesitysten antama näkemys. Tätä 1950-luvun kahtiajakautuneisuutta tutkitaan aineistosta viiden eri teeman kautta, jotka koostuvat vastinpareista maaseutu ja kaupunki, oppikoulun käyneet ja sen ulkopuolelle jääneet, työ ja vapaa-aika, mies ja nainen sekä aineellinen puute ja edistysusko. Näiden vastinparien dualistisuutta puretaan aineistosta sekä diskurssianalyysin että dekonstruktion keinoin. Aineiston historiakuvan rakentumisen purkamisessa liikutaan analyysissä kahdella tasolla: muistoista tutkitaan sekä sen ilmeistä nimettyä sisältöä että myös sen rivien välissä vaikuttavaa kätketympää sisältöä. Tämän lisäksi aineiston historiakuvaa kaksoisluetaan vasten tutkimus-, populaari- ja aikalaiskirjallisuuden antamaa kuvaa 1950-luvun Suomesta ja nuoruudesta. Tällä suhteutuksella analyysi kytketään laajempiin historiallisiin yhteyksiin. Tutkielman tarkoituksena on myös käsitellä muistamisen erilaisia tapoja ja niiden vaikutusta muistojen sisältöihin. Analyysin pääluvut on jaoteltu aineistotyypin mukaisesti haastatteluiden ja kilpakirjoitusten historiakuvan tutkimiseen, jonka jälkeen viimeisessä luvussa näiden kahden aineistotyypin sisältöjä vertaillaan toisiinsa ja muodostetaan kokonaistulkinta 1950-luvun nuoruusmuistojen historiakuvasta ja sen sisältämästä dualismista. Analyysin kokonaistulkinnassa kävi ilmi, että etenkin sukupuolten ja koulutusmuodon eroja muisteltiin hyvin kahtiajakautuneesti niin haastatteluissa kuin kilpakirjoituksissakin. Useissa muistoissa tosin sukupuolta ei juurikaan käsitelty ja eri koulujen sisäiset erot korostivat enemmän yhtenäisyyttä. Sen sijaan työnteko ja aineellinen puute olivat useimmissa muistoissa niin hallitsevassa osassa, että ne eivät muodostaneet tasaveroista paria vapaa-ajan ja edistysuskon kanssa, vaan niistä muodostettu näkemys oli useimpien muistelijoiden mukaan varsin yhtenäinen. Maaseutu ja kaupunki taas eivät olleet muistoissa vastakkainasettelusuhteessa, ja niiden väliset erot koettiin lievemmiksi kuin julkisen historiakuvan puolella. Maaseudun nuoret kuitenkin kokivat kaupungin muistoissa usein paremmaksi ja erilliseksi asuinympäristöksi, kun taas kaupunkilaiset nuoret vaikenivat minkäänlaisesta vertailusta. Nämä historiakuvan rakenteet paljastamalla tutkielma on tuonut syvempää ymmärrystä niistä keinoista, joilla 1950-luvun nuoruutta suomalaisten naisten muistoissa luodaan. Tämä ymmärrys 1950-luvun nuoruuden historiakuvan perusrakenteista mahdollistaa tulevaisuudessa aiempaa monipuolisemman lähtökohdan uusille tutkimuksille.