Search

This study examines 13–89-month-old children's evaluated self-regulation in the Finnish early education setting. The purpose of the study is to explore how self-regulation relates to children's holistic development, narrated cop-ing mechanisms and gender differences in expressions of emotion. The capacity for self-regulation is central to our understanding of what it is to be human, and its critical developmental period lies in early childhood. The contributions of the study are a profound knowledge of the importance of children’s self-regulation and an evaluation of the reliability and suitability of its instrument in an early education setting. The study is based on a larger research project called The Orientation Project, and the data contains three independent instruments. This quantita-tive and partly qualitative dissertation consists of a summary and three orig-inal articles, which focus on the following research assignments: (1) what kind of skills are included in self-regulation, and how are they related to their holistic development? and (2) how is self-regulation connected with children’s narrated coping mechanisms and with their observed emotional expressions? The research included 36 kindergartens from 13 different mu-nicipalities. The evaluations of the children’s (n = 2476) self-regulation skills were conducted via the employees of the children’s own class. The children’s (n = 383) coping mechanisms in an imagined frustration situation were conducted via open-ended interview. The observation instrument (Ekman, 1992) of the boys’ (n = 1075) and girls’ (n = 1213) emotional ex-pressions (n = 50 480) in their everyday lives was based on a random sam-pling. The observations were conducted by a teacher from another early education unit. The statistical data was analysed with frequencies, descrip-tive statistics, an independent T-test, Chi-square and partial correlations. The reliability of the self-regulation instrument was tested with Cronbach’s alpha and Cohen’s kappa. Children’s descriptions of their coping mecha-nisms were thematically classified into eight units via content analysis. The results demonstrate how self-regulation relates to children’s holistic development, such as social, linguistic, metacognition, and motor skills. Children’s good and moderate self-regulation skills entwine with their abil-ity to imagine different forms of persistent coping mechanisms, while weak self-regulation connects to withdrawal strategies and uncertainty. Self-regulation occurs in different emotional expressions in both genders. Boys with weak self-regulation express more aggression, while girls express neu-trality and calmness in every category of self-regulation. As a whole, self-regulation is fundamentally associated with children’s everyday lives in an early childhood education setting. Knowledge of how children’s self-regulation associates with their behaviour and holistic development forms an important ground for educators and policymakers to promote high-quality early childhood education and pedagogy. Tämä tutkimus tarkastelee 13-89 kuukauden ikäisten lasten arvioidun itsesäätelyn yhteyttä heidän kuvailemiinsa hallintakeinoihin, havaittuihin sukupuolten välisiin tunneilmaisuihin sekä taitojen kokonaisuuteen suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Itsesäätely toimii ihmisyyden keskeisimpänä piirteenä, jonka merkittävin kehityskausi sijoittuu varhaislapsuuteen (Bronson, 2000, s. 1-2). Tutkimuksen kontribuutio on syventää tietoa pienten lasten itsesäätelyn merkityksestä ja sisällöstä. Tutkimusaineisto on kerätty osana Helsingin yliopiston Orientaatioprojektin tutkimushanketta. Kvantitatiiviseen ja osittain kvalitatiiviseen tutkimukseen perustuva väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta ja yhteenvetoosasta. Tutkimukseen osallistui lapsia (n = 2476) 13 kunnasta ja 36 päiväkodista. Varhaiskasvatustiimit arvioivat lasten itsesäätelyä. Lasten hallintakeinoja kuvitellussa frustraatiotilanteessa kartoitettiin avoimella teemahaastattelulla (n = 383). Tyttöjen (n = 1075) ja poikien (n = 1213) tunneilmaisun (Ekman, 1992) observoinnissa muun yksikön opettaja havainnoi lasten tunneilmaisuja (n = 50 480) varhaiskasvatuksen arjessa. Observointi perustui satunnaisotantaan. Tilastollista aineistoa analysoitiin frekvenssien, tunnuslukujen, T-testin, Khiin neliö -testin sekä osittaiskorrelaation avulla. Reliabiliteetteja testattiin Cronbachin alfa -kertoimella, sekä Cohenin kappan avulla. Lasten kuvailemien hallintakeinojen analysointi perustui sisällönanalyysiin, jossa vastaukset teemoiteltiin kahdeksaan luokkaan. Tutkimuksen tulosten mukaan lasten itsesäätely korreloi voimakkaasti sosiaalisiin, kielellisiin, metakognitiivisiin ja motorisiin taitoihin, empatiaan sekä turvalliseen kiintymykseen varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa. Lasten hyvä ja kohtalainen itsesäätely liittyi lasten kykyihin kuvitella ja ilmaista periksiantamattomia ja sinnikkäitä hallintakeinoja, kun taas heikko itsesäätely kytkeytyi lasten epätietoisiin, luovuttamista ja vetäytymistä korostaviin hallintakeinoihin. Itsesäätely ilmeni tytöillä ja pojilla varhaiskasvatuksen kontekstissa erilaisina tunneilmaisuina. Heikon itsesäätelyn omaavat pojat ilmaisivat enemmän aggressiota, kun taas tytöillä ilmeni kaikissa itsesäätelyn luokissa enemmän neutraaliutta ja rauhallisuutta. Kokonaisuudessaan itsesäätely heijastui lapsen jokapäiväiseen arkeen monin eri tavoin, joten itsesäätelyn merkityksen ymmärrystä ja tukea tulisi varhaiskasvatuksessa lisätä.

In this dissertation I discuss documentation and the process of pedagogical documentation in early childhood education and care (ECEC). With the concept of documentation I mean recording the ECEC activities and with the concept of pedagogical documentation I mean the process of planning and developing ECEC with the help of documents. I study the connections between pedagogical documentation and different operational cultures in ECEC. I also study the challenges and possibilities of pedagogical documentation in Finnish ECEC. My dissertation consists of three qualitative and one quantitative sub-studies. As a whole, my research is a practice-oriented and multidisciplinary study in which theory and practice, as well as the diversity of research methods and materials, build an understanding of pedagogical documentation. In the first three studies we used photographs, videos, interviews, questionnaires, and other documentary material. Altogether over 50 children, ECEC practitioners, and parents participated in those qualitative studies. In the fourth study we used extensive quantitative data (2889 children, 194 day care centers, 179 educator teams, and 13 municipalities) to analyze the connections between documentation and ECEC learning environment, children’s orientation and their activities. The results show that almost 40 percent of ECEC practitioners who participated the quantitative study did not use pedagogical documentation much or at all. The younger the children were, the less pedagogical documentation was used. According to the practitioners, implementation of pedagogical documentation was hampered by the shortage of time, equipment and know-how. Documentation was used as a tool for making ECEC visible. The children’s share was low in documentation. Adult-oriented documentation may be a risk for not hearing children, to their participation, and privacy. However, the more pedagogical documentation was used the more open-minded and creative the operational culture was. It was also emotionally more positive and emphasized pedagogy. Pedagogical documentation was used in a goal-oriented way to plan and develop wide and playful learning processes. Pedagogical documentation also seemed to support the youngest children in communication and in new situations. In the process of pedagogical documentation the challenge was to involve the parents, to use pedagogical documentation in a long-term manner, and to re-direct the process of pedagogical documentation when the situations changed. The risk of pedagogical documentation may be the lesser coexistence of practitioners with children. Based on my research, plentiful pedagogical documentation is connected with child-oriented and evolving operational culture in ECEC. To my mind, pedagogical documentation is a tool for creating meanings for everyday phenomenon, conceptualizing, and shaping them together with children and parents. To direct and develop ECEC practices in a flexible and creative way, it is important to assess and decide, what are the most important and appropriate contents and methods in each situation. Transition from adult-oriented documentation towards child-oriented pedagogical documentation requires change in the operational culture of ECEC. It also requires strong pedagogical know-how and good pedagogical leadership. If pedagogical documentation is not regognized as part of evolving operational culture it is possible to miss many opportunities and to be exposed to the risks of documentation. Tarkastelen tässä väitöskirjassa varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa dokumentointia ja siihen liittyvää pedagogisen dokumentoinnin prosessia. Dokumentoinnilla tarkoitan toiminnan tallentamista ja pedagogisella dokumentoinnilla varhaiskasvatuksen suunnittelua ja kehittämistä dokumenttien avulla. Tutkin, minkälaiseen varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin pedagoginen dokumentointi liittyy ja mitkä ovat pedagogisen dokumentoinnin toteuttamisen mahdollisuudet ja haasteet suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Väitöskirjani koostuu kolmesta laadullisesta ja yhdestä määrällisestä osatutkimuksesta. Kolmessa ensimmäisessä osatutkimuksessa aineistoina käytettiin valokuvia, videoita, haastatteluita, kyselylomakkeita ja dokumenttikoosteita. Laadullisiin tutkimuksiin osallistui yli 50 lasta, vanhempaa ja varhaiskasvattajaa. Neljännessä osatutkimuksessa käytettiin laajaa määrällistä aineistoa (2889 lasta, 194 päiväkotia, 179 kasvattajatiimiä ja 13 kuntaa), jonka avulla analysoitiin dokumentoinnin ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristön, lasten toiminnan ja orientaation välisiä yhteyksiä. Kokonaisuutena väitöstutkimukseni on käytäntölähtöinen ja monimenetelmäinen tutkimus. Pyrin teorian ja käytännön sekä tutkimusmenetelmien ja aineistojen moninaisuuden avulla rakentamaan syvällistä ymmärrystä pedagogisesta dokumentoinnista. Tutkimukseni osoittaa, että lähes 40 % varhaiskasvattajista ei käyttänyt pedagogista dokumentointia juuri lainkaan. Nuorimpien lasten kansa pedagogista dokumentointia käytettiin kaikkein vähiten. Varhaiskasvattajien mukaan pedagogisen dokumentoinnin toteuttamista vaikeuttivat pula ajasta, välineistä ja osaamisesta. Varhaiskasvattajat käyttivät dokumentointia lasten toiminnan näkyväksi tekemisen välineenä. Lasten oma osuus dokumentoinnissa oli vähäinen. Aikuislähtöinen dokumentointi voi olla riski lapsen kuulluksi tulemiselle, osallisuuden toteutumiselle ja yksityisyydelle. Kun dokumentointi sai pedagogisemman sävyn, esiin piirtyi ennakkoluulottomampi, luovempi, emotionaalisesti positiivisempi ja pedagogisemmin painottunut toimintakulttuuri. Pedagoginen dokumentointi oli yhteydessä laajojen ja leikillisten prosessien suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä lasten kanssa. Lisäksi pedagoginen dokumentointi tuki päiväkodin pienimpiä lapsia ilmaisussa ja muutostilanteissa. Pedagogisessa dokumentoinnissa haasteena oli vanhempien ottaminen mukaan, pedagogisen dokumentoinnin pitkäjänteinen käyttäminen sekä pedagogisen dokumentoinnin suuntaaminen uudelleen tilanteiden muuttuessa. Pedagogisen dokumentoinnin riskinä voi olla varhaiskasvattajien vähäisempi yhdessä olo lasten kanssa. Väitöstutkimukseni perusteella pedagoginen dokumentointi on yhteydessä lapsilähtöiseen ja kehittyvään toimintakulttuuriin. Näkemykseni mukaan pedagogisen dokumentoinnin avulla voidaan yhdessä lasten ja vanhempien kanssa luoda merkityksiä arjen ilmiöille sekä käsitteellistää ja muokata niitä. Silloin voidaan arvioida ja päättää, mikä varhaiskasvatuksessa on tärkeintä ja tarkoituksenmukaisinta juuri siinä kontekstissa. Toimintaa voidaan suunnata ja muokata joustavasti ja luovasti. Siirtyminen varhaiskasvatuksen aikuislähtöisestä tallentamisesta ja näkyväksi tekemisestä kohti lapsilähtöistä ja pedagogista varhaiskasvatuksen prosessointia edellyttää varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin muutosta, vahvaa pedagogista osaamista ja hyvää pedagogista johtamista. Pedagogisen dokumentoinnin tarjoamat mahdollisuudet voidaan hukata, jos sitä ei varhaiskasvatuksen kentällä tunnisteta kehittyvän toimintakulttuurin osana.