Search

Tiivistelmä. Oppimisanalytiikka on oppijoista ja oppimisympäristöistä kerätyn tiedon analysointia oppimisen tukemiseksi ja ymmärtämiseksi. Erityisopetus on oppimisen tukemista ja arviointi sekä diagnostiikka ovat erityisopetuksellisia työtapoja. Oppimisanalytiikka kehittää uusia menetelmiä ja työkaluja diagnostisiin tarpeisiin. Pedagogisia oppimisanalytiikan käyttökohteita ovat oppimisen yksilöllistäminen, oppijoiden itsereflektion kehittäminen sekä opetuksen suunnittelu. Erityisopetuksellisessa soveltamisessa esiin nousi oppimisympäristöjen tutkiminen ja kehittäminen, oppijoiden itsereflektion kehittäminen sekä oppimispelien analytiikka.Learning analytics in special education. Abstract. Learning analytics is the measurement, collection, analysis and reporting of data about learners and their contexts, for purposes of understanding and supporting learning. Special education focuses on supporting learning and assessment and diagnostics are special educational work methods. Learning analytics develops new methods and tools for diagnostic needs. Pedagogical uses of learning analytics include personalization, learner’s self-reflection development and learning design. In special educational application, research and development of learning environments, learner’s self-reflection development and analytics of serious games.

Tiivistelmä. Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkastelen opettajaidentiteetin rakentumista varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena eli aiempia tutkimustuloksia yhteen kokoamalla. Opettajaidentiteetin rakentuminen on yksi opettajankoulutuksen tärkeimmistä tehtävistä. Opettajaidentiteetti pitää sisällään ammatillisen ja persoonallisen puolen. Etenkin opettajaidentiteetin persoonallista puolta pidetään tärkeänä, sillä varhaiskasvatuksen opettajan työ vaatii luovuutta, persoonallisuutta ja kykyä tarkastella omia arvoja ja uskomuksia. Muuttuva työelämä edellyttää lisäksi joustavaa ja muutoksiin kykenevää opettajaidentiteettiä. Opettajaidentiteetin rakentuminen opettajankoulutuksessa ei ole yksiselitteistä sillä ensinnäkin käsitykset opettajana olemisesta eivät ole välttämättä kaikilta osin yhteneväisiä. Opettajan työ on kulttuurisesti määrittyvää eli yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat opettajan työhön ja siinä oleviin sisältöihin sekä myös opettajaidentiteetin rakentumiseen. Kaikenlainen epävakaus yhteiskunnassa ja muutokset työelämässä vaikuttavat siis niin ikään opettajaidentiteetin vakauteen. Opettajaidentiteettiä voidaan kuitenkin tukea muun muassa narratiivisten metodien avulla. Narratiivisten metodien hyöty opettajaidentiteetille on osoitettu monissa tutkimuksissa. Narratiivisen metodin avulla opettajaidentiteettiä on mahdollista eheyttää. Lisäksi narratiivisten metodien avulla voidaan lisätä muun muassa itsevarmuutta, toimijuutta, ymmärrystä itsestä ja muista sekä sitä kautta uusien toimintatapojen löytämistä työhön. Opettajaidentiteetin avulla työstä voi löytää syvempää tarkoitusta, mikä luo vuorovaikutukselle syvyyttä. Työstä voi löytää myös nautintoa ja mielekkyyttä flow:n avulla. Flow tarkoittaa sellaista tilaa, jossa ihminen on niin uppoutunut tekemiseen, että aika tuntuu kulkevan kuin itsestään ja tekeminen vie mukanaan. Flow:n avulla opettajaidentiteettiä on mahdollista monipuolistaa, sillä jokaisen flow kokemuksen jälkeen käsitys itsestä ja siitä mihin uskoo pystyvänsä, laajenee. Flow:n avulla voidaan tuoda ratkaisuja opettajan työssä ilmeneviin mahdollisiin haasteisiin. Flow nimittäin lisää aktiivisuutta toimia haastavissa tilanteissa. Aktiivisuus puolestaan lisää tyytyväisyyttä ja nautinnollisuutta työssä. Flow:lla on merkittävä rooli hyvinvoinnin ja onnellisuuden kokemisessa. Lisäksi flow lisää stressin- ja paineensietokykyä. Flow antaa uudenlaisen näkökulman opettajaidentiteetille, sillä flow:ssa yhdistyy parhaimmillaan juuri se, mitä opettajankoulutuksella pyritään tuottamaan. Flow:n avulla opettajaidentiteettiä on mahdollista laajentaa sekä lisätä opettajan halua tarttua erilaisiin haasteisiin sekä kehittää itseään

Tiivistelmä. Käsittelen tieteelliseen kirjallisuuteen pohjautuvassa tutkielmassani alakouluikäisen itsetunnon tukemista koululiikunnassa. Aiheen valinnan taustalla ovat ennen kaikkea henkilökohtaiset mutta myös yhteiskunnalliset motiivit. Nyky-yhteiskunnassa jo lapsilta edellytetään hyvää itsetuntoa, joten opettajan on ensiarvoisen tärkeää olla tietoinen, mitkä tekijät alakouluikäisen itsetuntoon vaikuttavat ja millä keinoilla sitä voidaan tukea ja vahvistaa. Tutkimuksessani pyrin vastaamaan kahteen kysymykseen: 1. Millainen vaikutus koululiikunnalla on alakouluikäisen itsetunnon kehittymiseen? 2. Miten opettaja voi tukea alakouluikäisen itsetuntoa koululiikunnassa? Itsetunnon ja sen lähikäsitteiden määritelmät ovat hyvin tutkijakohtaisia, joten pyrin tutkielmassa yhdistelemään useiden eri kirjoittajien näkemyksiä. Avaan itsetunnon käsitettä sekä hyvän itsetunnon merkitystä. Itsetunnon lukuisista lähikäsitteistä tuon tutkielmassa esille minäkäsityksen eli minäkuvan käsitteen. Muita keskeisiä käsitteitä tutkielmassani ovat ennen kaikkea liikuntakasvatus ja -pedagogiikka. Lisäksi esittelen itse luomani käsitteen, mentaalinen myötätuuli, joka kiteyttää koko tutkielman perusajatuksen. Tutkielmassa totean keräämäni aineiston perusteella, että koululiikunnalla on vaikutus alakouluikäisen itsetuntoon. Olen eritellyt mielestäni neljä keskeisintä osa-aluetta, jotka ovat avainasemassa itsetuntoa tukevassa koululiikunnassa. Nämä neljä ovat 1. onnistumiset ja realistiset tavoitteet, 2. koettu pätevyys, 3. arviointi ja palaute sekä 4. ilmapiiri ja vuorovaikutus. Pureudun jokaiseen nostamaani osa-alueeseen syvemmin ja tarjoan lisäksi konkreettisia keinoja, joita kuka tahansa opettaja voi hyödyntää jokapäiväisessä liikunnanopetuksessaan. Itsetunnon mittaamiseen ja luotettavan aineiston keräämiseen liittyy monenlaisia haasteita, minkä vuoksi itsetuntoon liittyviä tutkimuksia etenkin lasten parissa on tehty niin vähän. Tutkielmani tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä lisäämään tietoisuutta alakouluikäisen itsetunnosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä koululiikunnassa, mutta myös kannustaa niin aloittavia kuin kokeneempiakin opettajia reflektoimaan muun muassa omia kohtaamis- ja vuorovaikutustaitojaan sekä käyttämiään opetusmetodeja tai -menetelmiä liikuntatunneilla.

Metsäalan työmarkkinat ovat muutoksessa, ja työntekijöiltä odotetaan tulevaisuudessa entistä monipuolisempia taitoja. Tämä yhdessä ikäluokkien pienenemisen kanssa ennakoi kovenevaa kilpailua osaavista työntekijöistä myös metsäalalla, jolla työvoimatarpeen on pääsääntöisesti arvioitu kasvavan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten 17–18-vuotiaiden nuorten suhtautumista työuraan metsäalalla ja alan houkuttelevuuteen työnantajana. Tulosten perusteella metsäalalla on mahdollisuus rekrytoida alasta kiinnostuneita työntekijöitä myös tulevaisuudessa. Kiinnostus toimialaa kohtaan on kuitenkin edelleen jossain määrin sukupuolittunutta, sillä miehistä reilu puolet, mutta naisista vain reilu kolmannes, uskoi, että omalla kohdalla hyvä työpaikka voisi löytyä metsäalalta. Yleisesti vastaajia kiinnostivat erityisesti erilaiset asiantuntijuuteen liittyvät työtehtävät sekä työtehtävät uusien tuotteiden kehittämisen parissa. Työssä tärkeiksi asioiksi katsottiin mielekkyyden, palkan ja työyhteisön lisäksi myös työn merkityksellisyys. Metsäbiotalouden tulevaisuuden osalta suurin osa vastaajista arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua kestävyyskysymykset nousevat tärkeämmiksi nykytilaan verrattuna.

Lectio Praecursoria 12.2.2018

Tutkimuksessa selvitettiin työn ja muun elämän yhteensovittamisen käytäntöjä ja kulttuuria työorganisaatioiden näkökulmasta. Tavoitteena oli luoda tilannekuva suomalaisten työpaikkojen työn ja muun elämän yhteensovittamista tukevien käytäntöjen ja kulttuurin esiintymiseen sekä selvittää yhteyttä käytäntöjen ja työpaikan luonteen sekä työ-elämä -kulttuurin välillä. Tutkimuksen kohteena olivat kaikki yli 10 työntekijän suomalaiset työpaikat, joiden työsuojelupäälliköille ja -valtuutetuille lähetettiin sähköinen kysely lokakuussa 2015. Kyselyyn vastasi 2715 työsuojeluhenkilöä 2345 työpaikalta. Työn ja muun elämän yhteensovittamista tukevia käytäntöjä ja kulttuuria tarkasteltiin työnantajasektorin, toimialan, työpaikan koon, sukupuoli- ja ikäjakauman mukaan. Tulokset osoittivat, että työn ja muun elämän yhteensovittamista tukevat käytännöt ja kulttuuri vaihtelivat työpaikan taustatekijöiden mukaan. Erityisesti naisvaltaisilla ja pienillä työpaikoilla työ-elämä -kulttuuri oli myönteinen. Kulttuuriltaan myönteisillä työpaikoilla oli myös enemmän työn ja muun elämän yhteensovittamista tukevia käytäntöjä, niitä seurattiin, niistä tiedotettiin ja niihin liittyviä tavoitteita oli useammin kirjattu strategiaan tai suunnitelmiin. Yleisesti ottaen työpaikoilla on vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia kehittää työn ja muun elämän yhteensovittamisen käytäntöjä.

Tiivistelmä. Tutkimuksessa tarkastellaan työntekijöiden ja esimiesten kokemuksia ja näkemyksiä työyhteisön toimivuudesta Oulun yliopiston kirjastossa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä vahvuuksia sekä haasteita työyhteisössä koetaan tällä hetkellä ja millainen on työntekijöiden ja esimiesten näkemys toimivasta työyhteisöstä. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka on toteutettu puolistrukturoiduin yksilöhaastatteluin yhteensä yhdeksälle henkilölle. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja apuna on käytetty myös teemoittelua ja osassa tuloksissa kvantifiointia. Teoriapohja rakentuu työyhteisön käsitteen ympärille. Käsitteet toimiva työyhteisö, työyhteisön ilmapiiri, vuorovaikutus työyhteisössä sekä ammatillinen käyttäytyminen liittyvät tutkimukseen ja ne on määritelty teoriaosuudessa. Myös aiempaa tutkimusta kirjastoalan työyhteisöistä käydään läpi. Lisäksi käsittelyssä on työelämän muutoksen teema ja siihen liittyen myös esimiestyön muutokset ja työyhteisön kehittäminen. Tutkimuksen tulosten mukaan työntekijät ja esimiehet kokevat työyhteisön vahvuuksia ja haasteita viidessä eri kategoriassa: työn vaatimissa resursseissa, ilmapiirissä ja suhteissa, esimiestyössä, organisaatioon ja käytäntöihin liittyvissä asioissa sekä työn sisällössä ja työnjaossa. Ajatuksia toimivasta työyhteisöstä nousee esille kolmesta eri kategoriasta: työyhteisön ilmapiiriin ja työntekijöiden asenteeseen, organisaatioon ja sen käytäntöihin sekä työn sisältöön liittyviä. Tuloksissa nousee erityisesti esille työntekijöiden pitkät työurat, jotka koetaan toisaalta vahvuutena vahvan osaamisen, ammattitaidon ja pitkän yhteisen historian myötä mutta toisaalta haasteena, koska eläköitymistä tapahtuu työyhteisössä koko ajan. Ilmapiirin koetaan olevan pääosin hyvä, mutta haastateltavien mukaan erilaiset henkilökemiat ja epäammattimainen käytös tuovat haasteita siihen. Näkemys tämän hetken työyhteisön tilanteesta suhteessa tavoitteeseen näyttäytyy melko positiivisena; koetaan, että työyhteisö on jo pääosin toimiva mutta siinä nähdään myös parantamisen varaa. Näkemykseen toimivasta työyhteisöstä liitetään vahvasti avoimuus, arvostus, työn mielekkyys sekä käytäntöjen sujuvuus.The views and experiences of employees and supervisors of the functioning of their workplace. Abstract. This study examines the experiences and views of employees and supervisors of the functioning of their workplace in Oulu University Library. The aim in this study is to find out what strengths and challenges is currently experienced in the workplace and what is employees’ and supervisors’ vision of the workplace that works well and healthy. This study is a qualitative case study conducted with semi-structured individual interviews for a total of nine participants. The data is analyzed with content analysis but also thematizing and quantification is used in some results. The theory is built with the concept of work community. The concepts of functioning and the atmosphere of the workplace, communication and organizational behavior are related to the study and defined in the theoretical part. Previous research in library workplaces is also presented. In addition, the topic of changes in working life is discussed with changes in leadership and developing workplaces. According to the results of my study, employees and supervisors perceive the strengths and the challenges in their workplace in five different categories: the required resources, the atmosphere and relationships, leadership, organizational and practical issues and the content and division of the work. Thoughts of functioning and healthy workplace was emerged in three different categories: the atmosphere and attitudes in the workplace, organizational and practical issues and work content. Especially long careers are experienced as a strength by employees’ strong knowledge and skills but also as a challenge because retirement is happening all the time. The atmosphere is perceived to be mostly good, but there are also different personal chemistry and unprofessional behavior. The view of the current situation of the workplace compared with the goal was quite positive: they experience that the workplace is already functional but there is also space for improvement. Openness, appreciation, meaningful work and fluent practices are strongly associated with the workplace that works well.

Non

English summary

nonPeerReviewed

Tutkimuksessani tarkastelen vanhempien kertomuksia lastensa hyvinvoinnista päiväkodissa. Lähestyn hyvinvoinnin teemaa Erik Allardtin hyvinvointimallin suuntaamana. Allardt on jakanut hyvinvoinnin käsitteen kolmeen kategoriaan: elintaso (having), yhteisyyssuhteet (loving) ja itsensä toteuttamisen muodot (being). Tässä tutkimuksessa painottuu yhteisyyssuhteiden tarkastelu. Tutkimustehtävässäni tarkastelen, miten yhteisyyssuhteet lapsen hyvinvoinnin rakentajana näkyvät vanhempien kertomuksissa. Tutkimusaineistoni koostuu 13:sta haastattelusta, joissa oli mukana yhteensä 15 vanhempaa. Vanhemmat valikoituivat tutkimukseeni kolmen oululaisen päiväkodin vanhemmista. Päiväkodit valittiin satunnaisotannalla eri puolilta kaupunkia. Käytin tutkimuksessani kerronnallisen haastattelun menetelmää. Pyysin vanhempia kertomaan merkittäviä asioita lapsensa hyvinvoinnista päiväkotikontekstissa. Analysoin haastattelut teemoittelemalla aineistoa useaan kertaan, ja samalla tarkastelin vanhempien kertomuksia kokonaisuuksina. Päiväkodissa toteutuvat yhteisyyssuhteet esiintyivät aineistossa keskeisimpänä lapsen hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Yhteisyyssuhteet toteutuvat eri tason vuorovaikutussuhteissa. Päiväkodin kasvatustoiminta perustuu vanhempien ja kasvatuksen ammattilaisten yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, josta puhutaan käsitteellä kasvatuskumppanuus. Lapsi on vuorovaikutussuhteissa päiväkodin henkilökunnan ja lapsiryhmän lasten kanssa. Olennaista on, että kaikki nämä vuorovaikutussuhteet ovat positiivisia ja toimivat hyvin. Vanhemmille on tärkeää, että he saavat riittävästi tietoa lapsensa päivän tapahtumista ja että he pääsevät mukaan keskustelemaan päiväkodin kasvatus- ja toimintakäytänteistä. Vanhemmat pitävät merkittävänä, millainen suhde lapsen ja päiväkodin kasvattajien välillä on, näkyykö suhteessa välittäminen ja miten lapsi kohdataan. Lapsen suhteet toisiin lapsiin vertaisryhmässä ovat merkityksellisiä. On tärkeää, että lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään ja että hänellä on myös ystävyyssuhteita toisten lasten kanssa. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa suunniteltaessa ja toteutettaessa yhteistyötä vanhempien kanssa. Tutkimus antaa aineksia myös päiväkodin yhteisöllisten tavoitteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lasten hyvät vertaissuhteet ja yhteisöllinen ilmapiiri ovat keskeisimpiä tekijöitä lapsen hyvinvoinnin toteutumiselle päiväkodissa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Globalisoituva maailma erilaisine konflikteineen herättää yhä enenevissä määrin kysymyksen: Miten päättää yhteisistä asioista toisten – erilaisten – kanssa? Demokratiateoreettiset tarkastelut ovatkin nousseet keskeisiksi kysymyksiksi poliittisessa filosofiassa viime vuosikymmenellä. Tarkastelen tutkielmassani käytännölliseen järkeilyyn perustuvaa deliberatiivisen demokratian ideaalia ja sen suhdetta erilaisuuteen. Deliberatiivisella demokratialla viitataan keskustelu- ja harkintaprosessia painottavaan normatiiviseen demokratiakäsitykseen, missä aiemman aggregatiivisen äänestämistä päätöksentekomenetelmänä puoltaneen paradigman sijaan tavoitteena on saavuttaa konsensus yhteisiä asioita koskevista päätöksistä julkisen, avoimen ja poliittisesti tasa-arvoisen keskustelun ja harkinnan myötä. Esittelen ensin deliberatiivisen demokratian ideaalin ja tarkastelen sitten kriittisesti tuon ideaalin rajoja. Keskeinen tutkimuskysymykseni on: sitoudutaanko deliberatiivisen demokratian ideaalissa sellaisiin oletuksiin, jotka saattavat estää tasa-arvoisen päätöksenteon tai jopa sulkea jotkut kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle? Tarkastelutapani on teoreettinen, vaikkakin normatiivisissa yhteiskuntaa koskevissa kysymyksissä deskriptiiviset väitteet kietoutuvat teoreettiseen argumentaatioon. Tutkielmani muodostuu johdannosta, kolmesta varsinaisesta luvusta sekä loppuyhteenvedosta. Ensimmäisessä varsinaisessa luvussa esittelen deliberatiivisen demokratian taustaa ja ideaalia itsessään. Kuvailen aluksi menetelmällistä äänestämistä päätöksentekomenetelmänä painottavaa aggregatiivista demokratiakäsitystä ja Jürgen Habermasin käsitystä deliberatiivisesta demokratiasta yhdistelmänä liberaalia ja republikaanista demokratiakäsitystä sekä ideaalia kommunikaatiota sääteleviä ehtoja. Taustoittelun jälkeen siirryn deliberatiivisen demokratiakäsityksen esittelyyn, jossa merkittävimmät lähteeni ovat Seyla Benhabibin (2002) Claims of Culture: Equality and Diversity in the Global Era sekä Joshua Cohenin (1989) klassikkoartikkeli "Deliberation and Democratic Legitimacy". Toisessa ja kolmannessa luvussa tarkastelen deliberatiivisen menettelytavan implisiittisiä ja eksplisiittisiä yhtenäisyysoletuksia. Keskeisimmät lähteet kriittisen tarkasteluni tukena ovat Iris Marion Youngin (2000) Inclusion and Democracy sekä James Bohmanin (1996) Public Deliberation. Pluralism, Complexity, and Democracy. Toisessa luvussa tutkin erilaisuuden deliberatiiviselle menettelytavalle asettamaa haastetta poliittisen tasa-arvon kannalta. Osoitan, että esittelemäni deliberatiivisen demokratiakäsityksen muotoilu sisältää joitain ongelmallisia oletuksia, joita tulisi muokata edelleen, jotta demokratia voisi olla mukaanottavampaa myös epätasa-arvoisissa olosuhteissa. Keskeisinä haasteina näiltä osin ovat keskustelua määrittävät tekijät sekä poliittisten kykyjen tasavertaisuus. Poliittiset filosofit kiistelevät myös nykyään siitä, pitäisikö demokratia nähdä konsensukseen tähtäävänä deliberaatioprosessina vai pikemminkin konfliktina kuten agonisen demokratian kannattajat väittävät? Kolmannessa luvussa tarkastelenkin konsensuksen tavoitteluun liittyviä ongelmia, jotka nostavat esiin erilaisuuden ja deliberatiivisen demokratian kannalta oleellisia kysymyksiä. Osoitan konsensuksen deliberatiivisen päätöksenteon päämääränä olevan turhan vahva vaade ja päädyn puoltamaan käsitystä, joka sijoittuu deliberatiivisen ja agonistisen demokratiakäsityksen välille. Neljännessä luvussa pohdin deliberatiivisen menetelmän rajoja ja erilaisuutta ja teen johtopäätökset aiemmissa luvuissa esittämieni argumenttien perusteella.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Internalismi on käsitteellinen välttämättömyysteesi moraaliarvostelmien ja motivaation suhteesta. Puolustan internalismin yksinkertaista muotoilua, jonka mukaan, jos toimija tekee moraaliarvostelman, niin hän on välttämättä motivoitunut sen mukaisesti. Internalismi ja vastakkainen teesi, eksternalismi, ovat olleet runsaan kirjoittelun kohteina metaetiikassa etenkin viimeisen kahden vuosikymmenen ajan. Merkittävin syy tähän on se, että internalismin on ajateltu tukevan ekspressivistisiä teorioita, joiden mukaan moraaliarvostelmat ilmaisevat olennaisesti motivoivia asenteita, kun taas eksternalismin on vuorostaan ajateltu tukevan kognitivistisia teorioita, joiden mukaan moraaliarvostelmat ilmaisevat uskomuksia siitä, kuinka asiat moraalisesti ovat. Ajatus käsitteellinen suhteesta moraaliarvostelmien ja motivaation välillä on uskottava, mutta on toisaalta selvää, että tämä intiimi suhde toisinaan rakoilee. Tästä ovat esimerkkejä sellaiset ilmiöt kuin heikkotahtoisuus, välinpitämättömyys, sekä vääryyden tavoittelu sen itsensä vuoksi. Puolustan internalismia kahta eksternalistista argumenttia vastaan. "Moraalittomuusargumentissa" (David O. Brink) päätellään jonkin tällaisen moraaliarvostelman ja motivaation välisen katkoksen mahdollisuudesta internalismin virheellisyyteen. Relevantit ilmiöt vaativat kuitenkin aina tulkintaa, ja internalistit voivat tarjota näistä ilmiöistä lukuisia internalismin kanssa yhteensopivia tulkintoja. Viime aikoina eksternalistit ovat tiedostaneet tämän ja muotoilleet hienostuneemman "todistamisen taakan haasteen" (Sigrún Svavarsdóttir), jonka mukaan internalistit rajoittavat uskottavien selityshypoteesien määrää välttämättömyysteesil-lään ja ovat täten velvoitettuja kantamaan todistamisen taakan. Tämän eksternalistit taas väittävät onnistuvan vain osoittamalla eksternalismi suoraan epäkoherentiksi kannaksi tai puolustamalla kattavaa metaeettistä teoriaa. Puolustan internalismia näitä haasteita vastaan (a) esittämällä eksternalistien vaatimia argumentteja eksternalismin epäkoherenttiuden puolesta sekä (b) argumentoimalla todistamisen taakan haastetta vastaan, että internalistit voivat kantaa oman osansa todistamisen taakasta selittämällä eksternalismia tyydyttävämmin kattavasti moraaliarvostelman ja motivaation välisen suhteen erilaisia ilmentymiä. Ensimmäisessä luvussa asetan internalismi-eksternalismi -kiistan metaetiikan ongelmakenttään Michael Smithin muotoileman "moraaliprobleemin" avulla ja puolustan internalismin kysymyksen keskeisyyttä tässä laajemmassa ongelmakentässä. Esittelen myös humelaisen ja anti-humelaisen teorian motivaatiosta ja selitän, kuinka motivaation luonnetta koskevat kysymyksetkin voivat saada lisävalaistusta internalismia tarkastelemalla. Toisessa luvussa esittelen eksternalistien argumentit ja aloitan internalismin puolustuksen esittämällä, että ajatus moraalisesti täydellisen välinpitämättömästä moraaliar-vostelmien esittäjästä on epäkoherentti. Kolmannessa luvussa tarkastelen moraaliarvostelman ja motivaation välisiä katkoksia ja argumentoin, että nämä ovat parhaiten tulkittavissa internalistisesti. Neljännessä luvussa puolustan "fetisismiargumenttia", jonka mukaan eksternalistit eivät pysty tekemään hyväksyttävällä tavalla selkoa moraalisesti ihailtavampien toimijoiden motiiveista. Fetisismiargumentti tukee toisessa luvussa aloitettua suoraa eksternalismin kritiikkiä ja täydentää todistamisen taakan kantamisen internalistien osalta.

Filosofian piirissä on viime aikoina käyty intensiivistä keskustelua metafysiikan naturalisoinnista ja tieteellisen metafysiikan mahdollisuudesta. Yksi tämän keskustelun keskeisistä teoksista on James Ladymanin ja Don Rossin (sekä osin John Collierin ja David Spurrettin) kirjoittama Every Thing Must Go (2007). Tässä kirjassa Ladyman ja Ross puolustavat, omien sanojensa mukaan, neopositivistista skientismiä. Heidän ohjelmansa on skientistinen, koska Ladymanin ja Rossin mukaan tiede on ainoa tapa tutkia todellisuutta objektiivisesti. Neopositivismi ilmenee puolestaan siinä, että heidän ohjelmansa tukeutuu eräänlaiseen verifikaatioperiaatteeseen. Ladymanin ja Rossin verifikaatioperiaate ei kuitenkaan perustu, toisin kuin aiempien positivistien vastaava, kielelliseen merkitykseen tai suoriin havaintoihin vaan tiedeyhteisöön. Tiedeyhteisö päättää, mitkä kysymykset ja teoriat ovat tutkimisen arvoisia. Ladyman ja Ross esittelevät kirjassaan kaksi metafyysistä ohjelmaa: negatiivisen ja positiivisen. Toisaalta he pyrkivät kritisoimaan analyyttistä metafysiikkaa, jota he pitävät liiaksi irtautuneena nykytieteestä, ja toisaalta antamaan oman naturalistisen metafysiikkansa. Pyrimme tässä artikkelissa osoittamaan, että Ladymanin ja Rossin positiivinen ohjelma on jännitteessä, tai jopa ristiriidassa, heidän negatiivisen ohjelmansa kanssa. Tämä näkyy Ladymanin ja Rossin sitoutumisesta modaalirealismiin ja siinä, miten he yrittävät oikeuttaa sitoumuksensa. Jännitteen vuoksi Ladymanin ja Rossin on luovuttava joko modaalirealismista tai metafysiikalle antamistaan tiukoista vaatimuksista.