Search

Tässä artikkelissa kuvataan suomalaiselle koulutusjärjestelmälle vieraampaa toimintamuotoa, rinnakkaisopintosuunnitelmatoimintaa (extra-curricular activities). Toimintaa pilotoitiin Jyväskylän yliopistossa, jossa sen toteutusta seurattiin tutkimuksen avulla viisi vuotta. Kansainvälisten rinnakkaisopintosuunnitelmamallien mukaisesti suomalainen kokeilu perustui vapaaehtoistyön tekemiseen, mutta siihen kytkettiin mukaan ryhmäohjaus, joka tuki opiskelijan työskentelyä vapaaehtoistyöpaikassa ja auttoi opiskelijaa tunnistamaan kokeilun aikana kehittyvää osaamistaan. Pitkittäistutkimuksen aineisto kerättiin sekä haastatteluina että kyselylomakkeilla. Tulokset osoittavat, että rinnakkaisopintosuunnitelmakokeilu oli osallistujille merkityksellinen opiskelu- ja oppimiskokemus. Aluksi vapaaehtoistyö oli opiskelijoille harjoittelujen kaltainen opiskelu- ja oppimiskokemus. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna kokeiluun kytketty vertaisryhmätoiminta virallisine tavoitteineen ja yhteisöllisine toimintamuotoineen nousi keskeiseen asemaan. Se tuki opiskelijan kehittymistä yksilöllisesti ja auttoi häntä tunnistamaan omaa osaamistaan. Toisaalta vertaisryhmätoiminnan merkitys etenkin yhteisöllisyyden kokemusten tarjoajana oli opiskelijoille tärkeä, ja näiden yhteisöllisyyden kokemusten merkitys opiskelijoille vain vahvistui ajan mittaan. Nämä vahvat yhteisöllisyyden kokemukset johdattavatkin keskustelemaan yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksista nykyisissä yliopisto-opinnoissa. nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan aiemman kirjallisuuden perusteella sitä, miten sosiaalityö voi tukea perheiden posttraumaattista kasvua. Tutkielman perusteella sosiaalityön keinoja perheiden posttraumaattisen kasvun tueksi voidaan tarkastella neljän teeman avulla. Traumassa on kyse monentasoisten yhteyksien katkeamisesta ja sosiaalityö voi ottaa paikkansa monitoimijaisissa verkostoissa juuri katkenneiden yhteyksien ja suhteiden vahvistajana. Tulosten perusteella yhteyksien vahvistaminen voi tapahtua a) yhteisön toipumista tukemalla b) vertaistukea mahdollistamalla c) terapeuttisesti työstäen d) perhettä siirtymissä vahvistaen.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työntekijöiden kuvauksia ja havaintoja siitä, miten ohjatussa äiti–lapsi-vertaisryhmässä tuetaan vanhemmuutta ja selviytymiskykyisyyttä. Tutkimuksen viitekehyksenä sovellettiin resilienssitutkimuksen ja Seligmanin (2011) PERMA-hyvinvointiteorian käsitteitä. Tutkimuksen kontekstina oli matalan kynnyksen perhekeskustoiminta ja kohteena äiti–lapsi-vertaisryhmä. Lähestymistapana sovellettiin tapaustutkimusta, ja menetelminä olivat työntekijöiden (N=2) parihaastattelut tutkimusjakson alussa ja lopussa sekä puolistrukturoidut päiväkirjat, joihin työntekijät kirjasivat huomioitaan omista toimintatavoistaan ja vuorovaikutustilanteista äitien ja lasten ryhmätapaamisista kolmelta ajanjaksolta. Aineisto analysoitiin temaattisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksena tunnistettiin neljä selviytymiskykyä ja vanhemmuutta vahvistavaa työntekijän toimintatapaa: yhteisen tekemisen järjestäminen ja toiminnan sanoittaminen, kannustaminen ja vahvuuksien tunnistaminen, myönteisen ilmapiirin luominen sekä lähellä oleminen. Sosiaalipedagoginen työote ilmeni vertaisryhmän työntekijöillä toimivan vuorovaikutuksen rakentamisena, yhteisöllisyyden vahvistamisena ja yhteisön kasvatuksellisten mahdollisuuksien etsimisenä. Tutkimus antaa uutta tietoa työkäytänteistä, joilla voidaan vahvistaa vanhempien selviytymiskykyisyyttä perhekeskuksen matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa., This case study applied the PERMA well-being theory of Seligman (2011) to examine family workers’ descriptions of how parenting and resilience can be supported as part of a guided mother-child peer group in the context of low-threshold family services for families experiencing challenges in for example coping with everyday life. Employees (N = 2) kept semi-structured diaries in which they reported their views on their own practices and interactions with mothers and children during group meetings over three periods and were pair-interviewed with at the beginning and end of the study period. Data were analysed using thematic content analysis. Four ways of strengthening parenting were identified: arranging joint activities, encouraging and identifying strengths, creating a positive atmosphere, and promoting closeness. The employees’ social pedagogical orientation was manifested in their efforts to promote positive interaction with the parents, build a good atmosphere, and seek educational opportunities for parents in their daily practices. The results provide new insights into work practices that can strengthen parents’ resilience in low-threshold encounters at the family centre.

Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassa miesten tahattoman lapsettomuuden kokemusta. Lääketieteellisesti tahaton lapsettomuus määritellään, kun lasta on yritetty suunnitellusti yli vuoden ajan siinä kuitenkaan onnistumatta. Lapsettomuus voidaan jakaa primaariseen ja sekundaariseen lapsettomuuteen. Primaarissa lapsettomuudessa raskaus ei ole koskaan alkanut. Sekundaarisessa lapsettomuudessa uusi raskaus ei ala. Tarkastelen, miten tahaton lapsettomuus muokkaa tahattomasti lapsettomien miesten arkikokemuksia sekä selvitän, miten tahattomasti lapsettomat miehet näkevät vertaistuen. Tahaton lapsettomuus on ongelma, jonka seuraukset ovat moniulotteiset. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu miesten tahattoman lapsettomuuden tutkimukseen, mies-, maskuliinisuus- ja isyystutkimukseen sekä vertaistuen tutkimukseen tahattoman lapsettomuuden kokemuksessa. Tutkimusaineistona on yhdeksän tahatonta lapsettomuutta kohdanneen miehen puolistrukturoitua haastattelua? Tutkimusmenetelmänä on fenomenologinen kokemuksen tutkimus, jota jatkan analysoiden sisällönanalyysin avulla jäsentäen kokemusryppäät havainnoiksi, keskeisiksi kiteytyksiksi ja lopulta pääteemoiksi eli kokemuskokonaisuuksiksi. Kokemuskokonaisuuksia muodostui kaikkiaan kuusi, joista ensimmäiset neljä jäsentävät miehen tahattomasta lapsettomuudesta kumpuavia ilmiöitä ja kaksi kokemuskokonaisuutta selittävät, miten miehet kokevat vertaistuen tahattomaan lapsettomuuteen. Tahaton lapsettomuus saa aikaan surua ja murtuneisuutta, jolla tarkoitan pysyvää sosiaalista elintilaa rajoittavaa tilaa. Tahaton lapsettomuus saa aikaan hyvinkin erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa puuttumista intiimeihin asioihin. Se aiheuttaa ahdistusta, vieraantumista ja ulkopuolisuuden kokemuksia ja on omiaan korostamaan oman intimiteetin suojaamista. Tahaton lapsettomuus on edelleen tabu, mikä aiheuttaa vaikenemista. Arki, puolison tuki, yleinen tietämys ilmiön yleisyydestä ja vertaistuki ovat keinoja selvitä kokemuksesta. Julkisen ja yksityisen sairaanhoidon välillä miehet kokevat merkittäviä eroja saamassaan kohtelussa. Haastateltavat olivat osallistuneet vertaistukeen, mutta se aiheutti myös epäilyjä. Kaikkiaan miehet toivovat omia vertaistukiryhmiä, joissa toimintamuodot olisivat miehille sopivia. Perinteisesti miehet on nähty arjessa toimijoina, ei niinkään tunnekokemusten sanoittajina. Sosiaalipoliittisesti työelämän sääntöjen uudistus ja yhtenevät käytänteet, jotka huomioivat tahattoman lapsettomuuden, olisivat omiaan auttamaan miehiä kokemuksessa. Julkisen sektorin tahattoman lapsettomuuden hoitoa tulisi kehittää asiakaslähtöiseksi palveluksi, jossa huomioidaan miesten henkisen jaksamisen tukeminen. Miehille tulisi tarjota omia vertaistukiryhmiä, joiden toiminnassa huomioitaisiin yksinomaan miehet ja heistä lähtevät vertaistukitarpeet.

Opettajankouluttajat kokevat vertaisryhmän hyödylliseksi ammatilliselle kehittymiselleen. Ryhmässä käsiteltävien aiheiden tulisi nousta opettajankouluttajien omasta arjesta, ja kollegan työn seuraaminen tukee omaa kehittymistä. Non

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia ryhmäilmiöitä kuudesluokkalaisten vertaisryhmässä esiintyy. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli lisätä alakoulun opettajien ymmärrystä ryhmäilmiöistä. Ryhmäilmiöiden ymmärtäminen auttaa opettajaa ymmärtämään oppilaiden toimintaa ja näin ollen myös vertaisryhmässä esiintyviä ongelmia. Näitä ongelmia ovat esimerkiksi ulkopuolisuus ja kiusaaminen. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa on etnografian piirteitä. Tutkimusaineisto kerättiin havainnoimalla ja haastattelemalla kuudennen luokan oppilaita ja heidän opettajaansa tammi-helmikuussa 2020. Aineistonkeruu toteutettiin kahden viikon mittaisen kenttäjakson aikana. Aineisto rakentuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa koostuu oppituntien aikana kerätyistä havainnoista, jotka on kirjattu kenttäpäiväkirjaan. Toinen osa koostuu oppilaiden ja opettajan teemahaastatteluista. Oppilaat haastateltiin ryhmissä ja opettaja yksin. Tutkimukseen osallistui 28 oppilasta, joista 15 osallistui havainnoinnin lisäksi myös haastatteluun. Oman ryhmän suosiminen ja muiden ryhmien vastustaminen, ryhmien muodostuminen samanlaisuuden perusteella sekä statushierarkiat olivat ryhmäilmiöitä, joita tutkimassani luokassa ilmeni. Ryhmäilmiöiden myötä oppilaille oli syntynyt omat tarkkarajaiset ryhmät, joiden ulkopuolelle jäi muutama oppilas. Tutkimustulokset olivat yhteneviä aikaisempien tutkimusten kanssa. Ryhmäilmiöt vaikuttavat joidenkin oppilaiden elämään negatiivisesti asettamalla heidät ulkopuolisen asemaan. Aiemman tutkimuksen mukaan ulkopuolisen asemassa oleva oppilas on suuremmassa riskissä tulla kiusatuksi kuin oppilas, jolla on kavereita. Ulkopuolisuus ja sitä mahdollisesti seuraavat kiusaaminen voivat aiheuttaa ongelmia oppilaalle sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkijoiden toteuttamaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa TIKAPUU - Alakoulusta yläkouluun -tutkimushanketta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemäsluokkalaisten nuorten [n = 377] toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisiä yhteyksiä. Nuorten pulmia toiminnanohjauksessa tarkasteltiin opettajien täyttämällä Keskittymiskyselyllä. Lisäksi tarkasteltiin nuorten kavereiden määrää, läheisen ystävyyssuhteen laatua ja nuorten asemaa vertaisryhmässä. Kavereiden määrää mitattiin laskemalla niiden luokkakavereiden lukumäärä, joiden kanssa nuoret kertoivat viettävänsä mieluiten aikaa. Ystävyyssuhteen laatua mitattiin läheisyyttä ja konflikteja koskevilla väittämillä, joita nuoren piti arvioida suhteessa omalla luokalla olevaan parhaaseen ystävään. Nuorten asemaa vertaisryhmässä tutkittiin sosiometrisen kyselyn avulla. Korrelaatioanalyysien tulokset osoittivat, että Keskittymiskyselyn summapisteet olivat yhteydessä kaverisuhteiden kaikkiin puoliin. Opettajan arvioimat toiminnanohjauksen pulmat olivat yleisempiä seitsemäsluokkalaisilla pojilla kuin tytöillä. Monimuuttujaisen kovarianssianalyysin tulokset osoittivat, että niillä nuorilla, joilla oli toiminnanohjauksen pulmia, oli muita nuoria vähemmän kavereita, ja he kokivat enemmän vertaisten hyljeksintää. Sen sijaan toiminnanohjauksen pulmat eivät olleet yhteydessä ystävyyssuhteen laatuun tai vertaisryhmän hyväksyntään. Tulokset antavat uutta tietoa suomalaisnuorten toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisistä yhteyksistä. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää aiheeseen liittyvää tutkimusta, jotta saataisiin lisää tietoa ja osattaisiin tukea nuoren myönteisiä kaverisuhteita. peerReviewed

Tässä artikkelissa tarkastelemme sosiaalisen median vaikuttajien seuraamisen, kaveripaineen ja sosiodemografisten muuttujien yhteyttä nuorten kulutusasenteisiin. Tutkimus pohjautuu kuluttajaksi sosiaalistumisen teorioihin sosiaalisen taustan ja muuttuvan mediavaikuttamisen kontekstissa. Tutkimusaineistona käytetään 800:lle 15-19-vuotiaalle nuorelle tehtyä kyselytutkimusta. Aineisto on analysoitu rakenneyhtälömallinnuksella. Tutkimustulosten mukaan sosiaalisen median vaikuttajien seuraamisella oli vahva yhteys materialistisiin kulutusasenteisiin, mutta ei säästäväisyyteen eikä vastuullisuuteen. Myös kaveripaine kulutuksessa oli yhteydessä materialismiin, Kuitenkin vähemmistö nuorista oli asenteiltaan selkeästi materialistisia. Yleisintä oli kokea itsensä säätäväiseksi ja harkitsevaksi kuluttajaksi. Sukupuoli selitti kulutusasenteita siten, että pojat olivat tyttöjä materialistisempia ja tytöt taas poikia vastuullisempia. Sosioekonomisella taustalla ei ollut vahvaa yhteyttä nuorten kulutusasenteisiin. Somevaikuttajien yhteys seuraajiensa materialismiin lienee seurausta yritysten lisääntyneestä kaupallisesta yhteistyöstä sekä glamourpitoisten sisältöjen yleistymisestä. Somevaikuttajien vaikutusvalta nuoriin ei kuitenkaan ole vain huono asia. On mahdollista - ja tulevaisuudessa ehkä tarpeellistakin - ohjata vaikuttajia viestimään myös yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. This article focuses on the connections between following social media influencers, peer pressure, sociodemographic variables, and young people's consumer attitudes. The study is based on theories of consumer socialization in the context of changing media influencing, and different social backgrounds. The data used in the study were derived from a survey on 800 young people aged 15 to 19 years, and were analyzed using structural equation modelling. The research results showed that following social media influencers was strongly associated with materialistic consumer attitudes, but not with thrifty of sustainable consumer attitudes. Peer pressure was also associated with materialism. However, a minority of young people had clearly materialistic attitudes. Most respondents perceived themselves as thrifty and careful consumers. With regard to gender, boys were more materialistic and girls were more responsible as consumers. Socioeconomic background had no significant effects on young people’s consumer attitudes. peerReviewed

nonPeerReviewed

Viisteensaari, Janina. 2018. Nuorten kokemuksia ulkonäköpaineista ja sosiaalisista paineista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten kokemuksia omasta ulkonäöstään ja ulkonäköpaineista. Tutkin tutkimuksen ensimmäisenä tehtävänä kuudesluokkalaisten tyytyväisyyttä omaan ulkonäköönsä. Lisäksi tutkimuksen toisena tehtävänä selvitän, mitkä tekijät aiheuttavat kuudesluokkalaisille ulkonäköpaineita ja kuinka nuoret muuttavat ulkonäköään ulkonäköpaineiden vuoksi. Tutkimuksen kolmantena tehtävänä selvitän, kuinka sosiaaliset paineet ilmenevät seitsemäsluokkalaisten tyttöjen elämässä. Lisäksi tutkimuksen neljäntenä tehtävänä on tarkoitus havaita, miten sosiaaliset paineet liittyvät seitsemäsluokkalaisten tyttöjen minäkäsityksen ja itsetunnon kehitykseen. Tutkimukseni on sekä laadullinen että määrällinen tutkimus, jonka pääpaino on kuitenkin laadullisessa tutkimusperinteessä. Keräsin tutkimusaineistoni kahdessa osassa. Ensimmäisen aineiston keräsin kuudesluokkalaisilta oppilailta (n: 47) avoimia ja suljettuja kysymyksiä sisältävän kyselylomakkeen avulla keväällä 2015. Toisen aineiston keräsin vuoden 2017 kevään ja syksyn aikana seitsemäsluokkalaisilta tytöiltä (n: 20) kirjoitelman ja kommentointeja sisältävän kyselylomakkeen avulla. Aineistonanalyysin toteutin aineistolähtöisesti ja laadullisen sisällönanalyysin avulla. Lisäksi analysoin tutkimuksen ensimmäisen osan aineistoa frekvenssitaulukoiden avulla prosentuaalisesti sekä molempien osien aineistoja kvantifioimalla aineistolähtöisiä teemoja. Tutkimustulosten mukaan noin kolme neljäsosaa kuudesluokkalaisista oli tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä ulkonäköönsä. Tulokset tyytyväisyydestä olivat myös ristiriitaisia, sillä nuoret nimesivät positiivisiksi ja negatiivisiksi ominaisuuksikseen samoja tekijöitä. Tulosten mukaan nuoret muokkasivat ulkonäköään kulutustuotteiden, liikunnan, ruoan ja hygienian ylläpitämisen avulla. Ulkonäköpaineiden ja sosiaalisten paineiden kokemisessa korostuivat vertaisten, sosiaalinen median ja median -teemat. Erityisesti ulkonäköpaineet ja kiusaamisen kokemus liittyivät edellä mainittuihin teemoihin. Itsetuntoon ja minäkäsitykseen liittyviä tekijöitä olivat epävarmuus, kateuden kokeminen ja itsensä vertailu sekä pelko kiusatuksi tulemisesta, joita koettiin paineiden vaikutuksesta. Lisäksi tuloksissa ilmeni nuorten suoria mainintoja itsetunnon laskusta.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kirjoittajien vertaisryhmän muodostumista ja sen merkitystä jäsenilleen. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitä erilaisia merkityksiä kirjoittajaryhmään kuulumisella on ryhmän jäsenelle. Kirjoittaminen on usein yksinäistä työtä, ja antautuminen toisten arvioitavaksi usein hyvinkin henkilökohtaisten tekstien myötä voi joskus olla vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Vertaisryhmään kuuluminen mahdollistaa muiden jäsenten osaamisen hyödyntämisen, tarjoaa uusia näkökulmia sekä omiin teksteihin että kirjoittamisen alaan ylipäätään. Palautteen kautta kirjoittajalle tarjoutuu yksityiskohtaisten huomioiden ja muokkausehdotusten lisäksi kokonaisvaltainen käsitys siitä, miten on tekstissään onnistunut ja toimiiko tarina vai ei. Vastavuoroisuus palautteen antamisen ja saamisen suhteen on näiden yhteistyöryhmien ydin, ja kokemusten vaihtaminen samojen asioiden kanssa kamppailevien vertaisten kanssa on kuin ylimääräinen bonus, jonka toiminta tarjoaa. Toisaalta samassa veneessä olemisen ajatus saattaa rohkaista uudenlaisiin kokeiluihin ja itselle asetettujen, usein näkymättömien, rajojen rikkomiseen. Ryhmän jäsenyys ja sen myötä muodostunut yhteenkuuluvuuden tunne voimaannuttaa. Kirjoittajaryhmä on jäsentensä summa ja on tärkeää huomioida, etteivät erilaiset tarpeet ja tavoitteet ryhmään kuulumisen suhteen ole toisiaan poissulkevia. Tutkimusaineisto koostui sähköpostikyselystä, joilla kerättiin vastauksia kuudelta saman kirjoittajaryhmän jäseniltä. Vastaajat kuvailivat omia kokemuksiaan ryhmän jäsenyydestä, ja oman kirjoittamisensa tavoitteellisuudesta. Yhden vastaajan osalta tutkimukseen kuuluivat vielä syventävät kysymykset liittyen niihin merkityksiin, joita kirjoittamisen lisäksi ryhmään kuulumisella on. Lisäksi aineistoon kuuluivat nauhoitteet kahdelta kirjoittajaryhmän tapaamiskerralta.

Tämä tutkimus tarkastelee äitien vertaisryhmää, joka esiintyy peitenimellä Supermammat. Kyseessä on kolmannen sektorin toimija, joka on palvellut äitejä lapsineen lähestulkoon kolmen vuosikymmenen ajan. Supermammojen ryhmässä äidit saavat mahdollisuuden toiminnallisen ohjelman toteutukseen, järjestettyyn lastenhoitoon, vertaistuen jakamiseen ja ammatillisen avun vastaanottamiseen. Ryhmä kokoontuu viikoittain, jonka lisäksi järjestetään retkiä, leirejä ja muuta virkistystoimintaa. Toiminnan tavoitteeksi on asetettu äitiyden tukeminen. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata käytäntöjä, joilla Supermammojen toiminnassa tuetaan siihen osallistuvia äitejä. Tavoitteeseen vastataan tarkastelemalla ryhmän historiaa, tämänhetkistä toimintaa ja sitä ohjaavia periaatteita sekä työntekijöitä ja tehtäviä, joita he toteuttavat Supermammojen toimintaan osallistuvien äitien tukemiseksi. Ennen kaikkea tutkimus kuitenkin antaa äänen ihmisille, joita varten Supermammojen ryhmä on perustettu. Sen keskeisin päämäärä on kertoa, millainen merkitys ryhmän toiminnalla on siihen osallistuneille äideille. Kyseessä on etnografisesti toteutettu tapaustutkimus, jonka lähtökohtana on rajatun tutkimuskohteen tarkastelu erilaisia näkökulmia ja aineistoja hyödyntäen. Keskeisin osa aineistoa ovat Supermammojen toimintaan osallistuneiden äitien haastattelut (N=23) ja osallistuvan havainnoinnin perusteella kirjatut kenttämuistiinpanot. Aineistoon kuuluu myös ryhmässä työskennelleiden henkilöiden haastatteluja (N=11) ja Supermammojen toiminnasta tuotettuja dokumentteja. Tutkimustulokset osoittavat, että Supermammojen toiminta on ajan kuluessa muuttunut paitsi professionaalisemmaksi myös toiminnallisesti moninaisemmaksi. Toiminta koostuu monista elementeistä, tavoittaa vuosittain kymmeniä äitejä ja vaatii toteutuakseen useiden toimijoiden työpanosta. Siihen osallistuminen saa merkityksensä kohtaamisina, katkoksina ja sidoksina. Ryhmä antaa mahdollisuuden kohtaamisille, joissa rakentuu sekä vertaistukea että ammatillista auttamista. Samalla se luo tilaisuuden arkielämästä irtaantumiselle tuottamalla katkoksia äidin arkeen. Lisäksi Supermammojen toimintaan osallistuminen antaa tilaa yhteenkuuluvuuden tunteen, moninaisten ihmissuhteiden ja ryhmään kiinnittyvien yhteyksien rakentumiselle.

Hakari, Henni & Mantere Viivi. 2016. Paedeia Café nuorten opettajien silmin – käsityksiä opettajaopiskelijoiden ja opettajien yhteisestä vertaisryhmämentoroinnista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 68 sivua. Paedeia Cafe on uusi vertaisryhmämentoroinnin muoto ja osa Euroopassa toteutettavaa PAEDEIA-hanketta. Paedeia Cafén tavoitteena on tuoda opettajankoulutus ja työelämä lähemmäksi toisiaan ja näin tarjota tukea opettajille työuran alkuvaiheeseen. Tutkimuskohteena oli Paedeia Café -ryhmiin osallistuvat nuoret opettajat. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä näillä nuorilla opettajilla on ryhmän toiminnasta ja millaisia vaihteluita heidän käsityksissään ilmenee. Tällaiselle tutkimukselle oli tarvetta, sillä Paedeia Café - ryhmiin osallistuneiden nuorten opettajien näkökulmaa ryhmien toiminnasta ei ole vielä tutkittu. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää nuorta, enintään viisi vuotta työelämässä ollutta opettajaa, jotka olivat osallistuneet Paedeia Cafén toimintaan lukuvuonna 2014–2015. Tutkimus toteutettiin fenomenografisen lähestymistavan avulla. Tämä tarkoittaa, että analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti neljässä vaiheessa. Nuorten opettajien käsityksistä muodostettiin viisi pääkategoriaa. Nämä pääkategoriat rakentuivat kymmenen alatason kategorian pohjalta. Tulokset osoittivat, että Paedeia Café käsitetään nuorten opettajien keskuudessa ammatillisena vertaistukena, työyhteisöön vaikuttajana, tasa-arvoisena ammatillisena yhteisönä, ryhmänä, jossa kokemus tuo valtaa sekä hyödyllisenä ja mukavana kokemuksena. Johtopäätöksenä päätuloksista voimme todeta nuorten opettajien ajattelevan Paedeia Café -ryhmään osallistumisen olevan niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin merkittävä kokemus työuran alkuvaiheessa.

Lapsi omaksuu arvoja ja asenteita ja rakentaa käsitystä itsestään vertaissuhteissa. Lapset tarvitsevat erilaisia vuorovaikutustaitoja vertaistensa parissa. Esimerkiksi yhteistyö, jakaminen ja ongelmanratkaisu ovat tärkeitä taitoja jo alle kouluikäiselle lapselle. Vuorovaikutustaidoista puhutaan eri tieteenaloilla eri käsittein. Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata, millaisilla käsitteillä ja tutkimusmenetelmillä lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu muun muassa viestinnän, kasvatustieteiden ja psykologian tieteenaloilla. Artikkelissa kootaan myös niitä näkökulmia, jotka ovat vaikuttaneet lasten vuorovaikutustaitojen tutkimuksen taustalla. Lasten vuorovaikutustaitojen tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (1998–2009) kartoittavan kirjallisuuskatsauksen pohjalta voidaan todeta, että yleisimmin aineiston tutkimuksissa käytetään käsitteitä sosiaalinen kompetenssi, sosiaaliset taidot, vertaissuhdetaidot ja viestintätaidot. Lasten vuorovaikutustaidot on moninaisista käsitteistä huolimatta määritelty ja operationaalistettu samankaltaisesti. Päätutkimusmenetelminä käytetään havainnointia ja lasten vuorovaikutustaitojen mittaamiseen tarkoitettuja mittareita. Alkuperäistutkimusten tarkastelu osoitti, että lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu esimerkiksi erilaisten kehityshaasteiden ja riskien ehkäisyn näkökulmasta. Lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät vertaissuhteissa (Gagnon & Nagle 2004, 174). Koska vuorovaikutustaidot muodostavat alustan vertaissuhteiden kehittymiselle, voi vertaisryhmästä syrjäytymisestä seurata negatiivinen kierre, joka ylläpitää tiettyä sosiaalista statusta vertaisryhmässä (ks. Laine 1998, 497). Lasten vuorovaikutustaitojen tutkiminen auttaa tunnistamaan myös mahdollisia riskitekijöitä, joihin jo varhaiskasvatusvaiheessa voidaan vaikuttaa.

On olemassa yleinen käsitys siitä, että ihmisen ominaisuudet määrittyvät hänen läheis-tensä ominaisuuksien perusteella. Tällaista mukautumista kutsutaan vertaisryhmävai-kutuksiksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tehdä kirjallisuuskatsaus vertaisryhmävai-kutusten parissa tehtävään tutkimukseen yleisellä tasolla, esitellä joitain tutkimuksia hieman yksityiskohtaisemmin ja lisäksi löytää tarkempia vastauksia kysymyksiin ver-taisryhmävaikutusten ilmenemisestä ja vaikutuksista sekä siitä kuinka vertaisryhmävai-kutusten parissa tehtävää tutkimustyötä voitaisiin hyödyntää yhteiskunnallisessa pää-töksenteossa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vertaisryhmävaikutuksilla on merkitystä jokapäiväiseen elämään ja valintoihin sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. It is common knowledge that one´s qualities are defined by his close ones. This kind of phenomenon is called as peer effect. The aim of this study is to make a literature review about the research among peer effects in general, to present some of the issues in more detail and to find more specific answers to questions about how peer effects reveal themselves, how they influence and how the research could be utilized within policy making. On the basis of this study it can be concluded that peer effects have influences on everyday life and choices from the perspective of both individual and the society.

Terveydenhuollon ryhmämuotoista elintapaohjausta pidetään tulevaisuuden keinona ehkäistä ja hoitaa elintapasairauksia. Myös terveydenhuoltoon yhteydessä olevien vertaisryhmien merkitys elintapasairauksien ehkäisyssä ja hoidossa tulee todennäköisesti tulevaisuudessa lisääntymään. Ryhmässä tapahtuvan elintapaohjauksen etuna pidetään samassa elämäntilanteessa olevien vertaisten toisilleen tarjoamaa sosiaalista tukea. Sosiaalisella tuella on osoitettu olevan monia terveyden kannalta hyödyllisiä piirteitä ja elintapojen muutoksessa sen on osoitettu olevan yksi muutoksessa onnistumiseen vaikuttava tekijä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan syömistapojen muutokseen ja painonhallintaan tähtäävän vertaistuellisen, ohjatun elintapaohjausryhmän jäsenten toisilleen vuorovaikutuksessa tarjoamaa sosiaalista tukea. Pro gradu -tutkielma on toteutettu osana Tampereen yliopiston ja Työterveyslaitoksen Counseling-hanketta. Hankkeessa käytetty elintapaohjausvuorovaikutusaineisto on osa-aineisto Työterveyslaitoksen toteuttaman tutkimuksen "The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling" ryhmäohjaustilanteissa videonauhoitetuista ryhmätapaamisista. Pro gradu -tutkimuksessa on käytetty aineistona yhden ryhmän elintapaohjausvuorovaikutusaineistoa. Tutkittavassa ryhmässä oli neljä naista sekä ryhmän vetäjänä ravitsemusterapeutti. Tutkimuksessa elintapaohjausvuorovaikutusta tarkasteltiin institutionaalisena vuorovaikutustilanteena ja lähestymistapana ja tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että ongelmista keskusteleminen muodostaa vuorovaikutuksessa paikan, jossa sosiaalinen tuki potentiaalisesti ilmenee. Ryhmän vuorovaikutuksen tarkastelussa keskityttiin tilanteisiin, joissa kerrotaan syömistapojen muutokseen ja painonhallintaan liittyvistä ongelmista. Ryhmän jäsenten keskinäisen tuen lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ravitsemusterapeutin toimintaa tilanteissa, joissa ryhmän jäsenet tukevat toisiaan. Ryhmän jäsenten ongelmallisina vuorovaikutuksessa esiin tuodut syömistapojen muutokseen ja painonhallintaa liittyvät ongelmakuvaukset herättivät ryhmässä keskustelua ja toivat esiin sosiaalisesti tukevaa vuorovaikutusta. Tuki ongelmiin ilmeni ymmärryksen osoittamisena ja ongelman ymmärrettäväksi tekemisenä, ongelman jakamisena ja yhteiseksi tekemisenä, ongelmaan ratkaisujen etsimisenä, rakentamisena ja neuvoina sekä positiivisena arviona, kannustamisena. Ravitsemusterapeutti pysyi tyypillisesti taustalla ryhmän jäsenten tukiessa toisiaan mutta osallistui vuorovaikutukseen esimerkiksi tarjoamalla tietoa puheena olevasta asiasta. Tutkimus on tapaustutkimus ja sellaisena tarjoaa yhden esimerkin sosiaalisesta tuesta vertaistuellisen elintapaohjausryhmän vuorovaikutuksessa.

Erilaisten yhteistyön muotojen, vuorovaikutuksen ja jakamisen merkitystä korostetaan tutkimuksissa, mutta opettajien ja ohjaajien kollegiaalisen tuen muotoja ei juurikaan edistetä rakenteellisin tai organisatorisin keinoin. Vertaistuki vahvistaa ohjaajien työssä kehittymistä ja jaksamista sekä koulutuksen kehittämistä.

Tutkielmassa tarkastelen isyyden muuttumista Suomessa sekä selvitän millaista isätoimintaa kolmas sektori tarjoaa. Isätutkimus on suhteellisen uusi tieteenala, joten tutkimuksia aiheesta on vähän. Samoin isätoiminta järjestöissä on vasta aluillaan, joten tutkimustietoa niistä ei ole. Siksi päätin tarttua ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, joka on toteutettu teemahaastattelua tutkimusmenetelmänä käyttäen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan isätyöntekijän haastatteluista neljästä eri järjestöstä. Haastattelut tehtiin kesä-syyskuussa 2009. Työntekijät olivat 31-48-vuotiaita miehiä ja naisia, joiden haastatteluissa nousseita ajatuksia ja teemoja olen analysoinut. Isyys on muuttunut Suomessa oleellisesti. Taloudellisen turvan tuojasta on tullut hoivaisä, joka huolehtii lapsista ja kodista yhtälailla äidin kanssa. Isyyden muutokseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnan, kulttuurin, kuin myös ilmapiirin muutos. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut isien ja äitien ajattelussa, parisuhteen sisällä. Sukupuolten perinteiset roolit pyritään siirtämään sivuun aiempien sukupolvien vastusteluista huolimatta, jotta vanhemmat voisivat tehdä parhaimmat mahdolliset päätökset perheen hyvinvoinnin kannalta. Isyyden tukeminen koetaan tärkeäksi ja järjestöt ovat lähteneet paikkaamaan yhteiskunnan hidasta reagointikykyä tarjoamalla isätoimintaa. Isätoiminnan perustana on toiminnallinen tekeminen lasten kanssa, mutta myös isäryhmille on kysyntää. Isätoimintaa järjestävät järjestöt ovat pääasiallisesti lastensuojelujärjestöjä, jolloin isätoimintakin perustuu lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Alkoholi ja liiallinen työnteko nähdään uhkana isän ja lapsen suhteen kehittymiselle. Isätyötä tehdään myös isän lähtökohdista, jolloin keskitytään parisuhteen ja perheen positiivisiin mahdollisuuksiin. Järjestöjen työntekijät kokevat tekevänsä tärkeää pioneerityötä, joka uutuudessaan on sekä erittäin palkitsevaa, että haastavaa.

Tutkimuksen tavoitteena oli systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin selvittää, miten kasvokkain kokoontuvien vertaistukiryhmien vuorovaikutusta on tutkittu, ja kuvata, mitä siitä on saatu selville. Katsaus kartoitti aiheenmukaista tutkimustietoa kooten, jäsentäen ja arvioiden tutkimusten aiheita, menetelmiä ja tuloksia. Vertaistukiryhmällä tarkoitettiin tässä yhteydessä mitä tahansa tietoisesti perustettua, vapaaehtoiseen vertaisuuteen perustuvaa ja kasvokkain kokoontuvaa ryhmää, jonka jäsenten elämästä löytyy jokin yhdistävä tekijä, jonka toiminta on jollain tasolla tavoitteellista ja joka tuottaa jäsenilleen sosiaalista tukea ja yhteisöllisyyden tunnetta. Ryhmän vuorovaikutuksella taas viitattiin kaikkeen kasvokkain tapaavassa ryhmässä ilmenevään viestintään, niin interpersonaalisella kuin koko ryhmänkin tasolla. Tutkimuksen materiaali koostui 30 tieteellisestä tutkimusartikkelista, jotka koottiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja rajatun lisämateriaalin kartoituksen kautta. Artikkelit valittiin vertaistuki-, vuorovaikutus- ja kasvokkaiskriteerin perusteella ja käsiteltiin laadullisen sisällönanalyysin vaiheita noudattaen. Artikkeleiden tutkimukset tarkastelivat lähinnä ryhmien merkitystä vuorovaikutuksen kontekstina sekä niiden sisäisiä prosesseja ja yksilötason vaikutuksia. Tutkituimpia ilmiöitä olivat erityisesti diskurssi, narratiivien käyttö, jakaminen sekä ryhmien auttavat piirteet. Tutkimuksissa oli käytetty enimmäkseen laadullisia menetelmiä, joista suosituimpia olivat tapaustutkimus ja etnografia. Määrällisiä menetelmiä oli käytetty harvemmin. Katsauksen perusteella vertaistukiryhmien tutkimus viestinnän alalla on vielä hyvin rajallista. Jatkossa on kuitenkin syytä kiinnittää entistä tarkempaa huomiota huolelliseen käsitteenmäärittelyyn, jotta erilaisia ryhmiä sekä niiden toimintaa ja vaikutuksia voisi tutkia ja vertailla tarkoituksenmukaisemmin. Puheviestinnän näkökulmasta konteksti tarjoaa monia mahdollisuuksia lisätutkimukselle.

Tutkimuksessa selvitettiin kuudesluokkalaisten tyttöjen kokemuksia epäsuorasta aggressiosta. Kokemuksia lähestyttiin tutkimalla sitä, minkälaista epäsuoraa aggressiota tyttöjen välillä ilmenee, millaisia syitä tytöt nimeävät epäsuoralle aggressiolle, millaisia tunteita epäsuora aggressio saa aikaan sekä miten tytöt reagoivat ja toimivat tilanteissa, joissa ilmenee epäsuoraa aggressiota. Tutkimuksen painopiste oli epäsuoran aggression herättämissä tunteissa sekä toimintatavoissa, sillä niistä on tehty hyvin vähän tutkimuksia. Tutkimukseen osallistui 45 kuudesluokkalaista tyttöä viideltä eri luokalta Etelä-Pohjanmaalta ja Etelä-Hämeestä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin sähköpostikirjoitelmaa, jossa tytöt kertoivat kokemastaan epäsuorasta aggressiosta jatkamalla valmiita lauseenalkuja tarinan pohjalta. Aineisto käsiteltiin laadullisen ja määrällisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen mukaan yleisimpiä epäsuoran aggression muotoja olivat muiden kääntäminen yhtä vastaan, huomiotta jättäminen sekä ulkopuolelle sulkeminen. Tytöt nimesivät tavallisimmiksi epäsuoran aggression syiksi sen, että kohde on jotenkin ärsyttävä tai erilainen, kohde on ei-toivottu ryhmän jäsen tai ystävä, tekijä on kateellinen kohteelle tai sitten syyt olivat epäselviä tytöille. Epäsuoran aggression herättämistä tunteista yleisimpiä olivat kärsimys tai paha mieli, empatia sekä toiminnan pitäminen typeränä tai turhana. Epäsuoran aggression kohteen tyypillisimmät toimintatavat olivat asian selvittäminen, tekijän tai asian välttely sekä tekijän ryhmään pyrkiminen. Tekijä yleensä joko jatkoi epäsuoraa aggressiota tai torjui kohteen. Ulkopuoliset puolestaan useimmiten tukivat kohdetta, selvittivät asiaa, lähtivät tekijän mukaan tai jättivät tekijän tai asian huomiotta. Tutkimuksen tulokset osoittivat epäsuoran aggression kaksinaisuuden. Se on toisaalta yleinen ja totuttu tyttöjen vertaissuhteiden piirre, toisaalta se aiheut-taa paljon kärsimystä ja täyttää joissakin tapauksissa myös kiusaamisen tunnuspiirteet. Lasten omien kokemusten ymmärtäminen on keskeistä epäsuoran aggression ehkäisemisen ja siihen puuttumisen kannalta.

Perinataalikuolemia on historiallisesti käsitelty poikkeavina ilmiöinä, jotka uhkaavat yhteisön sosiaalista järjestystä, jolloin perinataalivaiheessa kuolleet lapset on tietoisesti ulossuljettu yhteisön rakenteiden ulkopuolelle. Pienen lapsen kuolema on siten ollut pitkään yhteiskunnassa sosiaalisesti tunnistamaton ja tunnustamaton menetys. Tässä tutkielmassani selvitän niitä sosiaalisia ja kulttuurisia prosesseja, jotka ovat vaikuttaneet pienen lapsen kuoleman kohtaamisen käytäntöjen muutokseen. Tutkielmassani hahmotan laajempaa sosiaalista ja kulttuurista kontekstia eli modernisaatioprosessia vasten, miten kuolema- ja surukäsitykset ovat muuttuneet modernisaatioprosessin myötä. Myöhäismodernissa ajassa kuolemaa pyritään saattamaan uudelleen yhteiskunnan tietoisuuteen. Kuoleman revivalismi on sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä merkinnyt kasvavaa kiinnostusta kehitellä uusia ideoita kuoleman ja surun kohtaamiseen sekä herättää henkiin joitain traditionaalisia kuoleman ja surun jäsentämisen tapoja. Tutkielmassani tarkastelen, millaista toimijuutta revivalistisia ideoita omaksunut sairaalainstituutio mahdollistaa perinataalivaiheessa lapsensa menettäneille äideille, ja millaista toimijuutta lapsensa menettäneiden vertaistukiyhteisöt äideille mahdollistavat. Laadullinen tutkimusaineistoni koostuu kirjoituspyyntööni vastanneiden kahdeksan (perinataalivaiheessa lapsensa menettäneen) äidin temaattisesta muistelukertomuksesta. Analysoin aineistoani temaattisen sisällönanalyysin ja juonirakenneanalyysin avulla. Aineiston analyysin ja tulkinnan aikana vuoroin etäännyin ja eläydyin empaattisesti aineistooni ja äitien elettyihin kokemuksiin. Tutkimukseni osoittaa, että äitien toimijuuden mahdollisuudet ja toimijuuden rakentuminen olivat riippuvaisia hoitohenkilökunnan toiminnasta lapsen kuoleman kohtaamisen tilanteissa. Sairaalainstituution sosiaaliset rakenteet muovasivat äitien toimijuutta mahdollistaen heille sosiaalisen siteen luomisen kuolleeseen lapseen. Äitejä tuettiin lapsen kuoleman ruumiillisen todellisuuden avoimeen kohtaamiseen. Kuitenkin aineistoni kahdessa varhaisen perinataalikuoleman kohtaamisen tilanteessa hoitohenkilökunnan ja äidin välille syntyi huomattava merkitysristiriita, joka esti ja ulossulki äidin toimijuuden. Vertaistukiyhteisöissä äideille mahdollistui aktiivisen ja yhteisöllisen toimijuuden rakentaminen. Vertaistukiyhteisöissä korostuivat lapsen kuolemasta kertominen ja lapsen muistojen kollektiivinen jakaminen. Revivalismin tuottama uudenlainen kuolemankulttuuri, jossa lapsesta saatuja muistoesineitä korostetaan, näyttäytyi aineistoni valossa osin ristiriitaisena, rajanvetoja sisältävänä. Muistoesineiden puute saattoi voimistaa äidin marginaalisuuden kokemusta ja rajata siten toiminnan mahdollisuuksia. Perinataalikuoleman ammatilliseen kohtaamiseen olisi syytä jatkossa kehittää sensitiivisempiä, joustavampia sekä vanhempien välisiä eroja huomioivia toimintakäytäntöjä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten sosiaalisen aseman pysyvyyttä ja siirtymiä toisen ja kolmannen kouluvuoden aikana sekä sen yhteyttä ongelmakäyttäytymiseen ja prososiaalisuuteen. Erityisesti oltiin kiinnostuneita siitä, ennustaako toisen luokan sosiaalinen asema käyttäytymistä kolmannella luokalla tai päinvastoin toisen luokan käyttäytyminen sosiaalista asemaa kolmannella luokalla. Tutkimus on osa viisivuotista Alkuportaat-pitkittäistutkimusta. Tutkittavina oli yhteensä 332 yksilöseurannassa ollutta lasta, joista puolet oli tyttöjä ja puolet poikia. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 2009 ja 2010 oppilaiden ollessa toisella ja kolmannella luokalla. Sosiaalisesta asemasta saatiin tietoa sosiometrisella kaverimainintamenetelmällä, jonka perusteella lapset jaettiin suosittujen, torjuttujen, huomiotta jätettyjen, ristiriitaisten ja keskimääräisten statusryhmiin. Ongelmakäyttäytymistä ja prososiaalisuutta mitattiin opettajien täyttämillä kyselylomakkeilla. Tulokset osoittivat, että sosiaalinen asema on melko pysyvä suosituilla ja torjutuilla lapsilla, kun taas muissa ryhmissä tapahtuu enemmän siirtymiä statusryhmästä toiseen. Sosiaalisen aseman ja käyttäytymisen väliltä löytyi yhteyksiä. Kolmannella luokalla suositut lapset olivat prososiaalisempia kuin ristiriitaiset. Torjutuilla ja ristiriitaisilla lapsilla ilmeni enemmän sekä sisäänpäin että ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä kuin muilla statusryhmillä. Torjuttu tai huomiotta jätetty asema toisella luokalla ennusti ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä kolmannella luokalla. Ulospäin suuntautuva ongelmakäyttäytyminen toisella luokalla vastaavasti ennusti torjuttua asemaa kolmannella luokalla. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lapsen sosiaalinen asema koululuokassa on yhteydessä hänen käyttäytymiseensä. Erityisesti torjuttu asema on ongelmallinen, sillä se on melko pysyvä ja siihen liittyy eniten sekä sisäänpäin että ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä. Tutkimus osoitti myös, että sosiaalisen aseman ja ongelmakäyttäytymisen yhteydessä ilmenee pysyvyyttä: torjuttu asema ennustaa ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä ja päinvastoin.

Sääskilahti, Liisa. KASVATTAJAN ROOLI ALLE KOLMIVUOTIAIDEN LASTEN VERTAISSUHTEIDEN TUKEMISESSA PÄIVÄKODISSA. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos, varhaiskasvatuksen yksikkö. Syksy 2010. 85 sivua. Tutkimuksen päätarkoituksena oli kuvailla, miten kasvattaja voi tukea alle kolmivuotiaiden lasten vertaissuhteiden rakentumista päiväkodissa. Tutkimuksessa selvitettiin ensinnäkin sitä, miten ja millaisissa tilanteissa kasvattajat antavat tukea. Huomio kiinnitettiin myös siihen, miten lapset tukemiseen reagoivat. Toisena tehtävänä oli selvittää, millaisia ajatuksia ja kokemuksia kasvattajilla on pienten lasten vertaissuhteista ja niiden rakentumisen tukemisesta. Tapaustutkimukseni laadullinen aineisto kerättiin alle kolmivuotiaiden lasten päiväkotiryhmässä havainnoimalla kasvattajien ja lasten toimintaa sekä haastattelemalla ryhmän neljää kasvattajaa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Aineiston analyysi tehtiin luokittelemalla ja teemoittelemalla aineistoa. Päätuloksena saatiin, että kasvattajat käyttivät sekä sanallisen että ei-sanallisen tuen keinoja vertaissuhteiden tukemisessa. Sanallisen tuen keinot jäsentyivät seitsemään luokkaan: konflikteihin liittyviin ratkaisuihin, kehotuksiin, ehdotuksiin, vahvistuksiin, kysymyksiin, houkutteluihin ja rohkaisuihin. Eniten kasvattajat antoivat tukea konfliktitilanteissa sisäleikin aikana. Ei-sanallisen tuen keinoja olivat kasvattajien toteuttama pienryhmätoiminta ja positiivisen ilmapiirin luonti. Lapset ottivat kasvattajan antaman tuen vastaan pääsääntöisesti hyvin, esimerkiksi keskustelemalla kasvattajan ja vertaisten kanssa tilanteesta. Kasvattajat näkivät vertaissuhteiden merkitsevän paljon lapsen kehitykselle ja mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä enemmän hän tukea niiden muodostamiseen kasvattajien mielestä tarvitsee. Kasvattajien mukaan lapsen iällä, luonteella, sukupuolella ja kodilla on vaikutusta siihen, miten hän vertaissuhteita muodostaa. Samat kiinnostuksenkohteetkin vetävät lapsia yhteen. Kasvattajat kokivat työnsä alle kolmevuotiaiden vertaissuhteiden tukijana haastavaksi, koska jokainen tilanne on erilainen ja jokainen lapsi tarvitsee omanlaisen, yksilöllisen tukensa. Tämä vaatii kasvattajien mukaan aktiivista havainnointia. Tutkimustulokset tukivat aikaisempi tuloksia siitä, että lapsi tarvitsee tukea ja harjoitusta sosiaalisten suhteiden muodostamisessa, missä kasvattajalla on suuri merkitys. Kasvattajan antama tuki voi olla niin sanallista kuin ei¬-sanallistakin.

Mantsinen, Anni. Ympäristö liikuttaa lasta. Päiväkodin ympäristöllisten tekijöiden merkitys esiopetusikäisten lasten liikunnallisessa aktiivisuudessa.Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos, varhaiskasvatuksen yksikkö, kevät 2010. 106 sivua. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen merkitys päiväkodin ympäristöllisillä tekijöillä on esiopetuikäisten lasten liikunnallisessa aktiivisuudessa. Halusin tarkastella erityisesti päiväkodin fyysisen ja sosiaalisen ympäristön luomien liikuntamahdollisuuksien merkitystä. Päiväkodin fyysiseen ympäristöön sisällytin päiväkodin sisätilat, päiväkodin pihan sekä päiväkodin lähiympäristön liikuntapaikat. Sosiaaliseen ympäristöön kuuluivat päiväkodin varhaiskasvattajat sekä lasten vertaisryhmä. Tutkimuksen laadullinen aineisto kerättiin havainnoimalla päiväkodissa tapahtuvaa toimintaa kokonaisvaltaisesti ja haastattelemalla kahdeksaa esiopetusikäistä lasta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidusti yksilö- ja parihaastatteluina. Lisäksi aineistoon kuului päiväkodin varhaiskasvattajien kanssa käydyt epäviralliset keskustelut. Aineiston analysoinnissa käytettiin teoriaohjaavaa analyysia, jonka pohjana olivat Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset (2005). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sekä fyysisellä että sosiaalisella ympäristöllä on suuri merkitys lasten liikunnallisessa aktiivisuudessa. Fyysisessä ympäristössä erityisesti päiväkodin piha lasten liikuntapaikkana korostui. Myös lähiympäristön monipuoliset liikuntamahdollisuudet aktivoivat lapsia liikunnallisesti. Sisätiloissa fyysiset puitteet lasten liikunnalliselle aktiivisuudelle olivat rajalliset, jolloin varhaiskasvattajien rooli lasten liikunnallisen aktiivisuuden mahdollistajana sisätiloissa korostuu. Varhaiskasvattajien ohjaama liikunta jäi lasten päivittäisen liikunnallisen aktiivisuuden näkökulmasta vähäiseksi. Varhaiskasvattajat kannustivat lapsia liikunnalliseen toimintaan, jolloin lapset innostuvat liikkumaan enemmän. Tulosten mukaan varhaiskasvattajat rajoittavat välillä lasten liikunnallista toimintaa, jos toiminta on esimerkiksi liian rajua. Vertaisryhmän merkitys lasten liikunnallisessa aktiivisuudessa osoittautui erittäin suureksi. Lasten väliset sosiaaliset suhteet voivat joko lisätä tai vähentää lasten liikkumista. Esiopetusiässä kavereiden merkitys alkaa korostua ja vertaisryhmässä liikkuminen on mukavampaa. Toisaalta taas kiusaaminen tai jonkun lapsen leikistä poisjättäminen passivoi lasta liikunnallisesti.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassani tarkastelen lasten harjoittamaa vaihtoa kulttuurisena käytäntönä, jolla rakennetaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita vertaisryhmän sisällä. Käsitän lasten suhtautumisen tavaroihin esimerkkinä lasten omista, jäsentyneistä merkitysjärjestelmistä, jotka kyllä heijastelevat aikuisten luomia merkityksiä, mutta eivät ole palautettavissa niihin. Vaikka kiinnostukseni kohteena onkin ensisijaisesti lasten harjoittama vaihto, kiinnitän huomiota myös sukupolvien väliseen suhteeseen ja tarkastelen lasten toimintaa aikuisten toiminnan kontekstissa. Tutkielmani perustuu etnografiseen havaintoaineistoon, joka on kerätty seuraamalla helsinkiläisten 8-vuotiaiden poikien muodostaman poikaporukan elämää kolmen kuukauden ajan. Työssäni käytän antropologista teoriaa vaihdosta metodologisena työkaluna, joka auttaa jäsentämään havaintojani ja esittämään aineistolle oikeanlaisia kysymyksiä. Erityisesti hyödykkeen ja lahjan välistä eroa koskeva keskustelu on työni kannalta hedelmällinen, sillä sen avulla on mahdollista hahmottaa lasten ja aikuisten toiminnan välisiä jännitteitä. Lasten vaihtosuhteiden analyysin kautta kommentoin antropologisen lapsitutkimuksen esiin nostamaa kysymystä lasten ja aikuisten luomien merkitysten, "maailmojen", välisestä suhteesta. Aineistoni perusteella tavaroiden vaihdolla, antamisella ja lainaamisella on merkittävä osa lasten keskinäisessä toiminnassa. Henkilö muodostuu sosiaalisten suhteidensa kautta, ja tässä vaihdolla on tärkeä rooli: vaihdannan kautta asemoidutaan suhteessa muihin. Vaihtoon osallistumisen myötä määrittyy sosiaalinen osallisuus, joten vaihtaminen ei liity liittyvän ensisijaisesti haluun saada joku tietty tavara, vaan haluun laajentaa sosiaalisia suhteita. Lasten kannalta keskeistä on ylipäätään vaihtosuhteisiin osallistuminen, ei vaihdettavien asioiden materiaalinen vastaavuus. Esineiden merkitys liittyy niiden suhteisiin henkilöihin. Havaintojeni mukaan aikuiset pyrkivät aktiivisesti rajoittamaan lasten tavaran vaihtoa. Aikuisten väliintuloissa erottuu kolme keskeistä pyrkimystä: tavaroiden tulisi pysyä alkuperäisellä omistajalla, tavarassa keskeistä on sen taloudellinen arvo, joten tavaroita pitäisi vaihtaa vain taloudellisesti samanarvoisiin, eikä sosiaalisten suhteiden tai kaveruuden hankkiminen tavaroiden avulla ole hyväksyttävää. Aikuisten puheessa käy ilmi huoli tavaroiden katoamisesta, harmi lasten välinpitämättömyydestä tavaroita kohtaan sekä epäsuorasti huoli lapsen hyväksikäytöstä tavaroiden kautta. Lapsille nämä huolenaiheet eivät ole keskeisiä, eivätkä aineistoni valossa mielekkäitä. Hyödykkeen ja lahjan käsitteiden välinen jaottelu selventää aikuisten ja lasten käsitysten yhteensopimattomuutta. Aikuisille vaihdossa on kyse taloudellisesta toiminnasta, lapsille sosiaalisista suhteista: aikuiset painottavat esineiden hyödykeluonnetta, kun taas lapsille keskeistä tavaroissa on se, mitä niillä voi sosiaalisissa suhteissa tehdä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa tarkastelen laadullisin menetelmin mielenterveyskuntoutujien vertaistukitoimintaa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmä toimii ja millaisia merkityksiä ja sisältöjä ryhmällä on jäsenilleen. Tarkastelen tutkimuksessa myös lyhyesti mielenterveyden määritelmiä ja ryhmien sosiaalipsykologiaa. Tavoitteena on tehdä vertaistukitoimintaa tunnetummaksi, sillä Suomessa aiheesta on tutkimusta melko vähän. Koska mielenterveysongelmat, erityisesti masennus, ovat nykyään yleisiä, on tärkeää tutkia erilaisia mahdollisuuksia tukea mielenterveyskuntoutujia ja heidän selviytymistään arjessa. Tutkimuksellani onkin sovellusarvoa ammattiauttamisen kuten sosiaalityön kehittämisessä. Aineiston olen kerännyt tekemällä kahdeksan teemahaastattelua, joissa olen haastatellut vertaistukiryhmissä käyviä tai käyneitä mielenterveyskuntoutujia. Käyttämäni analyysimenetelmä noudattelee laadullista teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Vertaistukitoiminta on aina sidoksissa siihen ilmiöön, jonka suhteen vertaisia ollaan. Erilaisten asioiden ympärille syntyneet ryhmät voivatkin poiketa suuresti toisistaan. Toiminnan luonteeseen vaikuttavat mm. seuraavat tekijät: yhdistävän asian yleisyys ja hyväksyttävyys, elämäntilanne, jossa vertaistukiryhmään tullaan ja tapa, jolla vertaistukiryhmän toiminta on organisoitu. Vertaistukitoiminnan yleisiä piirteitä ovat kuitenkin aina vastavuoroisuus, tasavertaisuus ja vapaaehtoisuus. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että mielenterveyskuntoutujille vertaistukiryhmällä on keskeinen sosiaalinen merkitys. Vertaitukiryhmässä mielenterveyskuntoutuja voi vapaasti puhua sairaudestaan ja tulla ymmärretyksi. Ryhmässä tavataan tuttuja ja siellä voidaan keskustella kaikenlaisista aiheista, mutta tärkeää on myös ryhmän keskittyminen rajattuun aihepiiriin eli mielenterveysongelmiin ja niiden kanssa elämiseen. Vertaistukitoiminnan idea onkin, että jäseniä yhdistää jokin sama ongelma, mutta keinoja ongelman ratkaisuun on monenlaisia. Ryhmässä jäsenet voivat jakaa hyväksi havaitsemiaan toimintamalleja toisilleen. Vertaistukitoiminta ei ole ongelmatonta, ja ryhmässä voi syntyä ristiriitatilanteita. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että mikäli sosiaaliset suhteet rajoittuvat vain vertaistukiryhmään, tulee ryhmästä helposti riippuvaiseksi eikä kuntoutumisprosessi mene eteenpäin. Ideaalitilanne olisi kuitenkin, että ihmiset löytäisivät ryhmässä itsestään vahvuuksia, joilloin sairaus ei enää hallitsisi koko elämää. Vertaistukiryhmissä puhutaan paljon ammattilaisista ja erityisesti palvelujärjestelmää kohtaan esiintyy kritiikkiä. Aineistostani käy kuitenkin esille, että ammattiauttajien työtä arvostetaan. Ammattityö ei ole tutkimukseni tulosten mukaan korvattavissa vertaistukiryhmillä, vaan nämä tukimuodot ovat rinnakkaisia, sillä niiden lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Vertaistukitoiminnassa ei ole auttajan ja autettavan rooleja, vaan kaikki ovat samanarvoisia ja jäsenillä on mahdollisuus luoda tasa-arvoisia ihmissuhteita.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielma käsittelee nuorten aikuisten alkoholinkäyttöön liittyvää sosiaalisuutta. Usein juomiseen liittyvää sosiaalisuutta on jäsennetty periaatteella, jossa ilmiötä selitetään jonkin yksittäisen nimittäjän (kuten esimerkiksi sukupuolen tai sosiaaliluokan) nojalla. Lisäksi näkemys sosiaalisuudesta on muodostunut yksipuoliseksi. Tässä tutkielmassa aihetta lähestytään toisesta näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena on juomiseen liittyvän sosiaalisen kanssakäymisen moninaisuus ja vaihtelu. Koska juominen käsitetään nuorten keskuudessa yhteisösidonnaisena, jossa nuorten omilla vertaisryhmillä on merkittävä osa, sosiaalisuutta tutkitaan tarkastelemalla niitä tapoja, joilla yksilöt kiinnittyvät toisiinsa ja muodostavat yhteisön. Näin tutkielma keskittyy selvittämään, millaisiin erilaisiin yhdessäolon ja yhteenliittymisen muotoihin nuorten juominen liittyy. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat sosiaalisuutta käsittelevissä sosiologisissa teorioissa, jotka tuovat esiin erilaisia tapoja käsitteellistää yksilön ja ryhmän suhdetta. Sosiaalisuuden tarkastelu perustuu seitsemään 17-23-vuotiaiden ryhmähaastatteluun. Aineiston analyysi ammentaa monimerkityksisyyteen viitaten kehysanalyyttisestä perinteestä. Analyysin työkaluna sovelletaan A. J. Greimasin aktanttimallia. Analyysi osoittaa, että nuorten juomiseen liittyvästä yhdessäolosta on erotettavissa kolme erilaista lajia: pidäkkeetön sosiaalisuus, tahdikas sosiaalisuus ja yksilökeskeinen sosiaalisuus. Sosiaalisuuden lajit asettuvat eri kohtiin yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden jatkumolla, ja ne myös yhdistävät eri tavoilla yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden eri piirteitä. Luetellut kolme sosiaalisuuden lajityyppiä ymmärretään tutkielmassa erilaisina tapoina kehystää sosiaalisuutta, tai toisin ilmaistuna, kulttuurisina puhetapoina, joita nuoret käyttävät resursseina kun he jäsentävät juomistilanteita toiminnassa ja keskustelussa. Tutkielman perusteella nuorilla on siis käytössään useita erilaisia juomista ja sen sosiaalisuutta jäsentäviä puhetapoja. Lisäksi tarkastelun kohteena oleva aineisto viittaa vahvasti siihen, että puhetavat eivät ole eriteltävissä esimerkiksi sosiaalisen aseman mukaisesti. Kaikissa haastateltavissa ryhmissä nimittäin tunnistetaan ja käytetään sukupuoleen tai koulutustaustaan katsomatta pidäkkeettömän ja tahdikkaan sosiaalisuuden jäsennyksiä, olkoonkin että pidäkkeettömän sosiaalisuuden mukainen puhe on luontevaa erityisesti miehille. Kolmantena kiinnostavana, vaikkei yhtä vallitsevana puhetapana erottuu yksilökeskeinen sosiaalisuuden laji. Se lienee uusi, nykyajasta kumpuava sosiaalisuuden jäsennys. Parhaiten se hallitaan ryhmässä, jossa pääosa keskustelijoista on naisia.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmallani on kaksi keskeistä lähtökohtaa. Ensinnäkin diabetes on merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma Suomessa. Diabetes lisääntyy rajusti, ja suomalaisista jo lähes joka kymmenes sairastaa diabetesta. Siten diabeetikon kannalta vertaisten määrä lisääntyy jatkuvasti. Toisena tutkielmani lähtökohtana on havainto siitä, että sosiaalinen tuki voi edistää ihmisten hyvinvointia ja mielenterveyttä ja ainakin lievästi suojata sairaudelta. Tutkielmassani tarkastelen siis diabeetikoiden sosiaalisia tukiverkostoja. Sosiaalisen tuen tarjoajina olen kiinnostunut diabeetikon läheisistä, vertaisista sekä hoitohenkilökunnasta. Lisäksi tarkastelen Diabetes-lehden henkilöhaastatteluja. Käsitän ne menestystarinoiksi, joiden tarkoitus on myös omalta osaltaan tukea diabeetikkoa sairauden hoidossa. Tutkielmani aineiston muodostavat teemahaastattelut, Diabetes-lehden henkilöhaastattelut sekä vertaisryhmän havainnointi. Sairaiden ihmisten omia näkemyksiä on tarpeen tarkastella muun muassa siksi, että ne yleensä täydentävät lääketieteen näkemyksiä. Tutkielmassani tarkastelen diabeetikoiden sosiaalista tukea kahden sosiologisen teorian, etenkin putnamilaisen sosiaalisen pääoman ja David Riesmanin toisista ohjautuvan luonnetyypin avulla. Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita ja verkostoja. Toisista ohjautuvalle luonnetyypille on ominaista se, että muut ihmiset ja etenkin vertaiset, eli esimerkiksi samaa sairautta sairastavat, toimivat käyttäytymisen malleina. Tulkintani mukaan lehden henkilöhaastatteluiden tarkoitus on toimia esimerkkinä sairauden hoidossa ja auttaa diabeetikoita selviytymään. Sosiaalinen tuki on toisen ihmisen ymmärtämistä ja avun antoa - siis sosiaalista pääomaa - ja juuri tätä tukea toisista ohjautuva luonnetyyppi kaipaa. Sairaudesta puhuminen on edellytys tuen saamiselle. Haastateltujen puheessa painottui sosiaalisen tuen tarkastelu sosiaalisena pääomana ja kontrollointina. Perheen merkitys sairauden hoidossa jäi haastateltujen puheessa hyvin vähäiseksi. Perheen tuki voi olla aktiivista osallistumista sairauden hoitoon tai sairauden luonnollista huomioon ottamista. Toisaalta tuki voi ilmetä liiallisena ylihuolehtimisena. Hoitohenkilöistä lääkärin merkitys tuntui olevan diabeetikoille erityisen tärkeä. Ystävällinen lääkäri, jolla on aikaa kuunnella sairastavaa, voi tukea diabeetikkoa omahoidossa. Kuitenkin lääkärin harjoittama kontrolli voi olla liiallista diabeetikoiden yhdenmukaisuuden valvomista, jolloin se rapauttaa sosiaalista pääomaa ja luottamusta. Vertaiset voivat ymmärtää toista sairastavaa parhaiten, ja suhteen vastavuoroisuus voi merkityksellistää diabeetikon omat kokemukset. Kuitenkin vertaisryhmän tuki voi muuttua kielteiseksi, jos ryhmä valvoo jäsenten toimintaa liikaa ja vaatii jäseniltään liikaa yhdenmukaisuutta. Diabetes-lehden henkilöhaastatteluissa tuodaan esiin mallidiabeetikko. Sairastava voi samastua malliin ja saada motivaatiota hoitaa sairauttaan. Toisaalta lehden tarinat ovat haastateltujen mukaan ajoittain liian positiivisia, ja siten niistä puuttuu toden tuntu.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia miten vertaistukiryhmät ovat auttaneet omaishoitajia jaksamaan läheisen sairastuttua dementoivaan sairauteen ja mitkä tekijät motivoivat omaishoitajia käymään vertaistukiryhmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Festingerin sosiaalisen vertailun teoriaa. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista lähestymistapaa. Aineistona tutkimuksessa oli Espoon ja Kauniaisten dementiayhdistyksen Vertaisryhmätoiminta dementiapotilaalle ja hoitavalle omaiselle -projektiin vuosina 2000-2003 osallistuneet 55 perhettä, joille kaikille lähetettiin projektin loputtua palautelomake. Palautelomakkeen palauttaneista 36 omaishoitajasta 13 osallistui lisäksi teemahaastatteluun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä. Omaishoitajat etsivät samankaltaisessa tilanteessa olevien seuraa saadakseen tietää miten dementia etenee ja miten muut pärjäävät dementoituvien kanssa. Tämän tutkimuksen pohjalta vertaistukiryhmässä käynnin motiiveiksi nousivat ne asiat, mitkä omaishoitajat kokivat vertaistukiryhmien parhaimmiksi anneiksi. Aineiston perusteella vertaistukiryhmissä saatu tieto dementiasta ja tukimuodoista, käydyt keskustelut, tilanteiden vertailut sekä ryhmästä saadut ystävät ja virkistys toimivat motiiveina ryhmässä käymiseen. Vertaistukiryhmä tuki jaksamista auttamalla käsittelemään tiedon jakamisen, keskustelun ja vertailun keinoin niitä asioita mitkä omaishoitajat kokivat raskaimmiksi hoitaessaan dementoituvaa omaistaan. Hoitotilanteesta ja hoidettavan persoonallisuuden muuttumisesta aiheutuva ahdistuneisuus, pelko ja muut negatiiviset tunteet lievittyivät, kun omaishoitaja pääsi vertailemaan tilannettaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tässä tutkimuksessa nousi selkeästi esiin kolme vertailuun liittyvää funktiota ja ne on nimetty samaistamiseksi, eteenpäin vertailuksi ja taaksepäin vertailuksi. Omaishoitajien määrittelyn mukaan vertaistuki on paitsi tukea vertaisten kesken, myös tilanteen vertailua toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertailu antoi omaishoitajille samaistamisen kautta normaaliuden tunteen, joka auttaa hyväksymään dementian tuomat muutokset arjessa ja parisuhteessa. Vertailua tapahtui ajassa eteenpäin niihin, joilla dementia oli edennyt jo pidemmälle. Omaishoitajat saivat voimia jaksaa tietäessään, että asiat voisivat olla vielä huonommin. Toisaalta dementian edetessä vertailua tapahtui myös ajassa taaksepäin niihin, joiden hoidettavilla sairaus oli vasta alussa. Oma tilanne tuntui helpottavalta, koska toisilla oli vielä edessä kaikki se, minkä itse oli jo läpikäynyt. Tämän aineiston perusteella dementiapotilaiden omaishoitajat vertailevat itseään pääasiassa alaspäin itseä huonommassa asemassa oleviin omaishoitajiin. Dementian etenevästä luonteesta johtuen omaishoitajat kaipaavat jaksamisen tueksi itselleen myönteisiä vertailukohteita ja siksi oma tilanne koetaan sairauden vaiheesta riippumatta paremmaksi kuin toisten tilanne. Sosiaalisen vertailun avulla he löytävät omasta tilanteestaan jotain positiivista ja saavat tukea omaan jaksamiseensa. Vertailu toisten omaishoitajien kanssa luo perhetilanteelle uuden sosiaalisen viitekehyksen, joka vähentää omasta tilanteesta syntyvää kognitiivista dissonanssia. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja ilmentävät tähän tutkimukseen osallistuneiden omaishoitajien tuntemuksia vertaistukiryhmistä ja omaishoitajuudesta.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa arvioidaan Barnavårdsföreningen i Finland rf. Länsi-Uudellamaalla järjestämää lasten vertaisryhmätoimintaa toimintaan osallistuneiden lasten ja heidän vanhempiensa näkökulmasta.Tutkielmassa selvitetään minkälaisia vaikutuksia vertaisryhmätoimintaan osallistumisella on perheiden ja lasten elämässä ollut ja millä tavalla vaikutukset ovat nähtävissä. Mahdollisimman kattavan arvioinnin aikaansaamiseksi on tutkimusmenetelmiksi valittu kahden eri menetelmän, haastattelujen ja havainnoinnin yhdistäminen. Tutkimusmenetelmät tukivat ja täydensivät selkeästi toisiaan. Lasten haastatteleminen on yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa suhteellisen uutta ja harvoin käytetty menetelmä. Lapsille suunnattu vertaisryhmätoiminta voidaan nähdä keinona yrittää ennaltaehkäistä lasten ja nuorten psyykkisiä ongelmia. Menetelminä lasten vertaisryhmätoiminnassa käytetään keskusteluja,luovaa toimintaa, leikkejä, draamaa tai toiminnallisia menetelmiä lasten iästä, kehitystasosta, valmiuksista ja tarpeista riippuen. Lasten vertaisryhmätoiminta on menetelmällisesti sosiaalityössä uutta ja liittyy tarpeeseen kehittää uusia työmuotoja sosiaalityöhön. Vanhemmat kokivat, että perheen tilanteesta kertominen lapselle oli vaikeaa ja sen takia se, että lapset vertaistukiryhmässä saivat ulkopuolisilta asiantuntijoilta tietoa perheen ongelmiin liittyvistä asioista, koettiin helpottavaksi. Vanhemmat tuntuivat uskovan, että lapsen iän karttuessa heille on helpompi kertoa oikealla tavalla, niin että lapsi pystyy kertomuksen ymmärtämään ja sisäistämään. Vertaisryhmätoimintaan osallistumisesta koettiin selkeästi olleen hyötyä lapsille. Vanhemmat kuvasivat vertaisryhmätoiminnan hyötyjä hyvin monella tavalla. Hyöty liittyi monen lapsen kohdalla siihen yksinäisyyden tai erilaisuuden tunteeseen, jota vanhemmat tiesivät lapsensa tunteneen. Myös vertaisryhmätoimintaan osallistuneet lapset olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että ryhmätoimintaan osallistuminen oli ollut paitsi mukavaa ja hauskaa, myös tukea antavaa ja vahvistavaa. He kokivat helpottavana sen, että heidän kanssaan avoimesti keskusteltiin perheen ongelmista. He toivoivat, että ryhmätoiminta olisi ollut kestoltaan pitempiaikaista. Kiinnittämällä tarkempaa huomiota ryhmien kokoonpanoon ja tiivistämällä yhteistyötä vanhempien kanssa ryhmätoiminnan järjestäjä voi saada toiminnan entistä paremmin vastaamaan perheiden odotuksia. Tutkielmassa käytetyistä lähteistä tärkeimpiä ovat olleet Marianne Nylundin vertaisryhmätoimintaa koskevat teokset ja Annika Taiton ja Rita Jähin kokemukset päihde- ja mielenterveysongelmaisissa perheissä kasvaneiden lasten auttamisesta.