Search

Pääkirjoitus teemanumeroon Resurssiperiferia elää metsistään?

Helmi-elinympäristöohjelma on EU:n biodiversiteettistrategiaan kytkeytyvä kansallinen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ohjelma, joka lisää merkittävästi Suomen luonnon ennallistamiseen, kunnostukseen ja hoitoon käytettäviä resursseja. Valtioneuvoston periaatepäätöstä varten toteutettua Helmi-elinympäristöohjelman vaikutusten arviointia käsitellään artikkelissa laajemmin työkaluna biodiversiteetin ja ekologisen siirtymän monitasohallinnoinnin ymmärtämiseen. Asiantuntijoiden tunnistamia taloudellisia, viranomais-, ympäristö- ja muita yhteiskunnallisia vaikutuksia tarkastellaan suhteessa eri valtion toimijoiden ajamiin tavoitteisiin sekä toimijoiden välisiin valtasuhteisiin. Helmi-elinympäristöohjelmalla on potentiaalia tehostaa valtionhallinnon toimijoiden toimintaa, mutta samalla se nostaa esiin jännitteitä liittyen luonnonvarojen käytön ja luonnon suojelun välisiin intressiristiriitoihin ja pyrkimyksiin häivyttää niitä, mittaamisen tapojen ja tietojärjestelmien kytkeytymisestä päätöksenteon legitimiteettiin, sekä eri toimijoiden rooleihin. Vaikka ennallistamis- ja kunnostamistoimet luovat edellytyksiä luontoarvojen palautumiselle luoden samalla yritystoimintaa, Helmi-elinympäristöohjelman vapaaehtoisuus ja talousvaikutusten arvioinnin korostuminen nähdään merkkinä luonnonsuojeludiskurssin alisteisuudesta talousdiskurssille, mikä asettaa reunaehtoja ohjelman vaikuttavuudelle, ja lisää myös arvioinnissa tunnistettuja epävarmuuksia. Ekologisen siirtymän edellyttämä kokonaisvaltaisempi hallintorakenteiden muutos vaatii toimijoiden roolien ja valtasuhteiden uudelleenmäärittymistä, ja näiden rakenteiden näkyväksi tekeminen muun muassa tutkimuksen keinoin edistää ekologisen siirtymän saavuttamista. Helmi-elinympäristöohjelman rooli monitasoisena ja hallinnonalojen rajat ylittävänä ohjelmana tuo esiin siihen liittyviä haasteita, mutta myös mahdollistaa muutosta hallinnon toimintatapoihin, monimuotoisuuden ympärillä käytävään diskurssiin, ja Suomen monimuotoisuuden tilaan., Helmi habitat programme is a national programme for the safeguarding of biodiversity, linked to the EU biodiversity strategy, and it increases the resources of ecological restoration and management in Finland. An impact assessment of the programme is analysed as a tool for understanding the multi-scalar governance of biodiversity and transformative change. The potential impacts recognised by experts are considered in relation to the varying interests pursued by governmental actors. The programme enhances the cooperation between governmental actors, but also highlights the tensions related to the extraction of natural resources and environmental protection, and the links between environmental data production and the legitimacy of decision-making. Restoration creates the conditions for the recovery of natural values, but the voluntary basis of the programme and an emphasis on evaluating the economic impact of the programme are seen as a sign of prioritising economic growth over environmental protection. An overhaul of the governmental structure is required to achieve transformative change, and this requires that the power relations between actors are redefined and made visible. The role of the programme as a multi-scalar programme crossing administrative boundaries enables change in the governmental operating principles, the discourse around biodiversity, and the state of biodiversity in Finland.

Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnon-suojelulain toimivuusarvioinnissa (kts. hallituksen esityksen luonnos, Valtioneuvosto 2021). Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistu tutkimuksemme ”Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” (Mustajärvi ym. 2019) tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen. Sen keskeisenä tavoitteena oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamis-toimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämistyöryhmän kehittämään niin sanottuun ELITE-malliin pohjautuen (Kotiaho ym. 2015).

Ihmistoiminnasta aiheutuvat ekologisesti haitalliset vaikutukset voidaan kompensoida tuottamalla luonnon kannalta hyötyjä, esimerkiksi ennallistamalla elinympäristöjä tai perustamalla uusia luonnonsuojelualueita. Elinympäristön ennallistaminen mahdollistaa elinympäristön palautumisen kohti luonnontilaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voitaisiinko jo aiemmin suojelluilla alueilla tehtävällä ennallistamisella saavuttaa ekologisessa kompensaatiossa tarvittava luontohyöty. Voi ehkä vaikuttaa siltä, että tällä tavoin tuotetut hyödyt eivät ole luonnon kannalta lisäisiä, koska toimenpiteet kohdistuvat alueisiin, jotka ovat jo suojeltu. Suomessa on kuitenkin tällä hetkellä monia suojelualueita, joilla tehtävät ennallistamistoimet tuottaisivat luontohyötyjä, mutta joihin ei ole taloudellisia resursseja. Ihmisen toiminnasta aiheutuvia ekologisesti haitallisia vaikutuksia ei pääsääntöisesti kompensoida lainkaan. Näin ollen elämme tilanteessa, jossa vapaaehtoiset kompensaatiot olisivat joka tapauksessa lisäisiä, sillä vaihtoehtoisesti ennallistamista ei tehtäisi lainkaan. Tässä työssä esitetään myös laskentamalli suojelualueilla tuotettavien ennallistamishyötyjen arviointiin., Harmful ecological impacts caused by development projects can be compensated (offset) by ecological gains, produced by habitat restoration or the establishment of new protected areas. Restoration actions allows ecosystem recovery to start and eventually leads to improved habitat condition. The aim of this study was to determine whether restoration actions applied inside an already protected area could be used as gains to offset the ecological damage. The key question is whether restoration gains inside protected areas really are additional from the perspective of the nature. At first, it may seem such gains are not additional, because the target area is protected already. However, restoration needs in the conservation area network of Finland far exceed the economic resource available for implementing said restoration. In addition, most development projects can be completed without any requirement to offset ecologically harmful impacts. Therefore, voluntary offsetting of harmful ecological impacts can indeed provide benefits additional to nature. Here, we present a method for estimating offset gains quantitatively, taking into account improvements gained both by conservation and restoration in the estimation of offset gains.