Search

Kirja-arvio

Musiikki, ääni ja hyvinvointi -symposium on eri tieteenalojen tutkijoiden sekä taiteen ja hyvinvointialan toimijoiden kohtaamispaikka, joka järjestettiin ensimmäisen kerran Joensuussa syyskuussa 2019. Tarkoitus on tarjota foorumi äänen vaikutuksista ja tutkimustulosten soveltamisesta kiinnostuneiden ja hyvinvointipalvelujen parissa toimivien ammattilaisten ajatustenvaihdolle sekä luoda ymmärrystä kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin aspekteista. Symposiumissa kulttuurisia merkityksiä ja koettua hyvinvointia on tuotu esiin monitieteisessä kontekstissa. Kulttuurin ja äänimaiseman tutkimus laajentaa ymmärrystä hyvinvoinnin edistämisestä kehollisena ja ympäristöön liittyvänä kokemuksena.

Non

publishedVersion

Vuonna 2020 globaaliksi pandemiaksi levinnyt koronavirustauti on aiheuttanut Suomessa merkittäviä toimenpiteitä ihmisten terveyden, oikeuden elämään sekä terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn turvaamiseksi. Viranomaiset ovat tehneet nopealla tahdilla ennennäkemättömiä rajoitustoimenpiteitä, jotka ovat koskeneet jokaiselle kuuluvia perus- ja ihmisoikeuksia. Suomen lainsäädäntö ei ole ollut koronaviruksen kaltaisen herkästi leviävän ja taudinkuvaltaan haastavan tartuntataudin torjuntaan läheskään kaikilta osin valmis. Pandemian aikana monia perusoikeuksia koskevia rajoitustoimia on tehty ensimmäistä kertaa. Tänä poikkeuksellisena aikana tartuntatautilainsäädäntöön on jouduttu tekemään paljon muutoksia hyvin nopealla aikataululla, koska lainsäädäntö ei ole mahdollistanut kaikkien tarpeellisiksi katsottujen rajoitustoimenpiteiden tekemistä. Puutteellisen lainsäädännön lisäksi taudin leviämisen estämisessä on hyödynnetty erilaisia soft law -oikeuslähteitä, joiden käyttäminen ei perusoikeuksien yhteydessä sovellu perusoikeuksien rajoittamista koskevaan oppiin. Tässä valtiosääntöoikeudellisessa tutkielmassa tutkitaan alueellisten hallintoviranomaisten tartuntatautilain mukaisia perusoikeuksien rajoitustoimia koronapandemian aikana. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen, mitä toimivaltuuksia ja toimenpiteitä aluehallintovirastoilla on käytettävissään koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Tätä varten tutkimuksessa selvitetään oikeusdogmaattista metodia hyödyntäen tartuntatautien torjunnan oikeudellisia lähtökohtia sekä julkisen vallan velvollisuuksia niiden torjumisessa. Tutkielmassa paneudutaan viranomaisten tartuntatautien torjuntaa koskeviin toimivaltasuhteisiin sekä tartuntatautilaissa säädettyihin rajoitustoimenpiteisiin. Tutkielman de lege lata -tyyppinen tarkastelu kohdistuu toistaiseksi voimassa olevaan tartuntatautilakiin sekä siihen koronapandemian aikana tehtyihin tilapäisiin muutoksiin. Aluehallintovirastojen toimenpiteiden arvioimisessa huomioidaan sekä viranomaisen itsensä tekemien rajoituspäätösten oikeudellinen kehikko että rajoituksiin liittyvä valvonnallinen ulottuvuus. Valvonnallisin keinoin aluehallintovirasto voi tarvittaessa puuttua epäkohtiin ja antaa itse rajoituspäätöksiä. Näitä toimenpiteitä arvioidaan perusoikeuksien rajoitusopin näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään myös, minkälainen rooli viranomaisten antamilla soft law -instrumenteilla sekä muilla ohjeenomaisilla oikeuslähteillä koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä on ollut. Tarkastelu keskittyy siihen, miten ohjeet liittyvät perusoikeuksien rajoittamista koskeviin toimenpiteisiin sekä päätöksiin. Tutkielmassa osoitetaan, että erilaisilla ohjeilla on pyritty ohjaamaan aluehallintovirastojen toimintaa. Sen lisäksi aluehallintovirastot ovat myös itse antaneet koronapandemian aikana ohjausta soft law -ohjein sekä käyttäneet muiden viranomaisten antamia ohjeita rajoituspäätöstensä perusteluissa. Tutkielman lopuksi selvitetään tuomioistuinten sekä laillisuusvalvojien ohjeiden käyttöä koskevaa ratkaisukäytäntöä. Niitä hyödyntäen tutkielman lopussa esitetään de lege ferenda -tyyppisiä kannanottoja, joilla ehdotetaan muutoksia tartuntatautien torjuntaa koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi pohditaan koronaviruksen torjunnassa käytettyjen soft law -ohjeiden oikeuslähdeopillista asemaa osana aluehallintovirastojen rajoitustoimenpiteitä sekä tarkastellaan ohjeiden hyötyjä ja haittoja osana oikeusjärjestystämme.

Tiivistelmä. Tässä kansanlingvistisessä pro gradu -tutkielmassani tutkin suomalaisten maallikoiden käsityksiä karjalan kielestä. Lisäksi tutkin maallikoiden suhtautumista karjalan kieleen. Maallikoilla tarkoitan tässä työssä sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole opiskelleet suomalais-ugrilaisia kieliä yliopistossa. Aineistonani on 80 kyselylomakevastausta. Informanttini ovat syntyneet vuosina 1949–2001 ja puhuvat kotikielenään suomea. Suurin osa informanteistani on korkeakoulutettuja ja neljänneksellä on karjalankielisiä kontakteja. Käytän analyysissani sosio- ja kansanlingvistiikan teorioita muun muassa metakielestä ja kieliasenteista. Tärkein metodini on kuuntelutesti, jolla olen selvittänyt, kuinka hyvin maallikot tunnistavat karjalan kielen. Informanttini ovat kuulleet kolme karjalan varieteettia ja kaksi suomen varieteettia sekä viron, vepsän ja koltansaamen ääninäytteet. Informantit ovat vastanneet, onko kieli heidän mielestään karjalaa vai ei. Sitten he ovat perustelleet vastauksensa. Kyselylomakkeessani on ollut lisäksi karttatehtävä, kielimuotojen miellyttävyyden arvioimiseen liittyviä tehtäviä sekä erilaisia asteikkoja, joilla olen mitannut maallikoiden näkemyksiä. Avoimia vastauksia olen tulkinnut sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmani tarkoitus on ollut muun muassa selvittää, hahmottavatko maallikot karjalan omaksi kielekseen vai suomen murteeksi. Tulosteni perusteella suurin osa informanteistani pitää karjalaa kielenä, ei murteena. Aineistossani on kuitenkin myös sellaisia, jotka sekoittavat kielen ja murteen käsitteet tai pitävät karjalaa vain murteena. Informanttini tuntevat karjalan kielen tilanteen vaihtelevasti. Suurin osa ei esimerkiksi tiedä, että karjalalla on erikoisasema Suomen lainsäädännössä. Karjalan kuitenkin tiedetään olevan kotoperäinen ja uhanalainen kieli. Informanttini erottavat karjalan kielen erittäin hyvin muista testissä käyttämistäni kielimuodoista. Karjalan varieteeteista eniten karjalan kieleksi mielletään eteläkarjalan murre. Karjalaisimmaksi alueeksi informanttini taas mieltävät Raja-Karjalan. Informantit ajattelevat venäjän kielen liittyvän tiiviisti karjalaan, mutta silti karjalaa pidetään enemmän suomenkaltaisena. Heidän suhtautumisensa karjalan kieleen on enimmäkseen positiivista. He pitävät karjalaa muun muassa melko maalaisena, lämpimänä, kauniina ja hauskana kielenä. Tutkielmani lähtökohta on ollut se, että mielestäni karjalan kieltä ei tunneta Suomessa tarpeeksi. Nähdäkseni suomen sukukielet ja Suomessa puhuttavat vähemmistökielet jäävät huomiotta, vaikka uhanalaisia kieliä täytyisi tukea ja elvyttää niiden säilyttämiseksi. Vaikka osa informanteistani tekeekin virheellisiä tai epätarkkoja havaintoja kielestä, ovat he kuitenkin keskimäärin tunteneet karjalan kieltä melko hyvin. Silti muut tutkimukset osoittavat, että karjala on heikosti tunnettu kielimuoto. Vanhat uskomukset ja stereotypiat ovat nähtävissä minunkin aineistossani. Tärkeää olisikin keskustella karjalasta ja jakaa todenmukaista tietoa siitä.

Vuonna 2017 turvapaikkaa hakevat siirtolaiset osoittivat Helsingin keskustassa kuukausien ajan mieltään kritisoidakseen Suomen turvapaikkaprosessin käytäntöjä. Tässä tutkielmassa tarkastelen, millaista keskustelua julkisen kaupunkitilan valjastaminen siirtolaisten poliittisen osallistumisen areenaksi herätti Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa. Julkisella tilalla on monia tehtäviä, joista yksi keskeisimpiä on julkisen keskustelun mahdollistaminen. Oikeus elää -mielenosoituksesta käytyä keskustelua analysoimalla paneudun siihen, kuinka tätä ja muita julkisen tilan tehtäviä Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa merkityksellistetään. Tarkastelen, millaisia mielenosoitusta kaupunkitilallisena ilmiönä kuvaavia diskursseja keskustelussa esiintyy, ja kuinka näissä diskursseissa määritellään sitä, millaisia – ja kenen – tarpeita julkisen tilan tulisi palvella. Mielenosoitus ja sitä käsittelevä verkkokeskustelu toimivat linssinä myös turvapaikkaa hakevien siirtolaisten poliittiseen toimijuuteen. Aineistoni koostuu Helsingin Sanomien verkkosivuilla Oikeus elää -mielenosoituksen aikaan helmi-heinäkuussa 2017 käydystä verkkokeskustelusta. Olen kerännyt kommentit 36:n mielenosoitusta käsittelevän uutisen yhteydestä. Aineisto pitää sisällään 1017 kommenttia, jotka muodostavat yhteensä 253 tekstiliuskaa. Verkkokeskustelun analyysiin sovellan foucault’laista diskurssianalyysia. Verkkokeskustelusta hahmottuu kolme mielenosoitusta vastustavaa diskurssia, joista lian diskurssi kuvaa mielenilmauksen epäsiistiksi ja epäjärjestystä edustavaksi tapahtumaksi, joka toiminnallaan tahraa Helsingin maineen. Asiattoman oleskelun diskurssissa mielenosoitus kuvataan tuottamattomaksi oleskeluksi ja poliittisesti merkityksettömäksi tapahtumaksi, joka ei sovi tehokkuusajattelun lävistämään julkiseen tilaan. Uhan diskursseja esiintyy kaksi, joista turvallisuusuhan diskurssi kuvaa siirtolaismielenosoittajien vaarantavan muiden kaupunkitilan käyttäjien turvallisuuden. Kulttuurisen ja poliittisen uhan diskurssissa mielenosoituksen kuvataan puolestaan asettavan uhan kulttuuriselle yhtenäisyydelle ja tuottavan Suomelle poliittisen uhan tarjoamalla siirtolaisille yhteiskunnallisen osallistumisen areenan. Mielenosoitusta puolustava julkisen keskustelun diskurssi puolestaan kuvaa mielenosoituksen luonnolliseksi osaksi kaupunkitilaa ja alleviivaa avoimen julkisen tilan roolia yhtenä demokratian kulmakivenä. Mielenosoitusta käsittelen erityisesti Michel Foucault’n heterotopia- ja Jacques Rancièren dissensus-käsitteiden kautta, jotka valottavat sitä, kuinka mielenosoittajat saivat äänensä kuuluviin rikkomalla kaupunkitilan järjestyksen ja kyseenalaistamalla siirtolaisille tavallisesti osoitetut positiot.

Tämä diplomityö on tehty toimeksiantona tamperelaiselle uudisasuntotuotantoon keskittyneelle rakennusliikkeelle, Asuva Oy:lle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kohdeyrityksen laadunvarmistustoimia voidaan kehittää niin, että viimeistely- ja luovutusvaiheessa ilmenevien laatuvirheiden ja -puutteiden määrä laskisi ja asiakkaiden tyytyväisyys paranisi. Ongelmaa lähestyttiin tapaustutkimuksen keinoin perehtymällä kohdeyrityksen rakennushankkeessa tehtyihin virhehavaintoihin. Virhehavainnot jaoteltiin tutkimuksen kirjallisuusselvitysosiossa muodostetun virhejaottelun mukaisesti. Virhejaottelun perusteella muodostettiin käsitys yleisimmin esiintyvistä laatuvirheistä sekä arvioitiin virheiden syntymekanismeja. Tarkemman virhejaottelun ja laatuongelmien määrittelyn jälkeen muodostettiin ehdotuksia laadunvarmistustoimenpiteiksi teoriaosuudessa käsitellyn kirjallisuuden sekä tutkijan omien, tutkimuksen kohteena olleessa hankkeessa kerrytettyjen kokemusten perusteella. Muodostettuja ehdotuksia arvioitiin ja jatkokehitettiin kohdeyrityksen toimihenkilöstölle pidetyssä työpajassa. Tutkimuksessa löydetyt laatuvirheet noudattelevat yleisesti rakennusalalla vallitsevaa tilannetta. Tutkimuksessa jaotelluista virheistä 39 prosenttia oli erilaisia sisä- ja parvekepintojen kolhuja, sotkuja ja naarmuja. Huonolaatuisen työjäljen vuoksi tehdyt virhehavainnot edustivat 27:ää prosenttia kaikista virheistä, keskeneräisen tai puutteellisen asennuksen osalta 17:ää prosenttia, materiaali- tai tuoteosavirheiden osalta neljää prosenttia, käyntivirheiden osalta neljää prosenttia sekä seinä- ja kattopintojen halkeamien osalta kahta prosenttia. Noin kuusi prosenttia havainnoista ei kuulunut mihinkään edellä mainituista virhetyypeistä, eikä niistä voinut muodostaa yhtä tai useampaa havaintotyyppiä. Keinot laatuvirheen tai -puutteen asiakkaalle luovutettavaan tuotteeseen päätymisen estämiseksi voidaan jakaa kolmenlaisiin laadunvarmistustoimiin, jotka ovat edellytysten luominen, ohjaus ja varmistus. Edellytysten luomista on esimerkiksi se, että työn tekemiseksi tarvittavat tiedot siirretään hankinnasta toteutukseen tehtäväsuunnitelmien avulla ja tehtävän laatuvaatimukset kirjoitetaan auki ennen urakkaneuvottelujen aloittamista. Ohjauksen tärkein laadunvarmistustoimi on mallityön teettäminen ja sen tarkastaminen. Lisäksi aliurakoitsijan työnjohdon läsnäoloon ja osallistumiseen tulee kiinnittää huomiota. Tärkein varmistamiseen liittyvä laadunvarmistustoimi on valmiin työn laatuvaatimusten mukaisuuden varmistaminen erityisten tarkastuskierrosten avulla, joihin osallistuu työmaan toimihenkilöstön lisäksi toimistolla pääsääntöisesti työskenteleviä työntekijöitä. Tarkastuskierroksissa tarkastetaan tietyn työvaiheen valmis osakokonaisuus. Tarkastusten objektiivisuutta ja tehokkuutta parantamaan muodostetaan tarkastuslistat aiemmissa kohteissa esiintyneiden laatuvirheiden perusteella. Viimeistelyvaiheen itselleluovutustarkastuksien avulla havaitaan loput, aiemmin havaitsematta jääneet virheet. Tapaustutkimuksen aineistossa oli osittain virhehavaintojen päällekkäisyyttä, eikä virhehavaintoja voida pitää keskenään samalla tavalla ja samoilla kriteereillä toistettuina auditoinnin tyyppisenä dokumentaationa. Kuitenkin tutkimuksen tulokset antavat hyvän kuvan siitä, mihin kohdeyrityksen asuntotuotannon laatuongelmat liittyvät, mikä on niiden painoarvo ja mitä toimenpiteitä niiden korjaamiseksi voidaan tehdä.

Tutkielmani käsittelee urheilun rantautumista Lotta Svärd -järjestön toimintaan vuosina 1921–1939. Pro gradu -tutkielmani pyrkii esittelemään prosessia, jolla urheilu ilmestyi Lotta Svärdin toimintaan ja millaisen vastaanoton se sai. Pohdin myös lottaurheilulle annettuja merkityksiä ja kannustimia. Tutkielman lähteinä toimivat Lotta Svärdin keskusjohtokunnan vuosikertomukset sekä suojeluskunta- ja lottalehdet, sillä niiden välityksellä keskusteltiin ajankohtaisista asioista ja myös välitettiin johdon näkemyksiä kentälle. Lotta Svärd oli naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö ja se toimi tiiviissä yhteistyössä Suojeluskuntajärjestön kanssa, joka jakoi lottien kanssa Valkoisen Suomen aatteet ja ihanteet. Lotta Svärd toimi aluksi Suojeluskuntajärjestön alaisuudessa, mutta irtaantui lopulta omaksi, sukupuolella rajatuksi järjestökseen. Lotta Svärd oli näkyvä naisten organisaatio Suomessa 1920–1930 -luvuilla ja se nautti suurta yhteiskunnallista arvostusta. Lotat edustivat ihanteellista, hyväksyttävää naiseutta ja äitiyttä. Suomalainen liikuntakulttuuri oli 1920-luvulle asti hyvin voimistelupainoitteista, kunnes alaa alkoi vallata uudenlainen, englantilaistyylinen urheilu. Miehet ottivat urheilun nopeasti omakseen, mutta naisten urheilu sai alkuun varauksellisen vastaanoton sekä naisilta että miehiltä. Urheilun ei katsottu sopivan heikommalle sukupuolelle ja voimistelu nähtiin naisille soveltuvampana liikuntamuotona. Urheilun sopimattomuutta perusteltiin terveydellisillä seikoilla ja naisen roolilla. Urheilu ei sopinut ajan hyväksyttävään naiseuteen. Lotta Svärd oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö ja tästä syystä lotat nauttivat tietynlaisesta erityisroolista. Toisaalta lotat toimivat vahvasti ajan normien mukaan lottalupaustaan noudattaen, toisaalta lotat olivat alati myös ylittämäisillään sukupuolten välisen rajan. Lottien urheilutoiminta otti mallia suojeluskuntien urheilusta, mutta se ei saavuttanut samanlaista suosiota kuin esikuvansa. Tutkielmassani pohdin syitä lottien vaatimattomampaan urheiluinnostukseen.

Kandidaatintutkielmassani käsittelen liveroolipelihahmojen nimeämisen perusteita oululaisissa realistisissa liveroolipeleissä. Tutkin sitä, millä perusteilla hahmoja nimetään ja mitä nimeämisessä vältetään. Keräsin aineistoni haastattelemalla kolmen liveroolipelin pelinjohtajia. Etunimiä aineistooni kertyi 104 kappaletta ja sukunimiä 46 kappaletta. Etunimien antoperusteita annettiin yhteensä 168 ja sukunimien antoperusteita 63. Sukunimien aineisto on pienempi, sillä peleissä on paljon sukulaishahmoja, joilla on sama sukunimi. Lisäksi sukunimet saavat vähemmän perusteluita kuin etunimet, mikä ehkä heijastaa tosimaailman nimeämistä. Etunimien osalta vertaan tuloksiani aiempiin nimenantoperusteiden tutkimuksiin. Esimerkiksi henkilöesikuvan mukaan nimeäminen ja suku- tai perheyhteyden ilmaiseminen nimessä ovat perusteita, jotka ilmenevät sekä tosimaailman että liveroolipelien nimeämisessä. Tosimaailman nimistön lisäksi liveroolipelihahmojen nimistö muistuttaa kirjallisuusnimistöä. Esimerkiksi asuinpaikkaa ja sosiaalista asemaa voidaan ilmaista sekä liveroolipeli- että kirjallisuuden hahmojen sukunimissä. Pelinjohtajat yleensä välttelevät nimiä, joista eivät pidä. Myös samannimisiä hahmoja enimmäkseen vältetään, jos tarkoituksena ei ole luoda realistisuutta samannimisyydellä. Nimilakia noudatetaan, mutta pelinjohtajat saattavat keksiä uusia nimiä.

Korkea-aktiivisen käytetyn polttoaineen lisäksi ydinvoimalaitoksen käytön aikana syntyy matala- (LLW) ja keskiaktiivista jätettä (ILW), jota sanotaan voimalaitosjätteeksi. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on selvitetty matala- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen geologiseen loppusijoitukseen liittyviä mikrobiologisia riskejä Suomessa. Ydinvoimaloiden matala-aktiivinen jäte koostuu mm. suojavaatteista, palokankaista, muoveista ja metalleista. Keskiaktiiviset jätteet sisältävät pääasiassa veden puhdistuksessa käytettyjä ioninvaihtohartseja ja haihdutinkonsentraatteja, jotka kiinteytetään joko bitumiin tai betoniin. Matala- ja keskiaktiivinen jäte pakataan hiiliterästynnyreihin ja betonilaatikoihin, jotka loppusijoitetaan 60-110 metrin syvyyteen kallioperässä sijaitseviin luolastoihin ja siiloihin. Suurimmat mikrobiologiset riskit liittyvät orgaanisen aineksen hajoamiseen sekä metallien korroosioon. Mikrobitoiminta voi heikentää vapautumisesteiden toimivuutta ja edistää radionuklidien kulkeutumista pois loppusijoituksesta pohjaveteen ja rakovyöhykkeitä pitkin biosfääriin saakka. Orgaaninen materiaali voi hajota mikrobiologisesti, kemiallisesti, säteilyn vaikutuksesta tai sitten kyse voi olla myös usean eri mekanismin yhteisvaikutuksesta. Hajoamisen tuloksena muodostuvat yhdisteet voivat lisätä mikrobiaktiivisuutta, edistää metallien korroosiota ja/tai ne voivat kompleksoitua radionuklidien kanssa lisäten niiden liukoisuutta ja kulkeutumista. Mikrobit voivat myös pelkistää tai hapettaa radionuklideja ja muuttaa tällöin niiden liukoisuutta. Mikrobiyhteisöjen aktiivisuutta ja toimintaa säätelevät pääasiassa saatavilla olevat ravinteet ja alkuaineet sekä loppusijoitustilan olosuhteet. Erityisen tärkeitä mikrobien toimintaan vaikuttavia tekijöitä ovat pH, lämpötila, redox-olosuhteet ja radioaktiivinen säteily.

Mitä, miten ja milloin arvioin? Arviointi ohjaa opettamista ja oppimista. Tästä syystä sen asema koulutyössä on vaikuttava. Uusi Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön vuosiluokkien 1–6 osalta 1.8.2016. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, tuoko opetussuunnitelmauudistus muutoksia arviointikäytänteisiin sekä -kulttuuriin, ja mitä arviointikulttuuria uudessa perusteessa painotetaan. Metodologisena lähtökohtana tutkielmassa on laadullinen sisällönanalyysi. Tuloksia monipuolistavana menetelmänä käytetään suppeasti frekvenssimittausta. Arviointikäytänteitä on analysoitu apukysymysten avulla: mitä, miten ja milloin aineistoissa ohjataan arvioimaan. Arviointikulttuuria on tarkasteltu muun muassa opetussuunnitelman determinanttien, oppimiskäsitysten, arvioinnin laadullisuuden vs. määrällisyyden, teoreettisten lähtökohtien sekä lähestymistapojen kautta. Tutkielmassa on aineistona vuoden 2004 perusteen Oppilaan arviointi -osuus sekä vuonna 2014 hyväksytyn perusteen Oppimisen arviointi -osuus. Arviointikäytänteissä ja -kulttuurissa tapahtuvia muutoksia tarkastellaan hyödyntäen molempia arviointiosuuksia. Muutoksia on havaittu vertailemalla analyysissa saatuja tutkimustuloksia. Tulosten monipuolistamiseksi on mitattu myös kvantitatiivisesti konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisten käsitteiden esiintymistiheyksiä aineistoissa. Arviointikulttuurin painottumista havainnollistetaan arviointimallin avulla vuoden 2014 perusteen pohjalta. Tutkimustuloksista ilmenee, että arviointikäytänteet muuttuvat 1.8.2016 lähtien. Arviointi opintojen aikana on uudessa perusteessa luonteeltaan formatiivisempaa kuin aiemmin, ja painopisteenä on oppimisprosessi. Arviointimenetelmät monipuolistuvat ja ovat vuorovaikutuksellisia. Arvioinnissa pyritään tavoitearviointiin ja oppilaan kokonaistilanteen tarkasteluun. Osaamisen tason arviointi perustuu yhä absoluuttiseen arviointiin. Arviointikulttuuri Oppimisen arviointi -osuudessa pohjautuu vahvemmin konstruktivistiselle oppimiskäsitykselle kuin Oppilaan arviointi -osuudessa. Oppiainekeskeisyys vähenee ja oppilaslähtöisyys kasvaa. Vuoden 2014 perusteessa arviointikulttuurin painotuksia ohjataan entistä vahvemmin paikallisesti päätettäviksi, ja arviointikulttuurissa korostetaan rohkaisevaa ja kannustavaa ilmapiiriä. Uuden perusteen arviointikäytänteiden ja kulttuurin painopisteitä on kuvattu tutkielman lopussa arviointimallin, arviointipuun, avulla. Tutkimus on toistettavissa, sillä tutkielman aineisto on primaariaineistoa ja vapaasti luettavissa Internetissä. Tutkimustulokset voivat kuitenkin painottua eri tavalla riippuen tutkijasta. Arviointipuu on hyödynnettävissä vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteen voimassaolon ajan.

Pitkäaikaisia asiakassuhteita ylläpitävät yritykset menestyvät paremmin kilpailluilla markkinoilla. Erityisesti konsultointipalveluissa pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat useimmiten kannattavampia molemmille osapuolille kuin jatkuva vaihtaminen. Tällöin osapuolet ovat sitoutuneita jatkamaan asiakassuhdetta ja pystyvät hyödyntämään toisen osapuolen osaamista tehokkaammin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja analysoida asiakkaan sitoutumisen merkitystä konsultointipalveluissa asiakassuhteen eri vaiheissa. Sitoutumisen saavuttaminen on kuitenkin aikaa vievää ja siihen liittyy olennaisesti luottamuksen rakentuminen ja molempien osapuolten tyytyväisyys. Aikaisempien tutkimusten pohjalta sitoutumisen on todettu johtuvan asiakkaan kokemista asiakassuhdehyödyistä sekä palveluntarjoajan asiakassuhteen ylläpidon keinoista. Tutkimuksessa myös vertaillaan, miten nämä sitoutumiseen johtavat tekijät eroavat asiakassuhteen eri vaiheissa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä kymmenestä teemahaastattelusta: yhdeksästä asiakashaastattelusta sekä palveluntarjoajan toimitusjohtajan haastattelusta. Asiakkaat on jaoteltu yhteistyössä palveluntarjoajan kanssa neljään asiakassuhdevaiheeseen: aloitusvaiheeseen, kehitysvaiheeseen, ylläpitovaiheeseen ja lopetusvaiheeseen. Luokittelussa on käytetty apuna aikaisempia tutkimuksia asiakassuhteen vaiheista sekä palvelu- että teollisuudenaloilta. Sitoutumiseen liittyviä asiakassuhdehyötyjä ja ylläpidon keinoja on vertailtu asiakasvaiheittain. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville teemoja, joina asiakassuhdehyödyt ja yrityksen asiakassuhteen ylläpidon keinot näyttäytyvät. Asiakassuhteen aloitusvaiheessa painottuvat erityisesti luottamus- ja erikoiskohteluhyödyt, jotka ilmenevät esimerkiksi palveluntarjoajan asiantuntemuksena tai viestinnän tehokkuutena. Kehitys- ja ylläpitovaiheessa selvästi merkitsevämmässä asemassa ovat sosiaaliset hyödyt, jotka ilmenevät mukavuutena puhua esimerkiksi henkilökohtaisen talouden hoidosta. Lopetusvaiheessa asiakassuhteen loppumiseen liittyvänä tekijänä näyttäisi olevan ennemminkin sosiaalisten hyötyjen puute.

Biokaasulaitosten lopputuotteiden käyttöä tutkittiin kasvinravitsemuksen ja maatalouden näkökulmasta. Työssä pyrittiin löytämään typelle ja fosforille yleispätevät analyysimenetelmät, jotka soveltuvat erityyppisten lannoitevalmisteiden lannoitusvaikutuksen ennustamiseen. Samalla tutkittiin myös tuotteiden hajoamista maaperässä. Työhön sisältyi sekä laboratorio- että kenttämittakaavan kokeita. Lisäksi tutkittiin tuotteiden stabiilisuutta ja mahdollista toksisuutta kasveille sekä selvitettiin haitallisten aineiden ja mikrobiologisen riskin esiintymistä niissä. Tavoitteena oli tarjota tietoa tuotteiden ominaisuuksista ja käytettävyydestä niiden valmistajille, käyttäjille sekä valvoville viranomaisille. Testatuista analyysimenetelmistä 1:60-vesiuutto oli paras yleismenetelmä kuvaamaan kasvukauden aikana kasvien käytettävissä olevan liukoisen typen määrää erityyppisillä orgaanisilla lannoitevalmisteilla. Nestemäisissä lannoitevalmisteissa typpi on nopeammin kasveille käyttökelpoisessa muodossa kuin kiinteillä lannoitevalmisteilla ja tuotantovaikutus on verrattavissa mineraalilannoitteiden vaikutukseen. Kiinteiden orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotantovaikutus on hieman alhaisempi kuin mineraalilannoitteiden vaikutus, koska ne levitetään pintalevityksenä ja sekoitetaan tasaisesti koko muokkauskerrokseen. Niiden saatavuus kasveille on siten huonompi kuin sijoitetulla mineraalilannoitteella. Kiinteät lannoitevalmisteet sisältävät runsaasti kokonaisfosforia, mutta sen liukoisuus on alhainen. Liukenemista voi kuitenkin tapahtua pitkän ajan kuluessa, jolloin vesiuutto aliarvioi fosforin käyttökelpoisuuden. Etenkin nykyisin lannoitevalmistelain käyttämä 1:5 aliarvioi selvästi fosforin käyttökelpoisuutta. Koska orgaanisten lannoitevalmisteiden satovaste on herkempi olosuhteiden vaihtelulle kuin mineraalilannoitteiden, on suositeltavaa käyttää levitysstrategiaa, jossa osa liukoisesta typestä tulee orgaanisesta lannoitevalmisteesta ja osa mineraalilannoitteesta. Lainsäädännön rajoitusten takia on käytettävä viiden vuoden tasausjaksoa, jolloin käyttömäärä on sama kuin jos orgaaninen lannoitevalmiste olisi ainoa typen lähde. Nestemäiset paljon ammoniumtyppeä sisältävät lannoitevalmisteet tulisi levittää sijoittamalla ja kiinteät tuotteet tulisi mullata välittömästi pintalevityksen jälkeen haihtumisesta johtuvien ammoniakkitappioiden minimoimiseksi. Biokaasulaitosten lopputuotteet kasvinravinnekäytössä eivät nosta peltomaan mikrobiologista aktiivisuutta merkittävästi, eikä stabiilisuuden mittaaminen näin ollen ole välttämätöntä tuotteiden maatalouskäytössä. Myöskään merkittävää haitallisuutta kasveille eli fytotoksisuutta ei havaittu. Tuotteet eivät ole myrkyllisiä biotesteissä kasvinravinnekäyttöä vastaavissa pitoisuuksissa. Biokaasulaitosten raaka-aineet voivat sisältää ihmis-, eläin- tai kasviperäisiä taudinaiheuttajia sekä haitallisia orgaanisia aineita. Laadun varmistamiseksi tulisikin erityisesti huomioida: raaka-ainevalinta, tehokas esikäsittely (mm. partikkelikoko), käsittelyprosessin optimointi (varsinkin lämpötila ja aika), ohivirtauksien ja ristikontaminaation estäminen. Asianmukaisesti käsiteltyjä biokaasulaitosten lopputuotteita voidaan tämän tutkimuksen tulosten perusteella pitää turvallisina lannoitevalmisteina.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaala- ja avohoidossa olevien mielenterveyspotilaiden perheenjäsenten kokemuksia perheensä terveydestä ja toimivuudesta sekä hoitohenkilökunnalta saamastaan sosiaalisesta tuesta. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten taustamuuttujat ja hoitohenkilökunnalta saatu sosiaalinen tuki ovat yhteydessä perheenjäsenten kokemuksiin perheen terveydestä. Tutkimukseen osallistui 37 sairaalapotilaan ja 41 avohoitopotilaan perheenjäsentä. Tutkimuksen kokonaisvastausprosentti oli 44 %. Aineisto kerättiin Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella kehitetyllä perhehoitotyön FAFHES-mittarilla, joka muokattiin mielenterveyspotilaiden perheiden kohderyhmälle sopivaksi. Kyselylomakkeessa oli perheenjäsenen ja potilaan taustatietoja kartoittavia kysymyksiä sekä perheen terveyttä, toimivuutta ja saatua sosiaalista tukea kartoittavia monivalintakysymyksiä. Tutkimusaineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin SPSS 13.0 -tilasto-ohjelmalla. Tutkimuksessa muodostettiin terveyden, toimivuuden ja sosiaalisen tuen kokonaissummamuuttujat sekä näiden osa-alueiden summamuuttujat. Tilastollisina testeinä käytettiin riippumattomien otosten T-testiä, Mann-Whitneyn U-testiä, yksisuuntaista varianssianalyysiä (ANOVA), Kruskal-Wallisin testiä sekä Spearmanin korrelaatiokerrointa. Tutkimus osoitti mielenterveyspotilaiden perheenjäsenten kokevan perheensä terveyden ja toimivuuden hyväksi. Avohoitopotilaiden perheet kokivat perheen terveyden paremmaksi kuin sairaalapotilaiden perheet. Avohoitopotilaiden perheet kokivat myös hoitohenkilökunnalta saamansa sosiaalisen tuen hyväksi, kun taas sairaalapotilaiden perheissä tuki koettiin tyydyttäväksi. Taustamuuttujien ja perheen terveyden väliset yhteydet olivat osittain erilaisia sairaalan ja avohoidon aineistoissa. Perheen terveyteen yhteydessä olevia tekijöitä olivat sairaala-aineistossa perheenjäsenen sukupuoli, muiden perheenjäsenten määrä ja potilaan ikä, kun taas avohoidon aineistossa näitä olivat perheenjäsenen perhesuhde potilaaseen, potilaan mielenterveyshäiriö ja potilaan oireiden määrä. Hoitohenkilökunnan antaman sosiaalisen tuen ja perheen terveyden välillä todettiin voimakas yhteys avohoidon aineistossa, mutta sairaala-aineistossa yhteys oli heikko. Perhehoitotyötä tulisi kehittää erityisesti sairaalaosastoilla. Tutkimusta tarvittaisiin edelleen laajemmalla otoksella perheen terveydestä ja toimivuudesta. Hoitohenkilökunnan antaman sosiaalisen tuen vaikuttavuutta olisi tarpeen tutkia interventiotutkimuksella. Avainsanat: mielenterveyspotilas, perheenjäsen, perheen terveys, perheen toimivuus, sosiaalinen tuki, perhehoitotyö

Biokaasulaitoksesta saatavat lopputuotteet soveltuvat lannoitevalmistekäyttöön, ja niiden käyttöä eri muodoissa tulisi tehostaa. Osa tutkituista lopputuotteista sai biotestissä jopa paremman tuloksen kuin lanta, johon tuloksia verrattiin.

Biojalostamossa hyödynnetään biomassaa fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita korvaavien biopolttoaineiden, bioenergian ja kemikaalien tuotannossa. Esimerkiksi sokeri-, tärkkelys- ja selluloosapitoisista materiaaleista voidaan valmistaa entsymaattisen hydrolyysin ja bioteknisen prosessoinnin avulla etanolia tai kemikaaleja. Biomassaa hyödynnetään laajenevassa mitassa polttoaineiden tuotannossa, mutta kemianteollisuus perustuu toistaiseksi lähes yksinomaan fossiilisten raaka-aineiden käyttöön. Tässä hankkeessa selvitettiin yhdyskuntajätteen hyödyntämismahdollisuuksia biojalostamo-konseptissa käyttäen malliprosessina polttoaine-etanolin tuottoa. Yhdyskuntien jätevirtojen kartoituksen perusteella valittiin sokerireittiin perustuvan biojalostamon raaka-aineeksi soveltuvat, runsaasti hiilihydraatteja sisältävä fraktiot, joiden soveltuvuutta biotekniseen jatkokäsittelyyn tutkittiin laboratoriomittakaavan kokeissa. Soveltuvia jätefraktioita ovat erilliskerätty biojäte, sekajäte, kuitupakkaukset, keräyspaperi ja rakennusjätteen tietyt fraktiot. Osalle näistä jakeista on jo olemassa toimivat hyödyntämisjärjestelmät, joten ne jätettiin tämän selvityksen ulkopuolelle. Saatujen tulosten mukaan erilliskerätty biojäte soveltuu teknisesti erittäin hyvin sokereita hyödyntävän biojalostamon raaka-aineeksi. Erilliskerätyn biojätteen volyymit ovat kuitenkin pieniä: YTV-alueen biojätteen käyttävä laitos tuottaisi 3 000 tonnia etanolia vuodessa, ja kokonaisetanolintuottopotentiaali biojätteestä Suomessa on alle 20 000 tonnia vuodessa. Kaatopaikoille menevä sekajäte on volyymiltaan biojätettä huomattavasti suurempi jätefraktio. Hiilihydraattikoostumuksen perusteella arvioiden Suomen sekajätekertymästä olisi teoreettisesti mahdollista tuottaa 260 000 tonnia etanolia vuodessa. Sekajätteen heterogeenisuus vaikeuttaa hiilihydraattien hyödyntämistä, ja tässä työssä saatujen tulosten perusteella saanto fraktioimattomaan sekajätteeseen perustuvassa prosessissa ilmeisesti olisi alle 50 % teoreettisesta. Sekajätteen tehokas hyödyntäminen sokerireittiin perustuvassa biojalostamoissa edellyttääkin raaka-aineen fraktiointia joko keräyksen yhteydessä tai jätteenkäsittelylaitoksessa ja prosessien edelleen kehittämistä, muun muassa esikäsittelyjen optimointia.

Ääniympäristön laadulla on väliä. Äänen välityksellä kommunikoidaan äänimaisemassa eri tavoin. Äänimaisema eli se miten ääniympäristö koetaan, koostuu yksittäisten kuuntelijoiden tulkinnoista. Niin kuin yhteiselämän kaikilla osa-alueilla myös akustisen ympäristön elementit miellyttävät ja häiritsevät eri syistä. Tiukkaa ihanteellisen äänimaiseman prototyyppiä ei kannata rakentaa tai ainakin sen on oltava hyvin yleinen. Äänimaisemasta puhuttaessa ­ ja sitä arvotettaessa ­ melu ja hiljaisuus asetetaan usein vastakkain. Ihmiset antavat äänille kuitenkin myös merkityksiä, joilla ei välttämättä ole selkeää etumerkkiä. Äänen volyymin lisäksi äänimaiseman laatua määrittää myös se, miten äänet erottuvat toisistaan äänimaisemassa. Tämä vaikuttaa edelleen siihen, miten kuulijat antavat merkityksiä äänille ympärillään. Ihmisillä on vaihtelevia ympäristönlukutaitoja eli äänimaisemakompetensseja suhteessa paikkaan. Kuinka erilaiset ympäristösuhteet syntyvät kuuntelemalla ja ääniä tuottamalla? Millaisia ovat äänimaiseman rytmit ja miten niitä voi tunnistaa? Mitä tarkoittaa, että yksilö on jossakin paikassa kuin kotonaan? Tarvitaanko äänten lukemiseen, ymmärtämiseen ja tulkintaan lukiopetusta? Voiko tunnistettua hiljaisuutta myydä? Noora Vikmanin väitöskirja käsittelee edellä mainittuja teemoja pohjoisitalialaisen Cembran kylän äänimaisemassa. Aineisto on kerätty kuuntelemalla ja äänittämällä kylän ääniä sekä kertomuksia niistä. Kuulokulmat paljastavat yhteisen elintilan jakamiseen ja jokamiehenoikeuksiin liittyviä kysymyksiä, joissa myös taloudelliset kriteerit määrittävät epämateriaalisten ilmiöiden arvoa. Erityisesti huomio hiljaisuudesta avaa laajan näkökulman kylään. Cembralaisten suhde luontoon, turismiin, ja tuotteistumiseen ovat jatkuvassa muutoksessa. Väitöskirja käsittelee tähän liittyen myös rytmistä vaihtelua Cembran arjessa. Kylän akustiset yksityiskohdat sijoitetaan vuorokauden ja vuodenkierron yhteyteen. Kyläläisten aktiivisesti tuottamat äänet voidaan kuulla selkeämmin toistuvan päivittäisen elämän muodostamaa taustaa vasten. Vikmanin työssä käy ilmi, että Cembran kylä on erityinen vuoristoisuutensa sekä laulukulttuurinsa vuoksi. Työn yhdessä artikkelissa tutkitaan myös sitä, kuinka paikallinen mieskuoro sijoittaa itsensä niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin Cembran vuoristoiseen ja kiviseen maisemaan. Miten erilaiset akustiset tilat vaikuttavat laulamiseen sekä sopivien laulamisen paikkojen valitsemiseen? Tutkimuksessa pohditaan cembralaisen spontaanin laulamisen tavan menneisyyttä ja tulevaisuutta kestävänä perinteenä ja mahdollisena folklore-tuotteena. Väitöskirjan johdannossa Vikman avaa laajempia kulttuurintutkimuksen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvia teemoja. Ympäristötulkintoihin liittyvät ristiriidat palautuvat luonnon ja kulttuurin erontekoon. Elämysten tässä hiljaisuuden tuotteistamisprosessi sijoittuu kulttuuristumisen tematiikkaan. Tutkimuksen lopuksi esitetään kysymys äänimaisematutkimuksen ja akustisen ekologian tulevaisuudesta: mikä on akustisen ja yhdyskuntasuunnittelun rooli elämystaloudessa? Vikmanin työ on monitieteinen ja sijoittuu äänimaisematutkimuksen, etnomusikologian ja kulttuurintutkimuksen aloille. Lisäksi tutkimus hyödyntää uuden maantieteen ja ympäristöpolitiikan kysymyksenasetteluja. The Lived Acoustic Environment: Cembra s Changing Points of Ear Noora Vikman s Ph.D. thesis examines the acoustic environment or soundscape of the Northern Italian village of Cembra. Her study focuses on the ways in which the people of Cembra relate to their place and environment and, specifically, how these relationships are constructed through their ways of listening and sound making. This research derives largely from the multi-disciplinary fields of Soundscape Studies, Ethnomusicology and Cultural Studies. In addition, some questions pertaining to the traditions of New Geography and Environmental Politics are also touched upon. The work consists of six parts, an introduction and five essays. The first essay concerns the changing soundscapes of Cembra village. Here, the main acoustic aspects and composition of the Cembra soundscape are presented, along with the aims and methods of this research. Vikman collected data by listening to and recording the sounds of the village, as well as listening to the stories about the sounds of Cembra told by its inhabitants. This essay compares ways in which such knowledge is produced and asks how these acts of listening could form an appropriate methodology. The second essay continues to examine the methodology of Soundscape Studies. It addresses the problematic of applying ethnographic fieldwork principles and theories in the everyday practice of fieldwork. Vikman discusses the role of the Researcher in fieldwork practices and the flexibility or rigidity of the rules when conducting an ethnographic study. The third essay considers the silence of the village. The notion of quiet broadens our point of view - or rather, our point of ear ­ upon a changing Cembran culture. Through it, we hear about Cembra s interrelationship with nature, ecology, tourism and commercialisation amidst the forces of a world economy. Silence is not a common experience but a subjective value of perception. This essay also describes the role of different participants in the process of becoming more aware of silence in the soundscape. The fourth essay concerns rhythmic variation in the everyday life of Cembra. At the centre lies the relationship of hearing and listening to time and movement. The rhythm of the soundscape is realised by setting different acoustic details within various regular timeframes ­ e.g. daily or annual. The cyclical and repetitive nature of everyday life reveals itself, for example through periods of quiet or lapses in the active sound making by the villagers. The final essay On the mountains, from the mountains, to the mountains , describes how the local male choir relate ­ both physically and emotionally - to the mountainous soundscape of Cembra. It discusses the past and future of this way of singing - as an enduring tradition and as a possible folklore product. The article also deals with selecting suitable acoustic spaces and its effects and while singing. This publication also includes an annex essay, discussing further the theme of human-environment relationship of this research. The data in the essay was collected in Finland by the 100 Finnish Soundscapes Project (Sata suomalaista äänimaisemaa). The essay analyzes how people listen, write about and construct notions of a natural soundscape and Finnish-ness . The Introduction sums up the themes that are presented in the previous five articles. The essay then goes on to further reflect upon and abstract certain aspects of these works within the broader topics of Cultural Studies. For example: the concept of our "lived environment", the collision of "Nature & Culture" as interpreted through people's thoughts and behaviour, and the commodification of silence. It concludes with some questions about an acoustic-ecological future and asks what are the possibilities of Sound Design & Environmental Planning in today's economically oriented society? Title s of the articles in this work: 1) Changing Soundscapes of Cembra Village 2) Looking for a Right Method ­ Approaching Beyond 3) Silence Depends on Muscle Power. An Ethnographic Pilgrimage into a Cultural Interruption 4) Soundscape Shutters: Rhythmicity and Cultural Interruptions in the Soundscape 5) On the Mountains, from the Mountains, to the Mountains. Polyphonic Pasts, Spaces and Places of Singing in a North Italian Village Cembra Annex essay: Soundbeats of Finnish-ness in the Arm s of Nature

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun viipurilanen puutarhuri Toivo Uuskallio osti Brasiliasta suuren maatilan, Fazenda Penedon, ja perusti tänne suomalaisen ihanneyhdyskunnan. Tämän kunniaksi me Penedon suomalaiset järjestämme suurjuhlat - me "harvinaiset luontokappaleet", kuten kyläläisiä luonnehdittiin presidentti Ahtisaaren vierailun selostuksessa Suomen televisiossa.

Kompostin kypsyystestit -ohjekirja on tarkoitettu valvontalaboratorioiden ja kompostilaitosten avuksi kompostin kypsyyden arvioimiseen. Ohjekirjan tavoitteena on antaa yksityiskohtaisia menetelmäohjeita ja teoreettista taustaa tulosten tulkintaan. Kypsyystestit ovat yksinkertaisia ja helposti toteutettavia, mutta tulosten tulkinta vaatii ymmärrystä kompostiprosessin toiminnasta. Kompostointi on bioprosessi, joka oikein ohjattuna tuottaa hyvälaatuista lopputuotetta, mutta huonosti toteutettuna kasvien kasvualustaksi kelpaamatonta haisevaa, korkeintaan kaatopaikkojen rakenteisiin soveltuvaa materiaalia. Kompostin kypsyyttä ei voida arvioida yhdellä menetelmällä, vaan on käytettävä useampia testejä, joiden tuloksia tarkastellaan kokonaisuutena. Testien perusteella arvioidaan, miten pitkälle komposti on hajonnut eli stabiloitunut, ja toisaalta taas, onko hajoamisen välituotteena muodostunut fytotoksisia yhdisteitä. Fytotoksisuuden ja pysyvän, esimerkiksi orgaanisten haitta-aineiden aiheuttaman toksisuuden välille on tehtävä selvä ero, sillä fytotoksiset bioprosessin välituotteet hajoavat kompostointia jatkettaessa. Ohjekirjassa kuvataan lisäksi ongelmatilanteita, joissa voidaan saada virheellinen tulos. Ohjekirjassa kuvattavat menetelmät perustuvat VTT:n monivuotiseen tutkimukseen kompostin kypsyydestä. Ohjekirjassa on mukana kompostin perusanalyysejä sekä useita kompostin kypsyyteen, stabiilisuuteen ja toksisuuteen liittyviä menetelmiä. On kuitenkin huomattava, että virallisia raja-arvoja kompostin kypsyydelle ei tämän menetelmä-ohjekirjan kirjoitusvaiheessa Suomessa ole, ja annetut raja-arvot ovat tämän oppaan kirjoittajien ehdotuksia raja-arvoiksi. Lannoitelain uudistuksen myötä annettavissa MMM:n asetuksissa tullaan tietyiltä kompostituotteilta edellyttämään kypsyyden toteamista ja asettamaan tyyppinimikohtaisesti raja-arvot kypsyyden mittareille. Mukaan on otettu myös yleisesti käytössä olevia kypsyysmenetelmiä, kuten Rottegrad-testi. Jos menetelmissä on taustalla standardeja, ne on tarvittaessa muunneltu käytännön tarpeita vastaaviksi. Joistakin menetelmistä esitetään vain lyhennetty kuvaus ja lähde, josta kiinnostunut lukija voi tarvittaessa etsiä yksityiskohtaisempaa tietoa. Toivomme ohjekirjan edistävän hyvälaatuisten kompostituotteiden kehittämistä ja kompostin lisääntyvää hyötykäyttöä kasvualustoissa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten yhdessä oppiminen toteutuu luokkayhteisössä, jossa opiskelevat yhdessä yleisopetuksen kolmasluokkalaiset ja erityisopetukseen otetut 1-4 luokkien oppilaat, joilla on laaja-alaisia oppimisen vaikeuksia tai kehitysvammadiagnoosi. Tutkimuksessa tarkasteltiin yleisopetuksen oppilaiden kokemuksia ja tuntemuksia yhdessä oppimisesta erityisoppilaiden kanssa. Aineistoa kerättiin havainnoimalla luokkatilanteita, haastattelemalla kahdeksaa oppilasta ja oppilaiden vapaamuotoisella kirjoitelmalla sekä sosiometrisellä kyselyllä. Lisäksi haastateltiin opettajia, jotta heidänkin näkemyksensä oppilaiden suhtautumisesta tulisi esille. Luokkapariluokkien oppilaiden sosiaalista rakennetta kartoitettiin sosiometrisellä kyselyllä. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa aineistoa kerättiin usealla eri menetelmällä. Kerätty aineisto analysoitiin etnografisella tutkimusotteella, jota täydennettiin analysoimalla sosiometrinen kysely laatimalla matriisi ja sosiogrammi. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa oli tärkeimmäksi tavoitteeksi tutkimusluokassa noussut sosiaalisten taitojen oppiminen, missä oli myös onnistuttu. Yhteistyö ja kotiryhmät, joissa työskenneltiin, koettiin tärkeiksi. Suvaitsevainen ja luonteva suhtautuminen erityistä tukea tarvitseviin oppilaisiin on tutkimusluokan arkipäivää. Myönteiset asenteet leimaavat luokan ilmapiiriä, vaikka ystävyyssuhteita yli luokkarajojen ei solmitakaan. Oppilaiden koulussa viihtyminen ja yhteistyö erilaisten oppijoiden kanssa antavat monipuolisia valmiuksia yhteistyöhön myös jatkossa. Opettajat korostavat yhteistoiminnallisuuden merkitystä sosiaalisten suhteiden ja yhteistyötaitojen kehittymisessä. Heidän mielestään oppilaat oppivat toimimaan erilaisten lasten ja aikuisten kanssa sekä saavat laajan aikuisten tukiverkon ympärilleen oppimisensa ja kehittymisensä tueksi. Yhteistoiminnallisen oppimisen jatkaminen vaatii luokassa aikuisten panostusta ja pohdintaa myös siitä, keille oppilaille työtapa soveltuu ja keiden oppimista se palvelee. Kaikkien oppilaiden oppiminen on turvattava, ja siihen tutkimuskoulussa ollaan valmiita panostamaan. Asiasanat: integraatio, inkluusio, yhteistoiminnallinen oppiminen, oppilaiden sosiaaliset suhteet, erityistä tukea saavat oppilaat

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda selkeä ja toimiva menettelytapa kaatopaikkarakenteissa hyötykäytettävien teollisuuden sivutuotteiden kaatopaikkakelpoisuuden arviointiin. Julkaisussa annetaan ehdotus kelpoisuusmenettelystä ja tarkasteltavista parametreistä, soveltuvista tutkimusmenetelmistä sekä kelpoisuusarviointiin soveltuvista kriteereistä. Jätteiden käyttö eristemateriaaleissa on aina luvanvaraista toimintaa, josta jätehuoltoviranomainen päättää tapauskohtaisesti huomioiden erityisesti kaatopaikan sijainnin ja kaatopaikkaolosuhteet. Tutkimuksen pääpaino oli mineraalisten sivutuotteiden käytössä kaatopaikkarakenteissa. Ensisijaisena kohteena olivat pintaeristemateriaalit. Erityisesti energian tuotannossa syntyvä lentotuhka, paperiteollisuudessa muodostuva kuituliete ja valimohiekka ovat sekä teknisesti soveltuvia (potentiaalisia) että massamäärinä kiinnostavia vaihtoehtomateriaaleja. Vaikka julkaisussa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota ympäristökelpoisuuteen, edellyttää materiaalien käyttöönotto kaatopaikkarakenteissa aina vaihtoehtoisen materiaalin teknistä soveltuvuutta. Orgaanisia haitta-aineita sisältäviä sivutuotteita käsitellään vain rajoitetusti. Kaatopaikkaeristemateriaalien ympäristökelpoisuuskriteerien määrittely perustuu tässä kahteen pääperiaatteeseen. Ensimmäiseksi kaikkien eristerakenteissa käytettävien materiaalikerrosten on oltava kelpoisia vähintään tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. Toiseksi soveltavien kriteerien tulee olla sopusoinnissa olemassa olevien kriteerien (esim. maarakentamiskäytön ympäristökelpoisuuskriteerien) kanssa. Näin tässä esitettävät rajat asettuvat pysyvän ja tavanomaisen epäorgaanisen jätteen kaatopaikalle annettujen EU-kriteerien välille. Lisäksi haitta-aineiden kokonaispitoisuudet (esim. metallipitoisuudet) eivät saa ylittää ongelmajäteluokituksen raja-arvoja. Projektiin kuului myös kokeellinen työ, jossa ehdotettujen tutkimusmenettelyjen käytännön soveltuvuutta selvitettiin esimerkkimateriaalien avulla. Tulosten perusteella arvioitiin esimerkinomaisesti k.o. materiaalien ympäristökelpoisuus.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa on esitetty erilaisia ratkaisumalleja teollisen kompostointiprosessin monitorointiin ja ohjaukseen. Tärkeimmät innovaatiot on alun perin etsitty uudentyyppisestä kaasuanalytiikasta (elektroninen nenä tai "e-nose"), biosensoreiden käytöstä ja myös langattomista mittausmahdollisuuksista. Todennäköisesti luotettaviin tuloksiin pääsee edelleen FT-IR- tai massaspektrometrin mittauksin. Nämä järjestelmät mahdollistavat myös kytkemisen hahmontunnistusjärjestelmään, joka kalibrointi- tai oppimisvaiheen jälkeen pystyy suoraan ilmaisemaan prosessin tilaa ja mihin suuntaan prosessi kehittyy. Ennen kaikkea teollisuuden tarpeiden mukaisten ratkaisujen tulisi painottua näytteenottovaiheeseen, jossa langaton mittaus voi olla tärkeä edistysaskel. Elektronisen nenän käyttö ympäristömonitoroinnissa on kirjallisuuden valossa selvästi ajan hermolla ja antaa kiinnostavia mahdollisuuksia kompostin nopeaan karakterisointiin. Kuitenkin näytteenottoa tulisi kehittää niin, että jatkuva analysointi olisi mahdollista. Elektronisen nenän mittausperiaatteen ongelmana on kuitenkin se, ettei nenä anna tarkkaa kemiallista tietoa yksittäisten kaasumaisten yhdisteiden pitoisuuksista, minkä takia nenän opettaminen voi olla pitkä kokeellinen prosessi. Biosensoreiden käyttö kompostointiprosessin monitoroinnissa on myös kiinnostava mutta vielä nykyään vähän tutkittua. Sähkökemialliset tai (mikro)kalorimetriset entsyymi- ja mikrobianturit olisivat kaikkein houkuttelevin vaihtoehto, koska ne antaisivat reaaliaikaista ja spesifistä mittaustietoa. Kompostoinnin yhteydessä on periaatteessa mahdollista käyttää entsyymiantureita esim. nitraatin, etanolin ja etikkahapon mittaamiseen. Biosensoreiden käyttö prosessin jatkuvassa seurannassa on kuitenkin vielä suurelta osin yksittäisten laboratorioprototyyppien varassa (esim. alkoholin jatkuva mittaus fermentaatio-prosesseissa). Kaupallisia laitteita, joita voitaisiin soveltaa kompostointiin, ei vielä ole markkinoilla. Halvat, kaupallisesti saatavilla olevat entsyymianturit ovat yleensä kertakäyttöisiä, ja niitä käytetään vain kliinisissä glukoosin määrityksissä. Jat-kuvatoimiset entsyymianturit sen sijaan vaativat kalliita reagensseja ja laboratoriolaitteita. Kompostin suuret pH-, lämpötila- ja kosteusvaihtelut hankaloittavat bioantureiden toimintaa: ilmaisimet tulisi asettaa vakiolämpötilaan ja suojata puoliläpäisevällä kalvolla, jonka tulisi kestää hyvin kompostointiolosuhteet. Lämpötilan säätömahdollisuus antaa kuitenkin pienen lisäedun: se mahdollistaa entsyymiaktiivisuuden optimoinnin mutta lisää huomattavasti anturin hintaa. Kirjallisuudessa esitettyjen prototyyppien entsyymikalvon stabiilisuutta tulisi kehittää huomattavasti. Langattomat järjestelmät antaisivat kaksi selvää etua kompostointiprosessien mittauksiin: (1) mittausjärjestelmät voidaan kapseloida, jotta ne kestävät paremmin kompos-tointiolosuhteita, ja (2) prosessinohjaus voidaan siirtää pois itse laitoksesta sopivampaan paikkaan. Erilaiset radiosignaalilla mittausdataa lähettävät etäanturit, jotka asetetaan jätemassaan ennen kompostointia, ovat hyvin kiinnostavia, koska kompostilaitoksilta tullaan vaatimaan omavalvontajärjestelmien luomista. Tällaiset mittausmenetelmät mahdollistaisivat jatkuvatoimisen valvonnan ilman käsin tehtävää näytteenottoa.

Tutkielmani aiheena on parisuhdeväkivalta homo- ja lesbosuhteissa. Tarkoituksenani on selvittää millaista väkivalta on ja miten väkivaltaa kohdanneet ovat selvinneet väkivallasta. Tarkastelen parisuhdeväkivaltaa kahdelta tasolta; sekä yksilön, että yhteiskunnan tasolta. Määrittelen tutkimukseni narratiiviseksi tutkimukseksi. Aineistoni koostuu neljästä tarinasta, jotka keräsin kirjoituspyynnöllä. Kirjoituspyyntö oli Z-lehdessä (valtakunnallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lehti) sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnatuissa sähköpostilistoissa. Sain yhteensä neljä tarinaa, joista kolme on naisen kirjoittamaa ja yksi miehen kirjoittama. Analysoin aineistoa käyttämällä Labovin juonirakenne-analyysiä sekä kolmea erilaista lukutapaa: kokonaisvaltaista lukutapaan, diskurssianalyyttista lukutapaan sekä emansipatorista (tai queer- teoriaan) pohjaavaan lukutapaa. Tutkielmassani en tee selvää eroa teorian ja empirian välillä, vaan pyrin luomaan näiden välille keskusteluyhteyden, rikkomalla perinteisen tutkimuksen rakenteen. Ajattelen teorian enemmänkin teoreettis- metodologiseksi taustaksi kuin puhtaaksi teoriaksi, jota testaisin empiriaan. Ajatukseni pohjaavat sosiaaliseen konstruktionismiin, diskurssianalyysiin, queer- teoriaan sekä narratiiviseen tutkimukseen. Joudun turvautumaan käsitteisiin, jotka pohjaavat heteroparisuhdeväkivaltaan, koska aikaisempaa tutkimusta parisuhdeväkivallasta homojen ja lesbojen suhteista ei juurikaan ole tehty. Käyn ensin keskustelua käsitteistä, mitä väkivallalla tarkoitetaan sekä tarkastelen väkivaltaa tunteiden kautta. Pohdin myös valtaa ja kontrollia. Kokonaisvaltaisen lukutavan ja Labovin juonirakenneanalyysin avulla tarkastelen parisuhdeväkivaltaa homojen ja lesbojen parisuhteissa. Väkivalta kasvaa vähitellen, ollen aluksi emotionaalista ja sanallista ja kasvaen vähitellen fyysiseksi. Väkivaltaa voidaan kuvata jaksottaiseksi. Homo- ja lesbosuhteissa ilmenee paljon mustasukkaisuutta, kuten myös muita tunteita kuten rakkautta, vihaa, häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Väkivallasta ei juurikaan puhuta lähipiirille ja apua haetaan harvoin. Tarinan kertojat reflektoivat myös väkivaltaa ja selittävät väkivaltaa esimerkiksi alkoholin käytön ja väkivaltaisen perhetaustan avulla. Diskurssiivisen lukutavan avulla tarkastelen tarinoiden erilaisia subjektipositioita. Tarinan kertojat positioituvat ensisijaisesti minäksi, joka on kokenut väkivaltaa. He ovat sekä väkivallan tekijöitä että uhreja. Mutta osa heistä ei halua positioitua uhrin asemaan ja rooliin, koska kokevat sen alistetuksi asemaksi. He ovat myös selviytyjiä, koska ovat joko jättäneet parisuhteen tai ovat lähteneet hakemaan apua sekä itselleen että väkivallan tekijälle. He positioituvat myös petetyn rooliin, ovat mustasukkaisia ja he pelkäävät. Väkivalta on muuttanut heitä ihmisenä monella tapaa. Yhteiskunnallisesta tasolta tarkasteltaessa homot ja lesbot asetetaan marginaaliin. He kuuluvat vähemmistöön. Homot ja lesbot, jotka ovat kokeneet väkivaltaa parisuhteessaan elävät ns. kaksinkertaisessa marginaalissa; ensin homoina ja lesboina ja sitten väkivallan uhreina tai tekijöinä.Tämä aiheuttaa sen, että heitä ympäröi eräänlainen hiljaisuuden verho. Väkivallasta ei uskalleta puhua edes ystäville ja apua haetaan harvoin. Luen tarinoita emansipatorisen lukutavan ja queer-teorian kautta, joiden avulla pyrin lukemaan homot ja lesbot ulos marginaalista. Yhteiskunnastamme puuttuu kokonaan keskustelu ja puhe väkivallasta, joka tapahtuu homo- ja lesbosuhteissa. Puheen avulla voisimme auttaa homoja ja lesboja siirtymään marginaalista pois. Olisi myös tarkeää kehittää auttamisorganisaatioita joista myös homot ja lesbot voisivat hakea apua. 1. ALKUSUUNNITELMAT 2 2. LÄHTÖVALMISTELUJA 10 2.1 Perheväkivallasta sukupuolistuneeseen väkivaltaan 11 2.2 Väkivallan monet kasvot 14 2.3 Tunteet väkivaltaisessa parisuhteessa 16 2.3.1 Kaiken takana on rakkaus 17 2.3.2 Häpeää ja syyllisyyttä 19 2.3.3 Ahdistaa, vihastuttaa 21 2.4 Valta ja kontrolli 23 2.5 Väkivallan seurauksia 25 3. MATKAKUMPPANIT 28 3.1 Narratiivinen tutkimus 32 3.2 Tarinoiden analyysi 35 4. MATKA HOMOJEN JA LESBOJEN PARISUHDEVÄKIVALTAAN 39 4.1"Lopulta hän sai aiheen lyödä" 42 4.1.1 Parisuhteen alku 42 4.1.2 Väkivallan alku 46 4.2 Väkivaltaa rakkauden varjolla 52 4.3 Väkivallasta selviytyminen 59 4.4 Väkivallan ja parisuhteen reflektointia 61 5. MATKA MINÄN MAAILMAAN 66 5.1 Identiteetistä subjektipositioon 66 5.2 Tarinoiden subjektipositiot 70 5.2.1 Minä 70 5.2.2 Väkivallan uhri ja tekijä 73 5.2.3 Selviytyjä? 76 6. MATKALLA MARGINAALISUUDESTA 78 6.1 Queer- teoria 78 6.2 Marginaalikeskustelua 80 6.3 Väkivaltaa marginaalissa 84 6.4 Ulos marginaalista 90 7. PERILLÄ 92 7.1 Tutkijapositioni 97 7.2 Matkalla tulevaisuuteen 100 LÄHTEET 102 Liitteet

Tutkielma pyrkii selvittämään, miten opetusministeriön laatimissa tietoyhteiskuntastrategioissa kirjastotoiminnalle asetetut tavoitteet toteutuvat Suomen yleisten kirjastojen toiminnassa: millaisina tietoyhteiskuntastrategioiden tavoitteet koetaan, kuinka tietoyhteiskuntastrategiat vaikuttavat suunnittelutoimintaan, kuinka sisältötuotanto on toteutunut sekä tunnistamaan eroja erikokoisten kirjastojen välillä. Tutkimusaineisto kerättiin kyselymenetelmällä (survey). Www-kyselylomake lähetettiin kaikkiin Suomen yleisiin kirjastoihin Ahvenanmaata lukuunottamatta. Kysely toteutettiin loka- ja marraskuussa 2001 sekä tammi-helmikuussa 2002. Kyselyyn vastasi 132 kirjastoa eli 30,6% Suomen yleisistä pääkirjastoista. Vastausprosentti on tyydyttävä ja tulokset suuntaa-antavia. Tutkielmassa hyödynnetään metodien välistä triangulaatiota. Kyselyn suljetut kysymykset analysoitiin tilastollisesti yksiulotteisina jakaumina ja ristiintaulukoimalla ja avoimet kysymykset laadullisesti soveltamalla aineistolähtöistä teoriaa. Tulokset osoittavat eroja erikokoisten kirjastojen tietoyhteiskuntakehityksessä. Suurissa kirjastoissa on kartoitettu verkkopalvelujen käyttäjämääriä sekä haettu avustusta yhteishankkeiden lisähenkilöstön palkkaukseen useammin kuin keskisuurissa ja pienissä kirjastoissa. Suurilla kirjastoilla on paremmat mahdollisuudet osallistua tietoverkkojen valtakunnalliseen sisältötuotantoon. Lisäksi niillä on oman tietoyhteiskuntastrategian ohella enemmän muita tietoyhteiskuntaan liittyviä kehittämissuunnitelmia kuin pienillä kirjastoilla. Tietoyhteiskuntastrategiat ovat vaikuttaneet toiminnan suunnitteluun: suurimmalla osalla kirjastoista on tietoyhteiskuntaan liittyviä kehittämissuunnitelmia. Tietoyhteiskuntastrategiat ovat tuoneet jonkin verran uutta toimintaa kirjastoihin. Kirjallisesti laadittuja omia tietoyhteiskuntastrategioita ei kuitenkaan vielä ole. Kansalliset tietoyhteiskuntastrategiat ovat vaikuttaneet kirjastojen teknisen infrastrukruurin kehittämiseen sekä jonkin verran kirjastojen pitkän ja keskipitkän aikavälin suunnitteluun. Alueelliset tietoyhteiskuntastrategiat ovat vaikuttaneet suunnitteluun jonkin verran tai melko vähän. Kunnalliset tietoyhteiskuntastrategiat ovat vaikuttaneet kirjastojen toimintaan vain jonkin verran. Yleisten kirjastojen kyky panostaa valtakunnallisiin yhteishankkeisiin on yllättävän heikko. Tietoverkkojen valtakunnalliseen sisältötuotantoon osallistuu vain harva kirjasto, sitä vastoin alueelliseen sisältötuotantoon osallistutaan selvästi useammin. Paikalliseen sisältötuotantoon osallistutaan huomattavasti useammin. Verkkopalvelujen tuotantoon osallistuu selvä enemmistö kirjastoista. Verkkosisältötuotanto on hyvin monipuolista ja runsasta. Verkkopalvelujen tuotantoon saatujen avustusten lähteistä tärkein on opetusministeriö. Tietoyhteiskuntastrategioissa mainitut yleisten kirjastojen toimintatavoitteet edellyttävät kirjastotoiminnan lisäresurssointia kaikenkokoisissa kirjastoissa. Yli puolet vastanneista pitää huonona tai mahdottomana tulevaisuuden kirjastopalvelujen tuottamista nykyresursseilla. Pessimistissävyisiä tulevaisuudennäkymiä nousi esille kaikenkokoisissa kirjastoissa. Määrärahoja tarvittaisiin ehdottomasti nykyistä enemmän, jotta kirjastojen palvelutaso vastaisi tietoyhteiskuntastrategioissa esitettyjä vaatimuksia myös tulevaisuudessa. Asiasanat: yleiset kirjastot, kirjastojen strateginen suunnittelu, tietoyhteiskuntastrategiat, verkkosisältötuotanto 1. Tutkimusongelma ja keskeiset käsitteet 1.1. Tutkimusongelma 1.2. Keskeiset käsitteet 1.2.1. Tieto ja informaatio 1.2.2. Tietoyhteiskunta ja informaatioyhteiskunta 1.2.3. Tietohuolto 1.2.4. Sisältötuotanto 1.2.5. Tietoyhteiskuntastrategiat 2. Kirjastot suomalaisissa tietoyhteiskuntastrategioissa 2.1. Tietohuollon kehittämisstrategia 2.2. Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategia vuosina 1995-1999 2.3. Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategia vuosina 2000-2004 2.4. Kulttuurinen tietoyhteiskunta 2.5. Oppimisen, luovuuden ja osaamisen Suomi II 2.6. Eurooppalainen tietoyhteiskunta 2.7. Tietoyhteiskuntastrategioiden ja yleisten kirjastojen nykytilanteen suhteesta 2.8. Tietoyhteiskuntastrategioiden kritiikkiä 2.8.1. Tiedon asema tietoyhteiskunnassa 2.8.2. Tietoyhteiskuntastrategioiden taustaideologian arviointi 2.8.2.1. Isänmaallinen retoriikka 2.8.2.2. Strategioiden asiakaslähtöisyys ja teknologia 2.8.2.3. Strategioiden rakenteen luonne 2.8.2.4. Retorinen vakuuttelu strategioissa 3. Tietoyhteiskunta ja kirjastojen strateginen suunnittelu 3.1. Yleisiä käsityksiä tietoyhteiskunnasta 3.2. Yleiset kirjastot julkisena tilana tietoyhteiskunnassa 3.3. Yleisten kirjastojen strateginen suunnittelu 3.3.1. Ontarion osavaltion yleisten kirjastojen yhteinen strategia 3.3.2. Helsingin kaupunginkirjaston tietostrategia 4. Empiirisen tutkimuksen toteutus 4.1. Tutkimusmenetelmä 4.2. Tutkimusaineiston keruu 4.3. Aineiston analyysin periaatteet 5. Tietoyhteiskuntastrategiat kirjastojen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa 5.1. Tietolähde 5.2. Keskustelun seuraaminen 5.3. Uusi toiminta 5.4. Kirjaston oma suunnittelu 5.5. Kirjastoa koskeva kunnallinen päätöksenteko ja tuki 6. Kirjastot verkkosisältötuottajina 6.1. Valtakunnalliset yhteishankkeet ja verkkopalvelutuotanto 6.2. Valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen verkkosisältötuotanto 6.3. Sisältötuotannon eri muodot 6.4. Lisäarvo, -työ ja -kustannukset 6.5. Valtionavustukset 6.6. Verkkopalvelujen käyttäjämäärien kartoitus 7. Yhteistyö ja tulevaisuudennäkymät 7.1. Palvelumahdollisuudet nykyresursseilla 7.2. Omat ja yhteiset hankkeet 7.3. Koulutus-, tuki- ja yhteistyötarpeet 7.4. Markkinointi päättäjille 7.5. Tulevaisuudennäkymät 8. Erikokoisten kirjastojen väliset erot 9. Johtopäätökset Lähteet Liitteet Liite 1. Kuvio 1.1. Opetusministeriön sisältötuotantokuvio Liite 2. Kuvio 3.1. Kirjaston strategisen suunnittelun prosessi. Kuvio 3.2. SWOT-analyysi Liite 3. EU:n neljännen puiteohjelman tutkimushankkeet, joihin pääsi mukaan suomalaisia osallistujia vuonna 1995 Liite 4. Yleisille kirjastoille lähetetty kyselyyn liittyvä sähköpostiviesti Liite 5. Saate kyselyyn tietoyhteiskuntastrategioiden toteutumisesta Suomen yleisissä kirjastoissa Liite 6. Kysely tietoyhteiskuntastrategioiden toteutumisesta Suomen yleisissä kirjastoissa Liite 7. Kuvio 6.6. Verkkosisältötuotannon muodot

Uudessa vesihuoltolaissa (119/2001) on entistä selkeämmät säännökset vesihuollon tavoitteista ja keinoista sekä eri tahojen vastuista vesihuollon kehittämisessä, järjestämisessä ja hoitamisessa. Lähtökohtana on, että kunta vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä alueellaan. Kehittäminen käsittää osallistumisen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun sekä vesihuollon kehittämissuunnitelmien laatimisen. Myös monet muut viimeaikaiset lainsäädännön muutokset ja päätökset korostavat vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun tärkeyttä. Vaikka vesihuollon alueellista yleissuunnittelua on harjoitettu jo usean vuosikymmenen ajan, ei tätä tarkoitusta varten ole ollut minkäänlaista yleistä ohjetta tai opasta. Tähän oppaaseen on pyritty kirjaamaan hyväksi koettuja suunnitteluperiaatteita ja toimintatapoja ja samalla niitä on pyritty kehittämään. Tällä oppaalla pyritään erityisesti selkiinnyttämään vesihuoltolain tarkoittamaa vesihuollon alueellista yleissuunnittelua käytännön tasolla. Opas esittelee suunnittelun tavoitteet, lähtökohdat, suunnitteluprosessin ja suunnitelmien sisällön. Opas korostaa joustavuuden ja taipuisuuden merkitystä pitkän aikavälin suunnittelussa. Opas itsekin pyrkii palvelemaan suunnitelmien teettäjiä joustavasti, tarjoamatta kaavamaisia ratkaisuja suunnitteluun. Oppaan liitteissä on käytännönläheisiä esimerkkejä.