Search

Daavid itkee, Jaakob itkee, Maria itkee ja moni muu itkee. Raamatun teksteistä löytyy joitakin kuvauksia kuollutta itkevistä ja surevista henkilöhahmoista. Nämä tekstit ovat olleet antiikin ajalla käytössä ja ihmisten kuultavissa. Kuolemaan liittyvää surua ja itkua on performoitu antiikissa myös fyysisesti hautajaisrituaaleissa. Tutkin tässä työssä surun ja itkun merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin ajan kontekstissa – sekä Raamatun tekstien että ajan hautausrituaalien kautta. Raamatun teksteissä miehet ja naiset itkevät kuolleita läheisiään. Surua kuvataan näissä teksteissä kuitenkin hyvin eri tavoin. Selvitän löytyykö tekstien surijakuvauksista erilaisia sukupuolisia piirteitä ja miten sururituaalien sukupuolisuus mahdollisesti vaikutti yhteisöönsä. Tarkastelen tekstien sururituaalia ja itkun merkitystä antiikin kontekstissa, jolloin vertaan sitä antiikin hautajaisrituaalien suruun ja itkuun. Antiikissa sururituaalien ja itkemisen on pitänyt tapahtua yhteisön kannalta hyvin säädellysti noudattaen rituaalista oletusarvoa. Selvitän sururituaalien merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin yhteisölle ja vertaan sitä teksteistä saamaani käsitykseen surun merkityksestä ja sukupuolisuudesta. Erityisesti mielenkiintoa herättää naisten mahdollinen vahva vaikutus yhteisöönsä sururituaalien sukupuolisuuden kautta, sillä Kathleen Corley ja Nicola Denzey argumentoivat naisten surun vaikutuksesta varhaiskristillisyyden muotoutumisessa. Tekstejä käsittelen sellaisinaan narraatiokritiikin keinoin. Surun ja itkun ilmiötä teksteissä ja antiikin kontekstissa lähestyn rituaalitutkimuksen-, sosiaalisen identiteetin- ja sukupuolisuuden näkökulmista unohtamatta siirtymäriittiteoriaa, joka on aina vahvasti esillä tutkittaessa hautajaisrituaaleja. Tutkimuksen lopulla totean surun ja itkun olleen sukupuolista, feminiinistä tai maskuliinista. Tällä ei aina ollut yhteyttä surijan biologiseen sukupuoleen. Suru ja itku oli rituaalista ja tarkoin määriteltyä ja sitä kautta antoi mahdollisuuden p

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kahta Qumranin luolista Kuolleen meren läheltä löydettyä fragmentaarista käsikirjoitusta. Käsikirjoitukset tunnetaan nimillä 4Q510 ja 4Q511, 4Qshira-b ja Viisauden opettajan laulut. Käsikirjoitukset on rinnastettu toisiinsa niiden sisältämän rinnakkaiskohdan takia. Tästä syystä ne on usein luokiteltu saman teoksen käsikirjoituksiksi. Tutkielman tutkimuskysymys on tarkastella käsikirjoitusten 4Q511 tekstin sisällön luokittelua suojelurukoukseksi ja tekstin rituaalista funktiota. Käsikirjoitus 4510 toimii tutkimuskysymyksen puitteissa vertailumateriaalina. Näiden kahden teeman tarkastelu on haastavaa tekstin fragmentaarisuuden vuoksi. Käsikirjoituksen 4Q511 luokittelusta suojelurukoukseksi ja rituaalisesta kontekstista on käyty keskustelua tutkimuksessa. Tutkielman tarkastelu rajataan käsikirjoitusten 15 suureen tekstifragmenttiin. Fragmenteista 13 kuuluu käsikirjoitukseen 4Q511 ja kaksi käsikirjoitukseen 4Q510. Fragmenttien tekstissä on säilynyt hyvin pieni osa alkuperäisen käsikirjoituksen sisällöstä. Tutkielmassa käsikirjoituksia tarkastellaan tekstianalyysin työkalujen avulla. Tarkastelun kehyksen muodostaa tekstistä julkaistu materiaalinen rekonstruktio. Rekonstruktio on muuttanut tekstiin kohdistuvaa tutkimusta, koska se vahvisti useille tekstin isoista fragmenteista niiden keskinäisen järjestyksen. Järjestys perustuu käsikirjoitusten nahassa havaittaviin tuhojälkiin ja siihen, miten tuhojälkien etäisyydet vaihtelevat käärössä. Käsikirjoituksen 4Q511 tekstin rituaalinen funktio vaikuttaa tarkastelun perusteella mahdolliselta. Tekstin sisältö on yhtenäistä ja henkien torjumiseen keskittyvä sisältö on yhdenmukaista ja pääosin vailla ristiriitoja. Tekstin luokittelu suojelurukoukseksi sopii tekstin sisältöön paremmin kuin sen luokittelu manaukseksi. Näiden kahden lajin rajat ovat kuitenkin vaikeasti määriteltävissä. Tekstin luokittelu suojelurukoukseksi oli ei ollut ongelmatonta käsikirjoituksen tekstin sisällön ja luokittelun määri

Tämän pro gradun tarkoitus on tarkastella sitä, miten Valitusvirsien tytär Siion -hahmo linkittyy Hoosean, Hesekielin ja Jeremian kirjoissa esitettyyn Jumalan uskottomaan vaimoon. Jahven uskoton vaimo on naispersonifikaatio Jerusalemin kaupungista, ja tämä personifikaatio kuvastaa yleisesti kansaa. Hoosean kirjassa Jahven vaimona kuvataan todennäköisesti Samarian kaupunki, mutta aviometafora sekä uskottomuusteema esiintyvät samalla tavoin, kuin Jeremialla ja Hesekielillä. Näin ollen Hoosean kirjan käyttö on perusteltua, sillä traditio ja siihen liittyvä retoriikka on yhteneväistä. Jahven liitto kansan kanssa kuvataan kyseisissä profeettateksteissä metaforisesti avioliittona, jolloin muiden jumalien palvominen sekä kielletyt ulkopoliittiset suhteet kuvataan aviorikoksina. Näistä aviorikoksista profeetoissa uhataan rangaistuksia, jollaisia esimerkiksi juuri Valitusvirsissä kuvataan. Valitusvirsissä esiintyy samankaltainen kaupungin naispersonifikaatio, kuin edellä mainituissa profeetoissa. Valitusvirsien kuvaama kaupunki on Jerusalem. Hypoteesini on, että Valitusvirsissä tehdään tietoisesti viittauksia yllä mainittuun aviometaforaan ja aviorikoksesta seuranneisiin rangaistuksiin. Näin ollen tulkitsen vahvasti, että Valitusvirsien tytär Siion -hahmo kuvataan Jahven vaimona. Koska naispersonifikaation avulla kuvattu kaupunki käyttäytyy tietyillä tavoin käsittelemissäni teksteissä, sillä voidaan sanoa olevan tietynlainen luonne. Tavoitteeni on tekstikohtia vertailemalla osoittaa uusia piirteitä Valitusvirsien tytär Siion -hahmosta verrattuna profeettojen luomaan kuvaan Jahven vaimosta. Tarkastelen tekstikohtia profeetoista ja Valitusvirsistä, joissa on viittauksia avioliittoon, avioliiton ulkopuolisiin rakastajiin sekä uskottomuudesta aiheutuneisiin rangaistuksiin. Tutkin myös aviometaforaa itsessään ja niitä tekijöitä, joita mahdollisesti on sen taustalla. Tällaisia potentiaalisia tekijöitä ovat esimerkiksi muinaisen Lähi-idän avioerotilanteet ja niiden lakiaspektit sek

Tarkastelen tutkielmassani Jumalan rangaistuksia Hesekielin kirjan avioliittometaforissa luvuissa 16 ja 23. Niissä Jumalan toteuttaa metaforiselle vaimolleen Jerusalemille väkivaltaisia rangaistuksia tämän aviorikosten takia. Tutkin Jumalan rangaistuksia niiden syntytilanteen valossa ja pyrin ymmärtämään niiden merkitystä Hesekielin aikalaiskuulijoiden näkökulmasta: minkälaisia ajatusmalleja rangaistusten taustalla on? Aikalaiskuulijoiden ajatusmaailman ymmärtämiseksi vertaan rangaistuksia vastaavanlaisiin ilmaisuihin Vanhassa testamentissa sekä muinaisen Lähi-idän muissa lähteissä: aviorikoslainsäädännössä, liittoteksteissä ja sotaretoriikkassa. Hahmotan tutkielmassani metaforia kognitiivisen metaforateorian avulla. Sen mukaan metaforat ovat ajattelun kannalta tärkeitä työkaluja, jotka esimerkiksi auttavat ymmärtämään abstrakteja käsitteitä rinnastamalla niitä muihin, helpommin ymmärrettäviin käsitteisiin. Avioliittometaforissa Jumalan ja Israelin välinen liitto rinnastetaan Jumalan ja Jerusalemin väliseen avioliittoon, jossa Jumala on mies ja Jerusalem vaimo. Metaforien muodostamissa kertomuksissa Jumala ei kuitenkaan rangaistusten kohdalla toimi enää avimiehen roolista käsin, vaan Jumalan, jolla on tuomiovalta. Olen jaotellut tutkimuksessani Jumalan rangaistukset teemojensa mukaan eri kategorioihin: Jumalan kateuden ja vihan ilmaisut (16:38; 23:25), ”Jerusalemin antaminen hänen rakastajiensa käsiin” (16:37; 23:22, 28, 46), väkivaltaretoriikka (16:40–41; 23:24–25, 46–47) sekä sukupuolisuuteen liittyvä retoriikka (16:37, 39; 23:26, 29), jossa erityisen keskeinen on ilmaisu ”alastomuuden paljastaminen”. Vertaan kutakin kategoriaa aikalaislähteisiin, joista löytyy verrokkeja rangaistuksissa käytettäville ilmaisuille. Metaforissa annetut rangaistukset eivät määräydy aviorikoksen näkökulmasta, vaan liiton rikkomisen näkökulmasta. Sen takia Jerusalem saa rangaistukseksi tyypillisen muinaisen Lähi-idän liittokirouksen: hänet annetaan hänen rakastajiensa eli liittolaisten

Genesiksen kertomusta Sodoman ja Gomorran tuhosta on laajalti tieteellisesti tutkittu sekä tulkittu juutalaisuudessa ja kristinuskossa värikkäästi. Tuoreimpana lähestymistapana pro gradu-tutkielmassani tutkin sitä, kuinka maskuliinisuudet näyttäytyvät Sodoma-kertomuksessa. Eksegetiikassa viime vuosina maskuliinisuuksien tutkimuksen voi sanoa olevan jopa trendikäs lähtökohta Raamatun kertomusten hahmojen tutkimiseen. Modernin sukupuolentutkimuksen soveltaminen muinaisiin teksteihin ei ole ongelmatonta, mutta parhaimmillaan ne antavat teksteihin merkittäviä uusia näkökulmia. Tutkielmani työkalupakkina toimii sukupuolentutkimuksen teoreettinen viitekehys ja sieltä erityisesti maskuliinisuuksien tutkimiseen painottuva teoria. Lähtökohtana toimii R. W. Connellin työstämä teoria, jossa maskuliinisuudet jaetaan muita hallitsevaan hegemoniseen maskuliinisuuteen sekä sille alisteisiin ja marginaalisiin maskuliinisuuksiin. Connellin teoriasta käsin tarkastelen Sodoma-kertomusten henkilöhahmojen maskuliinisuuksien ilmentymistä. Kritiikistä huolimatta Connellin teoriaa maskuliinisuuksista on laajalti käytetty lähtökohtana Raamatun maskuliinisuuksien tutkimukselle. Työssäni esittelen myös yleisemmin sukupuolenteoriaa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Tästä syystä vanhanaikaista Sodoman linkittämistä homoseksuaalisuuteen ei voi sivuuttaa, mutta eksegeettien tutkimus on pitänyt jo pitkään Sodoma-kertomuksen keskeisenä teemana vieraanvaraisuutta ja erityisesti sen puutetta sodomalaisten parissa. Maskuliinisuuksien tutkimuksessa on havaittu, että maskuliinisuuksia on useita erilaisia eikä voida puhua vain yhdestä maskuliinisuudesta. Sodoma-kertomuksesta löytyy myös useita erilaisia maskuliinisuuksia joista merkittävämpinä muun muassa Jumalan kaiken ylittävä hegemoninen maskuliinisuus sekä Abrahamin antama maskuliinisuuden malli. Mielenkiintoisena tutkimustuloksena Lootin maskuliinisuus on hyvin vaihtelevaa ja lopulta alisteista, vaikka hän toimiikin kertomuksen päähenkilönä.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa Hesekielin kirjan jakeiden 13:17–23 sisältämään kuvaukseen mahdollisesti vaikuttaneita uskonnollisia ilmiöitä. Nämä jakeet sisältävät pelkästään naisista koostuvalle ryhmälle suunnatun tuomion, jossa kiintoisasti viitataan sekä profetiaan että erikoisilla välineillä tapahtuvaan sielujen pyydystämiseen. Tästä syystä jakeita koskeva tutkimus on jakaantunut useampaan eri suuntaan. Osa tutkijoista on katsonut, että jakeiden takaa on mahdollista löytää ryhmä, joka olisi harjoittanut esimerkiksi noituutta, parantamista tai kuolleiden henkien kautta tapahtuvaa divinaatiota eli nekromantiaa. Toisaalta osa tutkijoista on tuonut esille, että jakeet peittävät poleemisella kuvauksellaan ryhmän todellista toimintaa, mikä estää tuomion kohteena olleen ryhmän löytämisen. Tutkielma pyrkii selvittämään, mikä olisi todennäköisin ja parhaiten perusteltavissa ratkaisu kuvauksen erikoisilta vaikuttaville piirteille. Metodologisesti pro gradu -tutkielmaa voidaan pitää uskonnonhistoriallisena tutkimuksena, jossa kiinnitetään huomiota vertailevaan menetelmään ja tekstien mahdolliseen ideologisuuteen. Olennaista tutkielmassa on erilaisten Vanhan testamentin ja muinaisen Lähi-idän uskonnollisten ilmiöiden tarkastelu. Tämän lisäksi tarkastelen Hesekielin kirjaa yleisesti tutkimuskysymyksen kannalta keskeisistä näkökulmista. Tutkielman kolmannessa luvussa käsittelen jakeiden 13:17–23 rakennetta ja sanastoa. Jakeet ovat analyysin perusteella hyvin monitulkintaiset. Toisaalta niissä käytetään naisryhmästä profetiaan mahdollisesti viittaavaa verbiä mutta myös pyydystämiseen liittyvää kuvastoa. Pyydystämisessä käytetyt välineet jäävät jakeiden perusteella moniselitteisiksi. Tulkinnanvaraista on myös se, pyydystävätkö naiset vertauskuvallisesti ihmisiä vai heidän sielujaan. Moniselitteisyys luonnollisesti johtaa erilaisiin painotuksiin, mikä näkyy lukuisissa jakeita käsittelevissä tutkimuksissa. Analyysi ja taustoitus toimivat pohjana eri tutkimuksissa teht

Tutkielmassani tarkastelen Jesajan kirjan lukujen 40–55 traditiota meren jakamisesta, jota esiintyy neljässä eri tekstikokonaisuudessa: Jes. 43:1–3; 43:14–21; 44:24–25, 27 sekä 51:9–11, 15. Tutkimuskysymykseni kohdistuu tradition sisältöön, osittain muotoon, sekä traditiohistoriaan adaptaatioiden takana. Etsin Pyhistä kirjoituksista traditioadaptaatioita vastaavia ja näitä varhaisempia tekstejä. Lisäksi pohdin tekstikohdissa esiintyviä vaikutteita Lähi-idän kulttuurien traditioista. Käytän tutkielmassani tekstikriittistä ja kirjallisuuskriittistä metodia päästäkseni mahdollisimman lähelle tekstikohtien alkuperäistä kirjoitusasua. Tutkin traditiohistoriallisen metodin avulla jäljittämääni tradition sisältöä ja muotoa. Tutkimukseni keskittyy siihen, miten kirjoittaja käyttää ja tulkitsee meren jakamisen traditiota. Intertekstuaalisen tutkimuksen avulla etsin kirjoittajan mahdollisesti käyttämiä kirjallisia lähteitä ja suullista traditioperimää. Lisäksi pohdin traditiohistoriallisen metodin avulla kirjoittajan eri traditioadaptaatioita. Pyrin siis määrittämään traditiohistorian eri vaiheita ja pohtimaan voiko osa Jesajan kirjan lukujen 40–55 meren jakamisen traditioadaptaatioista olla myöhempää lisäystä. Tradition sisältö on määrittelemissäni jakeissa monipuolinen ja kuitenkin suhteellisen yhtenäinen. Meren mahtavuus, Jahven voima, Kaaos, Syvyys, tie meressä tai meren kuivaaminen esiintyvät usein tekstissä. Tekstissä ei kuitenkaan ole vain yhtä hymniä tai vahvasti vakiintunutta muotoa, jolla meren jakamisen traditio ilmaistaisiin. Jes. 43:17 jakeessa on Mirjamin laulun (Ex. 15:21b) kanssa samankaltainen traditioadaptaatio meren jakamisesta, jossa armeija hevosineen hukkuu meren aaltoihin. Jes. 51:9 jakeessa on Chaoskampf-mytologiaa sisältävä tulkinta, jonka näen kiinteästi meren jakamisen traditioon liittyvänä. Kaaosvoimien vaikutus sekä mahdollisesti armeijan tuhon traditioadaptaatioon liittyvä sanasto näkyy myös muualla Deuterojesajan meren jakamisen tekstikohdissa.

Tutkielmassani käyn läpi lehtimajajuhlaa koskevia Toisen temppelin ajalla ja heti sen jälkeen kirjoitettuja tekstejä, jotka jollakin tavalla avaavat näkökulmia Toisen temppelin ajan Lehtimajajuhlaan. Tekstien perusteella tarkastelen miten Heprealaisen Raamatun juhla kehittyi Mishnassa kuvatuksi juhlaksi ja millaisia rituaaleja ja merkityksiä lehtimajajuhlaan yhdistettiin ja miten sen merkitystä tulkittiin. Tutkimuksessani käy tekstiaineiston pohjalta ilmi, että juhla sai kolme pääasiallista merkitystä. Osassa tekstejä lehtimajajuhlaan assosioitui poliittisen ja uskonnollisen vallan vaihtuminen, mikä messiaaniseen odotukseen liitettynä synnytti juhlan aikana ilmapiirin, joka usein johti väkivaltaisuuksiin. Toisessa ryhmässä tekstejä esiin nousi pappiskeskeinen tulkinta juhlasta. Siinä juhla on temppelijuhla, jossa juhlan pyhyys varmistetaan oikein tehdyin rituaalein. Kolmannessa ryhmässä teksteille keskeistä oli eskatologinen tulkinta. Lehtimajajuhla oli aikaa, jolloin katsottiin tulevaisuuteen ja ikävöitiin Israelin tulevaa lunastusta. Mishnan kuvaama lehtimajajuhla osoittautui neljänneksi tulkinnaksi, farisealaisten juhlaksi, jossa tavalliset ihmiset Jumalan pyhänä kansana kokoontuivat viettämään pyhiinvaellusjuhlaa temppeliin ja osallistumaan sen rituaaleihin. Yhteistä jokaiselle tulkinnalle oli luottamus Jumalan lupaukseen ja liittoon. Kaikki kokoontuivat Jumalan eteen juhlimaan liiton kansana, odottaen lunastusta. Lehtimajajuhlan juhlijan ymmärrys siitä, miten Jumalan lupaus täyttyisi, vaihteli. Siksi myös odotukset ja juhlan ilmiasu vaihtelivat.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Qumranin liikkeen pappeus. Aihetta tarkastellaan kahden Qumranin liikkeeseen yhdistetyn tekstin, Yhdyskuntasäännön ja Damaskon kirjan pohjalta. Tutkielman ensisijainen tavoite on selvittää, millaisen kuvan nämä kaksi tekstiä antavat Qumranin liikkeen pappeudesta ja vertailla, onko käsityksissä joitakin eroja. Millaista oli toimia pappina liikkeessä, joka ei osallistunut temppelikulttiin? Millaisia tehtäviä papit liikkeessä hoitivat ja millainen asema heillä oli suhteessa muihin liikkeen jäseniin? Miten teksteissä käsitellään pappeutta? Lisäksi pohditaan pappeuden merkitystä Qumranin liikkeelle. Aihetta lähestytään erottelemalla tutkielman lähdeteksteistä papeille annettuja tehtäviä ja papeista käytettyjä nimityksiä. Papeille annettuja tehtäviä analysoimalla tutkielmassa hahmotellaan pappien rooli kummankin tekstin taustayhteisössä. Lisäksi tarkastellaan, miten ja millaisissa yhteyksissä papillisia nimityksiä käytetään eli miten papeista teksteissä puhutaan. Qumranin liikkeessä papeilla ei ollut samanlaista asemaa ja roolia kuin Toisen temppelin juutalaisuudessa yleensä. Tämä johtui siitä, että Qumranin liikkeellä ei ollut temppeliä, jossa papit olisivat voineet suorittaa heille tavanomaisia tehtäviä, eivätkä he myöskään osallistuneet temppelikulttiin Jerusalemissa. Damaskon kirjassa ja Yhdyskuntasäännössä papeilla on hieman toisistaan poikkeavia tehtäviä ja myös heidän asemansa on erilainen. Erot viittaavat siihen, että tekstien kuvaamat taustayhteisöt ovat olleet rakenteeltaan erilaisia myös pappeuden suhteen. Yhdyskuntasäännön kuvaamassa yhteisössä papeilla oli huomaamattomampi rooli ja he vastasivat lähinnä yhteisön viettämien seremonioiden johtamisesta, kun taas yhteisön asioista päätettiin yhdessä niin pappien kuin maallikoiden kesken. Damaskon kirjassa sen sijaan pappeus on määritelty selkeämmin ja papeilla oli enemmän valtaa. Tapa, jolla teksteissä puhutaan pappeudesta, on kuitenkin samantyyppinen. Papillisia nimityksiä

Tutkielmassa tutkitaan Pentateukin kasuistisesti muotoiltuja aviorikoslakeja, ja pohditaan millaisia rangaistuksia rikollisille langetetaan. Aihe on rajattu koskemaan muutamaa esimerkkitapausta, joissa nainen toimii lain subjektina. Analyysi kohdistuu lakeihin: Leviticus 22:10, Numeri 5:11–31, Deuteronomium 22:22 ja 22:23–25. Näiden lisäksi vertailumateriaalina ja tutkimusteemojen havainnollistajina toimivat lukuisat muut aihetta käsittelevät Pentateukin lait. Tutkimuksen metodinen lähestymistapa on moninainen. Tekstikriittisellä lähestymistavalla arvioidaan mikä lukutapa masoreettista tekstitraditiota, Septuagintaa ja Samarialaista Pentateukkia vertailemalla on alkuperäisin. Tekstien vertailulla pohditaan, että minkälaisia aktuaalisia rangaistuksia aviorikokseen syyllistyneille mahdollisesti langetettiin muinaisisraelilaisissa yhteisöissä. Aktuaalisia rangaistuskäytäntöjä jäljitetään kirjallisuuskriittisellä ja muotohistoriallisella lähestymistavalla, ja myös joitakin sosiaalitieteiden lähestymistapoja hyödynnetään. Monitasoisen vertailun avulla saadaan hahmottumaan kuva aviorikoslakien mahdollisesta kehityskaaresta eri-ikäisissä Pentateukin toimituskerroksissa osana Heprealaisen Raamatun kaanonin syntyprosessia. Tutkielma tulee esittämään, miten aviorikollisia mahdollisesti rangaistiin, miten rikoksen kriteerit täyttyivät ja millaisessa tilanteessa rangaistuksen toteuttaminen tuli kyseeseen ja milloin ei. Ennen varsinaista tekstien analyysiä tutkielma johdattaa lukijansa tuon aikakauden ihmisten elämäntapaa siten kuin se Heprealaisessa Raamatussa esitetään, mutta myös alueen muun historiallisen tutkimuksen tutkimustuloksia käytetään hyväksi soveltuvin kohdin. Näin toimimalla piirtyy kuva tuon ajan ihmisten elämästä arkitodellisuudesta olemassa olevien tietojen pohjalta. Tutkielman lähtökohtana toimii ajatus, jonka mukaan lyhyt lakivariantti on todennäköisesti nuorin. Toisaalta alkuolettamuksena toimii ajatus, jonka mukaan muinaisen Lähi-idän kulttuurien ominaispii