Kovanen, Keijo, Heimonen, Ismo, Laamanen, Jarmo, Riala, Riitta, Harju, Riitta, Tuovila, Hanna, Kämppi, Reima, Säntti, Jaakko, Tuomi, Timo, Salo, Suvi-Päivikki, Voutilainen, Risto, and Tossavainen, Antti
Ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöt aiheuttavat ihon, silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita varsin yleisesti. Teknologian kehittämiskeskuksen (Tekes) ja teollisuuden rahoittamassa ILMI-tutkimushankkeessa tutkittiin vuosina 2003-2005 ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöjä sekä kehitettiin uusia mittaus- ja analysointimenetelmiä ja ohjearvoja. Mittauksia tehtiin sekä laboratoriossa että kenttäkohteissa. Projektin tutkimus-osapuolina olivat VTT ja Työterveyslaitos. Lisäksi mukana oli kaksi mineraalivillavalmistajaa, kaksi ilmanvaihtotuotteiden valmistajaa sekä ison kiinteistökannan omistaja. Laboratoriossa tutkittiin projektiin osallistuvien yritysten äänenvaimentajista lähteviä kuitupäästöjä eri menetelmillä (mm. ilmavirran, täristyksen ja harjauksen vaikutus kuitujen irtoamiseen). Irtoavien kuitujen määrää mitattiin Sisäilmastoluokitus 2000:n mukaisesti. Tulosten mukaan kuitupitoisuus ilmavirrassa vaihteli tuotteesta ja menetelmästä riippuen välillä 0,01-3 000 kuitua/m3. Hankkeen tuloksien perusteella ehdotetaan kanavaäänenvaimentimille uusiksi luokitusrajoiksi: 0,1 kuitua/m3 24 h ilmavirtatestissä 10 kuitua/m3 täristystestissä 0,1 kuitua/m3 24 h harjauksen jälkeen -testissä. Hankkeen kenttävaiheessa tutkittiin ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöjä ja henkilöiden altistumista hiukkaspäästöille 10 toimistorakennuksessa sekä kehitettiin uusia mittaus- ja analysointimenetelmiä. Huonepinnoilla kuitutiheydet olivat välillä < 0,1-14,9 kuitua/cm2 ja 2 viikon kertymänä välillä < 0,1-2,6 kuitua/cm2. Sisäilman kuitupitoisuudet olivat alle 0,01 kuitua/cm3. Tuloilman kuitupitoisuudelle suositetaan ohjearvoksi 1 kuitu/m3 tutkimuksessa kehitetyllä näytteenotto- ja analysointimenetelmällä määritettynä. Tilojen pölyisyyden arviointiin soveltuva mittaus on kuitutiheys kahden viikon pölylaskeumassa, jolle ohjearvoksi suositetaan huonepinnoille 0,2 kuitua/cm2.