Search

Inari on harvinainen kunta Lapin maakunnassa. Väestökadosta kärsivän maakunnan yksi pohjoisimmista kunnista onnistuu olemaan muuttovoittoinen, vaikka se on ”keskellä ei-mitään”. Tutkimuksessa tarkastellaan kaupungista Inarin kuntaan muuttaneiden ihmisten arkea. Tavoitteena on selvittää Inariin muuttajien muuttomotiiveja, kuntaan jäämisen syitä sekä kokemuksia arjesta, paikallisyhteisöön kuulumisesta ja asuinpaikkaan kiinnittymisestä. Tarkoituksena on antaa ääni niille, joille Inarin kunta on pitkäaikainen koti ja arjen elinympäristö – ei vain sattumalta valittu lomakohde. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu ensisijaisesti Rita Felskin teoriasta, jonka mukaan arki koostuu kolmesta ulottuvuudesta: ajallisuudesta (repetition), tilallisuudesta (home; sense of home) ja modaalisuudesta (habit). Lisäksi arjen elinympäristön, kuulumisen, paikkaan kiinnittymisen ja paikallisidentiteetin käsitteet ovat keskeinen osa tutkimuksen teoreettista viitekehystä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden ihmisen teemahaastatteluista. He ovat työikäisiä ihmisiä, joilla on vahva kaupunkilaistausta. Haastattelut on toteutettu Inarin kunnassa vuoden 2020 touko-kesäkuussa. Haastattelujen lisäksi aineistoa on täydennetty osallistuvalla havainnoinnilla, jota on tehty Inarissa vuoden 2020 tammi-syyskuun välisenä aikana. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Muuttajien muuttomotiivit ovat olleet moninaisia. Muuton taustalla on ollut sekä Inarin kuntaan vetäviä että kaupungista poistyöntäviä motiiveja. Pääasialliset muuttomotiivit liittyivät työ- ja koulutusmahdollisuuksiin, asuinympäristön fyysisiin ominaisuuksiin sekä muuton mahdollistaman elämänmuutoksen tekemiseen. Kaupungista pois työnsivät esimerkiksi liikenne, hektisyys, melu, asumisen ahtaus, ihmisten kasvottomuus, luonnonläheisyyden puute sekä kaupunkiympäristön suorituskeskeisyys. Osalle muutto toimi irtiottona kaupungin oravanpyörästä, ja mahdollisti rauhoittumista ja itsetutkiskelua. Inarin kunta nähdään kotina ja hyvänä asuinympäristönä esimerkiksi sen turvallisuuden, rauhallisuuden ja luonnonläheisyyden vuoksi. Arjen keskeisiä tiloja ovat koti, työpaikka, luonto, kunnan peruspalvelut sekä sosiaalinen media. Ajallisuuden näkökulmasta muuttajien arki näyttäytyy pääosin rauhallisena ja kiireettömänä. Erityisesti työ, vuodenajat sekä niiden mukana vaihtuvat sääolosuhteet ja valon määrä rytmittävät arkea. Vuodenajat ja luonnon läsnäolo vaikuttavat myös arjen rutiineihin ja toiminnan laatuun. Muuttajat kokevat arkensa pääasiassa hyväksi ja mielekkääksi. Arjessa tapahtuvan toiminnan mielekkyyttä luovat viihtyisä koti, työ, harrastukset, luonnonrauha sekä ihmissuhteet, kuten perhe, ystävät ja naapurit. Muuttajat kokevat, että muutto on parantanut heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan, vahvistanut luontoyhteyttä sekä muuttanut kulutustottumuksia ja käsityksiä siitä, mitkä asiat ovat arjessa tärkeitä. Myös sosiaalisten suhteiden määrä on kasvanut. Syvempien ihmissuhteiden luominen koetaan kuitenkin haastavaksi. Muuttajat kokevat, että paikallisyhteisöön on vaikea päästä mukaan. Kunnassa eletyn ajan pituudesta riippumatta muuttajat kokevat olevansa ulkopuolisia ja ”junantuomia”. Muuttajat kuitenkin suhtautuvat tulevaisuuteen toiveikkaasti, eikä heillä ole kiinnostusta palata vanhaan kaupunkielämään. Inarin kunnan sekä muiden maaseutualueiden tulevaisuus kuitenkin mietityttävät. Erityisesti kunnan vuokra-asuntojen, työpaikkojen sekä palvelujen tarjontaa toivotaan kehitettävän, jotta kunta säilyisi jatkossakin vetovoimaisena ja elinvoimaisena. Inarin toivotaan kuitenkin säilyvän rauhallisena kuntana, jossa sekä ihmisillä että luonnolla on tulevaisuudessa tilaa olla ja hengittää.

Kaupunkirakentamisen nopean kehityksen vuoksi infrastruktuurihankkeet ovat lisääntyneet ympäri maailmaa. Tampereen uusi kantakaupungin yleiskaava 2040 pyrkii ohjaamaan tavoitellun 60 000 asukkaan kasvun jo kaavoitettuun ja rakennettuun kaupunkiin. Täydennysrakentamisen ja uusien asuinalueiden seurauksesta rakentaminen vaikuttaa yhä useamman ihmisen elämään. Tässä tapaustutkimuksessa on tarkoituksena tutkia Tampereella sijaitsevan Santalahden uudella ja rakentuvalla asuinalueella asumista ja siellä tapahtuvan muutoksen näkymistä ja sen kokemista. Lisäksi ollaan kiinnostuneita siitä, miten alueen keskeneräisyys vaikuttaa paikan ja kodin kokemiseen sekä paikkaan kiinnittymiseen. Tutkimusta varten kävelyhaastateltiin kahdeksaa Santalahdessa asuvaa henkilöä kesän 2021 alussa. Jokainen haastateltava asui alueella vuokralla. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Asukkaat kokivat haastattelun aikaisen Santalahden keskeneräiseksi, ja siellä käynnissä olevaa muutosta kuvailtiin nopeana, jatkuvana ja rajoittavana. Alueen muutostila ja keskeneräisyys näkyivät asukkaiden keskuudessa ympäristön ja visuaalisuuden muutoksina, liikkumisen ja pysäköimisen vaikeutumisena, asuntoihin vaikuttavina maisemien muutoksina, ympäröivinä ääninä sekä palvelutarjonnan puutteina. Rakentamisen ja muutosten aikainen Santalahti ei vastannut täysin asukkaiden tarpeisiin ja asukkaiden paikkariippuvuus näyttäytyi matalana. Valmistuvien asioiden myötä muutos koettiin kuitenkin myös edistävänä. Osa asukkaista koki keskeneräisyyden välivaiheena ja näin muutos näyttäytyi etenemisenä ja valmiin alueen lähestymisenä. Ympäristön muutosten kokemisen voimakkuuteen ja niistä herääviin tunteisiin vaikuttivat niin muutoksen fyysinen etäisyys kuin konkreettiset vaikutukset yksilön arkeen. Muutos koettiin sitä hankalampana, mitä enemmän se muutti jotain, mihin asukas oli jo asumisensa aikana tottunut ja kiintynyt. Muutokseen suhtautumiseen vaikutti myös haastateltavan tietoisuus tulevista muutoksista ennen alueelle muuttoa. Tärkeiden asioiden toteutuminen, odotettujen asioiden valmistuminen ja yleinen tunne alueen edistymisestä olivat asukkaille merkittäviä, lisäsivät kiintymystä ja sitä kautta paikkaan kiinnittymistä. Asumisen alkuvaiheiden aikainen tutustuminen ja kontakti paikkaa kohtaan osoittautui tärkeäksi paikkaan kiinnittymisen prosessissa. Asukkaiden kiintymys kohdistui alueella oman kodin lisäksi Santalahden rantapuistoon ja Näsijärven tarjoamiin maisemiin. Santalahden valmis rantapuisto oli kaikille asukkaille tärkeä tekijä ympäristön muutoksen tasoittajana ja visuaalisena aspektina se lisäsi paikkaan kiinnittymistä. Myös kodin rooli korostui alueella, sillä se pääsääntöisesti sulki ympäristön negatiiviset vaikutukset ulkopuolelleen. Osa haastateltavista ei ollut sopeutunut ympäristöönsä, jolloin muutos ja keskeneräisyys olivat etäännyttäneet heitä alueesta ja johtaneet vieraantumisen tunteisiin. Puolestaan osalle haastateltavista asuminen oli lisännyt kiinnittymistä, mikä oli syventynyt siinä määrin, että he näkivät tulevaisuudessa mahdollisena alueelta omistusasunnon ostamisen.

Kaupungistumisen seurauksena kaupunkikehittäjien huomio on kiinnittynyt tyhjentyneisiin teollisuusalueisiin. Keskustojen tuntumassa sijaitsevat entiset teollisuuden keskittymät tarjoavat mahdollisuuksia kaupungin kasvulle sisältäpäin. Näitä alueita kehitetään yhä useammin väliaikaistoiminnan keinoin, jolloin väliaikaisuus muuttuu hallitsemattomasta epäjärjestyksestä suunnittelun työkaluksi ja suunnitteluvaiheeksi. Väliaikaiskäyttöjen on tunnistettu edistävän niin sosiaalista ja taloudellista kehitystä kuin kulttuuritoimintaakin. Lisäksi väliaikaistoiminta tarjoaa tilaa kokeiluille ja innovaatioille ja se voi myös edistää kaupunkitilan monipuolisuutta ja elävyyttä. Tutkimus käsittelee Hiedanrannan aluetta Tampereella ja sen kehitystä entisestä teollisuusalueesta urbaaniksi kaupunginosaksi. Hiedanrantaa on kehitetty ja tehty tunnetuksi väliaikaistoiminnan keinoin. Väliaikaisuudella Tampereen kaupunki on viitannut erityisesti alueen luoviin kulttuuritoimijoihin sekä käsityöläisiin. Koska väliaikaisuuteen liittyy toiminnan määräaikaisuus, ovat tutkijat olleet kriittisiä sen suhteen, voivatko väliaikaistoimijat saavuttaa jatkuvuuden ajan kuluessa ja kuinka paikan kehityksen hedelmät ovat näiden toimijoiden ulottuvilla. Tämä on kriittinen kysymys myös Hiedanrannassa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millainen toimintaympäristö Hiedanranta on alueelle asettuneiden luovien toimijoiden näkökulmasta, miten luovat toimijat ovat kiinnittyneet Hiedanrantaan paikkana, sekä mitä keinoja heillä on käytettävissään vahvistaakseen jatkuvuuttaan. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jossa tarkastelen Hiedanrannan muutosta väliaikaisesta muuntautuvaan alueen pienten luovien toimijoiden näkemysten ja representaatioiden kautta. Tutkimusaineistonani on kymmenen Hiedanrannan luovan toimijan teemahaastattelu sekä haastattelutilanteissa tekemäni haastatteluhavainnot. Haastatteluhavainnot ilmentävät tutkimukseni autoetnografisia piirteitä, sitä kuinka Hiedanrannan aluetuntemukseni ja aikaisemman toimijuuteni kautta olin tutkijana osa tutkimuskenttää. Nauhoitin ja litteroin kaikki haastattelut, jonka jälkeen teemoittelin aineiston. Jatkoin teemoittelua tyypittelemällä aineistoa käsitelähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkastelen haastateltavien kiinnittymistä Hiedanrantaan kaupunkitutkimukselle keskeisen paikan käsitteen avulla. Ymmärrän paikan prosessinomaisena, jolloin paikka muodostuu toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta syntyvistä merkityksistä. Tunnistin jokaisen haastateltavan kohdalla useanlaista kiinnittymistä, mistä suurin osa koski Hiedanrantaa elettynä sosiaalisena ympäristönä. Kiinnittymistä ilmentää muun muassa toimijoiden kiinnostus muovata paikkaa, halu jättää oma kädenjälki näkyviin paikan kehittyessä, syntynyt yhteistoiminta ja jo näkymättömäksi muuttunut arkinen jakaminen sekä paikan emotionaaliset merkitykset, kuten kodinomaisuus. Eritellessäni luovien toimijoiden keinoja vahvistaa jatkuvuuttaan muuttuvalla alueella olen hyödyntänyt taktiikan ja strategian käsitteitä. Tunnistin toimijoilla useita kehittäviä ja hyökkääviä taktiikoita, joita he sovelsivat yhdessä puolustavien ja hyökkäävien strategioiden kanssa. Oman työn tekeminen mahdollisimman hyvin, väliaikaisuuden määrittely ja sen ulkoistaminen sekä mielikuviin vaikuttaminen julkisuuden avulla kuvaavat haastateltavien jakamia yleisiä taktiikoita ja strategioita. Poikkeavia keinoja olivat puolestaan vahvan tilallisen kiinnittymisen sekä kärsivällisyyden strategiat. Tutkimus on toteutettu osana CICAT2025-tutkimushanketta, jonka tavoitteena on vauhdittaa Suomen siirtymää lineaaritaloudesta kohti kiertotalouden malleja. Tutkimuksellani syvennän ymmärrystä Hiedanrannasta, jota kehitetään kiertotalouden ja kokeilujen elävänä laboratoriona (urban living lab). Hiedanrannan tarkastelu alueen pienten luovien toimijoiden kautta tuo kiertotalouskeskusteluun mukaan näkökulman, joka jää usein vähälle huomiolle. Työlläni peräänkuulutan samalla luovien toimijoiden potentiaalin parempaa tunnistamista ja toimijoiden ottamista osaksi kehitystyötä. Tämä vaatii kaupungilta ensi alkuun nykyisten luovien toimintojen vakauttamista ja tukemista. Urbanization has turned the focus of city developers on urban brownfields. These former industrial areas, located close to the city centers, offer the cities possibilities for inner growth. Temporary uses play an essential role when empty factory sites are developed to urban residential areas. Earlier on the temporary uses referred to chaos and lack of management, they have now become a planning tool. With temporary uses, the cities can try to seek social, economic and cultural benefits, while interim uses also create a platform for innovations, experimentations and making cities more livable. The research focus is on the development of a former industrial site in an area called Hiedanranta in Tampere, Finland. When transforming Hiedanranta into an urban neighborhood, the city of Tampere applied temporary uses, mainly indicating the work done by creative cultural actors and craftsmen in the Hiedanranta area. The researchers have expressed their worry about uncertain continuity of the temporary uses, which is also a crucial question in Hiedanranta. While temporary uses have become a recognized phase of the planning process, the profits of development are not shared with the temporal actors. This research studies the Hiedanranta area as an operational environment from the aspect of local creative actors. The aim of this research is to discover how these actors are attached to Hiedanranta and how they can support their continuity. The research emphasizes the views and representations of local creative actors. A transition from temporal uses towards more permanent functions is investigated by qualitative methods. A research material consists of ten interviews of the local creative actors and observations made during the interviews. These observations describe the autoethnographic characters of this research, and my role as a researcher on the field with previous experience and knowledge gained from participating in different projects at the Hiedanranta area. All the interviews were recorded, transcribed and analyzed by using a concept driven content analysis. Attachment of the local creative actors to Hiedanranta was analyzed using the concept of place, which is widely used in urban studies. The place is in constant change as it is created through meanings which are developed in action and interplay. As a result, I found high levels of attachment, mainly in connection to Hiedanranta as a social environment. The attachment to the area appeared when people started to shape the place and as daily collaborations turned invisible. The place was described by using a large variety of emotions, such as a sense of “homeness”. The concepts of tactics and strategies were used to analyze the means to support continuity. I recognized several developing and offensive tactics, which were applied within defensive and offensive strategies. As shared tactics and strategies, creative actors outsourced temporality by defining it to correspond their narratives. With publicity, they tried to influence the public images of the Hiedanranta area and eventually they strived to earn the continuity by doing their work as well as they can. Deviant strategies, applied by only some of the actors, had strong spatial attachment and patience. This thesis is written as part of CICAT2025 research project, aiming to facilitate the transition from linear to circular economy. The research deepens the understanding of Hiedanranta as a living lab. By emphasizing the creative actors, there is an access to a less studied point of view to the living lab discussion. With this research I want to highlight the potential of creative actors and how they should be better involved in the planning process. To begin with, the city of Tampere is required to stabilize the continuity of the creative uses and support the creative actors.