Search

Varhaiskasvatuksen aloitus ja siihen liittyvä ero huoltajasta herättävät toisinaan pienissä lapsissa surua. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme varhaiskasvatuksen aloitusta vuorohoidon kontekstissa ja selvitämme, millaista pienen lapsen suru ja sen kohtaaminen on vaihtelevassa sosiaalisessa ympäristössä. Ymmärrämme surun kulttuuripsykologisena, vuorovaikutuksessa rakentuvana ilmiönä. Aineistonamme on ympärivuorokautisen päiväkodin alle 3-vuotiaiden lasten ryhmissä kerätty havainnointimateriaali, josta keskitymme analysoimaan kolmen 9–16 kk ikäisen lapsen ensimmäisiä kuukausia varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksemme perusteella niin lapsesta huolehtivien aikuisten vaihtuminen kuin vertaisryhmässä tapahtuvat muutokset ovat lapsen surun ja sen kohtaamisen kannalta merkityksellisiä ja voivat yhtäältä voimistaa lapsen surua, toisaalta tyynnyttää surevaa lasta ja luoda mahdollisuuksia surun myötätuntoiseen kohtaamiseen. Suuressa aikuisten tiimissä lapsen surun kohtaamiseen liittyvä yhteistyö ja tiedon jakaminen korostuu. Huomioimalla vuorohoidon erityispiirteet tutkimus laajentaa varhaiskasvatuksen aloitukseen liittyvän surun ja sen kohtaamisen ymmärrystä.

Today 3.7 million refugee children are out of school. The ones forcibly displaced across borders are likely to remain there much of their childhoods and go through an entire school cycle in exile. Without access to quality education, these children have diminished likelihood of breaking free from circular dependency, scarcity, and marginalization. At the same time education sectors globally are adapting to the inevitable increase of digital learning. This study was motivated by the potential availability of digital education, and it argues for non-formal digital game-based learning in refugee and low-resource environments, with a special focus on early literacy.The participants (N = 359) consisted of marginalized, most vulnerable, and out-of-school children aged between 5 and 8. They participated in interventions in Pakistan and Bangladesh for 90 days, two hours a day. The children played digital learning games at their own pace following the learning goals of their national curriculums. The learning outcomes were measured using the EGRA framework.The study found that the intervention children achieved or surpassed the learning gains of a control group studying through formal education. These results suggest that digital learning games show promise for improving early grade literacy, even in low-resource contexts.

Tämä tutkimus kysyy, miten myötätuntoteot rakentuvat päiväkodin kontekstissa. Tutkimus perustuu havaintoihin erään päiväkodin 2–5-vuotiaiden lasten ryhmän arjesta 10 päivän ajalta hyödyntäen kollektiivisen ja lyhytkestoisen etnografian menetelmää. Aineisto analysoitiin Grounded Theory -menetelmän avulla. Tutkimuspäiväkodin aikuiset havaitsivat lapsen kokeman mielipahan tämän tunneilmaisusta, käyttäytymisestä tai kuulemalla asiasta. Mielipahaan reagoitiin myös ennakoivasti, kun tilanteen tulkittiin todennäköisesti aiheuttavan pahaa mieltä. Yleensä mielipahan havaitsemisesta seurasi myötätuntoteko. Tilanteesta tehdyt arviot näyttivät kuitenkin vaikuttavan siihen, edettiinkö myötätuntotekoihin vai ei. Tutkimus edistää ymmärrystä, miten lapsen mielipaha voidaan havaita päiväkotiympäristössä. Lisäksi se valottaa, minkälaiset tilannetekijät ovat yhteydessä myötätunnon mahdolliseen ilmenemiseen näissä ympäristöissä. Tulokset täydentävät aiempaa varhaiskasvatuksessa tehtyä tutkimusta myötätuntotekojen muotoutumisesta ja sen osatekijöistä varhaiskasvatuksen kontekstissa.

Myötätuntoinen toimintakulttuuri on tutkimusten mukaan tärkeä osa toimivaa organisaatiota. Kasvatuksen kentällä ei kuitenkaan ole juurikaan mallinnettu sitä, miten myötätuntoiset kasvatusyhteisöt rakentuvat ja kehittävät kulttuuriaan. Tässä artikkelissa esittelemme osana Opetushallituksen rahoittamaa hanketta ”Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät varhaiskasvatuksessa” (2019–2020) kehittämämme pedagogisen mallin. “Kohti elävää myötätuntokulttuuria” -mallin avulla päiväkotiyhteisöjä voidaan tukea oman myötätuntokulttuurinsa tiedostamisessa, tunnistamisessa ja kehittämisessä ja sitä kautta elävän myötätuntokulttuurin saavuttamisessa. Myötätuntokulttuurilla tarkoitamme yhteisön vakiintuneita ja toistuvia tapoja huomata jäsentensä mielipaha ja kärsimys ja myötäelää näissä tilanteissa. Tavoitteemme on, että pedagogisen mallin avulla päiväkodit voivat arvioida ja kehittää itse omaa myötätuntokulttuuriaan. Tähän pohjautuen kuvaamme artikkelissa mallin syntyprosessia ja ideaa, sekä hankkeessamme esiinnousseita mahdollisia kehittämiskohteita varhaiskasvatukseen liittyen. Artikkelimme tuottaa lisää ymmärrystä päiväkotien toimintakulttuurien piirteistä ja käytännöistä, jotka vahvistavat empatiaa ja myötätuntoa varhaiskasvatusyhteisöissä.

Ammatin induktiovaihetta, 3–5 ensimmäistä työvuotta koulutuksesta valmistumisen jälkeen, pidetään työuran kriittisenä vaiheena, jolloin voi tapahtua sekä ammattiin kiinnittymistä että siitä pois ajautumista. Artikkelissa tarkastellaan induktiovaiheessa olevien lastentarhanopettajien tai sosiaalialan AMK-koulutuksen suorittaneiden arvioita työnkuvastaan, osaamisestaan sekä työn kuormittavuudesta lastentarhanopettajan tehtävissä. Aineisto muodostuu mentorointihankkeeseen osallistuneille työuran alkuvaiheessa oleville lastentarhanopettajan tehtävissä toimiville tehdyn kyselyn (N=54) vastauksista, joita analysoitiin tilastollisin menetelmin. Epäselvyydet lastentarhanopettajan työnkuvassa ja päiväkodin työnjaossa tulivat esille molempien ryhmien vastauksissa. Tässä tutkimuksessa lapsiryhmän ulkopuolisen työajan käyttö erottelee vastaajaryhmät sekä työajan käyttöä että työn kuormittavuutta koskevissa arvioissa. Molemmat vastaajaryhmät kokevat vaikeuksia suunnitteluun, valmisteluun ja arviointiin tarkoitetun työajan järjestymisessä, mutta sosiaalialan koulutetuilla on siinä tilastollisesti merkitsevästi enemmän vaikeuksia. Kaiken kaikkiaan lastentarhanopettajan työ näyttäytyi kuormittavampana sosionomitaustaisille vastaajille kuin lastentarhanopettajan koulutuksen suorittaneille. Ryhmien pienuudesta johtuen tilastollisesti merkitsevien erojen määrä ryhmien välillä on melko vähäinen. Yksittäisiä eroja tärkeämpää on kuitenkin kokonaiskuva, joka kertoo erilaisen koulutuksen omaavien lastentarhanopettajan tehtävissä toimivien työolosuhteista, osaamisesta ja työn kuormittavuudesta työntekijöiden itsensä arvioimana.

In this paper, we introduce a conceptual framework for researching the dynamics of imagination in science classroom interactions. While educational interest in imagination has recently increased, prior research has not adequately accounted for how imagination is realized in and through classroom interactions, nor has it created a framework for its empirical investigation. Drawing on a theory of imagination situated in cultural psychology (Zittoun et al., 2013; Zittoun & Gillespie, 2016), we propose such a framework. We illustrate our framework with a telling case (Mitchell, 1984) of imagination from a Finnish primary science classroom community. Our illustration focuses on the dynamics of imagination as it unfolds in classroom interactions and how qualitatively distinct loops of imagination are formed. In specific, we show how the students’ meaning making expands in time and space and can become more refined and differentiated through loops of imagination and their dynamics. In all, our paper argues that imagination is a constitutive element of science learning. Our proposed conceptual framework provides potential avenues for further empirical research on the dynamics of imagination in science learning and teaching.

The paper analyzes a collaborative learning process among Finnish pre-service teachers planning their own learning in a self-regulated way. The study builds on cultural-historical activity theory and the theory of expansive learning, integrating for the first time an analysis of learning actions and an analysis of types of interaction. We examine the theory of expansive learning as a possible conceptual and methodological framework for understanding this type of collaborative learning. The task of the paper is primarily methodological. We believe that cultural-historical activity theory needs to be turned into methods and procedures of systematic empirical analysis, and this article examines one such methodological solution. At the same time, we aim to uncover some substantive dynamics of expansive learning in collaborative teacher education oriented at open-ended problems and tasks. An almost complete expansive mini-cycle of learning actions appeared in the pre-service teachers’ meeting. However, an analysis of the steps of formation of the shared object revealed a more complex iterative process. As the expansive learning process moved epistemically from questioning to analysis, modeling and implementation, it also moved interactionally from coordination to cooperation and communication. Yet there was no mechanical correspondence between specific learning actions and specific types of interaction. Transitions and disturbances were crucial for the dynamics of expansive learning. A full assessment of a potentially expansive mini-cycle of learning calls for extending the time scale of the analysis.