Search

Tavoitteet: Viittomakielen opiskelijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut, mutta viittomakielen oppimista on Suomessa ja kansainvälisesti tutkittu pääasiassa vain kuurojen lasten kielen omaksumisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada alalle lisätietoa selvittämällä kokemuksia suomalaisen viittomakielen oppimisesta vieraana kielenä ja analysoida erityisesti sitä, miten erilaiset oppimisen muodot (formaali ja informaali oppiminen) vaikuttavat oppimis-kokemuksiin. Tutkimuksessa käytettiin narratiivista lähestymistapaa ja pyrkimyksenä oli siten tuoda esille yksityiskohtaista ja praktista tietoa. Menetelmät: Tutkimuksessa oli mukana kuusi eri tavoin ja erilaisin motiivein viittomakieltä oppinutta henkilöä. Tutkimushenkilöistä kolme oli osallistunut formaaliin koulutukseen (viitto-makielentulkki, viittomakielentulkkiopiskelija, viittomakielen ohjaaja), yksi opiskellut viittoma-kieltä nonformaalisti (huonokuuloisten lasten äiti) ja kaksi oppinut viittomakieltä informaalisti (kuuron henkilön puoliso ja kuuron henkilön ystävä). Tutkimuksen aineisto kerättiin narratiivi-sin haastatteluin ja analysoitiin narratiivisella otteella sekä aineistoa teemoittaen ja muihin tutkimuksiin verraten. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimustulosten perusteella keskeisiä ilmiöitä viittomakielen oppimisessa vieraana kielenä ovat uuteen kielen modaliteettiin sopeutuminen ja autenttisten kielenkäyttötilanteiden tärkeys. Formaalin ja informaalin oppimisen keskeisimpänä erona tutkimusaineistossa näyttäytyi oppimisen tunnelma, joka oli informaalisti kieltä oppineiden kerronnassa positiivisempi niin oppimismatkaa kuin oman osaamisen tasoa kuvatessa. Tutkimusaineiston kielenoppijoiden välillä eroavaisuutta oli myös metalingvistisessä näkökulmassa; kieltä formaalisti opiskelleet kuvasivat oppimistaan ja osaamistaan kielitieteellisestä näkökulmasta ja kriittisesti analysoiden, kun taas muut kielenoppijat painottivat kerronnassaan kielen käyttöä kommunikoinnissa., Targets: The amount of people learning sign language is constantly growing but learning the language has been little researched, except from the point-of-view of deaf children’s language acquisition, both in Finland and internationally. The aim of this research was to bring more information into the field by looking into the experiences of learning Finnish sign language as a foreign language and analyse especially how different forms of learning (formal and informal learning) affect the learning experiences. Research was made with narrative inquiry and its goal was to reveal detailed and practical information. Methods: The study involved six persons who all had learned sign language in different ways and with different motives. Three of the individuals studied had participated in a formal edu-cation (sign language interpreter, sign language interpreter student, sign language instructor), one had studied sign language non-formally (mother of hard-of-hearing children) and two had learned sign language informally (spouse of a deaf person and a friend of a deaf person). The data was gathered through narrative interviews and was analysed with a narrative grasp and as well as by theming the material and comparing to previous research. Results and conclusions: According to the research results, the central phenomena in learning sign language as a foreign language are adapting to the modality of the new language and the importance of authentic opportunities where to use the language. The key difference between formal and informal learning appeared to be the atmosphere of learning which was more positive in the narration of those who had learned the language informally, in describing both the learning journey and their own level of learning. In the research material, there was also a difference in the metalinguistic point-of-view between the language learners; those who had studied formally described their learning and abilities from the linguistic perspective and with criti

Tämä opinnäyte sisältää taiteellis-pedagogisen työn sekä kirjallisen osion. Taiteellis-pedagoginen työ käsittää esityksen, joka luotiin devsing-menetelmänä teini-ikäisten nuorten kanssa Annantalolla lukuvuonna 2012 – 2013. Esityksen nimi oli Maailmanpyörä ja se käsitteli identiteettiä sekä itsenäistymistä lapsuuden kodista. Esitys kertoi neljän perheen tarinan. Jokaisessa perheessä oli itsenäistyvä nuori. Joissakin perheissä oman identiteetin rakentuminen ja itsenäistymisen taistelu oli helpompaa, toisissa vaikeampaa. Perheiden aikuiset joskus kykenivät tukemaan nuorta, toisinaan eivät. Oppilaat kirjoittivat yhteistyössä minun kanssani tekstin, rakensivat omat hahmonsa ja osallistuivat esimerkiksi lavasteiden ja puvustuksen suunnitteluun. Oppilaat kokivat lopputuloksen merkitykselliseksi ja oman näköisekseen. Olen taustaltani yhteisöteatterin tekijä, joka näkyy suhteessani teatteritaiteeseen sekä teatterin opettamiseen. Pedagogis-taiteellisessa prosessissa minulle on ollut tärkeätä oppilaiden osallistuminen, innostuminen, sitoutuminen ja esimerkiksi sosiaalisten taitojen oppiminen. En painota opetuksessani esimerkiksi näyttelijäntyöllisiä tekniikoita. Pohdinkin opetusvuoden aikana, mitä oppilaani itseasiassa oppivat tunneillani? Olenhan taideopettaja ja oppilaat ovat tulleet taidetunnille. Mutu-tuntumalla näen, havainnoin ja aistin paljon oppimista, mutta kokevatko oppilaat oppivansa mitään? Ja jos kyllä, mitä? Kirjallinen osio käsittelee oppilaideni oppimista. Keräsin aineistoa oppilailtani ryhmähaastattelulla ja kyselyillä. Kun tarkastelemme aineiston tuloksia, on helppo huomata, että oppimista todella tapahtuu. Kun vertaamme vastauksia vuonna 2016 voimaan astuvan opetussuunnitelman tavoitteisiin, näemme, että (yhteisö)teatteriopetuksella on mahdollista saavuttaa lähes kaikki opetusneuvoksen asettamat tavoitteet. Tästä innostuneena liityn laajaan draamakasvattajien joukkoon esittämällä (yhteisö)teatteria omaksi oppiaineekseen kouluihin, jotta kaikilla olisi mahdol