Search

Ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöt aiheuttavat ihon, silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita varsin yleisesti. Teknologian kehittämiskeskuksen (Tekes) ja teollisuuden rahoittamassa ILMI-tutkimushankkeessa tutkittiin vuosina 2003-2005 ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöjä sekä kehitettiin uusia mittaus- ja analysointimenetelmiä ja ohjearvoja. Mittauksia tehtiin sekä laboratoriossa että kenttäkohteissa. Projektin tutkimus-osapuolina olivat VTT ja Työterveyslaitos. Lisäksi mukana oli kaksi mineraalivillavalmistajaa, kaksi ilmanvaihtotuotteiden valmistajaa sekä ison kiinteistökannan omistaja. Laboratoriossa tutkittiin projektiin osallistuvien yritysten äänenvaimentajista lähteviä kuitupäästöjä eri menetelmillä (mm. ilmavirran, täristyksen ja harjauksen vaikutus kuitujen irtoamiseen). Irtoavien kuitujen määrää mitattiin Sisäilmastoluokitus 2000:n mukaisesti. Tulosten mukaan kuitupitoisuus ilmavirrassa vaihteli tuotteesta ja menetelmästä riippuen välillä 0,01-3 000 kuitua/m3. Hankkeen tuloksien perusteella ehdotetaan kanavaäänenvaimentimille uusiksi luokitusrajoiksi: 0,1 kuitua/m3 24 h ilmavirtatestissä 10 kuitua/m3 täristystestissä 0,1 kuitua/m3 24 h harjauksen jälkeen -testissä. Hankkeen kenttävaiheessa tutkittiin ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöjä ja henkilöiden altistumista hiukkaspäästöille 10 toimistorakennuksessa sekä kehitettiin uusia mittaus- ja analysointimenetelmiä. Huonepinnoilla kuitutiheydet olivat välillä < 0,1-14,9 kuitua/cm2 ja 2 viikon kertymänä välillä < 0,1-2,6 kuitua/cm2. Sisäilman kuitupitoisuudet olivat alle 0,01 kuitua/cm3. Tuloilman kuitupitoisuudelle suositetaan ohjearvoksi 1 kuitu/m3 tutkimuksessa kehitetyllä näytteenotto- ja analysointimenetelmällä määritettynä. Tilojen pölyisyyden arviointiin soveltuva mittaus on kuitutiheys kahden viikon pölylaskeumassa, jolle ohjearvoksi suositetaan huonepinnoille 0,2 kuitua/cm2.

Ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöt aiheuttavat ihon, silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita varsin yleisesti. Teknologian kehittämiskeskuksen (Tekes) ja teollisuuden rahoittamassa ILMI-tutkimushankkeessa tutkittiin vuosina 2003-2005 ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöjä sekä kehitettiin uusia mittaus- ja analysointimenetelmiä ja ohjearvoja. Mittauksia tehtiin sekä laboratoriossa että kenttäkohteissa. Projektin tutkimus-osapuolina olivat VTT ja Työterveyslaitos. Lisäksi mukana oli kaksi mineraalivillavalmistajaa, kaksi ilmanvaihtotuotteiden valmistajaa sekä ison kiinteistökannan omistaja. Laboratoriossa tutkittiin projektiin osallistuvien yritysten äänenvaimentajista lähteviä kuitupäästöjä eri menetelmillä (mm. ilmavirran, täristyksen ja harjauksen vaikutus kuitujen irtoamiseen). Irtoavien kuitujen määrää mitattiin Sisäilmastoluokitus 2000:n mukaisesti. Tulosten mukaan kuitupitoisuus ilmavirrassa vaihteli tuotteesta ja menetelmästä riippuen välillä 0,01-3 000 kuitua/m3. Hankkeen tuloksien perusteella ehdotetaan kanavaäänenvaimentimille uusiksi luokitusrajoiksi: 0,1 kuitua/m3 24 h ilmavirtatestissä 10 kuitua/m3 täristystestissä 0,1 kuitua/m3 24 h harjauksen jälkeen -testissä. Hankkeen kenttävaiheessa tutkittiin ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöjä ja henkilöiden altistumista hiukkaspäästöille 10 toimistorakennuksessa sekä kehitettiin uusia mittaus- ja analysointimenetelmiä. Huonepinnoilla kuitutiheydet olivat välillä < 0,1-14,9 kuitua/cm2 ja 2 viikon kertymänä välillä < 0,1-2,6 kuitua/cm2. Sisäilman kuitupitoisuudet olivat alle 0,01 kuitua/cm3. Tuloilman kuitupitoisuudelle suositetaan ohjearvoksi 1 kuitu/m3 tutkimuksessa kehitetyllä näytteenotto- ja analysointimenetelmällä määritettynä. Tilojen pölyisyyden arviointiin soveltuva mittaus on kuitutiheys kahden viikon pölylaskeumassa, jolle ohjearvoksi suositetaan huonepinnoille 0,2 kuitua/cm2.

Keraamisilla kuiduilla on niin suuri joukko hyödyllisiä ominaisuuksia korkealämpötilaprosessien lämpöeristämisessä, että ne ovat syrjäyttämässä perinteiset eristeet useimmissa käyttökohteissa.Keraaminen kuitueriste on vielä nuori tuote, ja siitä valmistettavien eristystuotteiden kehitys jatkuu vielä.Tässä tutkimuksessa selvitettiin koeuunin ja simulointimallin avulla kuiturakenteiden ominaisuuksia ja vertailtiin moduulirakenteisten eristetuotteiden ja kerrosrakenteisten eristeseinämien ominaisuuksia ja toimivuutta.Lisäksi tutkimuksessa on arvioitu kuitueristeiden käytön markkinatilannetta lämpökäsittelyä edellyttävillä teollisuudenaloilla ja soveltamista energiateknologiaan.Normaalikokoisen koeuunin, jonka testilämpötilat olivat enimmäkseen 1 300 °C, seinät eristettiin erilaisilla keraamisista kuiduista valmistetuilla rakenteilla.Perinteisempi rakennetyyppi eli moduulirakenne koostuu koko eristevahvuudeltaan keraamisesta kuidusta, kun puolestaan uudempi eristerakenne koostuu kerroksittain toisiinsa liimatuista eristehuovista ja -levyistä, joista kuumimmalla puolella on kuitueristehuopa ja ulkoseinän puolella alemmassa lämpötilassa esimerkiksi mineraalivilla. Kuitueristeet kokonaisuutena selvisivät kokeista hyvin.Kerrosrakenteisissa seinämissä on varmistuttava siitä, että alemman kestävyysluokan eristettä ei sijoiteta liian kuumalle alueelle.Eristeiden lämmönjohtavuus on korkeissa lämpötiloissa 4 - 5-kertainen lähellä ulkopintaa oleviin lämpötiloihin verrattuna.Kuitueristeille on tyypillistä kutistuminen niin, että uunin jäähdyttyä kuitueristeeseen syntyy säröjä, jotka kuumennusvaiheessa pääosiltaan sulkeutuvat.Moduulirakenteisessa seinämässä nämä säröt voivat olla koko eristekerroksen syvyisiä.Kerrosrakenteisessa eristeessä säröt päättyvät kerrosten rajapintaan.Säröjen leveydellä todettiin selvä yhteys kuitueristeen rakenteeseen.Uunin ulkopinnan lämpötilojen ei kuitenkaan todettu säröjen kohdalta nousevan olennaisesti.Kerrosrakenteisen seinämän kohdalta mitattiin hieman alemmat pintalämpötilat kuin moduulirakenteisen.Kuitueristeiden etuja ovat erityisesti lämpötilan vaihteluiden kestävyys, keveys, helppo asennettavuus ja huollettavuus sekä mahdollisuus tehdasvalmistukseen.Näiden etujen vuoksi kuitueristeillä on mahdollisuutensa myös energiantuotantolaitoksissa kuitenkin huomioon ottaen kemiallinen ja mekaaninen kestävyys.

Keraamisilla kuiduilla on niin suuri joukko hyödyllisiä ominaisuuksia korkealämpötilaprosessien lämpöeristämisessä, että ne ovat syrjäyttämässä perinteiset eristeet useimmissa käyttökohteissa.Keraaminen kuitueriste on vielä nuori tuote, ja siitä valmistettavien eristystuotteiden kehitys jatkuu vielä.Tässä tutkimuksessa selvitettiin koeuunin ja simulointimallin avulla kuiturakenteiden ominaisuuksia ja vertailtiin moduulirakenteisten eristetuotteiden ja kerrosrakenteisten eristeseinämien ominaisuuksia ja toimivuutta.Lisäksi tutkimuksessa on arvioitu kuitueristeiden käytön markkinatilannetta lämpökäsittelyä edellyttävillä teollisuudenaloilla ja soveltamista energiateknologiaan.Normaalikokoisen koeuunin, jonka testilämpötilat olivat enimmäkseen 1 300 °C, seinät eristettiin erilaisilla keraamisista kuiduista valmistetuilla rakenteilla.Perinteisempi rakennetyyppi eli moduulirakenne koostuu koko eristevahvuudeltaan keraamisesta kuidusta, kun puolestaan uudempi eristerakenne koostuu kerroksittain toisiinsa liimatuista eristehuovista ja -levyistä, joista kuumimmalla puolella on kuitueristehuopa ja ulkoseinän puolella alemmassa lämpötilassa esimerkiksi mineraalivilla. Kuitueristeet kokonaisuutena selvisivät kokeista hyvin.Kerrosrakenteisissa seinämissä on varmistuttava siitä, että alemman kestävyysluokan eristettä ei sijoiteta liian kuumalle alueelle.Eristeiden lämmönjohtavuus on korkeissa lämpötiloissa 4 - 5-kertainen lähellä ulkopintaa oleviin lämpötiloihin verrattuna.Kuitueristeille on tyypillistä kutistuminen niin, että uunin jäähdyttyä kuitueristeeseen syntyy säröjä, jotka kuumennusvaiheessa pääosiltaan sulkeutuvat.Moduulirakenteisessa seinämässä nämä säröt voivat olla koko eristekerroksen syvyisiä.Kerrosrakenteisessa eristeessä säröt päättyvät kerrosten rajapintaan.Säröjen leveydellä todettiin selvä yhteys kuitueristeen rakenteeseen.Uunin ulkopinnan lämpötilojen ei kuitenkaan todettu säröjen kohdalta nousevan olennaisesti.Kerrosrakenteisen seinämän kohdalta mitattiin hieman alemmat pintalämpötilat kuin moduulirakenteisen.Kuitueristeiden etuja ovat erityisesti lämpötilan vaihteluiden kestävyys, keveys, helppo asennettavuus ja huollettavuus sekä mahdollisuus tehdasvalmistukseen.Näiden etujen vuoksi kuitueristeillä on mahdollisuutensa myös energiantuotantolaitoksissa kuitenkin huomioon ottaen kemiallinen ja mekaaninen kestävyys.

Mineraalivillojen terveysvaikutuksia ja yhteyttä syöpäsairauksiin on tutkittu 1970-luvulta lähtien eri puolilla maailmaa laajasti. WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen (IARC) arviossa ovat lasi-, kivi- ja kuonavilla luokiteltuina mahdollisesti ihmiselle syöpää aiheuttaviksi (luokka 2B). Selluloosakuitujen terveysvaikutuksista on julkaistu hyvin vähän tutkimuksia. Orgaanisen hienopölyn ohella keräyspaperipohjainen eristysmateriaali saattaa aiheuttaa puhallustyöntekijälle terveydellistä vaaraa sisältämiensä lisäaineiden, lähinnä boorihapon ja booraksin, perusteella. Tutkimuksessa selvitettiin kivi-, lasi- ja selluvillan eristetyöntekijän terveydelle aiheuttamia haittoja ja riskejä. Mineraali- ja selluloosakuitujen terveysvaikutuksista sekä aikaisemmista eristevillojen asennusvaiheen epäpuhtauspitoisuusmittauksista tehtiin kirjallisuusselvitys. Puhallustilan työilman kuitu- ja pölypitoisuutta mitattiin kentällä tyypillisissä yläpohjaeristyskohteissa. Lisäksi mitattiin ja vertailtiin eri eristevillatyyppien pölyävyyttä, kun puhallustyö tai levyvillojen asennustyö tapahtui ulkoisilta olosuhteiltaan samanlaiseen laboratoriotilaan. Eristystyöntekijöiden työympäristöjä ja suojavarusteita analysoitiin turvallisuusanalyyseilla. Laboratoriokokeiden mukaan kokonaispölypitoisuudet levittäjän hengitysvyöhykkeellä olivat alhaisia, noin 10 - 25 % HTP8h-pitoisuudesta, asennettaessa käsin lasi- ja kivivillaeristelevyjä. Kivi- ja lasivillan puhalluskokeissa puhaltajan hengitysvyöhykkeen kokonaispölypitoisuudet olivat lähellä epäorgaanisen pölyn tämänhetkistä HTP8h-arvoa 10 mg/m3. Selluvillan puhalluksessa kokonaispölypitoisuus puhaltajan hengitysvyöhykkeellä oli lähes viisinkertainen orgaanisen pölyn 8 tunnin haitalliseksi tunnettuun pitoisuuteen 5 mg:aan/m3 verrattuna. Myös orgaanisen pölyn lyhytaikaisen haitalliseksi tunnetun pitoisuuden ylitys oli laboratoriokokeessa noin 2,5-kertainen. Synteettisten epäorgaanisten kuitujen pitoisuus ylitti rajan 1 kuitu/cm3 lasivillan puhalluskokeessa sekä levitettäessä lasivillalevyjä. Kivivillan osalta kaikkien laboratoriomittausten mukaan kuitupitoisuus oli alle 1 kuitu/cm3. Boraatin pitoisuudet olivat selluvillan puhalluksessa 70 - 170 % HTP8h-arvosta 0,5 mg/m3. Jatkotutkimuksella tulee selvittää kostutuksen käyttömahdollisuutta myös yläpohjarakenteisiin puhallettavan selluvillan yhteydessä puhallusvaiheen pölyhaittojen ja pölyn työntekijälle aiheuttamien terveysriskien vähentämiseksi. Puhallettavan lasivillan, lasivillalevyjen ja selluvillan pakkausten työturvallisuusohjeissa on puutteita. Puutteita löydettiin myös ammattimaisten puhallusurakoitsijoiden käyttämistä suojavarusteista, erityisesti hengityssuojaimista. Toisaalta hengityssuojainten suojausluokkamerkintöjen tulisi olla nykyistä selkeämmin esillä sekä myyntipakkauksissa että itse suojaimissakin.

Puurakenteiden lahovauriot johtuvat rakenteiden liiallisesta kosteusrasituksesta. Puurakenteiden osana myös lämmöneristysmateriaalit voivat vaikuttaa kosteuden kertymiseen ja kulkeutumiseen rakenteissa sekä lahottajasienten kasvun ja lahovaurion leviämisen edellytyksiin. Tutkimuksessa selvitettiin pääasiassa lahottajasienten ja homesienten kasvua ja vaikutuksia erityyppisissä lämmöneristeissä, mineraalivilloissa ja selluvillassa. Lahottajasienet voivat levitä puurakenteista lämmöneristeisiin. Kivivilla lisää lahottajasienten kasvua ja lattia- ja kellarisienen lahotusaktiivisuutta sienille suotuisissa olosuhteissa. Selluvillaeristeeseen lisätyt booriyhdisteet estävät lahottajasienten kasvua eristeessä ja siihen kosketuksessa olevassa puussa. Ruskolahottajasienten tuottama oksaalihappo hajottaa kivivillaa ja muuttaa sen rakenteen jauhemaiseksi, jolloin sen lämmöneristyskyky muuttuu. Myös lasivilla hajoaa hiukan lahottajasienten vaikutuksesta. Kasvaessaan lämmöneristeissä lahottajasienet lisäävät merkittävästi niiden vesipitoisuutta, mikä heikentää lämmöneristyskykyä. Kivivilla kostuu ympäröivän kosteuden vaikutuksesta erittäin vähän lasivillaan verrattuna. Selluvillaeriste imee itseensä runsaasti kosteutta ja sen vedensitomiskyky on vielä paljon suurempi kuin lasivillaeristeen. Homesienet voivat jossain määrin kasvaa ilman lisäravintolähdettä kaikissa tutkituissa lämmöneristeissä, jos eristeet ovat hyvin märkiä. Homeet eivät kuitenkaan hajota eristeitä kuten lahottajasienet.

Mineraalivillojen terveysvaikutuksia ja yhteyttä syöpäsairauksiin on tutkittu 1970-luvulta lähtien eri puolilla maailmaa laajasti. WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen (IARC) arviossa ovat lasi-, kivi- ja kuonavilla luokiteltuina mahdollisesti ihmiselle syöpää aiheuttaviksi (luokka 2B). Selluloosakuitujen terveysvaikutuksista on julkaistu hyvin vähän tutkimuksia. Orgaanisen hienopölyn ohella keräyspaperipohjainen eristysmateriaali saattaa aiheuttaa puhallustyöntekijälle terveydellistä vaaraa sisältämiensä lisäaineiden, lähinnä boorihapon ja booraksin, perusteella. Tutkimuksessa selvitettiin kivi-, lasi- ja selluvillan eristetyöntekijän terveydelle aiheuttamia haittoja ja riskejä. Mineraali- ja selluloosakuitujen terveysvaikutuksista sekä aikaisemmista eristevillojen asennusvaiheen epäpuhtauspitoisuusmittauksista tehtiin kirjallisuusselvitys. Puhallustilan työilman kuitu- ja pölypitoisuutta mitattiin kentällä tyypillisissä yläpohjaeristyskohteissa. Lisäksi mitattiin ja vertailtiin eri eristevillatyyppien pölyävyyttä, kun puhallustyö tai levyvillojen asennustyö tapahtui ulkoisilta olosuhteiltaan samanlaiseen laboratoriotilaan. Eristystyöntekijöiden työympäristöjä ja suojavarusteita analysoitiin turvallisuusanalyyseilla. Laboratoriokokeiden mukaan kokonaispölypitoisuudet levittäjän hengitysvyöhykkeellä olivat alhaisia, noin 10 - 25 % HTP8h-pitoisuudesta, asennettaessa käsin lasi- ja kivivillaeristelevyjä. Kivi- ja lasivillan puhalluskokeissa puhaltajan hengitysvyöhykkeen kokonaispölypitoisuudet olivat lähellä epäorgaanisen pölyn tämänhetkistä HTP8h-arvoa 10 mg/m3. Selluvillan puhalluksessa kokonaispölypitoisuus puhaltajan hengitysvyöhykkeellä oli lähes viisinkertainen orgaanisen pölyn 8 tunnin haitalliseksi tunnettuun pitoisuuteen 5 mg:aan/m3 verrattuna. Myös orgaanisen pölyn lyhytaikaisen haitalliseksi tunnetun pitoisuuden ylitys oli laboratoriokokeessa noin 2,5-kertainen. Synteettisten epäorgaanisten kuitujen pitoisuus ylitti rajan 1 kuitu/cm3 lasivillan puhalluskokeessa sekä levitettäessä lasivillalevyjä. Kivivillan osalta kaikkien laboratoriomittausten mukaan kuitupitoisuus oli alle 1 kuitu/cm3. Boraatin pitoisuudet olivat selluvillan puhalluksessa 70 - 170 % HTP8h-arvosta 0,5 mg/m3. Jatkotutkimuksella tulee selvittää kostutuksen käyttömahdollisuutta myös yläpohjarakenteisiin puhallettavan selluvillan yhteydessä puhallusvaiheen pölyhaittojen ja pölyn työntekijälle aiheuttamien terveysriskien vähentämiseksi. Puhallettavan lasivillan, lasivillalevyjen ja selluvillan pakkausten työturvallisuusohjeissa on puutteita. Puutteita löydettiin myös ammattimaisten puhallusurakoitsijoiden käyttämistä suojavarusteista, erityisesti hengityssuojaimista. Toisaalta hengityssuojainten suojausluokkamerkintöjen tulisi olla nykyistä selkeämmin esillä sekä myyntipakkauksissa että itse suojaimissakin.

Puurakenteiden lahovauriot johtuvat rakenteiden liiallisesta kosteusrasituksesta. Puurakenteiden osana myös lämmöneristysmateriaalit voivat vaikuttaa kosteuden kertymiseen ja kulkeutumiseen rakenteissa sekä lahottajasienten kasvun ja lahovaurion leviämisen edellytyksiin. Tutkimuksessa selvitettiin pääasiassa lahottajasienten ja homesienten kasvua ja vaikutuksia erityyppisissä lämmöneristeissä, mineraalivilloissa ja selluvillassa. Lahottajasienet voivat levitä puurakenteista lämmöneristeisiin. Kivivilla lisää lahottajasienten kasvua ja lattia- ja kellarisienen lahotusaktiivisuutta sienille suotuisissa olosuhteissa. Selluvillaeristeeseen lisätyt booriyhdisteet estävät lahottajasienten kasvua eristeessä ja siihen kosketuksessa olevassa puussa. Ruskolahottajasienten tuottama oksaalihappo hajottaa kivivillaa ja muuttaa sen rakenteen jauhemaiseksi, jolloin sen lämmöneristyskyky muuttuu. Myös lasivilla hajoaa hiukan lahottajasienten vaikutuksesta. Kasvaessaan lämmöneristeissä lahottajasienet lisäävät merkittävästi niiden vesipitoisuutta, mikä heikentää lämmöneristyskykyä. Kivivilla kostuu ympäröivän kosteuden vaikutuksesta erittäin vähän lasivillaan verrattuna. Selluvillaeriste imee itseensä runsaasti kosteutta ja sen vedensitomiskyky on vielä paljon suurempi kuin lasivillaeristeen. Homesienet voivat jossain määrin kasvaa ilman lisäravintolähdettä kaikissa tutkituissa lämmöneristeissä, jos eristeet ovat hyvin märkiä. Homeet eivät kuitenkaan hajota eristeitä kuten lahottajasienet.

Kenttätutkimusten kohteena olivat vuosina 1976 - 1985 asennetut rakennusten routa ja lämmöneristeet. Eristemateriaalit olivat paisutettu polystyreeni, solupolyuretaani, mineraalivilla ja kevytsora. Eristeiden ominaisuuksia tutkittiin laboratoriomittauksin kentältä otetuista näytteistä. Eristysten toimivuutta seurattiin kenttämittauksin noin vuoden ajan. Lisäksi toimivuustarkasteluita tehtiin rakennusperustusten termisen analyysin avulla. Kaikki tutkimuksessa mukana olleet eristemateriaalit kostuivat, mikäli ne joutuivat olemaan kauan märissä olosuhteissa. Kostumisen aiheuttivat pohjavesi tai siitä kapillaarisesti nouseva vesi sekä pintavedet. Suurimmat kosteuspitoisuudet mitattiin eristeistä, joihin pohjaveden pinta ajoittain ulottui. Syöksytorven alla tai kourujen vuotokohdassa olleet levyt olivat selvästi viereisiä kosteammat. Rakennuksen leveät räystäät ja eristeen yläpuolinen suojaus vähensivät eristeeseen absorboitunutta kosteutta. Polystyreenilevyjen kokoonpuristuma oli yleensä alle 10 % nimellispaksuudesta. Kuormitetuilla alueilla levyt olivat puristuneet enemmän kasaan. Mineraalivillalla kokoonpuristuma oli yleensä alle 14 %. Kosteissa levyissä kokoonpuristuma oli suurempi. Polystyreenillä ei todetuilla kosteuspitoisuuksilla havaittu selvää riippuvuutta kosteussisällön ja kokoonpuristuman välillä. Rakennusten routasuojauksessa kysymykseen tulevilla asennussyvyyksillä ei näyttänyt olevan merkitystä levyjen kokoonpuristumaan. Polyuretaaninäytteille ei voitu kokoonpuristumaa määrittää, koska levyjen nimellispaksuuksia ei ollut tiedossa.Lämmönjohtavuuden kasvu oli polystyreenilla yleensä alle 50 % ja polyuretaanilla sekä mineraalivillalla yli 50 % uuden eristeen lämmönjohtavuuteen verrattuna. Polyuretaanin kelpoisuuden arviointia vaikeutti epätietoisuus levyn alkuperästä ja käyttötarkoituksesta. Polyuretaanilla lämmönjohtoluvun kasvuun saattoi kosteussisällön ja kokoonpuristuman lisäksi vaikuttaa solukaasun diffundoituminen ulos eristeestä. Kevytsoranäytteiden lämmönjohtavuutta ei määritetty vaan se arvioitiin kirjallisuustietojen perusteella. Todetulla kosteuspitoisuuden alueella polystyreenin puristuslujuudessa ei havaittu merkittävää katoa kosteussisällön kasvaessa. Myöskään eri-ikäisten toisiaan vastaavien levyjen lujuuksissa ei ollut merkittäviä eroja.Tyypillisiä maassa olleiden levyeristeiden vaurioita olivat levyjen vääntymät ja murtumat sekä suuret paikalliset kokoonpuristumat. Nämä johtuivat eristeen pohjan epätasaisuudesta tai huonosta tiivistyksestä sekä isojen kivien tai rakennusjätteen käytöstä suodatinkerroksessa tai välittömästi eristeen yläpuolisessa täytössä melko yleistä oli myös täyttömateriaalin tunkeutuminen suojaamattoman eristeen pintakerrokseen. Puiden tai kasvien juurten aiheuttamat vauriot eristeille olivat melko harvinaisia. Kentällä perustuksen vierestä mitatut lämpötilat olivat 0,2 - 2,5 °C korkeampia kuin lasketut lämpötilat. Vain yhdessä kohteessa tilanne oli päinvastoin. Pääasiallisin syy siihen oli todennäköisesti talvella rakennuksen vierelle kertyvä lumi. joka toimi lämmöneristeenä. Laskennallisesti arvioitu 0 °C -isotermi olisi mitoitusolosuhteissa ollut 0,31 0,55 m syvemmällä kuin talvella 1987 - 1988 ja olisi ulottunut perustuksen jännityskenttään kaikissa analysoiduissa kohteissa.

Ulkoseinän kevyen mineraalivillaeristyksen luonnollista ja tuulen aiheuttamaa pakotettua konventiota on tutkittu laskennallisesti sekä laboratorio- ja kenttäkokein. Eristyksen ilmavirtaustyypit olivat sisäinen luonnollinen sekä ulkopuolelta eristyksen kautta takaisin ulkopuolelle kiertävä luonnollinen ja pakotettu ilmavirtaus. Tuulensuojauksen aiheita olivat tuulensuojalevyn permeanssin muuntelun merkitys sekä vesikatto-, ulkoverhous- ja tuuletusvälirakenteiden yhteistoimintaan perustuva rakenteellinen tuulen paineen vaimennus ja tuuletusvälin paineen tasaus. Luonnollisen konvention aiheuttama laskettu ulkoseinän lämpöhäviön lisäys vaihteli mitättömästä aina n. 10 %:iin konventiovapaasta vertailuarvosta , kun eristyksen kylmän pinnan permeanssi kasvoi. Laboratoriokokeissa mitattu lämpöhäviön lisäys oli pääsääntöisesti laskettua suurempi vaihdellen alueella 0 - 20 %. Ilmeinen syy oli koe-eristysten eri rajakerrosten ja visuaalisesti vähäisten rakojen ilmavirtausta voimistava vaikutus. Koetalomittausten mukaan rakenteellisin keinoin tapahtuva tuulen paineen vaimennus ja ulkoseinien tuuletusvälien paineentasaus toimii hyvin ja voidaan toteuttaa pientalomittakaavassa. Paineentasausraon painevaihtelu oli parhaimmillaan vain n. 5 % vaipan ulkopinnan painevaihteluista, kun se tavanomaisessa tuuletusvälissä oli n. 85 %. Koetalon jatkuvan lämmöneristyksen pakotettujen ilmavirtausten pääasiallisia aiheuttajia olivat ulkopinnan ja tuuletusvälien painepoikkeamat vaipan nurkkausten eri puolilla. Tuuletusvälien nurkkapaine-eron aibeuttama ilmavirtaus siirtyi lämmöneristyksessä rakennusosasta toiseen, jolloin näiden lämpötila- ja lämpövirtauskentät olivat toisistaan riippuvia. Tuulensuojalevyn permeanssin ollessa < 1.10-9 m nurkkakonvektioiden vaikutukset jäivät vähäisiksi kaikissa koetilanteissa.

Ulkoseinän kevyen mineraalivillaeristyksen luonnollista ja tuulen aiheuttamaa pakotettua konventiota on tutkittu laskennallisesti sekä laboratorio- ja kenttäkokein. Eristyksen ilmavirtaustyypit olivat sisäinen luonnollinen sekä ulkopuolelta eristyksen kautta takaisin ulkopuolelle kiertävä luonnollinen ja pakotettu ilmavirtaus. Tuulensuojauksen aiheita olivat tuulensuojalevyn permeanssin muuntelun merkitys sekä vesikatto-, ulkoverhous- ja tuuletusvälirakenteiden yhteistoimintaan perustuva rakenteellinen tuulen paineen vaimennus ja tuuletusvälin paineen tasaus. Luonnollisen konvention aiheuttama laskettu ulkoseinän lämpöhäviön lisäys vaihteli mitättömästä aina n. 10 %:iin konventiovapaasta vertailuarvosta , kun eristyksen kylmän pinnan permeanssi kasvoi. Laboratoriokokeissa mitattu lämpöhäviön lisäys oli pääsääntöisesti laskettua suurempi vaihdellen alueella 0 - 20 %. Ilmeinen syy oli koe-eristysten eri rajakerrosten ja visuaalisesti vähäisten rakojen ilmavirtausta voimistava vaikutus. Koetalomittausten mukaan rakenteellisin keinoin tapahtuva tuulen paineen vaimennus ja ulkoseinien tuuletusvälien paineentasaus toimii hyvin ja voidaan toteuttaa pientalomittakaavassa. Paineentasausraon painevaihtelu oli parhaimmillaan vain n. 5 % vaipan ulkopinnan painevaihteluista, kun se tavanomaisessa tuuletusvälissä oli n. 85 %. Koetalon jatkuvan lämmöneristyksen pakotettujen ilmavirtausten pääasiallisia aiheuttajia olivat ulkopinnan ja tuuletusvälien painepoikkeamat vaipan nurkkausten eri puolilla. Tuuletusvälien nurkkapaine-eron aibeuttama ilmavirtaus siirtyi lämmöneristyksessä rakennusosasta toiseen, jolloin näiden lämpötila- ja lämpövirtauskentät olivat toisistaan riippuvia. Tuulensuojalevyn permeanssin ollessa < 1.10-9 m nurkkakonvektioiden vaikutukset jäivät vähäisiksi kaikissa koetilanteissa.

Kosteuden ja kosteuden siirtymisen vaikutusta kuitumaisen väliaineen lämmönsiirtoon tutkittiin teoreettisesti, laskennallisesti ja kokeellisesti. Arvioitaessa kosteuden lämpöteknistä merkitystä käytännön rakenteissa on tunnettava kosteuspitoisuus, rakenteen osien kosteudensiirto-ominaisuudet ja reunaehdot (erityisesti niiden ajallinen vaihtelu), jotta voidaan määrittää kosteuden olomuodot, kosteusjakautumat ja kosteusvirrat, joiden perusteella voidaan edelleen laskea lämpövirta rakenteessa. Kosteuden vaikutusta mineraalivillan lämmönjohtavuuteen tarkasteltiin kokeellisesti kolmella tavalla; transienttitilan mittauksilla, jatkuvuustilan lämpövirtausmittauksilla ja luonnonmukaisissa sääoloissa mitatuista aikaintegroiduista lämpömääristä laskemalla. Kaikki tarkastelutavat antoivat tulokseksi lämmönjohtavuuden verraten heikon kasvun kosteuspitoisuuden funktiona. Teoreettiseesti voitiin osoittaa, että ns. lämpöputkiprosessi voi aiheuttaa eristeen sisällä huomattavan lämpövirran kasvun. Lämpöputkiprosessi edellyttää lämpimältä pinnalta höyrystyneen kosteuden palaamista takaisin nestefaasina. Käytännössä tällainen tilanne esiintyy varsin harvoin. Simulointilaskelmien perusteella rakennusaikaisen kosteuden kuivumiseen tarvittava lämpömäärä lisää johtumislämpöhäviöitä. Sen sijaan diffuusien kosteudensiirtymisen merkitys rakenteen lämpövirtoihin on vähäinen. Kostean rakenteen lämmönläpäisykerroin ehdotetaan määritettäväksi aikaintegroidun lämpömäärän ja rakenteen pintalämpötilaeron suhteeksi: numeerisella simuloinnilla olisi mahdollista määrittää erityyppisille rakenteille kosteuden vaikutus lämmöneristyskykyyn eri hygrotermisissä kuormitusolosuhteissa, jos on käytettävissä fysikaalisesti riittävän tarkka malli ja sitä vastaavat aineominaisuustiedot sekä kuormitusolosuhteet (säätiedot), jotka normitetaan.

Tutkimuksessa selvitettiin puhallettavien mineraalivillojen ja selluloosaeristeiden sopivuutta yläpohjan lämmöneristeiksi. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, jotka olivat mittausmenetelmien kehittäminen, kenttätutkimus ja laboratoriokokeet. Mittausmenetelmien kehittämiseksi tutkittiin näytteenvalmistusta, eristyspaksuuden mittausta sekä vesipitoisuuden ja vesipitoisuusjakautuman määrittämistä. Kenttätutkimuksessa selvitettiin eri tuotteiden tiheyksiä, vesipitoisuutta ja vesipitoisuusjakautumaa sekä painumaa käytännön olosuhteissa. Lisäksi kartoitettiin puhallusmenetelmiä käytännössä. Laboratoriokokeissa tutkittiin eristyskerroksen yläpuolisen ilmavirtauksen vaikutusta erityskerroksen lämpötekniseen toimintaan sekä tärinän ja kosteusvaihtelujen eri tuotteille aiheuttamaa painumaa. Tutkimustulosten perusteella laadittiin ohjeluonnokset eristysten mitoittamiseen ja asennukseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yläpohjarakenteiden lisäeristysmenetelmiä sekä kastuneiden, mineraalivillaeristeisten kattojen korjaustoimenpiteitä. Lisäeristysratkaisujen toimivuutta ja seurausvaikutuksia tutkittiin kenttäkohteissa tehdyillä tarkastuksilla ja seurantamittauksilla sekä koetalotutkimuksilla. Saatujen tulosten perusteella julkaisussa esitetään eri kattotyypeille soveltuvia lisäeristysratkaisuja sekä tarkastellaan rakenteiden riskitekijöitä. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella sisäpuolisella vedenpoistolla varustetun ns. tasakaton ulkopuolisella lisälämmöneristämisellä voidaan katon lämpöhäviöiden pienentämisen ohella poistaa eräitä tasakattorakenteelle tyypillisiä ongelmia. Katon vedenpoistojen toimintaa voidaan parantaa lisäämällä katon kaltevuutta lisäeristeiden avulla. Ulkopuolinen lisäeristys voi olla samalla laakerointikerros, joka estää alustan liikkeiden aiheuttamat katevauriot. Kastuneiden mineraalivillakattojen kuivattamiseksi kokeiltiin erilaisia eristyskerroksen tuuletustapoja sekä rakenteen ulkopuolista lisäeristämistä. Jotta rakenne saataisiin kuivumaan tuuletuksen avulla, on rakenteessa oltava avoin, yhtenäinen tuuletusrako tai tuuletuskanavia. Tehokkaaksi menetelmäksi osoittautuivat rakenteessa olevat tuuletusurat, joiden avulla voidaan esimerkiksi varmistaa uusiin rakenteisiin mahdollisesti joutuvan rakennuskosteuden kuivuminen. Kastuneen, matalalla tuuletusraolla varustetun katon kuivattaminen on mahdollista rakenteen ulkopuolisen lisäeristämisen avulla. Lämpimien umpikattorakenteiden kuivattaminen pelkkien alipainetuulettimien avulla ei ole kohtuullisessa ajassa mahdollista. Rakenteen tuulettaminen edellyttää rakenteen lähellä sisäpintaa olevilta kerroksilta hyvää ilmanpitävyyttä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yläpohjarakenteiden lisäeristysmenetelmiä sekä kastuneiden, mineraalivillaeristeisten kattojen korjaustoimenpiteitä. Lisäeristysratkaisujen toimivuutta ja seurausvaikutuksia tutkittiin kenttäkohteissa tehdyillä tarkastuksilla ja seurantamittauksilla sekä koetalotutkimuksilla. Saatujen tulosten perusteella julkaisussa esitetään eri kattotyypeille soveltuvia lisäeristysratkaisuja sekä tarkastellaan rakenteiden riskitekijöitä. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella sisäpuolisella vedenpoistolla varustetun ns. tasakaton ulkopuolisella lisälämmöneristämisellä voidaan katon lämpöhäviöiden pienentämisen ohella poistaa eräitä tasakattorakenteelle tyypillisiä ongelmia. Katon vedenpoistojen toimintaa voidaan parantaa lisäämällä katon kaltevuutta lisäeristeiden avulla. Ulkopuolinen lisäeristys voi olla samalla laakerointikerros, joka estää alustan liikkeiden aiheuttamat katevauriot. Kastuneiden mineraalivillakattojen kuivattamiseksi kokeiltiin erilaisia eristyskerroksen tuuletustapoja sekä rakenteen ulkopuolista lisäeristämistä. Jotta rakenne saataisiin kuivumaan tuuletuksen avulla, on rakenteessa oltava avoin, yhtenäinen tuuletusrako tai tuuletuskanavia. Tehokkaaksi menetelmäksi osoittautuivat rakenteessa olevat tuuletusurat, joiden avulla voidaan esimerkiksi varmistaa uusiin rakenteisiin mahdollisesti joutuvan rakennuskosteuden kuivuminen. Kastuneen, matalalla tuuletusraolla varustetun katon kuivattaminen on mahdollista rakenteen ulkopuolisen lisäeristämisen avulla. Lämpimien umpikattorakenteiden kuivattaminen pelkkien alipainetuulettimien avulla ei ole kohtuullisessa ajassa mahdollista. Rakenteen tuulettaminen edellyttää rakenteen lähellä sisäpintaa olevilta kerroksilta hyvää ilmanpitävyyttä.

Puurunkoisen mineraalivillaeristeisen ulkoseinän höyrynsulun tarpeellisuudesta, sijainnista sekä mahdollisesta vahingollisuudesta on viime aikoina keskusteltu hyvin paljon. Nykyaikaisen höyrynsuluttoman seinän toimivuudesta on olemassa hyvin vähän tutkittua ja mitattua tietoa. Tutkimusryhmä on aikaisemmin selvittänyt vanhojen rakennusten lisälämmöneristämistä ja sen vaikutusta höyrynsulun tarpeeseen ja sijoitukseen. Tästä saadut kokemukset antavat omalta osaltaan aihetta uudisrakennusten seinärakenteiden höyrynsulun lämpö- ja kosteusteknisille selvityksille. Tutkimuksessa on tarkasteltu mineraalivillaeristeistä puurunkoista rakennetta, josta höyrynsulku on jätetty pois. Normaaliin nykyaikaiseen rakenteeseen verrattuna ulkovaipassa on käytetty enemmän huokoista puumassaa (kuitulevyjä). Kenttäseurannalla on Etelä-Suomessa sijaitsevassa omakotitalossa seurattu höyrynsuluttoman seinän lämpö- ja kosteusteknistä toimintaa mittauksin. Sitä on verrattu samassa rakennuksessa oleviin höyrynsulullisiin vastaaviin rakenteisiin. Koetalossa olevien rakenteiden lämpö- ja kosteusteknistä toimintaa on arvioitu myös tietokonelaskelmin, joissa tarvittavat aineominaisuudet on määritetty laboratoriokokein. Määritykset on tehty koetaloissa käytetyille rakennusaineille. Sekä kenttäseuranta että laskennallinen tarkastelu osoittivat, että tutkimuskohteena olleiden rakenteiden osalta höyrynsuluton seinärakenne on lämpö- ja kosteusteknisesti toimiva. Kenttäkokeet osoittivat toisaalta, että kyseessä olevassa rakenneratkaisussa on syytä kiinnittää huomiota tuuletusraon toiminnan varmistamiseen. Tehdyt tutkimukset perustuvat yksittäisissä rakenteissa ja yhdessä kohteessa tehtyihin havaintoihin. Näin ollen tutkimusten tuloksia ei saa liiaksi yleistää. Tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleisiä päätelmiä höyrynsulun tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta puurunkoisissa rakenteissa.

Tutkimuksessa selvitettiin puhallettavien mineraalivillojen ja selluloosaeristeiden sopivuutta yläpohjan lämmöneristeiksi. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, jotka olivat mittausmenetelmien kehittäminen, kenttätutkimus ja laboratoriokokeet. Mittausmenetelmien kehittämiseksi tutkittiin näytteenvalmistusta, eristyspaksuuden mittausta sekä vesipitoisuuden ja vesipitoisuusjakautuman määrittämistä. Kenttätutkimuksessa selvitettiin eri tuotteiden tiheyksiä, vesipitoisuutta ja vesipitoisuusjakautumaa sekä painumaa käytännön olosuhteissa. Lisäksi kartoitettiin puhallusmenetelmiä käytännössä. Laboratoriokokeissa tutkittiin eristyskerroksen yläpuolisen ilmavirtauksen vaikutusta erityskerroksen lämpötekniseen toimintaan sekä tärinän ja kosteusvaihtelujen eri tuotteille aiheuttamaa painumaa. Tutkimustulosten perusteella laadittiin ohjeluonnokset eristysten mitoittamiseen ja asennukseen.

Kosteuden ja kosteuden siirtymisen vaikutusta kuitumaisen väliaineen lämmönsiirtoon tutkittiin teoreettisesti, laskennallisesti ja kokeellisesti. Arvioitaessa kosteuden lämpöteknistä merkitystä käytännön rakenteissa on tunnettava kosteuspitoisuus, rakenteen osien kosteudensiirto-ominaisuudet ja reunaehdot (erityisesti niiden ajallinen vaihtelu), jotta voidaan määrittää kosteuden olomuodot, kosteusjakautumat ja kosteusvirrat, joiden perusteella voidaan edelleen laskea lämpövirta rakenteessa. Kosteuden vaikutusta mineraalivillan lämmönjohtavuuteen tarkasteltiin kokeellisesti kolmella tavalla; transienttitilan mittauksilla, jatkuvuustilan lämpövirtausmittauksilla ja luonnonmukaisissa sääoloissa mitatuista aikaintegroiduista lämpömääristä laskemalla. Kaikki tarkastelutavat antoivat tulokseksi lämmönjohtavuuden verraten heikon kasvun kosteuspitoisuuden funktiona. Teoreettiseesti voitiin osoittaa, että ns. lämpöputkiprosessi voi aiheuttaa eristeen sisällä huomattavan lämpövirran kasvun. Lämpöputkiprosessi edellyttää lämpimältä pinnalta höyrystyneen kosteuden palaamista takaisin nestefaasina. Käytännössä tällainen tilanne esiintyy varsin harvoin. Simulointilaskelmien perusteella rakennusaikaisen kosteuden kuivumiseen tarvittava lämpömäärä lisää johtumislämpöhäviöitä. Sen sijaan diffuusien kosteudensiirtymisen merkitys rakenteen lämpövirtoihin on vähäinen. Kostean rakenteen lämmönläpäisykerroin ehdotetaan määritettäväksi aikaintegroidun lämpömäärän ja rakenteen pintalämpötilaeron suhteeksi: numeerisella simuloinnilla olisi mahdollista määrittää erityyppisille rakenteille kosteuden vaikutus lämmöneristyskykyyn eri hygrotermisissä kuormitusolosuhteissa, jos on käytettävissä fysikaalisesti riittävän tarkka malli ja sitä vastaavat aineominaisuustiedot sekä kuormitusolosuhteet (säätiedot), jotka normitetaan.

Puurunkoisen mineraalivillaeristeisen ulkoseinän höyrynsulun tarpeellisuudesta, sijainnista sekä mahdollisesta vahingollisuudesta on viime aikoina keskusteltu hyvin paljon. Nykyaikaisen höyrynsuluttoman seinän toimivuudesta on olemassa hyvin vähän tutkittua ja mitattua tietoa. Tutkimusryhmä on aikaisemmin selvittänyt vanhojen rakennusten lisälämmöneristämistä ja sen vaikutusta höyrynsulun tarpeeseen ja sijoitukseen. Tästä saadut kokemukset antavat omalta osaltaan aihetta uudisrakennusten seinärakenteiden höyrynsulun lämpö- ja kosteusteknisille selvityksille. Tutkimuksessa on tarkasteltu mineraalivillaeristeistä puurunkoista rakennetta, josta höyrynsulku on jätetty pois. Normaaliin nykyaikaiseen rakenteeseen verrattuna ulkovaipassa on käytetty enemmän huokoista puumassaa (kuitulevyjä). Kenttäseurannalla on Etelä-Suomessa sijaitsevassa omakotitalossa seurattu höyrynsuluttoman seinän lämpö- ja kosteusteknistä toimintaa mittauksin. Sitä on verrattu samassa rakennuksessa oleviin höyrynsulullisiin vastaaviin rakenteisiin. Koetalossa olevien rakenteiden lämpö- ja kosteusteknistä toimintaa on arvioitu myös tietokonelaskelmin, joissa tarvittavat aineominaisuudet on määritetty laboratoriokokein. Määritykset on tehty koetaloissa käytetyille rakennusaineille. Sekä kenttäseuranta että laskennallinen tarkastelu osoittivat, että tutkimuskohteena olleiden rakenteiden osalta höyrynsuluton seinärakenne on lämpö- ja kosteusteknisesti toimiva. Kenttäkokeet osoittivat toisaalta, että kyseessä olevassa rakenneratkaisussa on syytä kiinnittää huomiota tuuletusraon toiminnan varmistamiseen. Tehdyt tutkimukset perustuvat yksittäisissä rakenteissa ja yhdessä kohteessa tehtyihin havaintoihin. Näin ollen tutkimusten tuloksia ei saa liiaksi yleistää. Tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleisiä päätelmiä höyrynsulun tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta puurunkoisissa rakenteissa.

Kenttätutkimusten kohteena olivat vuosina 1976 - 1985 asennetut rakennusten routa ja lämmöneristeet. Eristemateriaalit olivat paisutettu polystyreeni, solupolyuretaani, mineraalivilla ja kevytsora. Eristeiden ominaisuuksia tutkittiin laboratoriomittauksin kentältä otetuista näytteistä. Eristysten toimivuutta seurattiin kenttämittauksin noin vuoden ajan. Lisäksi toimivuustarkasteluita tehtiin rakennusperustusten termisen analyysin avulla. Kaikki tutkimuksessa mukana olleet eristemateriaalit kostuivat, mikäli ne joutuivat olemaan kauan märissä olosuhteissa. Kostumisen aiheuttivat pohjavesi tai siitä kapillaarisesti nouseva vesi sekä pintavedet. Suurimmat kosteuspitoisuudet mitattiin eristeistä, joihin pohjaveden pinta ajoittain ulottui. Syöksytorven alla tai kourujen vuotokohdassa olleet levyt olivat selvästi viereisiä kosteammat. Rakennuksen leveät räystäät ja eristeen yläpuolinen suojaus vähensivät eristeeseen absorboitunutta kosteutta. Polystyreenilevyjen kokoonpuristuma oli yleensä alle 10 % nimellispaksuudesta. Kuormitetuilla alueilla levyt olivat puristuneet enemmän kasaan. Mineraalivillalla kokoonpuristuma oli yleensä alle 14 %. Kosteissa levyissä kokoonpuristuma oli suurempi. Polystyreenillä ei todetuilla kosteuspitoisuuksilla havaittu selvää riippuvuutta kosteussisällön ja kokoonpuristuman välillä. Rakennusten routasuojauksessa kysymykseen tulevilla asennussyvyyksillä ei näyttänyt olevan merkitystä levyjen kokoonpuristumaan. Polyuretaaninäytteille ei voitu kokoonpuristumaa määrittää, koska levyjen nimellispaksuuksia ei ollut tiedossa.Lämmönjohtavuuden kasvu oli polystyreenilla yleensä alle 50 % ja polyuretaanilla sekä mineraalivillalla yli 50 % uuden eristeen lämmönjohtavuuteen verrattuna. Polyuretaanin kelpoisuuden arviointia vaikeutti epätietoisuus levyn alkuperästä ja käyttötarkoituksesta. Polyuretaanilla lämmönjohtoluvun kasvuun saattoi kosteussisällön ja kokoonpuristuman lisäksi vaikuttaa solukaasun diffundoituminen ulos eristeestä. Kevytsoranäytteiden lämmönjohtavuutta ei määritetty vaan se arvioitiin kirjallisuustietojen perusteella. Todetulla kosteuspitoisuuden alueella polystyreenin puristuslujuudessa ei havaittu merkittävää katoa kosteussisällön kasvaessa. Myöskään eri-ikäisten toisiaan vastaavien levyjen lujuuksissa ei ollut merkittäviä eroja.Tyypillisiä maassa olleiden levyeristeiden vaurioita olivat levyjen vääntymät ja murtumat sekä suuret paikalliset kokoonpuristumat. Nämä johtuivat eristeen pohjan epätasaisuudesta tai huonosta tiivistyksestä sekä isojen kivien tai rakennusjätteen käytöstä suodatinkerroksessa tai välittömästi eristeen yläpuolisessa täytössä melko yleistä oli myös täyttömateriaalin tunkeutuminen suojaamattoman eristeen pintakerrokseen. Puiden tai kasvien juurten aiheuttamat vauriot eristeille olivat melko harvinaisia. Kentällä perustuksen vierestä mitatut lämpötilat olivat 0,2 - 2,5 °C korkeampia kuin lasketut lämpötilat. Vain yhdessä kohteessa tilanne oli päinvastoin. Pääasiallisin syy siihen oli todennäköisesti talvella rakennuksen vierelle kertyvä lumi. joka toimi lämmöneristeenä. Laskennallisesti arvioitu 0 °C -isotermi olisi mitoitusolosuhteissa ollut 0,31 0,55 m syvemmällä kuin talvella 1987 - 1988 ja olisi ulottunut perustuksen jännityskenttään kaikissa analysoiduissa kohteissa.