Search

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia ajatuksia ja kokemuksia kieltenopettajilla on koskien yläasteikäisten oppilaiden opiskelumotivaatiota sekä heidän motivoimistaan. Lisäksi selvitettiin, mitkä tekijät erityisesti vaikuttavat motivaatioon ja millaisia haasteita motivointiin liittyy kieltenopiskelun yhteydessä. Tuloksia analysoitiin kvalitatiivisesti. Materiaali koostui kahdeksan Keski-Suomessa työskentelevän ruotsin- ja englanninopettajan haastatteluista. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja ja ne toteutettiin kevään 2017 aikana. Haastatteluiden kesto vaihteli puolesta tunnista tuntiin. Haastatellut olivat eri-ikäisiä miehiä ja naisia, ja myös heidän opettajakokemuksena oli erilainen. Materiaali antaakin moniäänisen käsityksen tutkimusaiheesta. Tuloksista kävi ilmi, että opettajilla oli melko perinteinen käsitys motivaatiosta ja sen merkityksestä kieltenopetuksesta. Omakohtaiset kokemukset ja käsitykset omista vaikutusmahdollisuuksista kuitenkin vaihtelivat paljon. Opettajien vastaukset vastasivat pitkälti motivaatioteorioita. Myös opetussuunnitelma oli selkeästi vaikuttanut opettajien käyttämiin motivointikeinoihin. Mielipiteet kielen aseman ja maantieteellisen sijainnin vaikutuksesta motivaatioon jakautuivat kahtia. Englannin ja ruotsin välillä ilmeni kuitenkin eroja siinä, miten motivaatio koetaan ja mitä opettajat tekevät motivoidakseen oppilaita. Motivaation ja motivoinnin helppouden koettiin johtuvan pitkälti opetusryhmästä ja siitä, minkälainen ilmapiiri luokassa on. Lisäksi opettajat ilmaisivat huolensa kieltenopetuksen motivoinnista tulevaisuudessa, johtuen esimerkiksi kielikokeilusta ja tuntimäärien vähenemisestä yläasteella.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli ottaa selvää, mitä mieltä ruotsin opiskelijat ovat kieliharjoittelusta, joka on pakollinen osa ruotsin aineopintoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitkä seikat vaikuttavat kieliharjoittelutavan valintaan, millaista hyötyä opiskelijat kokevat saaneensa kieliharjoittelusta ja kuinka positiiviseksi opiskelijat arvioivat harjoittelun kokemuksena. Lisäksi tutkittiin opiskelijoiden kielitaidon kehitystä itsearviointien avulla sekä opiskelijoiden mielipiteitä harjoittelun tavoitteiden toteutumisesta. Tutkimukseen osallistui 19 henkilöä. Aluksi kaikki vastasivat sähköiseen kyselylomakkeeseen ja myöhemmin kuusi henkilöä valittiin vielä tarkempaan suulliseen haastatteluun. Tutkimuksen mukaan kieliharjoittelun suoritustavan valintaan vaikuttaa suuresti opiskelijoiden sen hetkinen elämäntilanne. Työn tai parisuhteen takia joillakin opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta tai halua lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaille kieliharjoittelua suorittamaan. Osa puolestaan kokee kieliharjoittelun mahdollisuutena ja haluaa mahdollisista esteistäkin huolimatta viettää kohdekielisessä ympäristössä mahdollisimman pitkän ajan. Lisäksi tutkimus osoitti, että kaiken kaikkiaan opiskelijat kokevat kieliharjoittelun hyödyllisenä ja positiivisena joitakin yksittäistapauksia lukuun ottamatta. Kävi ilmi, että hyödyllisenä koettiin erityisesti mahdollisuus kommunikoida syntyperäisten kielenkäyttäjien kanssa sekä itsevarmuuden kasvaminen kielenkäytön suhteen. Tulosten mukaan opiskelijat kokevat kehittyneensä erityisesti kuullun ymmärtämisessä sekä suullisissa vuorovaikutustaidoissa. Tavoitteista osa toteutui opiskelijoiden mukaan hyvin, mutta osaa tavoitteista oli heidän mukaansa hankala arvioida, koska tavoitteen muotoilu oli heidän mielestään epäselvä eivätkä he näin ollen voineet olla varmoja, mitä tavoitteella oikeastaan haettiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että erilaiset mahdollisuudet kieliharjoittelun suorittamiseen ovat paikallaan ja että yli puolet harjoittelun suorittaneista kokee kehittyneensä sen ansioista vähintään yhdellä kielitaidon osa-alueella. Eri kielillä (ruotsi, norja, tanska) suoritettavien kieliharjoittelujen erot voitaisiin kuitenkin ottaa paremmin huomioon kieliharjoittelun tavoitteissa, sillä niiden opiskelijoiden, jotka kieliharjoittelun aikana aloittavat tanskan opiskelun alkeista, ei luulisi voivan täyttää samoja tavoitteita kuin edistyneemmät ruotsin opiskelijat.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää sekä oppilaiden että opettajien käsityksiä oppiainerajat ylittävästä oppimisesta eli eheyttämisestä toiminnallisesti ruotsin kielessä. Tutkimusta varten luotiin kaksi erilaista toiminnallista oppituntia, toinen seitsemäsluokkalaisille ja toinen lukiolaisille, joissa yhdistettiin ruotsia muihin oppiaineisiin ja jotka toimivat lähtökohtana itse tutkimukselle. Tutkimus toteutettiin oppilaiden osalta kyselytutkimuksena, ja siihen osallistui yhteensä 40 oppilasta. Lisäksi kahta ruotsinopettajaa haastateltiin. Materiaali analysoitiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkimukseen osallistuvat oppilaat pitivät oppituntia pääosin positiivisena kokemuksena ja hauskana oppituntina, joka loi vaihtelua tavalliseen koulupäivään. Suurin osa toivoisi myös lisää vastaavanlaisia toiminnallisia oppitunteja, jotka yhdistävät eri kouluaineita. Oppilailla ja opettajilla oli vain vähän aiempaa kokemusta ainerajat ylittävästä oppimisesta ruotsin kielessä. Oppiainerajat ylittävän oppimisen hyvinä puolina pidettiin sen motivoivuus, mahdollisuus oppia paremmin ruotsia erilaisissa tilanteissa ja uusien kokemuksien saaminen. Huonoina puolina taas mainittiin oppiaineiden sekoittuminen ja oppimisen vaikeutuminen sekä oppilaiden rajallinen ruotsin kielen taito. Jatkossa aihetta voisi tutkia lisää sekä opettajien että oppilaiden näkökulmasta ottaen huomioon sekä lyhyet, yksittäiset eheyttämiskokeilut että pidempiaikaiset, useita oppiaineita ja opettajia sisältävät monialaiset oppimiskokonaisuudet. Lisäksi olisi mielenkiintoista kartoittaa, oppivatko oppilaat paremmin perinteisillä ainejakoisilla menetelmillä vai työskennellen yli oppiainerajojen.

Pienten lasten, tässä tutkielmassa alle kouluikäisten päiväkotilasten, kielellistä tietoisuutta ja kielikäsityksiä ruotsin kielestä ei ole tutkittu juuri ollenkaan. Tämän tutkielman tarkoituksena on saada tietoa ajatuksista ja käsityksistä, joita suomenkielisillä päiväkoti-ikäisillä (kolme-, neljä- ja kuusivuotiailla) lapsilla on ruotsin kielestä. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaiset asiat voivat tuoda esiin lasten kielellistä tietoisuutta juuri ruotsin kielestä. Tutkittavat lapset ovat hoidossa päiväkodissa, jossa tarjotaan kaksikielistä pedagogiikkaa suomenkielisille lapsille. Tämä tarkoittaa sitä, että lastentarhanopettaja puhuu lapsille sekä ruotsia että suomea yhtä paljon. Tutkittavina tässä tutkielmassa oli kaksi kolmevuotiasta, kaksi nelivuotiasta ja kaksi kuusivuotiasta lasta. Tarkoituksena oli verrata eri-ikäisiä lapsia. Tämä tutkielma oli kvalitatiivinen tapaustutkimus. Aineisto kerättiin parihaastatteluilla, joissa käytettiin puolistrukturoitua haastattelumenetelmää. Eri-ikäiset lapset haastateltiin kukin omassa ryhmässään, jolloin haastatteluita oli yhteensä kolme. Haastatteluiden lopussa lapset piirsivät kuvan siitä, missä he ajattelevat käyttävänsä itse ruotsin kieltä. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvalla havainnoinnilla päiväkodissa. Tarkemmin havainnoitiin tutkittavista yhtä kolmivuotiasta, yhtä nelivuotiasta ja yhtä kuusivuotiasta lasta. Vanhemmat täyttivät myös lapsia koskevan lyhyen kyselyn. Tutkimusaineisto analysoitiin fenomenografista työotetta hyödyntäen, jolloin aikaisemmat tutkimukset auttoivat muotoilemaan aineistosta isompia teemaluokkia. Tutkielmassa havaittiin eroja eri-ikäisten päiväkotilasten kielikäsityksissä ruotsin kielestä ja heidän kielellisessä tietoisuudessa ruotsin kielestä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lasten kielellistä tietoisuutta ruotsin kielestä voi osaltaan tuoda esiin lapsen itse käyttämä kieli päiväkodissa, hänen ruotsin kielen ymmärtämistään esiin tuovat asiat ja kontekstin vaikutuksen näkyminen lapsen kielen käyttämisessä. Lasten kielikäsitykset osoittautuivat liittyvän kieliin yleensä, ruotsin kieleen ja sen käyttämiseen sekä ruotsin kieleen ja sen eroihin muiden kielten kanssa. Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta, että jo pienten lasten kielellistä tietoisuutta ja kielikäsityksiä voidaan havainnoida. Päiväkodissa lapset oppivat kuin ilmaiseksi omassa tahdissaan tiedostamattaan vierasta kieltä ja kielestä. Tällaisen hyödyntäminen ja huomioiminen lasten siirtyessä kouluun olisi tärkeää.

Tämän kvalitatiivisen tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia puutteita alaisten kielitaidossa on hotellialalla ja miten kielitaitoa voidaan parantaa esimiestyön avulla. Lisäksi tutkimus pyrki selvittämään, onko alalla tapahtunut muutoksia kielitaidon tarpeen suhteen viime vuosien aikana ja onko tähän reagoitu henkilöstöjohtamisen osalta. Tutkimusaineisto koostui kuuden esimiesasemassa toimivan henkilön suomenkielisestä teemahaastattelusta. Mukana oli sekä ketjuhotelleja että yksityisiä hotelleja Jyväskylästä, Helsingistä ja Tampereelta. Haastattelut nauhoitettiin marraskuussa 2014 sekä tammi-helmikuussa 2015. Litteroidut haastatteluvastaukset analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimustulokset osoittavat, että suomi ja englanti ovat tärkeimmät kielet, jotka tulee hallita vastaanoton työstä selviytyäkseen. Ruotsin taito on lähinnä etu, joka voidaan kompensoida muilla kielillä. Kielitaidon tarpeessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime vuosina. Englannin vahva asema ja asiakkaiden parempi kielitaito ovat kuitenkin vähentäneet muiden kielten tarvetta. Yksi suurimmista kielitaidon puutteista nähtiin olevan työntekijöiden uskalluksen puute käyttää vieraita kieliä ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa. Yleisesti esimiehet eivät nähneet suuria kehittämistarpeita alaisten kielitaidossa. Nykyisen kielitaidon syventämisen koettiin olevan tärkeämpää kuin uusien kielten oppimisen. Osassa hotelleista organisaation kielipolitiikka rajoitti esimiesten mahdollisuuksia kehittää henkilöstön kielitaitoa. Lisäksi alaiset eivät itse ole olleet innokkaita kehittämään kielitaitoaan. Yleisin kehittämiskeino oli ulkopuolisten kielikurssien, esimerkiksi kansalaisopiston, kustan-nuksiin osallistuminen. Lisäksi esimiehet pitivät yllä kannustavaa ja oppimista tukevaa ilmapiiriä. Esimiehen roolina nähtiin olevan alaisten kannustaminen kielitaidon kokeiluun ja käyttämiseen käytännön työtehtävissä, sekä rohkaiseminen olla välittämättä liikaa virheistä. Esimiehet antoivat alaisilleen positiivista ja kannustavaa palautetta kielitaidosta, jotta alaiset saisivat lisää itsevarmuutta vierailla kielillä työskentelyyn. Tulokset osoittavat myös, että matkailualalla työnantajat olettavat työntekijöillä olevan tarpeeksi hyvä kielitaito jo valmiina. Alan koulutuksen kielenopetusta kuitenkin kritisoitiin riittämättömäksi ja koettiin, että erityisesti harjoittelijoiden suullisessa kielitaidossa on suuria puutteita.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkitaan, minkälaisia koodinvaihtofunktioita esiintyy lukion ruotsin ja saksan opetuksessa ja miksi opettajat vaihtavat kieltä luokkahuoneessa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko koodinvaihtofunktioissa huomattavissa samankaltaisuuksia vai eroavatko ne toisistaan. Tutkimusta varten kerättiin materiaalia nauhureiden avulla yhdeltä lukion pitkän ruotsin ja yhdeltä lukion pitkän saksan kurssilta yhteensä 12 tuntia (6h+6h). Tämän lisäksi molempia opettajia haastateltiin. Nauhoitettu materiaali litteroitiin analyysia varten ja itse analyysi suoritettiin keskusteluanalyysiin pohjautuen. Tutkimuksessa selvisi, että molemmat opettajat käyttivät sekä koodinvaihtoa sekä käännöksiä luokkahuoneessa. Haastattelussa opettajat kertoivat pyrkivänsä käyttämään opetuksessa mahdollisimman paljon vierasta kieltä, mutta opettavat kielioppia aina suomeksi. Suomea käytettiin kuitenkin myös muun muassa kääntämisessä, neuvomisessa, huomion herättämisessä sekä torumisessa. Tutkimuksessa löytyi yhteensä seitsemän eri koodinvaihtofunktiota, joista osa esiintyi pelkästään ruotsin tunneilla ja osa funktioista sekä ruotsin että saksan tunneilla. Jotkut funktioista olivat yleisiä, kun taas toiset esiintyivät materiaalissa harvemmin. Löydettyjä koodinvaihtofunktioita olivat toistaminen, kontrollointi, aiheen vaihto, huomion herättäminen, oppilasvuoroista johtuva koodinvaihto, kurinpito sekä kehuminen. Suurimmat erot opettajien välillä löytyivät kontrollointiin liittyvissä koodinvaihdoissa, joita ei saksan opetuksesta löytynyt ollenkaan. Eroa selittää saksan ryhmäkoko, joka oli huomattavasti pienempi kuin ruotsin vastaava. Tutkimuksessa selvisi myös, että koodinvaihdoille on yleensä löydettävissä jokin tietty funktio, vaikkakin kieltä vaihdetaan myös huomaamatta. Opettajien koodinvaihtelu on usein perusteltua ja parhaimmillaan tukee oppilaan kielenoppimista.

Tässä pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan viiden 15-vuotiaan dysfasiaoppilaan ruotsin kielen opiskelua. Oppilaat ovat erityisluokalla ja opiskelevat ruotsia 1-2 tuntia viikossa. Tutkielmassa tarkasteltiin, mitä mieltä oppilaat ovat ruotsin kielestä sekä sen opiskelusta. Tarkoituksena oli myös selvittää oppilaiden ruotsin kielen osaamista ja suhtautumista siihen. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin vuoden 2013 keväällä. Tutkimusmetodeina olivat oppilaiden ja opettajan haastattelut ja keskustelut sekä opetuksen seuraaminen. Tutkimuksessa selvisi oppilaiden heikot ruotsin kielen taidot sekä heidän asenteensa ruotsia kohtaan sekä opettajan käyttämät metodit opetuksessaan. Oppilaat suhtautuvat ruotsin kieleen ja sen opiskeluun negatiivisesti. Opettaja painotti opetusmetodeissa rauhallisuutta, pitkäjänteisyyttä, sopivan hidasta tempoa puheessa, asioiden toistamista, sekä sitä että puhutaan enemmän kuin kirjoitetaan, ja että puhutaan enemmän suomea kuin ruotsia. Tutkimuksesta selvisi, että oppilaiden oma asenne vaikuttaa opittavan kielen osaamiseen. Oppilaiden mielenkiinnon puute ruotsin kieltä kohtaan sekä heidän heikot kielitaitonsa johtavat turhautumiseen, joka puolestaan saa ruotsin kielen tuntumaan täysin turhalta kieleltä.

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ahvenanmaalaisten kieliasenteita suomen kieltä kohtaan sekä millainen on yleinen käsitys ahvenmaalaisten kielellisestä identiteetistä kahdessa suurimmassa ahvenanmaalaisessa paikallislehdessä. Materiaali koostuu 64 erilaisesta mielipide- ja pääkirjoitusartikkelista, jotka on julkaistu 1.1.2007 – 31.12.2012 Nya Åland ja Ålandstidningen -lehdissä. Tutkimusmetodina käytettiin sisällönanalyysia ja diskurssianalyysiä. Kieliasenteita analysoitiin pääosin sisällönanalyysin avulla ja löydetyt argumentit luokiteltiin kommuni-katiivisiin, omakohtaisiin, kansallisiin ja oikeudellisiin argumentteihin. Tulosten mukaan asenteet ovat erilaisia eri argumenttiryhmissä. Omakohtaisissa argumenteissa asenteet olivat pääosin positiivisia, ja suomen kieltä pidettiin hyödyllisenä mm. työllistymisen kannalta. Muissa ryhmissä asenteet olivat pää-osin negatiivisia. Mm. suomen kielen käytön katsottiin vähentävän ahvenanmaalaisten oikeutta yksikielisyyteen sekä vedottiin useasti itsehallintolakiin, jonka mukaan Ahvenanmaa on yksikielinen. Osa kirjoittajista ei kuitenkaan uskonut lisääntyvän suomen kielen käytön uhkaavaan ruotsin kielen asemaa tai Ahvenanmaan omaleimaisuutta millään lailla. Kielellistä identiteettiä analysointiin diskurssianalyysin avulla. Materiaalista löytyi kaksi eri representaatiota ahvenmaalaiselle kielelliselle identiteetille. Ensimmäisessä korostettiin ahvenmaalaisten yksikielisyyttä ja erityisesti kaksikielisyyttä pidettiin uhkana. Läheiset suhteet Ruotsiin ja mahdollisuus käyttää pelkästään ruotsin kieltä arkielämässä nähtiin tätä identiteettiä vahvistavina keinoina. Toisessa representaatiossa kyseenalaistettiin ahvenanmaalaisten yksikielisyys, sillä saarella puhutaan muitakin kieliä kuin ruotsia. Kaksi- ja monikielisyys nähtiin tässä representaatiossa voimavarana, joka lisää Ahvenanmaan kilpailukykyä, eikä se vähennä ahvenanmaalaisen identiteetin erityspiirteitä.

Tämän kvalitatiivisen tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista lasten välinen vuorovaikutus on kirjasarjoissa, joista toinen edustaa 1940−1960-lukuja ja toinen 1990−2000-lukujen vaihdetta. Tutkielmassa vertailtiin Astrid Lindgrenin Melukylä-kirjasarjaa ja Carina Wolff-Brandtin Johanssoneista kertovaa kirjasarjaa ja analysoitiin, onko lastenkulttuuri samanlaista eri aikoina.Lisäksi tarkasteltiin lasten muuta sosiaalista toimintaa eli sitä, toimivatko lapset yksin vai yhdessä ja keskustelevatko lapset leikkien säännöistä. Tarkastelun kohteena olivat myös mahdolliset konfliktit lasten välillä. Tutkimusaineisto eli dialogit ja vastaavat vuorovaikutteiset kohdat kerättiin materiaalista lähiluvun, alleviivausten ja muistiinpanojen avulla. Analyysissa hyödynnettiin hermeneutiikkaa, diskurssianalyysia ja Balesin vuorovaikutusprosessianalyysia. Keskeisten tulosten perusteella molemmissa kirjasarjoissa ilmenee positiivista, negatiivista ja neutraalia vuorovaikutusta lasten välillä. Eri aikakausina on lasten välillä huomioitavissa samanlaista vuorovaikutusta. Positiiviselle vuorovaikutukselle on molemmissa sarjoissa ominaista rohkaisevan hyväntahtoinen ilmapiiri. Negatiivista vuorovaikutusta aiheuttavat tiuskaisut, toisen kritisointi ja ilkeät ilmaisut. Seurauksena vastaanottavasta henkilöhahmosta tulee apea tai äreä ja hän vaikenee. Tulokset osoittavat kuitenkin, että materiaalissani ei esiinny aggressiivisuutta. Neutraali vuorovaikutus näyttäytyy molemmissa kirjasarjoissa arkipäiväisenä kommunikaationa. Keskustelijoilla on toisistaan eriäviä mielipiteitä, mutta tilanne ei äidy varsinaiseksi konfliktiksi. Lasten välille muodostuu molemmissa kirjasarjoissa konflikteja. Lastenkirja lukijaystävällisenä genrenä vaikuttanee osaltaan siihen, että pitkiä toiminnan suunnittelukeskusteluja ja sanaharkkojen selvittelydialogeja ei kirjasarjoissa juuri esiinny. Lapset selvittävät konfliktit useimmiten keskenään tai jättävät ne sikseen. Harvoissa tapauksissa aikuinen joutuu puuttumaan konfliktiin tai sattuma keskeyttää tilanteen. Molemmissa sarjoissa lapset toimivat enemmän yhdessä kuin yksin. Yhteistyö toimii, kun hyvät ystävät puhaltavat yhteen hiileen eivätkä jätä kaveria toiminnan ulkopuolelle. Yhteistyön valossa lastenkulttuuri näyttäytyy yllättävän samanlaisena eri aikakausina. Aikaero on havaittavissa oikeastaan vain lasten asuinympäristön erilaisuutena. Miljöön erilaisuus puolestaan ilmenee materiaalissani lastenkulttuurin erilaisuutena siten, että melukyläläiset puuhastelevat maalaismaisemissa ja Johanssonin siskokset ystävineen kaupunkimiljöössä.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on kuvailla ensimmäisen polven ruotsinsuomalaisten kieli-identiteettiä ja kielellistä sopeutumista analysoimalla heidän kirjoittamiaan narratiiveja aiheesta. Ensimmäisellä polvella tarkoitetaan tässä yhteydessä 1960–70-luvulla nuorina aikuisina Ruotsiin muuttaneita suomalaisia. Tavoitteena on löytää sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia siinä, minkälaisia kieli-identiteetit ovat ja miten ne esitetään, kuinka kieli-identiteetit ovat muuttuneet, kuinka kielellinen sopeutuminen on onnistunut sekä millainen yhteys etnisyydellä, kieli-identiteetillä ja sopeutumisella on toisiinsa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja metodina on käytetty narratiivista analyysiä. Tutkimushenkilöinä on kuusi henkilöä, jotka yhä asuvat Ruotsissa ja joista viiden äidinkieli on suomi ja yhden ruotsi. Tutkimusmateriaalina ovat heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan kirjoittamansa narratiivit, jotka pohjaavat tukikysymyksiin. Tutkimuksesta selviää, että kielellinen sopeutuminen on tuonut mukanaan ainoastaan lieviä ongelmia. Positiiviseen arvioon saattaa osaltaan vaikuttaa pitkä aikaväli tutkimusajankohdan ja menneiden tapahtumien välillä. Merkittävin tutkimustulos osoittaa, että vahvoja emotionaalisia siteitä esiintyy sekä suomen että ruotsin kieltä kohtaan, mitä voi osittain selittää kaksoisidentiteetin avulla. Siitä huolimatta, että puolet tutkimushenkilöistä pitää ruotsia emotionaalisena kielenään, ei suomi ole menettänyt merkitystään äidinkielenä. Ainutlaatuinen suhde suomen kieleen symboloi myös suomalaisuutta. Puolet tutkimushenkilöistä pitää suomen kieltä tärkeämpänä kuin suomalaisuutta. Vaikka kaikki tiedostavat, ettei heistä voi tulla täysivaltaisia kieliyhteisön jäseniä Ruotsissa, hyväksyvät he eroavaisuutensa. He tuntevat itsensä muutoinkin nimenomaan ruotsinsuomalaisiksi, erotuksena suomalaisista ja ruotsalaisista.

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää steinerkoulun lukiolaisten motivaatiota opiskella ruotsin kieltä. Tutkimuksen taustana on Opetushallituksen 2007-2010 toteuttama TOKI-hanke, steinerpedagogisen kieltenopetuksen merkitys opiskelijoiden motivaatiolle sekä yleinen teoreettinen käsitys motivaation syntyyn vaikuttavista tekijöistä. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jossa haastateltiin neljää kevään 2012 abiturienttia, jotka TOKI-hankkeen alkaessa olivat 9. luokalla.

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoitus on selvittää kaksikielisten oppilaiden, joilla äidinkielenä suomi ja ruotsi tai saksa, näkemyksiä ja kokemuksia toisen äidinkielensä opetuksesta A- tai B-kielenä. Lisäksi tarkastelen, miten opettajat ottavat huomioon kaksikieliset oppilaat A- tai B-ruotsin ja -saksan opetuksessa. Vertailun vuoksi haluan ottaa selvää myös siitä minkälaisia käsi-tyksiä ja kokemuksia opetuksesta on sellaisilla kaksikielisillä oppilailla, jotka käyvät koulua suurimmaksi osaksi toisella äidinkielellään, eli ruotsiksi. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusmateriaali kerättiin teemahaastattelun avulla. Tutkimukseen osallistui viisi Keski-Suomen alueella asuvaa kaksikielistä oppilasta, joista kol-mella pojalla oli toisena äidinkielenä ruotsi ja kahdella tytöllä saksa. Kaksikieliset oppilaat olivat melko tyytyväisiä saamaansa toisen äidinkielensä opetukseen A- tai B-kielenä. He hyötyvät opetuksesta jonkun verran, varsinkin kieliopin opetuksesta. He kuiten-kin tylsistyvät ruotsin tai saksan kielen tunneilla usein, koska osaavat jo kyseistä kieltä hyvin. Vain yksi haastattelemistani oppilaista oli saanut lisätehtäviä tunneilla. Näistä kaksikielisistä oppilaista kukaan ei haluaisi saada äidinkielenomaista opetusta toiseen äidinkieleensä, vaan he haluaisivat pieniä muutoksia, esimerkiksi haastavampia tehtäviä A- tai B-kielen tunneille.