Search

Non

The earliest empirical studies on cannabis cultivation focused on large-scale, commercially oriented growers (Weisheit, 1991; Bovenkerk & Hogewind, 2002), or covered rather small samples (Hough et al., 2003). These studies often based their conclusions on police data, and may lead to false perceptions of the prevalence of different types of growers and growing operations and related criminal behaviours (Wilkins & Casswell, 2003), with important consequences for future policy choices. The Global Cannabis Cultivation Research Consortium (GCCRC) is a group of researchers interested in better understanding domestic cannabis cultivation, especially by small-scale growers. In 2011, given the absence of any significant international comparative research, the GCCRC developed the (semi-)standardized International Cannabis Cultivation Questionnaire (ICCQ 1.0) designed to facilitate international comparisons of small-scale cultivation. However, the cannabis policy landscape has changed since 2011, with medical and recreational schemes moving forward in multiple countries. We therefore have many questions about how these new policy settings may be influencing home cannabis growers. In response to the shifting policy landscape, the GCCRC launched their second global cannabis cultivation questionnaire in 2021. The overall aims are twofold; (1) to describe various aspects of small-scale domestic cannabis cultivation; and (2) to conduct comparative analysis of cannabis cultivation across countries and with the original dataset from 2012.

Supplemental material, sj-docx-1-nad-10.1177_14550725221122150 for Analysis of illicit stimulant use triangulating wastewater, general population survey and web survey data by Karoliina Karjalainen, Teemu Gunnar, Pekka Hakkarainen, Aino Kankaanpää and Sanna Rönkä in Nordic Studies on Alcohol and Drugs

Supplemental material, sj-docx-1-nad-10.1177_14550725221122150 for Analysis of illicit stimulant use triangulating wastewater, general population survey and web survey data by Karoliina Karjalainen, Teemu Gunnar, Pekka Hakkarainen, Aino Kankaanpää and Sanna Rönkä in Nordic Studies on Alcohol and Drugs

The report aims to identify legal frameworks, models, and implementation practices of the decriminalization policies and to assess their empirical results. Statistics show that the prevalence of drug use has increased for decades all around the world despite all the strict measures taken. Decriminalization policy has emerged as a response to unbalanced prohibitionist drug policy, which creates not only social injustices at the individual level but also public health problems and high social costs at the macro level. On the other hand, decriminalization is a complex framework and is generally used as an umbrella term representing contemporary strategy. Governments have tailored this framework according to their priorities and expectations. The report categorizes models, implementations, and outcomes to evaluate results. Besides, by providing overall results from three European countries, we aim to assess the impact of the contextual factors and variation of the results. We hope the report will contribute to the discussion of developing better policy models managing drug problems. Non

Päihteiden sekakäyttö on viime aikoina nostettu laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja sen on todettu lisääntyneen merkittävästi viime vuosikymmeninä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Käsitteenä sekakäyttö on epämääräinen, ja sen määritelmät vaihtelevat niin päihdetyössä kuin tutkimuskirjallisuudessakin. Tarkastelemme päihteiden käyttäjien ja päihdetyön ammattilaisten määritelmiä päihteiden sekakäytölle. Empiirisenä aineistona käytämme päihteiden käyttäjien haastatteluja ja päihdetyön ammattilaisille suunnattua sähköpostikyselyä. Aineistoja olemme käsitelleet sisällönanalyysin keinoin. Analyysimme osoittaa, että käyttäjien ja ammattilaisten määritelmät ovat moniulotteisia ja toisiinsa kietoutuneita. Määritelmiä ohjaavat vahvat sekakäyttöön liitetyt mielikuvat, jotka heijastuvat aineistossa tuotettuun ymmärrykseen päihteiden käytöstä ja käyttäjistä.

This dissertation study explores lay knowledge related to illicit drug use. It is a current social concern in Finland as well as in many other countries, as the variety of substances and the prevalence of use continue to increase, bringing about shifting and more diverse views related to the issue of illicit drug use overall. The study argues that lay understandings regarding social phenomena create what we believe to be true and are thus inherently bound to action. In this study context, lay knowledge related to illicit drug use is conceptualized as social representations, and a social representations approach is used as a critical social psychological framework to analyse shared meanings and their significance for behaviour. Within the social representations approach, different actors in society are examined: the media, lay people and people who use illicit drugs. These viewpoints on different levels of social space contribute to a pattern of correlations comprising the process of social representation in regard to illicit drug use. Both qualitative and quantitative methods are used to study two broader research aims: 1) how illicit drug use is socially represented in the media and among lay people, and 2) the consequences of representational action for people in relation to views on drug policy and for the identity construction of people who use illicit drugs. Thematic analysis and latent class analysis are used as the main research methodologies. The findings of the three sub-studies of this research show that illicit drug use is socially represented through notions of the self and other, morality, risk and self-control. From a social psychological – and specifically a social representational – viewpoint, the findings of the study show illicit drug use to be a normified phenomenon and a naturalized social representation. These claims suggest that although illicit drug use is a salient and in ways unremarkable part of our current society, it has not become normalized to the point of being insignificant or non-stigmatized. Although social representations of illicit drug use are often negative, alternative voices grounded in differences between substances and modes of use are salient and retain possibilities for social change. In regard to the second research aim, this study shows that social representations are related to views on drug policy and to identity construction. The amount of risk that people perceive in regard to illicit drug use is associated with their views on control policy and harm reduction measures. People who use illicit drugs construct their identities by positioning themselves in relation to salient social representations. These findings illustrate possibilities for the material, discursive and social consequences of representational action. Overall, this dissertation study highlights the process of social representation as generative and functional in constructing social realities. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan huumeiden käyttöön liittyvää arkitietoa. Huumeiden käyttö on ajankohtainen yhteiskunnallinen kysymys, ja käytön ja erilaisten aineiden lisääntyessä myös näkemykset ja asenteet ilmiötä kohtaan moninaistuvat. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus siitä, että sosiaalisiin ilmiöihin liittyvä arkitietomme luo sitä, mitä pidämme todellisena ja että se on myös vahvasti yhteydessä toimintaamme. Tässä tutkimuksessa arkitieto käsitteellistetään sosiaalisina representaatioina, ja sosiaalipsykologisena teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalisten representaatioiden lähestymistapaa. Tämän viitekehyksen kautta analysoidaan ryhmien kesken jaettuja ymmärryksiä ja niiden merkitystä käyttäytymiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisia toimijoita yhteiskunnassa: mediaa, maallikoita ja ihmisiä, jotka käyttävät huumeita. Sosiaalisen tilan eri tasoilla olevien näkökulmien yhdistämisen avulla on mahdollista hahmottaa niitä yhteyksiä, joiden kautta huumeiden käyttöön liittyvät sosiaaliset representaatiot muodostuvat. Sosiaalinen representaatio on ennen kaikkea prosessi, jonka aikana asioita määritellään ja jolloin niistä muodostetaan yhteisesti jaettuja ymmärryksiä. Tutkimuksessa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä kahden laajemman tutkimustehtävän selvittämiseksi: 1) Millä tavalla huumeiden käyttöä sosiaalisesti representoidaan mediassa ja maallikkojen keskuudessa, ja 2) millaisia ovat representoinnin seuraukset erityisesti liittyen näkemyksiin huumausainepolitiikkasta ja huumeita käyttävien ihmisten identiteetin rakentumiselle. Analyysimenetelminä tutkimuksissa käytetään temaattista analyysia ja latenttiluokka-analyysia. Tutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka osoittavat, että huumeiden käyttöä representoidaan sosiaalisesti seuraavien käsitteiden kautta: minä ja muut, moraalisuus, riski ja itsehillintä. Sosiaalipsykologisesta näkökulmasta katsottuna huumeiden käyttö näyttäytyy aineistojen valossa normifioituneena ja naturalisoituneena ilmiönä. Tämä havainto tukee tulkintaa siitä, että vaikka huumeiden käyttö on vakiintunut osa yhteiskuntaamme, se ei ole normalisoitunut niin, että se olisi merkityksetöntä tai ei-stigmatisoitua. Huumeiden käyttöön liittyvät sosiaaliset representaatiot ovat usein negatiivisia, mutta myös toisenlaisia näkemyksiä liittyen erilaisiin aineisiin ja käyttötapoihin esiintyy. Sosiaalisen muutoksen mahdollisuus kytkeytyy nimenomaan niihin näkemyksiin, jotka poikkeavat hegemonisista sosiaalisista representaatioista. Toiseen tutkimustehtävään liittyen tulokset osoittavat, että sosiaaliset representaatiot ovat yhteydessä ihmisten näkemyksiin huumausainepolitiikasta ja identiteettien rakentumiseen. Huumeiden käyttöön liittyvän riskin määrä on yhteydessä siihen, millä tavoin ihmiset suhtautuvat huumausainepoliittisiin toimenpiteisiin kuten kontrollipolitiikkaan ja haittojen vähentämiseen. Ihmiset, jotka itse käyttävät huumeita, rakentavat oman identiteettinsä asemoimalla itsensä suhteessa ympäröiviin sosiaalisiin representaatioihin. Tutkimuksen tulokset osoittavat sosiaalisten representaatioiden mahdollisia materiaalisia, diskursiivisia ja sosiaalisia seurauksia. Kaiken kaikkiaan tutkimus korostaa, että sosiaaliset representaatiot ovat funktionaalinen prosessi, joilla on merkitystä sosiaalisten todellisuuksien rakentumisessa.

The present study focuses on the drug market in Helsinki in the early 2000s, mainly on the dealing in and use of amphetamines, cannabis and the pharmaceutical Subutex. The drug market is usually analysed into upper, middle and lower level markets. These levels are very different in terms of their operating practices, although there may be some mingling. The present study is mainly concerned with drug dealers and users in the lower and middle level markets. Operations also differ depending on whether the dealing involves just one drug or several. Dealing in and using Subutex is a very different business from dealing and using home grown cannabis, for instance: both the customers and the dealers are mostly quite different. The study material was mostly collected through ethnographical field work, including observations and interviews. Interviews with officials and minutes of pre-trial investigations concerning aggravated drug crimes are also included. The study discusses the roles of dealers on the various levels of the drug market in Helsinki and traces activities at various levels. Ethnographical methods are employed to observe day-to-day drug dealing and use and leisure pursuits in private homes and in public premises. The study takes note of the risks inherent in drug dealing and estimates what kind of drug dealers can last the longest on the market without the authorities intervening. At the same time, the study discusses how small groups on the middle and lower levels of the drug market avoid control measures undertaken by the authorities and how the authorities address these groups. Moreover, the study discusses what the drug market is like in prison from the perspective of a drug dealer sent to prison, what their everyday lives are like after release, and how much money dealers on various levels of the drug market make. The study demonstrates that drug dealing in Helsinki, whether we consider the very top or the very bottom of the pyramid, is a far from rational pursuit. The undertakings are not very systematic; they are more a reaction to intoxicant addiction( s) and other problems caused by other dealers, the dealers own actions and the actions of the police. The everyday lives of drug dealers are often chaos only alleviated by drug use in the company of buyers or alone. If a drug dealer uses drugs himself/herself, things become even more complicated and a vicious circle develops. At the same time, everyday life is certainly exciting, and a drug dealer often has a highly eventful if brief life. Drug dealing is a very masculine pursuit, and there is a sort of macho code governing it, although this does not nearly always work as it should. This macho code, typically for illegal activities, involves the threat of violence as a control measure. Hence the untranslatable slang expression Kill the cows : the Finnish word for calf has the slang meaning snitch or police informant . No more cows, no more calves. But informing on others to the authorities is a fact of life in the drug-dealing world. Contributing factors to being reported to the authorities are the dealer s own mistakes and the actions of other dealers and the police. A determined drug dealer will not be deterred from drug dealing by a prison sentence. However, following time in prison only few dealers manage to gain an income from drug dealing commensurate with its risks. Tutkimuksen kohteena on huumemarkkinat 2000-luvun alun Helsingissä. Tutkimus tarkastelee lähinnä amfetamiinin, kannabiksen sekä lääkevalmiste Subutexin myymistä ja käyttämistä. Huumemarkkinat erotellaan useimmiten ylemmän tason, keskitason ja alemman tason markkinoihin. Toiminta näillä tasoilla on usein erilaista, vaikka tasot voivat sekoittuakin. Tämä tutkimus käsittelee pääasiallisesti alemman tason ja keskitason huumeiden myyjiä ja käyttäjiä. Toiminta on erilaista riippuen myös siitä, onko kyseessä vain yhden huumeen vai useamman eri huumausaineen myyminen. On eri asia myydä ja käyttää esimerkiksi Subutexia kuin itse kasvatettua kannabista. Sekä ostaja- että myyjäkunta eroavat useimmiten toisistaan. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on etnografinen kenttätyö sekä sen ohessa tehdyt havainnoinnit ja haastattelut. Aineistona on myös viranomaishaastatteluja sekä esitutkintapöytäkirjoja törkeistä huumausainerikoksista. Tutkimuksessa selvitetään Helsingin huumemarkkinoiden eri tasojen toimijarooleja ja seurataan eri tasojen toimintaa. Etnografian avulla tutkimuksessa seurataan huumeiden myynnin ja käytön arkea ja vapaa-aikaa yksityisasunnoissa sekä julkisissa tiloissa. Tutkimus seuraa huumeiden myynnistä aiheutuvia erilaisia riskejä sekä sitä, millaiset huumeiden myyjät pystyvät toimimaan arjessaan pisimpään ilman viranomaisinterventiota. Samalla tutkimus kuvaa keskitason ja alemman tason pienten ryhmien keinoja viranomaisten kontrollitoimista selviytymiseksi sekä viranomaisten toimintaa näitä keinoja kohtaan. Tutkimuksessa seurataan myös sitä, millaiset ovat vankiloiden huumemarkkinat sinne joutuvan huumerikollisen kannalta, millaista arki on vapautumisen jälkeen sekä sitä, miten huumekaupalla ansaitaan sen eri tasoilla. Tutkimuksen tulosten mukaan Helsingin huumekauppa niin ylemmästä alempaan toimijaan asti ei aina näyttäydy kovinkaan rationaaliselta toiminnalta. Järjestelmällisyyttä ennemmin toiminnassa on kyse päihderiippuvuudesta/riippuvuuksista ja muista ongelmista, joita useimmiten seuraa muista toimijoista, omasta sekä poliisin toiminnasta. Arki on usein kaaosta joka täydentyy aineiden käytöllä asiakkaiden kanssa ja yksin. Huumeiden myyjän käytön takia asiat mutkistuvat entisestään ja ongelmat syvenevät. Arki on kuitenkin samalla hyvin jännittävää ja tapahtumarikasta viettää usein lyhyeksi jäävä elämä. Huumeiden myynti on myös maskuliinista toimintaa, jota yritetään ohjata jonkinlaisella koodistolla, useimmiten kuitenkin siinä täydellisesti onnistumatta. Maskuliiniseen toimintaan kuuluu väkivallan uhka osana laittoman toiminnan koodistoa. Lehmät pitää tappaa siksi, ettei synny lisää vasikoita. Muiden ilmiantaminen on kuitenkin arjen yksi tosiasia. Ilmiantoihin vaikuttavat myyjän omat virheet, muiden toimijoiden ja poliisin tehokas toiminta. Vankilatuomiot eivät lopeta huumekauppaa toimijoiden niin halutessa. Tuomioiden jälkeen vain hyvin harvat pääsevät ansaitsemaan huumekaupalla suhteessa sen mukanaan tuomiin riskeihin.

This doctoral thesis explores the development of drug markets and drug related crime in Finland since the mid 1990s, as well as public control measures aimed at solving problems related to drug crime. The research further examines the criminal career of persons having committed drug crime, as well as their socio-economic background. The period since the mid 1990s is, on the one hand, characterized by increasing use of drugs and increasingly severe drug problems. On the other hand, this period is also characterized by intensified drug control. Also criminality associated with drugs has increased and become more severe. During this period the prevention of drug problems became a focal issue for authorities, and resources were increased for activities geared towards fighting drugs. Along with this development, Finnish drug policy has been balancing between therapeutic activities and control. A focal point in this thesis is the question how society addresses drug problems, as well as how this differs from efforts to solve other problems. Why are criminal means so readily used when dealing with drug problems; why have the police received an extended mandate to use coercive force; and why has the field for imposing administrative sanctions been extended? How has the extension of drug control affected general thinking in criminal policy? The subject matter in this thesis is approached in a criminological and criminal policy perspective. The thesis is made up of four research articles and a Summary Article. In the Summary Article the studies were placed into the Finnish research context of drug criminality and drug control as well as criminal policy. Furthermore, the author has assessed his own research location as a drug control researcher. Applying the notion of risk, an analysis was made of threats posed by drugs to society. Theoretical perspectives were also brought to the fore on how society may regulate drug problems and threats associated with them. Based on research literature and administrative documents, an analysis was made of the relation between drug related social and health policy and criminal justice control. An account was also made of the development of drug control in Finland since the mid 1990s. There has been a strong increase in control by the criminal justice system since the mid 1990s. Penalties have been made more stringent, more efficient means have been developed to trace the financial gain from the offence, opportunities for money laundering have been prevented and the police has obtained ample new powers of inquiry. New administrative measures have been directed towards drug users, such as introducing drug tests in working life, checking the applicants criminal record for certain jobs, as well as the threat of losing one s driving licence in cases where a physician has established drug addiction. In the 1990s the prevention of drug crimes and their disclosure were made part of the police s control activities nationwide. This could clearly be seen in increased criminal statistics. There are humiliating elements associated with the police s drug control that should be eliminated for the benefit of everybody. Furthermore, the criminal control is directed towards persons in a weak socio-economic position. A drug verdict may set off a marginalization process that may be very difficult to halt. Drug control is selective and generates repressive practises. The special status accorded drug problems is also revealed in the way in which the treatment of drug addicts has developed. Väitöskirjatutkimus käsittelee huumemarkkinoiden ja -rikollisuuden kehitystä 1990-luvun puolivälin jälkeen, huumausainerikoksiin syyllistyneiden rikosuraa ja sosioekonomista asemaa sekä huumausainerikosongelman ratkaisupyrkimyksiä viranomaiskontrollin keinoin. Aikaa 1990-luvun puolivälin jälkeen on leimannut sekä huumeiden käytön yleistyminen ja huumeongelmien vakavoituminen että huumekontrollin tiivistyminen. Tänä aikana huumeongelmien ehkäisy nousi viranomaistoiminnan keskiöön ja resursseja huumeiden vastaiseen toimintaan lisättiin. Väitöskirjan tarkastelukulma tutkimusaiheeseen on kriminologinen ja kriminaalipoliittinen. Väitöskirjan keskeinen kysymyksenasettelu fokusoituu siihen, miten huumausaineongelman käsittely poikkeaa muiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisupyrkimyksistä. Miksi huumeongelman ratkaisupyrkimyksissä käytetään rikosoikeudellisia keinoja herkästi ja miksi poliisin pakkokeinojen ja hallinnollisten sanktioiden käyttöala on laajentunut? Millä tavoin huumekontrollin ekspansio on vaikuttanut yleiseen kriminaalipoliittiseen ajatteluun? Väitöskirja koostuu neljästä tutkimusartikkelista ja laajasta yhteenvetoartikkelista. Yhteenvetoartikkelissa väitöskirjaan liitetyt tutkimukset on sijoitettu suomalaiseen huumausainerikollisuutta ja huumekontrollia sekä huumausainepolitiikkaa käsittelevään tutkimuskenttään. Kirjoittaja on myös arvioinut omaa tutkijapositiotaan huumerikollisuuden ja viranomaiskontrollin tutkijana. Yhteenvetoartikkelissa on riskin käsitteen avulla tarkasteltu niitä uhkia, joita huumeet yhteiskunnassa aiheuttavat ja teoreettisia näkökulmia on avattu siihen, miten huumeongelmia ja niistä aiheutuvia riskejä yhteiskunnassa voidaan säädellä. Tutkimuskirjallisuuden ja hallinnollisten dokumenttien avulla on analysoitu sosiaali- ja terveyspoliittisen lähestymistavan sekä rikosoikeudellisen kontrollin suhdetta ja kuvattu huumekontrollin kehitystä 1990-luvun puolivälin jälkeen Suomessa. Rikosoikeudellista kontrollia on lisätty voimakkaasti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Rangaistuksia on kovennettu, rikoshyödyn jäljittämistä on tehostettu, mahdollisuuksia rahanpesuun on ehkäisty ja poliisi on saanut runsaasti uusia tutkintavaltuuksia. Huumeongelma on osaltaan vaikuttanut kriminaalipoliittisen ajattelun ankaroitumiseen. Huumeiden käyttäjiin on kohdistettu uusia hallinnollisia sääntelykeinoja, kuten huumetestien käyttöönotto työelämässä, rikosrekisterimerkintöjen tarkistus tiettyjen työpaikkojen hakumenettelyssä ja ajo-oikeuden menetysuhka tapauksissa, joissa lääkäri on todennut päihderiippuvuuden. Suomessa huumetorjunta nousi 1990-luvulla poliisin ja tullin toimintastrategian kärkikohteiksi. Huumerikollisuuden ehkäisy ja paljastaminen otettiin osaksi poliisin valvontatoimintaa koko maassa. Tämä näkyi selvänä rikostilastojen kasvuna. Huumausainekontrolli kohdistuu huonossa sosioekonomisessa asemassa oleviin henkilöihin. Kontrolli on valikoivaa ja tuottaa repressiivisiä käytäntöjä. Huumeongelman käsittelyn erityisasema on näkynyt myös mm. huumehoitojärjestelmän hitaassa reagointikyvyssä muuttuneeseen tilanteeseen.

On a journey from marginal to mainstream? The lifestyle and recovery of former drug users This thesis studies the lifestyle and recovery of former users of illicit drugs through their experiences. The study describes the life of people with drug problems both during the time they used drugs regularly and after they stopped the use entirely. The focus is on the development of the lifestyle of 32 persons who no longer use drugs. They may have stopped using drugs independently or with the help of a treatment. In this study, persons who have given up drug use with the help of a psychosocially oriented treatment are called non-medicinally treated former users (n=19) whereas opioid addicts who have stopped using drugs through substitution treatment are referred to as substitution treatment patients (n=13). The research material was gathered from theme interviews. The criteria for the focus group of the study included the following: a) the interviewees had had a serious drug problem in their past; b) they had not used drugs for at least one year prior to the interview; c) they were not in an institutional care at the time of the study. This thesis is basically a lifestyle study in which the aspects of lifestyle are used to describe the everyday life of former drug users. The study reviews the whole spectrum of everyday routines, especially the social interaction and subjective experiences of people. The second concept used in this study is recovery, which is described as a process that starts from the abstinence from substances and adoption of the recovery culture and continues as a comprehensive change of the lifestyle, identity and values of an individual. Disengaging from a drug-oriented lifestyle and connected social network as well as finding an individual frame of reference is a demanding process. Years of drug use have often caused complex health and social disadvantages as well as problems with work, education, livelihood, accommodation and human relationships. The effect of the past on the present arises at all levels. The interviews revealed a recovery culture maintaining the lifestyle as well as an adaptive and optimistic approach to the future among those participating in the study. The study shows that an adequate distance from acute substance use is a precondition for the beginning of the recovery process, yet abstinence in itself tells nothing about the actual recovery. The study describes how some recovering users find a meaning in life easily whereas others have to work actively for their recovery. Detaching oneself from the feeling of adopted abnormality connected with substance addiction forms an important basis for satisfying abstinence. Peer groups support the development of counter-cultures and abstinence or the support is received from the community formed in the substitution treatment clinic. Millaista on elämä huumeiden käytön lopettamisen jälkeen, on aihealue, josta tiedetään vielä kohtuullisen vähän. Tutkimuksessa selvitetään, miten huumeista irtautuneet rakentavat arkeaan elämäntavan muutoksen jälkeen. Tutkimusaineistoa varten on haastateltu 32 henkilöä, joilla kaikilla on menneisyydessään ollut vakava huumeongelma, mutta he ovat tutkimuksentekohetkellä olleet vähintään vuoden käyttämättä laittomia huumausaineita. Osa haastateltavista on päässyt huumeista eroon opioidiriippuvaisten korvaushoidon, osa taas muun huumehoidon avulla. Tutkimuksessa tulee esiin kuinka vuosia jatkunut huumeiden käyttö aiheuttaa usein monitahoisia terveydellisiä haittoja sekä ongelmia työssä, koulutuksessa, toimeentulossa, asumisessa ja ihmissuhteissa. Menneisyyden vaikutus nykyisyyteen tulee esiin kaikilla tasoilla. Huume-ehtoisesta elämäntavasta ja siihen liittyvästä ihmissuhdeverkostosta irrottautuminen ja henkilökohtaisen viitekehyksen löytäminen on vaativa prosessi. Huumeriippuvuudesta toipumista tarkastellessa ollaan monimutkaisessa kentässä, joka sisältää runsaasti kilpailevia selityksiä yksilössä tapahtuvista muutoksista. Useimmiten muutokseen liittyy pitkä valmistautuminen ja paljon ajattelua. Huumehoidon merkitys muutoksen jälkeiseen arkielämään valmistavana tekijänä korostuu haastateltavien puheessa. Ne toipuvat, joilla on parhaillaan hoitokontakti, kokevat sen tukevan heitä. Perheellä ja läheisillä on suuri merkitys raittiuden ylläpidossa. Varsin suuressa asemassa haastateltavien elämässä ovat myös vertaisryhmät. Tutkimuksessa kuvataan kuinka yhteiskunnallinen ilmapiiri ja poliittiset päätökset eivät ole aina toisien mahdollisuuksien politiikkaa tukevia. Valtavirtaan kuuluvilla on usein huono erilaisuuden sietokyky. Entisenä narkomaanina joutuu kohtaamaan halveksuntaa ja epäluuloja. Tasavertaiseksi kansalaiseksi on asenteellisesti pitkä matka. Yhteiskunnan eri instanssit eivät aina ymmärrä huumeongelmaan liittyvää problematiikkaa, eivätkä ne ole aina toipumiskulttuuria suosivia. Tutkimus kertoo, kuinka riittävä etäisyys akuutista päihteiden käytöstä on edellytys toipumisen käynnistymiselle, mutta päihteettömyys ei vielä sinällään kerro mitään varsinaisesta toipumisesta. Tutkimuksessa kuvataan, kuinka toiset toipuvat löytävät elämän mielekkyyden helposti, kun taas toiset joutuvat aktiivisesti työskentelemään toipumisensa puolesta. Päihderiippuvuuteen liittyvä sisäistetyn poikkeavuuden kokemuksesta vapautuminen on tärkeä tyytyväisen raittiuden perusta. Haastatteluista nousee esiin uutta elämäntapaa ylläpitävä toipumiskulttuuri sekä tutkimukseen osallistuvien mukautuva ja optimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen.

The increase in drug use and related harms in the late 1990s in Finland has come to be referred to as the second drug wave. In addition to using criminal justice as a basis of drug policy, new kinds of drug regulation were introduced. Some of the new regulation strategies were referred to as "harm reduction". The most widely known practices of harm reduction include needle and syringe exchange programmes for intravenous drug users and medicinal substitution and maintenance treatment programmes for opiate users. The purpose of the study is to examine the change of drug policy in Finland and particularly the political struggle surrounding harm reduction in the context of this change. The aim is, first, to analyse the content of harm reduction policy and the dynamics of its emergence and, second, to assess to what extent harm reduction undermines or threatens traditional drug policy. The concept of harm reduction is typically associated with a drug policy strategy that employs the public health approach and where the principal focus of regulation is on drug-related health harms and risks. On the other hand, harm reduction policy has also been given other interpretations, relating, in particular, to human rights and social equality. In Finland, harm reduction can also be seen to have its roots in criminal policy. The general conclusion of the study is that rather than posing a threat to a prohibitionist drug policy, harm reduction has come to form part of it. The implementation of harm reduction by setting up health counselling centres for drug users with the main focus on needle exchange and by extending substitution treatment has implied the creation of specialised services based on medical expertise and an increasing involvement of the medical profession in addressing drug problems. At the same time the criminal justice control of drug use has been intensified. Accordingly, harm reduction has not entailed a shift to a more liberal drug policy nor has it undermined the traditional policy with its emphasis on total drug prohibition. Instead, harm reduction in combination with a prohibitionist penal policy constitutes a new dual-track drug policy paradigm. The study draws on the constructionist tradition of research on social problems and movements, where the analysis centres on claims made about social problems, claim-makers, ways of making claims and related social mobilisation. The research material mainly consists of administrative documents and interviews with key stakeholders. The doctoral study consists of five original articles and a summary article. The first article gives an overview of the strained process of change of drug policy and policy trends around the turn of the millennium. The second article focuses on the concept of harm reduction and the international organisations and groupings involved in defining it. The third article describes the process that in 1996 97 led to the creation of the first Finnish national drug policy strategy by reconciling mutually contradictory views of addressing the drug problem, at the same as the way was paved for harm reduction measures. The fourth article seeks to explain the relatively rapid diffusion of needle exchange programmes after 1996. The fifth article assesses substitution treatment as a harm reduction measure from the viewpoint of the associations of opioid users and their family members. Huumeiden käytön ja tähän liittyvien haittojen lisääntyessä 1990-luvun jälkipuoliskolla alettiin Suomessa puhua toisesta huumeaallosta. Rikosoikeudellisiin keinoihin pohjautuneen huumausainepolitiikan rinnalle tuotiin uusia tapoja säännellä huumekysymystä. Osaa uusista sääntelystrategioista kutsuttiin haittojen vähentämiseksi (engl. harm reduction). Tunnetuimpia haittojen vähentämisen käytännön sovellutuksia ovat neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmat suonensisäisesti huumeita käyttäville ja lääkkeelliset korvaus- ja ylläpitohoito-ohjelmat opiaattien käyttäjille. Tutkimuksen aiheena on huumausainepolitiikan muutos Suomessa sekä erityisesti haittojen vähentämistä koskenut poliittinen kamppailu tämän muutoksen osana. Tavoitteena on ensinnäkin eritellä haittojen vähentämispolitiikan sisältöä ja sen ilmaantumisen dynamiikkaa ja toiseksi arvioida, missä määrin tämä heikentää tai uhkaa perinteisen huumepolitiikan asemaa. Haittojen vähentämisen käsite liitetään tyypillisesti kansanterveysnäkökulmaiseen huumepoliittiseen strategiaan, jossa sääntelyn ensisijaisena kohteena ovat huumeisiin liittyvät terveyshaitat ja -riskit. Haittojen vähentämisen politiikalle on toisaalta annettu myös muita, erityisesti ihmisoikeuksiin ja sosiaaliseen tasa-arvoon kytkeytyviä tulkintoja. Suomessa haittojen vähentämisellä on myös kriminaalipoliittiset juuret. Tutkimuksen yleinen johtopäätös on, että haittojen vähentäminen ei ole luonut uhkaa huumeiden kieltolakipolitiikalle, vaan on asettunut sen osaksi. Huumeiden käyttäjien terveysneuvontapisteinä joiden keskeisin osa neulojen vaihtotoiminta on ja laajentuneena korvaushoitona toteutettu haittojen vähentäminen on merkinnyt erikoistuneiden, lääketieteeseen pohjautuvien palveluiden syntyä ja lääkärikunnan lisääntynyttä panosta huumeongelmien hoitamisessa. Samanaikaisesti huumeiden käytön rikosoikeudellinen kontrolli on tehostunut. Haittojen vähentäminen ei siten ole merkinnyt siirtymää liberaalimpaan huumepolitiikkaan, eikä se ole heikentänyt perinteistä huumeiden totaalikieltoon perustuvaa politiikkaa. Haittojen vähentäminen yhdistyneenä rankaisevaan kieltolakipolitiikkaan muodostaa uudenlaisen kahden raiteen huumepoliittisen paradigman. Tutkimus nojautuu sosiaalisten ongelmien ja liikkeiden konstruktionistiseen tutkimusperinteeseen, jossa analyysin kohteena ovat sosiaalisia ongelmia koskevat vaatimukset, niiden esittäjät ja vaatimusten esittämistavat sekä näihin kytkeytyvä yhteiskunnallinen mobilisaatio. Keskeisimpinä tutkimusaineistoina ovat hallinnolliset asiakirjat ja avainhenkilöiden haastattelut. Väitöskirjatutkimus koostuu viidestä alkuperäisartikkelista ja yhteenvetoartikkelista. Ensimmäisen artikkelissa luodaan yleiskuva huumausainepolitiikan jännitteisestä muutoksesta ja muutossuunnista vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Toisessa artikkelissa keskitytään haittojen vähentämisen käsitteeseen ja sitä määrittäviin kansainvälisiin järjestöihin ja ryhmittymiin. Kolmas artikkeli kuvaa prosessia, jonka tuloksena vuosina 1996 97 luotiin ensimmäinen kansallinen huumausainestrategia sovittamalla yhteen keskenään jännitteisiä näkemyksiä huumeongelman hoitamisesta ja samalla avattiin tietä haittojen vähentämiseen tähtääville toimille. Neljäs artikkeli tarjoaa selityksen neulojenvaihto-ohjelmien verraten nopealle leviämiselle vuodesta 1996 alkaen. Viidennessä artikkelissa arvioidaan korvaushoitona toteutettua haittojen vähentämistä opioidien käyttäjien ja heidän läheistensä järjestöjen näkökulmasta.