Search

Ilmastonmuutoksen vääjäämätön eteneminen on tehnyt sopeutumisesta tärkeän yhteiskunnallisen kysymyksen. Enemmistö journalistisen median ilmastonmuutosta käsittelevistä sisällöistä kuitenkin keskittyy muihin aiheisiin kuin sopeutumiseen. Myös yleisön keskuudessa aiheeseen liittyy epätietoisuutta. Tässä artik- kelissa tutkin, miten Helsingin Sanomat ja Yle Uutiset ovat esittäneet ilmastonmuutokseen sopeutumisen verkkoartikkeleissaan (n=469) vuosina 2017–2021. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen esitettiin pääasiallisesti sään ääri-ilmiöihin varautumisena, vaikka suomalainen sopeutumisjournalismi ei paikallisista sääoloista johtuen kietoutunut samalla lailla akuuttien säätapahtumien ympärille kuin monissa muissa maissa. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen näyttäytyi ennen kaikkea hallinnollisena kysymyksenä eikä juurikaan politisoitunut. Verkkoartikkeleissa keskityttiin paljolti ilmastonmuutoksen seurauksien yksityiskohtaiseen raportointiin eikä juuri täsmennetty mitä sopeutuminen tarkoittaa käytännössä. Johtopäätöksissä pohdin aiemman kirjallisuuden pohjalta sitä, miten yleisö tulkitsee tuloksien mukaisia sopeutumissisältöjä.

Artikkelissa tarkastellaan Niklas Luhmannin tutkimusta Ekologinen kommunikaatio näkökulmana ilmastoviestintään. Ilmastoviestinnän tutkimuksen valtavirtaa määrittelee ratkaisukeskeisyys sekä yhteiskuntaa ja viestintää muusta kuin ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta tarkastelevan tai teoretisoivan tutkimuksen vähäisyys. Tutkimuksen virittyneisyys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on ymmärrettävää mutta viestinnän tutkimuksen näkökulmasta myös ongelmallista. Ratkaisukeskeisessä ilmastoviestinnän tutkimuksessa viestintä pelkistyy ilmastonmuutoksen hillitsemisen välineeksi. Yhteiskunnalle ominainen toimintalogiikka katoaa näkyvistä tutkimuksen keskittyessä viestinnän merkitykseen ilmastomyönteisten kulutusvalintojen, äänestyspäätösten ja asennemuutosten mahdollistajana. Modernin yhteiskunnan ekologista kommunikaatiokyvyttömyyttä yhteiskuntateoreettisesti perustellen korostava Ekologinen kommunikaatio tekee näkyväksi ilmastoviestinnän tutkimusta hallitsevia oletuksia viestinnästä, yhteiskunnasta ja muutoksen mahdollisuuksista. Ekologisen kommunikaation näkökulmasta tiedon, huolen, toiminnan, politiikan ja yhteiskunnallisen muutoksen väliset katkokset eivät ole viestinnän keinoin ylitettäviä esteitä vaan modernille yhteiskunnalle ominaisia piirteitä.

Artikkeli pureutuu ilmastonmuutoksen visuaaliseen esittämiseen journalismissa. Lähestyn ilmastonmuutosta Ulrich Beckin riski-käsitteen näkökulmasta ja tutkin, millä kuva-aiheilla Helsingin Sanomat (HS) teki ilmastoriskin näkyväksi lukijoilleen vuosina 1990–2013. Toiseksi tarkastelen ilmasto-juttujen pääkuvilla ja niiden tekstiyhteyksillä rakennettuja ilmastoriskin määritelmiä. Robert Entmanin kehysjäsennyksen pohjalta keskityn kuvien esittämiin ilmastonmuutoksen syihin, seurauksiin ja mahdollisiin ratkaisumalleihin. Aineistoni perusteella HS:n ilmastokuvasto heijastaa kansainvälisesti tuttuja visuaalisia teemoja. Ihmiset, erityisesti poliitikot mutta myös kansalaiset, aktivistit ja tutkijat hallitsevat kuvastoa. Muita yleisiä kuva-aiheita ovat eläimet, ympäristöteknologia, päästöt, äärimmäiset sääolosuhteet sekä jäätiköt. Lämpenemisen seurauksia konkretisoivat kuvat kehystävät ilmastonmuutoksen useimmin vaaralliseksi katastrofiksi tai ympäristö-ongelmaksi. Sekä lämpenemisen syitä että ratkaisuja esittävät kuvat taas korostavat energiantuotannon roolia: lämpeneminen johtuu saastuttavasta energiantuotannosta, ja ratkaisuksi tarjoutuu erilaisia ”puhtaita” vaihtoehtoja. Tulkitsen kuvaston vahvan teknologiapainotuksen uusintavan ympäristöpolitiikassa hallitsevaksi muodostunutta ekologisen modernisaation diskurssia.

Julkinen puhe ilmastonmuutoksesta lisääntyi voimakkaasti vuoden 2007 tietämillä. Huipun jälkeen puhe myös väheni nopeasti. Siitä tuli taustaääni: ilmastonäkökulma, jota käytetään mitä erilaisimpien asioiden yhteydessä. Samoihin aikoihin kasvoi myös ydinvoiman suosio. Ilmastonmuutokseen vetoaminen onkin yksi suosituimmista ydinvoiman perusteista, sillä ydinvoimasta ei synny kasvihuonekaasuja. Artikkelissa tarkastellaan ydinvoimakeskustelussa käytettyjä ilmastoargumentteja julkisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Tavoitteena on saada empiiristä tietoa siitä, millaiset ilmastonmuutoksen kehykset ovat vallitsevia ja millaiset eivät esiinny julkisuudessa, kun puhutaan ydinvoimasta. Tarkastelun apuna käytetään julkisen oikeuttamisen teoriassa esitettyjä kategorioita erilaisista ”oikeuttamisen maailmoista”. Tutkimusmenetelmänä on kehysanalyysi, ja metodikysymyksenä pohditaan oikeuttamisteorian soveltuvuutta kehysanalyysin tulosten tarkastelemiseksi.Perusaineisto on kerätty kolmesta sanomalehdestä: Helsingin Sanomat, Kaleva ja Raahen Seutu. Aineisto koostuu Fennovoiman ydinvoimalaa käsittelevistä journalistisista jutuista ja mielipidekirjoituksista vuosilta 2007–2013. Tarkasteltavana on otos näiden juttujen ilmastoargumentoinnista. Puhe ilmastonmuutoksesta jakautuu kolmeen tarkastelukehykseen: poliittinen päätöksenteko, tekninen hallinta ja taloudellinen toiminta. Kehyksille on yhteistä pyrkimys ilmastonmuutoksen ”ratkaisemiseen”. Tällaisena lähes hegemonisena ilmastonmuutospuheena kehykset toistavat ilmastotieteen asettamia lähtökohtia. Lopuksi pohditaan, mitä muuta ilmastonmuutospuhe voisi olla ja olisiko vaihtoehtoisilla kehyksillä menestymisen mahdollisuuksia julkisuudessa.

Artikkelissa tutkitaan yksimielisyyden, erimielisyyden ja niiden välisen suhteen rakentumista ilmastokeskustelussa lukemalla neljän YK:n ilmastokokouksen uutisointia Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa diskurssiteorian ja agonistisen demokratian näkökulmista Artikkelissa väitetään, että ilmastotahdolla – halulla ratkaista ilmastonmuutos – oli keskeinen merkitys ilmastokokousten uutisoinnissa. Ilmasto-ongelman ratkaiseminen oli solmukohta, joka määritti yksimielisyyden ja erimielisyyden saamia merkityksiä ja jonka kautta ilmastopolitiikan ja ilmastokeskustelun kenttä yksinkertaistui valinnaksi hyvän ja huonon tulevaisuuden välillä. Yksimielisyys näyttäytyi uutisoinnissa toivottavana ja välttämättömänä, ilmasto-ongelman ratkaisemisen mahdollistavana asiana. Erimielisyys ja poliittiset konfliktit artikuloituivat tätä kautta esteinä ratkaisemisen mahdollistavan yksimielisyyden syntymiselle.