Search

Tutkielma tarkastelee korkeakoulutettujen maahan muuttaneiden naisten kokemuksia korkeasti koulutetuille suunnatusta asiantuntija-alojen verkkokotoutumiskoulutuksesta osana heidän asettumistaan Suomeen. Kotoutumiskoulutus on Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) järjestämä työvoimakoulutuksena toteutettava koulutus, jonka tarkoitus on edesauttaa maahan muuttaneiden työllistymistä, suomen kielen oppimista ja laajemmin vahvistaa yhteiskunnallista osallisuutta. Tutkielmassa tarkastellaan kuinka opiskelijoiden odotukset ja tavoitteet suhteutuvat koulutuksen tavoitteisiin ja laajemmin yhteiskunnan asettamiin odotuksiin maahan muuttaneita kohtaan. Tutkielma asettuu osaksi aiemmin tehtyä tutkimusta kielitaidon ja työn merkityksen korostumisesta kotoutumiskeskustelussa. Lisäksi tutkielmassa käsitellään kotoutumiskoulutuksista ja korkeakoulutettujen maahan muuttaneiden kotoutumisesta aiemmin tehtyä tutkimusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys on liminaalitila. Liminaalitilan käsitteen avulla pyritään kuvaamaan yksilöiden välitilassa olemista myös kotoutumiskoulutuksen aikana: yksilöt ovat irrottautuneet aiemmasta sosiaalisesta asemastaan muuttaessaan Suomeen, mutta he eivät koe vielä olevansa osa uutta yhteiskuntaan. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmesta osasta: teemahaastatteluista, koulutuksessa toteutetusta osallistuvasta havainnoinnista ja autoetnografiasta. Autoetnografinen aineisto koostuu tutkielman kirjoittajan aiemmassa työssä TE-toimistossa maahan muuttaneille suunnatuissa palveluissa kerätyistä havainnoista. Tutkimuskenttä muodostuu siis asiantuntija-alojen kotoutumiskoulutuksesta ja laajemmin työllisyyspalveluista, joiden kautta koulutukseen päästään. Korkeasta koulutuksestaan ja osaamisestaan huolimatta tutkittavat kokevat olevansa ikään kuin näkymättömissä. He kokevat liminaalitilan päättyvän siihen, kun he saavat omaa osaamistaan vastaavan työn ja suomen kielen oppiminen on väylä saavuttaa tavoite. Vaikka tutkielma keskittyy kotoutumiskoulutukseen, liminaalitilan voi nähdä alkavan jo ennen koulutukseen pääsyä, kun koulutus on suunnattu työttömille työnhakijoille. Yksilöiden on odotettava toimettomina eri mittaisia aikoja koulutukseen pääsyä. Suomen kielen taito koettiin edellytyksenä yhteiskuntaan sisään pääsemiselle, verkostojen luomiselle ja ennen kaikkea työllistymiselle. Kielitaidon riittävyys ei kuitenkaan riipu ainoastaan yksilöstä vaan myös vallitseva yhteiskunta ja erityisesti työmarkkinat määrittelevät kielitaitovaatimuksia. Korkeakoulutettujen kohdalla liminaalitilaa ylläpitää myös se, että korkeakoulutettuja opiskelijoita ohjataan tekemään kieliharjoittelu matalapalkka-aloille. Monet opiskelijat tekevät harjoittelunsa esimerkiksi päiväkodeissa. Tällöin yksilöt eivät saa luotua työllistymistä edesauttavia verkostoja eivätkä he saa käsitystä omalle alalle tarvittavasta kielitaidosta.

Tässä laadullisessa tutkielmassa tarkastellaan mediakulttuurin ilmentymistä sekä sen käyttöä pedagogisena resurssina varhaiskasvatuksessa alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Pedagogiikkaa tässä tutkielmassa määritellään sosiokulttuurisesta näkökulmasta käsin, jossa oppiminen ja opettaminen nähdään sosiaalisena prosessina. Tarkastelun näkökulmana on eri toimintajärjestelmät Engeströmin (1987) toiminnan teoriaan pohjautuen. Toimintajärjestelmien rajapinnoille voidaan nähdä rakentuvan kolmas tila. Tässä tutkielmassa pyritään tunnistamaan mediakulttuurin roolia tämän kolmannen tilan rakentamisen mahdollistamisessa. Tutkimukseen osallistui kuusi varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävissä toimivaa henkilöä. Tutkimusaineisto kerättiin hyödyntämällä haastattelua ympäristön havainnoinnin ohella. Osallistujat esittelivät ryhmiensä tiloja samalla kun toteutettiin teemahaastattelu mediakulttuurin näkökulmasta. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulosten mukaan mediakulttuuri ilmentyi useimmiten lapsen ja hänen perheensä kautta, esimerkiksi lapsen omien tavaroiden tai kiinnostuksenkohteiden suhteen. Mediakulttuuria hyödynnettiin useimmiten ohjauksellisiin tavoitteisiin, esimerkiksi toimintaan motivointiin. Myös yhteisölliset tavoitteet nousivat esiin mediakulttuurin hyödyntämisen suhteen ja mediakulttuuri näyttäytyi merkittävässä roolissa lapsen aloittaessa päiväkodissa. Kolmannen tilan suhteen merkittävimpiä tekijöitä sen synnyn mahdollistumiselle olivat opettajien asenteet ja kiinnostus mediaa ja mediakulttuuria kohtaan sekä työyhteisön säännöt. Mikäli työyhteisössä sallittiin lasten omien tavaroiden tuominen päiväkotiin, oli yhteistyön mahdollista olla laadukkaampaa. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat mediakulttuurin olevan kiinteä osa pienen lapsen kokemusmaailmaa myös varhaiskasvatuksessa. Tutkimustulokset kannustavat kasvattajia pohtimaan mediakulttuurin mahdollisuuksia pedagogisessa toiminnassa laajemmin kuin vain mediakasvatusta ja laitteiden käytön opettelua laajemmin.

Katsauksessa tarkastellaan tutkimustiedon valossa millä tavoilla liikuntapoliittisten linjausten mukaiset yhdenvertaisuuden vaatimukset näkyvät vammaisten nuorten liikunnallisissa kulttuureissa. Siinä kysytään, millaisia muutoksen elementtejä vammaisten liikunnalliset harrastusmahdollisuudet ovat tuoneet nuorten liikuntakulttuureihin, ja miten syrjimättömyyden normit näkyvät niissä. Vammaisten nuorten liikuntakulttuurit ovat ainutlaatuisia ja yhteisöllisyyden merkitys on niissä suuri. Joissakin urheilukulttuureissa kilpailullisuutta karnevalisoidaan, kun taas toisissa sen kautta lähennytään muita nuorten urheilukulttuureita. Yhteistä liikuntakulttuureille on se, että niiden kautta rakennetaan ja ylläpidetään myönteisiä identiteettejä. Hauskanpito, liikunnan ilo ja hulluttelu ovat niille tyypillisiä elementtejä ja siten ne ovat samankaltaisia kuin nuorisokulttuurit esimerkiksi liikunnan vaihtoehtolajeissa. Liikunnallisten mahdollisuuksien ja käytäntöjen erillisyys kuitenkin ylläpitää eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa vammaisten nuorten ja muiden nuorten välillä. Inkluusion ja tasa-arvon vaatimukset ovat luoneet yhdenvertaisuutta myös liikuntakulttuureihin liikunnallisten käytäntöjen lisäämisen, lajivariaation monipuolistumisen ja esimerkiksi soveltavan liikunnan mahdollisuuksien myötä, mutta käytäntöjen erillisyyteen liittyvä rakenteellinen epätasa-arvo vallitsee edelleen. Kulttuurisessa syvärakenteessa syyt epätasa-arvolle pohjautuvat ruumiillisen normaalisuuteen liittyvien käsitysten hallitsevuuteen urheilussa ja urheilukulttuureissa, joka vaikuttaa vammaisten henkilöiden asemaan perustavalla tasolla. Ideaalisen maskuliinisen ruumiillisuuden ja suorituskyvyn parametrit muokkaavat urheilusuoritusten mittaamisen käytäntöjä ja vaikuttavat myös vammaisurheiluun, sitä koskevaan ymmärrykseen ja asenteisiin. Vammaisten nuorten välillä on kuitenkin huomattavia eroja liikunnallisen osallisuuden mahdollisuuksiin nähden. Lievemmin kehitysvammaisilla nuorilla on niitä enemmän, kun taas syvästi kehitysvammaiset nuoret jäävät kokonaan näkymättömiin esimerkiksi liikuntapoliittisissa linjauksissa. Liikunnallista kyvykkyyttä koskevan ymmärryksen laajentaminen toisi näiden nuorten osallisuutta näkyväksi.

Tiivistelmä. Tämä kirjallisuuskatsaus käsittelee kalvo-oikomista hoitomuotona ja vertaa sitä kiinteään kojeoikomiseen. Tutkielman aineisto etsittiin käyttämällä Pubmedia sekä Google Scholaria. Kalvo-oikominen perustuu läpinäkyvästä muovista yksilöllisesti valmistettuihin kalvoihin, jotka kattavat koko hammaskaaren. Kalvojen suunnittelu tapahtuu tietokoneavusteisesti. Hoidon tehostamiseksi mukana voi olla hampaisiin kiinnitettäviä otepintoja sekä hammaskaarten välisiä kumivetoja. Kalvo-oikominen on tehokas hoitomuoto erityisesti potilaille, joilla on yksinkertainen purentavirhe ja vähäiset ylipurennat. Avopurentaa eikä yli 15 asteen rotaatiota ole suositeltavaa hoitaa kalvo-oikomisella. Kalvo-oikominen mahdollisesti aiheuttaa vähäisempää juuren resorptiota, mutta tutkimusten väliset löydökset ovat hieman ristiriidassa. Parodontaalinen terveys ja sitä kuvaavat indeksit säilyvät kalvo-oikomisen aikana parempana kuin kiinteän kojeoikomisen aikana. Kalvojen suusta poistettavuus vaikuttaa positiivisesti suuhygienian ylläpitoon. Kalvo-oikomisen aiheuttama kivun määrä on samaa luokkaa kuin kiinteillä oikomiskojeilla.

Maan stabilointi mahdollistaa pehmeiden maiden lujittamisen rakentamiseen soveltuvaksi. Samalla voidaan sitoa haitallisia aineita ja hillitä esimerkiksi haponmuodostusta rikkipitoisissa maa-aineksissa. Tyypillisesti stabilointiin on käytetty sementtiä. Sen valmistamisesta aiheutuu kuitenkin paljon hiilidioksidipäästöjä ja maankäytön muutoksia. Stabilointiin voidaan käyttää teollisuuden sivuvirtoja, myös sellaisia sideaineita, joita päätyy nykyisin kaatopaikoille. Tämä CircVol2-projektin osahankkeen raportti tarkastelee ruoppausmassojen stabilointia käytettyjen sideaineiden ilmastopäästöjen, saavutetun lujuuden ja sideaineiden kustannusten suhteen. Laskennan kohteena oleva stabiloinnin kenttäkoe sekä ruoppaus ja läjitys suoritettiin Naantalin Matalahdella vuonna 2020. Tällöin tehtiin kenttäkokeena stabilointikoeruutuja, joissa testattiin eri sideaineseoksia. Käytettyjä sideaineita olivat sementti, masuunikuona, monipolttolaitoksen tuhka, jätteenpolton pohjakuona, kalkinpolton uunipöly ja kahden yrityksen tekemät seokset. Maata on mahdollista stabiloida riittävän lujaksi käyttämällä teollisuuden jäte- ja sivuvirtoja osana stabilointiseosta ja vähentää samalla huomattavasti ilmastopäästöjä ja säästää kustannuksissa verrattuna stabilointiin pelkällä sementillä. Tämän hankkeen sideaineseoksia käyttämällä raaka-aineiden kustannukset voitiin pudottaa kolmannekseen ja päästöjen määrä kymmenykseen sementtipainotteisiin seoksiin verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että maan stabiloinnissa on mahdollista hyödyntää jäte- ja sivuvirtoja. Samalla voidaan vähentää merkittävästi ilmastopäästöjä ja kustannuksia, mutta silti saavuttaa riittäviä lujuuksia. Työn osuus päästöistä ja kustannuksista voi olla merkittävä, kuljetusten harvemmin. Päästöjen ja kustannusten suhteen optimaalinen sideaine tai sideaineseos tulee valita tapauskohtaisesti. Kaupungistumisen jatkuessa ja rakentamisen laajentuessa kohteille, joiden maaperiä pitää stabiloida, on mahdollista löytää kustannustehokkaita ja ilmastoa merkittävästi vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja ja samanaikaisesti edistää kiertotaloutta. Stabilization of dredged marine sediments with sustainable binders – Examination of carbon footprint, compressive strength, and costs in Matalahti field test Soil stabilization makes it possible to solidify soft soils for construction. At the same time, harmful substances can be bound and, for example, acid formation in sulphur-containing soils can be controlled. Cement has typically been used for stabilization. However, its production causes a lot of carbon dioxide emissions and involves changes in land use. Industrial waste and side streams can be used for stabilization, including binders that currently end up in landfills. This subproject report of the CircVol2 project examines the stabilization of dredged material in terms of greenhouse gas emissions, achieved strength, and costs of the binders. The stabilization field test, dredging, and disposal, which are the subject of the calculation, were performed in Matalahti, Naantali, in 2020. The field test was performed in different experimental plots, in which different binder mixtures were tested. The binders used were cement, blast furnace slag, ash from a co-fired combined heat and power plant, bottom ash from municipal waste incineration, lime kiln dust, and ready mixtures from two commercial companies. It is possible to stabilize the soil to sufficient strength by using industrial waste and side streams as part of the stabilization mix, while significantly reducing climate emissions and costs compared to stabilization with cement alone. With the binder mixtures of this project, the cost of raw materials could be reduced by a third and the amount of emissions by a tenth compared to cement-based mixtures. In conclusion, it is possible to utilize industrial waste and side streams for soil stabilization. This can significantly reduce greenhouse gas emissions and costs, while still achieving sufficient strength. The labour’s share of emissions and costs can be significant, while transport often plays a minor role. The optimal binder or binder mixture in terms of emissions and costs should be chosen on a case-by-case basis. As urbanization continues and construction expands to sites that need soil stabilization, it will be possible to find cost-effective alternatives with significantly less impact on the climate, while promoting circular economy. Stabilisering av muddringsmassa med hållbara bindemedel – Undersökning av koldioxidavtryck, tryckhållfasthet och kostnad för fälttestet i Matalahti Markstabilisering gör det möjligt att förstärka mjuka jordar som grund för byggande. Samtidigt kan skadliga ämnen bindas och till exempel syrabildning i svavelhaltiga jordar kan kontrolleras. Cement har vanligtvis använts för stabilisering. Dess produktion släpper dock ut mycket koldioxid och orsakar även förändrad markanvändning. Industriella biprodukter kan användas för stabilisering, inklusive material som idag hamnar på deponier. Att använda dessa material som ersättning för cement främjar cirkulär ekonomi och minimerar miljöpåverkan. Denna rapport undersöker CircVol2-projektet som en fallstudie i termer av klimatutsläpp, uppnådd tryckhållfasthet och bindemedelskostnader för bindemedel som används för att stabilisera muddermassor. Fältförsöket med stabilisering, som är föremål för beräkningen, utfördes i Matalahti, Nådendal, år 2020. Fältförsöket hade olika provrutor, i vilka olika bindemedelsrecept undersöktes. Bindemedlen som användes var cement, masugnsslagg, aska från flerbränslekraftverk, bottenaska från avfallsförbränning, kalkugnsdamm samt färdiga blandningar från två kommersiella företag. Det är möjligt att stabilisera marken tillräckligt stark genom att använda industriavfall och biproduktströmmar som en del av stabiliseringsmixen. Samtidigt reduceras klimatutsläppen och kostnadsbesparingar avsevärt jämfört med stabilisering med enbart cement. Med bindemedelsblandningarna i detta projekt skulle kostnaden för råvaror kunna minskas med en tredjedel och mängden utsläpp med en tiondel jämfört med cementvägda blandningar. Undersökningens slutsatser visar att det är möjligt att kunna utnyttja avfalls- och biproduktströmmar för att stabilisera lermassor. Samtidigt som klimatutsläppen och kostnaderna minskar avsevärt, kan man ändå uppnå tillräckliga tryckhållfastheter. Arbetskraftens andel av utsläpp och kostnader kan vara betydande, medan transporterna ofta spelar en mindre roll. Det optimala bindemedlet eller bindemedelsblandningen vad gäller utsläpp och kostnader bör väljas från fall till fall. I takt med att urbaniseringen fortsätter och byggandet utökas på platser som behöver markstabiliseras, är det möjligt att hitta kostnadseffektiva och betydligt mindre klimatförstörande alternativ samtidigt som man främjar en cirkulär ekonomi.

Vertaisarvioitu. English summary.

Vertaisarvioitu. Suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus (Diabetes Prevention Study, DPS) loi näyttöön pohjautuvan perustan tyypin 2 diabeteksen ehkäisylle elintapaohjauksella Suomessa ja maailmanlaajuisesti. DPS-tutkimuksen tehostettu elintapaohjaus, jonka tavoitteena olivat suositusten mukainen ruokavalio, fyysinen aktiivisuus ja painon väheneminen, vaikutti suotuisasti diabetekseen liittyviin aineenvaihduntahäiriöihin ja pienensi diabeteksen ilmaantuvuutta 58 % henkilöillä, joiden glukoosinsieto oli lähtötilanteessa heikentynyt. Elintapaohjaus tehosi myös perinnöllisen diabetesalttiuden yhteydessä. Jatkoseurannassa elintapaohjauksen vaikutus diabeteksen ilmaantuvuuteen säilyi ainakin 13 vuoden ajan, vaikka elintapaohjaus lopetettiin keskimäärin neljän vuoden jälkeen. DPS-tutkimuksen aineistoa on tähän mennessä analysoitu ja raportoitu sekä sen tuloksia hyödynnetty monipuolisesti, ja osallistujien seuranta jatkuu rekisteritutkimuksena. Näin saamme tietoa myös diabeteksen lisäsairauksien kehittymisestä.

We report findings of the project Taking Health Information Behaviour into Account: implications of a neglected element for successful implementation of consumer health technologies on older adults (HIBA) based at Åbo Akademi University. The results stress that a key reason for digital health services (e-health) not being used or considered useful is that they are developed without fully considering how they align with the life-context and everyday-information behaviours of their intended users. Older adults’ (50–70y) experiences of technologies and the information they convey vary and should be treated as two distinct facets of whether a particular service is found useful. Instead of focussing on specific systems, the emphasis of developing e-health services should be put on solving people’s changing needs relating to their everyday challenges, well-being, and access to information they themselves find useful.

Vertaisarvioitu. English abstract. GLP-1-reseptoriagonistit eli inkretiinimimeetit ovat monelle tyypin 2 diabetesta sairastavalle hyvä lääkevalinta. Ne ovat tehokkaita hyperglykemian hoidossa ilman hypoglykemialle altistavaa vaikutusta. GLP-1-reseptoriagonistit vähentävät valtaosalla tyypin 2 diabetespotilaista painoa tai ovat sen osalta neutraaleja. Niiden tyypillisin haittavaikutus on hoidon aloitukseen ajoittuva pahoinvointi. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet GLP-1-reseptoriagonistien olevan sydän- ja verisuonitautien kannalta turvallisia, ja osan niistä on jopa todettu suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta. Osan niistä on todettu vaikuttavan suotuisasti myös munuaisten toimintaan. GLP-1-reseptoriagonisteilla on havaittu useita pleiotrooppisia eli oheisvaikutuksia, esimerkiksi sydäninfarktin kokoa pienentävää vaikutusta. Uusia mielenkiintoisia lääkeryhmän antamismuotoja on tulossa markkinoille, ja ensimmäinen näistä on suun kautta otettava semaglutidi.

Tiivistelmä Suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus (Diabetes Prevention Study, DPS) loi näyttöön pohjautuvan perustan tyypin 2 diabeteksen ehkäisylle elintapaohjauksella Suomessa ja maailmanlaajuisesti. DPS-tutkimuksen tehostettu elintapaohjaus, jonka tavoitteena olivat suositusten mukainen ruokavalio, fyysinen aktiivisuus ja painon väheneminen, vaikutti suotuisasti diabetekseen liittyviin aineenvaihduntahäiriöihin ja pienensi diabeteksen ilmaantuvuutta 58 % henkilöillä, joiden glukoosinsieto oli lähtötilanteessa heikentynyt. Elintapaohjaus tehosi myös perinnöllisen diabetesalttiuden yhteydessä. Jatkoseurannassa elintapaohjauksen vaikutus diabeteksen ilmaantuvuuteen säilyi ainakin 13 vuoden ajan, vaikka elintapaohjaus lopetettiin keskimäärin neljän vuoden jälkeen. DPS-tutkimuksen aineistoa on tähän mennessä analysoitu ja raportoitu sekä sen tuloksia hyödynnetty monipuolisesti, ja osallistujien seuranta jatkuu rekisteritutkimuksena. Näin saamme tietoa myös diabeteksen lisäsairauksien kehittymisestä.

Vertaisarvioitu. Yleislääketieteen erikoislääkärikouluttajien koulutusta tai valmennusta on järjestetty 1980-luvulta lähtien. Toiminta on ollut koko Suomessa samankaltaista ja järjestelmällistä 2010-luvun alusta. Kurssimuotoisen valmennuksen ytimessä ovat vaikuttaviksi havaitut elementit: teorian ja käytännön ohjaustyön jatkuva vuoropuhelu, monipuoliset harjoitukset, keskustelut, käytännönläheiset ennakko- ja välitehtävät sekä reflektio. Palaute on olennaista harjoituksissa ja välitehtävissä. Valmennusta kehitetään ja muokataan vastaamaan erikoistujien, tulevien kouluttajien ja palvelujärjestelmän tarpeita. Erikoislääkärikouluttajat ovat merkittävä voimavara perusterveydenhuollon palvelutuotannon laadun varmistamisessa, sillä noin puolet terveyskeskusten lääkäreistä suorittaa jotain koulutusvaihetta.