Search

Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus: Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien kokemuksia potilaan hoitoisuuden mittaamisesta polikliinisen hoitoisuusluokitusmittarin (POLIHOIq) avulla. Aineisto ja menetelmät: Tutkimusaineisto kerättiin Suomessa sairaanhoitajilta (n=17) fokusryhmähaastatteluilla (n=4) ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Tulokset: Sairaanhoitajien kokemus potilaan yksilöllisen hoidontarpeen mittaamisesta muodostui kolmesta pääluokasta: hoitotyön näkyväksi tekeminen, potilaan yksilöllinen hoitoisuuden näkyväksi tekeminen ja hoitoisuusluokitusjärjestelmän hyödyntämisen merkitys sairaanhoitajalle. POLIHOIq- mittari nähtiin tärkeänä työvälineenä, jolla sairaanhoitajien tekemä työ saadaan näkyväksi. POLIHOIq-mittarin koettiin mittaavan potilaan yksilöllistä hoidontarvetta, mutta yksilöllisyys tulisi huomioitua paremmin, mikäli mittarissa olisi nollakohta osoittamassa, ettei kyseinen osa-alue kosketa potilasta. Sairaanhoitajat eivät kuitenkaan täysin luota hoitoisuusluokitusmittariin tai sen tuottamaan tietoon, sillä tietojen hyödyntämistä ei tuoda esille riittävästi. Päätelmät: Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hoitoisuusluokitusmittarin kehittämisessä, sairaanhoitajien hoitoisuuden mittaamisen edistämisessä sekä välillisesti potilasohjauksen ja kirjaamisen kehittämisessä., Nurses’ experiences on measuring patients’ individual needs of care with POLIHOIq Purpose: The purpose of this study was to describe nurses’ experiences regarding measuring patients’ individual needs of care with a patient classification tool for outpatient clinics (POLIHOIq). Methods: Data for the study was collected in Finland from registered nurses (n=17) by using focus group interviews (n=4). The data was analyzed with inductive content analysis. Results: Experiences regarding measuring patients’ individual needs of care included three main categories: making care work visible, making patients individual need of care visible and the meaning of utilizing patient classification system for a nurse. POLIHOIq was seen as an important tool to make the work of nurses more visible. POLIHOIq was found to be measuring patients’ individual care needs, but uniqueness of the patients care needs would be more easily recognized, were it possible to use category zero while measuring the needs of care. Nurses did not completely trust the tool and the information it provided, because there is not enough information brought to them about utilizing the data. Conclusions: Results of this study can be used to develop the patient classification tool, encourage nurses to actively make the classifications, and indirectly to develop patient counselling and documentation.

The purpose of this study was to describe and explain nurse mentors’ competence in mentoring nursing students and to evaluate the effects of an educational intervention on nurse mentors’ competence in mentoring. The purpose was to also evaluate the reliability of an instrument measuring competence in mentoring nursing students. The study aimed to develop new knowledge on nurse mentors’ competence that can be used to improve mentoring education. This study included four phases. In the first phase, nurse mentors’ experiences of mentoring nursing students were described using a systematic review. Data were collected from seven electronic databases and were selected by titles, abstracts and full-texts. The quality of the included studies (n=21) was evaluated and the Joanna Briggs Institute Qualitative Assessment and Review Instrument (JBI-QARI) extraction tool was used to extract and synthesize the studies. In the second phase, the psychometric properties of Mentor Competence Instrument (MCI) were tested. Data were collected from mentors (n=3355) at five university hospitals in Finland using an electronic version of the MCI. The construct validity and reliability of the instrument were tested using exploratory factor analysis (EFA) and Cronbach’s alpha. In the third phase, mentors’ level of competence in mentoring and distinct mentor profiles were identified using a cross-sectional study. The same data were used as in the second phase of this study and analyzed using multivariate statistical methods. In the fourth phase, the effect of mentoring education on nurse mentors’ competence in mentoring nursing students was evaluated using a quasi-experimental study. Data were collected from nurses (n=150) using the MCI instrument before and after mentoring education. Data were analyzed using statistical methods. According to the systematic review, nurse mentors’ competence in mentoring nursing students contained eight competence areas. The MCI instrument exhibited acc, Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamista sekä arvioida ohjaajakoulutuksen vaikutuksia sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamiseen. Lisäksi tarkoituksena oli arvioida opiskelijaohjausosaamisen mittarin luotettavuutta. Tavoitteena oli vahvistaa hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa opiskelijaohjaajien osaamisesta ohjaajakoulutuksen kehittämiseksi. Tutkimus oli nelivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kuvailtiin järjestelmällisen katsauksen avulla sairaanhoitajien kokemuksia opiskelijoiden ohjaamisessa tarvittavasta osaamisesta ammattitaitoa edistävän harjoittelun aikana. Tiedonhaku toteutettiin seitsemästä tietokannasta. Aineisto valittiin otsikoiden, tiivistelmien ja koko tekstien perusteella. Mukaan otettujen alkuperäistutkimusten (n=21) laatu arvioitiin sekä tulosten yhdistämisessä ja analyysissä käytettiin apuna Joanna Briggs Instituutin JBI-QARI -uuttamismenetelmää. Toisessa vaiheessa arvioitiin opiskelijaohjausosaamista arvioivan mittarin luotettavuutta. Aineisto kerättiin poikkileikkaustutkimuksena Suomen viidessä yliopistollisessa sairaalassa työskenteleviltä sairaanhoitajilta (n=3355) sähköisesti opiskelijaohjausosaamisen mittarilla. Mittarin rakennevaliditeettia arvioitiin eksploratiivisella faktorianalyysillä ja sisäistä johdonmukaisuutta Cronbachin Alfa -kertoimella. Kolmannessa vaiheessa kuvattiin sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamisen tasoa ja selitettiin profiileita poikkileikkaustutkimuksella. Aineisto oli sama kuin tutkimuksen toisessa vaiheessa. Aineisto analysoitiin tilastollisilla monimuuttujamenetelmillä. Neljännessä vaiheessa arvioitiin ohjaajakoulutuksen vaikutuksia sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamiseen kvasikokeellisella tutkimusasetelmalla. Aineisto kerättiin sairaanhoitajilta (n=150) Opiskelijaohjausosaaminen -mittarilla ennen ja jälkeen koulutuksen. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Järjestelmällisen katsauksen mukaan sairaanhoitajien opiskelija

The aim of this systematic review was to describe the interventions conducted by nurses for promotion on medication adherence and to assess the effect of interventions on hypertensive patients on medication adherence and hypertension management. The data was collected from Medline-, CINAHL- and Medic database and manually from years 2006–2016. During the search 474 studies were found. After the screening process and a quality appraisal nine studies remained for the review. The data was analyzed with narrative synthesis. The interventions, their content and methods used in the studies were described in very different ways and with different accuracy. In addition, several studies used several methods. Intervention methods, conducted by nurses, were motivational interviewing, influencing beliefs and attitudes, education and giving feedback in different ways about adherence and blood pressure control. Nurse interventions had statistically significant (p˂0,05) effecs on medication adherence and blood pressure control. According to four studies there were statistically significant effects on both outcomes. However four studies indicated no significant effects on medication adherence and one study did not find any positive effect on blood pressure control. This review provides evidence that nurse interventions designed to promote medication adherence may be effective and they have potential to improve medication adherence and results in hypertension treatment. Evidence is insufficient to support the use of any specific intervention., Tiivistelmä Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoitus oli kuvata sairaanhoitajien toteuttamien verenpainelääkehoitoon sitoutumisen edistämiseksi toteutettuja interventioita ja arvioida niiden vaikutusta verenpainepotilaiden lääkehoitoon sitoutumiseen ja verenpainearvoihin. Tiedonhaku suoritettiin Medline- CINAHL- ja Medic-tietokannoista sekä manuaalisesti vuosilta 2006–2016. Haku tuotti 474 viitettä. Artikkeleiden valinta- ja laadunarviointiprosessin jälkeen aineistoon valikoitui yhdeksän artikkelia, jotka analysoitiin kuvailevalla synteesillä. Tutkimuksissa käytetyt interventiot, niiden sisältö ja menetelmät oli kuvattu hyvin eri tavoin ja eri tarkkuudella. Lisäksi osassa tutkimuksia käytettiin useaa eri menetelmää. Tässä katsauksessa on pyritty jäsentämään tutkimukset niiden interventioiden sisällön kuvauksen perusteella eri menetelmiin. Sairaanhoitajien toteuttamissa interventioissa menetelminä käytettiin koulutusta, asenteisiin ja uskomuksiin vaikuttamista, eri tavoin annettua palautetta sitoutumisesta ja hoidon toteutumisesta sekä motivoivaa haastattelua. Interventioilla oli tilastollisesti merkitseviä (p˂0,05) vaikutuksia lääkehoitoon sitoutumiseen ja verenpainearvoihin. Neljässä tutkimuksessa todettiin tilastollisesti merkitsevät muutokset molemmissa muuttujissa. Toisaalta neljän tutkimuksen tulokset eivät osoittaneet tilastollisesti merkitsevää muutosta lääkehoitoon sitoutumisessa ja yksi tutkimus ei löytänyt intervention positiivista vaikutusta verenpainearvoihin. Katsaus antaa viitteitä, että sairaanhoitajien toteuttamilla lääkehoitointerventioilla on mahdollista edistää verenpainepotilaiden lääkehoitoon sitoutumista ja parantaa verenpaineen hoitotasapainoa. Katsauksen perusteella ei voida päätellä jonkin tietyn interventiomenetelmän olevan tehokkain.

The aim of this study was to describe nurses’ experiences of competence required to work in the children’s home health care. The data was collected by theme interviewing the nurses’ (N=12) who worked at children’s home health care in Finnish university hospitals in September 2016. The data was analyzed with inductive content analysis. Nurses’ in children’s home health care need the competence including the knowledge and skills in pediatric and family health care, interaction and technical competence as well as the personal characteristics. The working environment, working alone and lack of resources were the challenge to improve nurses’ competence. The nurses’ competence in children home health care is consisted of the competence based on the nursing education and the competence that the working environment requires. Work and life experience helps nurses to work more comprehensive in children’s health care. The evaluation of the competence should be systematic and congruent to ensure the nurses’ competence and quality of care nationally. The results of this study can be used for the knowledge management, nurses’ mentoring in the children’s home health care as well as the development of the nursing basic and continuing education., Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla sairaanhoitajien kokemuksia lasten kotisairaalassa tarvittavasta osaamisesta. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla Suomen yliopistollisten sairaaloiden lasten kotisairaalan sairaanhoitajat (N=12) syyskuussa 2016. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Sairaanhoitajat tarvitsevat lasten kotisairaalassa lasten ja nuorten hoitotyön osaamista, vuorovaikutusosaamista, teknistä osaamista sekä yksilöllisiä ominaisuuksia. Perhehoitotyön näkökulma korostui lasten ja nuorten hoitotyön osaamisessa sekä vuorovaikutusosaamisessa. Teknisen osaamisen osalta nousi erityisesti autolla ajotaidot ja työn suunnitelmallisuus. Osaamisen kehittämisen haasteita sairaanhoitajat kohtasivat työympäristön, yksintyöskentelyn ja resurssien osalta. Sairaanhoitajien osaaminen lasten kotisairaalassa koostuu peruskoulutuksen antamista ja työympäristön edellyttämästä osaamista. Sairaanhoitajien osaamista voitaisiin tukea lisäämällä aikaresursseja ja lasten kotisairaalan toimintaan liittyviin koulutuksiin osallistumista kansallisesti ja kansainvälisesti, jolloin mahdollistettaisiin näyttöön perustuva toiminta osana sairaanhoitajien osaamista. Osaamisen arviointi tulisi olla systemaattista ja yhtenevää, jotta voitaisiin varmistaa sairaanhoitajien osaaminen ja turvata laadukas kotisairaalahoito lapsille valtakunnallisesti. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää lasten kotisairaalan sairaanhoitajien osaamisen johtamisessa, perehdytyksessä sekä perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämisessä.

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV: To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of p, Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät, Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho. Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoit

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV: To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of p, Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät, Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho. Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoit

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV: To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of p, Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät, Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho. Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoit

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV: To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of p, Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät, Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho. Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoit

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV: To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of p, Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät, Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho. Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoit

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten sairaanhoitajan ammatti näyttäytyy sairaanhoitajien ammattilehdessä, Sairaanhoitaja–lehdessä. Tutkielman lähtöolettamuksena oli, että sairaanhoitajien ammattikulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti sairaanhoitajan historiallinen luonne kutsumusammattina. Kutsumustyö perustui kristillisiin ihanteisiin ja Jumalan palvelemiseen. Sairaanhoitajien ammattikulttuuriin on 1980-luvulta alkaen vaikuttanut kehittyvä hoitotiede, joka on muuttanut ammatin luonnetta itsenäisemmän profession suuntaan. Kirjallisuuden mukaan sairaanhoitajan ammatin ihannemallina pidetään edelleen Florence Nightingalea, joka edusti kutsumusajattelua ja potilaiden puolesta ”uhrautuvaa” sairaanhoitajuutta. Toisaalta sairaanhoitajien ammattikulttuurissa on viime aikoina ollut osoitettavissa aktivoitumista palkkavaatimuksien suhteen ja se saattaa olla merkkinä muuttuvasta sairaanhoitajaihanteesta. Olettamuksenani oli, että Sairaanhoitaja-lehti on kanava, jonka välityksellä ammattikulttuuri ja siihen vaikuttavat ihannemallit siirtyvät eteenpäin. Sairaanhoitaja-lehti voi siis argumentoinnillaan vaikuttaa siihen, minkälainen sairaanhoitajan ihannekuva kulloinkin on. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä sekä diskurssianalyysiä. Aineistonani oli Sairaanhoitaja-lehden pääkirjoitukset (N=97) vuosilta 1997-2007. Sairaanhoitajien ammattia voidaan kuvata neljän erilaisen näkökulman kautta. Nimitän niitä tutkielmassani orientaatioiksi. ”Sisar hento valkoinen” –orientaatio korostaa sairaanhoitajan työn kutsumuksellista luonnetta. Sairaanhoitaja eettisenä toimijana –orientaatio korostaa eettisten arvojen merkitystä postmodernissa maailmassa ja sairaanhoitajan työssä. Perussairaanhoitaja –orientaatio korostaa sairaanhoitajan työn luonnetta ammattityönä. Sairaanhoitaja tieteellistyneenä ammattina -orientaatio korostaa hoitotieteellisen tiedon merkitystä ja tieteellistä argumentaatiota sairaanhoitajan työssä. Sairaanhoitajan työstä nou, Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler., Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library., Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.