Search

Tiivistelmä Myelooman vuosittainen ilmaantuvuus on pysynyt vakaana, mutta kehittyneiden hoitojen ansiosta potilaiden elinikä pitenee. Siksi hoidossa olevien potilaiden määrä kasvaa. Kliinisen hematologian erikoislääkärien määrän huomattava vaje voi vaarantaa hoidon yhdenvertaisen toteutumisen. Hoidon kustannukset kasvavat pääasiassa lääkekustannusten nousun vuoksi. Lääkekustannuksia pyritään hallitsemaan erilaisilla riskinjakosopimuksilla. Kliiniset lääketutkimukset tarjoavat arvokasta varhaisvaiheen käyttökokemusta ja konkreettista säästöä sairaaloiden lääkebudjetteihin. Niiden toteuttaminen sujuvasti rinnakkain rutiinihoidon kanssa tulisi mahdollistaa.

Tiivistelmä. Tarkastelen kandidaatintutkielmassani dissosiaatiota mielenterveyden häiriöiden oireena ja dissosiaatiohäiriöissä. Tutkimuskysymykseni ovat miten dissosiaatio voidaan määritellä, miten dissosiaatiohäiriöt kehittyvät, millaisia erityispiirteitä liittyy lapsuuden dissosiaatioon, miten dissosiaatiohäiriöitä voidaan diagnosoida sekä miten dissosiaatiota voidaan hoitaa. Tutkielmani on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jonka perustana on aiempi aiheeseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Dissosiaatio voidaan määritellä persoonallisuuden integraation puutteeksi, joka on seurausta traumasta. Etenkin lapsuuden trauma voi olla liikaa psyyken käsittelykyvylle, josta seuraa trauman eriyttäminen muusta persoonallisuudesta. Ei ole olemassa selkeää selitystä sille, miksi eri dissosiaatiohäiriöt kehittyvät, mutta niiden oireet vaikuttavat laajasti yksilön toimintakykyyn ja kykyyn jäsentää ympäröivää todellisuutta ja omaa identiteettiä. Lapsuuden dissosiaatio kehittyy trauman seurauksena adaptiivisena toimintona, joka mahdollistaa lapsen selviämisen. Silloin kun lapsi ei voi välttyä traumaattiselta kokemukselta ja koska hän ei välttämättä osaa käsitellä sellaista sen kohdatessaan, dissosiaatio mahdollistaa traumaattisen kokemuksen unohtamisen tai eriyttämisen muista psyyken toiminnoista. Dissosiaatiohäiriöiden diagnosoimisessa tulee ottaa huomioon samankaltaisuudet monien eri mielenterveyden häiriöiden kanssa. Esimerkiksi epävakaan persoonallisuushäiriön, masennuksen ja skitsofrenian oireet ovat usein yhteneviä dissosiaatiohäiriöiden kanssa. Dissosiaatiohäiriöistä kärsivillä on suuri riski saada väärä diagnoosi. Dissosiaatiohäiriön oikea diagnoosi on kuitenkin erittäin tärkeä tekijä oikean hoidon saamisessa. Diagnosointimenetelminä toimivat kliininen haastattelu ja erilaiset seulontamenetelmät, joista yleisimpiä ovat itsearviointikyselyt. Dissosiaatiohäiriöt ovat yhteydessä itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja korkeaan terveydenhuoltopalveluiden käyttöasteeseen. Dissosiaatiohäiriöistä kärsivät hyötyvät dissosiaatioon ja traumaan keskittyvästä psykoterapiasta, joka etenee vaiheittain turvallisuuden luomisesta ja oireiden vähentämisestä traumaattisten muistojen kohtaamiseen ja käsittelyyn ja lopulta keskittyen identiteetin integroimiseen sekä tulevaisuuteen suuntaamiseen.

Tiivistelmä Myeloomassa luuytimen pahanlaatuiset plasmasolut syövyttävät luustoa ja tuottavat poikkeavaa valkuaista, paraproteiinia. Myelooman hoito aloitetaan, mikäli potilaalla todetaan hyperkalsemia, munuaisvaurio, anemia tai lyyttisiä luustopesäkkeitä. Näiden kohde-elinvaurioiden lisäksi tietyt laboratorio- ja luuston kuvantamislöydökset ovat nykyään hoidon aloittamisen aihe. Kliininen taudinkuva vaihtelee paljon ja määräytyy pitkälti tautisolukon geneettisten muutosten mukaan. Vaikka laajasti käytetty autologinen kantasolusiirtohoito ja 15 viime vuoden aikana käyttöön saadut myelooman patofysiologisiin avainkohtiin vaikuttavat lääkkeet ovat parantaneet erityisesti nuorempien potilaiden ennustetta. Yksittäisten potilaiden ennuste on hyvin vaihteleva. Erityisesti suuren riskin potilaille tarvittaisiin nykyistä tehokkaampia hoitoja. Abstract Multiple myeloma is characterized by proliferation of malignant plasma cells in the bone marrow with monoclonal protein in the serum and/or urine. Active treatment of the disease is initiated when associated with specific biomarkers or end-organ damage, i.e. anemia, renal insufficiency, lytic bone lesions or hypercalcemia. Genetic background of the disease has a substantial impact on the clinical course. Although overall survival of younger patients has increased with the wide use of autologous stem cell transplantation and the introduction of novel drugs, new therapeutic strategies are needed for patients with high-risk disease.