Search

Vaikka säännösteltyjä järviä on tutkittu kahden viimeisen vuosikymmenen aikana, ovat aikaisemmissa hankkeissa kerätyt biologiset aineistot hajanaisia ja etenkin lievästi säännöstellyissä järvissä riittämättömiä vesipolitiikan puitedirektiivin edellyttämien vertailuolojen määrittelyyn ja ekologisen tilan luokittelu- ja seurantajärjestelmän kehittämiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa säännösteltyjen järvien ekologista luokittelua ja ympäristötavoitteiden määrittämistä varten ottaen huomioon samaan aikaan EU-tasolla ja kansallisesti tapahtuva valmistelutyö vesipuitedirektiivin toimeenpanemiseksi. Osahankkeissa hyödynnettiin olemassa olevia biologisia aineistoja säännöstellyiltä järviltä ja niiden vertailuvesistöistä. Uutta aineistoa kerättiin rantavyöhykkeen kalastosta, rantavyöhykkeen pohjaeläimistöstä ja vesikasvillisuudesta. Työssä kehitettiin luokittelumuuttujia vesienhoitoasetuksen mukaista tilan arviointia varten. Varsinaista luokittelumuuttujien valintaa varten laadittiin vaihtoehtoisia tilan arviointimalleja, joiden perusteella järvien tilaluokka määriteltiin. Vedenkorkeuden säännöstelyn vaikutus näkyi sekä vesikasvillisuudessa, pohjaeläimistössä että rantavyöhykkeen kalastossa. Järvien tilaluokka oli laatutekijästä ja elinympäristöstä riippuen huonompi kuin hyvä, kun vedenkorkeuden talvialenema oli yli 2–3 m. Sekä vesikasvillisuudessa, pohjaeläimistössä että kalastossa oli tunnistettavissa useita säännöstelylle herkkiä lajeja. Vesikasveista säännöstelystä näyttävät kärsivät eniten pohjalehtiset, pohjaeläimistä kaksivuotiset hyönteistoukat ja kaloista mutu ja kivisimppu. Rantavyöhykkeen kalaston, pohjaeläimistön ja vesikasvillisuuden luokitukset poikkesivat useassa säännöstelyjärvessä selvästi toisistaan. Järven yleistilaan vaikuttaa tällöin suuresti, määräytyykö tila kaikkien biologisten laatutekijöiden keskimääräisenä tilana (esim. mediaani) vai heikoimmassa tilassa olevan laatutekijän (ns. heikoimman lenkin menetelmä) mukaan.

Piilevämenetelmää käytetään vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisessa jokien ekologisen tilan luokittelussa ja seurannassa. Tähän julkaisuun on koottu Suomen oloihin sopiva ohjeistus menetelmän toteutuksesta näytteenotosta piileväpreparaattien valmistukseen ja tulosten tulkintaan. Lisäksi julkaisussa on esitelty pohjalevien ekologiaa.

Maailman luonnonsuojeluliitto (IUCN; Species Survival Commission) on jo vuosien ajan kehittänyt yhtenäistä luokittelujärjestelmää ja kriteereitä eliölajien uhanalaisuuden arviointiin. Tavoitteena on ollut luoda menetelmä, jonka avulla mihin tahansa eliöryhmään selkärankaisista leviin kuuluvan eliölajin häviämisriski voidaan arvioida. Tämä opas on suomenkielinen yhteenveto kolmesta IUCN:n julkaisemasta alkuperäisohjeesta, joita ovat: - IUCN Red List Categories and Criteria. Version 3.1. (2001) - Guidelines for Application of IUCN Red List Criteria at Regional Levels. Version 3.0. (2003) - Guidelines for Using the IUCN Red List Categories and Criteria. Version 6.2. (2006) Alkuperäisohjeet ovat julkaisun liitteinä. Opas sisältää myös IUCN:n sallimat kansallisesti päätettävät sovellukset, jotka on hyväksynyt ympäristöministeriön 24.8.2006 asettama Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä. Tämän oppaan kriteereitä ja ohjeita noudattaen arvioidaan Suomen lajiston uhanalaisuus ja laaditaan seuraava eliölajien punainen kirja.

Tutkielmassa käsitellään ihmistieteellisiä luokitteluja ja niiden jäsentämiseen käytettyjä filosofisia teorioita. Moderneissa käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteissä sekä lääketieteessä tehdyt luokittelut muodostavat tieteenfilosofiassa varsin vähän käsitellyn mutta kiinnostavan tieteenfilosofisen tutkimuskohteen: nämä luokittelut tyypillisesti sijoittuvat arkisten luokittelukäytäntöjemme ja puhtaasti tieteellisten päämäärien valossa tehdyn tutkimuksen välimaastoon ja siksi niillä – perustavammin kuin luonnontieteen luokitteluilla – on episteemisen tehtävänsä lisäksi yhteiskunnallisesti merkittäviä konnotaatioita. Tämän erityispiirteen lisäksi ihmistieteellisiä luokitteluja erottavat luonnontieteen tutkimista luokista myös niiden rajoitettu sovellusala ja usein ajassa muuttuva luonne. Näistä eroavaisuuksista huolimatta on eräs merkittävä lähtökohta ihmistieteellisten luokittelujen filosofiseen käsittelyyn ollut lähestyä niitä luonnontieteen luokkien kuvaamiseen käytetyn teorian välinein. Tutkielman keskeinen tutkimuskysymys kuuluukin: voidaanko perinteisesti luonnontieteellisten luokitusten jäsentämiseen käytettyä luonnollisten luokkien teoriaa soveltaa myös ihmistieteellisten luokitusten kuvaamiseen? Tarkastelemalla eri luonnollisten luokkien teorioita pyritään tutkielmassa ensin luvuissa 2–4 osoittamaan luokittelun kysymysten yhteys induktion ongelmaan sekä paikallistamaan käsitteen ’luonnollinen luokka’ tehtävä nykyaikaisessa tieteenfilosofisessa keskustelussa. Eri teorioita vertailemalla käy ilmi, miksi Richard Boydin näkemys luonnollisista luokista kausaalisina homeostaattisina ominaisuusklustereina muodostaa lupaavimman lähtökohdan luonnollisten luokkien teorian laajentamiselle myös ihmistieteitä koskevaksi luokittelun teoriaksi. Tutkielman luvuissa 5–7 esitellään sen keskeinen vastakkainasettelu, kahden ihmistieteen luokkien teorian välillä vallitseva erimielisyys: Mm. Paul Griffithsin kannattaman ekumenistiseksi luokittelun teoriaksi nimitetyn näkemyksen mukaa, Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler., Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library., Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.