Search

nonPeerReviewed

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tuoda esiin iäkkäiden ihmisten ulkoilua ja ulkona liikkumista käsitelleitä tutkimuksia ja niiden tuloksia. Lisäksi tarkoituksena on tarkastella, mitä kaikkea hyvinvointi-käsitteen alle sijoitetaan iäkkäiden ulkoilua ja ulkona liikkumista käsittelevässä tutkimuksessa ja käsitellä sitä, miksi juuri ulkona liikkumisen sanotaan olevan iäkkäille ihmisille tärkeää. Mitä on se hyvinvointi, jota ulkoilu ja ulkona liikkuminen tuottavat, mikä rooli ulkona liikkumisen ympäristöllä on, entä mikä on se mekanismi, jolla ulkoilun ajatellaan tuovan hyvinvointia iäkkäälle? peerReviewed

nonPeerReviewed

Background. In old age, decline in functioning may cause changes in walking ability. Our aim was to study whether older people who report adaptive, maladaptive or no walking modifications differ in outdoor mobility. Methods. Community-dwelling people aged 75–90 years (N=848) were interviewed at baseline, of whom 761 participated in the 2-year follow-up. Walking modifications were assessed by asking the participants whether they had modified their way of walking 2 kilometers due to their health. Based on the responses, three categories were formed: no walking modifications (reference), adaptive (e.g., walking more slowly, using an aid) and maladaptive walking modifications (reduced frequency of walking, or having given up walking 2 km). Differences between these categories in life-space mobility, autonomy in participation outdoors and unmet physical activity need were analyzed using Generalized Estimation Equations (GEE) models. Results. Participants with maladaptive walking modifications (n=238) reported the most restricted life-space mobility (β -9.6, SE 2.5, p

Background: Population aging increases the need for knowledge on positive aspects of aging, and contributions of older people to their own wellbeing and that of others. We defined active aging as an individual’s striving for elements of wellbeing with activities as per their goals, abilities and opportunities. This study examines associations of health, health behaviors, health literacy and functional abilities, environmental and social support with active aging and wellbeing. We will develop and validate assessment methods for physical activity and physical resilience suitable for research on older people, and examine their associations with active aging and wellbeing. We will examine cohort effects on functional phenotypes underlying active aging and disability. Methods: For this population-based study, we plan to recruit 1000 participants aged 75, 80 or 85 years living in central Finland, by drawing personal details from the population register. Participants are interviewed on active aging, wellbeing, disability, environmental and social support, mobility, health behavior and health literacy. Physical activity and heart rate are monitored for 7 days with wearable sensors. Functional tests include hearing, vision, muscle strength, reaction time, exercise tolerance, mobility, and cognitive performance. Clinical examination by a nurse and physician includes an electrocardiogram, tests of blood pressure, orthostatic regulation, arterial stiffness, and lung function, as well as a review of chronic and acute conditions and prescribed medications. C-reactive protein, small blood count, cholesterol and vitamin D are analyzed from blood samples. Associations of factors potentially underlying active aging and wellbeing will be studied using multivariate methods. Cohort effects will be studied by comparing test results of physical and cognitive functioning with results of a cohort examined in 1989–90. Conclusions: The current study will renew research on positive gerontology through the novel approach to active aging and by suggesting new biomarkers of resilience and active aging. Therefore, high interdisciplinary impact is expected. This cross-sectional study will not provide knowledge on temporal order of events or causality, but an innovative cross-sectional dataset provides opportunities for emergence of novel creative hypotheses and theories. peerReviewed

Background and aims: The level of physical activity often declines in old age, although many older people would like to be more active than what they are capable of. This leads to unmet physical activity need, the feeling that one’s level of physical activity is inadequate, which is a manifestation of disparity in physical activity in old age. The accumulation of risk factors, including mobility limitations, low socioeconomic status (SES) and lack of social support may increase disparity in physical activity. The aim of this study was to investigate how the accumulation of risk factors is associated with unmet physical activity need in older community-living people. Methods: The study was based on cross-sectional analyses of an observational study with 632 participants. Unmet physical activity need, SES, mobility limitations and availability of social support were self-reported by standardized questionnaires. Results: Having mobility limitations increased the risk of unmet physical activity need almost four-fold compared to those with no mobility limitations; having mobility limitations and either low SES or not having social support increased the risk over four-fold and having mobility limitations, low SES and no social support further increased the risk over seven-fold. Conclusions: We found that accumulation of risk factors increases disparity in physical activity. peerReviewed

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden itsenäinen selviytyminen heikkenee taudin oireiden etenemisen myötä. Omaishoitajan avustuksella moni muistisairas henkilö pystyy asumaan omassa kodissaan vielä siinäkin vaiheessa, kun se yksin olisi mahdotonta. Läheisen ihmisen omaishoitajana toimiminen on raskasta työtä ja moni omaishoitaja kokee olevansa psyykkisesti ja fyysisesti kuormittunut. Omaishoitajan ja muistisairaan henkilön tukena ovat useat sosiaali- ja terveyspalvelut, joiden tarkoituksena on tukea toimintakykyä, mahdollistaa kotona asuminen ja parantaa omaishoitajan jaksamista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lievää Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden ja heidän omaishoitajiensa sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä ja sitä, vaikuttaako palveluiden käyttöön omaishoitajan kokema kuormitus, Alzheimerin taudin vaikeusaste, sairastuneen henkilön terveydentila ja avun tarve. Tutkimuksen kohteena olivat kolmen keski- ja itäsuomalaisen sairaanhoitopiirin alueilla asuvat omaishoitoperheet, joissa hoidettava henkilö asuu kotona ja sairastaa lievää Alzheimerin tautia. Omaishoitajista puolisoita oli 170 ja muita omaishoitajia 71. Tutkimus on poikkileikkaustutkimus ja osa Itä-Suomen yliopistossa käynnissä olevaa ALSOVA-projektia . Suurin osa (97,1 %) Alzheimerin tautia sairastavista oli käynyt edeltävän vuoden aikana lääkärissä, joko perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa tai yksityisellä lääkärillä. Käyntejä terveyskeskuslääkärillä ja terveyskeskuksen päivystyspoliklinikalla oli vähemmän puoliso-omaishoitajien hoidettavilla henkilöillä kuin muiden omaishoitajien hoidettavilla henkilöillä. Muista palveluista käytetyimpiä olivat yhteydenotto dementianeuvojaan (39 %), eläkkeensaajan hoitotuki (35,3 %), käynnit päivystyspoliklinikalla (34 %) ja vuodeosastohoito (24,9 %). Käytetyimmistä palveluista eläkkeensaajan hoitotuen saamisen todettiin olevan yhteydessä omaishoitajan arvioimaan muistisairaan henkilön terveydentilaan ja avuntarpeeseen IADL-toiminnoissa; päivystyspoliklinikkakäyntien avuntarpeeseen ADL- ja IADL-toiminnoissa ja yhteydenoton dementianeuvojaan avuntarpeeseen IADL-toiminnoissa. Lääkäripalveluiden saatavuus ja hoitoon pääsy on muistisairaan henkilön kannalta tärkeää. Lääkäreillä ja dementianeuvojilla on tärkeä rooli tiedonantajana sairastuneille henkilöille ja heidän omaisilleen itse sairaudesta sekä heille tarjolla olevista palveluista.

Tarkastelemme tässä luvussa akateemista hyvinvointia kahdelle monitieteisen yliopiston laitokselle tehdyn Wellness 360°indeksi -hyvinvointikartoituksen avulla. Peilaamme kartoituksen tuloksia laitosten työhyvinvointikyselyihin ja akateemista hyvinvointia koskevaan tutkimukseen. Tarkastelemme tuloksia eri uraporrasvaiheiden sekä tuki- ja hallintohenkilöstön hyvinvoinnin näkökulmasta. Etenkin väitöskirjatutkijoiden ja tutkijatohtoreiden hyvinvointi oli heikompaa kuin muiden. Tuki- ja hallintohenkilöstön palautuminen oli muita heikompaa. Muun tutkimuksen perusteella tiedämme, että hyvinvointi on yhteydessä erilaisiin resursseihin, joita akateemisessa työssä ovat esimerkiksi pysyvä tai pitkäaikainen työsuhde tai paikka ylemmällä uraportaalla. Mikäli tällaisia rakenteellisia tekijöitä ei huomioida, yksilöllistävällä hyvinvointipuheella päädytään vain uusintamaan akateemisen hyvin- ja pahoinvoinnin eriarvoistavia rakenteita. Esitämme lopuksi aiheita jatkotutkimukselle, joka huomioi työsuhteiden, akateemisen työn luonteen ja korkeakoulupolitiikan vaikutukset akateemiseen hyvinvointiin. peerReviewed

Artikkeli käsittelee suomalaisten mielisairaalapotilaiden piirrosten ja maalausten luontokuvastoa. Tutkimusaineistoa ovat Helsingin kaupunginmuseon hallinnoimat Nikkilän sairaalan potilastaiteen kokoelman kuvat. Kuvien diagnostisen tulkitsemisen sijasta Nikkilän kokoelmaa lähestytään kuvastona selvittäen, millaista luontoon liittyvää symboliikkaa kokoelman teokset sisältävät. Teosten luontokuvastoa peilataan suomalaisten mielisairaalapotilaiden kirjallisiin muistelmiin, kansainvälisen potilastaiteen luontokuvastoon ja taiteen historiaan. Kun aikaisempi mielisairaaloiden potilastaiteen tutkimus on usein keskittynyt siihen, kuinka potilaiden tekemät kuvat ilmentävät heidän sairauttaan, tämän artikkelin tavoitteena on selvittää, millainen luontokuvasto on näyttäytynyt potilaille merkityksellisenä, mahdollisesti jopa toipumista ja hyvinvointia edistävänä. Artikkelissa pohditaan myös potilastaiteen tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. peerReviewed

Terveydenhoitolehdessä, joka oli ensimmäisen suurelle yleisölle suunnattu suomenkielinen terveysvalistuslehti, otettiin kantaa työn ja hyvinvoinnin, tai tarkemmin sanottuna, hyvän ja onnellisen elämän väliseen suhteeseen. Lähtökohtana oli, että työ oli kutsumus, jonka toteuttaminen lisäsi hyvinvointia. Joutilaisuus oli puolestaan terveydelle haitaksi. Yhteiskunnan modernisoituminen synnytti kuitenkin olosuhteita, joissa kutsumus ei päässyt kunnolla toteutumaan. 1920-luvulla lehdessä oltiin huolissaan fyysisistä työolosuhteista, seuraavalla vuosikymmenellä ihmisten henkisestä uupumuksessa. Kuormitusta lisäsivät myös kuluttaminen ja kiivastahtinen kaupunkielämä. Terveydenhoitolehti tarjosi neuvoja työelämän järjestämiseen, mutta kertoi myös siitä, kuinka vapaa-aika voitiin suunnitella niin, että lepo ja työtehon palautuminen maksimoituisivat. peerReviewed

Sosiaalisessa mediassa viraalisti leviävissä huumorikuvissa eli meemeissä käsitellään yhä enenevässä määrin myös mielenterveyttä. Meemit heijastelevat ja tuottavat kulttuurisia käsityksiä mielenterveydestä, sen hoidosta ja merkityksistä. Tässä artikkelissa paneudutaan mielenterveysmeemien tutkimiseen liittyviin tutkimuseettisiin ja metodologisiin kysymyksiin erityisesti etnografian ja multimodaalisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Erilaiset lähestymistavat tuottavat erilaista tietoa meemeistä ja niiden tekemiseen ja jakamiseen liittyvistä tekijöistä, ja asettavat erilaisia haasteita tutkimukselle ja aineistosta tehtäville tulkinnoille. Myös meemeissä viljelty usein mustakin huumori lisää niiden monitulkintaisuutta. Erilaisten tulkintojen mahdollisuuksien avaaminen tutkimuksen kontekstissa antaa myös laajemmalle yhteiskunnalle ja esimerkiksi sosiaalisen median ja terveydenhuollon toimijoille pohdittavaa mielenterveyteen liittyvien representaatioiden tulkinnan rajoista ja tavoista. peerReviewed

Käsillä olevassa artikkelissa tarkastellaan taiteen ja kulttuurin asemaa kotimaisella tiedekentällä ja suomalaisessa yhteiskunnassa; erityisesti niiden aikaansaamaan hyvinvointiin kytkeytyvän tutkimuksen ja sen käsitysten valossa. Artikkeli esittelee taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten tutkimusta, sen kenttää ja kulttuurireseptin käyttöönoton mahdollisuutta. Kulttuurireseptillä esimerkiksi mielenterveyden ongelmista tai syrjäytymisestä kärsivä henkilö voidaan ohjata yhteisöllisen taide- ja kulttuuritoiminnan pariin. Samalla tarkastellaan koronapandemian vaikutuksia taide- ja kulttuurialaan ja sen taloudelliseen tilanteeseen. Artikkelin lopuksi pohditaan, kuinka akateemiseen tutkimukseen olennaisesti kuuluvaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta voitaisiin hyödyntää tutkimustulosten esittelyssä niin, että tulokset tavoittaisivat rahoittajat ja päättäjät entistä tehokkaammin. peerReviewed

Nykykulttuuria voidaan pitää terveys- ja hyvinvointipuheen kyllästämänä. Esimerkiksi mediassa vedotaan toistuvasti hyvinvoinnin ja terveyden ideaaleihin, ja myös akateemiselta tutkimukselta odotetaan usein terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Tällaiset odotukset näkyvät esimerkiksi tutkimuksen rahoittajien toiveissa ja yliopistojen sidosryhmätyössä. Tässä luvussa analysoidaan ja problematisoidaan hyvinvointi- ja terveyspuhetta ja sen keskeisyyttä kulttuuriteoreettisesta näkökulmasta eli merkitysneuvotteluiden ja vallan kysymyksiin suuntautuen. Olennaisena huomiona esitetään, että vaikka terveys ja hyvinvointi ovat sinänsä tavoittelemisen arvoisia asioita, niin nykyisen terveys- ja hyvinvointipuheen riskinä on luoda ulkopuolisuuden kokemuksia niille, jotka joka tapauksessa sairastavat tai voivat pahoin. peerReviewed

Tässä artikkelissa kuvataan hyvinvoinnin tutkimuksen ajankohtaista yhteiskunnallista tarvetta sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen vahvuuksia ja mahdollisuuksia monialaisen hyvinvoinnin tutkimuksen toimintaympäristönä. Hyvinvointi on 2000-luvulla noussut talouskasvun rinnalle yhä selvemmin sanoitetuksi erilliseksi yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi, ja perinteisten talousindikaattorien rinnalle on etsitty kansakuntien ja alueiden vertailuun soveltuvia hyvinvointi-indikaattoreita. Uusia hyvinvointia edistäviä ja ihmisten terveyskäyttäytymiseen vaikuttavia toimintamalleja kehitetään monialaisessa tutkijayhteisössä, ja niille on kansainvälisesti kasvavaa kysyntää. Myönteinen elämäntapoihin vaikuttaminen kestävällä tavalla on maailmanlaajuinen haaste, joka edellyttää ihmisen, yhteisön ja yhteiskunnan syvällistä ymmärtämistä. Suomella on hyvät edellytykset toimia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä hyvinvointialan kestävän kasvun mallimaana. Keski-Suomessa on sekä kansallisesti tunnustetut edellytykset että yhteisesti ilmaistu ja tahtotila toimia hyvinvoinnin tutkimuslähtöisen kestävän kehittämisen mallimaakuntana ja edelläkävijänä. Jyväskylän yliopisto tukee tätä työtä strategiansa ”Osaava ja hyvinvoiva ihminen” mukaisella profiloitumisella. peerReviewed

Tässä artikkelissa kuvaamme tieteidenvälisen tutkimus- ja kehittämishankkeen suunnittelua ja toteutusta. Käymme läpi prosessia, jossa eri tieteenalojen tutkijat pyrkivät tuottamaan hyvinvoinnista uutta, eri menetelmiä yhteen sovittavaa tietoa, ja löytämään yhteisiä vastauksia eri alojen näkökulmasta asetettuihin kysymyksiin. Artikkelimme perustuu hankkeellemme Yhteistyöllä hyvinvointia kouluyhteisöön, joka yhdistää etnologian ja psykologian alan tutkimusta. Käymme läpi tieteidenvälisen tutkimuksen perusteita ja pohdimme eri tieteenalojen näkökulmia ja menetelmiä yhteen sovittavan hyvinvointitutkimuksen suunnittelun haasteita käytännön kokemuksiemme pohjalta. Lisäksi tarkastelemme laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistämisen hyötyjä ja ongelmakohtia omasta tutkimuksestamme nousevan aineiston analyysiesimerkin kautta. Nostamme näin esiin eri aloja yhdistävän tutkimuksen mahdollisuuksia tuottaa tietoa kehittämisen tueksi monialaisessa hyvinvoinnin tutkimuksessa. peerReviewed

Kulttuurin diagnostisoituminen on diskursiivinen ilmiö ja prosessi, jossa lähtökohtaisesti lääketieteen taudinmääritteiksi tarkoitetut ja spesifit diagnoosinimikkeet saavat yhä keskeisemmän sijan kulttuurissa. Erityisesti tämä näkyy psykiatristen ja neuropsykiatristen diagnoosien leviämisenä psykiatrian ja lääketieteen piiristä osaksi muuta kulttuuria. Kulttuuri puolestaan hahmottuu tässä yhteydessä kulttuurintutkimuksen piirissä kehitettyjen kulttuuriteorioiden mukaisesti merkityksenannon järjestelmäksi. Tätä kulttuurin diagnostisoitumisen ilmiötä analysoidaan monilla humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla. Tässä kirjan luvussa saatetaan yhteen aiemman tutkimuksen havaintoja ja katsotaan niitä kulttuuriteoreettisesti orientoituneen tutkimuksen näkökulmasta. Pyrkimyksenä on jäsentää, millaisiin käsitteellistyksiin ja teoreettis-metodologisiin lähtökohtiin kulttuurisesti ja erityisesti kulttuuriteoreettisesti orientoitunut, kulttuurin diagnostisoitumista kriittisesti lähestyvä tutkimus pohjaa. peerReviewed