Search

Rahapelit on Suomessa käsitetty erityisluonteiseksi yhteiskunnan osa-alueeksi, koska rahapeleihin liittyy merkittävä riski epätoivottavista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Rahapelihaitat liittyvät esimerkiksi pelien koukuttavuuteen ja riskiin ajautua rahapeliriippuvuuteen, joka puolestaan voi johtaa esimerkiksi rikollisuuteen tai mielenterveyspalveluiden tarpeen kasvuun. Rahapelien erityisluonteisuus näkyy suomalaisessa rahapelisääntelyssä, jossa Veikkaus Oy:llä on yksinoikeus rahapeleihin. Yksinoikeusjärjestelmä nojaa Suomen valtion kansanterveyden velvoitteisiin ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja Suomessa. Suomalaiseen rahapelien yksinoikeusjärjestelmään on globalisoitumisen ja nopean teknisen kehityksen myötä kohdistunut ennen näkemätöntä painetta vastata sille asetettuihin rahapelihaittojen ehkäisemisen ja vähentämisen tavoitteisiin. Rahapelien pelaaminen on siirtymässä kasvavissa määrin verkkoon ja rahapelimarkkinoiden ja pelaamisen seuranta osoittaa, että Veikkauksen toimintaympäristö on ratkaisevissa määrin muuttunut. Verkossa olevat online rahapelit määrittävät rahapelimarkkinoita uusiksi, mikä edellyttää rahapelihaittojen ehkäisemis- ja vähentämistoimien kehittämistä. Rahapelimarkkinoiden ja pelaamisen kehitys tarkoittaa myös, että yksinoikeusjärjestelmälle keskeisiä oikeutusperusteita tulee punnita uudelleen. Tutkielmassa tarkastellaan rahapelihaittoja ja niiden ehkäisemis- ja vähentämistoimien toteutumista viimeisimpien vuosien ajalta. Tähän tietopohjaan peilaten tutkielmassa arvioidaan suomalaisen rahapelijärjestelmän oikeutuksen kestävyyttä suhteessa muuttuvaan toimintaympäristöön. Tutkielman metodina on käytetty lainoppia ja oikeusvertailua. Tutkielmassa tarkastellaan eräiden Euroopan unionin alueella olevien valtioiden rahapelijärjestelmiä. Veikkauksen aseman heikentyminen online-rahapeleissä on viemässä Suomea kohti vastaavanlaista tilannetta kuin tutkielman verrokkimaissa Tanskassa, Ruotsissa ja Alankomaissa, joissa on päädytty purkamaan kokonaan tai osittain yksinoikeuteen perustuvia kansallisia rahapelijärjestelmiä. Verrokkimaa Norjassa yksinoikeusjärjestelmää on pyritty päinvastoin vahvistamaan, mutta käytettävissä olevat keinot erityisesti yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten rahapelien pelaamisen kitkemiseksi ovat olleet hyvin rajalliset eivätkä ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Yksinoikeusjärjestelmän oikeutuksen arviointia analysoidaan valtiosääntöoikeudellisista ja EU-oikeudellisista lähtökohdista, joiden osalta analyysi painottuu perus- ja ihmisoikeuksiin. Suomi on perustuslain ja kansainvälisten sopimusten perusteella velvoitettu edistämään kansanterveyttä. Rahapelihaittojen ehkäiseminen ja vähentäminen toteuttaa tätä velvoitetta. Euroopan unionin oikeudessa ei ole nimenomaista sääntelyä rahapeleistä. Tutkielmassa tarkastellaan sen vuoksi osana EU-oikeudellista analyysiä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja Euroopan unionin primäärioikeutta suhteessa kansallisen sääntelyyn rahapeleissä. Tutkielman tulosten mukaan Veikkauksen yksinoikeus rahapelien toimeenpanoon Suomessa ei tosiasiallisesti toteudu verkossa. Yksinoikeusjärjestelmän toteutuessa vaillinaisesti murenee siltä samalla myös pohja sen oikeutukselle, eikä järjestelmä enää voi nojata yleisen edun ja kansanterveyden edistämiseen liittyvään keskeiseen oikeutusperusteeseen. Rahapelihaittojen ehkäisemis- ja vähentämistoimien rajautuminen pääosin yksinoikeusjärjestelmän sisäiseen pelaamiseen ei edistä arpajaislain tavoitetta rahapelihaittojen ehkäisemisestä ja vähentämisestä, koska toimet tavoittavat vain noin puolet kaikesta suomalaisesta online-rahapelaamisesta. Näin ollen perustuslain mukaista kansanterveyden edistämisen velvoitetta osaltaan toteuttava arpajaislaki ei enää täysin vastaa sääntelylle asetettuihin tavoitteisiin.

publishedVersion

Vertaisarvioitu. Motoneuronitaudit ovat ryhmä harvinaisia tauteja, jotka johtavat usein kuolemaan ja joihin on toistaiseksi ollut tarjolla vain oireenmukaista hoitoa. Geenivirheiden osuus näiden tautien etiologiassa vaihtelee tuntemattomasta myötävaikuttavan kautta täydelliseen. Karttuva tieto sairauksien ja niille altistavien tekijöiden geneettisestä taustasta on mahdollistanut täsmälääketieteen esiinmarssin eli lisännyt räätälöityjen hoitojen tarjontaa. Yhtenä ongelmana on kustannus-hyötysuhde, koska uudet hoidot ovat kalliita. Esittelemme yleisimpien motoneuronitautien, amyotrofisen lateraaliskleroosin (ALS) ja spinaalisen lihasatrofian (SMA) hoitojen nykytilaa ja lähitulevaisuuden näkymiä.

English summary

English summary

English summary

Tämän työn tarkoituksena oli mitata protonien jarruuntumiskyky nestemäisessä vedessä energia-alueella 4 - 20 MeV. Työssä käytettiin micro channel plate -pohjaisia lentoaikailmaisimia. Lopputulosten suhteelliset virheet vaihtelivat välillä 2,0 - 16,5 % mediaanin ollessa 4,2 % ja keskiarvon 5,3 %. Saadut tulokset olivat hyvässä sopusoinnussa ICRU:n raportin numero 49 antamien simuloitujen arvojen kanssa. Energialtaan 4 - 16 MeV protonien mitatut jarruuntumiskyvyt poikkesivat noin yhden prosentin tai vähemmän simuloiduista arvoista. Energia-alueella 16 - 20 MeV protonien mitatut jarruuntumiskyvyt olivat noin 4 - 8 % suuremmat kuin ICRU:n antamat simuloidut arvot. Mitattuja arvoja verrattiin myös SRIM-2008.04 -ohjelmalla simuloituihin arvoihin. Energialtaan 9 - 20 MeV protonien jarruuntumiskyvyt olivat sopusoinnussa SRIM:n antamien arvojen kanssa. Kuitenkin tätä pienemmillä energioilla SRIM:n simuloimat jarruuntumiskyvyt olivat noin 3 % suuremmat kuin mitatut arvot, ja nämä arvot eivät olleet sopusoinnussa mitattujen arvojen kanssa.

Jälkiteollisten maiden tiedepolitiikassa uutta tietoa luovat organisaatiot nähdään taloudellisen menestyksen ja sitä kautta yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta tärkeinä toimijoina. Viime vuosien arviointibuumi (Neave 1998) ja yliopistojen tuloksellisuuden korostaminen ja mittaaminen ovat ilmeisiä seurauksia siitä strategisesta asemasta, johon tietoa tuottavat organisaatiot on politiikassa nostettu. Mitä tärkeämmiksi ja laajemmiksi koulutuksen ja tutkimuksen investoinnit ovat tulleet, sitä yksityiskohtaisemmin on haluttu varmistua rahoituksen tehokkaasta, vaikuttavasta ja asianmukaisesta käytöstä. Samalla lisääntynyt arviointi on ollut viesti vähentyneestä luottamuksesta tietoa tuottavia organisaatioita kohtaan ja poliittisten ohjaustarpeiden lisääntymisestä.

Tutkielmassa käsitellään yliopistotutkijoiden henkilökohtaisiin verkostosuhteisiin sitoutuneen sosiaalisen pääoman osuutta tiedon ja tutkijoiden ”tietämiskyvyn” eli intellektuaalisen pääoman kehittymisessä. Lisäksi analysoidaan tapoja, joilla tutkijat luovat ja ylläpitävät verkostosuhteitaan sekä tutkimusyhteisön roolia suhteiden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Tutkielma tarjoaa tietoa yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa ajankohtaisen sosiaalisen pääoman mekanismeista ja seurauksista kahdessa erityyppisessä tutkimusympäristössä ja toimii perustana laajemmalle jatkotutkimukselle. Työ on suunnattu yhtäältä tieteentutkimuksesta ja toisaalta sosiaalisesta pääomasta ja verkostotutkimuksesta kiinnostuneelle yleisölle. Empiiriseen analyysiin perustuvan tutkielman kohteena on Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion ja informaatiotutkimuksen laitoksen tutkimustyötä tekevä henkilökunta, joihin tutkielmassa viitataan ”tutkijoina”. Aineistona on laitosten tutkijoille tehty kysely ja haastattelut. Kyselyyn vastasi 26 tutkijaa ja haastatteluita tehtiin 16. Aineiston analyysi osoitti, että tutkijoiden verkostojen koossa ei ole merkittäviä eroja laitosten välillä. Hypermedialaboratoriossa on kuitenkin joukko selvästi muita suuremman verkoston haltijoita, jollaisia ei informaatiotutkimuksen laitokselta löydy. Toisin kuin kirjallisuudessa on esitetty, näiden tutkijoiden julkaisutuotanto ei ole merkittävästi muita tutkijoita laajempaa. Informaatiotutkimuksen laitoksella verkostot ovat yliopistokeskeisempiä kuin hypermedialaboratoriossa. Sosiaalisen pääoman luottamuksen, vastavuoroisuuden ja yhteisen kielen elementtejä löytyi useista tutkijoiden suhteista, ja ne sujuvoittavat tutkijoiden ja heidän kontaktihenkilöidensä välistä kommunikaatiota ja yhteistyötä. Informaatiotutkimuksen laitoksella toimivat tutkimusryhmät ovat intellektuaalisen ja sosiaalisen pääoman perustoja, jotka edesauttavat tiedontuotantoa ja tutkijoiden kehittymistä. Tieteellisen kilpailun havaittiin olevan riski sosiaalisen pääoman kehittymisen kannalta. Tutkijat käyttävät verkostosuhteita, jotka ovat syntyneet pääasiassa työn tai opintojen yhteydessä. Jos suhteita luodaan tietoisesti, se liittyy nähtävillä oleviin tutkimusintresseihin tai tutkimuksen edellytysten turvaamiseen. Laitokset suhtautuvat positiivisesti suhteiden luomiseen, mutta eivät ole luoneet tietoista verkostoitumispolitiikkaa tai –strategiaa. Verkostosuhteiden merkittävimpänä hyötynä tutkijat näkivät uusien näkökulmien kehittymisen. Tulokset vahvistavat teoreettista oletusta sosiaalisen pääoman elementtien ja intellektuaalisen pääoman luomisen yhteydestä. Yliopistotutkimuksen muutokset eivät väistämättä merkitse muutosta siinä roolissa, joka sosiaalisella pääomalla on tiedontuotannossa. Suurimmat muutokset tapahtuvat todennäköisesti sosiaalista pääomaa kantavien verkostojen rakenteessa. Tutkimusryhmillä voidaan parantaa tiedontuotantoa ja edistää tutkijoiden oppimista, mutta sosiaalisen pääoman kehittyminen ryhmissä vie aikaa ja vaatii vuorovaikutuksen olemassaoloa. Jatkotutkimuksessa analyysiä on laajennettava koskemaan useampia tutkimusyhteisöjä ja –kulttuureita. Tähän tarvitaan tarkempia käsitteellisiä ja metodisia välineitä sosiaalisen ja intellektuaalisen pääoman synnyn ja toiminnan ymmärtämiseksi sekä verkostoanalyysiä, joka paljastaa kokonaisten tutkimusyhteisöjen sosiaalisen pääoman varannon.

Edellytyksenä laadukkaalle yhteistyössä tehtävälle tutkimukselle ovat kommunikaation laatu ja määrä sekä tiedon ja tietämyksen jakelun vaivattomuus ja tehokkuus. Hajautuneessa organisaatiossa niiden merkitys entisestäänkin korostuu. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään tietämyksenhallinnan nykytilannetta kohdeorganisaatiossa, Nokia Research Centerissä, ja sitten hahmottelemaan tietämyksen hallinnan järjestelmää organisaation tarpeisiin. Työssä perehdytään ensin tietämykseen ja sen hallintaan kirjallisuuden avulla. Sitten muodostetaan malli kohdeorganisaation tietämyksenhallinnasta ja suhteutetaan malli kyselyn ja haastattelujen avulla kartoitettuun kohdeorganisaation tilanteeseen. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kohdeorganisaation tarpeet tietämyksenhallinnan kehittämiselle ovat hyvin samansuuntaisia kuin kirjallisuudessakin esitetään: keskeisiä ongelmia ovat tietämyksen jakelu, tietotulva ja tarvittavan tietämyksen löytäminen. Tietämyksenhallinnan kehittäminen vaatii monimutkaisia ohjelmistoteknisiä ratkaisuja, ammattimaista käyttöliittymänsuunnittelua, keskusteluja tietämyksen tarvitsijoiden, järjestelmän tulevien käyttäjien, kanssa sekä tarkkoja suunnitelmia siitä, miten hanketta viedään eteenpäin. Tärkeimpänä kehittämiskohteena voidaan kuitenkin nähdä organisaation kulttuuri ja ilmapiiri. Mikään järjestelmä ei pelkästään tee organisaatiosta parempaa. Myöskään tietämystä ei voi luoda teknisten järjestelmien avulla, vaan kaikki lähtee ihmisestä, yksilöstä joka ajattelee, tekee johtopäätöksiä ja havaintoja ja yhdistelee uutta jo oppimaansa. Lisäksi tietämyksenhallinta jakautuu useisiin osa-alueisiin, joista teknologiset ratkaisut ovat vain yksi osa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kuljettajien ajokäyttäytymistä kolmessa tasa-arvoisessa liittymässä Helsingissä. Tutkimus tehtiin yhteistyönä Liikenneturvan ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kesken liikenneministeriön toimeksiannosta. Tavoitteena oli selvittää riskikäyttäytymisen yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä liittymäajossa. Aineisto sisälsi 2 399 autoilijan ajamisen liittymän poikki. Suurin osa kuljettajista käyttäytyi liittymäajossa liikennesääntöjen mukaan turvalliseen tapaan: 80 % katsoi päätään kääntäen oikealle, vain muutama kuljettaja ylitti 50 km/h:n nopeusrajoituksen, suoraan ajavista vajaat 2 % hyväksyi alle 2,5 sekunnin pituisen aikavälin etuajo-oikeutetussa liikennevirrassa ja vajaalle 5 %:lle turvamarginaali jäi liittymän poikki ajettaessa alle 1,5 sekunnin. Silti oli huolestuttavaa, että joka viides kuljettaja jätti katsomatta oikealle päätään kääntämällä ja suuri osa kuljettajista tuli liittymään suuremmalla nopeudella kuin näissä liittymissä turvalliseksi arvioitu 20-30 km/h. Riskikäyttäytyminen ilmeni liittymään tultaessa suurena ajonopeutena ja tarkkaamattomuutena sivukadun liikenteen suhteen sekä itse liittymässä lyhyiden aikavälien hyväksymisenä. Seurauksena oli lyhyitä turvamarginaaleja, liikennerikkomuksia ja vaaratilanteita. Riskikäyttäytymisessä oli selviä liittymäkohtaisia eroja, jotka pääosin ilmeisesti aiheutuivat ns. psykologisen etuajo-oikeuden kokemisen eroista. Johtopäätöksenä tutkimuksesta esitetään, että jos liittymässä havaitaan psykologinen etuajo-oikeus, on liittymän liikenneturvallisuuden kannalta parasta merkitä väistämisvelvollisuus liittymässä liikennemerkein. Ongelmana on se, että kärkikolmiot sivukaduilla aiempien tutkimusten mukaan lisäävät etuajo-oikeutetulla kadulla käytettäviä nopeuksia ja tällä tavoin vaarantavat ainakin jalankulkijoiden kadunylityksiä etuajo-oikeutetun kadun poikki. Tutkituista tienkäyttäjien ominaisuuksista kuljettajan sukupuolella näytti olevan eniten yhteyttä riskikäyttäytymiseen. Naiset ajoivat liittymään miehiä pienemmillä nopeuksilla ja myös pysähtyivät useammin ennen liittymään ajoa. Erot eivät todennäköisesti riipu pelkästään kuljettajan sukupuolesta, vaan ajokokemuksen yms. tekijöiden eroista mies- ja naiskuljettajien välillä.